Part 13
Jäkälä-läjiä, jotka kootaan syksyisin ja puristetaan riukujen väliin, sanotaan _pantioiksi_ eli _paakuiksi_. Myös puhutaan _tukuista_ ja paikoin _laitosista_ ("lallonen" = risuhavujen päälle ilman sivupiikkejä kerätty jäkäläläjä). Yleinen nimitys on _pantio_. Yhtä ajoporoa varten varataan talveksi (marras- ja joulukuulta huhtikuun loppuun) noin 50--70 pantiota, riippuen siitä minkä kokoisia pantiot ovat.
Lapin puolessa puhutaan enimäkseen vain _jäkälä-limpusta_. Siellähän ajokkaat tavallisesti itse saavat kaivaa ruokansa lumen alta.
Poron äänteleminen.
Kun emäporot ääntelevät vasoilleen, niin sitä sanotaan _röhkämiseksi_ (vaajin röhkää vasalleen).
Lapin puolessa sitä sanotaan _roukumiseksi_. Kun härät toisilleen ääntelevät, niin sitä sanotaan _örskymiseksi_ ("örskyntä kuuluu!").
Lapissa sanotaan kiima-aikaa rykimis-ajaksi, -- "poro rykii".
_Maanittelusana_ poroille on _kali-kali-kali!_
_Peltoonvetohuuto_, tuo juhlallinen, pitkä, villi ja samalla rauhoittava poromiesten huuto on _ooa-ooa-ooa!_
Lienee myös erityinen "kusetussanansa".
Sekasanoja poromiehen sanakirjasta:
_Suopunki_.
_Permo_ (Lapin puol. kurmu).
Peura ja pulkka.
Juhlaruno toisilla Poropäivillä Hyrynsalmen Toivolassa 14 p. helmik. 1913.
Taipalet pitkät Pohjolan mailla! Paljon, ah paljon me oommehan vailla... Mutta kun mieleemme peura muistuu, Silloin, kas kummaa, surumme suistuu:
Peura ja pulkka Ne aarteeni on! Niitä jos ei -- Olen onneton: Peura mun tenhoni, Pulkka mun venhoni, Soutelen, soutelen tähtien alla, Ei mua säikytä tuisku, ei halla.
Taajojen taivalten huurteinen mies, Missä on kotisi lämpöinen lies? Kysy mun poroltani, pitkäkö matkas? Ken sinut pelasti, taipales katkas? Pulkka ja peura -- Ainainen seura.
Orheista oivin, oi jumalten työ, Olkoon pakkanen, olkoon yö: Kultaiset sarvet taivasta leikkaa, Korpien kummuilla poijat ne keikkaa: Pulkka ja peura -- Ainainen seura.
Huuto se kuuluvi: hip hop hei! Ja korven ranta niin kaikaa; Sa tutkit, sa katsot, vaan mitään ei Näy silmiisi kotvaan aikaan; Mut äkkiä outoa kalskantaa, Kilikellojen, tiukujen helskäntää Sun korviisi korvesta raikaa -- Ja niinkuin salama leimuten lyö Jo vilahtaa kankaalla villi vyö Ja sarvia sivutse vilskaa! Ja kulkuset kilvassa kilskaa! Ja peuraa kuin ratsua: uhkuen, puhkuen, Miestä kuin metsää: hehkuen, hihkuen Korskasti ohitse karkaa; Viel vilahtaa punaista sarkaa -- Ja sitten taas kaikki pois haipuu Ja kinokset unihin vaipuu.
Minnekkä vaatimet matkasta jäi? Hiisikö hirvahat villitsi näin? Naisemme nauraen hihnoja huiskaa, Taljoilla sitten ne taikoja kuiskaa: Pulkka ja peura -- Ainainen seura.
Tämä Pohjolan talvi on leikkimme vaan, Se meitähän varten lie luotu, Elon kohtalo pettääpi toisinaan, Ei onni oo orjille suotu; Mut ei petä peura, härkä ei jätä, Hyppää pulkkaan, ei ole hätää, Heija heleija! Taas mennään helei! Ja vauhti se vinha Sun murheesi vei; Kuka sukkelin ois, Sill' ikävä pois -- Silt' iäti ikävä pois!
Sun kiittele luojaas, mies Pohjolan sie, Ett' ystävä sullakin on; Niinkauvan kun peura sun peikkosi lie -- Et vaivu sä varjohon! Mut noita jos ei Sitä pulkkaa ja peuraa: Sä iäti kaipaat Armasta seuraa: Sun porosi pulkkaa! -- Ja tolvaa ja nulkkaa! -- Ja hirmuista laukkaa! -- Ja pakkasten paukkaa! -- Ja kiertoa huimaa! -- Ja tuprua tuimaa! -- Ja koparan lyöntiä! -- Sarvien työntiä! -- Puskua -- jyskyä -- jyrinää! Ja härkäsi myrinää...
On Tapion taikoja temmellys tää, Sinipiikojen kieppua korpi ja jää; Porotiuku kun soi ja härkämme lentää, Esi-isien henget kanssamme entää, Kuvat muinaiset kangastaa, -- Oi kultaisten sarvien maa!
Ei ruusuja Pohjolan hanget ne tuoksu, Ei lainehet lämpöiset rantoja lyö, Mut kaunis on katsoa petrojen juoksu, Kun välkkyvi taivaalla Väinämön vyö! Ja hiippamme huikeat, punaiset nuo Ne riemua raikasta luontohon luo, Lumiholvit hopeissa häilyy! Ja kuutamo kunnailla päilyy! -- Peura ja pulkka!
Peura ja pulkka Ne aarteeni on! Niitä jos ei -- Olen onneton: Peura mun tenhoni, Pulkka mun venhoni, Soutelen, soutelen tähtien alla, Ei mua säikytä tuisku, ei halla.