Part 20
Deemostenees suostui heidän pyyntöönsä sekä ystävyydestä Messeenialaisia kohtaan, että varsinkin koska luuli ilman Ateenasta tulevaa apua mannermaalaisilla sotavoimillansa ynnä Aitoolialaisten kanssa voivansa onnistua yrityksessään. Hän päätti Otsolais-Lokrien maan halki käydä Boiootialaisten kimppuun, ensin marssien Doriksen Kytinioniin, Parnassosvuori oikealla kädellä, kunnes saapuisi Fookilaisten maahan, joiden hän arveli vanhan heidän ja Ateenalaisten välisen ystävyyden takia mielellään yhtyvän hänen retkeensä, tahi jotka hänestä oli helppo siihen pakottaa: Boiootia on näet Fookiin naapurimaa. Hän lähti nyt koko sotajoukollansa Leukaasta vasten Ateenalaisten tahtoa ja purjehti Sollioniin. Hän ilmotti aikeensa Akarnaanialaisille, mutta kun he eivät suostuneet tähän, koska hän ei ollut piirittänyt Leukasta, lähti hän muulla sotajoukollaan, johon kuului Kefalleenialaisia, Messeenialaisia, Tsakyntolaisia ja 300 Ateenalaisista laivoista saapunutta merisotilasta, Lokriin Oineoonista kulkemaan Aitoolialaisia vastaan. Kerkyyralaisten 15 laivaa oli sillä välin lähtenyt pois. Nämät Otsolais-Lokrit olivat liittolaisia, ja heidän piti koko sotajoukollansa yhtyä Ateenalaisiin keskellä Aitoolialaisten maata. Sillä koska he olivat Aitoolialaisten naapureita ja kantoivat yhdenlaisia aseita, katsottiin heidän olevan vallan hyödyllisiä, jos he ottaisivat osaa retkeen, koska tunsivat Aitoolialaisten sotatavat ja heidän maansa.
Deemostenees vietti sotajoukkoineen yön Nemeialaisen Zeyksen pyhäkön tarhassa. Tässä pyhäkössä sanotaan sikäläisten asukasten surmanneen runoilija Heesiodoksen, jolle jumala jo oli ilmottanut tästä kuolemasta. Aamun koittaessa lähti Deemostenees liikkeelle Aitooliaan. Ensimmäisenä päivänä valloitti hän Potidanian, toisena Krokyleionin ja kolmantena Teikionin. Täällä hän viipyi ja lähetti saaliin Lokriin Eupalioniin, sillä hänen aikomuksensa oli, palattuansa takaisin Naupaktokseen ja kukistettuansa sen, myöhemmin marssia Ofioneja vastaan, jos eivät he taipuisi antautumaan. Aitoolialaiset tunsivat vallan hyvin nämät hänen tuumansa, silloin jo kun ne päätettiin, ja kun Deemosteneen sotajoukko hyökkäsi heidän maahansa, tulivat he kaikki suurella sotavoimalla apuun, myöskin Boomit ja Kallit, etäisimmät Ofionit läheltä Meelialaista lahtea.
Messeenialaiset antoivat Deemosteneelle samat neuvot kuin ennenkin. Selittäen hänelle Aitoolialaisten kukistamisen olevan vallan helpon, kehottivat he häntä mitä nopeimmin hyökkäämään yksityisiin kyliin, ennenkuin he kootuilla voimilla ennättäisivät asettua vastarintaan, ja valloittamaan kylän toisensa perästä. Uskoen heitä ja luottaen sotaonneensa, hänelle kun kaikki yrityksensä tähän saakka olivat onnistuneet, marssi hän Aigitionia vastaan odottamatta Lokrilaisia, joiden piti rientää hänen avuksensa, koska hänellä ei ollut keihäänheittäjiä, ja valloitti tämän kaupungin väkirynnäköllä. Kaupungin asukkaat pakenivat sitä ympäröiville kukkuloille. Aigition sijaitsee ylängöllä noin 80 stadionin päässä merestä. Aigitionin avuksi rientäneet Aitoolialaiset hyökkäsivät Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa kimppuun, juosten alas kukkuloilta kaikkialta ja heittäen heitä keihäillä. Kun Ateenalainen sotajoukko hyökkäsi päin, niin he vetäytyivät takaisin, mutta ahdistivat, kun Ateenalaiset peräytyivät. Täten jatkui taistelu kotvan aikaa hyökättäessä ja peräydyttäessä, joissa kumpaisessakin Ateenalaiset joutuivat tappiolle.
Niin kauan, kuin nuolenampujilla oli nuolia ja he voivat niitä käyttää, tekivät he vastarintaa. Sillä koska Aitoolialaiset olivat haarniskatta, peräytyivät he, kun heitä ammuttiin nuolilla. Mutta kun nuolenampujain päällikkö oli kaatunut, hajaantuivat nuolenampujat ja Ateenalaiset joutuivat saarroksiin, väsyneinä, koska he kauvan olivat kestäneet tuota vaivaa. Aitootialaiset puolestaan ahdistivat heitä ja heittivät heitä keihäillä. Nyt pakenivat Ateenalaiset ja joutuivat perikatoon, sortuen umpinaisiin vuorenrotkoihin ja heille tuntemattomiin paikkoihin, jonka lisäksi heidän tienoppaansa, Messeenialainen Kromoon, sattui kaatumaan. Heittäen keihäillä ja takaa ajaen, saivat Aitoolialaiset, nopeat ja keveästi varustetut kun olivat, kiinni suuren joukon heistä ja tappoivat heidät. Mutta useimmat, jotka eksyivät metsään, josta eivät osanneet ulos, polttivat he sytyttäen metsän palamaan. Kaikenlainen pako ja surma kohtasi Ateenalaisten sotajoukkoa, ja vaivoin pääsivät pelastetut merelle sekä Lokriin Oineooniin, josta he olivat lähteneet. Suuri joukko liittolaisia kaatui ja itse Ateenalaisista noin 120 raskasaseista. Näin monta Ateenalaisten paraassa iässä olevaa miestä sai siis täällä surmansa. Kaatuipa myös toinen päällikkö, Proklees. Sovittuansa Aitoolialaisten kanssa, korjasivat he kaatuneensa, palasivat Naupaktokseen ja saapuivat myöhemmin Ateenaan. Deemostenees jäi kuitenkin Naupaktoksen seuduille, peläten tapahtumien johdosta Ateenalaisia.
Näihin aikoihin purjehtivat Sikeliassa majailevat Ateenalaiset Lokriin, astuivat siellä maihin ja voittivat apuun rientäneet Lokrilaiset sekä vallottivat Haleeksjoen rannalla olevan linnotuksen.
Samana kesänä lähettivät Aitoolialaiset Korintokseen ja Lakedaimoniin sanansaattajina Ofionin Tolofoksen, Eyrytanin Boriadeen ja Apodootin Tisandroksen pyytämään, että lähettäisivät sotajoukon Naupaktokseen Ateenalaisille kostamaan heitä vastaan tehtyä hyökkäystä. Lakedaimonilaiset lähettivätkin loppusyksystä 3,000 liittolaista raskasaseista. Näistä oli 500 Trakinin vasta rakennetusta Heerakleian kaupungista. Sotajoukon johtaja oli Spartiati Eyrylokos, Makarios ja Menedaios alipäällikköinä.
Sotajoukon kokoonnuttua Delfoihin, lähetti Eyrylokos airuen Otsolais-Lokreille, joiden maan läpi oli kuljettava Naupaktokseen, saadakseen heitä luopumaan Ateenalaisista. Tässä hankkeessa kannattivat häntä Lokrilaisten keskuudessa Amfissalaiset, koska pelkäsivät Fookilaisten vihamielisyyttä. He olivat ensimmäiset antamaan panttivankeja ja kehottivat muitakin tekemään samoin, pelottaen heitä maahan tunkeutuvalla sotajoukolla. Ensin myöntyivät tähän heidän naapurinsa Myonilaiset, joiden oli mahdotonta väkisten päästä Lokriiseen. Sitten suostuivat tähän Ipneit, Messapiat, Triteialaiset, Kalailaiset, Tolofoonilaiset, Heessiit ja Oiantelaiset. Nämät kaikki yhtyivät retkeen. Olpaiolaiset kyllä antoivat panttivankeja, mutta eivät seuranneet sotajoukkoa. Hyaijolaiset eivät antaneet panttivankeja, ennenkuin Lakedaimonilaiset vallottivat Polis nimisen kylän.
Kun kaikki oli valmiina ja panttivangit olivat viedyt Doorilaiseen Kytinion nimiseen kaupunkiin, marssi Eyrylokos sotajoukollaan Dooriksen läpi Naupaktosta vastaan, valloittaen matkalla Oineoonin ja Eupalionin, koska nämät eivät liittyneet häneen. Kun hän saapui Naupaktokseen, olivat Aitoolialaiset jo ehtineet apuun, jonkatähden hän ainoastaan hävitti sen ympäristöjä ja valloitti varustamattoman etukaupungin. Saavuttuansa Molykreioniin, joka on Korintolainen siirtokunta, mutta Ateenalaisten alusmaa, valloitti hän tämän kaupungin.
Saatuansa tiedon tämän sotajoukon lähestymisestä, taivutti Ateenalainen Deemostenees, joka tapausten johdosta yhä vielä oleskeli Naupaktoksen seuduilla, vaikkakin suurella vaivalla Aitoolialaisia auttamaan Naupaktosta, koska Aitoolialaiset olivat harmissaan siitä, että hän oli luopunut Leukaan piirittämisestä. He lähettivät hänen mukanaan laivoilla 1,000 raskasaseista, jotka pelastivat kaupungin. Sillä koska muurit olivat laajat ja puolustajia vähän, oli vaara tarjona, etteivät he voisi pitää puoliansa. Kun Eyrylokos ja hänen soturinsa saivat tiedon tämän sotajoukon tulosta, ja että oli mahdotonta valloittaa kaupunki väkirynnäköllä, vetäytyivät he pois, mutta eivät kuitenkaan palanneet Peloponneesokseen, vaan Aiolikseen, jolla nyt on nimenä Kalydoon, ja Pleurooniin sekä muihin tämän seudun paikkakuntiin ja Aitoolian Proskioniin. Sillä Amprakialaiset tulivat heidän luokseen ja houkuttelivat heidät kanssansa hyökkäämään Amfilokialaista Argeita vastaan, jonka ohessa he sanoivat, että koko sikäläinen mannermaa liittyisi Lakedaimoniin, jos he saisivat nämät valtaansa. Suostuen tähän tuumaan, jätti Eyrylokos Aitoolialaiset rauhaan ja asettui näille tienoille, kunnes hänen tuli avustaa Argosta vastaan hyökkäävää Amprakialaista sotajoukkoa. Tähän loppui tämä kesä.
Sikeliassa majailevat Ateenalaiset tekivät Helleeniläisten liittolaisten yhteydessä ja niiden Sikelialaisten avustamina, jotka vasten tahtoansa pakosta olivat Syrakuusalaisten vallan alla ja heidän liittolaisinansa, mutta jotka nyt luopuivat heistä, retken Sikelian Ineessan kaupunkia vastaan, jonka linna oli Syrakuusalaisten vallassa. He ryntäsivät linnaa vastaan, mutta kun eivät voineet sitä valloittaa, vetäytyivät he takaisin. Paluumatkalla ahdistivat Syrakuusalaiset, hyökäten linnasta, Ateenalaisten jälkijoukkona olevia liittolaisia, ajoivat osan heistä pakosalle ja surmasivat heistä melkoisen joukon. Tämän jälkeen astuivat Lakeen johtamat Ateenalaiset useampia kertoja laivoista maihin Lokrikseen pitkin Kaikinosjokea, voittivat Kapatoonin pojan Proksenoksen johdolla avuksi rientävät Lokrilaiset noin 300 miestä, ottivat heidän aseensa ja vetäytyivät takaisin.
Tänä talvena puhdistivat Ateenalaiset jumalan käskystä Deelossaaren. Jo ennen tätä oli yksinvaltias Peisistratos kylläkin puhdistanut sen, mutta ei kokonaan. Nyt sitä vastoin puhdistettiin koko saari seuraavalla tavalla. Kaikki saarella löytyvät kuolleiden haudat poistettiin ja määrättiin, ettei kukaan siitä lähtien saanut synnyttää eikä kuolla Deeloksessa, vaan oli vietävä Reeneiaan. Viimeksimainittu saari sijaitsee niin lähellä Deelosta, että Samolainen yksinvaltias Polykratees, joka jonkun aikaa oli vallan mahtava merellä ja hallitsi kaikkia näitä saaria, valloitettuansa Reeneian, pyhitti sen Deeloksen Apolloonille ja yhdisti sen ketjuilla Deelokseen. Puhdistamisen jälkeen viettivät Ateenalaiset nyt ensi kerran Deelia nimistä viisivuotis-juhlaa. Jo ennenmuinoinkin oli Joonialaisilla ja ympäröivien saarten asukkailla Deeloksessa kokouksia. Vaimoineen ja lapsineen tulivat Joonialaiset tänne, kuten vielä nytkin Efesolaisten juhliin, ja täällä pantiin toimeen sekä voimailu- että soittokilpailuja, ja kaupungit lähettivät tänne laulukuntia. Vallan selvästi todistaa Homeeros, että näin oli tapana, seuraavin sanoin Apolloonin kunniaksi sepitetyssä hymnissä:
/# "Muinoin sinä, Foibos, viihdyit hyvin Deeloksessa. Siellähän Joonialaiset heiluvissa puvuissa kokoontuivat viettämään sinun juhlaasi vaimoineen ja lapsineen. Siellä he juhlivat sinua nyrkkitaistelulla ja lauluilla." #/
Että silloin myöskin vietettiin soittokilpailuja, selviää saman hymnin seuraavista sanoista. Sillä ylistettyänsä vaimojen Delfolaista laulukuntaa, lopettaa hän kiitoksensa, mainiten myöskin itseänsä, seuraavin sanoin:
/# "Terve! Armeliaat olkaatte, sä Apolloon ja Artemis. Terve! Kaikki te naiset! Muistakaa joskus minuakin. Kun joku maanpinnalla asuva ihminen tulee ja kysyy teiltä: 'Tytöt, kuka laulajista teitä on enimmin viehättänyt?' vastatkaa silloin yksin äänin: 'Se on tuo sokea mies, joka asuu karussa Kioksessa.'" #/
Täten todistaa Homeeros, että Deeloksessa pidettiin muinoin suuret kokoukset ja juhlat. Myöhemmin lähettivät sinne Ateenalaiset ja saarelaiset laulukuntia uhrineen. Mutta kilpailut olivat miltei tykkänään lakanneet onnettomuuksien takia, niinkuin luonnollista olikin, kunnes Ateenalaiset uudestaan panivat kilpailut toimeen, ja niihin liittivät kilpa-ajon, jota ennen ei oltu harjotettu.
Tänä talvena marssivat Amprakialaiset, kuten olivat luvanneet, pidättäen luonaan Eyrylokoksen sotajoukkoa, Amfilokilaista Argosta vastaan 3,000 raskasaseisella. Hyökättyänsä Argeiaan, vallottivat he Olpain, joka oli vankka linna kukkulalla lähellä merta, ja jota Akarnaanialaiset muinoin linnoitettuansa käyttivät yhteisenä oikeuspaikkana. Se sijaitsee noin 25 stadiota Argeian rannalla olevasta kaupungista. Osa Akarnaanialaisista riensi Argosta auttamaan, osa heistä piti silmällä Amfilokian siinä paikassa, jolla on nimenä Kreetiai, Eyrylokoksen johtamia Peloponneesolaisia, jotteivät nämät salassa pääsisi Amprakialaisten avuksi. He lähettivät niinikään airuen Aitooliaa vastaan marssivien Ateenalaisten päällikön Deemosteneen luokse, pyynnöllä että hän rupeaisi heidän johtajaksensa, ja myöskin Ateenalaisien 20 laivalle, jotka sattuivat purjehtimaan Peloponneesoksen vesillä, joita johtivat Timokraateen poika Aristotelees ja Antimneestoksen poika Hierofoon. Olpain ympäristössä majailevat Amprakialaiset lähettivät niinikään sanansaattajan kaupunkiin, kehottaen kaikin voimin rientämään heidän avuksensa, peläten ettei Eyrylokoksen sotajoukko voisi päästä Akarnaanialaisten läpi, ja että heidän siis oli joko taisteltava yksinään, tahi etteivät vaaratta voisi peräytyä, jos tahtoisivat.
Niin pian kuin Eyrylokoksen johtamat Peloponneesolaiset saivat tiedon Amprakialaisten tulosta Olpaihin, riensivät he mitä nopeimmin Proskionista apuun. Kuljettuansa Akeloosjoen yli, marssivat he Akarnaanian läpi, joka oli suojeluksetta, koska Akarnaanialaiset olivat lähteneet Argosta auttamaan. Heillä oli Stratiolaisten linna ja kaupunki oikealla kädellä, vasemmalla muu Akarnaania. Kuljettuansa Stratiolaisten maan läpi, marssivat he Fytian läpi ja sitten äärimmäisen Medeoonin ja Limnain kautta. Senjälkeen saapuivat he Agrailaisten maahan, joka ei enää kuulu Akarnaaniaan, vaan on ystävyydessä sen kanssa. Kun he olivat saapuneet Tyamosvuorelle, joka on Agrailaisten maassa, kulkivat he sen yli ja astuivat yön tultua alas Argeiaan. He pääsivät salassa Argeialaisten kaupungin ja Akarnaanialaisten Kreenaissa olevan vartioston välitse ja yhtyivät Olpaissa oleviin Amprakialaisiin.
Kun he olivat kokoontuneet, leiriytyivät he Meetropolis nimiseen paikkaan. Ateenalaisten 20 laivaa saapui vähän myöhemmin Amprakialaiselle lahdelle, auttaakseen Argeialaisia, kuten myöskin Deemostenees 200 Messeenialaisella raskasaseisella ja 60 Ateenalaisella keihäänheittäjällä. Laivat ankkuroivat merenpuolelle sitä kukkulaa, jolle Olpai on rakennettu. Akarnaanialaiset ja pieni luku Amfilokialaisia, joista Amprakialaiset pakottivat enimmän osan olemaan alallaan, olivat jo kokoontuneet Argokseen ja valmistautuivat taisteluun vihollisia vastaan. Koko sotajoukon päälliköksi valitsivat he Deemosteneen ynnä omien päälliköidensä kanssa. Hän asetti soturit leiriin lähelle Olpaita. Suuri rotko erotti molemmat sotajoukot. Viisi päivää pysyivät he liikkumatta, mutta kuudentena asettuivat molemmat sota-asentoon. Koska Peloponneesolaisten sotajoukko oli suurempi ja ulottui ulkopuolelle Ateenalaista, pelkäsi Deemostenees, että hän ympäröitäisiin, ja asetti sentähden eräälle metsäiselle rotkotielle väijyksiin raskasaseisia ja kevytaseisia, yhteensä noin 400 miestä, joiden tappelun alettua tuli rynnätä esille vihollisten selkään. Kun molemmin puolin oltiin valmiina, alkoi tappelu. Deemostenees asettui oikealle siivelle Messeenialaisten ja pienen Ateenalaisen joukon kanssa; keskustan ja vasemman siiven muodostivat Akarnaanialaiset kansakunnittain ja saapuvilla olevat Amfilokialaiset keihäänheittäjät. Paitsi Mantinealaisia olivat Peloponneesolaiset ja Amprakialaiset asetetut sekaisin. Mantinealaiset pysyivät enemmän koossa vasemmalla siivellä; eivät kuitenkaan sen päässä, jossa seisoi Eyrylokos miehineen Messeenialaisia ja Deemostenesta vastaan.
Kun Peloponneesolaiset taistelun alettua levittivät siipensä ulommas, ja ympäröivät vastustajien oikean siiven, hyökkäsivät väijyksissä olevat Akarnaanialaiset heidän selkäänsä ja ajoivat heidät pakosalle, niin etteivät he voineet puolustautua, vaan pelollansa saivat myöskin muun sotajoukon pakenemaan. Kun he näkivät Eyrylokoksen johtamat soturit, jotka olivat etevimmät, tuhottuina, valtasi heidät pelko vielä suuremmassa määrässä. Deemosteneen johtamat Messeenialaiset toimittivat suurimmaksi osaksi tämän urotyön. Mutta Amprakialaiset ja oikealla siivellä seisovat sotamiehet voittivat heitä vastaan asetetut viholliset ja ajoivat heitä takaa aina Argokseen saakka. Kun he palatessansa näkivät suurimman osan sotajoukkoa voitettuna, ja kun Amprakialaiset ahdistivat heitä, pelastivat he vaivoin itsensä Olpaihin. Suuri joukko heitä kaatui, koska he marssivat huolettomasti ja järjestyksettä, paitsi Mantinealaiset. Nämät peräytyivät kokoontuneina paremmassa järjestyksessä, kuin muu sotajoukko. Tappelu loppui vasta myöhään illalla.
Kun nyt Menedaios Eyrylokoksen ja Makarioksen kaaduttua tuli ylipäälliköksi, oli hän suuren tappion johdosta neuvoton, miten hän kestäisi piiritystä, suljettuna kun oli sekä maan puolelta että mereltä päin Ateenalaisten laivojen kautta, vai miten hän voisi pelastua peräytymällä. Hän ryhtyi sentähden seuraavana päivänä keskusteluihin aselevosta ja paluumatkastaan Deemosteneen ja Akarnaanialaisten päälliköiden kanssa, niinkuin myöskin kaatuneiden korjaamisesta. Nämät myöntyivät kaatuneiden korjaamiseen ja pystyttivät voitonmerkin ja korjasivat omat kaatuneensa luvultaan noin 300. Paluuta he eivät kyllä julkisesti myöntäneet kaikille, mutta salaa Deemostenees ja Akarnaanialaiset päälliköt myönsivät Mantinealaisille, Menedaiokselle ja muille Peloponneesolaisille päälliköille sekä muille arvokkaimmille henkilöille, että kiiruumman kautta saisivat lähteä pois. Täten he tahtoivat saada Amprakialaiset ja pestatun liittolaisjoukon yksin jätetyiksi, mutta varsinkin saattaa Lakedaimonilaiset ja Peloponneesolaiset pahaan maineeseen sikäläisten Helleenien mielessä, että he muka oman etunsa tähden olivat pettäneet liittolaisensa. Lakedaimonilaiset korjasivat kiireesti kaatuneensa, ja ne, joille lähtö oli myönnetty, valmistivat sen kaikessa hiljaisuudessa.
Deemosteneelle ja Akarnaanialaisille tulee sanoma, että Amprakiotalaiset, ensimmäisen ilmoituksen saatuansa Olpaista, koettaisivat kaupungista koko voimalla Amfilokoksen kautta yhtyä Olpaissa olevien kanssa, tietämättä mitään viime tapahtumista. Deemostenees lähettää heti osan sotajoukostansa teille väijymään ja vallottamaan linnotuksen sekä valmistautui itse koko sotajoukollansa marssimaan vihollista vastaan.
Tällä välin poistuivat salaa pienissä joukoissa Mantinealaiset ja ne, jotka siihen olivat saaneet luvan lähtien muka hakemaan polttopuita ja kaaliksia, ja kooten myöskin näön vuoksi sitä, minkä hakuun sanoivat lähteneensä. Mutta kun olivat ehtineet etäämmäksi Olpaista, riensivät he nopein askelin eteenpäin. Tällöin kokoontuivat Amprakialaiset ja muut, jotka täten olivat jääneet oman onnensa nojaan, ja kun huomasivat toisten poistuvan, lähtivät hekin kiireesti liikkeelle, koettaen juosten saavuttaa ensimmäiseksi lähteneitä. Mutta luullen heidän kaikkien lähteneen luvatta, ajoivat Akarnaanialaiset myöskin Peloponneesolaisia takaa, ja arvellen petoksen olevan kysymyksessä, heittivät he keihäillä myöskin muutamia omista päälliköistänsä, jotka koettivat heitä siitä estää, ja jotka selvittivät, että oli sovittu tästä asiasta. Vihdoin päästivät he Mantinealaiset ja Peloponneesolaiset menemään, mutta Amprakialaiset surmasivat he, ja täällä nousi kova kina, oliko joku Amprakialainen vai Peloponneesolainen. He surmasivat noin 200 miestä, mutta muut pääsivät pakoon Agraialaisten maahan, joka oli heidän naapurimaansa, ja Agraialaisten kuningas, Salyntios, otti heidät ystävällisesti vastaan.
Kaupungista paenneet Amprakialaiset saapuivat Idomeneeseen. Tämän muodostaa kaksi kukkulaa. Suuremman näistä ennättivät Deemosteneen lähettämät soturit yön tultua salaa vihollisilta vallottaa, mutta pienemmän ehtivät Amprakialaiset saada valtaansa ja viettivät yönsä siellä. Aterian jälkeen läksi Deemostenees heti illalla kaikkine joukkoinensa liikkeelle. Puolella sotajoukollaan sulki hän solan, toinen osa kulki Amfilokialaisten vuorten yli. Aamun koittaessa hyökkäsivät nämät Amprakialaisten kimppuun, jotka vielä olivat vuoteillaan, eivätkä ensinkään aavistaneet mitä oli tapahtumaisillaan, vaan päinvastoin luulivat hyökkääjien olevan omia miehiänsä. Sillä Deemostenees oli vartavasten asettanut Messeenialaiset etunenään ja käskenyt heidän puheissaan käyttää Doorilaista murretta, herättääkseen siten luottamusta etuvartijoissa, varsinkin kun ei heitä yön pimeässä voitu tuntea. Kun hän nyt koko sotajoukollaan ryntäsi heidän kimppuunsa, niin he pakenivat, ja useimmat heistä kaatuivat, mutta eloon jääneet pakenivat vuorille. Mutta kun Amfilokialaiset olivat ehtineet valloittaa tiet ja tunsivat maansa, ja koska he keveästi varustettuina ajoivat takaa raskasaseisia vastustajiansa, jotka päällepäätteeksi eivät tunteneet seutuja eivätkä tietäneet, mihin kääntyä, sortuivat pakenevat rotkoihin ja heille asetettuihin väijyksiin, joutuen siten perikatoon. Neuvottomina mihin paeta, kääntyivät toiset heistä lähellä olevalle merenrannalle, ja kun he näkivät Attikalaisten laivojen juuri tämän tapahtuessa purjehtivan pitkin rantaa, niin he uivat niitä kohti, arvellen suuressa pelossansa, että oli parempi heille, jos niin oli sallittu, saada surmansa laivaväen käsistä, kuin että heidän raaimmat ja kiivaimmat vihollisensa heidät surmaisivat. Tämmöisen onnettomuuden kohtaamina pääsivät ainoastaan harvat Amprakialaiset niin suuresta joukosta pelastumaan kaupunkiinsa. Akarnaanialaiset ryöstivät ruumiit paljaiksi ja palasivat Argokseen pystytettyänsä voitonmerkin.
Seuraavana päivänä tuli heidän luoksensa Olpaista Agraialaisten suojaan paenneitten Amprakialaisten lähettämä airut, pyytäen saada korjata niiden ruumiit, jotka olivat saaneet surmansa ensimmäisen ottelun jälestä, kun he Mantinealaisten ja luvan saaneiden seurassa luvatta pakenivat. Kun airut näki kaupungista tulleiden Amprakialaisten aseet, kummastutti häntä näiden paljous. Sillä hän ei tietänyt viimeisestä onnettomuudesta, vaan luuli aseiden olevan hänen kanssansa sotineiden toverien. Kun häneltä kysyttiin miksi hän oli kummissaan, ja kuinka monta heistä oli kaatunut, koska kysyjä luuli hänen olevan Idomeneessä sotineiden lähettämä, niin hän vastasi, noin 200 kaatuneen. Kysyjä sanoi tähän: "Ei näistä aseista niin näytä, vaan ne osottavat heitä olleen enemmän, kuin tuhannen". Airut taasen sanoi: "Eivät nämät kuuluneet niille, jotka taistelivat meidän joukossamme." Tähän toinen vastasi: "Totta kai, koska eilen taistelitte Idomeneessä." "Mutta emmehän me eilen taistelleet ketäkään vastaan, vaan toisena päivänä peräytyessämme." "Mutta me taistelimme eilen kaupungista rientäneitä Amprakialaisia vastaan." Kun airut tämän kuuli ja ymmärsi, että kaupungista avuksi lähetetty apujoukko oli joutunut perikatoon, niin hän kiljaisi tuskasta, ja jätti näin suuren onnettomuuden masentamana sikseen koko pyynnön kaatuneiden korjaamisesta. Sillä ei mikään Hellaan kaupunki ole tässä sodassa yhtä harvassa päivässä kärsinyt yhtä paljon onnettomuuksia. Kaatuneitten lukumäärää en ole maininnut, sillä uskomattoman joukon sanotaan kaatuneen kaupungin pienuuteen katsoen. Mutta tiedän varmasti, että jos Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Ateenalaisten ja Deemosteneen neuvoa seuraten olisivat halunneet voittaa Amprakian, niin olisivat he sen ottaneet ensi rynnäkössä. Mutta he pelkäsivät nyt, että Ateenalaiset, jos saisivat sen haltuunsa, tulisivat olemaan heille vaarallisemmat viholliset, kuin Amprakialaiset.
Saaliista antoivat he kolmannen osan Ateenalaisille, ja jäännöksen he jakoivat kaupunkien kesken. Ateenalaiset menettivät merellä osan saaliista; sillä ne 300 asepukua, jotka ovat ripustetut Attikan pyhäkköihin, olivat varatut Deemosteneelle, joka nämät mukanaan purjehti kotia. Sillä kaiken tämän toimitettuansa, oli hänen Aitoolian onnettomuuden jälkeen nyt vaarattomampi palata kotia. Myöskin lähtivät nuo 20 laivalla purjehtivat Ateenalaiset Naupaktokseen.