Part 39

"Mimmoisessa tarkoituksessa tämä sotaretki lähetettiin liikkeelle, olette nyt kuulleet minulta, joka sen mitä tarkimmin tunnen, ja nykyiset päälliköt tulevat toimimaan sen mukaan, jos vaan voivat. Jos ette lähetä apua, niin sikäläiset olot, uskokaa minua, joutuvat perikatoon. Sillä vaikka Sikeliootat ovatkin taitamattomia, niin voisivat he kuitenkin pelastua, jos he yhdestä tuumin vastustaisivat hyökkääjiä. Mutta Syrakuusalaiset eivät yksin voi pitää puoliaan Ateenalaisten siellä olevaa sotaväkeä vastaan, kun heidän koko sotavoimansa taistelussa on joutunut tappiolle ja kun he sitäpaitsi ovat laivojen saartamat. Ja jos heidän kaupunkinsa valloitetaan, joutuu koko Sikelia ja pian Italiakin vihollisten haltuun. Ja se vaara, jonka sanoin sieltä nousevan, uhkaa teitäkin kohta. Älköön siis kenkään arvelko, että teidän olisi neuvoteltava ainoastaan Sikeliasta, vaan yhtä hyvin Peloponneesoksestakin, ellette nopeasti laivoilla lähetä sinne semmoisia sotamiehiä, jotka itse soutavat ja heti voivat tarttua aseisiin, ja -- mitä minä katson tärkeämmäksi kuin sotajoukkoa -- kelvollista Spartalaista päälliköksi, joka kykenee järjestämään tarjona olevia sotureita ja pakottaa vastahakoisia yhtymään teihin. Sillä täten rohkaistuvat teidän nykyiset ystävänne enemmän ja vitkastelevat liittyvät teihin vähemmällä pelolla. Teidän täytyy myöskin tarmokkaammin käydä sotaa täällä, jotta Syrakuusalaiset, nähden teidän huolehtivanne heistä, voimakkaammin pitävät puoliaan, ja jotta Ateenalaiset vähemmän voivat lähettää apua sotajoukollensa. Niinikään on teidän miehitettävä Dekeleia Attikassa, jota Ateenalaiset aina pelkäävät, ja jota he katsovat ainoaksi onnettomuudeksensa, jota he sodassa eivät vielä ole kärsineet. Varmimmin vahingoittaa vihollisia, jos heille tuottaa semmoisen vaaran, jonka tietää heidän enin pelkäävän. Luonnollistahan on, että jokainen enin pelkää semmoista, jonka tietää itselleen olevan vaarallisen. Jätän sikseen monet syyt ja lausun ainoastaan pääseikat, miksikä Dekeleian miehittäminen teille on hyödyksi, ja miten te sillä estätte vihollisia. Elintarpeet, joista tämä maakunta vaurastuu, tulevat täten teidän haltuunne, osaksi väkisten, osaksi itsestään. Heiltä ryöstätte heti tämän kautta tulot Laurionin hopeakaivoksista, sekä kaikki tulot maasta ja tulleista, joista he nyt hyötyvät. Mutta enin tuntuisivat vähennetyt verot liittolaisilta, jotka, teidän käydessänne sotaa tarmokkaammin, vähemmän välittäisivät Ateenalaisista."

"Tämän tehtävän nopea ja innokas toimeenpano riippuu tykkänään teistä, Lakedaimonilaiset. Olen varma siitä, että tämä on mahdollista, enkä luule pettyväni tuumassani. Toivon, etten minä teidän silmissänne ole kehno ihminen, jos nyt, muinoin isänmaan ystävänä pidettynä, mitä innokkaimmin hyökkään sitä vastaan sen verivihollisten seurassa; älkääkä epäilkö minun, pakolaisen, sanojani, sillä minä olen paennut vainoojieni häijyyttä, mutta en pettääkseni teitä, jos minuun luotatte. En minä pidä teitä, joskin olette vahingottaneet vihollisianne, siihen määrin vihamiehinäni, kuin niitä, jotka pakottavat ystävänsä joutumaan vihollisiksi. En voi rakastaa sitä kaupunkia, jossa minua loukataan, vaan sitä, jossa minua pidetään täysin oikeutettuna kansalaisena. En katso hyökkääväni isänmaatani vastaan, vaan ennemmin voittavani takaisin menetettyä. Eikä se ole isänmaan ystävä, joka ei ahdista isänmaataan, josta hän vääryydellä on karkotettu, vaan se, joka kaikella keinolla koettaa voittaa sitä takaisin. Minä siis pyydän teitä, Lakedaimonilaisia, pelotta käyttämään minua kaikessa vaarassa ja vaivoissa, muistaen tuon tunnetun lauseen: 'Joskin vihollisena olen teitä kovasti vahingottanut, voin minä ystävänä teitä suuresti hyödyttää', varsinkin koska tunnen Ateenalaisten tuumia perinpohjin, mutta vain olen arvannut teidän. Minä pyydän teitä nyt ymmärtämään, että on kysymys tärkeimmistä kysymyksistä, ja että teidän on viipymättä lähetettävä sotajoukko Sikeliaan ja Attikaan, jotta te siellä vähäisellä sotajoukkonne osastolla valvoisitte suuria etuja ja siten hävittäisitte Ateenalaisten sekä nykyisen että vastaisen vallan ainaiseksi, ja jotta te tämän tehtyänne asuisitte turvissa ja tulisitte koko Hellaan johtajiksi sen suostumuksella, ettekä väkisten".

Täten puhui Alkibiadees. Lakedaimonilaiset, jotka jo ennen olivat aikoneet tehdä sotaretken Ateenalaisia vastaan, mutta jotka vielä miettivät ja olivat odottavalla kannalla, rohkaistuivat nyt suuresti Alkibiadeen heille seikkaperäisesti selitettyä asiaa, koska kuulivat sen tarkimmalta asiantuntijalta. Heidän mielensä jo kääntyi Dekeleian sulkemiseen ja he päättivät heti lähettää apujoukon Sikeliassa oleville sotilailleen. He määräsivät Kleandrideen pojan Gylippoksen Syrakuusalaisten päälliköksi, ja käskivät häntä neuvottelemaan näitten ja Korintolaisten kanssa, miten enin ja pikaisin apu saataisiin sikäläisille oloille. Gylippos käski Korintolaisten lähettää hänelle kaksi laivaa Asineeseen ja laittaa kaikki muut laivat kuntoon, jotka he aikoivat lähettää, ollaksensa valmiit purjehtimaan, kun aika oli sopiva. Sovittuansa tästä, lähtivät Korintolaiset Lakedaimonista.

Tällä välin saapui Sikeliasta Ateenalainen laiva, jonka päälliköt olivat lähettäneet hakemaan rahaa ja ratsumiehiä. Kuultuansa heidän viestinsä, päättivät Ateenalaiset lähettää sotaväelle muonaa ja ratsumiehiä. Tähän loppui talvi ja 17 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheita Thukydides on kertonut.

Seuraavana kevätkesänä lähtivät Sikeliassa olevat Ateenalaiset Katanasta ja purjehtivat Sikelian Megaralaisten kaupunkia vastaan, jotka Syrakuusalaiset, Geloonin ollessa yksinvaltiaana, olivat karkoittaneet, kuten ennen jo olen kertonut, ja joitten maan olivat omistaneet. Astuttuansa maihin hävittivät Ateenalaiset peltoja ja koettivat valloittaa erästä Syrakuusalaisten linnotusta, joka heiltä kuitenkaan ei onnistunut. Silloin lähtivät he sekä laivoineen että jalkaväkineen Teereas joelle, astuivat siellä maihin, raiskasivat maata ja polttivat viljan. Siellä he tapasivat vähäisen joukon Syrakuusalaisia, joista he surmasivat osan ja pystyttivät voitonmerkin, jonka tehtyään he palasivat laivoihinsa. Purjehdittuansa Katanaan, jossa he varustautuivat muonalla, kulkivat he Sikelialaista Kentoripa nimistä kaupunkia vastaan, ja sopimuksella saatuansa sen puolellensa, lähtivät he sieltä, polttaen samalla Ineessalaisten ja Hyblalaisten viljan. Tultuansa Katanaan, tapasivat he siellä Ateenasta saapuneet 250 ratsumiestä varustuksineen, mutta hevositta, koska olivat otaksuneet, että sieltä heille oli hankittu hevosia, sekä 30 ratsastavaa nuolenampujaa ja 300 hopeatalentia.

Samana keväänä saapuivat Lakedaimonilaiset sotaretkellä Argosta vastaan Kleoonaihin saakka, mutta palasivat sieltä takaisin, maanjäristyksen tapahduttua. Argolaiset puolestaan tunkeutuivat Tyreatiin rajaseutuihin ja ryöstivät Lakedaimonilaisilta suuren saaliin, jonka myymisellä he ansaitsivat aina 25 talenttia. Vähää myöhemmin ahdisti Tespialainen kansa hallituksen jäseniä, mutta ei voinut anastaa valtaa, koska Teebalaiset tulivat virkamiesten avuksi, jonka johdosta osa kansanpuoluelaisista vangittiin, toiset taasen pakenivat Ateenaan.

Kun Syrakuusalaiset sinä kesänä saivat tiedon, että Ateenalaisille oli saapunut ratsumiehiä, ja että he aikoivat hyökätä Syrakuusalaisten kimppuun, niin he heti päättivät vartioida Epipolaihin vievät tiet, jotta viholliset eivät salaa pääsisi sinne, sillä muualta se ei ollut mahdollista. He arvelivat nimittäin, että jos eivät Ateenalaiset saisi Epipolaita haltuunsa, sitä kukkulaa, joka aivan lähellä kaupunkia jyrkkänä nousee sen yli, niin he eivät voisi kaupunkia ympäröidä muurilla, joskin he taistelussa joutuisivatkin tappiolle. Sillä muualta on seutu jyrkkä ja ulkopuolella luisuva kaupunkiin päin, niin että koko kaupunki sieltä on nähtävissä. Syyrakuusalaiset kutsuvatkin tätä paikkaa Epipolaiksi, koska se on ylempänä muuta aluetta. Koko Syrakuusan väestö lähti kaupungista päivän noustua Anapos joen läheisyydessä sijaitsevalle kedolle äskettäin virkaansa astuneiden Hermokrateen ja hänen kanssapäälliköittensä johdolla ja pani toimeen katselun. He määräsivät raskasaseisista 600 miestä, joitten tuli Androksesta paenneen miehen, Diomiloksen, johdolla vartioida Epipolaita sekä nopeasti rientää apuun, jos sitä jossakin muualla tarvittiin.

Yöllä ennen mainittua katselua lähtivät Ateenalaiset Katanasta ja purjehtivat salaa Syrakuusalaisilta Leoon nimiseen paikkaan, joka on kuuden tahi seitsemän stadionin päässä Epipolaista. Täällä he laskivat jalkaväkensä maihin ja ankkuroivat sitten Tapsoksessa. Tämä on niemi, joka pitkällä kannaksella ulottuu mereen, sekä maitse että meritse lähellä Syrakuusaa. Ateenalaisten laivasto jäi Tapsokseen paalutettuansa kannaksen. Mutta maaväki ryntäsi heti juoksujalan Epipolaita vastaan ja ennättikin Eyryeeloksen kautta nousta sinne, ennenkuin Syrakuusalaiset sen huomasivat ja katselukentältä ehtivät tulla sitä estämään. Jokainen kiiruhti mitä nopeimmin hätään ja etupäässä Diomiloksen johtamat 600 raskasaseista; mutta ennenkuin he ehtivät sotatanterelle, oli heillä kedolta koko 25 stadiota matkaa. Kun Syrakuusalaiset hyökkäyksen tapahtuessa eivät olleet järjestyksessä, niin joutuivat he Epipolaissa tappiolle ja vetäytyivät takaisin kaupunkiin. Heitä kaatui 300, niiden joukossa Diomilos. Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja jättivät Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa. He tekivät seuraavana päivänä hyökkäyksen kaupunkia vastaan, mutta kun eivät kaupunkilaiset käyneet ulos heitä vastaan, nousivat he takaisin ylängölle ja rakensivat Labdaloniin Epipolain äärimmäisille Megaran puolisille kukkuloille linnoituksen, jotta heillä siellä, kun he joko taistelivat tahi rakensivat muureja, olisi säilytyspaikka varustuksia ja rahoja varten.

Vähää myöhemmin saivat he Egestasta 300 ratsumiestä sekä Sikelialaisilta, Naksolaisilta ja muutamilta muilta noin 100. Ateenalaisilla itsellään oli 250, joille osaksi oli hankittu hevosia Egestalaisilta ja Katanalaisilta, osaksi ostamalla, kaikkiaan 650 ratsumiestä. Asetettuansa vartioväen Labdaloniin, lähtivät Ateenalaiset Sykeeseen, johon he pysähtyivät ja rakensivat kiiruusti ympyrämuurin. Syrakuusalaiset hämmästyivät rakennuksen nopeasta edistymisestä. He aikoivat lähteä kaupungista taisteluun estääkseen sitä. Sotajoukot seisoivat jo vastatusten, kun Syrakuusalaisten päälliköt, huomaten sotaväkensä olevan hajallaan ja vaikeaksi saada järjestykseen, veivät miehensä takaisin kaupunkiin, paitsi ratsuväen osastoa. Nämät ratsumiehet jäivät ja estivät Ateenalaisia kokoomasta kiviä ja leviämästä edemmäs. Yksi osasto Ateenalaisista raskasaseisista yhdessä kaikkien ratsumiesten kanssa ajoi hyökkäyksellä Syrakuusalaisten ratsumiehet pakosalle ja surmasivat osan heistä, jonka tehtyään he pystyttivät voitonmerkin ratsumiestaistelun johdosta.

Seuraavana päivänä rakensi osa Ateenalaisia pohjoispuolelle ympyrälinnoituksen, toiset kokosivat kiviä ja puita Troogilos nimiseen satamaan, aina seuraten suuntaa, missä linnoittaminen olisi lyhyin suuresta satamasta toiseen lahteen. Päälliköiden, varsinkin Hermokrateen, neuvosta Syrakuusalaiset eivät ensinkään halunneet koko sotajoukkoineen antautua taisteluun Ateenalaisten kanssa, vaan heistä näytti paremmalta rakentaa poikkimuuri sinne, missä Ateenalaisilla oli tekeillä muuri, ja jos ehtisivät näitä ennen, sulkea heidät toimestaan, sekä jos Ateenalaiset estäisivät heitä, lähettää osa miehistään, jotka sulkisivat käytävät, jolloin Ateenalaisten olisi pakko lakata työstään ja koko voimallaan kääntyä heitä vastaan. He lähtivät siis ja alkoivat muurin rakentamisen kaupungistaan, vetäen vinon muurin Ateenalaisten ympyrämuurin alapuolelta, hakaten kumoon pyhän lehdon öljypuut ja rakentaen puutorneja. Ateenalaisten laivat eivät vielä olleet saapuneet Tapsoksesta suureen satamaan, vaan Syrakuusalaiset pitivät yhä meren rannikoita hallussaan ja Ateenalaiset tuottivat maitse elintarpeensa Tapsoksesta.

Kun sekä paalutus- että rakennustyöt Syrakuusalaisista näyttivät kylliksi edistyneen, ja kun Ateenalaiset eivät käyneet heitä estämässä, koska pelkäsivät, että he, jos heidän sotavoimansa jakaantuisi kahtaalle, helpommin voitettaisiin, ja koska Syrakuusalaiset myöskin kiiruhtivat linnoitusrakennustaan, niin vetäytyivät he takaisin kaupunkiin, jättäen ainoastaan yhden fyleen rakennuksen vartijoiksi. Mutta Ateenalaiset turmelivat heidän maanalaiset kaupunkiin kulkevat juomavesijohtonsa. Ja koska he huomasivat osan Syrakuusalaisista pysyvän teltoissaan puolenpäivän aikana ja toisten heistä lähteneen kaupunkiin sekä paalutustyötä valvovien huolettomasti vartioivan, niin he määräsivät 300 valittua omista miehistään ja joukon kevytaseisista juosten tekemään äkkinäisen hyökkäyksen viistomuuria vastaan, ja samalla muun sotajoukon jakaantumaan kahteen osaan, joista toinen päällikkönsä johdolla kulkisi estämään kaupunkilaisia tulemasta apuun, toinen taasen kulkisi portin läheisyydessä oleville paalutuksille oman päällikkönsä johdolla. Hyökkäämällä valloittivat nuo 300 paalutuksen, jonka vartijat jättivät sen ja pakenivat Teineniteen linnoitukseen. Heidän mukanaan syöksyivät myöskin takaa-ajajat sisään, vaan Syrakuusalaiset työnsivät heidät ulos takaisin. Tässä ottelussa sai pienoinen määrä Argolaisia ja Ateenalaisia surmansa. Mutta koko sotaväki teki uuden hyökkäyksen ja valloitti viistomuurin, riisti irti paalutuksen, vei paalut leiriinsä ja pystytti voitonmerkin.

Seuraavana päivänä linnoittivat Ateenalaiset, lähtien ympyrämuuristaan, suosta nousevaa jyrkännettä, joka sillä puolella Epipolaita on suureen satamaan päin, ja josta heillä oli lyhin matka rakentaa muuri tasangon ja suon yli satamaan. Syrakuusalaiset ryhtyivät puolestaan niinikään uudestaan paaluttamiseen, lähtien kaupungistaan, keskeltä järveä. He kaivoivat myöskin ojan, jotta Ateenalaiset eivät voisi rakentaa muuriaan aina mereen saakka.

Kun Ateenalaiset olivat saaneet jyrkänteen linnoitetuksi, tekivät he taasen hyökkäyksen paalutusta ja ojaa vastaan, käskien laivojensa purjehtia Tapsoksesta niemen ympäri Syrakuusalaisten suureen satamaan. Itse astuivat he aamun valjetessa Epipolaista tasangolle ja kulkivat yli suon, missä oli savinen ja kova pohja, ovia ja litteitä lautoja myöten, jotka he olivat asettaneet jalansijaksi. He valloittivat aamulla melkein koko paalutuksen ja ojan sekä myöhemmin sen kokonaan. Tappelu syntyi, jossa Ateenalaiset pääsivät voitolle. Syrakuusalaisten oikea siipi pakeni kaupunkiin ja vasempi siipi joelle. Aikeessa estää näitä pääsemästä yli joen, kiiruhtivat nuo Ateenalaisten 300 valiomiestä sillalle, Syrakuusalaiset kyllä ensin pelästyivät, mutta koska heillä oli suuri ratsumiesjoukko, syöksyvät he yhdessä näiden kanssa noitten 300 kimppuun, ajavat heidät pakosalle ja tunkevat heidät Ateenalaisten oikeaa siipeä kohden. Tästä yhteentörmäyksestä pelästyy myöskin tämän siiven ensimmäinen fylee. Kun Lamakos tämän huomasi, riensi hän apuun vasemmalta siiveltä, mukanaan pieni luku nuolenampujia ja Argolaisia; mutta kun hän oli kulkenut yli haudan ja oli eristetty pienen myöskin ylipäässeen joukon kanssa, kaatui hän ja viisi tahi kuusi hänen seuralaisistaan. Syrakuusalaiset kiiruhtivat riistämään heidän ruumiinsa yli joen luokseen; mutta kun Ateenalaisten koko sotajoukko hyökkäsi esiin, vetäytyivät he takaisin.

Kun kaupunkiin paenneet Syrakuusalaiset huomasivat tämän, rohkaistuivat he ja ryntäsivät uudestaan ulos kaupungista heitä ahdistavia Ateenalaisia vastaan. Osa heistä lähetettiin valloittamaan Epipolailla olevaa ympyrämuuria, koska he arvelivat sen olevan ilman puolustajia. He hävittivätkin kymmenen pletran pituisen osan esilinnoitusta, mutta itse ympyrämuurin valloituksen esti Niikias, joka sairauden takia oli jäänyt sinne. Kun hän näki, että linnoitusta miesten puutteesta ei muulla lailla ollut mahdollinen pelastaa, niin käski hän kuorma-ajurien sytyttää koneet ja puuesineet, jotka olivat heitetyt linnotuksen eteen. Kun niin tehtiin, niin eivät Syrakuusalaiset tulen tähden lähestyneet, vaan vetäytyivät pois. Sillä alaalta tulivat myöskin jo Ateenalaiset takaa-ajajat ympyrämuurin avuksi ja heidän laivansa purjehtivat niinikään Tapsoksesta suureen satamaan, kuten oli käsketty. Tämän nähtyänsä astuivat ylängölle nousseet Syrakuusalaiset nopeasti alas, ja heidän koko sotajoukkonsa pakeni kiireesti kaupunkiin, arvellen, etteivät he tarjona olevalla sotavoimallansa kykenisi estämään Ateenalaisia rakentamasta muuriaan mereen saakka.

Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja antoivat Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa sekä korjasivat Lamakoksen ja hänen kanssansa kaatuneiden miesten ruumiit. Kun nyt koko heidän sotaväkensä oli koossa, sekä laivasto että jalkaväki, linnoittivat he jyrkänteet, alkaen Epipolaista, aina mereen saakka, sulkeakseen Syrakuusalaiset kaksinkertaisella muurilla. Elintarpeita tuotiin sotajoukolle kaikkialta Italiasta. Useat Sikeliootat, jotka ennen olivat olleet epäröiviä, liittyivät nyt Ateenalaisiin, ja Tyrseeniastakin saapui kolme 50 miehen soutamaa laivaa, ja kaikki muukin onnistui heiltä siihen määrin hyvin, etteivät itse Syrakuusalaisetkaan enää luulleet pelastuvansa sodassa, kun ei heille tullut mitään apua Peloponneesoksestakaan, jonka tähden he jo keskenänsä ja Niikiaankin kanssa tuumivat sopimuksista; sillä hän oli nyt Lamakoksen kaaduttua yksin päällikkönä. Tästä kumminkaan ei tullut mitään, kuten tavallista on neuvottomien ihmisten laita, koska he olivat entistä enemmän eristettyjä muista; mutta paljon kulkupuheita oli sekä hänelle lausuttu että levitetty kaupungissa. Sillä vallitsevista onnettomuuksista oli syntynyt keskinäistä epäluuloa. He panivat viralta pois päälliköt, joiden johtaessa tämä oli kohdannut heitä, ikäänkuin nämät kovan kohtalonsa tahi kavaluutensa kautta olisivat aiheuttaneet tämän onnettomuuden, ja uusiksi päälliköiksi valitsivat he Herakleideen, Eukleen ja Telliaan.

Tällä välin oli Lakedaimonilainen Gylippos laivoineen Korintoksesta saapunut Leukaan edustalle aikeissa pikemmiten rientää avuksi Sikeliaan. Kun heille tuli pelottavia sanomia, valehdellen yhtä ja samaa, että muka Syrakuusalaiset olivat tykkänään saarretut, eikä Gylippos enää toivonut millään muotoa voivansa auttaa Sikeliaa, niin hän itse, haluten pelastaa ainakin Italian kaupungilleen, ja Korintolainen Pyteen kahdella Lakoonialaisella ja kahdella Korintolaisella laivalla mitä kiiruimmin purjehtivat yli Joonian meren Tarantoon. Korintolaiset lupasivat myöhemmin purjehtia, miehitettyänsä omien kymmenen laivansa lisäksi kaksi Leukaadilaista ja kolme Amprakiootilaista laivaa. Tarantosta lähetti Gylippos ensin Turioihin sanan, muistuttaakseen isänsä kansalaisoikeudesta. Mutta kun hän ei voinut taivuttaa heitä, lähti hän purjehtimaan pitkin Italian rannikkoa. Terinaiolaisessa lahdessa kohtasi häntä myrsky, joka täällä usein pohjaisesta kovasti raivoaa, ja hän ajautui merelle, josta hänet kova rajuilma uudestaan heitti Tarantoon. Täällä hän vedätti myrskyn kärsimät laivansa maalle ja korjautti ne. Kuultuaan hänen tulostaan, Niikias ei huolinut siitä laivojen vähälukuisuuden takia, enemmän kuin Tuurioilaisetkaan, ja piti niitä varustettuina enemmän ryöstöretkiä varten, eikä niitä ensinkään pitänyt silmällä.

Samaan aikaan sinä kesänä hyökkäsivät Lakedaimonilaiset liittolaisineen myöskin Argokseen ja hävittivät suuren osan heidän maatansa. Ateenalaiset riensivät 30 laivalla Argolaisten avuksi. Täten he selvimmin purkivat Lakedaimonilaisten kanssa tehdyt sopimukset. Sillä ennen he kyllä olivat tehneet ryöstöretkiä Pyloksesta ja ylt'ympäri muihin osiin Peloponneesosta. Mutta kun he Argolaisten ja Mantinealaisten liittolaisina astuivat maihin Lakoonikassa, ja kun Argolaiset kehottivat heitä ainakin yhden kerran hyökkäämään Lakoonikaan ase kädessä ja vähän heidän kanssansa hävittämään tätä maata, ennenkuin poistuivat sieltä, niin nämät olivat kieltäytyneet. Mutta nyt he, Pytodooroksen, Laispodioksen ja Deemaraatoksen arkontina ollessa, astuttuansa maihin Limeerassa, Epidauroksessa ja Prasiassa ja moniaissa muissa kohdin, hävittivät aluetta ja antoivat täten Lakedaimonilaisille mitä pätevimmän syyn varustautumaan Ateenalaisia vastaan. Kun Ateenalaiset laivoineen, kuten myöskin Lakedaimonilaiset, olivat vetäytyneet pois Argoksesta, niin Argolaiset hyökkäsivät Flisiaan, hävittivät sen aluetta ja surmasivat osan asukkaista, jonka tehtyään he palasivat kotia.

SEITSEMÄS KIRJA.

Saatuaan laivansa kuntoon purjehtivat Gylippos ja Pyteen Tarantosta Epitsefyralaiseen Lokroihin, ja saatuansa varman tiedon, ettei Syrakuusai ollut tykkänään saarrettu, vaan että oli mahdollista Epipolain kautta sotaväellä päästä sinne, neuvottelivat he, uskaltaisivatko he suorastaan purjehtia sinne pitkin Sikelian itäistä rantaa, vaiko oikealta puolelta Sikeliaa ensin purjehtia Himeraan, ja sieltä sotajoukkoineen ja muun sotajoukon kanssa, joka heihin yhtyisi, maitse kulkea Syrakuusaihin. He päättivät purjehtia Himeraan, varsinkin koska Reegioniin eivät vielä olleet saapuneet nuo neljä Attikalaista laivaa, jotka Niikias vihdoin, kuultuansa heidän jo olevan Lokroissa, oli lähettänyt. Ehdittyänsä ennen näitä vartijoita purjehtia läpi salmen, pysähtyivät he Reegionissa ja Messeeneessä ja saapuivat Himeraan. Siellä ollessaan saivat he Himeralaisia seuraamaan heitä sotaan ja hankkimaan aseita niille merimiehistään, joilta puuttui aseita; sillä he olivat Himerassa vetäneet laivansa maalle. Selinuntilaisiakin kehoittivat he koko sotajoukollansa yhtymään heihin määräpaikalla. Pienen sotajoukon lupasivat lähettää myöskin Geloolaiset ja muutamat Sikelialaiset, jotka nyt olivat paljoa taipuisammat liittymään heihin, koska äskettäin oli kuollut Arkoonidees, joka hallitsi osan täkäläisiä Sikelialaisia eikä suinkaan ollut voimaton ystävä Ateenalaisille, ja koska Gylippos oli saapunut Lakedaimonista nähtävästi ryhtyäksensä suurella tarmolla sotaan. Gylippos lähti nyt Syrakuusaihin, ottaen mukaansa noin 700 omista soutajistaan ja asestetuista merimiehistään, 1,000 raskas- ja kevytaseista Himeralaista yhteensä ja 100 ratsumiestä sekä Selinuntilaisia kevytaseisia ynnä ratsumiehiä ja pienen määrän Geloolaisia ratsumiehiä, yhteensä 1,000 Sikelialaista.

Korintolaiset riensivät mahdollisimman nopeasti laivoineen Leukaasta apuun ja Gongylos, yksi Korintolaisten päälliköistä, joka yhdellä laivalla viimeisenä oli lähtenyt liikkeelle, saapui ensimmäisenä Syrakuusaihin, vähää ennen Gylipposta. Hän tapasi Syrakuusalaiset juuri kansankokouksessa keskustelemassa aikomuksesta päättää sota sovinnon kautta, josta hän esti heitä kuitenkin rohkaisten heitä ilmoittamalla, että toisiakin laivoja oli tulossa Lakedaimonilaisten lähettämän Kleandrideen pojan Gylippoksen johdolla. Tästä rohkaistuina lähtivät Syrakuusalaiset heti koko sotajoukollaan yhtyäkseen Gylippokseen, koska he kuulivat hänen jo olevan lähellä. Valloitettuansa matkalla Sikelialaisten Geta nimisen linnan, saapui Gylippos taisteluvalmiina Epipolaihin. Noustuansa Eyryeelon kautta ylängölle samaa tietä, kuin Ateenalaiset ennen häntä, hyökkäsi hän Syrakuusalaisten kanssa Ateenalaisten muuria vastaan. Hän saapui sopivaan aikaan, jolloin Ateenalaiset jo olivat rakentaneet seitsemän tahi kahdeksan stadionin pituisen kaksinkertaisen muurin suureen satamaan saakka paitsi pientä osaa, jota he juuri rakensivat. Toisella puolella ympyrämuuria Trookilokseen päin toisen meren rannalle olivat he jo kuljettaneet kiviä suuremmaksi osaksi, ja muuri oli paikoittain puolivalmis, osaksi jätettiin se silleen jo valmiina. Näin uhkaavaan vaaraan oli Syrakuusai joutunut.