Chapter 38

Miltei seitsemäntoista vuosisataa myöhemmin[109] Pompeijin kaupunki kaivettiin äänettömästä haudastaan. Kaikki siinä vielä eli himmentymättömin värein; sen seinät olivat kuin eilen maalatut -- ei yhtään vaalennutta laikkaa sen mosaiikkipeitteisillä lattioilla -- forumilla yhä keskentekoiset pylväät ikäänkuin työmiesten käsistä jääneinä -- sen puutarhoissa olivat pyhät kolmijalat -- sen halleissa aarrearkut -- sen kylpylöissä pääharjat -- sen teattereissa pääsyliput -- sen huoneissa täydelliset kalustot ja lamput -- sen trikliniumeissa juhlien jätteitä -- sen makuusuojissa hajuvesiä ja ammoinkuolleitten kaunotarten somistustarpeita -- ja kaikkialla niiden ihmisten luurankoja ja luita, jotka kerran olivat elävinä pyörinä tuossa loiston ja huvin koneistossa.

Diomedeen huvilan maanalaisesta kellarista löydettiin aivan oven vierestä 20 luurankoa (niiden joukossa myöskin lapsen luut), kaikki hienon tuhkan peitossa; tuhkaa oli hiljalleen valunut ovenraoista, kunnes se oli täyttänyt koko huoneen. Siellä oli myöskin jalokiviä ja rahoja ja kynttelikköjä ja sammioon kovettunutta viiniä, jota nähtävästi oli aijottu pidentämään uhattua elämää. Kovettunut hiekka on muodostanut aivankuin muotin ruumiitten ympärille; ja kulkija voi vielä nytkin katsella naisen niskan ja nuorien, kauniinpyöreiden rintojen jäljennöstä -- onnettoman Julian muistomerkkiä! Kellari on nähtävästi vähitellen täyttynyt rikkipitoisella ilmalla, kaikki ovat rynnistäneet ovelle ja huomanneet sen kallionlohkareitten telkimäksi, ja siinä ponnistellessaan kaikki ovat tukehtuneet.

Puutarhasta tavattiin luuranko, jonka luisevat sormet yhä pitelivät avainta ja jonka vieressä maassa oli rahalipas. Arvellaan sen olleen talon isännän -- onnettoman Diomedeen, joka nähtävästi on yrittänyt paeta puutarhan kautta, mutta on ehkä läkähtynyt sinne, tai on pudonnut kivi hänet murskannut. Hopeisten maljojen ääressä, lähellä, oli toinen luuranko, luultavasti jonkun orjan.

Sallustuksen ja Pansan talot, Isiksen temppeli salahuoneineen -- josta käsin papit lausuivat oraakkeliennustuksiaan -- ovat yhä vieläkin pystyssä uteliaitten katseltavana. Eräästä temppelihuoneesta löydettiin suuri luuranko, jonka vierellä oli kirves; kaksi seinää oli jo kirveellä puhkaistu -- uhri ei ollut jaksanut enempää. Kaupungin keskiosasta löydettiin toinen luuranko, jonka ympärillä oli suuri rahakasa ja Isiksen pyhäkön salaperäisiä koristuksia. Kuolema oli ahneenkin tavannut, ja Kalenus ja Burbo olivat saaneet samanlaisen lopun! Kun kaivajat perkkasivat erästä röykkiötä, löysivät he luurangon, jonka pirstoutunut pylväs oli leikannut kaha poikki. Pääkallo oli silmiinpistävän kehittynyt ja niin merkillinen sekä henkisten ominaisuuksien tyyssijana että ulkoisilta muodoiltaan, että se on aina herättänyt erikoisia ajatuksia Spurgheimin teoriat hyväksyvissä matkailijoissa. Vielä nytkin, vuosisatojen perästä kulkijalla on tilaisuus katsoa noihin suuriin aukkoihin, joiden takana, monimutkaisissa sokkeloissa kerran ajatteli, uneksi Arbakeen, egyptiläisen henki. Muuan muukalainen kaukaisesta ja barbaarisesta saaresta, jonka nimeä muinaiset roomalaiset eivät voineet kylmästä värisemättä kuulla lausuttavan, vaelteli kerran ihanan Kampanian viljavilla kentillä tutkistellen sen yhteiskuntaelämän monivivahteisia todistuskappaleita, joka ikipäiviksi on hävinnyt -- ja kirjotti tämän kertomuksen.

VIITESELITYKSET:

[1] Laena, Aristogeitonin sankarillinen lemmitty, puri häntä kidutettaessa kielensä poikki, jottei tuska saisi häntä ilmaisemaan Peisistratoon poikia vastaan suunniteltua salaliittoa. Pausaniuksen aikana pystytettiin Atenaan hänen kunniakseen naarasleijonan kuvapatsas.

[2] Roomalaisilla ei ollut suojia vain yötä, vaan myöskin päivällisiä lepohetkiä varten (cubicula diurna).

[3] Rooman komeissa palatseissa oli taulukokoelmahuone yhdistetty atriumiin.

[4] Jos oli järjestetty suuri juhla, syötiin tavallisesti atriumissa.

[5] Tablinumin saattoi siis kokonaan sulkea.

[6] Sitruunapuu oli siihen aikaan arvokkain puulaji -- se ei ole kuitenkaan nykyajan sitruunapuuta. Oppinut ystäväni W. S. Landor ja jotkut muutkin ovat koettaneet todistaa, että se on ollut mahonkia.

[7] Canes tai canicultes oli noppapelin matalin heitto.

[8] Hermekselle.

[9] Sulottarille.

[10] Euripides.

[11] Mässäykset ja noppapeli.

[12] Pompeijin kaivaukset ovat poistaneet sen muinaistutkijain keskuudessa kauan vallinneen harhaluulon, etteivät roomalaiset muka tunteneet lasi-ikkunoita; niiden käyttö ei kuitenkaan ollut yleinen keski- ja alaluokan yksityisasunnoissa.

[13] Ehkä kuitenkin vain kiinalaista posliinia -- vaikka tätä väitettä onkin monta kertaa vastustettu.

[14] Paikka, johon kuolleet tai kuolettavasti haavotetut arenalta viedään.

[15] Näytelmästä »_Miles Gloriosus_» I näyt. Vapaasti nykyaikaisesti käännettynä: hän on palvellut Raivoisaa Bombastesta.

[16] Eivät vain alhaissyntyiset naiset joskus esiintyneet taistellen amfiteatterissa, vaan jotkut ylhäisemmätkin ottivat osaa tähän raakaan leikkiin.

[17] Hän on saanut tarpeekseen.

[18] Neptunuksen pojalla tarkoitettiin hurjaa, hillitöntä ihmistä.

[19] Tessalialaiset orjakauppiaat olivat kuulut siitä, että he usein ryöstivät arvohenkilöiden ja sivistyneitten lapsia. He eivät säästäneet edes omia maanmiehiään. Aristofanes ruoskii usein ja karvaasti tuota ihmisluokkaa sen harjottaman inhottavan ihmiskaupan johdosta.

[20] Hiukan enemmän kuin 2,000 markkaa.

[21] Lukija älköön sekottako sestert_ii_-muotoa sestert_ia_-muotoon. Yksi sestertia (sestertium) oli n. 26 markkaa, 1 sestertia (sestertius) n. 2 penniä.

[22] Ateneus: Oikea Kupidon temppeli on rakastuneitten asunto.

[23] Uskovainen kristitty voi tästä satunnaisesta yhtäläisyydestä tehdä aivan toiset johtopäätökset kuin egyptiläinen.

[24] Platon mukaan.

[25] Kuori löydettiin siitä talosta, joka tässä kertomuksessa on oletettu Glaukuksen taloksi. Onko se vielä tallella, en tiedä, mutta toivon ainakin niin olevan.

[26] Kreikkalaisten Flora.

[27] Sen niminen ihana taideteosmuisto on Borbonikon museossa. Kasvojen eleet ja ilmeen tuntehikkaisuus ovat parasta mitä vanhan ajan kuvanveistotaide voi meille tarjota.

[28] Terentius.

[29] Kun Sir Walter Scott William Gellin kera kävi Pompeijissa, oli hänen ainoa huomautuksensa huudahdus: »Kuolleitten kaupunki!»

[30] Stabiae ei ollut silloin kaupunki; mutta rikkaitten suosima huvilapaikka se kyllä oli.

[31] »Phlegrai campi», kulonpolttamat, autiot kentät.

[32] Viranomaiset ja klientit, jotka seurasivat suojelijoitaan, käyttivät vielä togaa, muut kansalaiset eivät sitä enää pukunaan pitäneet.

[33] Napolin museossa on tallella muuan vähän tunnettu piirros, joka kuvaa muuatta Pompeijin forumin laitaa, ja sitä kuvaa olen paljon käyttänyt tässä esityksessä. Nuorille lukijoilleni lienee hyväksi lohdutukseksi saada tieto, että »hissausjärjestelmä» on antiikkista alkuperää ja että sitä Pompeijin torilla harjotettiin julkisesti ja lainomaisella ankaruudella.

[34] Herakles. Suom. muist.

[35] Siitä huoneesta löydettiin useita rannerenkaita, käätyjä ja irtokiviä.

[36] Eräässä pompeijilaisessa piirroksessa on Pluto kuvattu samalla tavalla kuin vieläkin näkee pirua esitettävän. Plutolla on sarvet ja häntä. Mutta todennäköisemmin tällainen kuvaus on saatu salaperäisestä Panista, joka eleli autioilla seuduilla ja joka oli kaiken äkillisen ja hirveän kauhun synnyttäjä. Sen ulkoasu sopii hyvin pukinjalkaiseen saatanaan. Niissä kevytmielisissä ja loistavissa menoissa, joita Panin kunniaksi vietettiin, kristityt olivat näkevinään perkeleen vaikutusta.

[37] Jumalat varjelkoot!

[38] Kaupunginosassa on vieläkin ravintola, jonka muodot ovat hyvinkin kuvatun kaltaiset.

[39] »Ota vuoteesi ja käy» ei ollut (Sir W. Gell'in huomautusten mukaan) mikään kuvaannollinen puheenparsi.

[40] Suurissa juhlissa ja kilpailuissa käytettiin muhkeampia, nelipyöräisiä ajoneuvoja, joita sanottiin _pilentumiksi_.

[41] Oli heillä myöskin _sella_ l. kantotuoli, jossa vain istuttiin.

[42] Vergilius. Suom. muist.

[43] Manalatar, kummittelijoiden, velhojen johtaja. Suom. muist.

[44] Larva oli vainajan henki, joka ei saanut Manalassa rauhaa, vaan joka liikkui ihmisilmoilla kummittelemassa. Suom. muist.

[45] Raivotar. Suom. muist.

[46] Roomalaiset (kuten ehkä kaikkikin vanhanajan kansat) pitivät käärmeitä erikoisen pyhinä, niitä hoidettiin kesytettyinä kotona, olivatpa usein aterioitaessakin mukana.

[47] Manala. Suom. muist.

[48] Autuaitten asunnot. Suom. muist.

[49] Manala. Suom. muist.

[50] Lienee tarpeetonta huomauttaa, että etruskit olivat kuuluisia tietäjiä. Arbakes piti heitä väärin alkuperältään egyptiläisinä. Mutta vanha-aika puolestaan piti egyptiläisiä maailman ihmeellisimpänä kansana, eikä nykyisinkään puutu tiedemiehiä, jotka herkkäuskoisina väittävät samaa.

[51] Hekaten tunnusesineet. Suom. muist.

[52] Vanhanajan kansanomaisen taikauskon mukaan tuli nymfin näkemisestä hulluksi.

[53] Kuuluisa, Beneventumissa oleva noitien kokouspaikka. Siivekkäät käärmeet, jotka tällöin olivat mukana ja joita pitkän aikaa kunnioitettiin pyhinä, ovat luultavasti egyptiläisten taikauskon tuotetta.

[54] Ikivanha roomalainen laki epäsi tytärtä perimästä. Tätä lakia kierrettiin siten, että vanhemmat näennäisesti luovuttivat perinnön jollekin ystävälle ikäänkuin tyttären holhoojana; mutta holhooja saattoi jos tahtoi käyttää väärin saamaansa luottamusta. Tämä laki oli kuitenkin jo ennen tämän kertomuksen tapahtumista ehtinyt vanhentua.

[55] Lähteissä asuvat vedenneidot. Suom. muist.

[56] Minua kurjaa! Suom. muist.

[57] Tavallinen haukkumasana, sanasta _fur_ (varas).

[58] Frygialainen tai jonialainen _attagen_ oli roomalaisten mielestä erikoinen herkku. Se oli jokin lintulaji, hiukan raskaampi kuin tavallinen peltokana.

[59] »-- candiduli divina tomacula parsi --» Juvenal XI. 355. Väkeväksi höystetty maukas kastikelaji.

[60] Arkimagirus oli ylikokin arvonimi.

[61] Sisiliassa tavataan ehkä ihanimmat perhoslajit.

[62] Vastenmielistä ja kutsumatonta vierasta sanottiin muscaksi (kärpäseksi).

[63] Mitraa pitivät miehetkin joskus päässään, sellaista henkilöä pidettiin naismaisena.

Mitra oli myssyntapainen päähine.

[64] Helikon on Keski-Kreikan vuoria. Sen rinteet lähteineen, lehtoineen olivat runottarien (muusain) palveluksen tyyssijoja. Suom. muist.

[65] Suurissa pidoissa naiset istuivat tuoleilla, miehet leposohvilla; vain tuttavallisissa perhejuhlissa kummallakin sukupuolella oli samanlaiset istuimet -- syy on itsestään selvä.

[66] Manalan tuomareita. Suom. muist.

[67] Yleinen kampanialainen karkelo.

[68] Plutarchoon mukaan (Sympos. lib. I) näyttää siltä, kuin ei myrtin- tai laakerinoksa olisikaan kulkenut jokaisella, vaan että ensimäisen leposohvan ensimäinen mies ojensi sen toisen sohvan ensimäiselle ja ensimäisen toinen ojensi sen toisen sohvan toiselle j.n.e.

[69] Pompeijista on löydetty useita väärennettyjä arpanappuloita. Jotkut hyveet ovat myöhäsyntyisiä -- mutta on valaisevaa, että kaikki paheet ovat ikivanhoja.

[70] Python oli kreikkalaisten mukaan lohikäärme, joka ahdisteli ihmisiä ja eläimiä. Suom. muist.

[71] Zefyros oli länsituuli, lempeä kevään airut, joka suosi kasvikunnan menestystä. Suom. muist.

[72] Nymfejä, jotka elelevät metsissä ja kallioilla.

[73] Bakkus. Suom. muist.

[74] Tämäntapaisesta stiluksesta on kehittynyt sittemmin italialaisten tikari.

[75] Kaunis nuorukainen, yön ja unen haltia, jota kuutar, Selene, salavihkaa suutelee. Suom. muist.

[76] Kreikk. Asklepios oli: lääketieteen jumala. Suom. muist.

[77] Pliniuksen kirjeet II, 12; V. 4, 13.

[78] Th, kuolemansanan (Thanatos) alkukirjain oli kreikkalaisten mielestä ratkaiseva kirjain, kuten roomalaisten C.

[79] Jos syytetty sai takaajan (takuuta sanottiin _vas_'iksi), vietiin hänet vankilaan vasta senjälkeen kuin päätös oli tehty.

[80] Se olikin enemmän kreikkalainen kuin roomalainen tapa; mutta lukijalle huomautettakoon, että Suur-Kreikassa kreikkalaiset muodot ja ennakkoluulot olivat sekaantuneet roomalaisiin.

[81] Kunnes hautajaismenot oli toimitettu, harhaili sielu yli pääsemättä Styks-virran rannalla.

[82] Plinius 37.

[83] Karon, joka kuljetti vainajat Styks-virran yli. Suom. muist.

[84] Ikuiset hyvästit.

[85] Ylhäisten taloissa oli useilla huoneilla oma orjansa.

[86] Kauppakojuja, joissa myyskenneltiin hajuvesiä.

[87] Vaitiolon jumala.

[88] Lintujen arveltiin tietävän kaikki salaisuudet. Sama taikausko elää vieläkin länsimaissa ja elää tavallaan pohjoismaisissa tarustoissakin.

[89] Rooman kotka.

[90] Plinius kertoo, että vähää ennen Vesuviuksen purkausta kirkkaalta taivaalta välähtänyt salama oli surmannut erään »municipali decurionin.»

[91] Kuten jo jossakin olen huomauttanut, kokoonnuttiin atriumiin tavallista suurempaa juhlaa viettämään.

[92] Kolme osatarta.

[93] Voi helposti kuvitella, että Napolin lähellä olevan Grotta del Canen (koiran luolan) höyryillä on samanlainen vaikutus.

[94] _Ekvitit_ istuivat aivan senaattorien takana.

[95] N. kaksituhatta markkaa.

[96] N. 20,000 markkaa.

[97] Gladiaattori, joka eli keisarin kustannuksella.

[98] Vastustajaa sanottiin _sekutoriksi_ syystä, että hänen täytyi juuri silloin, kun toinen verkkonsa heitti, lähteä _ajamaan takaa_ vastustajaansa, voidakseen satuttaa häneen, ennenkuin hän oli ehtinyt verkkonsa uudelleen selvittää.

[99] Verrattakoon Pompeijista löydetyn friisin kuparijäljennöstä, joka on julkaistu tätä kaupunkia koskevassa teoksessa: »Library of Entertaining Knowledge» vol. II s. 211.

[100] Ruokoa (calanus) käytettiin papyrukselle ja pergamentille kirjotettaessa; stiluksella piirrettiin vahatauluille, metallilevyille j.n.e. Kirjeet kyhättiin joko vahatauluille tai papyrukselle.

[101] Tavallisesti käytettiin merimiehiä kiinnittämään amfiteatterin _velaria_ paikoilleen.

[102] Pliniuksen mukaan.

[103] Vulkaanisia salamia. Tällaisia ilmiöitä havaittiin varsinkin v. 1779 purkauksessa, ja merkeistä päättäen niitä nähtiin siinäkin hirveässä tuhopurkauksessa, jota olemme kyenneet vaillinaisesti kuvaamaan.

[104] Useamman kuin yhden vartiosotilaan luuranko löydettiin vartiopaikoilta.

[105] Pliniuksen mukaan.

[106] Dio Kassiuksen mukaan.

[107] »Raskasta tuhkaa satoi päällemme, ja meidän täytyi se tuontuostakin ravistaa pois, muuten olisimme nääntyneet ja hautautuneet sen alle.» Plinius.

[108] Dio Kassiuksen mukaan.

[109] Purkaus tapahtui v. 79; ensimäinen kaivaus tehtiin v. 1750.

End of Project Gutenberg's Pompeijin viimeiset päivät, by Edward Bulwer-Lytton