Part 21

Ateenalaisten jo lähdettyä, sallivat Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Salyntioksen ja Agraialaisten luokse paenneiden Amprakialaisten sekä ensin Salyntioksen, sittemmin Oiniadein luokse paenneiden Peloponneesolaisten palata kotiinsa. Tulevaa aikaa varten solmivat Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Amprakialaisten kanssa sopimuksen sadaksi vuodeksi, ehdolla etteivät Amprakialaiset Akarnaanialaisten kanssa hyökkäisi Peloponneesolaisia vastaan, eivätkä liioin Akarnaanialaiset Amprakialaisten kanssa Ateenalaisten kimppuun, vaan että auttaisivat toisiaan, sekä että Amprakialaiset jättäisivät takaisin ne Amfilokialaisten linnat ja panttivangit, jotka olivat heidän hallussaan, niinkuin myöskin etteivät auttaisi Anaktorionia, joka oli sodassa Akarnaanialaisten kanssa. Tähän sopimukseen loppui tämä sota. Tämän jälkeen lähettivät Korintolaiset Eytykleen pojan Ksenoleidaan johdolla sotureistaan 300 raskasaseista vartioväeksi Amprakiaan. Vaikean matkan kestettyänsä, saapuivat nämät perille. Tämänkaltaiset olivat Amprakian tapahtumat.

Tänä talvena astuivat Sikeliassa oleskelevat Ateenalaiset laivoista maihin Himeraiassa, Sikelialaisten sisämaasta rientäessä heidän avuksensa Himeraian rajoille, ja purjehtivat sitten Aiolos-saaria vastaan. Palatessaan Reegioniin, tapasivat he siellä Ateenalaisen päällikön, Isolokoksen pojan Pytodooroksen, Lakeen seuraajan tämän ennen johtamilla laivoilla. Sillä Sikelian liittolaiset olivat purjehtineet Ateenaan pyynnöllä, että nämät auttaisivat heitä useammilla laivoilla. Syrakuusalaiset olivat nimittäin vallottaneet heidän maansa, ja koska aivan vähäinen laivasto sulki heiltä meren, kokosivat he laivaston, päästäksensä tästä pulasta. Ateenalaiset miehittivät 40 laivaa, lähettääksensä ne liittolaistensa avuksi, arvellen sikäläisen sodan pian loppuvan, ja tahtoen samalla harjottaa meriväkeänsä. Pytodooroksen lähettivät he vähälukuisella laivastolla, mutta Soostratideen pojan Sofokleen ja Tukleen pojan Eyrymedoonin aikoivat he lähettää useammilla laivoilla. Lakeen laivojen päällikkönä purjehti Pytodooros puolestaan Lokrilaisten linnoitusta vastaan, jonka Lakees ennen oli vallottanut. Kun hän täällä joutui tappiolle taistellessaan Lokrilaisia vastaan, vetäytyi hän sieltä takaisin.

Samana kevännä syöksyi tulivirta Aitneesta, kuten ennenkin oli tapahtunut. Se hävitti osan niitten Katanalaisten maata, jotka asuivat Aitneen juurella. Tämä on suuri vuori Sikeliassa, ja sanotaan tämän tulipurkauksen tapahtuneen 50:llä vuodella sitä edellisen purkauksen jälkeen, ja että ylipäätään kolme tämmöistä tulenpurkausta on tapahtunut, sen jälkeen kuin Helleenejä on asettunut asumaan Sikeliaan. Tämä tapahtui tänä talvena, ja kuudes vuosi kului loppuun sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.

NELJÄS KIRJA.

Seuraavana kesänä viljan tehdessä tähkää, purjehti kymmenen Syrakuusalaista ja yhtä monta Lokrilaista laivaa Messeeneeläisten omasta pyynnöstä Messeeneeseen ja vallotti tämän kaupungin, jonka jälestä Messeenee luopui Ateenalaisista. Näin toimivat Syrakuusalaiset varsinkin sentähden, että arvelivat paikan sopivaksi maihinastumiseen Sikeliaan, ja koska pelkäsivät, että Ateenalaiset joskus sieltä voisivat suuremmalla sotajoukolla ahdistaa heitä. Lokrilaiset taas, koska tahtoivat sekä meritse että maitse ahdistaa Reegionilaisia vihollisiansa. Lokrilaiset olivat koko sotavoimallaan hyökänneet Reegionilaisten maahan, jotteivät nämät voisi tulla Messeeneeläisille avuksi, johon heidän luonansa oleskelevat Reegionilaiset pakolaiset koettivat heitä kiivaasti yllyttää. Reegionissa vallitsi jo kauan aikaa kapina, jonkatähden he eivät kyenneet torjumaan Lokrilaisia pois, jotka näin ollen sitä kovemmin ahdistivat heitä. Hävitettyänsä näitä seutuja, poistui Lokrilaisten jalkaväki, mutta laivat jäivät pitämään Messeeneetä silmällä, ja toisia valmistettiin, joiden tuli purjehtia Reegioniin vihollisuuksia jatkamaan.

Samaan aikaan kevättä ennen viljan hedelmöimistä hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen Attikaan Lakedaimonilaisen kuninkaan Arkidamoksen pojan Agiksen johdolla ja hävittivät sen aluetta leiriydyttyänsä. Kuten oli päätetty, lähettivät Ateenalaiset nuo 40 laivaa Sikeliaan entisten päälliköiden Eyrymedoonin ja Sofokleen johdolla: kolmas päällikkö, Pytodooros, oli jo ennen heitä saapunut Sikeliaan. Heidän käskettiin purjehtiessaan saaren ohitse pitää huolta kaupungissa oleskelevista Kerkyyralaisista, joita vuoristossa olevat pakolaiset hätyyttivät. Sinne oli niinikään purjehtinut 60 Peloponneesolaista laivaa avuksi vuoristolaisille, ja koska kova nälänhätä vallitsi kaupungissa, arvelivat he helposti saavansa sen haltuunsa. Deemosteneelle, joka palattuansa Akarnaaniasta oleskeli yksityisenä henkilönä, sallittiin oikeus käyttää näitä laivoja, jos hän tahtoisi purjehtia Peloponneesoksen rannikoille.

Kun Ateenalaiset purjehtivat Lakoonikan vesillä, saivat he tiedon, että Peloponneesolaiset laivat jo olivat saapuneet Kerkyyraan, jonka tähden Eyrymedoon ja Sofoklees jouduttivat matkaansa sinne. Mutta Deemostenees kehotti heitä ensin tulemaan Pylokseen, ja vasta suoritettuansa toimensa siellä, jatkamaan matkaansa. Laivojen päälliköt kyllä vastustivat tätä tuumaa, mutta juuri noussut myrsky ajoi heidät Pylokseen. Deemostenees kehotti hetimiten ryhtymään tämän paikan linnottamiseen, jonka takia hän olikin seurannut mukana. Hän selitti, että siellä löytyi runsaasti puutavaraa ja kiviä, ja että se jo luonnoltaan oli luja paikka ja suurimmaksi osaksi autio. Se sijaitsee noin 1,400 stadionin päässä Spartasta entisessä Messeenialaisessa maassa, jota Lakedaimonilaiset kutsuivat Koryfasion nimellä. Laivojen päälliköt väittivät kyllä löytyvän runsaasti autioita niemikallioita Peloponneesoksessa, jos hän haluaisi hankkia valtiolle menoja. Mutta Deemosteneen mielestä oli tämä senkin puolesta muita sopivampi, että lähellä oli satama, ja koska hän tiesi, että hänen vanhat tuttavansa Messeenialaiset puhuivat samaa murretta kuin Lakedaimonilaiset, jonka kautta he suuresti voisivat vahingoittaa näitä ja tarkoin vartioida tätä paikkaa.

Kun hän ei voinut taivuttaa päälliköitä eikä ilmoitettuansa ehdotuksensa taksiarkoille sotilaitakaan, luopui hän tuumistaan, kunnes vastatuulen takia itse soturit, kyllästyneinä työttömyyteen, halusivat linnoittaa paikkaa. He tekivät innolla työtä, ja kun ei heillä ollut rautaisia kivenhakkuuaseita, kantelivat he sopivia kiviä ja asettivat ne miten milloinkin sopi. Ja savea tarvittaessa kantoivat he vasujen puutteessa sitä selässään kyyristyen, jotta se pysyisi koossa, ja yhdistäen kädet takaa, jottei savi soluisi maahan. He koettivat kaikin tavoin ennättää linnoittaa helpommin ahdistettavia paikkoja, ennenkuin Lakedaimonilaiset ehtisivät rientää apuun. Suurin osa tästä paikasta oli itsessään luja, joten sitä ei tarvinnut linnoittaa.

Kun Lakedaimonilaiset, jotka juuri viettivät jotakin juhlaa, saivat tiedon tästä, niin he eivät siitä paljoa välittäneet, arvellen, että heti kun he vaan lähtisivät liikkeelle, Ateenalaiset joko vetäytyisivät pois, tahi että ainakin olisi helppo tähän pakottaa, katsoen siihen, että Lakedaimonilaisten sotajoukko vielä oli Attikassa. Ateenalaiset jättivät, linnoitettuansa mannermaan kuudessa päivässä, Deemosteneen sinne viidellä laivalla vartioimaan ja kiiruhtivat useimmilla laivoilla Kerkyyraan ja Sikeliaan.

Kun Attikassa olevat Peloponneesolaiset kuulivat Pyloksen vallottamisesta, palasivat he kiiruumman kautta kotia, koska Lakedaimonilaiset ja heidän kuninkaansa Agis arvelivat Pyloksen tapahtumien olevan heille vallan tärkeitä. Koska he olivat tehneet hyökkäyksensä aikaisin keväällä, kun vilja vielä oli viheriä, puuttui sotureilta ruokaa, ja koska vuoden aikaan katsoen kova kylmä rasitti sotajoukkoa, niin he monesta syystä kiiruhtivat kotia, joten tämä oli lyhytaikaisin hyökkäys; sillä he eivät viipyneet Attikassa kuin 15 päivää.

Tähän aikaan kokosi Ateenalaisten päällikkö Simoonidees vähäisen joukon Ateenalaista vartioväkeä ja suuren paljouden sikäläisiä liittolaisia, joiden johtajana hän kavaluuden avulla vallotti Mendaialaisten Trakiassa löytyvän siirtokunnan Eejonin, joka kuului Ateenalaisten vihollisiin. Mutta kun Kalkidilaiset ja Bottialaiset kiiruhtivat apuun, ajoivat he hänen sieltä ulos, jolloin suuri joukko hänen sotureistaan sai surmansa.

Peloponneesolaisten palattua Attikasta, valmistautuivat Spartiatit itse sekä läheisimmät Perioikit hetimiten avustamaan Pylosta. Muut Lakedaimonilaiset sitävastoin saapuivat myöhemmin, koska he juuri olivat palanneet toiselta sotaretkeltä. Sana lähetettiin myöskin pitkin Peloponneesosta, että mitä pikemmin oli riennettävä Pyloksen avuksi, niinkuin myöskin Kerkyyran edustalla oleskeleville laivoille. Lakedaimonilaisten onnistuikin Sakyntoksessa vartioitsevien Ateenalaisten huomaamatta päästä Pylokseen, hinattuansa laivat yli Leukaskannaksen, jonne myöskin jalkaväki saapui. Ennenkuin Lakedaimonilaiset laivat olivat saapuneet perille, ehti Deemostenees lähettää kaksi laivaa Eyrymedoonille ja Sakyntoksessa olevien Ateenalaisten luo pyytämään, että kiiruhtaisivat Pylokseen, koska se oli vaarassa, ja laivat lähtivätkin Deemosteneen määräyksen mukaan.

Lakedaimonilaiset taas valmistautuivat ahdistamaan linnoitusta sekä maitse että meritse, arvellen helposti voivansa vallottaa sen, koska se oli kiiruudessa rakennettu ja harvalukuisen sotajoukon puolustama. Koska Ateenalaiset Sakyntoksesta olivat kiiruhtaneet apuun, tuumivat Lakedaimonilaiset, jos he eivät ennen näitten tuloa ehtisi saamaan linnoitusta haltuunsa, sulkea satamien suut, jotteivät Ateenalaiset voisi ankkuroida laivojaan. Sillä Sfakteerian saari, joka hyvin läheltä ulottuu pitkin satamaa, suojelee sitä tuulilta ja tekee sen suut vallan ahtaiksi, niin että ainoastaan kaksi laivaa vieritysten voi purjehtia Ateenalaisten linnoitukseen ja Pylokseen käännetyn suun kautta, ja toisen suun kautta kahdeksan tahi yhdeksän mannermaan toiselta puolelta. Asumattomuuden takia oli tämä saari kokonaan metsää kasvava ja tietön sekä suuruudeltaan noin 15 stadiota pitkä. Lakedaimonilaiset aikoivat sulkea salmen suut laivoilla, keula ulospäin käännettynä. Koska he pelkäsivät, että heitä vastaan voitaisiin hyökätä tältä saarelta, kuljettivat he sinne raskasaseisia, asettaen toisia pitkin mannermaan rannikkoa. Täten arvelivat he voivansa saada saaren puolustustilaan Ateenalaisia vastaan ja mannermaan heiltä suljetuksi. Sillä koska Pyloksen rannat ulkopuolella salmen suuta merelle päin olivat satamia vailla, niin eivät Ateenalaiset täten löytäisi ankkuripaikkoja, joista rientäisivät omaistensa avuksi, vaan Peloponneesolaiset arvelivat taistelutta ja vaaratta voivansa vallottaa Pyloksen varsinkin kun se oli jätetty vähille varoille. Tultuansa tähän päätökseen, kuljettivat he saarelle arvan mukaan kaikista lokoista otettuja raskasaseisia. Vuoroin saapuivat he sinne toinen toisensa perästä; viimeiset, jotka sinne jäivätkin, olivat luvultaan 420, lukuun ottamatta heidän palvelukseensa kuuluvia Heilootteja. Heitä johti Molobroksen poika Epitadas.

Kun Deemostenees huomasi Lakedaimonilaisten aikovan hyökätä sekä laivoilla että jalkaväellä, varustautui hänkin puolustukseen. Hän veti ne kolmisoutu-laivat, jotka olivat annetut hänen käytettäväksensä, linnoituksen alapuolelle etuvarustukseksi. Laivamiehet varusti hän kelvottomilla enimmiten pajusta tehdyillä kilvillä, sillä näillä autioilla seuduilla oli mahdoton hankkia aseita. Mainitutkin aseet olivat he ottaneet Messeenialaisesta kolmikymmen-airoisesta nopeakulkuisesta rosvolaivasta, joka sattui kulkemaan näillä vesillä. Tämän Messeenialais-laivan miehistä oli noin 40 raskasaseisia, joita Deemostenees liitti muihin sotureihinsa. Suurimman osan näistä miehistä asetti hän mitkä aseellisina mitkä aseettomina, lujimmasti linnoitetuille ja vaarattomille paikoille mannermaan puolelle, käskien jalkaväen torjua pois viholliset, jos he tekisivät hyökkäyksen. Itse valitsi Deemostenees joukosta 60 raskasaseista ja vähäisen joukon jousimiehiä, joiden seuraamana hän lähti ulkopuolelle muuria merelle päin, arvellen vihollisten täällä yrittävän astua maihin. Tämä merenpuolinen paikka oli kyllä karu ja kivikkoinen; mutta koska se oli heikosti linnoitettu, arveli hän vihollisten vetäytyvän sinne. Ateenalaiset eivät olleet linnoittaneet tätä puolta lujasti, koskeivät luulleet milloinkaan joutuvansa tappiolle merellä. Mutta koska hän myöskin ymmärsi, että viholliset voisivat sen väkirynnäköllä vallottaa, niin hän asetti raskasaseiset sinne, voidakseen torjua heidän hyökkäystään. Tässä tilaisuudessa puhui hän sotureilleen seuraavasti:

"Te toverini tässä vaarassa, älköön kukaan teistä tässä pulassa vitkastelko, arvellen voivansa määritellä kaikkia meitä ympäröiviä vaikeuksia, vaan rynnätkää kaikki yksimielisesti vitkastelematta vihollisia vastaan, luottaen siihen, että kyllä pelastumme tästäkin vaarasta. Sillä kun asiat kerran ovat joutuneet niin kireälle, kuin meidän nyt, niin on vaikeata laskea sattuman vaiheita, ja semmoinen asema vaatii mitä nopeinta uskaliaisuutta. Minun mielestäni ovat edut meidän puolellamme suurimmat, jos me vaan pysymme asemassamme, emmekä peläten heidän paljouttansa hylkää niitä etuja, jotka ovat meille tarjona. Se seikka, että maihin pääseminen tällä paikalla on vaikea, tulee olemaan meille suureksi eduksi, jos me järkähtämättä pysymme tässä, mutta vaikka kohtakin turvattu, niin on tämä paikka kuitenkin helposti vallotettava, jos meidän luovuttuamme siitä, ei kukaan ole vihollisia siitä estämässä. Ja jota vaikeampi heidän on päästä takaisin laivoihinsa, sitä vaarallisempia vihollisia tulevat he meille olemaan, jos me heitä silloin ahdistamme. Sillä niin kauan, kuin he ovat laivoissa, on meidän helppo puolustautua heitä vastaan; vaan jos he pääsevät maihin, ovat edut yhtäläiset. Heidän paljouttansa taasen meidän ei tarvitse kovin pelätä, sillä valkamien puutteesta täytyy vihollisten, vaikka kohtakin lukuisina, taistella vähillä voimilla. Mutta täällä ei ole kysymys taistelusta maalla, jossa edut ovat yhtäläiset, vaan he ovat laivoissaan, ja merellä ovat onnen sattumat arvaamattomat. Minä siis pidän heidän voitettavansa vastukset meidän vähälukuisuutemme vastapainona. Ja koska Ateenalaisina kokemuksesta tiedämme, kuinka vaikea on astua maihin toisten siitä estäessä, jotka järkähtämättöminä pysyvät paikallaan pelkäämättä meren kuohinaa ja laivojen mahtavaa hyökkäystä, niin kehotan minä teitä nytkin järkähtämättöminä torjumaan viholliset jo rantakallioilta ja siten pelastamaan sekä itsenne että suojaanne uskotun paikan".

Tästä Deemosteneen puheesta rohkaistuivat Ateenalaiset ja astuivat alas rannalle, jossa he järjestyivät sota-asentoon. Lakedaimonilaiset lähtivät liikkeelle ja hyökkäsivät linnoitusta vastaan sekä maajoukollaan että Spartalaisen laivapäällikön Krateesikleen pojan Trasymeelidaksen johtamalla 43 laivallansa. Laivasto hyökkäsi juuri Deemosteneen arvaamalle paikalle. Ateenalaiset torjuivat sekä maalta että mereltä tehdyn hyökkäyksen. Koska viholliset eivät useammalla laivalla voineet päästä rantaan, jakaantuivat he ja tekivät hyökkäyksiä vuorottain harvoilla laivoilla, osottaen suurta urhoollisuutta ja kehoittaen toisiaan kovilla huudoilla, jotta he voisivat tunkea läpi puolustajien rivien ja vallottaa linnoitusta. Kaikista rohkein oli Brasidas. Jos hän vaan näki jonkun triarkin tahi perämiehen pääsemättä rantaan säästävän laivaansa rikkoutumasta, epäröiden missä hänestä olisi mahdollisinta päästä maihin, niin huusi hän, ettei ollut sopivaa säästämällä muutamia lautoja sallia vihollisten rakentaa linnoitusta heidän maahansa, vaan että oli tunkeuminen maihin, jos kohtakin omat laivansa joutuivat perikatoon. Myöskin liittolaisia kehoitti hän, suuria etuja nauttivina, tässä tilaisuudessa uhraamaan laivansa Lakedaimonilaisten hyväksi, ja sortuvilla laivoillaan kaikin tavoin koettamaan päästä rannalle ja siten saattamaan valtaansa sekä miehet että paikan.

Täten kehoittaen muita ja pakoittaen oman laivansa perämiehen laskemaan rantaan, astui hän laivaportaille; mutta kun hän täältä koetti astua maihin, torjuivat hänen Ateenalaiset takaisin, jollon hän vaarallisesti haavotettuna pyörtyi laivan keulaan ja hänen kilpensä vyörähti mereen. Kun tämä sittemmin ajautui maihin, korjasivat sen Ateenalaiset ja asettivat sen siihen voitonmerkkiin, jonka he pystyttivät tämän hyökkäyksen johdosta. Muutkin kyllä ponnistivat voimiansa, mutta eivät voineet päästä maihin sekä karun maan takia että Ateenalaisten järkähtämättömästä pysymisestä paikallaan. Siten oli siis onni muuttunut, että Ateenalaiset maalla, ja vieläpä Lakooniassa, torjuivat päältään heitä vastaan purjehtivat Lakedaimonilaiset, ja että Lakedaimonilaiset laivoillaan koettivat nousta maihin omalla alueellaan Ateenalaisia vastaan. Siihen aikaan oli nimittäin heidän suurin kunniansa käydä etevimmistä maasotilaista ja Ateenalaisten käydä etevimmistä ja rohkeimmista meritaistelijoista.

Tehtyänsä hyökkäyksiä sen päivän ja osan seuraavaa päivää, luopuivat Lakedaimonilaiset yrityksestä. Kolmantena päivänä lähettivät he muutamia laivoja Asinaan hakemaan rakennuspuita piirityskoneita varten, koska toivoivat saavansa valtaansa satamaan päin olevan osan linnoituksesta, vaikkakin se oli korkea, siellä kun löytyi mukavia valkamia. Tällä välin saapui Sakyntoksesta Ateenalaisten 50 laivaa. Näitä avustivat muutamat Naupaktoksesta saapuneet vartiolaivat ja neljä Kiolaista laivaa. Kun nämät näkivät mannermaan ja saaren täynnänsä raskasaseisia ja laivojen pysyvän satamassa purjehtimatta ulos, eivätkä tietäneet, missä heittää ankkuria, purjehtivat he läheiseen autioon Prooteen saareen ja viettivät yönsä siellä. Seuraavana päivänä purjehtivat he ulapalle ja varustautuivat meritappeluun, jos viholliset haluaisivat purjehtia heitä vastaan aavalle vedelle, muuten hyökkäisivät he itse vihollisten kimppuun. Mutta viholliset eivät purjehtineet heitä vastaan, eivätkä liioin, kuten olivat aikoneet, sulkeneet salmen suita, vaan pysyivät liikkumatta maalla ja valmistautuivat, laittaen laivansa kuntoon, meritappelua varten, jos vastustajat koettasivat purjehtia satamaan, jossa kyllä oli tilaa taistelua varten.

Huomattuansa tämän, hyökkäsivät Ateenalaiset salmen kumpasestakin suusta heitä vastaan ja ajoivat pakosalle useimmat ulapalla heitä vastaan purjehtivat laivat. Tässä takaa-ajossa lävistivät he ahtaalla vedellä monta laivaa ja vallottivat viisi, joista yhden miehistöineen. He koettivat saavuttaa niitä, jotka olivat paenneet rantaan. Osa laivoista sortui, ennenkuin olivat ehtineet täysin miehitettyinä päästä rannasta. Toiset taas, joista miehistö oli paennut, sitoivat Ateenalaiset laivoihinsa ja hinasivat mukaansa.

Nähdessään tämän, joutuivat Lakedaimonilaiset epätoivoon, koska heitä sen kautta kohtasi suuri onnettomuus, kun heidän saarella olevat miehensä tykkönään suljettiin muista. Kiiruhtaen apuun, astuivat he aseineen mereen, tarttuivat laivoihin ja koettivat vetää ne puoleensa. Jokainen arveli asiain olevan pilalla, ellei hän itse ottanut osaa työhön. Tästä syntyi laivojen ympärillä sekasorto, ja kumpasetkin muuttivat taistelutapaa: sillä Lakedaimonilaiset innossaan ja hämmästyksissään ikäänkuin taistelivat meritaistelua maalta, jotavastoin Ateenalaiset, ollen voitolla, ja koettaen saavuttaa mitä suurinta etua, laivoistaan taistelivat maatappelua. Saatettuansa toisilleen suuria vaurioita, jolloin suuri joukko sotureita haavoittui, erosivat taistelijat toisistaan. Lakedaimonilaiset pelastivat tyhjät laivansa paitsi tappelun alussa vihollisen vallottamia. Kun kumpasetkin olivat vetäytyneet leiriinsä, pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin, luovuttivat kaatuneet ja korjasivat laivanhylyt. He purjehtivat heti saaren ympäri, ja vartioivat sitä sinne suljetuiden miesten takia. Peloponneesolaiset mannermaalla ja heille kaikkialta saapuneet apujoukot pysyivät asennossaan Pyloksessa.

Kun Spartaan saapui tieto tapahtumista Pyloksen edustalla, päättivät Lakedaimonilaiset, että vallanpitäjät, kuten suuren onnettomuuden tapahduttua, lähtisivät leiriin omin silmin tarkastamaan asian laitaa ja päättääksensä, mitä olisi tehtävä. Kun nämät huomasivat mahdottomaksi auttaa miehiä eivätkä tahtoneet, että he nälän tahi vihollisten paljouden pakottamina antautuisivat, päättivät he Pyloksen seikoista tehdä aselevon Ateenalaisten päälliköiden kanssa, jos nämät siihen suostuisivat, ja toimittaa lähettiläitä Ateenaan rauhansopimuksesta sekä koettaa mitä pikemmin saada soturinsa takaisin.

Ateenalaisten päälliköiden suostuttua ehdotukseen, tehtiin seuraava sopimus: Lakedaimonilaisten tuli tuoda Pylokseen ja jättää Ateenalaisille ne laivat, joilla he olivat taistelleet meritappelussa, ja kaikki Lakoonikassa olevat pitkät laivansa, eivätkä saisi tehdä hyökkäyksiä Ateenalaisten linnoitusta vastaan, enemmän maitse kuin meritsekään. Ateenalaiset puolestaan sallisivat Lakedaimonilaisten mannermaalta tuoda saarella oleville miehilleen joka miestä kohti kaksi Attikalaista koiniksia jauhoja, kaksi kotylaa viiniä ja lihaa sekä palvelijoille puolet mainitusta määrästä. Kaikki tämä oli tehtävä Ateenalaisten tieten, eikä mitään heiltä salaa. Ateenalaiset kyllä vartioisivat saarta, mutta eivät astuisi maihin sinne. Ateenalaiset eivät ahdistaisi Peloponneesolaisia maitse eikä meritse. Jos kummaltakaan puolelta rikottaisiin vähintäkään näitä sopimuksia, niin olivat ne puretut. Nämät sopimukset kestäisivät, kunnes Lakedaimonilaisten lähettiläät palaisivat Ateenasta. Näitä lähettiläitä kuljettaisivat Ateenalaiset kolmisoutulaivallaan sekä Ateenaan että sieltä takaisin. Lähettiläiden palattua Ateenasta olisivat nämät sopimukset lakanneet, ja Ateenalaisten tuli silloin jättää takaisin laivat siinä tilassa, kuin olivat heidän saadessaan ne haltuunsa. Näillä ehdoilla solmittiin sopimukset, ja laivat, luvultaan noin 60, jätettiin Ateenalaisille. Lähettiläät lähtivät matkalle ja saavuttuansa Ateenaan, puhuivat he seuraavaan tapaan:

"Lakedaimonilaiset ovat meidät lähettäneet teidän luoksenne, Ateenalaiset miehet, keskustelemaan saareen suljetuista miehistämme, mikä teille olisi edullisinta, ja samalla saamaan teitä suostumaan ehtoihin, jotka nykyisessä onnettomuudessamme olisivat vähin loukkaavia kunniaamme. Joskin me nyt puhumme hiukan pitemmältä, niin emme me silti poikkee tavastamme: sillä me emme tuhlaa sanoja, missä vähillä tullaan toimeen, mutta me puhumme pitemmältä, missä tahdomme osottaa, mitä hetki vaatii. Älkää panko pahaksi sanojamme, luullen meidän puhuvan, arvellen teidän käsittämättömyydestä tarvitsevanne neuvojamme, vaan pitäkää sanojamme ainoasti kehoituksena teille tekemään viisasta päätöstä, vaikka kohtakin sen itse ymmärrätte. Sillä teillä on nyt tilaisuus kunniakkaasti lujittaa nykyistä onneanne, koska saatte säilyttää, mitä vallassanne on, ja vieläpä siihen lisätä kunnian ja maineen. Teidän ei tule toimia kuten ne ihmiset, joille onni on jotakin harvinaista; sillä heitä kiihottaa aina toivo saada yhä enemmän, koska heille onnensattuma on jotakin tykkänään odottamatonta. Mutta ne, jotka ennen usein ovat kokeneet onnen vaiheet, eivät liioin luota onnen kestäväisyyteen; ja siinä suhteessa on meidän kaupungillamme ja teillä mitä suurin kokemus".