Part 1

PARASKEN RUNOT

Kokoeli ja toimitti

Ad. Neovius

Porvoossa, Werner Söderström, 1893.

Paraskovia Mikitina on syntynyt 4/1 1833? Pietarin kuvernementin Lempaalan pitäjän Miskunmäen kylässä, joka sijaitsee 5:n virstan päässä Suomen (Raudun pitäjän) rajasta. Hänen isänsä oli Kuussowan hovin orja eli elinomainen Iknattalan Mikiitta (k. noin 1849), ja hänen äitinsä Mikkolan Tatjana (k. noin 1847) oli kotoisin Sakkulan pitäjän Waskelan eli Arkuntanhuan kylästä. Parasken vanhemmat olivat siis molemmat kreikanuskoisia karjalaisia (tahi inkerikkoja, ishoreja). V. 1854 meni Paraske naimisiin lampuoti Larilan Kaurilalle (Gauril Stepanowalle; k. 1888) hänen äitinsä kotikylän, Waskelan, Larilan talosta, jonka talonnimestä kylän keskuudessa laulajaa kutsutaan lyhyesti Larin (= Hilarionin) Paraskeksi. V:sta 1854 on Paraske asunut Sakkulassa ja v:sta 1891 Porvoossa. Runonsa on hän kuullut enimmäksi osaksi nuoruutensa aikana "korvakuullolla ja päämuistilla olen kaikki oppinut mitä osaan" sanoi hän. Pastori Neovius alkoi Sakkulassa ollessaan 1887 kerätä hänen runojansa, jota työtä edelleen jatketaan, ja on runojen luku kasvanut siinä määrässä, että nykyään on kirjaan pantuna yhteensä 1,152 runoa (eepillisiä, lyyrillisiä ja häärunoja sekä loitsuja ja itkuja), 1,750 sananlaskua ja 336 arvoitusta, — joiden säeluku yhteensä on 32,676, josta luvusta kuitenki on poisluettava toisinnukset.

Parasken kuva, tehty Edelfeltin taulun mukaan, on nähtävänä teoksessa "Suomi 19:lla Vuosisadalla" siv. 53.

Lyhennyksiä:

kl = kuuluu laulussa; Knt = Kanteletar; EK = Etelä-Karjala; P = Paraske, jonka suusta selitykset enimmäksi osaksi suorastansa ovat lähteneet.

Kalevalan I Runo

1. Tantsu-virsi.

Mielein on minun tekeepi, (Kalev. I: 1.) aivoin on ajattelevat, (I: 2.) mitäs käynen laulamahan, ja kuta kujertamahan, 5 kuin ei mitään miitittynä, ei oo kutaan kuin sanella; millä lailla mie nyt laulan, kulla lailla kuikuttelen? pannaan nyt parempi nuotti, 10 luuaan nuotti notkeampi, tasaisillen tantsijoille, kepiöillen keikkujille; tuossa tantsivat tasaiset, tuossa lystit lyyhäjävät; 15 ei oo porkat polvi-luissa, kannukset jalan-terissä, seiväs selkään ei siottu, havu-vars' ei hartioihin; voi, nuo herjat, kuin on sorjat! 20 voi, kuin herjat heitteleivät! yhen muotoiset molemmat, yhtä kahtaa kumpaisetkin; noill' on Luoja varren luonut, Jumala kuvan kyhännyt, 25 luonut Luoja luokin varren, antan't on tajun tasaisen.

Toisinnuksia ja selityksiä: 1.

_Tantsuvirret_ laulettiin tanssissa pyhä-iltoina, taikka kun olivat häät "tupakat" (tupakkaiset = kihlajaiset) häät taikka talkoot, Noin 40 vuotta takaperin oli tapana Etelä-Karjalassa ja Inkereenmaalla, ett'ei tanssittu ringissä, niinkuin myöhemmin, vaan naiset lauloivat tuvan "perämaalla" ja miehet "ovensuussa" tahi tuvan ovenpuolella. Ainoasti kaksi nuorikkoa, poika ja tyttö, tanssivat vastakkaisin keskellä "siltaa" eli lattiaa (vrt. säk. 11—21). — Tantsuvirsillä on jok'ainoan säkeen perästä _"laaritus"_. Näillä lauluilla on monenlaatuisia nuottia (vrt. säk. 9-10), joita _"kannatuksen"_ (eli laarituksen) mukaan kutsutaan "laari-illa-laare-joo-" "tulla-alle-laari-", "hei-loo-liira-laila-", "luuri-alla-lei-", "hoi-liitu-lilla" -nuotiksi j.n.e. Tantsuvirsien nuottia sanotaan _pieneksi_, jota vastaan liekkulauluilla on _"suuri nuotti"_.

Tois.: 3 mitäs miitin kuin mie laulan 4 ja kuta kuin mie sanelen 7 millä lailla lauletahan 8 ja kulla kujerretahan 18 havu vars' ei hartioissa

Säkeestä 22 haarautuu tämä runo toisannepäin, ja virren"-jatkos" eli "-eisto" kuuluu: "siint' tunnet pojan pohatan..."

1-2 _Mielein on — aivoin on_ säilytetään tekstissä, sillä jos kirjakielen mukaan pantaisiin "mieleni" — "aivoni", niin tulisi suffiksin lyhyelle ni-tavulle runokorko, jota Paraske runoissaan ei kärsi. — _Aivoin_ on monikkomuoto, jonkatähden tekosana laulussa kuuluu: _ajattellooti_ (= ajattelevat) — Tekeepi kl tekkööpi.

3-4 laula_mahan_ — kujerta_mahan_ ja kaikki 3:nen Infinitivin Illativit kuuluvat laulussa _-maani_ ja kerrotessa (kun laulaja toisen kerran lausuu säkeen): _-maane_. Etelä-Karjalan laulaja noudattaa laulussa sitä sääntöä, että melkein _jok'ainoa runonsäe lopetetaan vokaalilla_, joten siis sellaiset muodot kuin: laulamahan (s. 3), laulan (7), tasaiset (13) lyyhäjävät (14), hartioihin (18), heitteleivät (20), molemmat (21), luonut (23), kyhännyt (24), varren (25) ja tasaisen (26) kuuluvat laulussa: laulamaani (-ne), laului (-la), tasaisii (-se), lyyhääjäti (-te), hartioihi (-he), heittelöötö, mollooto, luontu, kyhännty, varrii (-re) ja tasaisii (-se); viimeksi mainitut sulkumerkkien sisässä olevat muodot melkein kaikki ovat ihan paikkakunnan murteen-omaiset.

5 miititty_nä_ kl miitity_nnä_; Essiivin pääte on aina _-nna_, _-nnä_.

10 luuaan = luodaan.

11 tasaisi_llen_; Allativin pääten on _llen,_ mutta _n_ kuuluu ainoasti _k, t_ ja _p:n_ edellä.

14 _lyyhätä_ = niiata, hetkailla, lynkistellä.

15 _porkka_ = sasu, kihtikuhmu.

18 _havuvarsi_ = havuseiväs kuuluva havuluutaan, millä uunia havutaan.

20 _heitteleivät_ on refeksiivinen muoto

22 _yhtä kahtaa_ = yhdenvertaiset (vrt. Lönnrotin Sanak.); kenties sopisi myös lukea: yhtä kättä.

24 _kuva_; kuvaksi sanotaan haloista muodostettua uunin lestiä eli mallia, jonka ympärille kovasti alustettiin savea, jonka perästä kuva poltettiin niinkuin miilu, jotta savi koventui niin sanoakseni yhdeksi suunnattomaksi tiiliksi, uuninsuu hakattiin auki, ja uuni oli valmis. Näin tehtiin vielä noin 40 vuotta takaperin Etelä-Karjalan savutupien (pirttien) uunit. — _Kuva_ näkyy 24 säk. olevan käytetyn tässä lestin eli mallin merkityksessä.

25 _luokki_ = mukaisa, kaunis, muotoisa

2. Liekku-virsi.

Veli-kulta, veikkoseni (I: 11.) kaunis kasvin-kumppalini, (I: 12.) lähe kanssa laulamahan, (I: 13.) lähe kanssa, käy kerralla! 5 lauletaan on laatuisasti, ve'etään virttä viisahasti; — mie kuin laula'a alotan, harvat käyvät nauramahan, useammat itkemähän, 10 minun lapsen lauluillani, hupeloisen huuoillani; kuin mie lapsi liioin laulan, paljon mieletön mekuitsen.

Toisinnuksia ja selityksiä: 2.

_Liekkuvirret_ ovat saaneet nimensä siitä, että ne lauletaan _liekussa_. Vanhanaikaiset Karjalan ja Inkereenmaan liekut tehtiin nuorasta eikä puusta, niinkuin länsisuomalaiset _kiikut_ ja _keinut_, joita Karjalassa sanotaan "sääriliekuiksi". Nuora köytettiin kujamaan tahi pirtin orteen niin että nuorasta muodostui ikäänkuin neljä säärtä; sen alapuoliin liitettiin "pitkuus-" ja joskus myöskin "poikkuuslauta", joten liekulle mahtui noin toistakymmentä henkeä. Tavallisesti oli pojilla ja tytöillä eri liekku, vaikka myöskin joku poika retkalehteli tyttöjen liekulle. Kello 10 aikana illalla lopetettiin liekkuminen, ja kun ei enään liekkua tarvittu, otettiin pois nuorat ja laudat. Paitsi "pääsiäisliekussa" laulettiin liekulla myöskin "neljin' pyhinä" (helluntaina) sekä kesä-aikana sunnuntaina. Talvella ei liekkua käytetty. Ylipäätään laulettiin liekulla eepilliset eli kertomarunot, joten _eepilinen runo_ melkein vastaa _liekkuvirttä_. Kaikki liekkuvirret laulettiin _"suurella"_ ja hitaalla eli "korkealla" nuotilla, eikä niissä ole sitä laaritus-refrängiä, kuin on usealla "pienellä" nuotilla.

Runo 2 lauletaan myöskin "yksinpäisiäisnä."

Tois.: 3 lähetään me laulamahan. 2 myös: kasvoin-kumppalini.

5-6 _laatuisasti — viisahasti_; -sti -päätteet kuuluvat laulussa _-ste_, (niin aina keskellä säettä), mutta niin sanottu "ees-laulaja" vetää ensikertaisessa laulussaan _-sti_, mikä pääte siis on pidettävä runollisena sivumuotona Etelä-Karjalan runokielessä. Samoin on translativin pääte runoissa aina keskellä säettä _-kse_ (vaan eeslaulajan ensikertaisessa laulussa säkeen lopussa on sivumuoto _-ksi_); on kuitenkin tekstiin otettu muodot _-sti_ ja _-ksi_, koska ne ovat kirjakielen mukaan.

(Vrt. Kanteletar II: 270.)

3. Liekkuvirsi.

Lauloin ennen, taisin ennen, muulloin muitai mie opetin; nyt en taia itsekänä, tai' en oikein mie osata, 5 enkä taiten tarkkaella; kaikk' on virret vienonnehet, ja laulut lakastunehet, (XXI: 269.) ilo-kielet kirvonnehet, (XXI: 270.) istuiss' on ison kotona, 10 vierress' vellon vainiolla, maatess' on emon majoilla, sukiiss' on suruista päätä, huolellista harjatessa, kaihollista kammatessa; 15 jos en laulella osaile, laulan laulajan jälestä; jos en itse laulakana, laulaa lakki pää-laella; hot en itse huuakana, 20 huutaa huopa lääpässäni; jos en itse tantsikana, tantsiit tallat kengissäni; jos en tantsii mie osaile, tantsin tantsijan takana.

Toisinnuksia ja selityksiä: 3.

"Lauletaan myöskin tietä myöten käydessään, yksin oltuaisna tahi yksinpäisiäisnä, ei vaan sovi reessä (_'liukulauluksi'_, kun reessä ajetaan eli 'livutaan'), ei myöskään tantsuvirreksi, sillä suurella nuotilla lauletaan." Virren on Paraske kuullut Pitkälän Mauralta Metsäpirtin Lapanaisien kylästä. — Runo on tähän sovitettu, koska siinä puhutaan "jälest' laulamisesta", niinkuin Kal. I: 13-14 puhutaan laulu-tavasta.

Tois.: 2 muulloin muita'i opetin 6 kaikk' on virret viipynehet.

2 muitai = muitakin.

3 itse_känä_ kl itse_kääni_ (_-kääne_).

6-8 vienon_nehet_, lakastu_nehet_, kirvon_nehet_; päätteet kuuluvat laulussa: -_neeti_ (_-te_).

10 _sukiiss'_ = sukiessa, harjatessa.

17 _hot_ eli _hoit_ (ven. хоть [hot] = vaikka) jos, vaikka; sanaa käytetään ainakin Venäjän Karjalassa ja Inkereellä.

22 _talla_ = heinästä tahi oljesta tehty irtonainen pohja kengän sisässä.

4. Liekkuvirsi.

Lauletaan me lasta kaksi, pojan kolmen koitellahan, kuin yhen emon tekemät, yhen varpuisen valamat, 5 yhen kyyhkyisen kyhäämät, yhen pyyn pesosta luomat.

Selityksiä: 4.

Lauletaan myöskin metsässä tahi missä hyvänsä, ei vaan häissä.

6 peso = pesä.

5. Liekkuvirsi.

Lauletaan me lasta kaksi, kuin kaks' on kanan pojoista, suusta kuin sulan-nenästä, päästä kuin päivän-kakkarasta; 5 mulla on muhakka muoto, sana suussain on sulava.

Toisinnuksia ja selityksiä: 5.

Tässä niinkuin edellisessä runossa puhutaan laulutavasta, jonkatähden ne tavallansa sopivat Kal. I: 16 toisinnusrunoiksi.

Tois.: 1 Lauletaan lasta on kaksi 5 on mulla muhakka muoto

1 me kl myö.

2 pojoista; nominnatiivi: poikonen (vrt. Kalevalan partitivi-muodot: kauaista, linnuista, rauaista, seläistä ja viikoista); Parasken runoissa esiintyy myöskin: _ennistä_ (entinen), _tuvaista_ (tupanen), _v(i)eoista_ (vetonen) y.m.

5 _muhakka_ = tyyni mieleltään, hyvä, masia luonnoltaan.

6. Liekkuvirsi.

Lähtään langot laulamahan, vellokset vetelemähän, langot laulavat hyvästi, vellokset hyvin vetävät; 5 lyyähän käsi kätehen, (I: 21.) laulamakseen on hyviä, (I: 23.) lauletaan on laatuisasti, ve'etään virttä viisahasti, jottei ilmiset ivaisi, 10 eikä naurais' nuoret naiset; älkää te kyläiset naiset, älkää naiset naapuriset, älkää naiset naurakana, ilmiset ivehtikänä; 15 älkää ouoks' te otelka, älkää virheeksi ve'elkä, minun lapsen laulujani, hupeloisen huutojani; — laulaisin mie, taitaisin mie, 20 kuin ei ois kumma kuulijoista, ihme ilman istujista, seinän-vieren seisojista; kuin on ihme — istukohot! kuin on kumma — kuunnelkohot! 25 lapsen liioin laulujani, mun hupelon huutojani, pienen piipatuksiani, mekujani mielettömän; jos mie lapsi liioin laulan, (L: 549.) 30 paljon mieletön pakajan, hupeloinen äijä huuan, ei oo hullun kieltäjäistä, ankaran asettajaista, ken kieltäis' kylältä hullun, 35 asettais' ken armottoman, Jumalalt' on armot saisi, Luojalt' on hyvät sanomat; kiven all' on kieltäjäni, maan all' on asettajani, 40 kiven all' on kiinteästi, maan all' on ani syvässä; muill' on turvat, muill' on armot, muill' on turvaiset tuvassa, armoiset katoksen alla; 45 mull' on turva turpehessa, armo arkussa lepääpi, armo kirkon aian alla, mull' on tuulet turvanani, ahavaiset armonani.

Toisinnuksia ja selityksiä: 6.

Tois.: 15 älkää ouoksi otelko 26 hupeloisen huutojani 29 vaikk' mie lapsi liioin laulan 30 paljon mieletön mekuitsen 35 asettais' on armottoman 48 mun on tuulet turvanani.

1 _lanko_ = sukulainen EK:ssa.

2 _vello_ = veli; _vellos_ = molemmat veljet, veljes.

3, 4 laulavat, vetävät kl laula'at, vetäätä.

5 koko se laulutapa, että käsikkäisin lauletaan on peräti tuntematon EK:ssa niinkuin Venäjän Karjalassakin; sitä vastoin on se ollut tapana ainakin Pohjois-Savossa ja ehkä muuallakin; — lyyähän = lyödähän.

6 laulamakseen = laulamaksemme; hyviä kl hyyvvi'i.

9 _ilmiset_ = ihmiset.

20 Ensimäisessä säkeen-jalassa on kaksi kaksoisääntä, jotka laulussa kuuluvat: _kuei ois_...; ensimäisessä sanassa on siis triftongi. [Paraske kutsuu säkeen-jalkaa kanta-nimellä; "joka sanassa (= säkeessä) on neljä kantaa".]

21 _ilman_ = ilman työtä olevia (ihmisiä); vrt. kuitenkin run: _katson ilman_ (maailman?) _ihmisiä_.

22 _seinänvieren seisoja_, samalla tavoin kuin voi sanoa lattianistuja, pihanseisoja y.m.

23, 24 kuunnelkohot, istukohot kl kuunnelkooto, istukooto.

28 _meku_ = huuto, äänenmökinä.

31 _äijä_ = paljo.

33 _ankara_ tarkoittaa Etelä-Karjalassa aina samaa kuin jalo, reipas, ylpeä.

36 _armot_ = hyvyydet, turvat, apu.

(Vrt. Kant. 11: 2609).

7. Liekkuvirsi.

Ei virret Viroista puutu laulut puut' ei Puntuksesta; — ennen puuttuut metsät puita, metsät puita, maat kiviä, 5 tykin-vallit luotiloja, Suomen turkki suutaria, kaupunt' on käveliöitä, ennenkuin me sisot sanoja eukon lapset lausehia; — 10 ennenkuin virret Viroista, laulut puuttuit Puntuksesta, ennen puuttuit pohja-tuulet, loppuit tuulet lounahista, muuttuit tuulet murkinoista, 15 ennenkuin loppuit mun loruni, ennenkuin loppuit loilotukset; — ei lopu lorina multa, lopu ei multa loilotukset; — vielähän mull' on virkkamista 20 vielähän mull on viisi virttä, kokonaista kolme virttä, viis' on virttä laulamatta, kolme ilman koskematta; niinhän mull' on virtosia, 25 niinkuin seinä-hirtosia; mie kuin säännyn laulamahan laulan päivän päästä päähän, laulan sutkin suorastansa, kohastaan mie kolme yötä, 30 laulan sutkin syömättäkin, toisen sutkin juomattakin, päivän päälle määrästäni, mie laulan yheksän yötä, päivän päälle kymmenettä, 35 yhen paiain mie panolla, yhen vatsan syönnöksellä, yhen vyön vyötännällä.

Toisinnuksia ja selityksiä: 7.

Lauletaan myös yksinpäisiäisnä sekä tanssissa, kun ei suurella nuotilla lauleta; — ei vaan sovi häissä eikä reessä. Runo on tähän pantu, koska sen alku-osassa sanotaan että virsiä löytyy viljalti; vrt. Kalev. I: 45.

Tois.: 9 lapset eukon lausehia 14 muuttuut tuulet murkinoihin 15 ennenkuin loppuit mun lojuni 22 viis' on virttä virkkamatta 30 laulan sutkin suorastansa (kl suoras_teese_) 34 laulan päivät päällekkäisin.

I _Viroista_; _oi_-muoto näkyy olevan alkuperäinen; myöskin Suomeksi käännetyissä vanhoissa kuninkaallisissa asetuksissa v. 1647 alkaen kirjoitetaan Ruotsin kuninkaan epiteetien joukossa muun muassa: "Viroin maan Herttua" eli "Herttua Virois". — Sisällyksen puolesta on huomattava, että tässä on viittaus Vironmaan runo-rikkauteen.

2 _Puntuksesta_; tarkoitetaan varmaan tunnettua Jaakko Puntuksenpoikaa Delagardie'ta, synt. 1583, k. 1652. "Jalo herra Jaakko Puntus" on useasti mainittu Etelä-Karjalan ja Inkereenmaan runoissa, niin puhutaan esim. hänen sodistansa Wolmarissa (1601), Käkisalmessa ("Suomen linnassa" v. 1610 ja 1611) sekä Riiassa (1621).

6 ymmärrettävä: ennenkuin Suomen turkki puuttuu suutaria. Kenties on alkuperäinen säe kuulunut: _Suomen Turku suutaria;_ kuten tiedetään kutsuttiin Turun kaupunkia ennen _Suomen Turuksi_ (esim. jo Agrikolan kielessä). Tämä selitys on sitä luonnollisempi kuin paralleli-säkeessä sanotaan: _kaupunti_ käveliöitä.

8 _k_ sisko-sanassa katoaa EK:ssa, niinkuin myöskin sanotaan _nisan, laisan, lasen, kosen, posen, vasen_ y. m. (eikä: niskan, laiskan, lasken, kosken, posken, vasken).

9 _eukko_ = äiti (esim. Pyhäjärven murteessa).

12-14 ilmansuunnat ovat P:n kielessä: _Päivän nousu_ (itä), aamupäivä (itäkaakkonen), _murkinapäivä_ (kaakkonen) _lounat_ (louna), sitten _allaisissa lounaissa, keski-illoillaan, päivänlasku_ (länsi) ja _päivätön pohjainen_ (luoteesta koilliseen); pääsuunnat ovat siis: murkina, lounat ja pohjanen.

28 sutki (ven. monikk. сутки [sutki]) = vuorokausi; — suorastansa kl suorasteese.

29 kohastaan kl kohasteen.

35 paiain = paitani. EK:n runokielessä ja joskus puhekielessäkin saa kuulla sellaisia muotoja kuin: (minun) poj(j)ain, jal(l)ain, (hänen) poj(j)aase, jal(l)aase; runoissa esiintyy usein sellaisia muotoja kuin linnuis (lintusi), tu(uv)vain (tupani), virrein (virteni) y.m.

8. Liekkuvirsi.

Ei sanat puhellen puuttu, (I: 45.) virret laulain ei vähene; sanat puuttuut saamatuutta, virret viikon laulamatta; — 5 eihän leipä syyen puutu, leipä puuttuu saamatuutta, raha saamatt' ei sikiä, leipä ei kasva kyntämättä, kylvämätt' ei touko kasva.

Toisinnuksia ja selityksiä: 8.

Tois.: 7 raha saamatta ei sikii.

3 _saamattuutta_ = pyytämättyyttä, saamattomuutta, "kun ei oo saatuja sanoja, eikä tuotu tuoniloita."

4 _viikon_ = kauvan.

5 _syyen_ = syöden.

Tähän virteen on yhden kirjaanpanon mukaan lisätty seuraavat, Etelä-Karjalan taloudellisiin oloihin nyky-aikoina hyvin sopivat säkeet:

leipä kulkee on kulissa, pehmyt jauho Pietäristä.

9. Liekkuvirsi.

Mie toin virret tullessani, mitä laulan ollessani, mull' on virret tiellä tehty, tie-puolista tempomani, (I: 53.) 5 risuloista riuhtomani, (I: 55.) kantaloista kaapimani, kanervista katkomani, (I: 54.) mie vaan oksista otelin; — meill' ei virttä viikon tehhä, 10 tehhä ei kuuta eikä kahta, tuleet tunniss' on parissa, seitsemässä selkiääpi; — mie en oo opissa ollut, käyn't en kielen koululoissa, 15 en oo seissut seppälässä, takojiin en tanhuvalla, syön't en rauan suurumia, likkin't en teräksen lientä, vaalin't en vasaran vartta, 20 sepän pihtii en pitänyt, sepän liettä liekuttanut, painan't en sepän paletta; omat on virret oppimani, omat saamain on sanani, 25 otin tuumat otsastani, nenästäni neuvot keksin, suustain on sanat suloiset; — muut lapset oliit opissa, muut he seisoit seppälässä, 30 seisoit seppiin on pajassa, takojien tauhuvalla, söivät rauan suurumia, sepän piihtii he pitivät, likkivät teräksen lientä, 35 vaalivat vasaran vartta, painoit on sepän paletta, sepän liettä liekuttivat; mie seisoin selän takana, seisoin seinän-vieroisessa; 40 muut kuin olivat opissa, mie olin oven takana.

Toisinnuksia ja selityksiä: 9.

Tois.: 1 Mie tein virret tullessani 13 enhän mie opissa ollut.

17 _suuruma_ = ryyni; tarkoittanee niitä pavun näköisiä rauta-aineita, jotka tavataan rautamudassa ja välistä hiekassakin.

18 _likkiä_ = juoda latkia, litkiä.

39 _vieroinen_ = vieri.

(Vrt. Knt. II: 280).

10. Liekkuvirsi.

Opp' on teitä, opp' on meitä, opp' on poikia omia, opissa on ollehia, koulussa on käynehiä; — 5 ei oo virret tiellä tehty, kanervist' ei katkomani, (I: 54.) mie toin virret tullessani, mitä laulan ollessani; ei oo virret eklen tehty, 10 virret on teht' jo viisi vuotta teht' on touko-torstakina.

Selityksiä: 10.

Säkeitä 1-2 ei P. voi selittää; ehkä on luettava: oppoon teitä &c = open, opastan teitä; myös lauletaan: Oppo teille, oppo meille.

9 eklen = eilen.

II _Toukotorstakina;_ jossain toisessa P:n runossa mainitaan: toissa touko-vuonna, ja eräässä P:n häävirressä sanotaan: virret on tehty viisi vuotta, teht' on toissa torstakina. Kenties on toukotorstaki = helatorstai, joka on tou'onpanon aikana sekä Toukokuussa (mutta Karjalaisten vanhan ajanlaskun mukaan on se Sulamaakuussa, joka alkaa kuun synnystä Huhtikuussa, kun on Hank'kuu loppunut). Vanhempina aikoina olivat rukoussunnuntai (dominica Rogate) sekä seuraava maanantai ja tiistai n.k. mustan ristin päivät (ruots. svarta korsets eller gångdagarna), joina maamiehet kävivät pitkin peltojansa rukouksia lukien vuoden sadon edestä. Keskiviikkona alkoi lauluviikko ("kanttausviikko"), jolloin kouluteinit kävivät maaseuduilla laulamassa. Torstaina alkoivat Sääksmäen "Helan-huutamiset". V. 1684 mainitaan, että Loimaalla sanottuna vuoden aikana siunattiin pellot polttamalla tulta ja ehkä lukemisellakin. Edellä on mainittu, että etenkin Helluntaina eli "Neljin' pyhinä" laulettiin virsiä liekulla.

11. Liekkuvirsi.

Lennä lintu, kiiä korppi, hoitamaan mun huoliani, kantamaan mun kaihojani; enemmän on mulla huolta, 5 kuin on huolen-hoitajilla, suuren kaihon kantajilla, ison huolet, eukon huolet, mun on viien vellon huolet, seitsemän sisären huolet, 10 viel' on huoleni omani; jos mie huolin täänkin huolen, täänkin murhe'en murennan, täänkin kaihon kannattelen, kyll'hän tuulet toista tuovat, (1 67.) 15 ahavaiset antelevat, meren aaltoset ajavat, meren tyrskyt työntelevät.

Toisinnuksia ja selityksiä: 11.

Tois.: 8 mull on viien vellon huolet

10 mull' on huoleni omani; huomattava on että suffiksi esiintyy kahdesti, _oma_-sanan yhteydessä.

16 aalto, Eteläkarjalan murteessa _alto_.

17 tyrsky = aalto, maininki.

(Vrt. Knt. II: 273)

12. Liekku- ja tantsuvirsi.

Mitä miitin kuin mie laulan, ja kuta kuin mie sanelen? eikös näin hyvä olisi, näin pätösin kelpajaisi? — 5 mie kuin mietin mielelleni, ajattelen aivoilleni: eikös näin hyvä olisi, näin pätösin kelpajaisi? — näinkös virret virketahan, 10 näink' se laulut laitetahan, näinkös pannaan paikoillensa, laitetaan latuisillensa? — eikös näin soma sopisi, näin pätösin kelpajaisi? — 15 tulkaa virrein mun tupahan, ikkunoist ja reppänistä, suuremmat tuvan ovesta! niin on mulla virtosia, niinkuin seinä-hirtosia; 15 virret luoksein virratkahan, niinkuin virtaava vetonen, poikk' on puolin polvilleni, kääntykööt kätösihini! — kerin virrein mie kerälle, (I: 71.) 25 sykkyrälle synnyttelen, panen virret palmikolle, panen aitan parren päähän; (I. 77.) niit' ei laula kaikki lapset, ei lajua lapset kaikki, 30 virsiäin ei virkettuini, latusiin ei laitettuini; — mie en joua laulamahan, itse laulan konsa jouan, kun on pantu palmikolle, 35 sykkyrälle synnytetty; — siit' mie jouan laulamahan, kons' ei ruke'et rutaja, karise ei kakran-ripsit, kons' ei taitu otran-tähkä, 40 eikä heinikko heläjä; — kons' on kakrat kaappunalla, otrat oivo-närttehellä, kons' on ruke'et rutussa: siit' mie jouan laulamahan, 45 siit' laulan yheksän yötä, yhen vatsan syönnöksellä, yhen paian mie panolla, yhen vyön vyötännällä.

Toisinnuksia ja selityksiä: 12.