Part 1

PELOPONNEESOLAIS-SOTA

Kirj.

Thukydides

Suomentanut Emil Hårdh

Suomentajan kustannuksella. Helsinki 1912, Kirjapaino-Osakeyhtiö Sana.

Sydämmellisimmät kiitokset Rehtori S.A. Vesterlundille ja Maisteri J.M. Saleniukselle heidän avustansa työssäni!

Esipuhe.

Thukydides syntyi Ateenassa v. 472 e.Kr. Hänen isänsä oli Ateenaan muuttanut Trakialainen, nimeltään Oloros; äiti tunnetun Kimoonin sisar, Hegesipyle. Perheellä oli sangen rikkaat kultakaivokset Trakiassa. Peloponneesolais-sodan aikana johti Thukydides Tasoksen vesillä purjehtivan Ateenalaisen laivaston toista osaa, kun Brasidas ahdisti Amfipolista, jossa eripuraisuus vallitsi kaupunkilaisten kesken. Osa heistä pyysi Thukydidesta apuun. Mutta kun hän laivastoineen saapui Amfipoliin vesille, oli tämä kaupunki jo antautunut Lakedaimonilaisille. Tämän johdosta, muka kavaluudesta, karkottivat hänet Ateenalaiset maanpakoon. Hän tähti silloin Trakiaan, jossa hän maanpakolaisena eli 20 vuotta. Siellä hän tarkoin seurasi sodan tapahtumia ja ryhtyi kirjottamaan mainiota teostaan. Sodan päätyttyä, muutti hän takaisin Ateenaan, jossa hän jatkoi historiansa kirjottamista. Mutta hän ei ehtinyt sitä saada valmiiksi, vaan keskeytyi hänen kertomuksensa sodan 21 vuoden tapahtumien esitykseen. Hän otaksutaan saaneen surmansa murhaajan kädestä, ehkä noin 396 e.Kr.

Thukydides oli siis paraammassa iässään syntymäkaupunkinsa loistoaikana, jolloin Perikles ilman kansan hänelle antamaa valtakirjaa "ensimmäisenä kansalaisena" johti valtion asioita, jolloin Sokratees ja Platon, Aiskhylos ja Sofoklees, Feidias, Apelleen ja joukko muita neroja panivat nykyisen sivistyksemme perustuskiviä.

Mutta juuri tällä loistoajalla alkoi se kateuden aiheuttama Peloponneesolais-sota, joka tuhosi tämän sivistyksen emäkaupungin, jos kohtakin se jonkun aikaa myöhemmin veti muutamia vaivaloisia itsenäisyyden henkäyksiä, kunnes Makedonian Filippos teki siitä tykkänään lopun.

Tämän tuhoisan sodan vaiheet on Thukydides kertonut, ja kertonut ne semmoisella tarkkuudella ja nerolla, että hän tämän kertomuksensa kautta on perustanut historiallisen "tieteen", sillä kohonnut nykyajan suurimpien historioitsijoin rinnalle, ja epäilemättä on muinaisajan "suurin" historioitsija.

Ennen häntä oli kylläkin Hellaassa löytynyt "kertojia", eikä Herodotoskaan tarumaisessa kirjoitustavassaan ollut näitä paljoa korkeammalla kannalla. Herodotoksen käsityksen mukaan oli historia ainoastaan kaikkien maailman tapahtumien kertominen: kritiikistä hän ei ensinkään tiedä mitään. Tätä vastoin on Thukydides sangen tarkka hänelle annettujen tietojen suhteen. Thukydides sanoo itse: "Mitä taas varsinaisiin sotatapauksiin tulee, en ole tahtonut mielivaltaisesti esittää vain sitä, mitä sattumalta olen kuullut, vaan sitä, missä itse olen ollut läsnä, tahi mitä muiden kertomuksien perinpohjaisen tutkimuksen jälkeen olen voinut pitää varmana. Paljon vaivaa on kuitenkin ollut päästä totuuden perille, koska ne, jotka tilaisuuksissa ovat olleet läsnä, useinkin kertovat asiaa eri tavalla, miten kukin eri puoluekannaltaan asiaa katselee, tahi miten on kyennyt tapausten menon muistissaan säilyttämään. Lukijasta tuntunee tämä kaikista tarumaisista koristeluista vapaa kertomus ikävystyttävältä; mutta jos kaikki ne, jotka haluavat saada varman käsityksen sekä menneistä tapahtumista että tulevistakin, mikäli ihmisolojen kiertokulun mukaisesti tulevat kehittymään enemmän tahi vähemmän menneiden tapahtumien kaltaisiksi, arvostelevat teokseni hyödylliseksi, on se saavuttanut riittävän tunnustuksen. Sillä tarkotukseni onkin, että tämä kirja olisi lukijoille mieluummin ainainen omaisuus, kuin hetkellinen huvitus" (1,22).

Helsingissä maaliskuussa v. 1912.

EMIL HÅRDH.

ENSIMMÄINEN KIRJA.

Ateenalainen Thukydides on kirjoittanut Peloponneesolaisten ja Ateenalaisten välisen sodan historian. Hän ryhtyi keräilemään aineksia heti sodan alussa, sillä hän aavisti sen tulevan siihenastisia sotia tärkeämmäksi ja merkillisemmäksi, nähdessään, mitenkä nämä molemmat kansakunnat tähän aikaan kaikin puolin vankasti kiireestä kantapäähän olivat sotatarpeilla varustetut, ja lisäksi vielä, miten kaikki muutkin Helleenit joko heti taikka jonkun ajan mietittyänsä yhtyivät toiseen tai toiseen taistelevaan puolueeseen. Ja tämä sota onkin epäilemättä valtavin liike, mikä on kohdannut niin hyvin Helleenejä kuin joitakuita läheisiä barbareja, jopa miltei koko ihmiskuntaa. Sillä joskin tämän sodan edellä käypiä ja vieläkin vanhempia tapahtumia etäisten aikain takia on mahdoton tarkalleen tutkia, niin luulen kumminkin, luodessani katseeni mahdollisimman pitkälle taaksepäin, luotettavista tosiasioista päättäen, niiden olleen vähäpätöisiä niin sotavarustuksissansa kuin muissakin suhteissa.

Hellaassa, kuten maata nykyisin kutsutaan, ei ollut muinoin vakinaisia asukkaita, vaan asuinpaikkoja muutettiin alituisesti. Oli näet tavallista, että tuumittelematta luovutettiin maa väkevämmälle. Siihen aikaan ei ollut mitään kansainvälistä kauppaliikettä, sillä matkustaminen sekä maitse että meritse oli vaaranalaista. Asukkaat koettivat maastaan saada ainoastaan elintarpeensa, eikä niinmuodoin säästövaroja koottu; ja kun ei kukaan, vihollista peläten, huolinut pysyväisemmin viljellä maataan, kun vielä suojaavia linnoituksia puuttui, niin eipä asuinpaikkojen muutto tuntunutkaan vaikealta. Luulihan sitäpaitsi jokainen missä tahansa voivansa hankkia itsellensä päivän elatuksen. Näin muodoin ei muinoin löytynyt suuruutensa eikä varallisuutensa kautta mahtavia kaupunkeja eikä liioin muita linnoitettuja paikkoja. Nämä asuinpaikkainmuutokset tapahtuivat eniten viljavimmissa maakunnissa, nykyisessä Tessaliassa, Boiootiassa ja suurimmassa osassa Peloponneesosta, ei kumminkaan Arkadiassa. Kun asuinmaansa hedelmällisyyden kautta jotkut suvut olivat hankkineet suurenpuoleisia varoja, syntyi tästä mullistuksia aikaan saavia rettelöitä, muun muassa juuri ulkonaisten hyökkääjien puolelta. Täten on Attika, johon sen huonon maaperän takia tällaiset rettelöt eivät ammoisista ajoista asti ole koskeneet, säilyttänyt vanhan väestönsä. Että asukkaiden vaihtuminen on estänyt muita maakuntia edistymästä samassa määrin, kuin Attika, todistaa sekin seikka, että muusta Hellaasta sodan tahi levottomuuksien sattuessa maanpakoon karkoitetut mahtimiehet kääntyivät Ateenalaisten puoleen ja saivat heiltä varman asuinpaikan. Kun pakolaisille näet suotiin kansalaisoikeus, kasvoi jo aikaisin kaupungin väkiluku, niin että myöhemmin, Attikan maakunnan tultua liian ahtaaksi, Jooniaankin lähetettiin siirtolaisia.

Muinaishelleenien heikkoutta osottaa minusta sekin seikka, ettei Hellas ennen Troian sotaa ryhtynyt mihinkään yhteiseen yritykseen. En luule edes, että vielä siihen aikaan koko maata kutsuttiinkaan Hellaaksi ja että tätä nimitystä ylipäätään tunnettiinkaan ennen Deukalionin pojan, Helleenin, aikoja, vaan että joka heimolla oli oma nimensä, joista varsinkin Pelasgos-nimeä käytettiin yleisessä merkityksessä. Vasta kun Helleen ja hänen poikansa olivat tulleet mahtaviksi Ftiootiksessa ja kun heitä kutsuttiin avuksi muihin kaupunkeihin, tuli Helleen-nimi muutamien heimojen yhteisnimitykseksi, saamatta kuitenkaan pitkiin aikoihin yleistä merkitystä. Tästä on meillä Homeeros pätevänä todistajana. Sillä vaikka hän eli paljoa myöhemmin Troian sotaa, ei hän sen vaiheita kuvatessaan tällä nimellä kertaakaan kutsu koko sotajoukkoa, vaan ainoasti Akilleyksen johdolla taistelevia Ftiootteja, jotka siis hänen mielestänsä olivat ensimmäiset Helleenit. Yleisnimityksenä esiintyvät hänen runoissansa Danait, Argiivit ja Akaialaiset. Eikä hän liioin puhu barbareista, joka mielestäni johtuu siitä, ettei näiden vastakohtana vielä Helleenejä kutsuttu millään yhteisellä erikoisnimellä. Kuten jo edellä olemme maininneet, eivät nämä kansanheimot, joilla, vaikkakin asuivat eri kaupungeissa, oli yhteinen kieli ja myöhemmin yhteinen nimi, ennen Troian sotaa ole ryhtyneet mihinkään yhteiseen yritykseen heikkoutensa ja kulkuneuvojen puutteellisuuden takia. Mutta tähänkin sotaretkeen he ryhtyivät vasta sitten, kun olivat tottuneet meriliikkeeseen.

Tarun mukaan oli Minoos ensimmäinen, joka oli hankkinut itselleen laivaston. Tämän avulla hän piti hallussaan melkein kaikkia nykyisiä Helleeniläisiä vesiä ja Kykladien saaria. Useimmat näistä saarista saivat hänen toimestansa ensimmäiset asukkaansa, kun hän niistä oli karkottanut Kaarialaiset ja asettanut poikansa niiden hallitsijoiksi. Mikäli tiedetään, hävitti hän niinikään voimiensa takaa merirosvot näiltä vesiltä, voidaksensa sitä varmenmin niitä verottaa.

Meriliikkeen vilkastuttua harjottivat näet Helleenit, samoin kuin rannikolla asuvat barbaritkin, merirosvoutta vaikutusvaltaisimpien miestensä johdolla, jotka tällaisiin yrityksiin yhtyivät sekä oman voiton himosta että hankkiaksensa elatusta tarvitseville. He hyökkäsivät linnoittamattomiin ja kylien tapaan rakennettuihin kaupunkeihin, ryöstivät niitä ja hankkivat pääasiallisesti tästä elatuksensa, pitämättä rosvoutta minään häpeällisenä toimena, vaan mieluummin jonkunlaisena kunniana. Tämä katsantokanta on vielä nytkin vallalla muutamissa mannermaan kansoissa, niinkuin myöskin muinaisilla runoilijoilla, jotka kaikkialla runoissansa antavat asukasten kysyä tulijoilta, ovatko he merirosvoja, josta näemme, etteivät ne, joilta näin kysytään, yhtä vähän kuin kyselijätkään, pitäneet tätä tointa häpeällisenä. Itse mannermaallakin käytiin rosvoretkillä toistensa luona. Vielä nytkin kohtaamme monin paikoin Hellasta tämän katsantotavan, kuten Otsolilaisilla Lokreilla, Aitoolialaisilla, Akarnaanialaisilla ja sen seudun muillakin mannermaalaisilla. Aseiden alituinen kantaminen on näet näillä jäännös muinaisesta rosvoelämästä.

Ennenmuinoin kantoivat kaikki Hellaan asukkaat aseita, koska asunnot eivät olleet linnoitetut, eivätkä he vaaratta voineet käydä toistensa luona: aseet kuuluivat jokapäiväiseen pukuun, samaten kuin barbareilla. Että tämä tapa oli yleinen kaikkialla, näkyy niistä Helleeneistä, jotka vielä nytkin sitä noudattavat. Ateenalaiset olivat ensimmäiset, jotka jättivät aseet ja noudattivat säyseämpiä tapoja. Eikä ole kauan siitä, kuin iäkkäät vanhukset vielä pelkästä turhamaisuudesta pukeutuivat liinaisiin alusvaatteisiin ja poimivat hiukset päälaelle sirkkaneuloilla. Tämä koristelutapa onkin vanhemmassa ikäpolvessa Joonialaisten kesken juuri heidän ja Ateenalaisten välisen sukulaisuuden tähden päässyt käytäntöön. Lakedaimonilaiset olivat ensimmäiset, jotka käyttivät nykyajan lyhyitä takkeja, kuten ylipäätään tämän kansan varakkaammat henkilöt muissakin elämäntavoissa lähentelevät rahvasta. He olivat myöskin ensimmäiset, jotka yleisissä voimisteluharjoituksissa riisuivat vaatteensa ja hieroivat ruumiinsa öljyllä. Sillä ennenmuinoin sitoivat itse Olympiankin kilpailijat verhon vyötäisilleen, josta tavasta vasta äskettäin on luovuttu. Vielä nytkin käyttävät barbarit, varsinkin Aasialaiset, vyötäisverhoa, kilpaillessansa nyrkkitaistelussa tai painiskelussa. Muinaishelleeneillä oli monta muutakin tapaa, jotka olivat heille ja barbareille yhteisiä.

Kaikki uudemmat kaupungit niiltä ajoilta, jolloin laivaliike oli jo turvallisempi ja varallisuus yleisempi, ovat rakennetut rannikolle ja muureilla varustetuille niemiköille sekä laivaliikkeen helpottamiseksi että varovaisuudesta naapurikaupunkeja vastaan. Vanhemmat kaupungit sitävastoin rakennettiin etäämmälle merenrannasta vielä kauan jatkuvan merirosvouden takia, osaksi mannermaalle, osaksi saarille. Sillä rosvot ryöstivät sekä toisiltaan että muilta, jotka asuivat lähellä merta, joskaan eivät aivan rannikolla. Ja ne kaupungit sijaitsevat vielä nytkin etäällä rannasta.

Varsinkin saarilla asuvat Kaarialaiset ja Foiniikialaiset olivat merirosvoja; sillä useimmat saaret olivat näiden hallussa. Sitä todistaa seuraava tosiasia: kun Ateenalaiset viime sodassa puhdistivat Deelos-saaren ja poistivat tälle saarelle haudattujen arkut, niin kävi selville, että enemmän kuin puolet niihin haudatuista oli Kaarialaisia, jotka tunnettiin heidän ruumiin mukaan hautaan pannuista sotapuvuistaan ja heidän vielä nytkin käyttämästään hautaustavasta.

Mutta kun Minoos oli saanut laivaston kuntoon, muuttui Helleenien keskinen meriliike vilkkaammaksi. Sillä hän karkotti rosvot saarilta ja toi niihin melkein kaikkiin toisia asukkaita. Samaten olivat rannikkolaiset, tultuansa varakkaammiksi, lujemmin varustaneet asuinpaikkojansa, ja muutamat rikkaammat olivat ympäröineet ne muureillakin. Koska nyt kukin tavoitteli omaa voittoansa, antautui halvempi kansa rikkaitten palvelijoiksi, ja mahtavat tekivät rikkauksiensa avulla pienemmät kaupungit valtansa alaisiksi. Tällä kannalla olivat maan asiat, kun Helleenit myöhemmin ryhtyivät sotaan Troiaa vastaan.

Agamemnoon näyttää minusta ennemmin kaikkia aikalaisiansa voittavalla sotavoimallansa, kuin Tyndareokselle vannotun valansa kautta, pakottaneen Heleenan kosijat yhtymään tähän sotaretkeen. Sillä ne Peloponneesolaiset, jotka tarkemmin ovat tutkineet muinaistaruja, kertovat, että Pelops oli ensin niiden rikkauksien avulla, jotka hänellä oli, kun hän Aasiasta saapui Peloponneesokseen köyhien ihmisten luo, anastanut vallan ja, vaikkakin muukalainen, antanut nimensä tälle maalle, ja että hänen jälkeläisensä vielä olivat suurentaneet tätä valtaa. He kertovat niinikään, että Eyrysteys lähtiessänsä sotaretkelle Attikaan, jossa Herakleidit hänet surmasivat, oli uskonut Mykeenen hallituksen Atreukselle, joka oli hänen enonsa. Atreus sattui näet kertomuksen mukaan olemaan siellä paossa Krysipoksen murhan tähden, peläten isänsä vihaa. Kun ei Eyrysteys palannut kotiin, ryhtyi Atreus Mykeeneläisten omalla suostumuksella, koska hän heistä näytti mahtavalta mieheltä, ja koska hän oli kansan suosima, hallitsemaan Mykeeneläisiä ja kaikkia Eyrysteyksen valtaan kuuluneita maita, ja täten olivat Pelopsin jälkeläiset syrjäyttäneet Perseidit. Saatuansa kaiken vallan haltuunsa, näkyy Agamemnoon, joka laivastonsakin kautta oli muita mahtavampi, siis enemmän pelolla kuin osanottajien vapaasta tahdosta koonneen sotajoukon puheenaolevaa sotaretkeä varten. Hän näkyy myöskin ottaneen osaa sotaan suuremmalla laivastolla kuin muut ja vieläpä luovuttaneen laivoja Arkadilaisillekin, kuten Homeeroksesta näemme, jos vain voi luottaa häneen. Agamemnoonista sanoo Homeeros, hänen ottaessaan valtikan vastaan:

"Useita saaria hallitsi hän ja Argoksen kokonaan."

Mannermaalaisena hän ei olisi voinut pitää vallassaan muita kuin läheisiä saaria, joita ei ollut monta, ellei hänellä olisi ollut jotensakin väkevä laivasto. Tästä sotaretkestä voi myöskin päätellä, millaiset Hellaan olot ennen sitä olivat.

Jos kohtakin Mykeene oli pieni, ja vaikkakin useimmat silloiset kaupungit nyt näyttävät vähäpätöisiltä, niin ei sillä suinkaan ole todistettu, ettei tämä retki olisi ollut sen vertainen, miksi sitä runoilijat kuvailevat, ja mitä siitä muinaistaru kertoo. Sillä jos esim. Lakedaimonilaisten kaupunki häviäisi, eikä siitä jäisi muuta kuin temppelit ja rakennusten perustukset, niin nousisi luullakseni pitkän ajan kuluttua silloisessa kansassa suuri epäilys siitä, tokko koko Lakedaimonilaisten mahti on ollutkaan sen maineen vertainen. Ja kuitenkin hallitsevat he kahta viidettä osaa Peloponneesosta ja johtavat koko niemimaata samoin kuin useita muitakin liittolaisia sen ulkopuolella. Itse asiassa heidän kaupunkinsa näyttää vähäpätöiseltä, koska se ei muodosta mitään yhteenrakennettua kaupunkia eikä ole koristettu komeilla temppeleillä eikä mahtavilla rakennuksilla, vaan on rakennettu kylän tapaan, kuten muinoin Hellaassa rakennettiin. Jos sitävastoin Ateenaa kohtaisi sama kohtalo, näyttäisi se, ulkonäöstä päättäen, kahta vertaa voimakkaammalta, kuin onkaan. On siis katsottava enemmän kaupunkien valtaa kuin ulkonäköä, ja niillä perusteilla on Troian sotaretki pidettävä entisiä suurempana, mutta nykyistä sotaa vähäpätöisempänä, jos tässä kohden Homeeroksen runoihin voi luottaa. Mutta vaikka Homeeros runoilijana tietenkin liiottelee, niin Troian retki kuitenkin näyttää jokseenkin vähäpätöiseltä. Sillä 1,200 aluksesta hänen kertomuksensa mukaan oli Boiootialaisten laivoissa 120 miestä kussakin, mutta Filokteeteen laivoissa 50, jotka luvut hän luultavasti on maininnut, toisen suurimpana, toisen pienimpänä määränä. Muitten laivojen suuruudesta hän laivaluettelossaan ei mainitse mitään. Hän sanoo nimenomaan, että kaikki soutajat Filokteeteen laivoissa olivat sotamiehiä ja että kaikki soutajat olivat jousimiehiä. Muuta joutokansaa kuin kuninkaat ja korkeimmat johtajat ei juuri aluksissa ollut, varsinkin kun piti viedä mukana yli meren sotavarustuksia, ja kun alukset olivat kannettomia, rakennetut vanhaan tapaan kuten ryöstölaivat. Jos ottaa keskiluvun suurimmista ja pienimmistä laivoista, niin ei tämä sotajoukko ollut suuri, ollakseen koko Hellaan lähettämä.

Syynä tähän oli enemmän puute varoista kuin asukkaista. Sillä elintarpeitten puutteen takia toivat he mukanaan pienemmän sotajoukon, nimittäin ainoastaan niin suuren, kuin he sodassa toivoivat voivansa elättää maan tuotteilla. Saavuttuansa perille, voittivat he tappelun, joka selviää siitä, että he rakensivat muurin leirin suojaksi. Tässä ensi taistelussa he eivät kumminkaan näy käyttäneen koko sotavoimaansa, vaan antaneen osan sotajoukostansa harjottaa maanviljelystä Kersoneesoksessa ja rosvoilla elinkeinokseen. Kun Helleenit näin jakautuivat, kävi Troialaisille mahdolliseksi puollustautua kymmenen vuotta, kun heidän kulloinkin oli taisteltava vain yksityisiä joukkioita vastaan. Jos Helleeneillä, sotatanterelle saapuessansa, olisi ollut kylliksi ruokavaroja, ja jos he yhtämittaa, harjottamatta maanviljelystä ja rosvoutta, olisivat käyneet sotaa koko sotavoimallansa, niin he helposti olisivat ylivoimallansa valloittaneet Troian; ja koskapa he hajanaisinakin pitivät puoliaan aina kulloinkin läsnäolevilla joukoillansa, niin olisivathan he säännöllisellä piirityksellä vähemmässä ajassa ja vähemmällä vaivalla saaneet kaupungin valtaansa. Mutta varojen puutteesta olivat kaikki sotaretket ennen Troian sotaa vähäpätöiset, eikä itse tämäkään retki, joka kylläkin on sitä edellisiä kuuluisampi, kumminkaan, valmistuksista päättäen, vastaa sitä mainetta, joka siitä runoilijain korupuheiden kautta on syntynyt.

Koska vielä Troian sodan jälestäkin Hellaassa kesti asukasten vaellusta ja asuinpaikkojen muuttoa, niin maa ei rauhattomuuksien tähden voinut edistyä. Ja kun Helleenit vasta pitkän ajan kuluttua palasivat Troiasta, johtui siitä kaupungeissa kaikenlaisia mullistuksia ja monenmoisia levottomuuksia. Toisten täytyi silloin poistua ja rakentaa itselleen kaupunki uuteen paikkaan. Niinpä Boiootialaiset, sitten kun Tessalialaiset olivat karkottaneet heidät Arneesta 60 vuonna Troian valloittamisen jälkeen, asettuivat asumaan nykyiseen Boiootiaan, jota ennen kutsuttiin Kadmolaismaaksi. Osa heistä oli jo ennen asettunut tänne asumaan ja täältä lähtenyt sotaretkelle Troiaa vastaan. 80:tenä vuonna Troian sodan jälkeen valloittivat Doorilaiset Herakleen jälkeläisten johdolla Peloponneesoksen. Vaivoin pääsi Hellas vihdoin pitkän ajan kuluttua rauhaan, jolloin loppuivat asukasten muuttelemiset, ja nyt se alkoi lähettää siirtolaisia, Ateenalaiset valtasivat Joonian ja useimmat saaret, Peloponneesolaiset taas suurimman osan Italiaa ja Sikeliaa sekä eri seutuja Hellaasta. Kaikki nämä maat tulivat vasta Troian sodan jälestä asutuiksi.

Sittenkuin Helleenit olivat tulleet mahtavammiksi ja enemmän kuin ennen hankkineet itselleen rikkauksia, nousi tulojen lisääntyessä itsevaltiaita myöskin niissä kaupungeissa, missä aikaisemmin oli ollut määrättyjä etuoikeuksia nauttiva perinnöllinen kuninkuus. Nyt rakensivat Helleenit laivojakin ja ryhtyivät enemmän meriä kulkemaan. Korintolaisten sanotaan olleen ensimmäiset Helleenit, jotka rakensivat miltei nykytapaisia laivoja, ja Korintos lienee Hellaan ensimmäinen kaupunki, missä on rakennettu kolmisoutuja. Korintolainen laivanrakentaja Ameinokles näyttää valmistaneen Samolaisille neljä laivaa. Ameinokles saapui Samolaisten luo noin kolmisen sataa vuotta ennen tämän sodan loppua. Aikaisin meritaistelu, josta me jotakin tiedämme, on Korintolaisten ja Kerkyyralaisten välinen taistelu, mistä tapauksesta ylempänä mainittuun aikaan saakka on kulunut noin 260 vuotta. Kun Korintoksen kaupunki näet sijaitsee maakannaksella, niin oli siellä jo alusta alkaen ollut suuremmoinen kauppaliike. Ja kun Helleenit yleensä silloin ylläpitivät keskinäistä liikettä enemmän maitse kuin meritse, niin yhtä hyvin ne, jotka asuivat Peloponneesoksessa, kuin sen ulkopuolella asuvat, kulkivat Korinton kannaksen yli, matkustaessansa toistensa luo. Tämän kautta tulivat Korintolaiset tavattoman rikkaiksi, jota myös muinaiset runoilijat ovat tahtoneet osottaa antamalla Korintokselle nimityksen "varakas". Mutta kun Helleenit tästälähtien yhä enemmän rupesivat harjottamaan meriliikettä, puhdistivat Korintolaiset laivojensa avulla meren merirosvoista, ja anastivat kaupungilleen sekä maa- että merikaupan, jonka johdosta tämä kaupunki varallisuuden kasvaessa paisui mitä mahtavimmaksi. Ensimmäisen Persialaisten kuninkaan Kyyroksen ja hänen poikansa Kambyyseen hallitessa oli Joonialaisilla vahva laivasto, niin että he sodissa, jota he kävivät Kyyröstä vastaan, jonkun aikaa ylläpitivät herruutta sikäläisillä vesillä. Samaten saattoi Polykrates, joka Kambyyseen aikana hallitsi Samos-saarta, suuren laivastonsa avulla useita saaria haltuunsa, niiden joukossa Reneian saaren, jonka hän pyhitti Deelolaiselle Apolloonille. Myös Fokaialaiset, kun perustivat Massalian, saivat Karkedonilaisilta voiton meritappelussa.

Edellä mainitut valtiot olivat mahtavimmat merivallat tällä ajalla. Mutta vaikkakin kaikki nämä valtiot olivat syntyneet ja vaurastuneet monta sukupolvea myöhemmin Troian sotaa, niin näkyy heillä kumminkin olleen vallan vähän kolmisoutulaivoja, vaan enimmiten kuten ennenkin 50 miehen soudettavia pitkiä laivoja. Vasta vähää ennen Meedialais-sotaa ja Dareioksen kuolemaa, joka hallitsi Persialaisia Kambyyseen jälestä, oli Sikelian itsevaltiailla, kuten myöskin Kerkyyralaisilla, suuri paljous kolmisoutulaivoja. Nämä olivatkin viimeiset mainittavammat laivastot Hellaassa ennen Kserkseen sotaretkeä. Sillä Aiginalaisten, Ateenalaisten ja muutamien muittenkin laivastot olivat vähäpätöisiä ja parhaasta päästä 50 miehen soudettavia laivoja. Eivätkä nekään laivat, jotka Ateenalaiset, taistelussansa Aiginalaisia vastaan ja raakalaiskansojen hyökkäyksen varalta, olivat rakentaneet Temistokleen neuvosta, ja joilla he myöhemmin kävivät merisotaa, olleet täyskannella varustettuja.

Tällainen oli Helleenien merivoima ennenmuinoin ja vielä kotvan aikaa myöhemminkin. Ne, jotka meriliikettä harrastivat, tulivat aika mahtaviksi sekä hankkimalla rikkauksia että laajentamalla valtaansa. Sillä ne, joilla ei ollut tarpeeksi maata, kävivät laivastoillansa saarien kimppuun ja panivat ne valtansa alle. Mannermaalla sitävastoin ei käyty mitään sotaa, jonka kautta valta-aluetta olisi lisätty. Joskus vain lähimmät naapurikaupungit ahdistivat toisiansa, mutta kauempana kotimaastaan Helleenit eivät käyneet sotaa. Ei ollut vallanalaisia, jotka sellaisessa tarkoituksessa olisivat yhdistyneet suurempiin valtoihin, eivätkä myöskään eri vallat tasavertaisten oikeuksien perusteilla liittyneet toisiinsa, yhteisesti ryhtyäkseen sotaisiin yrityksiin, vaan he taistelivat keskenänsä, kukin naapuriaan vastaan. Ainoastaan Kalkidilaisten ja Eretrialaisten välinen sota oli entisinä aikoina senlaatuinen, että muutkin Helleenit ottivat osaa siihen, jommankumman taistelijan liittolaisina.

Muutoin oli millä mikin seikka esteenä, ettei se voinut päästä oikeaan kukoistukseensa. Niinpä Joonialaisia, kun heidän valtansa alkoi paisua jotenkin suureksi, hätyyttivät Meedialaiset kuninkaat ja etenkin Kyyros, joka oli perinpohjin voittanut Kroisoksen ja laskenut valtansa alle kaikki maat Halys-joesta mereen saakka, sekä kukistivat Helleenien mannermaalla sijaitsevat kaupungit. Myöhemmin valtasi Dareios Foiniikialaisten laivaston avulla myöskin saaret.