Part 41

Näin kävi Syrakuusalaisten laivatappelussa, mutta heidän haltuunsa jäivät Pleemyrionin linnoitukset, jonka johdosta he pystyttivät kolme voitonmerkkiä. Toisen noista kahdesta viimeksi vallotetusta linnoituksesta hävittivät he, mutta kaksi muuta korjasivat he ja asettivat niihin vartioväen. Linnotuksien vallottamisessa kaatui paljon väkeä tahi otettiin vangeiksi, ja paljon tavaraa joutui vihollisten saaliiksi. Sillä koska Ateenalaiset käyttivät näitä linnotuksia tavara-aittana, niin löytyi niissä paljon sekä kauppiaitten että laivanpäälliköiden tavaroita ja viljaa. Siellä saivat viholliset 40 laivan purjeet ja muita tarpeita sekä kolme maalle vedettyä sotalaivaa. Mitä suurimman ja tärkeimmän tappion tuotti Ateenalaisten sotajoukolle Pleemyrionin vallotus. Sillä nyt eivät laivaväylät enää olleet varmat elintarpeiden tuomista varten, koska Syrakuusalaiset väijyivät näitä laivoillaan, estääksensä niitä, niin että tuomiset tapahtuivat taistelun avulla. Muutenkin levitti tämä vallottaminen sotureissa hämmästystä ja mielen lannistumista.

Tämän jälkeen lähettivät Syrakuusalaiset 16 laivaa Syrakuusalaisen Agatarkoksen johdolla matkalle. Yksi näistä lähti Peloponneesokseen viemään lähettiläitä, joitten tuli selittää silloisen tilan olevan mitä toivorikkaimman ja kiihoittaa sikäläiseen sotaan. Toiset 11 purjehtivat Italiaan, koska sanoma oli saatu, että laivoja, tuoden tarvekaluja Ateenalaisille, oli tulossa. Tavattuansa mainitut laivat, hävittivät he monta niistä ja polttivat Ateenalaisten Kaulooniatiksessa säilytetyt puuvarastot. Sitten he lähtivät Lokroihin. Heidän siellä oleskellessaan saapui sinne yksi Tespialaisia raskasaseisia kuljettava Peloponneesolainen kuormalaiva. Otettuansa niitten miehet laivoihinsa, purjehtivat Syrakuusalaiset kotiinsa. Näitä väijyivät Ateenalaiset Megaran edustalla ja ottivatkin yhden niistä miehistöineen, mutta muita he eivät saaneet kiinni, vaan ne pakenivat Syrakuusaan.

Satamassa syntyi myöskin ottelu paaluista, joita Syrakuusalaiset olivat pystyttäneet vanhojen laivasäiliöiden ympäri, jotta heidän laivansa voisivat siellä olla ankkurissa, etteivätkä Ateenalaiset hyökätessään kykenisi niitä vahingoittamaan. Ateenalaiset kuljettivat säiliöitä vastaan 10,000 talenttia kantavan puisella tornilla ja syrjävarusteilla varustetun laivan, josta he lähettivät miehiä veneissä sitomaan paaluihin nuoria ja siten hinaamaan ne ylös tahi sukeltaen sahaamaan ne poikki. Syrakuusalaiset heittivät heitä nuolilla laivasäiliöistään ja toiset vastasivat kuormalaivasta. Lopulta Ateenalaiset vetivät ylös useimmat paalut. Suurimman vaivan tuottivat näkymättömät paalut, sillä paaluja löytyi, jotka eivät ulottuneet yläpuolelle meren pintaa, joten oli vaarallista lähestyä niitä, ettei, näkemättä niitä, johtanut laivaa niin, että se niitä vastaan törmäsi ikäänkuin karille. Mutta myöskin niitä sahasivat maksua vastaan pestatut sukeltajat poikki. Syrakuusalaiset pystyttivät kuitenkin uusia paaluja. Myöskin montaa muuta keinoa käyttivät he toisiansa vastaan, kuten luonnollista sotajoukkojen seisoessa vastatusten lähellä toisiaan; he taistelivat ja ottelivat sekä tekivät kaikenlaisia yrityksiä.

Syrakuusalaiset lähettivät sanansaattajia myöskin Korintolaisten, Lakedaimonilaisten ja Amprakialaisten kaupunkeihin, ilmoittamaan Pleemyrionin vallottamisesta ja laivatappelusta, ja että he oman itsensä epäjärjestyksestä, eivätkä suinkaan vihollisten voimallisuudesta, olivat joutuneet tappiolle, sekä muutenkin selittämään, että he elivät hyvässä toiveessa, ja pyytämään, että rientäisivät heidän avuksensa sekä laivoilla että maaväellä, koska Ateenalaisilla oli odotettavissa uutta sotaväkeä, ja vakuuttamaan, että sota olisi lopussa, jos he ennättäisivät ennen näitten saapumista tuhota vihollisten nykyisen sotavoiman. Täten toimivat Sikeliassa olevat sotajoukot.

Kun Deemostenees oli saanut kokoon sotajoukon, jolla hänen tuli lähteä apuun Sikeliaan, lähti hän liikkeelle Aiginasta ja, purjehdittuansa Peloponneesokseen, yhtyi hän Karikleeseen ja noihin Ateenalaisten 30 laivaan. Otettuansa Argolaiset raskasaseiset laivoihinsa, purjehtivat he Lakoonikaan. Ensin hävittivät he Epidauros-Limeeran tienoita, sitten astuivat he maihin Lakoonikassa vastapäätä Kyteeraa, jossa Apolloonin temppeli seisoo, hävittivät osan maata ja linnoittivat kannaksentapaisen paikan, jotta Lakedaimonilaisten Heilootit olisivat tilaisuudessa karata sinne, ja jotta voisivat lähteä ryöstöretkille sieltä kuten Pyloksesta. Kun Deemostenees oli auttanut vallottamaan tätä paikkaa, purjehti hän Kerkyyran ympäri lähteäksensä mitä pikemmin Sikeliaan, otettuansa sikäläisiä liittolaisia laivoihinsa. Mutta Kariklees jäi sinne, kunnes hän oli linnoittanut paikan, jonka jälkeen hänkin, jätettyänsä sinne vartijakunnan, 30 laivansa kanssa, kuten myöskin Argolaiset, palasi kotia.

Samana kesänä tuli Ateenaan 1,300 Diakossukuun kuuluvaa miekkaa kantavaa Trakialaista peltastia, joiden oli määrä Deemosteneen kanssa purjehtia Sikeliaan. Mutta koska he tulivat liian myöhään, päättivät Ateenalaiset lähettää heidät takaisin Trakeeseen, mistä he olivat tulleetkin, sillä näkyi olevan kallista käyttää heitä Dekeleian sodassa, kun heistä jokainen päivässä sai drakman.

Kun koko vihollinen sotaväki ensin kesällä oli linnottanut Dekeleian, ja kun sitten eri kaupungeista maahan lähetetyt sotajoukot vuorottain vartioivat sitä, tuotti se Ateenalaisille suurta haittaa ja vahingotti kaupungin oloja varsinkin ihmisten surmaamisen ja tavarain häviön kautta. Sillä kun hyökkäykset ennen olivat lyhytaikaisia, eivät ne estäneet väliajalla nauttimasta maan tuotteita. Mutta kun nyt vihollinen lakkaamatta oleskeli maassa ja kun se joko suuremmalla joukolla hyökkäsi heidän kimppuunsa tahi kun vakinainen vartijaväki tarpeen tullessa kävi ryöstöretkillä pitkin maata, ja koska Lakedaimonilaisten kuningas Agis poistumatta sotatantereelta suurella tarmolla johti sotaa, vahingoittuivat Ateenalaiset äärettömästi. Sillä he eivät saaneet nauttia mitään maan hedelmistä ja enemmän, kuin 20,000 orjaa, karkasi, useimmat näistä käsityöläisiä, niinkuin he myöskin hukkasivat kaikki lampaansa ja juhtansa. Ja kun ratsumiehet joka päivä ratsastivat Dekeleiaan tahi suojellaksensa maata, niin hevoset kovalla tiellä, ja kun niitä yhtämittaa vaivattiin, joko tykkänään vioittuivat tahi ainakin haavoittuivat.

Elintarpeiden tuonti Euboiasta, joka ennen nopeammin oli käynyt Oroopoksesta maitse Dekeleian kautta, tuli paljoa kalliimmaksi, kun se nyt kulki meritse Sunionin ympäri. Kaupungin täytyi ottaa kaikki ulkoa ja oli enemmän linnana, kuin kaupunkina. Ateenalaiset vartioivat vuorottain päivällä linnotuksilla, mutta yöllä olivat kaikki paitsi ratsumiehet valvomassa joko aseita tahi muureja, ja näitä vaivoja kärsivät he yhtämittaa kesät ja talvet. Enin heitä kuitenkin rasitti se seikka, että heillä oli kaksi sotaa. Huolimatta tästä osoittivat semmoista intoa, ettei olisi uskonut sitä, kuullen siitä puhuttavan, ellei sitä olisi nähnyt. Sillä vaikka heitä Peloponneesolaiset piirittivät linnoittamalla Dekeleiaa, he eivät kuitenkaan luopuneet Sikelian sodasta, vaan siellä piirittivät kuitenkin Syrakuusaa, joka ei ollut Ateenaa pienempi. Vasten Helleenien tuumia Ateenalaisten voimasta ja uskaliaisuudesta, he kun sodan alussa arvelivat Ateenalaisten kestävän mitkä vuoden, mitkä kaksi, mitkä kolmekin vuotta, mutta ei kukaan enempää aikaa, jos Peloponneesolaiset hyökkäisivät heidän maahansa, saapuivat he 17 vuodella ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen Sikeliaan, kun jo olivat sodan kaikenlaisien vaivojen rasittamina, ja ryhtyivät sotaan, joka ei suinkaan ollut Peloponneesolaista pienempi. Lisäksi tuotti heille Dekeleian vallotus ja muut satunnaiset tappiot painavan rahan-puutteen. Arvellen saavansa siten suuret tulot, määräsivät he tähän aikaan tavallisen tulliveron asemesta 1/20 osan meritse tuoduista tavaroista maksettavaksi. Menot nousivat sodan yhä suuremmista kustannuksista, jota vastoin tulot vähenivät.

Deemosteneelta jälkeenjääneet Trakialaiset lähettivät Ateenalaiset heti pois, koskeivät halunneet nykyisessä rahanpuutteessa lisätä menojaan. He antoivat heidän poistamisensa Diitrefeen toimeksi, käskien häntä sivumennen, kun hän purjehti Euripoksen läpi, käyttämään näitä vahingottamaan vihollisia, jos vaan mahdollista. Diitrefees laski Trakialaiset maihin Tanagrassa, toimittaen kiiruusti vähäisen ryöstöretken. Sitten purjehti hän Euboian Kalkiksesta läpi Euripoksen ja laski heidät maihin Boiootiassa, jossa hän johti heitä Mykaleessokseen. Salassa vietti hän yönsä Hermeen temppelin läheisyydessä, joka on 16 stadionin päässä Mykaleessoksesta, teki samalla hyökkäyksen tätä pientä kaupunkia vastaan ja vallotti sen. Tämän kaupungin asukkaita yllätti hän hyökkäyksellään, koska he eivät ensinkään olleet varuillaan eivätkä odottaneet, että kukaan astuisi ylös heitä ahdistamaan, kun he asuivat kaukana rannasta, jonka takia heidän muurinsa olivatkin heikot ja paikoittaan hajallaankin sekä matalaksi rakennetut, ja portitkin auki, koska eivät ensinkään pelänneet vaaraa. Trakialaiset ryntäsivät kaupunkiin, hävittivät rakennukset ja temppelit ja surmasivat ihmiset, säästämättä vanhoja enemmän kuin nuoriakaan, vaan tappoivat kaikki järjestään, jotka vaan joutuivat heidän käsiinsä, sekä naisia että lapsia ja juhtiakin, ylipäätään kaikkia eläviä olentoja. Sillä barbareista on Trakialainen heimo, niin pian kuin se joutuu raivoihinsa, verenhimoisin. Tässä vallitsi hirmuinen sekasorto ja täällä tuli esiin kaikenlaiset surman tavat. He tunkivat lasten kouluun, joka oli suurin kaupungissa, ja johon lapset juuri olivat astuneet sisään, ja tappoivat kaikki. Tämä oli hirvein onnettomuus, joka odottamatta kohtasi koko kaupunkia.

Kun Teebalaisten tietoon tuli tämä, riensivät he heti apuun ja saavuttivat Trakialaiset, jotka eivät olleet heitä paljon edellä, riistivät heiltä saaliin ja, pelästyttäen heitä, ajoivat heitä takaa Euripoksen rantaan saakka, jossa heitä laivat odottivat. He surmasivat useimmat laivoihin pyrkivistä, koska Trakialaiset eivät taitaneet uida, sillä kun merimiehet laivoissa huomasivat tapahtumat maalla, olivat he vieneet laivat nuolten kantoväliä ulommas. Tähän saakka olivat Trakialaiset paetessaan aika tavalla puolustautuneet Teebalaista ratsuväkeä vastaan, tämän ensin hyökätessä heidän kimppuunsa, karaten maansa tavalla vihollista vastaan ja sitten taasen yhtyen, ja harvat heistä olivat kaatuneet; moniaat heistä tavattiin itse kaupungissa ryöstämästä ja tapettiin. Kaikista 1,300 Trakialaisesta kaatui 250. Teebalaisista ja muista apuun rientävistä kaatui noin 20 ratsumiestä ja raskasaseista, heidän joukossaan myöskin Teebalainen boiootarkki Skirfoondas. Mykaleessolaisistakin kaatui joku määrä. Näin kävi Mykaleessolaisten, joita kohtasi tämä onnettomuus, joka suhteellisesti oli tässä sodassa tapahtuneista onnettomuuksista mitä kovimpia ja surkuteltavimpia.

Linnotuksen rakennettuansa, ja lähdettyänsä Lakoonikasta Kerkyyraan, tapasi Deemostenees Eeliläisen Feian satamassa kuormalaivan ankkuroittuna, jolla Korintolaiset raskasaseiset olivat aikeessa lähteä Sikeliaan. Hän hävitti laivan, mutta paenneet miehet lähtivät matkalle toisella aluksella, jonka he saivat käsiinsä. Tämän jälkeen saapui Deemostenees Sakyntokseen ja Kefalleeniaan ja otti sieltä raskasaseisia ja lähetti myöskin hakemaan Messeenialaista väkeä Naupaktoksesta. Sitten purjehti hän yli vastapäätä olevalla Akarnaanian mannermaalla sijaitseviin Alysian ja Anaktorionin kaupunkeihin, jotka olivat Ateenalaisten hallussa. Hänen täällä ollessaan näissä toimissa, saapui sinne paluumatkalla Sikeliasta Eyrymedoon, joka talvella oli lähetetty viemään rahaa sikäläiselle sotaväelle. Eyrymedoon ilmotti muun muassa, että Syrakuusalaiset hänen jo lähdettyänsä matkalle olivat vallottaneet Pleemyrionin. Heidän luoksensa saapui niinikään Konoon, joka oli päällikkönä Naupaktoksessa, ilmottaen, että heitä vastaan ankkuroidut Korintolaiset 25 laivaa eivät tauonneet vihollisuuksista, vaan valmistautuivat laivatappeluun, jonka tähden hän pyysi heitä lähettämään Naupaktokseen lisää laivoja, koska hänen komentamansa 18 laivaa eivät kyenneet pitämään puoliaan vihollisten 25 laivaa vastaan. Deemostenees ja Eyrymedoon lähettivät Konoonia myöten lisäksi Naupaktoksen laivastoon kymmenen nopeimmin purjehtivia laivojaan. Itse he olivat sotaväen kokoamisen toimissa. Eyrymedoon purjehti Kerkyyraan ja käski heitä miehittämään 15 laivaa ja valitsi raskasaseisia, sillä palattuansa Sikeliasta hän jo johti Deemosteneen rinnalla. Deemostenees taasen kokosi linkoojia ja keihäänheittäjiä Akarnaanian ympäristöstä.

Kun nyt lähettiläät Syrakuusasta Pleemyrionin vallottamisen jälkeen kävivät eri kaupungeissa ja jo olivat saaneet ne puolellensa sekä aikoivat viedä kootun sotajoukon kaupunkiinsa, niin Niikias, jolle tästä oli tullut tieto, lähettää sanan niille Sikelialaisille, joitten alueen läpi tie kulki, ja jotka olivat Kentoripalaiset, Alikyailaiset ja muut liittolaisensa, etteivät päästäisi vihollisia maansa läpi kulkemaan, vaan yhdestä tuumin estäisivät heitä tästä. Sillä muualta he eivät yrittäisikään, koska Akragantinolaiset eivät sallisi heidän kulkea maansa läpi. Kun Sikelialaiset jo olivat lähteneet matkalle, niin asettuivat Sikeliootat, kuten Ateenalaiset olivat pyytäneet, heitä väijymään ja hyökkäsivät äkki-arvaamatta heidän kimppuunsa, näitten olematta ensinkään varuillaan, surmaten heistä noin 800 ja kaikki muut lähettiläät paitsi Korintolaista yksin. Tämä johti pakenevat 1,500 Syrakuusaan.

Näinä päivinä saapuivat myöskin Kamariinalaiset heidän avuksensa 500 raskasaseisella, 300 keihäänheittäjällä ja 300 nuolenampujalla. Geloolaiset lähettivät niinikään noin viiden laivan suuruisen laivaston, 400 keihäänheittäjää ja 200 ratsumiestä. Sillä melkein koko Sikelia paitsi Akragantinolaisia, jotka pysyivät puolueettomina, itse entisetkin epävarmat, yhtyi nyt Syrakuusalaisiin Ateenalaisia vastaan. Kuitenkin lykkäsivät Syrakuusalaiset Sikelialaisten heille tuottaman onnettomuuden tähden hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan toistaiseksi.

Kun sekä Kerkyyrasta että mannermaalta koottu sotajoukko oli valmis, purjehtivat Deemostenees ja Eyrymedoon yli Jonian lahden Japygian niemekkeelle. Lähdettyänsä sieltä, laskivat he rantaan Koiradas nimisille Japygian edustalla sijaitseville saarille, ottivat laivoihinsa noin 150 Japygialaista keihäänheittäjää Messapialaista sukuperää ja uudistivat Artan kanssa, hallitsijan, joka oli heille toimittanut keihäänheittäjät, vanhan ystävyydenliiton, jonka jälkeen he saapuivat Italiassa sijaitsevaan Metapontiokseen. He saivat Metapontiolaiset, sopimuksen tehtyään, lähettämään heidän mukaansa 300 keihäänheittäjää ja kaksi laivaa, jotka saatuansa he purjehtivat Turiaan. Täältä oli äskettäin Ateenalaisten vastustajat vallankumouksen kautta karkoitetut. Koska Ateenalaiset, kooten koko sotajoukkonsa, halusivat katselmuksen kautta saada selville, olivatko jotkut jääneet jälkeen, ja innostuttaaksensa Turilaisia ottamaan osaa sotaan, sekä solmiaksensa heidän kanssansa liiton, että pitäisivät samoja, kuin Ateenalaiset, vihollisina ja ystävinä, jäivät he Turiaan, ajaaksensa näitä asioita.

Samaan aikaan varustautuivat laivatappeluun ne Peloponneesolaiset, jotka 25 laivallaan olivat ankkurissa noita Naupaktoksessa makaavia laivoja vastaan, suojataksensa Sikeliaan tavaroita vieviä kuormalaivoja. He rakensivat itselleen lisää laivoja, joten heillä oli melkein yhtä monta laivaa, kuin Ateenalaisilla, ja purjehtivat sitten Akaian Erineoniin Rypikeen alueella. He asettuivat ankkuriin puolikuun tapaisen paikan sisäpuolelle, ja kumpaisellekin puolelle ulottuville niemiköille asettui Korintolaisten ja sikäläisten liittolaisten avuksi saapunut jalkaväki; välisen lahden pitivät laivat suljettuna. Laivastoa johti Korintolainen Polyantees. Ateenalaisten 33 laivaa purjehti Naupaktoksesta Difiloksen johdolla heitä vastaan. Korintolaiset pysyivät ensin paikallaan liikkumatta, mutta merkin saatuansa ryntäsivät he, kun tilaisuus oli sopiva, laivoillaan Ateenalaisten kimppuun. He pitivät molemmat kauan aikaa puoliaan. Korintolaisilta upotettiin kolme laivaa, Ateenalaisilta ei yhtään tykkänään, vaan seitsemän heidän laivoistaan joutui purjehtimaan kelvottomiksi, kun yhteentörmätessä näiden keula rikottiin, tätä varten paksummalla kokalla varustetuiden Korintolaisten laivojen hyökätessä. Tappelussa ei kumpikaan päässyt voitolle ja kumpikin piti itseänsä voittajana. Ateenalaiset ottivat kuitenkin laivanhylyn haltuunsa, koska tuuli ajoi ne ulos merelle, ja kun eivät Korintolaiset enää tehneet mitään hyökkäystä. He erosivat, ajamatta takaa toisiaan, eikä mitään vankeja otettu. Korintolaiset ja Peloponneesolaiset, jotka taistelivat lähellä rantaa, pelastuivat helposti, eikä yhtään Ateenalaista laivaa uponnut. Ateenalaisten purjehdittua Naupaktokseen, pystyttivät Korintolaiset heti voitonmerkin ikäänkuin voittajina, koska olivat tehneet useita vihollisten laivoista kelvottomiksi purjehtimaan, arvellen, etteivät olleet joutuneet tappiolle, samalla perusteella, kuin vastustajat pitivät itseänsä voittajina. Korintolaiset arvelivat, että olivat päässeet voitolle, koska niin vähän olivat joutuneet alakynteen; Ateenalaiset taasen pitivät itseään tappion kärsineinä, koska he eivät olleet täydellisesti päässeet voitolle.

Peloponneesolaisen laivaston ja jalkaväen poistuttua, pystyttivät Ateenalaisetkin voitonmerkin ikäänkuin voittajina Akaiassa 20 stadionin päähän Erineonista. Täten päättyi tämä laivatappelu.

Kun Turilaiset olivat valmiit auttamaan heitä 700 raskasaseisella ja 300 keihäänheittäjällä, käskivät Deemostenees ja Eyrymedoon heidän laivoillaan purjehtia pitkin rantoja Krotooniin saakka, mutta itse johtivat he koko jalkaväen läpi Turilaisten alueen, toimitettuansa katselmuksen Sybarisvirran läheisyydessä. Kun he olivat ehtineet Hyliasvirralle, lähettivät heille Krotoonilaiset sanan, etteivät he sallineet Ateenalaisten kulkea läpi maansa sotajoukkoineen, jonka tähden he kulkivat meren rannalle ja viettivät yönsä Hyliasvirran suussa, johon heidän laivansakin tulivat. Seuraavana päivänä astuivat he taas laivoihin ja purjehtivat pitkin rantoja, pysähtyen kaikissa kaupungeissa paitsi Lokroissa, kunnes saapuivat Petraan Reegionin alueella.

Kun Syrakuusalaisten tiedoksi oli tullut heidän lähestymisensä, halusivat he uudestaan koettaa onneaan meritappelussa ja jalkaväellä, jonka he olivat koonneet, ollakseen valmiit ennen vihollisten saapumista. He varustivat laivastonsa, sen mukaan kuin he edellisessä laivatappelussa olivat huomanneet edullisimmaksi. He lyhensivät keulat ja tekivät ne tukevammiksi, vahvistaen niitä myöskin paksuilla välipuilla, ja asettivat kokkaan, sekä sisään että ulkopuolelle, kuuden kyynärän pituiset ulkonevat syrjäpuut, samaten kuin Korintolaiset, rynnätessään Naupaktoksessa itseään vastaan asetettujen laivojen kimppuun, olivat taistelleet keulasta. Sillä Syrakuusalaiset arvelivat saavuttavansa voiton Ateenalaisista laivoista, jotka eivät olleet yhtä tukevasti varustetut, vaan joiden keulat olivat ohuet, koska heillä ei ollut tapana hyökätä suorastaan keula edellä, vaan ympäröidä vihollisen, ja että he pääsisivät voitolle suuressa satamassa tapahtuvassa tappelussa, koska ala monelle laivalle oli liian pieni. Sillä he tuumivat, että he, hyökäten keuloitse Ateenalaisia vastaan, vahvoilla ja paksuilla kokillaan rikkoisivat vihollisten ohuet ja heikot keulat ja paikan ahtaus estäisi Ateenalaisia pääsemästä heidän ympärinsä ja läpäisemästä heidän riviään, johon he suuresti luottivat. Itse he estäisivät näitä tunkeutumasta läpi, ja paikan ahtaus ympäröimästä heitä. He nyt varsinkin koettaisivat rynnätä keulalla vihollisten laivoihin, joka ennen pidettiin johtuvan perämiesten taitamattomuudesta; sillä tämä näkyi heistä olevan etuisinta heille. Jos Ateenalaiset, työnnettyinä pakosalle, koettaisivat soutaa maihin, niin olisi heille tarjona ainoastaan kapea kaistale aivan heidän leirinsä läheisyydessä, koska Syrakuusalaisten hallussa oli suurin osa satamaa, ja kun he pakotettaisiin ahdinkoon, kaikki samalle pienelle alalle, niin syntyisi siitä epäjärjestys, seikka, joka kaikissa laivatappeluissa suuresti vahingoitti Ateenalaisia, kun ei heillä, kuten Syrakuusalaisilla, ollut koko suuri satama suojapaikkana. Eikä Ateenalaisille olisi mahdollista purjehtia ympäri aavoille vesille, kun Syrakuusalaisten hallussa olivat sekä pääsy merelle että palaaminen sieltä, varsinkin kun Pleemyrion oli vihollisten hallussa ja sataman suu kapea.

Syrakuusalaiset, täten tuumien mielessään sotataitonsa ja voimansa suhteen sekä rohkaistuina menestyksestään viime laivataistelussa, tekivät hyökkäyksen jalkaväellänsä ja laivoillaan samaan aikaan. Gylippos vähää edeltäkäsin vei kaupungissa majoitetut sotilaat Ateenalaisten linnotuksen sitä osaa vastaan, joka oli kaupunkiin päin. Olympieinonissa seisova Syrakuusalaisten sotaväki, raskasaseiset, ratsumiehet ja kevytaseiset hyökkäsivät taas toiselta puolelta linnotusta vastaan. Tämän jälkeen tekivät Syrakuusalaisten ja heidän liittolaisten laivat hyökkäyksen. Kun Ateenalaiset, jotka olivat luulleet heidän hyökkäävän ainoastaan jalkaväellä, äkkiä näkivät laivojenkin ryntäävän esille, niin he hätääntyivät. Toiset asettuivat muurille tai muurin eteen vastustamaan hyökkääjiä, toiset Olympieionista ja ulkopuolelta nopeudella esiinryntääviä lukuisia ratsumiehiä ja keihäänheittäjiä vastaan. Toiset taas astuivat laivoihin ja riensivät rannalle apuun. Astuttuansa aluksiin kävivät he 75 laivalla vihollista vastaan. Syrakuusalaisilla oli noin 80 laivaa.

Suuren osan päivää hyökättyänsä ja peräydyttyänsä ja koeteltuansa toistensa voimia, erosivat taistelijat, kun ei kumpikaan voinut toimittaa mitään sanottavampaa, kuin että Syrakuusalaiset upottivat yhden tahi kaksi Ateenalaisten laivaa, ja jalkaväkikin poistui muurilta.

Seuraavana päivänä pysyivät Syrakuusalaiset liikkumatta eikä käynyt selville, mitä tuumia heillä oli. Mutta kun Niikias huomasi, että he laivatappelussa olivat pitäneet puoliaan, ja arveli heidän tekevän uuden hyökkäyksen, niin hän käski laivanpäälliköiden korjata ne heidän laivoistaan, jotka taistelussa olivat viottuneet, ja ankkuroi kuormalaivoja niitten paalujen suojaksi, jotka hän oli pystyttänyt mereen laivojensa eteen suljetuksi satamaksi. Hän oli pystyttänyt paalut noin kahden jalan päähän toisistaan, jotta jos joku laiva joutuisi ahdinkoon, sillä olisi joku varma turvapaikka, johon se voisi paeta ja josta palata ulapalle, jos tahtoisi. Ateenalaisilta kului koko päivä yöhön asti tässä työssä.

Seuraavana päivänä tekivät Syrakuusalaiset Ateenalaisia vastaan aikaisemmin, kuin edellisenä, samantapaisen hyökkäyksen yhtaikaa sekä jalkaväellä että laivastolla. Molemmat laivastot mittailivat taas voimiaan, tehden hyökkäyksiä toisiansa vastaan suuren osan päivästä, kunnes Syrakuusalaisten etevin perämies, Pyrrikoksen poika, Aristoon, Korintoksesta, kehotti laivastonsa päälliköitä lähettämään kaupunkien kauppaesimiehille käskyn, että mitä kiiruimmin muuttaisivat ruokatavaroiden myymälän meren rannalle ja pakottaisivat myyjät tuomaan sinne kaikki ruoka-aineensa, jotta merimiehet heti, astuttuansa laivoista, voisivat syödä suuruksensa ja välittömästi sen tehtyään sinä päivänä hyökätä aavistamattomien Ateenalaisten kimppuun.