Part 5

Silloin huokasi Villi raskaasti ja paneutui makaamaan ilmalaivan pohjalle. Kaikki tämä hyöty oli hänestä hirmuisen ikävää, ja ikävystyttävää se oli lapsistakin huolimatta kaikista niistä mielenkiintoisista koneista, joita he näkivät. He ikävöivät luonnolliseen metsään, jossa eläimet hyppelevät ja linnut laulavat ja jossa on marjoja ja kukkia ja sieniä, ja täällä oli vain tasaisia peltomaita ja vesikanavia ja kaupunki, missä tuhansien rakennusten kaikki huoneet olivat samanlaisia aivan kuin mehiläispesän kennot.

Tällävälin oli ilmalaiva kääntynyt takaisin kaupunkiin toisen poliisin ankarasta komennuksesta, ja pian he olivat taas keskellä muiden ilmalaivojen vilinää, joita kierteli talojen ympärillä aivan kuin suriseva mehiläisparvi. Siinä oli suuria raskaita kuormalaivoja, pitkiä matkustajalaivoja ja vallan vilisemällä pieniä yksityisveneitä, semmoisia kuin Sennin. Kaikista noista ilmalaivoista suunnattiin heitä kohden pieniä kaukoputkia, heitä tarkastettiin joka puolelta, heistä puheltiin ja heitä ihmeteltiin. Jotkut paheksuivat sitä, että hallitus oli päättänyt surmauttaa heidät, kun taas toiset pitivät sen vallan oikeudenmukaisena. Sillävälin oli Sennin laiva laskeunut torille, jossa oli aivan sullomalla pyörätuoleissaan tulleita, yhtä uteliaita ihmisiä kuin oli ollut ylhäällä ilmassa, ja yhtä eripuraisia olivat nämäkin hallituksen menettelystä. Mielipiteiden vaihto kävi yhä vilkkaammaksi ja kiihkeämmäksi ja sukeutui lopuksi yleiseksi riitelyksi, vaikka poliisi teki parhaansa sen tyynnyttämiseksi huutamalla suuriin huutotorviin, jotka vahvistivat huutajan äänen, niin että se aivan jylisi yli valtavan torin:

-- Ei kukaan saa seisahtua! Pysykää liikkeessä, olkaa hyvät! Jokainen, joka tahtoo nähdä Maan ihmisiä, asettukoon jonoon, ajaakseen sitten heidän sivuitse!

Ja niin alkoi vieriä loputon rivi tuoleja lasten ohi ja yhtä loputon rivi kaljuja päitä. Jotkut katselivat heitä kylmin, uteliain katsein, toiset mielenkiinnolla, toiset taas säälien.

-- Mutta missä katti on? -- kysyi muuan ääni joukosta, ja Sennikin etsi ällistynein katsein Villiä, mutta tätä ei näkynyt missään.

-- Katti on kadonnut! -- kaikui harmistunut sorina torilla. -- Hävetköön hallitus, joka hoitaa asiansa niin huonosti.

-- Villi on kai hypännyt takaisin Maahan, - kuiskasi Lalli Maijalle, -- ja niin kait olisi meidänkin parasta tehdä, mutta minä olen utelias näkemään, miten tämä riita päättyy, ja onhan meillä hyvää aikaa. Kuules, miten ne kirkuvat!

Lalli huomasi, että muutamilla marsilaisilla oli parta ja että näiden kasvot olivat jäntevämmät kuin muiden, mutta niitä semmoisia oli vähän. Hän teki sen johtopäätöksen, että ne mahtoivat olla miehiä, vaikkei niiden puvussa ollut mitään, mikä olisi ne erottanut naisista. Melkein poikkeuksetta ne kuuluivat siihen puolueeseen, joka tahtoi jättää Lallin ja Maijan henkiin, ja ne tekivät myös ivallisia huomautuksia naisvallasta ja tuhmasta tasa-arvoisuudesta, joka tukahdutti kaiken henkisen kehityksen. Mars ei ollut -- väittivät he -- edistynyt kukonaskelen vertaa siitä pitäin kun naiset saivat vallan käsiinsä, ja se, kellä oli älyä, ei viitsinyt sitä käyttää, kun hän ei saanut vaivastaan mitään hyötyä itselleen. Olot kävivät aivan sietämättömiksi, ellei hallitusta kukisteta.

Näihin miehiin liittyi suuri joukko naisia, vallankin nuorempia, ja siihen puolueeseen tuntui Sennikin kuuluvan, kun taas vanhat ryppynaamat kirkuen vaativat lapsille surmaa ja miehille tyrmää. Siinäkös oli hälinää ja surinaa ja loputonta sekamelskaa, ja pian Lalli huomasi, että katselijat, jotka olivat ajaneet heidän ohitsensa, ryhmittyivät kahteen puolueeseen, toinen puolue torin toiselle, toinen toiselle sivustalle, ja että miesten puolue näytti lukuisammalta. Poliisi huusi huutotorviinsa ja kehoitti kansaa noudattamaan rauhallisuutta ja lainkuuliaisuutta, ja ylhäällä hallitustalon ikkunassa näkyi muuan noista kahdestatoista ryppynaamasta. Hänkin puhui kansalle huutotorven välityksellä ja selitti hallituksen kantana olevan, että lakia on noudatettava ja ettei ainoatakaan eläintä eikä laiskuria voitu sietää Marsissa.

Pilkkanaurua, hyväksyvää sorinaa, vihellyksiä ja hyvähuutoja kuului vastaukseksi tähän puheeseen.

-- Alas hallitus... Eläköön hallitus... kaikui vuoronperään tuossa sekavassa kirkunassa. -- Akkavalta on kukistettava... Kuolemaa miehille... Vapaata kehitystä... Oikeutta älylle... Pois raakalaiset... Vapauttakaa Maasta tulleet ihmiset... Uudistuksia... Vapautta... Kehitystä... Uusi äänestys, uusi äänestys...

Kaiken tämän hälinän kestäessä laski aurinko, ja tähdet tuikkivat mustansinisellä taivaalla melkein yhtä kirkkaina kuin Merkuriuksesta katsoen. Niiden joukosta he saattoivat selvästi erottaa Maan, joka täältä näytti melkein semmoiselta kuin Venus Maasta. Päivölän katuja ja toreja valaisi nyt merkilliset sähkövalot, jotka olivat loistavina kaarina niiden yläpuolella. Lasten ihmeeksi oli taivaalla paistamassa kaksi kuuta. Varsinkin toinen niistä oli heidän mielestään merkillinen, se kun liikkui tähtien seassa ihmeen nopeata kyytiä, niin että se muutamassa tunnissa oli kulkenut yli koko taivaankannen ja Sennin väitteen mukaan tuli vielä kerran nousemaan ennen auringonnousua.

-- Meidän kuut ovat hyvin pieniä teidän kuihin verrattuina -- kertoi Senni, -- mutta ne ovat lähempänä meitä ja näyttävät senvuoksi yhtä suurilta, ja sitten ne kulkevat niin vinhaa vauhtia, että läheisempi tarvitsee vain seitsemän tuntia kiertääkseen tämän kiertotähden ja etäisempi kolmekymmentä tuntia.

Pimeän tultua kävi meteli kaduilla yhä hurjemmaksi ja kiihkoisammaksi, ja vallankumouksellisten joukko kasvoi ilmeisesti yhä nopeammin. Taas näkyi ryppyiset kasvot hallitustalon ikkunassa, mutta samassa Lalli näki oikeanpuolisesta väkijoukosta, sieltä, missä kapinalliset olivat, singahtavan vihreän salaman, ja sihisten muuttui ikkunassa ollut pää savuksi ja tuhaksi.

Syntyi kamala ulvonta molemmilla puolin väkijoukoissa, ja samanlaisia vihreitä salamoita rupesi sinkoilemaan puolelta toiselle levittäen kuolemaa ympärilleen, ja kitkerä savu täytti ilman. Samassa tulla huristi pari poliisia lasten viereen käyden käsiksi heihin.

-- Hallitus on päättänyt, että teidän täytyy heti kuolla, jottei täällä syntyisi yleistä kapinaa, selittivät he puoleksi uhkaavina puoleksi huolestuneina, -- mutta sitä ennen on professorien saatava tutkia teitä lähemmin.

Senni koetti tehdä vastaväitteitä ja vedota ensimmäiseen tuomioon, mutta kaikki oli turhaa. Hän ei saanut edes enää seurata lapsia, kun heidät vietiin pois. Kaksi poliisia pidätti hänet, ja kyyneleet silmissä hän heilutti lapsille jäähyväisiksi.

Nyt olisivat Lalli ja Maija mielellään hypänneet takaisin maapallolle, mutta heidän vangitsemisensa oli tapahtunut niin äkkiä, ettei hyppääminen käynyt enää päinsä. Lalli oli kumminkin tyyni ja rohkea, ja Maija oli liian ylpeä näyttämään, miten häntä peloitti.

Heidät vietiin nyt suureen rakennukseen ja sitten hissillä ylös saliin, jonka sähkövalokaaret kirkkaasti valaisivat! Siellä oli heitä odottamassa muutamia vanhoja näivettyneitä marsilaisia, ympärillään eriskummallisia koneita ja kojeita. Ne lähettivät poliisit pois, ja tarttuivat itse lapsiin pitkillä, laihoilla, luisevilla käsillään.

-- Nyt on teidän ensiksi vastattava eräisiin kysymyksiin -- sanoi laihin ja ryppyisin, jonka pää oli kuin suuri paleltunut kaalinkerä. -- Mimmoiset ovat olot nykyisin maapallolla? Me olemme aikoneet tulla pian sinne ottamaan sen haltuumme.

-- Paljon paremmat kuin täällä teidän kehnolla taivaankappaleellanne, -- vastasi Lalli pisteliäästi. -- Me kyllä otamme teidät vastaan, kun tulette, ja näyttelemme teitä rahasta eläintarhoissa.

-- No, no, rauhoitu nyt vain, sinä pieni raakalainen! -- sanoi professori närkästyneenä. -- Onko teillä kylliksi vettä?

-- On sitä aina niin paljon, että voimme upottaa sinut ja kaikki nämä muut gorillat, -- huusi Maija ja koetti potkaista professoria nenään. Potku sattui kumminkin leukaan, niin että hampaaton suu maiskahti kiinni, ja silmälasit putosivat lattialle. Professori muljautteli julmasti silmillään ja heilutteli terävää veistä ilmassa, mutta toiset pidättelivät häntä.

-- Kertokaa nyt jotakin teikäläisistä tavoista ja aseista! -- sanoi toinen professori.

-- Me emme asu mehiläispesissä, emme syö vain valkopulveria, voimme kävellä omin jaloin, -- vastasi Lalli pilkallisesti. -- Ja sitten on meillä vielä jonkun verran vapautta, ja hieman oikeata luontoa, metsiä, järviä ja vuoria. Mutta tepä olettekin eläimiä, muurahaisia, mehiläisiä ettekä ihmisiä.

-- Ei noiden raakalaisten kanssa kannata puhella -- sanoi kolmas professori. -- Aika kuluu vain, ja vallankumous leviää. Kuulkaa vain! Ne tulevat nyt tännepäin.

Ja kadulta kuului todellakin kauhea melu, ja lapset kuulivat selvästi, miten huudettiin:

-- Vapauttakaa Maasta tulleet ihmiset! Kuolema professoreille!

-- Me vain leikkaamme hiukan teitä, niin kauan kuin olette hengissä, -- sanoi ensimmäinen professori, joka nyt oli saanut silmälasinsa paikoilleen. -- Me tahdomme nähdä, mimmoisia te olette sisäpuolelta.

Ja hän tarttui kiinni Lalliin, joka turhaan potki ja huitoi. Marsilaisen käsivarret olivat niin pitkät ja hänen sormensa niin voimakkaat, ettei Lalli ylettynyt häneen, nyt kun hän tiesi olla varuillaan. Mutta samassa kuului uhkaavaa sähinää ja syljeksimistä, ja Villi syöksähti piilopaikastaan, tuolin alta, marsilaisen kasvoille raappien verisiä naarmuja ja tavoitellen hänen silmiään. Professori kirkui ja ulvoi, ja muut koettivat vapauttaa hänet raivoisasta kissasta, mutta Villi hyppeli toiselta kaljulta päälaelta toiselle niin sukkelaan, ettei sitä saatu kiinni, ja huusi lapsille, jotka nyt olivat päässeet irti:

-- Joutukaa ikkunalle ja hypätkää maapallolle!

Sitä ei tarvinnut sanoa kahdesti Lallille ja Maijalle, he riensivät kiireimmän kaupalla ikkunan ääreen. Kun he saivat sen auki, näkivät he raivoisana räyhäävän väkijoukon ajavan pyörätuoleillaan pitkin katua ja vihreiden salamain sinkoilevan ristiin rastiin, mutta samassa he hyppäsivät avaruuteen.

5. JUPITER.

Tytöt ovat pelkureita. Paratiisi. Villi syö hedelmiä. Villi tulee linnun ystäväksi. Kiltti leijona. Kuu eikä kiertotähti. Kiittäkää onneanne! Jupiteremo. Sarvimetsässä. Kaksi ihmistä. Käärme. Ihana näky. Käärme ja Villi. Hyvän- ja pahantiedon puu. Maijan viisaus. Kiusaus. Lapset lähtevät vapaaehtoisesti paratiisista.

Lalli päästi helpotuksen huokauksen herätessään salin tuolilla, ja koko illan lapset supattelivat keskenään niin salaperäisinä, että äiti kävi oikein uteliaaksi, mutta isä iski vain veitikkamaisena silmää, eikä kumpikaan kysynyt mitään. Villiä hyväiltiin ja siliteltiin, ja Lalli kaatoi salaa kermaa sen maitoon näyttääkseen edes jollakin lailla kiitollisuuttaan siitä avusta, minkä Villi oli tuona vaarallisena hetkenä antanut.

Seuraavana päivänä oli niin hauskaa laskea mäkeä Kaisaniemessä, että he hetkiseksi unohtivat Marsissa kokemansa kauheat seikkailut, mutta kun Lalli iltapäivällä vaivasi päätään vaikeilla laskutehtävillä, ei hän voinut olla Maijalle sanomatta:

-- Kyllä täällä maapallollakin saattaa elämä toisinaan tuntua surkealta, mutta en minä sentään vaihtaisi täkäläistä elämää mihinkään niistä kiertotähdistä, jotka tähän saakka olemme nähneet. Mutta kuka tietää, voi olla semmoinenkin tähti, jossa ei tarvitse lukea läksyjä.

-- Aiotko taas uusille matkoille? -- kysyi Maija epäröiden.

-- Tietysti, -- vastasi Lalli.

-- Mutta vieläkö uskallamme, kun se on niin vaarallista? -- kysyi Maija hieman vavisten.

-- Minä kyllä uskallan, -- sanoi Lalli ylpeänä. -- Olin minä yhtä vaarallisissa paikoissa matkustaessani maapallolla, mutta tytöt ovat aina semmoisia pelkureita, ja sinä saat pysyä kotona, jos tahdot.

-- En minä tahdo kotiin jäädä, -- sanoi Maija nyreissään. -- En minä välitä vaaroista. Minä tulen Jupiteriin, sillä tiedän, että Jupiter on seuraava tähti, ja isä sanoi, että se on suurin kaikista kiertotähdistä.

Taas he hiipivät hiljaa saliin ja katselivat tuikkivaa tähtitaivasta, ja pian he olivat saaneet silmiinsä Jupiterin, joka loisti niin valkoisena ja kirkkaana, vallan toisenvärisenä kuin punainen Mars. Villi hyppi tuolilla Lallin vieressä aivan kuin olisi se hyvin innostunut pääsemään mukaan uusiin seikkailuihin ja Lalli silitteli hyväillen sen selkää. Täällä pimeässä he näkivät selvästi sähkökipinöiden säkenöivän sen pehmoisesta turkista, ja Villi kehräsi tyytyväisenä, mutta ei sanonut mitään.

Lalli suuntasi nyt kaukoputken Jupiteriin ja tarkasteli kauan loistavaa tähteä. Kun hän oikein tirkisteli, saattoi hän nähdä kolme pientä kiiltävää pistettä aivan ison tähden vieressä. Ne olivat kolme Jupiterin kuuta, mutta neljättä hän ei löytänyt.

Tuntui niin ihmeelliseltä katsella tuota kirkasta valkoista tähteä ja sen kolmea pientä kuuta, jotka seurasivat sitä aivan kuin olisivat sen lapsia, että Lalli pian unohti koko ympäristönsä, eikä kestänyt kauan, ennen kuin hän huomasi voivansa kiivetä putkeen. Eikä hän edes muistanut huutaa Maijaa, mutta pitkää aikaa hän ei ollut seisonut kuperalla lasilavalla, ennen kuin sekä Maija että Villi olivat hänen vieressään. Täältä näkyi tähti selvänä valkoisena loistavana levynä, mutta sen keskellä oli leveä vyö, joka näytti olevan tummaa pilveä. Vallan selvästi he saattoivat myös nähdä nuo kolme kuuta.

Mutta mihin nyt hypätään? -- kysyi Maija vähän alakuloisena. -- Minä pelkään noita pilvivalleja, enkä näe maan näköistä missään.

-- Katsokaa, -- sanoi Villi, -- tuolla on pieni pyöreä musta täplä, hyvin hauskan näköinen. Se on liian musta järveksi. Minusta voisimme hypätä siihen.

-- Olkoon menneeksi, -- sanoi Lalli epäröiden. -- En minä keksi parempaa ehdotusta. Hellurei!

Matka avaruuden halki kesti tällä kerralla vielä kauemmin kuin heidän hypätessään Marsiin, ja Lallin hengitys oli jo salpautunut, kun hän lopultakin tunsi putoavansa johonkin pehmeään. Kesti kauan, ennenkuin hän pääsi istumaan ja katselemaan ympärilleen, mutta kun hän vihdoin voi sen tehdä, kävivät hänen silmänsä ihastuksesta pyöreiksi.

Hän oli pudonnut pitkää tuoksuavaa ruohoa kasvavalle niitylle, josta korkeat siniset, valkoiset, keltaiset ja punaiset liljanvarret kohottivat kukkaterttujaan, levittäen samalla niin voimakasta sulotuoksua, ettei hän moista ennen ollut kokenut. Niitty ei ollut suuri, ja sen ympärillä oli metsä vihreänä muurina, ja Lalli huomasi, että puissa oli yht'aikaa kukkia, raakiloita ja kypsiä hedelmiä, ja nämä hedelmät olivat niin kauniita, että hän heti ymmärsi niiden maistuvan hyvälle.

Enempää hän ei ollut ehtinyt ajatella, kun Maija hyppäsi ruohikosta hänen viereensä ja taputteli käsiään ihastuksesta.

-- Voi Lalli, Lalli, -- hän huusi, -- tällä kerralla olemme tainneet joutua paratiisiin.

Villikin tuli esiin ruohon seasta silmät pyöreinä kummastuksesta.

-- En tiedä, pidänkö tästä vai enkö pidä -- se sanoi omituisen arastelevalla ja epävarmalla äänellä. -- Tuntuu kuin täällä ei olisi luvallista rottien pyydystely, kenties ei edes sähiseminen ja syljeksiminen. Täällä on ilmassa jotakin, joka paremmin soveltuu kaniineille kuin kissoille.

-- Mutta lämmintä ja suloista täällä on joka tapauksessa, -- sanoi Lalli katsellen säihkyvin silmin ympärilleen. -- Katsokaa vain noita hedelmäpuita ja kukkia ja noita suuria koreita perhosia, joita lepattelee kaikkialla ja puroa, joka luikertelee niityn halki kuin hopeavyö. Eikö täällä ole ihmeen ihanaa!

Mutta Maija ei häntä enää kuunnellut. Hän oli jo juossut metsänreunaan ja poiminut maahan pudonneen hedelmän ja iskenyt valkoiset hampaansa sen mehevään maltoon, niin että mehu vuoti suupielistä alas. Silloin ei Lallikaan malttanut enää pidättää itseään tekemästä samoin, ja hetken aikaan ei kumpikaan heistä puhunut halaistua sanaa, söivät vain ja maistoivat milloin mitäkin hedelmää, ja heistä tuntui mahdottomalta sanoa, mikä niistä maistui parhaimmalle. Sillävälin katseli Villi heitä yhä silmät pyöreinä ihmetyksestä, mutta lopulta ei sekään voinut olla puraisematta muuatta maahan varissutta hedelmää, ja silloin pääsi tyytyväisyyttä ilmaiseva maiskutus sen huulilta.

-- Sepä merkillistä! -- se sanoi pureskellen yhä hartaammin hedelmää ja nuoleskellen sen mehua. -- En olisi koskaan uskonut minkään koko maailmassa maistuvan paremmalle kuin linnunveri, mutta kyllä minun nyt täytyy myöntää, ettei lintujen surmaaminen pälkähtäisi milloinkaan päähäni, jos minulla aina olisi tämmöistä syötävää.

-- Ja sitäpaitsi, sanon minä, et sinä saakaan sitä tehdä, -- sanoi Lalli pyyhkien nenäliinallaan hedelmämehua huuliltaan. -- Jos surmaat tässä tähdessä yhdenkin olennon ilman, että se on itsepuolustukseksi välttämätöntä, niin tulet minun kanssani tekemisiin.

Samassa helkähti puiden latvoista pehmoisia hopeankirkkaita säveleitä, laulurastaan säveleiden kaltaisia mutta paljon sointuisampia ja vaihtelevampia. Sulosointuisina ne vierivät lauhaan ilmaan, ja pian yhtyi niihin läheisistä puista muita ääniä muodostuen mitä ihanimmaksi lintukuoroksi, ja lapset ymmärsivät laulujen sanat, jotka ylistivät luojan hyvyyttä.

Lalli oli usein nähnyt, mimmoinen Villi oli lintua katsellessaan. Sen silmät olivat kiiluneet hurjina, se oli työntänyt kyntensä ulos käpälistä ja kyyristynyt hyppyyn, mutta tällä kertaa se vain makasi hiljaa ruohikossa ja kuunteli silmät raollaan ja kynnet sisään vedettyinä.

-- Se on kaunista, sanoi Villi kumman lempeällä äänellä, -- ja kauniita ovat linnut itsekin. Katsokaa vain, miten koreat höyhenet niillä on, vihreitä, punaisia, sinisiä ja keltaisia ja kaikki metallinhohtoisia. Minä pidän niistä paljon, en sillä tavalla, että tahtoisin syödä ne, vaan aivan kuin ystävistä.

Silloin hyppäsi muuan kaunis lintu alas puusta ja tuli nokallaan hyväillen silittämään Villin turpaa, ja Villi vain kehräsi tyytyväisenä.

-- Merkillistä, että täällä on niin lämmintä ja suloista, vaikka aurinko näyttää niin pieneltä ja etäiseltä, -- sanoi Villi vihdoin.

Vasta nyt huomasi Lalli unohtaneensa katsoa taivaalle, maassa kun oli ollut niin paljon ihmeitä nähtävänä. Ja hän näki nyt, että aurinko tosiaankin näytti pieneltä ja mitättömältä, ja että siitä säteilevä lämpö tuntui vain siltä kuin olisi poskelle hyväillen sipaistu. Oli kuin ilmassa itsessään olisi lämpöä, joka tuli lauhoina tuulahduksina hiljaisen tuulen puhaltaessa.

-- Meidän pitäisi löytää joku, joka tietää kertoa meille jotakin tästä tähdestä, ja täytyy minun sitä enemmän nähdäkin, -- hän sanoi ja nousi ylös. -- Nyt olen aivan kylläinen. Kenties jonakin päivänä voimme tulla tänne isä ja äiti mukanamme.

He kulkivat nyt yhdessä purolle, joka kiemurrellen juoksi niityn halki. Sen vesi oli läpinäkyvää kuin kristalli, ja pohjalla välkkyi hiekka kuin olisi siinä kultaa, ja kun Lalli sitä kahmaisi kourallisen, huomasi hän, että se todella olikin kultaa, kimaltelipa siinä siellä täällä suuria kirkkaita timanttejakin.

-- Tässä maassa ei mahda olla ihmisiä ollenkaan, -- tuumi Villi viisastellen. -- Ne eivät antaisi tämmöisen hiekan jäädä tähän.

Ja Lallin täytyi myöntää, että kissan puheessa oli perää.

He kulkivat puroa pitkin ja tulivat pian syvälle metsään. Siellä oli vilisemällä sekä lintuja että kaikenlaisia nelijalkaisia eläimiä. Apinat kieppuivat oksalta toiselle riemuisina huudellen, ja kaikenlaisia muita eläimiä juoksenteli puiden alla. Kaikki ne näyttivät hyvänsuovilta ja vaarattomilta, ja ihmetellen ne katselivat lapsia kuin mitäkin kummaa. Kun lapset kiersivät erään paksun puunrungon ympäri, huomasivat he äkkiä seisovansa aivan vastapäätä suurta leijonaa, joka parast'aikaa söi maahan pudonneita hedelmiä, aivan kuin Villi tuonnottain oli tehnyt.

-- Halloo, serkku, -- huusi Villi, -- eikö tuo maistukin paremmalle kuin veri?

-- Hyi! -- mörisi leijona. -- Mitä puhetta se on? Kuka söisikään verta!

Se oli ilmeisesti niin ällistynyt, että Villiä oikein hävetti, ja tämä koettikin vaihtaa keskustelunaihetta.

-- Kauniissa maassa sinä, serkku, asut, -- se sanoi. Jupiter näyttää olevan kaunein kaikista niistä kiertotähdistä, joissa tähän asti olemme käyneet.

-- Anteeksi, että keskeytän, -- sanoi nyt muuan karkea ääni aivan läheltä, -- mutta ei tämä ole Jupiter. Tämä on vain yksi sen seitsemästä kuusta. Ja paratiisi voi aivan yhtä hyvin olla kuussa kuin jossakin suuressa kiertotähdessä.

Kun lapset kääntyivät katsomaan taakseen, näkivät he jättiläiskokoisen norsun seisovan puun vieressä ja leyhyttelevän suuria viuhkanmuotoisia korviaan.

-- Kuuko? -- huudahti Lalli kummaksuen, mutta samassa välähti hänessä koko asia selville.

Se tumma täplä, johon he olivat hypänneet, olikin neljäs kuu, jota hän ei ollut saanut näkyviinsä, ja joka oli näyttänyt täplältä tähden valoisaa pintaa vasten katsottuna.

-- Mutta kuitahan on vain neljä, -- intti hän vastaan.

-- Ei, -- sanoi norsu, -- seitsemän niitä on, vaikka yhtä on vaikea nähdä Maasta, koska se on niin lähellä loistavaa Jupiteria, ja kaksi on taas niin kaukana siitä, että ne sen vuoksi ovat vaikeasti nähtävissä.

-- Silloin meidän kai pitää hypätä Jupiteriin, -- sanoi Lalli epäröiden.

-- Älkää veikkoset! -- mörisi toinen karkea ääni, ja metsästä astui suuren suuri karhu, joka astellessaan lipoi suuhunsa maassa kasvavia marjoja. -- Jupiter ei ole vielä niin jäähtynyt, että siinä voisi asua. Sen pinta on enimmäkseen kiehuvaa vettä ja muita nesteitä ja sen ilmakehä on kuumaa höyryä. Kiittäkää onneanne, ettette joutuneet sinne!

-- Jupiter on emomme, -- puuttui leijona puheeseen innostuksesta hehkuen. Siitä me saamme suurimmaksi osaksi lämpömme, sillä auringosta ei paljon tule. Me rakastamme kaikki Jupiteria.

-- Miten se voi niin kaukaa lämmittää? -- kysyi Maija epäillen.

-- Kaukaa teidän aurinkonnekin lämmittää, -- vastasi leijona. -- Kun se on niin paljon suurempi ja kuumempi, voi se lämmittää niin paljon pitemmän matkan päästä, mutta matka täältä Jupiteriin on vallan lyhyt verrattuna auringon etäisyyteen. Sinä kenties arvelet, ettei se voi lämmittää, koska se ei loista omalla valollaan, mutta lämmittäähän kaakeliuunikin ja Jupiter onkin mainio uuni. Juuri sen vuoksi, että se ei ole hehkuva, vaan lämmin vain, on ilmastomme niin miellyttävää ja tasaista, ei liian kuumaa eikä liian kylmää. Sen saatte muuten itse kohta kokea, jahka aurinko laskee.

Lalli katsoi aurinkoon päin ja näki sen painuvan ihmeen nopeasti taivaanrantaa kohden.

-- Ei, kyllä meidän pitää mennä katselemaan vielä ympärillemme, -- sanoi hän. -- Täällä on niin hirveän kaunista, etten tahtoisi palata kotiin ollenkaan.

Ja hän katseli taas korkeita puita, joiden latvukset huojuivat; toiset olivat palmujen näköisiä, toiset lehtevien lehtipuiden, ja kaikki olivat täpötäynnä hedelmiä tai monivärisiä kukkia, ja kukasta toiseen liiteli perhosia ja pieniä mesilintuja, jotka näyttivät lenteleviltä jalokiviltä.

-- Minä tulen mukaanne, -- sanoi norsu. -- Kenties tarvitsette joitakin selityksiä. Minussa on hieman tähtientutkijaa ja minä tunnen kiertotähdet. Kenties ette tiedä sitäkään, että Jupiter kiertää auringon 11 vuodessa ja 10 kuukaudessa.

-- Kiitoksia paljon! -- sanoi Lalli. -- Meistä on varsin hauskaa, jos sinä tulet mukaan.

-- Minä myös... minä myös... -- mörisivät karhu ja leijona.

Ja niin he vaelsivat edemmäs ja tulivat pian uudelle tasangolle. Se näytti olevan sarvimetsän peitossa, ja sarvien alta katselivat tuhannet lempeät ruskeat silmät lapsia ystävällisen uteliaina. Siinä oli hirviä, antilopeja, sirahveja, puhveleita ja muita kasvinsyöjiä, mutta mikään ei näyttänyt pelkäävän ihmisiä enempää kuin petoeläimiäkään, ne vain väistyivät levollisina hieman sivulle, jotta nämä pääsisivät kulkemaan.