Part 1

PIKKU MARIE.

KYLÄKERTOMUS.

Kirj.

GEORGE SAND

Suomensi

Aatto S.

Porvoossa, Werner Söderström, 1889.

SISÄLLYS:

I. Ukko Maurice. I. Germain, vahva maanviljelijä. III. Äiti Guillette. IV. Pikku Petter. V. Suolla. VI. Suurten tammien alla. VII. Iltarukous. VIII. Vaikka olikin kylmä. IX. Taivasalla. X. Kylän valtias kaunotar. XI. Isäntä. XII. Mummo. XIII. Paluu kotiin. XIV. Maurice mummo. XV. Pikku Marie.

Ukko Maurice.

"Germain", sanoi appiukkonsa hänelle eräänä päivänä, "kyllä sinun kuitenkin pitää naida uudestaan. Johan on kohta kaksi vuotta siitä, kuin jäit leskeksi minun tyttärestäni, ja vanhin poikasi on jo seitsenvuotinen. Sinullakin on kohta ikää koko kolmekymmentä vuotta, poikaseni, ja, kuten tiedät, katsotaan miestä näillä paikoin liian vanhaksi tekemään uutta pesää, kun hän ehtii sen ijän ohitse. Sinulla on kolme kaunista lasta eikä niistä ole tähän asti ollut meillä mitään huolta. Vaimoni ja miniäni ovat heitä hoidelleet niin hyvin, kuin ovat voineet, ja rakastaneet heitä, kuten ovat olleet velvollisetkin. Pikku Petter on jo suuri poika ja ajaa härkiä varsin hyvin; on hän jo kyllin vakava paimentamaan elukoita niityllä ja kyllin vahva juottamaan hevosia. Hänestä siis ei ole meille mitään vastusta; mutta molemmat toiset, joitahan me kyllä sydämmestämme rakastamme, Jumala tietköön! ne viattomat lapsiraukat ne saattavat meidät pulaan tänä vuonna. Minun miniälleni syntyy kohta lapsi ja hänellä on ennestäänkin vielä pienoinen käsivarrella. Kun se, jota odotamme, tulee, ei hänelle enää jää aikaa hoidella sinun pikku Soulangeasi ja vielä vähemmin Sylvainiasi, joka ei vielä ole nelivuotinenkaan eikä pysy hiljaa hetkeäkään. Hän on samanlainen huimapää kuin sinä ja kyllä hänestä aikoinaan tulee vahva työmies, mutta hän on nyt hirveän vallaton lapsi eikä minun eukkoni nyt enää jaksa juosta niin sukkelaan, että saisi hänet kiinni, kun hän livistää lammikolle taikka karjan jalkoihin. Ja muutenkin, kun miniälleni tulee yksi lisäksi, saa minun eukkoni vähintään vuodeksi hänen nykyisen nuorimpansa vastuksikseen. Sinun lapsistasi on meillä siis paha pula ja huoli. Emme me tahtoisi, että he jäisivät ihan katsomatta, ja kun ajattelemme, mihin kaikkiin onnettomuuksiin he voivat joutua hoidon puutteessa, niin eipä mieli pysy oikein levollisena. Sinä sen tähden tarvitset toisen vaimon ja minä toisen miniän. Ajattelepas asiaa, poikaseni, johan minä olen monta kertaa nyhjännyt sinua; aika kuluu ja piankin sinä joudut vanhain lukuun. Naida niin pian kuin mahdollista on sinun velvollisuutesi sekä lapsia että meitä muita kohtaan jotka tahdomme pitää järjestystä talossa."

"No, isä", vastasi vävy, "jos sitä nyt välttämättömästi tahdotte, täytyneehän minun se tehdä. Mutta enpä huoli salata, että hyvin vastenmielistä se minusta on; niin, ei minulla ole siihen juuri suurempaa halua kuin hukuttautumaankaan. Kyllä on helppo tietää, mitä on kadotettu, vaan tietämätöntä on, mitä saadaan. Minulla oli kelpo vaimo ja kaunis vaimo, siveä ja reipas, hyvä vanhemmillensa, hyvä miehelleen ja hyvä lapsilleen, sukkela töissään sekä ulkona että kotona ja taitava käsityön tekijä, kaikin puolin hyvä; ja kun te annoitte hänet minulle ja minä otin hänet, niin ei tehty mitään ehtoa, että minun pitäisi niin pian unhottaa hänet, jos satuinkin onnettomuudekseni hänet kadottamaan."

"No, tuo, mitä puhut, tulee kyllä hyvästä sydämmestä, Germain", vastasi ukko Maurice. "Kyllä minä tiedän, että sinä rakastit tytärtäni, että sinä teit hänet onnelliseksi ja että, jos sinä olisit voinut tyydyttää kuolemaa menemällä itse hänen sijastaan, niin Katerine vielä olisi elossa tänäkin päivänä ja sinä nyt makaisit hautuumaan mullassa. Katerine kyllä ansaksikin olla niin rakastettu, ja jos sinä et voi unhottaa häntä, niin emme sitä voi mekään. Mutta enhän minä vaadikaan sinua unhottamaan. Herramme tahto oli, että hänen piti lähteä täältä, eikä kulu päivääkään, jona me rukouksissamme, ajatuksissamme, sanoissamme ja töissämme emme osoittaisi hänelle, että pidämme kunniassa hänen muistoansa ja että olemme murheissamme hänen poismenostaan. Mutta jos hän voisi puhua sinulle toisesta maailmasta ja ilmoittaa tahtonsa, niin hän käskisi sinua etsimään äitiä hänen pikku orvoillensa. Siispä pitää nyt löytää vaimo, joka ansaitsee päästä hänen sijaansa. Se ei juuri ole mikään helppo etsintä, mutta ei siltä mahdotonkaan, ja kun vain löydämme sinulle sellaisen, niin sinä rakastat häntä yhtä suuresti kuin minun tytärtänikin, koska sinä olet kunniallinen mies ja opit olemaan hänelle kiitollinen siitä, että hän täyttää meidän tahtomme ja rakastaa sinun lapsiasi."

"Niin, isä", sanoi Germain, "kyllä minä teen tahtonne mukaan, kuten aina olen tehnyt."

"Pitääpä tunnustaa, poikaseni, että sinä olet aina totellut ystävällisiä ja hyviä neuvoja, joita perheesi päämies on sinulle antanut. Koettakaamme sen tähden yhdessä valita sinulle uutta vaimoa. Ensinnäkin minun ajatukseni on, että sinun ei pidä ottaa ihan nuorta tyttöä. Sellainen ei ollenkaan sovi sinulle. Nuoret ovat ajattelemattomat, ja koska kolmen lapsen kasvattaminen on kokonainen taakka, varsinkin jos ne ovat syntyneet toisesta äidistä, niin sinun pitää saada kunnon ihminen, joka on oikein vakava ja hellä ja ahkera. Jos hän ei ole jotakuinkin sinun ikäisesi, niin tuskinpa hänellä on kylliksi järkeä sitoutua sellaisiin velvollisuuksiin. Nuoren tytön mielestä sinä olet liian vanha ja sinun lapsesi liian nuoret. Hän lakkaamatta valittelisi ja sinun tapsillesi tulisi huono hoito."

"Siitä juuri minäkin olen levoton. Ajatelkaahan, jos hän niitä pikku raukkoja kohtelisi pahoin, vihaisi ja rääkkäisi?"

"Herra varjelkoon!" vastasi ukko; "mutta häijyt naiset ovat näillä seuduin harvinaisemmat kuin hyvät, ja hullutpa me olisimme, jos emme valitsisi sellaista, joka sopii kaikin puolin."

"Se on totta, isä! onhan täällä hyviä tyttöjä meidän kylässämme: Louise, Sylvaine, Claudie, Marguerite. Niin, ketä te tahtoisitte?"

"Hiljaa, hiljaa, poikaseni; kaikki ne tytöt ovat liian nuoret tai liian köyhät taikkapa liian kauniit, sillä pitää sekin ottaa lukuun, poikaseni. Kaunis vaimo ei aina ole yhtä ymmärtäväinen kuin joku toinen."

"Tahdotteko siis, että minun pitäisi ottaa ruma?" kysäsi Germain vähän levottomasti.

"En, en minä rumaa, sillä sen vaimon tulee lahjoittaa sinulle lapsia, eikä mikään ole surettavampaa kuin rumat, heikot ja kivulloiset lapset. Terve, vielä kukoistava vaimo, ei kaunis eikä ruma, sellainen sopisi sinulle paraiten."

"Kylläpä näen", sanoi Germain, vähän surumielisesti hymyillen, "että täytyisi varta vasten luoda erityinen vaimo, jos mieli löytää sellaista, kuin te tahdotte, varsinkin kuin te ette huoli köyhästä, eikä rikkaita ole helppo saada, ainakaan leskimiehen."

"Entä jos se nainen olisi itse leski, Germain? Niin, lapseton leski, jolla olisi sievä omaisuus."

"En minä tunne ketään sellaista tässä kunnassa."

"En minäkään, mutta onpa niitä muualla."

"Teillä on joku ehdolla, isä; sanokaa yhtä hyvin heti suoraan."

II.

Germain, vahva maanviljelijä.

"Niin, on minulla yksi ehdolla", vastasi ukko Maurice. "Se on Leonard Guerinin leski ja asuu Fourchessa."

"Minä en tunne häntä enkä paikkaakaan", vastasi Germain nöyrästi, mutta yhä enemmin pahoillaan.⁻

"Hänen nimensä on Katerine, niin kuin sinun vaimo-vainajasikin."

"Katerineko? Tuleepa tosiaankin hauska, jos saa käyttää sitä nimeä. Katerine! Mutta jospa minä en voi rakastaa häntä yhtä paljon kuin entistä vaimoani, niin tulee siitä vain enempi surua, sillä sitenhän tulisin muistamaan häntä sitä useammin."

"Minä vakuutan, että sinä kyllä miellyt häneen. Hän on kelpo ihminen ja hänellä on hyvä sydän. Minä en ole nähnyt häntä pitkään aikaan, mutta ei hän silloin ollut mikään ruma tyttö. Vaan hän ei ole enää nuori, hänellä on ikää jo kaksineljättä vuotta. Hän on hyvästä perheestä, kunnon ihmisiä koko suku, ja hänellä on kahdeksan tai kymmenen tuhannen markan ala hyvää maata, jonka hän mielellään möisi ja ostaisi sijaan toista sieltä, mihin joutuisi asettumaan, sillä hän aikoo mennä uusiin naimisiin, ja minä tiedän, että hän ei suinkaan katsoisi sinun asemaasi huonoksi, jos vain muuten sinun luonteesi häntä miellyttää."

"Oletteko te jo sopinut koko asian?"

"Niin, paitsi ett'emme tiedä, mitä te molemmat ajattelette; mutta sitäpä juuri saisitte itse keskenänne selvitellä, kunhan ensin tulisitte tutuiksi. Hänen isänsä on vähän sukua minulle ja erittäin hyvä ystävä hän on aina ollut. Niin, kyllähän sinä tunnet Leonardin?"

"Olen minä nähnyt teidän puhelevan hänen kanssansa markkinoilla, ja viime kerran söitte yhdessä aamiaista siellä. Vai niin, siitäkö hän puheli teidän kanssanne niin kauan?"

"Siitä juuri; hän näki sinun myövän elukoita ja sinä hänen mielestään toimitit asiasi hyvin, ja hän arveli, että sinä näytit kauniilta, kelpo mieheltä ja sitä paitsi toimeliaalta ja ymmärtäväiseltä. Kun minä sitte kerroin hänelle, millainen sinä olet ja miten hyvin sinä olet käyttäytynyt koko ajan, kahdeksan vuotta, kuin me olemme eläneet ja tehneet työtä yhdessä, vaihtamatta koskaan tyytymätöntä tai pahaa sanaa, johtui hänelle mieleen, että sinun pitäisi naida hänen tyttärensä; ja minä sanon suoraan, että minä en vastustaisi sitä, sillä se vaimo on kunniallisesta perheestä ja melkoisen varakas ja pidetäänpä häntä arvossakin."

"Te näytätte pitävän paljon lukua tuosta varallisuudesta, isä."

"Niin, tietysti minä pidän; etkö sinäkin?"

"No, saatanpahan ottaa tuon lukuun, jos tahdotte; mutta kuten tiedätte, en minä puolestani huoli koskaan vaivata päätäni turhilla laskuilla, mitä minulle tulee taikka ei tule siitä, kuin me yhdessä ansaitsemme. Minä en ymmärrä jakelemista, siihen minun pääni ei kykene. Minä osaan arvostella maata, härkiä, hevosia ja vankkureja ja osaan kylvää, puida ja ruokkia elukoita. Lampaat, viinin viljelys, puutarhan hoito, pikku tulot ja hienoimpain kasvien viljelys, kaikki ne sellaiset ovat teidän poikanne huolena, enkä minä huoli niihin sekautua. Raha-asioissa minulla on huono muisti, ja minä mieluisemmin jätän ne kokonaan muille, kuin rupean riitelemään siitä, mikä on minun omaani, mikä toisen. Minä pelkään erehtyväni ja vahingossa ehkä vaalivani, mikä ei ole minulle tulevaa, ja jos kaupat eivät olisi niin yksinkertaiset ja selvät, en minä niistä koskaan selviäisi."

"Se on paha se, poikani, ja juuri sen tähden minä tahtoisin, että sinä saisit hyväpäisen vaimon, joka kykenisi olemaan minun sijassani silloin, kuin minua ei enää ole. Sinä et ole huolinut koskaan ottaa oikeaa selkoa meidän tileistämme, ja siitä saattaisit joutua riitaan minun poikani kanssa, kun minua ei enää olisi välittämässä rauhaa ja sanomassa, mitä kumpikin teistä on saapa."

"Jospa te saisitte elää kauan, isä! Mutta älkää huoliko olla levoton siitä, mitä tapahtuu teidän kuoltuanne; minä en rupea koskaan riitelemään teidän poikanne kanssa. Minä luotan Jaakkoon kuin teihin itseenne, ja koska minulla ei ole mitään omaa omaisuutta, vaan kaikki minun osani tulee teidän tyttärenne tähden ja kuuluu lapsillemme, saatan minä olla levollinen ja te myöskin; eihän toki Jaakko rupea ryöstämään sisarensa lapsilta omillensa, hän kun rakastaa heitä kaikkia yhtä paljon."

"Ihan olet oikeassa, Germain. Jaakko on hyvä poika, hyvä veli ja totuutta rakastava mies. Mutta hän saattaa kuolla ennen minua ja ennen kuin teidän lapsenne ovat kasvatetut. Perheessä pitää aina katsoa, että alaikäisiä ei jää ilman hoitajatta, joka osaa antaa heille hyviä neuvoja ja sovittaa heidän riitansa. Muuten sekautuvat lakimiehet asioihin, ärsyttävät heidät toinen toistansa vastaan ja narraavat heidät kuluttamaan kaikki tyyni turhiin juttuihin. Meidän siis ei pidä koskaan ajatteleman ottaa perheesemme ketään miestä eikä naista, selvittämättä itsellemme, että hänen ehkä kerran pitää johtaa kolmeakymmentä lasta, lapsenlasta, vävyä ja miniää ja vastata kaikkein heidän käytöksestään ja rahoistaan. Eihän koskaan voida tietää, miten paljon perhe lisäytyy, ja kun pesä on liian täysi ja mehiläiset varustautuvat parveilemaan, aikoo tietysti jokainen viedä kanssaan omat hunajansa. Kun minä otin sinut vävyksi, vaikka minun tyttäreni oli rikas ja sinä olit köyhä, en minä moittinut häntä, että hän valitsi sinut. Minä näin, että sinä olit hyvä työmies, ja tiesin varsin hyvin, että meidän kaltaisen talonpoikaisväen paras rikkaus on vahvat kädet ja hyvä sydän, kuten sinulla. Kun mies ne tuo kanssansa uuteen perheesen, on hänellä ihan kylliksi rikkautta. Mutta ihan toista on naisen; hänen työnsä kotosalla tarkoittaa koossa pitämistä eikä kokoomista. Muuten, kun sinä nyt olet isä ja etsit toista vaimoa, täytyy sinun muistaa, että uudesta aviosta syntyvät lapset, jotka eivät pääse jakamaan ensimmäisen pesän perintöä, jäisivät puutetta kärsimään, jos sinä kuolisit eikä sinun toisella vaimollasi itsellään olisi mitään omaisuutta. Ja ne lapset, joilla sinä kartutat meidän perhettämme, kuluttavat myöskin. Jos se kuluisi vain meiltä, niin me tietysti pitäisimme heistä huolta nurkumatta, mutta se vähentäisi koko perheen varoja ja silloin täytyisi entistenkin lasten uhrata osaansa. Kun perhe kasvaa runsaasti, varojen kasvamatta samassa suhteessa, tulee köyhyys vieraaksi, tehtäköönpä työtä miten ahkerasti hyvänsä. Se minun ajatukseni asiasta on, Germain; punnitse sitä ja koeta saada Guerinin leski, sillä hänen kykynsä ja rahansa tulisivat meille hyväksi avuksi nykyään ja turvaisivat meidän tulevaisuutemme."

"No, olkoon menneeksi, isä. Minä koetan päästä hänen suosioonsa ja itse mieltyä häneen."

"Sitte sinun pitää mennä häntä tervehtimään."

"Hänen kotiinsako? Eikö sinne ole pitkä matka? Tähän aikaan ei juuri joutaisi maantiellä vetelehtimään."

"Kun on puhe rakkaudesta, ei aika tule kuuloon. Mutta tämähän on järkevä liitto kahden henkilön välillä, joilla ei ole joutavia oikkuja, vaan jotka tietävät, mitä tahtovat; niinpä pitäisi asian pian selviämän. Huomenna on lauantai; sinä saatat jättää päivätyösi vähän lyhemmäksi kuin tavallisesti ja lähteä kello kahden paikoilla iltapäivällä, niin ehdit Fourchehen yöksi Nykyään on kirkas kuutamoaika, tiet ovat hyvät ja matkaa on vain kolme peninkulmaa. Se on lähellä Magnieria. Muuten saatathan ottaa tammasi."

"Minä mieluisemmin astun jalkaisin, kun on niin raitis ilma."

"Niin, mutta tamma on kaunis, ja kosija, joka tulee hyvällä ratsulla, näyttää aina paremmalta. Pue yllesi uudet vaatteet ja vie jokin kaunis metsälintu lahjaksi ukko Leonardille. Saatat sanoa, että minä sinut lähetin; puhele hänen kanssansa ja seurustele hänen tyttärensä kanssa pyhäpäivä ja maanantai-aamuna palaat sulhasena tai rukkaset kädessä."

"Niin minä teen", vastasi Germain levollisesti; mutta eipä hän kuitenkaan ollut mielessään oikein levollinen.

Germain oli aina elänyt kunniallisesti, kuten toimeliaan maanviljelijän tulee. Naituaan kahdenkymmenen vuoden ijässä oli hän tähän asti rakastanut ainoastaan yhtä naista, ja vaikka hänellä oli vilkas ja iloinen luonne, hän ei ollut leskeksi jäätyään laskenut leikkiä kenenkään muun kanssa eikä ketään mielistellyt. Hän oli uskollisesti kantanut totista surua sydämmessään, ja sen tähden hän vähän levottomasti ja vastenmielisesti taipui täyttämään appensa tahdon. Mutta appi oli aina viisaasti hallinnut perhettä ja Germain oli tähän asti yksinomaan ajatellut vain yhteistä työtä ja sen tähden myöskin kuuliaisesti noudattanut perheenisän tahtoa. Senpä tähden Germain ei voinut ajatella edes olevan mahdollistakaan ruveta nyt vastustamaan hänen hyviä syitänsä ja kaikkein etua.

Hän oli kuitenkin alakuloinen. Kului tuskin päivääkään, jona hän ei olisi salaa itkenyt vaimovainajaansa, ja vaikka yksinäisyys alkoikin tuntua raskaalta, oli hän aivan yhtä vastahakoinen rakentamaan uutta avioliittoa kuin haihduttamaan suruansakin. Hän hämärästi aavisti, että rakkaus ehkä voisi lohduttaa häntä, jos se äkisti tulisi hänelle, sillä muuten rakkaus ei lohduta. Sitä ei löydetä etsimällä; se tulee, jos tulee, odottamatta. Järkevä avioliitto, jonka Maurice ukko Germainille valmiiksi kehitteli, tuntematon morsian, ehkäpä myöskin hänen viisautensa ja hyvien avujensa ylistely saattoivat miehen pulaan. Hän liikkui mietiskelyihin vaipuneena omalla tavallaan, kuin ihminen, jolla on niin paljo ajatuksia päässä, että niiden täytyy joutua riitaan keskenänsä; hän ei etsinyt päteviä syitä itsekkääsen vastarintaan, mutta kärsi outoa, hämärää surumielisyyttä eikä ruvennut taistelemaan pahaa vastaan, joka oli välttämätön....

Ukko Maurice meni tupaan, jota vastoin Germain jäi auringon laskun ja pimeän tulon välihetkenä korjailemaan aitaa, jonka lampaat olivat rikkoneet läheltä asuinkartanoa. Hän löi pystyyn kepit ja painoi maata lujaan niiden ympärille, pikkulintujen liritellessä lähimmässä pensaassa ikään kuin kiirehtien häntä, että he pääsisivät uteliaisuuttaan tyydyttämään ja tutkimaan hänen työtänsä heti hänen poistuttuaan.

III.

Äiti Guillette.

Maurice ukko tapasi tuvassa naapurivaimon, joka oli tullut juttelemaan hänen vaimonsa kanssa ja tuomaan kuivia päreitä tulen virikkeeksi. Guillette asui hyvin rappeutuneessa pikku tuvassa, parin kivenheiton päässä tästä talonpoikaistalosta. Mutta hän oli järjestystä pitävä ja kelpo ihminen. Hänen huono asuntonsa oli siisti ja niin hyvässä kunnossa, kuin sitä suinkin kävi pitää, ja hänen omat, huolellisesti paikatut vaatteensa osoittivat, että hän kaikessa köyhyydessään koetti pitää itseään kunnioitettavassa kunnossa.

"Vai niin, toitteko päreitä sytytellä iltatulta, Guillette?" sanoi Maurice; "onko teillä muuta asiaa?"

"Ei", vastasi hän, "ei nykyään. Minullahan ei ole taipumusta kerjäämään, kuten tiedätte; minä en tahdo käyttää väärin ystävieni hyvyyttä."

"Se on totta; sen tähden myöskin ystävänne aina mielellään auttavat teitä."

"Minä tässä puhelin teidän vaimonne kanssa ja kysyin eikö Germain vieläkään ole päättänyt naida uudestaan."

"Te olette vakava ettekä juorua turhia", vastasi ukko, "niin että teille saattaa puhua asioita, pelkäämättä niiden tulevan koko maailman tiedoksi. Sen tähden minä nyt kerron vaimolleni ja teille, että Germain on juuri päättänyt; hän lähtee huomenna Fourcheen."

"Mitäs sanot!" huudahti emäntä. "Poika parka! Suokoon Herra, että hän saa yhtä siivon ja kunniallisen vaimon, kuin hän itsekin on!"

"Vai niin, lähteekö hän Fourcheen?" virkkoi Guillette. "No, sepä sopii hyvin! Se oli oikein onnen sattuma minulle, ja koska äsken kysyitte, oliko minulla mitään asiaa, niin nyt minä sanon, Maurice, mitä hyvää te saatatte minulle tehdä."

"Sanokaa vain, kyllä me mielellämme autamme."

"Minä tahtoisin, että Germain ottaisi minun tyttäreni kanssansa."

"Mihin sitte? Fourcheenko?"

"Ei, ei sinne, vaan Ormeauxiin, jossa hän tulee olemaan vuoden loppuun asti."

"Mitäs sanotte?" ihmetteli talon emäntä. "Lähetättekö pois tyttärenne?"

"Täytyyhän hänen ruveta palvelukseen, ansaitaksensa jotakin. Minä kyllä olen siitä pahoillani ja hän myöskin tyttö parka. Juhannuksen aikaan me emme vielä saattaneet taipua eroamaan, mutta nyt on jo kohta pyhän Marin päivä käsissä ja hän sai hyvän paimenpaikan Ormeauxista. Talonpoika, sen paikan isäntä, ajoi tätä tietä markkinoilta palatessaan ja näki minun pikku Marieni paimentavan kolmea lammastaan tien varrella. 'Sinullapa ei juuri ole paljoa tekemistä, tyttöseni', sanoi hän hänelle; 'kolme lammasta paimennettavana, ei se kelpaa. Tahdotko sata lammasta? Minä ottaisin sinut palvelukseeni. Meidän paimenemme sairastui ja lähtee kotiin vanhempiensa luo, ja jos tulet meille viikon kuluessa, saat viisikymmentä francia vuoden loppuun asti eli juhannukseen.' Tyttö ei sanonut lähtevänsä, mutta eipä hän kuitenkaan voinut olla sitä ajattelematta eikä minulle kertomatta, kun tuli illan suussa kotiin ja näki minun olevan pahoillani ja huolissani talvesta, joka kyllä tulee pitkäksi ja vaikeaksi, sillä nythän kurjet ja muuttolinnut läksivät ainakin kuukautta aikaisemmin kuin tavallisesti. Me itkimme molemmat, mutta rohkasimme sitte mielemme ja päätimme, että meidän ei käy kauemmin olla yhdessä, koska pieni maatilkkumme tuskin elättää yhtäkään henkeä. Ja koska Marie on jo päässyt siihen ikään, että kohta täyttää kuusitoista vuotta, niin täytyy hänen kaiketi tehdä kuten muutkin: ansaita leipänsä ja auttaa vanhaa äitiänsä."

"Guillette", sanoi talonpoika-vanhus, "jospa ei muuta tarvittaisi kuin viisikymmentä francia haihduttamaan teidän huolianne ja pelastamaan teitä lähettämästä pois lastanne, niin minä totisesti ne antaisin, vaikka sellainen summa ei ole mikään pikku asia meidän kaltaisille. Mutta kaikessa täytyy kuulla järjen ääntä yhtä paljon kuin ystävyydenkin. Jos te pääsisittekin kärsimästä puutetta nyt ensi talvena, niin olisi se taas toisena edessä, ja mitä kauemmin tyttärenne viipyy teidän luonanne, sitä vaikeampi tulee hänen sitte erota. Pikku Marie on nyt suuri ja vahva tyttö eikä hänelle riitä työtä kotona, hän tottuisi vain laiskehtimaan."

"Oh, sitä minä en pelkää", vastasi Guillette. "Marie on yhtä vikkelä kuin kuka rikas tyttö hyvänsä, jolla on suuri talous. Hän ei istu koskaan kädet ristissä; milloin meillä ei ole muuta työtä, pyyhkii ja puhdistaa hän huonoja huonekalujamme, että ne ovat kirkkaat kuin peili. Se tyttö maksaa painonsa kultaa, ja minä olisin paljon mieluisemmin suonut hänen tulevan paimeneksi teille kuin muuttavan niin etäälle tuntemattomien ihmisten luo. Te olisitte kyllä ottaneet hänet kesällä, jos olisimme voineet silloin päättää erota; mutta nyt te jo olette pestanneet kylliksi palvelijoita eikä sitä nyt käy ajatteleminen ennen kuin tulevana juhannuksena."

"Siihen minä suostun oikein sydämmestäni, Guillette! Se tuleekin oikein paikalleen. Mutia siihen asti sopii tytön oppia ammattiansa ja tottua palvelemaan muita."

"Niin, niin, se onkin päätetty asia. Ormeauxin isäntä lähetti kysymään tänä aamuna; me suostuimme ja tytön täytyy lähteä. Mutta lapsi parka ei osaa yksin sinne enkä minäkään mielelläni lähetä häntä niin kauas pois yksinään. Koska teidän vävynne lähtee huomenna Fourcheen, saattaisi hän ottaa tytön kanssansa. Ne paikat ovat likekkäin, kuten olen kuullut sanottavan; itse minä en ole siellä koskaan käynyt."

"Ihan vierekkäin ne ovat; vävyni kyllä vie tytön sinne. Onhan se ihan kohtuullista, saattaapa Germain ottaa tytön taaksensa hevosen selkäänkin, niin säästyvät kengät. Tuossa hän juuri tuleekin illalliselle. Kuules, Germain, Guilletten pikku Marie lähtee Ormeauxiin paimeneksi. Otathan sinä hänet kanssasi hevosen selkään?"

"Kyllä se käy päinsä", vastasi Germain, ollen pahoilla mielin, mutta aina valmis auttamaan lähimmäistänsä.

Meillä ei koskaan johtuisi äidille mieleen jättää kuudentoista vuoden ikäistä tyttöä kahdeksankolmatta vuoden ikäisen miehen huostaan. Sillä tosiaankin Germain oli vasta kahdeksankolmatta vuoden ijässä, ja vaikka häntä kotiseudussaan yleisen tavan mukaan katsottiin vanhaksi naima-asioissa, oli hän kuitenkin koko seudun kaunein mies. Työ ei ollut häntä vielä tehnyt ryppyiseksi eikä vanhan näköiseksi, kuten useimmat talonpojat ovat, jotka ovat työskennelleet kymmenen vuotta ulkotöissä. Hän oli niin vahva, että hän varsin hyvin saattoi vielä kyntää maata toiset kymmenen vuotta vanhentumatta; ja nuorella tytöllä olisi tosiaankin pitänyt olla hyvin pinttynyt vanhuuden kammo, jos hän ei olisi huomannut, että Germainilla oli terve iho, vilkkaat silmät, siniset kuin toukokuun taivas, punaiset huulet, puhtaat hampaat sekä norja ja solakka vartalo kuin varsalla, jonka ei ole vielä tarvinnut luopua laitumestansa.