Part 5

65 _viitta_ = sarkanen puolipitkä, napiton nuttu sekä miehiä että naisia varten; se on helmoista liehki ja on "kirsitetty" (roihkan päät, sepalukset ja hihansuut ommeltuina eli kirjoiteltuina kirsilangoilla säämyskän päällä) ja kaulus on punaisesta verasta; viitat ovat yhdennäköiset niin luterilaisilla kuin kreikkalaisillakin. Ennen olivat viitat joko valkeat tahi "vesiharmaat" tahi harmahtavat (= hopeaharmaat); nykyäksi miehet pitävät "syvätharmaita" (= tummempia) viittoja. Sakkulassa mainitaan 1685 valmarsjacka eli _vijtta_ ja Ruokolahdella 1696 _qvinfolkshvita_, Pyhäjärvellä 1745 valmarshvita_, Raudussa 1760 mans- och gvinfolks-hvitor j.n.e.

(Knt. III: 86—89.)

48. Liekkuvirsi.

Mie käin pilven piitä myöten, (XLVI: 365.) taiva'an rajoja myöten, (XLVI: 366.) mie sain silkit silmilleni, kulta-langat kulmilleni, (IV: 161.) 5 päähäin on hyvät hopeat; — (IV: 156, 162.) tuli varas varvikosta, mies vihainen vitsikosta, pojan-luntti Luu-mäeltä, akka laiska lampahista, 10 otti silkit silmiltäni, kulta-langat kulmiltani, päästäin on hyvät hopeat,

(jatk. = N:o 47 säk. 26—65 mutatis mutandis.)

Toisinnuksia ja selityksiä: 48.

Tois.: 2 taiva'an raja'a myöten 3 sielt sain silkit silmilleni.

4, 5 (12) _kultalangat_ ja _hyvät hopeat_ tarkoittanee niitä päänkoristuksia, joita T:ri Th. Schvindt mainitsee Kajalan Rautakaud. siv. 124—125 ja kuv. 185 ja 343—340. (Knt. III: 86-89.)

49. Liekkuvirsi.

Paremp' ois' oll't mun poloisen (IV: 218.) olla ilman syntymättä, syntymättä, kasvamatta; (IV: 219.) kuin ois' ehtonen emoni, 5 kuin ois maire maammoseni, kuin ois' kaunis kantajani veteen ois' vivun vis 'annut, vaarun keski-valkeahan, pann't ois' tuutusen tulehen, 10 tyttö tuutusen sisässä: sitt' ei ois' emosellani, ei ois' mieli mettä tehnyt, syän synnyttän't olutta; mieli terva'a tekisi, 15 syän syttä polttelisi; paremp' ois' tänä'i päinnä, huokeamp' ois' huomennakin, kuin ei ois' ehtonen emoni, kuin ei ois' synnyttän't minuista, 20 näillen päivillen pahoille, (IV: 221.) mokomille miel' aloille, ilkiöille istuimille, kaikkien sanottavaksi, kielin kelläeltäväksi; — 25 osael'han mun emoni osas' hän omenat tehhä, tarkkas' taimet kasvatella; ei osann't omenillehen, osann't ei osa'a luua, 30 ei hän tarkann't taimillehen, taitan't ei tajuista panna, osann't ei minun emoni, ei osann't omeniansa, eikä tarkann't taimiansa, 35 ei osannut istutella, pan' hän puillen pyöriville, veräjille viereville, varvoille vapiseville, lehtilöille liekkuville; 40 mihin varpa vaarahtaapi — mie vaan vierähän keralla; mihin viere'e veräjä — mie vaan vierähän keralla; mihin lehti liekahtaapi 45 mie vaan liekahan keralla; mihin puu sitt' pyörähtääpi — mie vaan pyörähän keralla; — pani ehtonen emoni, pani paikoillen pahoille, 50 ilkiöille istumille, kaikkien sanottavaksi, kielin kelläeltäväksi, joka pane'e pahempi, joka kehno kelläjääpi, 55 kehnommaks' mun kenkiäni, pahemmaksi paklojani.

Toisinnuksia ja selityksiä: 49.

Tois.: 4 kuin ois, se minun emoni mahtoi ennen maammoseni mahoit ennen mun emoni 7 vipu vete'en vis'ata [= viskata] 8 panna vaaru valkeahan pann't ois' vaarun valkeahan 9 panna tuutunen tulehen 12 ei ois mieli mettä tehhä sitt' ei mieli mettä keitä 13 syän synnyttää olutta 18 kuin ei ois emosueni 19 synnytti minun emoni 31 tarkann't ei taju'u panna 36 jätti puille pyöriville heitti puille pyöriville 53 joka [ro]skanen paneepi.

5 _maire_ = hyvä, masealuontonen; semmoisia attributia käyttää P. usein laulussaan, esim. ilmoinen iso; ehtonen emo; kaunis kantaja; maire (mairehoinen, itk.) maammo; vietre (vietrehoinen, itk.) vello, siityinen sisär; valkeainen, vakahainen vaalittu, itk. (= lapsi) j.n.e.

7 _vipu_ = pussin-näköinen liinavaatteesta tehty lapsenkätkyt, joka seipääseen eli "vipupuuhun" ripustetaan; — vis'annut — viskannut.

8, 9 _vaaru_ — tuutunen = vipu, kätkyt.

19 minunen — minä; niin myöskin sinunen, -sen; sanat esiintyvät vaan partitivissa: minuista, sinuista.

29 _osa- = hyvä osa, onni (osakas = onnellinen; vrt. myöskin lausetta: "antakoon Jumala osaa ja onnea!"); luua — luoda.

Lauletaan myöskin yksinpäisiäisnä metsässä ja tietä myöten käydessään.

50. Liekkuvirsi.

Kuin oisin kuollut, koito piika, piika kalkinen kaonnut; kuin ois't ehtonen emoni, kuin ois't maire maammoseni, 5 kuin ois't kaunis kantajani, kolmi-öiss' ois't kuolettanut, kaksi-öiss' ois't — mun katalan — kaksi-öiss' ois't kaottanut; kuin oisin kuollut kolmi-öissä (IV: 223.) 10 ja kaonnut kaksi-öissä: (IV: 224.) vaaksa vaatett' ois' pitänyt, (IV: 226.) kaks' ois lauan kappaletta, kyynär' ois' pyhäistä maata, (IV: 227.) ja pari papin sanaista, 15 luku lukkarin puhetta, kerran kellon kilkahusta; — mitä henkii ois' vähempi, sitä huolta huokeampi.

Toisinnuksia ja selityksiä: 50.

Tois: 1 Kuin oisin kuollut koito poika 2 poika kalkinen kaonnut 11 vaaks' ois vaatetta pitänyt 13 kyynäre pyhäistä maata 14 ja pari papin sana'a 17 mitä henkii ois' vähemmän.

1 _koito_ = heikko, kellä ei ole mitään olopaikkaa.

2 _kalkinen- = onneton.

3 _ois't_ = olisit.

6 myöskin kl kolme-öiss'; -öiss' = -öisnä, -yön vanhana.

(Knt. I: 46, II: 225.)

51. Tantsuvirsi.

Kas ne on pojat, mitkä meillä: käyvät Saksan saappahassa, kahen ruplan kaula-huili, kolmen ruplan korva-rengas, 5 viien ruplan viitta päällä, kuuen ruplan kussakkoinen, kymmenen kypärä päässä, saa'an saappa'at jalassa, silmät maksavat sinisen, 10 pos'et puhta'an punaisen, varsi valkean paperin; nuo viitsiit kylähän männä, tohtiit toiseen he talohon, viitsiit männä vierahaisiin, 15 näkyisällä nääöllänsä, mukaisalla muuollansa, valkealla varrellansa; — nuo vaan viere'et verassa, siitäät käyä sitsevoissa, 20 noill' on tankki taiten tehty, verka miittiin on mitattu, ei oo tankki maalla tehty, tankk' on tehty taivosessa, sen on kukkaro kutonut, 25 vask' on rihman valmistanut, hopeainen helsyttänyt, kuu kulki kue-keränä, [IV: 135.) kaaret muina kangas-puina, pilvet pitkät pelsiminä, 30 tähet suihkiit sukkulaisna.

Toisinnuksia ja selityksiä: 51.

Tois.: 4 viien ruplan viitat päällä.

2 kl käv(v)yyt.

3 _huili_ = miesten kaula-riepu, "kaula-sarhvi".

6 _kussakkoinen_, kussakko — (ven. кушакъ [kušak]) lankainen vyö.

8 tarkoitetaan : sadan(ruplan) saappaat.

9-11 sininen (paperi) = viiden ruplan seteli; punainen (paperi) = kymmenen ruplan seteli; valkea paperi = kahdenkymmenenviiden ruplan seteli.

15 kl neäöllänsä; näkö-sanasta; vrt. selitysten N:o 20 loppuosaa].

16 muuollansa = muodollansa.

19 _siitäät_ = sietävät; — _sitseva_ = (ven. ситецъ [sitets], ситцевый [sittsevyj]) sitsi- eli karttunikangas.

20 _tankki_ EK:ssa = takki. — 21 _miittiin_ = miettien.

24-26 tarkoitetaan, että vaatteet ovat kukkarorahoilla ostetut. — Myös: _nuo_ on kukkaro kutonut.

27 _kue_-kerä = viipsenpuille vyyhitään ja kuteet keritään "ku(v)e-kerälle".

29 _pelsimet_ = vanhanaikaiset kangaspuut, joilla on vaan kaksi haarajalkaa; niitä vielä paljon saa nähdä EK:ssa (vrt. kuva N:o 27, Kalev. III pain. 1887).

30 _sukkulainen_, sukkula = syöstävä.

Virren on P. kuullut Siiterin Sohvilta Palkeelasta.

52. Liekkuvirsi.

Olin ennen kuin olinkin, aika tyttö aikoinani, suotta piin pos'en punaisen, käsi-varren valkeaisen, 5 mull' oli lello leuan alla, mun' ol' leuka'in leviä, mull' oliit pos'et punaiset, käs' ol' varret valkeaiset; tulin toiseen mie talohon: 10 putos' on punaa pos'esta, hävis' lello leuan alta, ei oo leuka'in leviä, käsi ei varret valkeaiset; — kun olin ison kotona, 15 kasvoin luona kantajani, olin luona luojaseni, ja elin emoni luona, mie käin kukkana kujassa, (IV: 185.) kajavan' käin kaivo-tiellä; 20 tiiett' ei tytön nimeä: iso kutsui kuu-valoksi, emo päivän-nousunnaksi, velloin on ve'en kalaksi, sisoni sini-keräksi; — 25 maall' on marja paljon maksoi, kannollaan ol' aivon kallis, kukillaan ol' aivon kuulu; maksa ei maalla vierahalla, ei marja mitä'än maksa, 30 maks' ei maallista matoa, itikaist' ei lentäväistä, riihen-eellist' ei rikaista, jonka tallon tanhualla; ei maksa sitä vieoista, 35 minkä join janohuvani, maksa ei niitä jauholoja, mitkä syönen leipänäni; — kun olin ison kotona, mie vaan kuuluin kuuluisalle, 40 ja heläjin heiluvalle; tulin toisehen talohon, yli kynnyksen kylähän, yli pellon naapurihin, muutuin mustaksi siaksi, 45 käännyn kärsän-kantajaksi.

Toisinnuksia ja selityksiä: 52.

Tois.: 2 aika likka aikoinani 21 iso kutsui kukkaiseksi 22 emo ehto-lapseksensa 27 kukillaan ol' kuuluisampi 37 minkä syönen leivässäni.

5 _lello_ = hyvä, makea (lasten kielessä); lello leuan alla = kaksi leukaa.

19 _kajava_ = lokki (Larus argentatus).

20 _tiiett'_ = tiedetty.

23 on myöskin laulettu ve_t_en; vrt. täh_t_en, selityksiä N:o 34:51].

26 tarkoitetaan: marja oli kallis kun se vielä oli kiinni varressaan tahi kannollaan.

31, 32 itikkainen — rikkanen; part -_ikaista_, vit. siv. 29, 30. — r. eell. rikka = roiska, joka on riihen edellä

33 _tallon_ = tallaan ; vrt. mitt_o_mani, selityksiä N:o 36:19].

35 janohuvani = janouvani, janoovani; kl jano(h)huuv(v)aini.

(Vrt. A.W. Forsman: Suom. person. nim. I: siv. 57 ja Knt. II: 157.)

53. Liekkuvirsi.

Olin yksi eukollani, olin yksi, maksoin kaksi; mie käin kukkana kujassa, (IV: 185.) kajavana kaivo-tiellä, 5 maksoin kaksi kassarissa, kaksi kassarin-ranissa, viis' on heinä-viikatteessa, kuusi sirpin-kuoliossa, mie käin kuuesta kujassa, 10 seitsemästä siellä täällä, kaheksast' käin kaivo-tiellä, mie käin ympäri yheksän, kysyttiin ain' kymmenestä, kaheksasta katsottihin.

Toisinnuksia ja selityksiä: 53.

Tois.: 3 mie käin kukkana kujalla 7 maksoin viisi viikatteessa.

5 _kassari_ = vesuri, kassar_a:, kirves oksia varten.

6 tarkoitus: vaikka olipa kuinka kehnokkainen kassarin-rani minulla, niin minä tein yhtä paljon työtä kuin kaksi muuta.

13 kl kymmen_ä_stä; EK:ssa kymmen_ä_ = kymmenen (niin kl myöskin N:o 7: 34: päivän päälle kymmen_ä_ttä).

54. Liekkuvirsi.

Eihän sys' syäntä murra, eikä terva mieltä käännä; sulho murta'a syämen, miesi mielen käänteleepi: 5 mieli terva'a tekeepi, syän syttä poltteleepi; miks' on mulla musta mieli? miks' on mull' syän sysinen? syän sytt' ei valkeampi, (IV: 216.) 10 miel ei terva'a parempi, (IV: 215.) miel' on mettä karkeampi.

Toisinnuksia ja selityksiä: 54.

Tois.: 1 Sys' ei syytele syäntä.

1 _sysi_ = hiili

4 _mielen kääntää_ = oksennuttaa, läylee.

5, 6 tarkoittaa: "kun on mieli paha, on yhentekemä vaikka tervaa otat suuhus tahi syöt ("sydän polttelee" = mieli tekee) sysiä".

55. Liekkuvirsi.

Syän tietää äijä syitä, pää-parka paha'a mieltä, syän täynn' on syömättäkin, pää kipeä lyömättäkin, 5 syäntäni syyteleepi, (IV: 273.) päätäin on pahoin paneepi, (IV: 274.) syäntäni syyessäni, päätäin on kävelessäni.

Selityksiä: 55.

5 _syytelee_ = vaivaloittaa, pakoittaa.

7 _syyessä_ = syödessä.

(Knt. II: 225.)

56. Liekkuvirsi.

Helpo hellä varsahansa, vaimo vaalittuisehensa, laps' on kylmähän kivehen; ei itke iso minuista, (IV: 285.) 5 vuua ei vettä vellon silmät, (IV: 288.) sisären sin' ei ikänä, itkee mun imettäjäni, kaihoaa se kantajani, sitä itkee kuin imetti, 10 kaihoaa siit' kuin hän kantoi, imett' hän ihalat rinnat, syöttel' hän makeat maiot, minun kurjan kulkkuhuni, kaian kaula-varrelleni, 15 itke'et ihanat silmät, pos'et potrat vierettävät, emo näh't on suuren vaivan, nähnyt vaivan vaaliessa, kärsin't on kivun kipeän, 20 vaivan näh't varain on noussut, monet yöt, minun emoni, monet yöt unetta jäivät, monet illat iltasetta, monet aamut murkinatta, 25 tämän tyttösen takehen, tämän piian pään perästä, vaaliiss' on vaa'aista lasta, katsoiss' on kapalokaista.

Toisinnuksia ja selityksiä: 56.

Tois.: 2 vaimo vatsahan [kl -sa'an] väkehen 4 ei itke iso minu'u 14 piian kaian kaulalleni 18 näh't on vaivan vaalijani 22 monet yöt unetta jäänyt 27 vaaliiss' on tätä tytöistä.

5 vuua = vuoda; myös kl: vuu(v)' ei...

8, 10 kl kaiho_v_aa.

11 _ihala_ = suloinen, hyvä.

13 kl kulkkuh_ei_ni.

15, 16 _ihana, potra_ = kaunis.

17 näh't, murteessa: näh'ty = nähnyt.

19 kl käärsin't.

20 kl varra'in.

27, 28 vakainen (= vakahainen = vasta syntynyt), tyttönen, kapalokkainen; part. v(o)aa'aista, tytöistä, kapalokaista.

57. Liekkuvirsi.

Mie kuin etsin velloistani, kysyin kirkon kipparilta, lausuin laivan kannen päältä: "näittäk' te mun velloistani?" 5 "täss' oli eklen vellosesi, täss' oli eklen näill' ajoilla, näill' ajoilla, näillä päivin, tään päivän nimellisellä, täss' ol' puilla pyörivillä, 10 veräjill' ol' vierevillä, varvoilla vapisevilla, lehtilöillä liekkuvilla; puu kuin vierahti vetehen, vello vierahti keralla"; 15 jäi mun viitta velloltani, viittä viljoin itkuloiksi, jäi mun hattu velloltani, (XV: 256.) hattu mieli-harmiloiksi, (XV: 258.) jäi mun paita velloltani, (XV: 253) 20 paita mieliksi pahoiksi, (XV: 254.) jäivät sukat velloltani, (XV: 256.) sukat suureksi suruksi; — (XV: 257.) mie sain rauta'a palaisen, pikkaraisen pihjalata, 25 mie vein rauan seppälähän, teetin rautaisen haravan, piit panetin pihjalaiset: "seppyeni, selvyeni, taitaja takojaseni! 30 taoit eklen, taoit ennen, (XV: 199.) nyt tao tänä'i päinnä, (XV: 200.) tao rautanen harava, pane piit on pihlajasta, (XV: 202.) vas'est' on valata varsi, (XV: 201.) 35 teräksestä naaklat teetä"; mie sain rautaisen haravan, (XV: 240.) haravoin meret kokohon, (XV: 241.) meren ruuvot ruopustelin, meren kaislat kaaputtelin, 40 meren hiekat helsyttelin; löysin viimein velloseni, jo oli siika silmät syönyt, (XV: 289.) hauki hartiat kalunut; — (XV: 290.) sanoi vietre velloseni: 45 "älköön ehtonen emoni, (IV: 343.) älköön maire maammoseni, ottakoo merestä vettä, pankoo vettä taikinahan, (IV: 345) sinä ilmoisna ikänä, (IV: 344.) 50 kuun' ei kulla päivänähän, mikäl's on meressä vettä, (IV: 363.) se on kaikk' minun vereni; (IV: 364.) älköön ilmoinen isoni, hevoistansa juottakoho; 55 älköön siityinen sisoni, juoko'o merestä vettä, mikälis meressä vettä, se on kaikki vellon vertä; älköön vietre velloseni, 60 syökö'ö meren kaloja, sinä ilmoisna ikänä, kuuna kulla päivänänsä, mikälis meren kaloja, (IV: 365.) ne on kaikki mun lihaani". (IV: 366.)

Toisinnuksia ja selityksiä: 57.

Tois.: 1 Mie vaan etsin velloistani.

2 _kirkon-kippari_ ehkä = suntio; vanhassa ruotsalaisessa kielessä löytyy verbi _kippa_ = nytkiä, tuustia, suntia (vrt. ruots. _kyrkostöt_). Kuopion provastintarkastus-pöytäkirjassa v. 10/3 1678 mainitaan, että kyläkunnittain oli asetettava järestysmiehiä eli _"kirkon kijcaria"_ (ehkä alkuaan kirjoitettu kipari). Mahdollista on myöskin, että on luettava _Kirkin_ kippari = Kirkin laivuri (Kirkin-maa on joko Riian maakunta eli Liivinmaa, tahi "joku pakanamaa", ehkä Kirgisinmaa tahi Itä-India).

4 näittäk' = näittekö.

16 _itku_ ehkä = itkuluku.

23-40 vrt. N:o 25: 23—38.

35 _naakla_ = naula.

46 _maammo_ = äiti; sana esiintyy vaan kreikkalaisten runoissa.

48 _taikina_ = tiinu eli pytty, jossa tahdasta valmistetaan (EK:ssa on tahas = ruots. deg, taikin = degtina).

54 kl hevoistaase juottak_oone_.

Virsi on kuultu Pitkälän Palakalta Vaskelasta.

(Knt. III: 115 ja vanh. pain. III: 43.)

58. Liekkuvirsi.

Ei se tiiä yksikänä ei us'o useakana mieloistain ei mun poloisen, (IV: 203.) mitä mun on mielessäni, 5 kuta pää-kulusessani, mitä allin miel'-alassa, (IV: 204.) pääsky-linnun pään sisässä; mie kuin mietin mielelleni, ajattelen aivoilleni 10 ennistä elämätäni: viereet vie'et silmihini, kalkkeammat karpaloja, tippuut tilkat silmistäni, helkkeämmät hernehiä, (IV: 513.) 15 paksummat pavun jyviä; — (IV: 514.) sitä minä iäin itken, ajan kaiken kaikattelen: ei oll't mulla milloinkana, kulloinkaan ei kurjaisella, 20 ei oo mulla niinkuin muilla, niinkuin ilman ilmisillä, vetäjäist' ei vierahiksi, oppijaist' ei oljamihin, niinkuin veivät muien vellot, 25 veivät siityiset sisonsa, he vaan veivät vierahiksi, he vaan oppiit oljamihin; — kuinhan mie katala katson, katson ilman ilmisiä: 30 iloin ilmiset elävät, nakratellen muien naiset, muhoitellen muien muorit.

Toisinnuksia ja selityksiä: 58.

Tois.: 2 arvaa ei useakana 5 kuta alla kulmieni [kl kulmiheini] 6 tämän allin miel'-alaista armottoman miel'-alaista 7 m itä päässä pääsky-linnun pääsky-linnun pään-sisusta 21 niinkuin muilla ilmisillä 22 ei vie'etty [= vedetty] vierahiksi 23 ei opittu oljamihin 27 sekä oppiit oljamihin. 33 meill on aina urrin-ärrin.

2 ei us'o = ei usko.

10 ennistä = entistä, vrt. siv. 30; kl ja murteessa: elämäj(j)äin(i).

23, 27 _oppimiseksi_ sanotaan, kun äsken naitu "morsiain" on kotona käymässä; morsiamen veli _"oppii oljamiin"_ (siv. 75), ja morsiamen siellä oltua jonku viikon, tulee hänen miehensä ("sulhasensa") appensa taloon (tavallisesti paastonaikana) _"oppimaan pois oljamista_ eli _oljanta"_, saattaaksensa "morsiamensa" taasen omaan kotiinsa. Sitä sanotaan myöskin: (ei vaan EK:ssa) _käydä ativoissa_ eli _apperoissa_.

31 nakratella = nauratella.

32 _muhoitella_ = nauraa iloisesti.

59. Liekkuvirsi.

La mie koittelen äänöistäni, kiusaelen kieloistani, onkos äänein ennellähän, kielueni ponnellahan; 5 ei oo äänein ennellähän, kieluein ei ponnellahan; äijä on ääntäin mun kulunut, vaaksa varttain on valunut, (IV: 516.) kyynär' on kupe'itani, (IV: 515.) 10 kahen verran kasvojani, siintä männe'en kesosen, siint' on toisen touko-vuuen, kesosta kulunehesta; — — välehen vähä väsyypi, 15 vähän kuin ol', välein loppui, pian heikko hengestyypi; — vieläk' laulan, vain onk' kyllä, vieläk' tarkemmin tahotta, vieläk' virttä jatketahan, 20 ja enemmän eistetähän? — nää on laulut laaukkaita, nää on virret viisahia.

Selityksiä: 59.

3 kl onkos _e_änein ennelleäne. — Paitsi _ii_, _uu_ ja _yy_ diftongiserataan Sakkulan murteessa aina pitkät vokaalit: aa = _oa_, ee =_ie_, oo = _uo_, ää = _eä_ ja öö = _yö_ esim. v_oa_liiss' v_oa_'aista (N:o 56: 27), laulet_oa_n l_oa_tuisaste (2: 5), tok' en huoli enkä h_oa_li (19: 36), soa'an lehmän s_oa_tta.

Parasken runot.

Kun Elias Lönnrot pani kokoon ikikuulun Kalevalan, oli hänellä käytettävänä ne kansan runot, joita Venäjän ja Suomen Karjalassa laulettiin. Kolmannesta runoalueesta, Inkeristä, sai hän vasta viime hetkellä aineksia ja nekin varsin vaillinaisina käytettäväkseen. Kalevalan ilmestyttyä on runon keräystä jatkettu etupäässä tällä alueella, _joka runojen paljoudessa ja monipuolisuudessa voittaa kaikki muut runojen löytöpaikat_. Nykyisin on Inkeri ainoa maakunta, jossa vanha runoutemme on elinvoimainen.

Loistavana todistuksena siitä runotaidosta, joka Suomen kansalla vielä on, ilmestyvät Parasken Runot. Laulaja, ijäkäs nainen, on pohjois-inkeriläisen laulutavan, jota myöskin muutamissa Kaakkois-Karjalan pitäjissä noudatetaan, etevin edustaja. Hänen tiedossaan on melkein kaikki, mitä molemmin puolin Rajajokea runoja tunnetaan. On siis täysi syy julkaista; hänen laulamansa runot erikoisena kokoelmana.

Näiden runojen kokoilija ja toimittaja pastori Neovius on seurannut Kalevalan järjestystä. Siten lukija vaivatta löytää ne alkuperäiset aiheet, joista Kalevalan runot pohjois-karjalaisten laulajain lisäileminä ja Lönnrotin viimeistäminä ovat kehittyneet. Eroitus yksinkertaisemman ja kehittyneemmän muodon välillä on kuitenkin siksi suuri, että Parasken runoilla on arvonsa ei ainoastaan Kalevalan toisintoina, vaan _itsenäisinä runollisina tuotteina_. Monta uutta ja ennen tuntematonta kaunista kohtaa on lukija löytävä tässä kokoelmassa. Runollinen ajatuksen juoksu ja soinnukas runonmitta osoittavat, kuinka luonnon-omainen käsitys ja herkkä kielikorva laulajalla on.

Muistutukset ja selitykset, jotka toimittaja on runoihin liittänyt, helpoittavat suuressa määrin niiden käsitystä. Kansanrunoutemme tutkijalle on huomautuksia tärkeistä seikoista, erittäin runojen esittämistavasta, joista tähän saakka ei ole ollut täyttä selkoa. Tieteelliseltäkin kannalta on pastori Neoviusen julkaisu erityisesti arvokas. Olisi sen vuoksi hyvin suotava, että tämä suurikokoinen teos voisi piakkoin valmistua, ja arvattavasti suomalainen yleisö ei saata olla tilauksillaan kannattamatta sitä.

A.W. Forsman Kaarle Krohn

Kuten jo yllämainitut herrat huomauttavat, niin tulee tämä teos tarjoamaan kaikille, jotka harrastavat Kalevalan tutkimista, paljon uutta, sillä runolaulajaa niin arvokkailla ja rikkailla runovarastoilla, jotka sitä paitse vielä ovat säilyneet vain muistin avulla (sillä lukea ja kirjoittaa hän ei osaa), — ei ennen ole tavattu. Kun nyt Kalevala on kansamme suurin ja kalliin kirjallinen aarre, niin lieneepä syytä olettaa, että Paraskenkin runot saavat maassamme monta harrasta lukijaa. Niin toivon, ja sen vuoksi olen päättänyt ottaa julkaistakseni ainakin 1:sen vihon. Jatkovihkojen ilmestyminen riippuu kumminkin siitä, antaako yleisö kyllin arvoa ja kannatusta yritykselle teosta tilaamalla. Tavattoman paljon työtä on näiden runojen kokoilija ja toimittaja jo nähnyt, mutta paljon on vielä vaivaa ja puuhaa ennenkuin teos on valmiina. Kun se sitten vielä tulee täyttämään noin 15 vihkoa, on selvää, että kustannukset sen julkaisemisesta käyvät suurenmoisiksi. Kesäkuussa ilmoitetaan, voidaanko teoksen painattamista jatkaa, vai ei. Ilmestyminen riippuu etupäässä tilaajien lukumäärästä.

Porvoossa 6 p. Toukok. 1893 Werner Söderström