Part 11
Olipa metsä molemmin puolin tietä ikäänkuin satulinna. Tavattoman paksun lumen painosta olivat koivikot ja hoikat männiköt muuttuneet ihaniksi kaariporttikujiksi, joiden lävitse poromatkue sukelsi. Näreet ja katajapensaat kyyköttivät kuin suuret jääkarhut, tuuheat korpikuuset paistoivat kuin marmoripilarit jättiläistemppelissä, silmä ei tässä korvessa erottanut muuta kuin valkoista, pehmoista ja valkoista -- ja sitä samaa ainetta pyrki tupruamaan alas taivaaltakin uhaten valokuvaajan hankkeita. _Suovaaran_ suopeassa talossa ensimäinen matkakahvi -- sitten laskea huristettiin siihen rämepainanteeseen, jonka takana kohoaa _Kestin_ vaara ränstyneine, torkkuvine taloineen. Tähän asti olin ajellut jonon etumaisena tuottamatta onnettomuutta jäljessä tuleville -- tuollaisen karavaanin veturin asema mäkisillä metsäteillä on melkoisen vastuullinen -- mutta nyt luovutin paikkani valokuvaaja-herralle. Läksipä tämä pätevä veikko, jonka poro tanssi alati jonkunlaista juhlamasurkkaa, laskeutumaan alas pitkää, kipperää törmää ja me muut seurasimme kuin rautatievaunut veturin perässä. Juuri kiivaimmassa vauhdissa oltaessa alkoi takaapäin kuulua intohimoisia seis-huutoja, jotka etumaiset käsittivät hei-huudoiksi yhä terästäen vauhtia. Mutta pian tuo huuto takaapäin kajahti niin kamalasti että se jo täytyi uskoa selväksi seis-rukoukseksi, ja kun vihdoin saimme hurjistuneet poromme jarrutetuiksi, alkoi mäkirinteeltä tuleskella tyhjiä pulkkia, joiden porot, tallaten ja kaataen kaikki allensa, yhdessä ruuhkassa pyyhkäsivät päällemme ja sivuitsemme karaten alas järvelle. Luulimme seuraavassa silmänräpäyksessä näkevämme päättömiä ihmisiä ja verisiä ruumiita, mutta kas ihmettä: sieltä tulla jurrasi vain veli Kupiainen, Laatokan meren briha, kuin arkkimandriitti räikeässä messupaidassaan, syli täynnä haaksirikkoutuneita "nunnia ja munkkeja", autuaallinen, hieman ivallinen hymy leveillä lemminkäis-huulillaan, ja kun tarkastimme pulkistaan sortuneita, ei kenenkään kallo toistaiseksi ollut irti ruumiista. Seuraavassa hetkessä kaikki oli taas järjestyksessään -- veturi veti ja vihelsi, jono seurasi ja häntä heilui normaalisti. Mentiin kieppuroiden yli metsäjärvien ja hyppelevien mäkien, peninkulma toisensa perään; "arkkimandriitti" vuorostaan etunokassa. Hieman pyryytteli _Hoikan_ kartanoon ajettaessa ja naisia paleli, jonka vuoksi heille annettiin suosiollinen lupa pistäytyä huoneessa. Mutta kas mitä tunnusmerkkejä taivaanrannalla: sieltä, pitkin Hyrynjärven ulappaa, tulla pyryää kolme hyryläistä porourheilijaa juhlallisesti vastaanottamaan. Lähetystöä johtaa rantapohjalainen kauppias, täyteen lappalaispukimeen hankkiutuneena, toisena esiintyy apteekin proviisori, hänkin porottomilta seuduilta kotoisin, mutta reilu ajuri, ja vasta kolmas, pitkä nimismiehen poika, on paikkakuntalaisia.
Hyrynjärven vilpoista talviulappaa nyt päästettiin menemään vastaanottajain seurassa. Sattuipa Kajaanin Sergejeff palaamassa Karjalasta korskalla hevoskonkarilla, niin pian tämä "Uhtuan Shemeikka" oli sarvipäiden saartamana. Kauniissa kaaressa ajaa rauskuteltiin kirkon tötteröä kohti ja _Salmen_ talon tanhuvilla kohotettiin ensimäinen sotahuuto itsemme iki-iloksi, Hyryn hyvän herätteeksi. Porot kytkettiin paksuihin koivuihin apteekkarin saunan ympärille, jonka lämpimiltä lauteilta löytyi vartavasten sulatettua jäkälää. Näkyi että jäkäläministeri oli täyttänyt tehtävänsä! Minkäänlaisia väsymyksen oireita ei poroissamme tietysti huomannut, sillä olihan välimatka Suomussalmelta Hyrynsalmelle ainoastaan neljä peninkulmaa ja sekin oli porojen erilaisuuden vuoksi ajeltu sangen varovaisesti.
Ilta paraiksi hämärsi, tuntui siis mukavalta astua sisään pakkasesta vartavasten järjestettyyn tupaan, jonka paikkakunnan apteekkari Mesterton luovutti Suomussalmen osaston majoitukseksi.
Porourheilija, työntyessään sisään huoneen lämpymään, on ulkonäöltään kuin tunturipeikko. Hänen kirjokorea haljakkansa on ylt'yleensä ryvetyksissä lumeen, sen liepeet ovat ikäänkuin tärkkelyksellä jäykistetyt, neljäntuulenlakki on kuin lumimätäs, jonka alta sulaessa pilkistää punaisia mansikoita, silmäripset ovat hopeahuurteessa ja parrassa riippuu toisinaan puoli kiloa jäätä, joka kalisevina kalkkareina putoilee lattiaan. Joskus ovat viikset niin jäätäneet suun aukon että hyväpäivä poksahtaa selvällä lapinkielellä: buorre bäeva! -- pyöreätä päivää! Ainoastaan säpikkäät säilyvät puhtaina lumitartunnasta -- nuo verrattomat kymmenkunnasta porokoipikaistaleesta tehdyt polvihousut, joita ei koskaan voi liiaksi kehua.
Olimme siis saapuneet porojuhlien yleiseen _lähtöpaikkaan_ ja tämä oli vasta juhlapäivän aatto. Tänne, Hyrynsalmen kirkolle, oli näet käsky kokoontua kaikkien Kajaanin kihlakunnan porourheilijain. Tänne oli määrä saapua sekä kuhmolaisten että paltamolaisten, sekä puolankalaisten että meikäläisten. Sotkamosta ei ollut suuria toiveita, ristillisestä Ristijärvestä vielä vähemmän, vaikka lieneekin ollut puhetta kapulan lähettämisestä sen "kuningas Salomolle". Kiehimästä huhuttiin jonkun saapuvan, Kajaanin porourheiluosanottoa ei kukaan järkevä ihminen ollut pitänyt mahdollisena -- siellä Ämmän partailla tiedettiin löytyväksi vain ne kaksi vanhaa katua, joita vilkastutti enintään ennenmainittu islantilainen postimestarin poni ynnä parvi kaulusniekkoja seminaaripoikaherroja, kansallisen sivistyksemme lupaavia sällejä.
Mutta jospa tosiaankin kaikista näistä paikoista saapuisi edustajia? Jospa yhtäkkiä joku seminaarinlehtori karkuuttaisi tänne hiiden hirvellä, postimestarin poni perässään? Kansanopistonjohtaja tietysti varmasti tulee -- hänen tähtensähän huominen 17:s päivä oli asetettu. Mitä sanotte? Ettäkö ei tulekkaan? Ettäkö hyryläiset poroairuet ovat turhaan käyneet häntä vastaanottaakseen Oravivaaralla? Vie sun turkinpippuri -- eikö siis Kuhmoniemestä taaskaan? Rakkaat veljet, se on päätetty asia ettei Kuhmon pakanoille kolmatta kertaa kapulaa juoksuteta. He ovat meidät jo kahdesti pettäneet, heidät on tuomittava -- porosotaoikeudessa. "Mikä meni pellollensa, mikä oli emännän nainut"... niin siellä sanaa sovellutettiin. Ei siis ukko Pee-Ähväkään? Vahinko, vahinko, suuri vahinko -- huomenna on Kurkelan Juho saarnaamassa niin että kajahtelevat Hallan pirtin seinät. Oikeastaan herra Mustaparta sietäisi kylvetystä, mutta hän on lippuministeri, joka vain hymyilee kohtalon oikuille ja väittää alituisesti että "se kuuluu asiaan". Kuten sanottu:
Paltamo petkutti, Kuhmo kuhnaili, Kiehimä kihnutti, Sotkamo sotki, Ristijärvi rienasi
meidän pyhiä ensimäisiä poropäiviämme! Mutta Puolangan korkeilta tuntureilta oli ajaa karauttanut rakas poroveljyemme Heikki, hän joka mielenhilpeydessä yksikseen vastasi kymmentä kuhmolaista, hän, se samainen Huotari, jonka kanssa vuosisadan aamuauringon hetkinä olimme tehneet niin monta ikimuistettavaa pororetkeä siintäville saloille molemmin puolin Vienan rajoja. Hänkin oikeastaan oli meidän kylän kasvattaja. Suomussalmi! suuri on sinun kunniasi poronsarvista taustaa vasten katsottuna; kun huomenna lisäksi Pesiön pojat porahuttavat joukkoomme, karttuu meitä yhden kunnan osalle vähintään kolmekymmentä harmaalla harjalla ajajaa.
Aattoilta kului hauskasti -- koko Hyrynsalmen kirkonkylä toverillisine pappeineen, humoristisine tohtoreineen, verrattomine apteekkareineen, virkeine kansakoulunopettajineen, kohteliaine kauppiaineen, lauluintoisine kanttoreineen ynnä ystävällisine rouvineen ja neiteineen piti meille, porourheilijoille seuraa apteekkarin juhlasalissa, jossa mukavasti syötiin ja juotiin pikkupöytien ääressä kuin missäkin englantilaisessa turistihotellissa. Vaikka illatsu oli yksityislaatuiseksi julistettu, pitivät paikkakuntalaiset sieviä juhlapuheita: kookas sulhasmies Oskari, nuori Karjalan kävijä hänkin, toivotti suomussalmelaiset sen tuhattulimaisesti tervetulleiksi ja puhe tuntui pulppuavan punaisesta sydämestä; virkku opettajamies Santeri leimautti pöytäpuheessaan kahta vastakkaista kulttuurikuvaa, ensiksi ihmisistä, jotka ovat niin hienot ja sivistyneet _että_ alati pelkäävät saavansa nuhaa ja yskää, kun patiinit kastuvat, ja toiseksi ihmisistä, jotka ajelevat poroilla läpi korpien eivätkä milloinkaan puhu nuhasta tai yskästä, vaikka kaahlivat vyötäryksiään myöten lumessa; jälkimäistä kuvaa nuori kansanedustaja kehui arvokkaammaksi ja vakuutti moisen urheilun kasvattavan ihmistä henkisestikin rohkeaksi. Hyrynsalmelaisille vastasi poroministerimme Mustaparta arvokkaan lyhyesti, sillä tietysti olivat oikeat puheet säästettävät huomiseksi Hallaan. Kajahtipa salissa nyt "Nälkämaan laulu", tuo Kajaanin kihlakuntalaisten uudenuutukainen kansallishymni, josta eivät helsinkiläiset ehkä tiedä paitsi Merikanto -- sielukas, omituinen sävellys, joka Kajaanin maanviljelysseuran innokkaan sihteerin maisteri Huugo Linnan toimenpiteistä ihmeen pian on levinnyt laajoille unisille maisemillemme.
Emme olleet vielä ehtineet jälkiruokaan, kun meitä hämmästytti eräs Helsingistä päätäpahkaa saapuva herrasmies, joka vartavasten matkusti meidän huomispäiväistä porokaravaaniamme varten. Pikkupöytien ympäriltä alkoi kuulua uteliaita kuiskutuksia: poroministeristön salaiset toimenpiteet näkyivät kantaneen hedelmän. Tietysti se oli filmi-herra...
Historiallinen tapaus Suomussalmen ja Hyrynsalmen poromiehille! Kenties kuukauden kuluttua naamojamme, naapukoitamme ja härkiämme näyttää vilkutetaan Pariisin hienostolle: kenties Ranskan presidentti tai Saksan Reise-Kaiser kiinnittää huomionsa ei ainoastaan komeaan lappalaisunivormuiseen forstmestariimme, vaan myös Ruhtinansalmen Luukkoseen, hyrynsalmelaiseen nahkuri Liimattaan tai meidän Harakka-Andrushkaamme? Ja meihin muihin myös! Kenties Rans-Vertti Tunturin tummaan hipiään ja tukkaan ihastuu joku Turkin sulttaanitar tai Mustapartaa Bulgariassa luullaan Hyperborean khaaniksi. Samoinkuin neiti Holmgrenia Portugalissa Ruijan kuninkaan hovimamsseliksi!
Iloinen jännitys vallitsi vierassalissa myöhäiseen yöhön saakka laulujen kajahdellessa paikkakunnan kanttorin johdolla. Eikähän nukkumisesta Suomussalmen pororykmentin kasarmissa sinä yönä ottanut tullakseen tolkkua, sillä pororitarien riveissä löytyy aina joku Kulneff --
"Mies parhain missä taisteltiin Tai maljaa maisteltiin."
Repäisevä meininki näet, arvon herrat, repäisevä meininki yöllä jos päivälläkin!
II.
-- -- --
Seitsemästoista päivä helmikuuta valkeni uhkaavana tuiskusäänä. Mutta siitä huolimatta kerääntyi heti aamupalan jälkeen nelisenkymmentä poro-ajajaa Hyrynsalmen kirkon lähettyville täyttäen aluksi iloisella sekamelskalla koko apteekin edustan. Siinä oli kansanedustaja kaksivaljakkoineen, siinä pyöri iloinen aluelääkäri omituisine rekivehkeineen punatupsut naapukassa, siinä heilui pitäjän pirteä postineiti heleine kansallispukuineen, siinä puljaili itse hintelä apteekkari pulkkineen, haastaen "selevee Savon suomee", siinä juoksi esiin Puolangan purlakka poronsarvissa hulmuavine punakelta-lippuineen sekä lopuksi hinausi meikäläinen maatalousneuvoja hätäilemättömine härkineen, jonka sarvessa kiikkui tulipunainen vaate tulenkeltaisine kirjoituksineen "Häntyri" -- hänen kunniavirkanaan oli viilettää karavaanin perässä pompottaja-kelloineen. Oli siinä väriloistoa ja kilokirjavuutta, joka teki lohdullisen vaikutelman sitä unekasta taustaa vasten, jossa lumikinoksiin uppoava kirkkotapuli törrötti -- Suomen ristirahvashan piti väriloistoa synnillisenä, mutta tässä oli mukana sekä pappi että lukkari "iloa imehtimässä" ja me olimme kaikin vakuutetut siitä ettei laupias Jumala sitä karsaasti katsonut.
Kun valokuvaajat -- niitä jo esiintyi kolme ja neljäs oli vastassa -- olivat lähtömme ikuistaneet, komensi ylikomendantti Mustaparta osanottajat jälkeensä alas järven jäälle, jossa järjestyttiin jonoksi pitkin viittatietä. Tietysti vireimmät ajokkaat pyrkivät rimpuilemaan ja tempoilemaan kuhnurien sivuitse, tietysti joku sekausi hihnoineen toisiin kiinni ja syntyi hullunkurisesti riuhtoileva pororuuhka, tietysti intohimoisimmat ajajat hermostuivat jarrutuksiin pitäen alituisia pysäyksiä eläinrääkkäyksenä, mutta karavaani saatiin kuitenkin järjestetyksi ja juhlaroikalta se tosiaan näytti, kun se pitkänä, siintävänä ketjuna soljui yli Hyryn seljän, kääntyen Hallan tielle, ylitse Ruuhiniemen, josta porhalsi perään pari pulkantekijää.
Nämä olivat niitä maisemia, joissa kesällä pilkotti pitkän tarvevenheen purje tai kuului tukkipoikain huutoja ponttuulta -- nyt oli purjeena vireä poro ja pyörivänä tukkina pulkka. Meillä muutamilla porourheilijoilla olivat pulkat kirjokoreiksi maalatut ja me olimme kehittäneet tämän koristemaalauksen mielestämme lupaavaan alkuun (Mustaparta jo puhui freskoistaan!), mutta toiset meistä kovasti halveksivat maalaustaidetta, pitäen mustaa tervaa kauneimpana värinä. Toisten pulkat olivat metallipohjalla varustetut, toiset kunnioittivat tässäkin ainoastaan tervaa, joka tulella paahdettiin emäpuun sisään. Porojen valjaat olivat niinikään koristeltuja ja koristelemattomia: millä oli heleänkirjaviksi silatut länget ja nuolenkärjillä, hammassahoilla tai pakassäteillä kaunistetut loimivyöt, millä oli kellopanta lappalaistyyliin kirjailtu, millä kiiltävät kulkusvyöt kymmenine helyineen, mikä oli sitonut yhteensointuvia kaksikielisiä tiukuja poronsarviin, millä taas ei ollut mitään koruja eikä helyjä. Kun lisäksi poropukimien värit ja koristetyylit vivahtelivat erilaisilta, syntyi vaihteleva värien sekoitus, joka loi henkilökohtaisen leiman ja esti muodostumasta sotilastarkkaa, yksitoikkoisuudellaan tympäisevää tyyliä.
Hyrynjärveltä nousee Hallan tie metsäisille harjanteille, joilla karavaani hauskasti hyppelehtii ja kääntelehtii sukeltaen milloin männikköjen, kuusikkojen ja mitä ihanimpien korpikoivikkojen lomitse. Kuutamossa on porolla-ajo tällaisella metsätiellä mitä viehättävintä ja nuo 12 kilometriä kirkon ja talon välistä taivalta voi hurjalla porolla ajaa puolessakin tunnissa, mutta juhlakaravaanin kulku on tykkänään toisellaista, semminkin kun valokuvarit tuontuostakin pyytävät kulkuetta pysähtymään. Ja silloin, jarruttaessa, tapahtuu aina pieniä kepposia, jotka tavallisesti pannaan porojen syyksi. Miltä hyppää poro metsään, miltä pyörähtää takaisinpäin, miltä karkaa ohi seisovain -- se kaikki kuuluu ohjelmaan, kuten Mustaparta alati mieliin teroittaa. Ja vaikka poroministeri itsekkin joskus pyllähtää pulkasta tai venyy hihnan perässä suulleen suitsuneena kinoksessa, niin sekin kuitataan juhlalaskuun.
Kajaanin seutulaiset loistivat poissaolollaan, mutta meitä oli riittämään asti yliperäläisiä kultaisessa ketjussa, joka vakavasti, mutta varmasti etenemistään eteni juhlataloa kohti. Lippu edessä, lappu takana, vaate verenkarvainen keskellä -- mutta saipa siinä kaulaansa vääntää ennenkuin näki häntyrin puolen kilometrin takana. Tällainen karavaani väkistenkin virittää juhlatunnelman, jonka julkitulemiseksi puuttuu vain porolla-ajajan marssi, sillä vanha ruotsalainen porolaulu "Spring min snälla ren" (Juokse porosein...) on liiaksi imelä nykyaikaisen urheilijan laulettavaksi. Ennustanpa että tuo porolla-ajajan marssi luonnon pakosta näistäpuoleen sekin syntyy, kuten kihlakuntamme korkeaveisu, mutta sitä ennen täytyy jonkun säveltäjän oppia porolla-ajon salaisuus...
Jo näkyi Hallan ulkoveräjä ja tie yleni valtavalle vaaralle. Yhteisen sopimuksen mukaan kajahti veräjien vaiheilla reipas tuliaishuuto, joka kuin pitkäisen jylinä häipyi kauvas metsään, lumivalkeaan metsään, josta kohoamistaan kohosi sarvipäitä ja punaisia hiippoja.
Eläköön-köön! hurr... heistelee! Perillä ollaan vanhassa porotalossa, poromiesten korpitabernaakkelissa.
Pihan edustalla seisoo satakunta miestä -- ne ovat paliskunnan metsäporomiehiä, poroisäntiä, porojätkiä ynnä ryhmä Pesiönkyläläisiä porourheilijoita, Laajan Jaakot, valokuvaaja-Matit ja muut, joukossa helsinkiläinen kotiteollisuusmestarikin. Vastaanotto on koruton, mutta juhlallinen: isäntä, ikinuorteva Hallan punapartaukko, astahtaa esiin väkijoukosta, tervehtää kädestä puristaen tuttavia, ja seuraavassa silmänräpäyksessä tarttuvat pororengit vierasten porohihnoihin tahtoen taluttaa ajokkaat takatanhualle jäkälän ja naavan kimppuun. Mutta samalla kaikki jännittyvät katsomaan ja kuulemaan, kuinka itse ylikomendantti, tikapuilla seisten, täydessä varustuksessa, säyseällä äänellään _julistaa poropäivät avatuiksi_.
Ministerit eivät paljon puhu, mutta julistus on pätevä.
Nyt se siis vasta praasnikka alkaa!
* * * * *
Hallan iso pirtti täyttyi tuokiossa porojuhlavieraista, joiden lukumäärä nyt nousi noin 150:een henkeen. Kun emäntä ja talon tyttäret oli kätelty, käytiin kursailematta pitkään kahvipöytään. Mutta jotta oikea porojuhlatunnelma heti viriäisi, oli nyt puheasiain prokuraattorin vuoro lausua juhlasananen porotalon isännälle, joka kykeni ottamaan vastaan moisen vierasjoukon kesken kaikkia arkikiireitään.
Pirtin peräpenkiltä hän sen julisti kohti isäntää, joka seisoi keskellä pirtin lattiaa:
Terve Pohjolan isäntä, Hallan ukko, halliparta! Terve petrojen kuningas, Härkäpäiden hallitsija! Terve vanhin veikkojamme, Porourhoja pätevin, Terve tietäjä ikuinen, Taikuri salon sisässä, Kuule kerran kunniasi, Ota vastahan osotus:
Oi sie ukko sen mokoma, Oi sie metsien molija, Ah sie erämaan erakko, Ah sie korpien pyhimys, Verta vanhan Väinämöisen, Heimoa Karjalan kapinan!
Mistä oppisi osasit, Kusta kuulit kuiskehesi? Miten viisaaksi virisit, Kuten pääsit päälliköksi, Niin että sinua yksin Niinkuin rastasta keväällä Kaikki öisin kuuntelevat, Taikka niinkuin satakieltä Taikka kultaista käkeä Kaikki kilvan kummeksivat, Kun sie parrastas pakajat "Asioita ainoisia, Joit' ei laula kaikki lapset Eikä poijat puoletkana Näillä raukoilla rajoilla, Poloisilla pohjanmailla".
Oh sie ukko sen mokoma, Oh sie metsien molija, Kuuntele kuin mie sanelen. Kuin mie arvoan sen asian:
Korpi se sinut opetti, Erän käynti koulutteli, Korpi se sinut kohotti Niinkuin kotkan korkealle, Jott'et suohon sortununna, Rämeihin räpistynynnä! Hiiden hirmut sua tavotti, Hallat harmajat hätyytti, Maahan löivät sun monesti -- Sinä vastahan värisit; Sinä nousit nokkelasti, Uhrasit pyhät roviot, Sinä kokkona kohosit Raadantasi raunioille, Et sie vääjännyt vähistä, Et sie paljoista pahennut.
Oh sie ukko sen mokoma, Ah sie metsien molija, Sulien korpi vain kohisi, Sulien ilma vain suhisi, Luonnon voimat sua lujitti: Aallot sulien virttä lauloi, Tuulet syntyjä syviä, Järven kalat, ilman linnut, Salojen sadat otukset, Suven sulot, talven tuiskut. Tuhannet tutut asiat: Ne ne sinua opasti, Ne ne miestä mietitytti!
Oi sie ukko oivallinen, Ah sie petrojen pitäjä, Kerro petroista pakina, Lausu laulu laukkojista, Täss' ois sata sarvimiestä, Poromiestä pohjolaista Vanhintansa vahtimassa, Haltijaansa haastamassa?
Arvaanhan mitä sanelet, Laukkojista lasettelet: _Petra on pyhä tevana_, Poro orheista parahin, Hirvas hilpein häristä, Urakka unennäöistä; Ei ole petran pettänyttä, Tarvahan tavottanutta! -- Hyvä on petralla ajella, Kaunis kiiruin kiepsutella, Ei se miestä metsään heitä, Palelluta pakkasehen -- Petra! Petra! Oi on petra? _Petra on pyhä tevana_, Poro orheista parahin!
Terve siis Pohjolan isäntä, Terve metsien Tapio, Havuhattu, naavaparta, Sinä korpien koristus! Terve täällä ollessasi Oman linnasi ovella, Terve tänne piiltyäsi Soppehen salon sinisen!
Terve puolesta toverein, Satapäisen sarvijoukon, Terve puolesta puhujan, Itsenikin imanteeksi -- Oi sie ukko sen mokoma, Oi sie metsien molija, Ah sie erämaan erakko, Ah sie korpien pyhimys, Verta vanhan Väinämöisen, Heimoa Karjalan kapinan!
Tämän juhlatervehdyksen jälkeen kajahti heti sekakuoron laulamana "Nälkämaan" säveltuore marssi:
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa! Jylhien järvien loiskintaa, Meidänpä mainetta mainivat nuot Koskien ärjyt ja surkeat suot -- Meidänpä vapautta vaarat on nää, Meidän on laulua lahtien pää, Meille myös kevätkin keijunsa toi, Metso ja rastas täälläkin soi.
Taival lie hankala? -- Olkoon vaan! Luonto lie kitsas? -- Siis kilpaillaan! Helmassa synkeän syntymämaan Pirttimme piilköhöt paikoillaan -- Vainojen virmat, oi vaijetkaa! Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa! Miekkaa ei tarvis, tarmoa vaan Puolesta hengen ja heimon ja maan.
Nouskoon rintaamme uskonto uus! Taantukoon taika ja vanhoillisuus! Maamies, muista, miss' onnesi on: Riihesi rikkaus riippumaton -- Kainuhun kansa, ah arpasi lyö! Missä on ryhtisi, kunniatyö? Meidän on _uudesta_ luotava maa, Raukat vain menköhöt merten taa!
Juhlapirtissä vallitsi jännittävä hiljaisuus, sillä kaikki odottivat mitä nyt Hallan ukko vastaa kunniatervehdykseen. Sivistynyt mailma tietysti otaksuu, että mitäpä yksi korven komeroissa elelevä maamies ja poromies osannee vastata? Mutta tämä otaksuma on väärä.
Hallan ukko seisoi keskellä pirttinsä lattiaa ja tuijotti lattiaan. Mutta äkkiä hänen pitkä partansa värähti, katse kohosi, silmä iski ja selkä suoristui. Ja hän alkoi puhua: "Mikäkö hänet oli korpeen saattanut --?"
Olisinpa toivonut, että Juhani Aho tai Arvid Järnefelt olisi saanut kuulla suusta korvaan, miten Hallan ukko oikein puhui! Sillä minä en sitä kykene kertomaan, mitä hän puhui, kun juhlatervehdyksen joka sana oli kipinänä sattunut todellisen korvenraatajan sydämeen. Se oli sellainen elävä lastu, jota taiteilija kadehtii -- en ole suomalaisesta kaunokirjallisuudestamme sen vertaista tuskin lukenut. Kun hän mainitsi isävainajansa opetuksia tuntemaan luonnon salaisuuksia, kun hän muisteli hänen lintutaakkojaan ja kalakonttejaan, kun hän esiintoi maisteri Mela-vainajan sielukkaita tiedemiehen ohjeita, miten ihmiselle ei koskaan tule ikävä, jos luonto on ystävänäsi, ja kun hän, vertaillen luonnonelämää ja kulttuurin kuhinaa toisiinsa, sovitti sanansa taiteellisen sulavaan muotoon, niin sitä kelpasi hämmästyksellä kuunnella. Taisi vierähtää kyynel ukon silmästä, taisipa kostua jonkun kuulijankin silmänpieli, mutta reippaasti tervehtien ukko lopetti puheensa eikä kauvan viipynyt ennenkuin tämä kokenut porourheilija meikäläisten nuorten nostamana kohotettiin eläköönhuutojen raikuessa kohti nokista pirtin ortta.
Näin oli poropäivä heti saatu hyvään alkutunnelmaan ja oitis juostiin ulos pirtistä Hallan poropeltoa katsomaan. Se oli kivenheiton päässä ja siellä oli todella katsomista, kun 400 poroa laukkaili edestakaisin korkeain aitojen välissä. Mikä valtava vapaustunnelma tuossa metsän karjassa, mitä siroja, elohopean herkkiä liikkeitä; kuni mahtava lumivyöry tai iloisesti etenevä hurja jättiläisaalto tuo porolauma temmelsi laveassa aitauksessa! Kuni kevätmyrsky se kiisi yli kentän, kuni kukkalehto se taas seisoi tyynenä värähyttämättä sarveakaan, kun Hallan ukko sitä lumosi rauhoitusmaanittelullaan: "oaa, oaa, oaa!"
-- -- -- -- --
III.
Meitä oli Hallan tanhualla koolla vähintään 60 porolla-ajajaa täysine tamineineen, joista yli puolensataa oli pulkkahoitoa. Mahdoton oli ajossa oltaessa saada kaikkia yhtähaavaa valokuvatuiksi. Lisäksi lumisade teki häiriötä. Mutta se ei voinut estää porokatselmusta, jonka suoritti kolmihenkinen lautakunta koettaen arvioida ajoporoa kaikkine vehkeineen. Ei ole tässä oikea paikka kehumisiin, keiden kellokkaat ja pulkat saivat tunnustuksen. Mainittakoon vain että tunnustuksen vertausesineeksi olimme keksineet erityiset kansalliset merkit, sorvatut pienet pallot, jotka ripustettiin poronsarviin. Varsinaisia kilpa-ajoja emme näillä ensimäisillä poropäivillä tahtoneet järjestää, juhlamme kun oli tarkoitettu enemmän aatteelliseksi tutustumistilaisuudeksi.