Part 4

--Ka, mikset huoli ... sen vähyyttä jos katsonet, niin sano, minä tuon mitä haluat ... tahdotko hirven, vai karhunko tahdot? Kelpasipa entiselle papille metsämiehen tuomiset.

--Mutta nykyiselle ei kelpaa. Erehdyt, jos luulet pilkkasi minuun pystyvän. Sanon sinulle muuten, että kristittyjen on tapana riisua lakkinsa vieraaseen tupaan tullessa.

--Jos en liene vieras mielitietty, niin pääsenhän pois sitä tietä, jota tulin, virkkoi Panu, lähtöä tehden, mutta ottamatta lakkia päästään.

--Tulit kuin kutsuttu, minulla on kanssasi sana vaihtamatta.--Jääkää miehet, virkkoi hän nähdessään, että nämä tekivät lähtöä poistuakseen tuvasta.

--Ettehän minua pelänne? sanoi Panu.

--Ajattelimme, että olit meille sanonut sanottavasi, sanoi Vaaralainen.

--Vielä on minulla hiukan lisättävää. Istukaa vain paikoillenne.

Miehet istuutuivat vähän väkinäisesti, ja jonkinlainen levottomuus kuvastui heidän katseissaan.

--Kuulit äsken, mitä luin, virkkoi pastori Panun puoleen kääntyen. Se oli sinua varten. Ellen erehdy, olet sinä se samainen Korpivaaran tietäjä, josta olen kuullut puhuttavan.

--Tietänen yhtä toista minäkin, vaikken äijeä enemmän.

--Tiedät nyt siis senkin, että aion tehdä elkeistäsi lopun, joita täällä koko kristityn kansan kauhistukseksi harjoittanut olet, ja saattaa sinut noidantöistäsi edesvastuuseen, ellet niistä lakkaa.

--Mitäpä noitasi minuun, vastasi Panu pankon nurkalle istuutuen.

--Kiellätkö olevasi noita?

--Kuka on sanonut, että olen noita?

--Röyhkeytesi sen minulle jo sanoo, ellen muuten sitä tietäisi. Nämä miehet sen myöskin taitavat todistaa, että täällä taikurina kuljet ja että taaskin olet tullut herkkäuskoisia pettämään. Mutta minä varoitan sinua: lakkaa, jos henkesi on kallis.

--Minkähän minulle tainnet. Vai sanovat nämä miehet...?

--Emmehän mitään ole sanoneet ... emme tunne koko miestä.

--Pelkonne on turha, ei hän teille mitään mahda. Mutta jos ette te tunne tätä miestä velhoksi, niin on täällä niitäkin, jotka sen tekevät. Astu esiin, Reita!

Panu hätkähti sen nimen kuultuaan. Arka ilme silmissään, niinkuin otuksella, joka kuulee oudon risahduksen metsästä, mutta ei tiedä, mistä se tulee, eikä osaa sitä pakoonkaan lähteä, katsahti hän samalla kuin kokoon kyyristyen ympärilleen ja näki karsinan pimeästä uunin suojasta astuvan esiin nuoren miehen. Tuokion häntä värähtämättä katsottuaan katosi säikähdys hänen silmistään, ja ilme vaihtui pistäväksi, väijyväksi vihaksi.

--Tunnetteko toisenne? kysyi pastori.

--Tunnenhan Panun, vastasi Reita.

--Tunteekos Panu tämän nuoren miehen?

--En tunne, vastasi Panu, silmiänsä räpyttäen.

--Sano, Reita, hänelle sitten, ken olet.

--Olen Reita Reidanpoika, jonka isän tuhosit epärehellisessä taistelussa.

--Lienet, kuka lienetkin, virkkoi nyt Panu yhä enemmän tointuen, mutta Reita kaatui miesten ottelussa.

--Kavalasti hänen kimppuunsa karkasit, vaikka taistosille vaadit. Metsärosvo olet, vaikka sanot tietäjä olevasi. Eikä ole sinulla oikean tietäjän lahjoja.

--Sinullakos ne on?

--Ei ole minulla, enkä niistä välitä. Mutta isälläni oli, jonka tuhosit. Luulit saavasi hänen tietonsa, mutta mennessään hän ne vei. Et osaa loveen langeta, et tulevia tiedustella, et oikeata taikaa tehdä, niinkuin isäni osasi.

--Hammas suussa synnyin minäkin, kehahti Panu.

--Siksi oletkin peto semmoinen kuin olet.

--Nyt jo kehut, Panu, sillä, minkä äsken kielsit, virkkoi pastori.-- Olet siis kuitenkin tietäjä?

--En kiellä sitä, mikä tosi on. Tietäjä olen.

--Ja myönnät pirun väellä liikkuvasi?

--Liikun väellä Väinämöisen, väellä kaiken kaikkivallan.

--Jo vainen valehtelitkin ... Lempo auttajasi, huusi Reita.

--Minä kiellän sinua täällä millään väellä liikkumasta, kuohahti pastori seisoalleen nousten.

--Ja minä kielloistasi viis!

--Ellet minua tottele, etkö luule esivallan käden sinua saavuttavan?

--Pitkät pihdit, mutta huonot pitäjät.

--Kuolema sinulle, jos sinut noituudesta tavoitan! Tiedä se, että voin sinut jo oman tunnustuksesi nojalla Turkuun poltettavaksi lähettää! huusi pastori yhä enemmän kiihtyen ja piispan kirjoitusta kädessään ojentaen.

--Mutta jos minä en pala!

Sen sanottuaan pyörähti Panu kantapäillään ja astui ulos porstuaan, johon kokoontunut väki väistyi hänen tieltään kuin ruhtinaan.

--Ota jäniksesi! huusi pastori hänen jälkeensä.

--Kun et itse syöne, niin syötä koirallasi! vastasi Panu taakseen katsahtamatta.

Häntä ennen olivat tuvassa olleet miehet yksi toisensa perästä väittelyn kestäessä hiipineet ulos, ja kun pastori aikoi kääntyä heidän puoleensa, huomasi hän olevansa Reidan kanssa kahden.

--Reita, sanoi hän, olet tarjoutunut palvelukseeni. Otan vastaan tarjouksesi. Ensi työksesi määrään, että pidät silmällä tuota miestä ja heti kohta minulle ilmaiset, jos saat tietää hänen täällä taikuuttaan harjoittavan. Vai pelkäätkö sinäkin häntä?

--En pelkää! vastasi Reita.

Pastori nousi ylös ja kokosi kirjansa. Katsahtaessaan ulos porstuan ovesta näki hän Panun suorana ja ylpeänä astuvan jäälle päin. Tähän saakka oli hän niiden noitien mukaan, joita oli nähnyt Turussa tutkittavina, kuvaillut heitä kaikkia pieniksi, tihru- ja kierosilmäisiksi, rumiksi kummituksiksi. Tämähän oli kuin sotilas ja esiintyi itsetietoisella varmuudella. Eivät häntä ehkä syyttä pelänneet. Mutta nyt tiesi hän ainakin, mistä vihollinen oli etsittävä. Ei nyt enää tarvitsisi taistella väistyviä varjoja vastaan, vaan oli vastustaja itse tullut häntä taisteluun vaatimaan. Ei ollut se ylenkatsottava vastustaja. Mutta sitä suurempi on vaikutus oleva, kun hän kukistuu.

V.

Niin pian kuin Panu oli ehtinyt vähän matkaa pappilasta, keräytyivät hänen miehensä, joista toiset olivat häntä porstuaan saakka seuranneet, toiset jääneet vähän ulommaksi odottamaan, hänen ympärilleen.

--Mitenkäs kävi? Mitäs sanoi?

Mutta huoletonna jatkoi Panu matkaansa virkkaen olkansa yli:

--Poika se on parraton nulikka, vaikka on pitkä. Uhkasi elävältä polttaa.

Ilpo, joka oli ollut porstuassa väittelyä kuulemassa, jouduttautui kertomaan kuulemiaan:

--Suorat sanoi sanat Panu ... voi miestä sitä, mitenkä hyvästi sanoi.

--Mitenkä sanoi?

--Näin sanoi: »Liikun väellä Väinämöisen, väellä kaiken kaikkivallan».

--Mainiostipa sanoi!

Panu hymyili tyytyväisenä edellä kulkiessaan.

--Honkaan taittaa päänsä semmoinen pässi ... luulin kummemmaksikin.

--Mutta jos vielä minkä tekee?

--Ei ole minkään tekijätä.

--Mutta silmä on tuima...

--Mutta loihtu huono. Kaikki lauloi tietonsa yhteen läjään.

--Lauloiko?

--Ka, lauloipa tuo tai lateli. Vihoitteli ja uhkaili. Ei uhaten orava putoa, tuskitellen teiri puusta. Tietäisi kai nyt sitä vaaraa vasten varautua, jos viitsisi... Onko voutia näkynyt?

--Tuoll' oli jäällä äsken ja kuului jo kyselleen.

--Onko nahkasaksoja paljon?

--Vähän on vielä, mutta tulossa sanotaan olevan; pyry on viivyttänyt Viipurin miehiä.

--Hyvä on. Olkaahan täällä saapuvilla. Kun puhuttelen voutia, niin sitten taas tarvitsen teitä, sanoi Panu ja lähti jäälle.

Lahden pohjukassa, jonka suvanto muodosti kirkon rantaan, liikkui markkinaväki. Paitsi muutamia reellisiä rihkamatavaraa oli siellä kaupaksi suoloja, sarkaa, pellavaa ja rautakaluja. Eniten kuitenkin näkyi turkiksia, joita myyjät kantoivat suurissa rykelmissä kaulansa ympärillä, niin ettei miehistä näkynyt muuta kuin pää ja vähän jalkoja. Siinä oli karhumies kokonaan karhunnahkain peitossa, kettumies, susimies, ilvesmies, mutta oravamiehiä enimmin. Pohjanmaalta oli saapunut laumoittain poroja, joita torniolaiset poromiehet, renkeinään tihrusilmäisiä, pieniä lappalaisia, kuljettivat markkinoilta markkinoille. Hevosia, joita ei tiettömillä erämaan taipalilla kyetty paljon käyttämään, oli vain jokunen siellä täällä. Suurin osa markkinamiehiä oli saapunut suksilla hiihtäen, ja suksia ja sauvoja seisoi pystymetsänä jäällä ja rantatörmällä. Väkeä oli kahta eri rotua paitsi lappalaisia: puheliaita, vaaleakasvoisia, vähän velttoja savolaisia lammasnahkaturkeissaan, ja tummaverisempiä, solakkaruumiisia, kauhtanoihin ja metsällisten nahkoihin puetuita karjalaisia. Savolaiset tallustelivat raavaannahkaisissa, pitkävartisissa pieksuissaan, karjalaiset keikkuivat keveissä, punaisella reunustetuissa poronnahkajalkineissaan. Siellä täällä astuskeli joku venäläinen pitkässä, laajahihaisessa turkkihameessaan, päässä suunnattoman suuri ja korkea karvalakki. Kotokeittoviinaa, olutta ja lämmintä siirappivettä anniskeltiin kirkon rannassa olevasta havumajasta, ja pappilan nuottakodan ovella seisoi säkkipillin puhaltaja soittaen tanssinuottia jäällä pyörähteleville, joiden joukossa Kuisma ylinnä keikkui.

Kun Panu miehineen laskeutui jäälle, herätti hänen tulonsa heti huomiota. Joutilas väki kerääntyi häntä katsomaan, ja hänen takanaan kuiskailtiin: »Korpivaaran tietäjä»; kauppiaat huusivat häntä tavaroilleen, ja toiset kiiruhtivat häneltä nahkoja kyselemään, sillä hän oli aina ollut hyvä sekä ostamaan että myymään. Oli myöskin jo alkanut tieto levitä kohtauksesta pappilan pirtissä. Hän näki sen huomion, minkä herätti, kulki reeltä reelle, miesryhmästä toiseen, hintoja kysellen ja tuttavia puhutellen. Silloin tällöin nykäisi häntä joku kauhtanan liepeestä, veti hänet syrjään ja puheli kuiskaten ja salaperäisesti hänen kanssaan.

Hänen erään reen luona seistessään ajoi siitä sivu täyttä karkua muuan torniolainen poromies. Huomattuaan Panun heitti hän hihnan poron selältä maahan ja hyppäsi pulkastaan. Asettuen tietäjän eteen ja tarkastellen tätä huusi hän:

--Vai sinä se olet se maan kuulu tietoniekka? Terveisiä Lapista! Et sinä sentään Lapin velhoille vertoja vedä!

--Enhän pyrikään, kuomaseni!

--Kuomaseni! Koira kuomasi ... mutta minä en usko tietäjiin, minä uskon paaviin!

--Ei ole enää paavin usko oikea usko, huomautti joku mies kehästä, joka oli siihen ympärille syntynyt.

--Kenenkäs on oikea?

--Luteruksen.

--Sitten minä uskon siihen, mutta noitiin pilasen--ja hän kääntyi perin ja teki häpäisevän liikkeen Panun edessä. Panu kääntyi pois, mutta silloin huusi pohjalainen hänen jälkeensä:

--Älä mene, Panu pahanniminen, osta poro! Älä mene, kuuletko!

Mutta kun Panu ei ollut kuulevinaan, juoksi mies hänen jälkeensä, tempasi lakin hänen päästään ja painoi sen omaan päähänsä:

--Tämäkö on se tiedon lakki? Nyt olen minä yhtä hyvä tietäjä kuin sinäkin!

Panu koppasi lakkinsa pois ja sysäsi luotaan juopuneen miehen. Tarttuen sitten hänen poronsa kuonoon, puhalsi hän sitä sieraimiin ja virkkoi piloillaan, niinkuin näytti:

--Aja koskeen isäntäsi!

Pohjalainen hyppäsi pulkkaansa ja huusi mennessään:

--Jos ajaakin, niin ei se sinun käskystäsi aja. En pelkää taikojasi!

Hän ajoi täyttä laukkaa poispäin jäätä pitkin.

Ryhmä hajosi, ja Panu jatkoi kävelyään. Hän oli keksinyt loitompaa voudin tuuhean turkiskauluksen ja meni häntä tapaamaan.

Vouti oli suuri, lihava, pitkäviiksinen herra, puoleksi sotapuvussa. Päällä oli hänellä väljä sudennahkaturkki, jonka vyötäisiä sitomassa oli paksu hirvennahkahihna ja siitä riippumassa pitkä, käyrä miekka. Kaikki, joita hän puhutteli tai joiden ohitse hän kulki, paljastivat päänsä hänen edessään. Hän kulki kuin halliten markkinapaikalla, tarkastellen, järjestellen ja toruenkin, kun sille päälle sattui. Nähtyään Panun viittasi hän häntä luokseen. Panu lähestyi häntä kumarrellen ja avopäin. Armollisesti otti vouti hänet vastaan.

--Panehan lakki päähäsi ja kerro mitä kuuluu. Mitäs nyt nahkoista tarjotaan?

--Ei ole vielä mitään tarjottu, kun ei ole kysyttykään.

--Onkos paljon nahkoja?

--Ei ole paljon ... mikähän lienee pari ahkiollista.

--Sano kymmenen, sinä vanha kettu.

--Huonot taitaa tulla markkinat, kun ei ostajiakaan näy.

--Ja minä sanon, että hyvät tulee. Nahka nousee vielä toisen puolen hinnassa. Tulee kuninkaan ostaja.

--Joka sille saanee myydä...

Vouti kuiskasi jotakin Panun korvaan.

--Tehdään vain, jos teidän armonne suostuu.

--Suostuinhan viime talvenakin. Onko sinulla miehet varattu?

--On kymmenkunta.

--Se riittää. Minä annan rahat. Ennätätte hyvinkin ostaa edeltäkäsin. Ne eivät ole täällä ennen iltaa. Mutta nyt minä vaadin paritsat, en suostu enää ilman antamaan.

--Ka, enhän minä paritsoitta. Paljonko tahdot?

--En tahdo rahassa mitään.

--Ka, missäs sitten, jos et rahassa?

--Onko sinulla monta karhua kierroksessa tänä vuonna?

--On kolme.

--Sano viisi! Tahdon kaikki viisi karhua siitä rahasta, minkä nyt lainaan, ja avusta, jota annan. Näiden on sinun annettava rauhassa maata maaliskuuhun asti. Silloin tulen tappamaan. Itsesi ja suksimiestesi tulee olla minulle ja miehilleni apuna ajossa ja majoittaa meidät niinkuin ennenkin.

--Niinhän toki, kuten vain parhaiten voidaan.

--Ja sitten ... mitä sinä, moukka, sinne suu auki töllistelet!--ärjäisi hän muutamalle talonpojalle, joka häntä katseli, mutta nyt säikähtäen vetäytyi syrjään,--sitten tahdon minä paljon paremman saunoittajan kuin viime vuonna.

--Hyvähän se oli. Kylän pullehin emäntä.

--Vanha akka oli. Nyt tahdon Annikin, sen tytön, joka on orjana talossasi.

--Kovin on nuori vielä ja toiselle luvattu...

--Sen parempi.

--Enhän tiedä, lähteekö saunoittamaan.

--Ellet anna, jääkööt kauppamme.

--Älkäähän, parastani koetan.

--Lupaatko varmaan?

--Luvatahan saanen.

Vouti vei Panun leveälle reelleen, jonka eteen oli komea ori valjastettu, otti kuomin taskusta pussillisen hopeariksejä ja luki niitä ison koon Panulle.

--Mutta katsokin, ettei karhuja peloitella makuuksistaan, varoitteli vouti vielä. Oletko manannut metsän väen vartioimaan?

--Manatut ovat, jos eivät paremmat manaajat pois säikyttäne.

--Mitkä paremmat?

--Täällä on teillä kovat manaajat, sanoi Panu ja viittasi päällään pappilaan päin.

Vouti rehahti nauramaan.

--Sen manuista, sinä irvihammas! Ei sen jumalat näissä asioissa auta.

--Autatteko meitä, jos alkaa ahdistaa, niinkuin on uhannut?

--Niin kuuluu tehneen. Mutta ole huoletta. Minä olen kaikkien niiden ystävä, jotka antavat kuninkaalle, kuin kuninkaan on ja--minulle kuin minun on. Onko sinulla veronahkat?

--On ... ja vähän päällekin.

Vouti aikoi mennä, mutta vielä oli Panulla asiaa.

--Tuota, kuulehan ... annathan saunasi?

--Aiotko siellä taas taikojasi tehdä...

--Täytyyhän auttaa tarvitsevia...

--Saanethan tuon. Mutta katso, ettei tule puheita.

Silloin syntyi hälinää jäällä, ja väki lähti huutaen juoksemaan koskelle päin. Porohuijari pohjalainen oli ajanut suvantoon ja hupparoi siellä avutonna jääpalasien välissä, sill'aikaa kuin poro, joka oli pulkkineen päässyt jäälle, karkasi hurjassa laukassa rantaa kohti. Surkeasti uikuttaen huusi pohjalainen ihmisiä apuunsa ja rukoili tietäjää päästämään häntä kiroistaan. Ei kukaan uskaltanut mennä jäälle, joka rutisi ja ulahteli. Silloin tempasi Panu nuorakimpun lähimmästä reestä, sitoi sen suksen varpaalliseen, lähetti suksen hankea pitkin menemään hukkuvata kohden ja veti hänet ylös suvannosta.

--Tekeekö toisen kerran mielesi häväistä Korpivaaran tietäjää? virkkoi hänelle Panu.

Vilusta väristen ei torniolainen osannut muuta kuin itkeä. Vouti komensi miehensä hoitamaan hänet kotiinsa, ja kiinniotetun poron pulkassa ajettiin Tornion mies voudin pirttiin.

Mutta yhä suuremmalla ihmetyksellä ja pelolla katselivat markkinamiehet Panua.

Pitkän aikaa oli eräs hätäisen näköinen nainen seuraillut häntä hakien tilaisuutta häntä puhutellakseen. Viimein rohkaisi hän mielensä.

--Kuulehan, Panu, kuiskasi hän. Se on ollut siinä tuskassa taas monta päivää, ei pääse mihinkään, hervotonna makaa. Kuuli sinun olevan täällä, niin vaati hakemaan. Tule, hyvä mies, meitä auttamaan!

Panu tarkasteli vaimoa, antoi hänen hätäillä ja virkkoi sitten:

--Taidat olla se sama, joka viime talvena sanoit ennen itse kuolevasi kuin Korpivaaran tietäjältä lähdet apua hakemaan.

--Älä nyt sitä muistele... mikä lienee mieleni sokaissut.

--Mene sen pappisi luo, jota odotit... Nythän se on tullut.

--Eihän se mitään mahda...

--Mahdankos minä?

--Sinä mahdat ... voi, kyllä sinä mahdat ... se kuolee, jos et tule ... minä annan vaikka ainoan lehmäni, jos tahdot.

--Viehän sitten voudin saunaan, sinne vanhaan uhrilehtoon... Jos on aikaa, niin tulen. Mutta muista se, ettet kenellekään hiisku sanaakaan, muuten ei taika tehoa.

Vaimo lähti juoksujalassa jäältä. Panu kääntyi itsekseen hymyillen nahkain ostoa järjestämään.

--Tuokin ristitty, naurahti hän, asuu ihan kirkon nurkkajuuressa...

Yht'äkkiä muisti hän jotakin nähdessään poikansa miesjoukossa. Otettuaan hänet syrjään virkkoi hän:

--Minä tarvitsen kolme vaskirahaa kolmen kuninkaan valtakunnasta, yhden kustakin. Tarvitsen ne sairaan pesuveteen pantavaksi. Tuoss' on riksi, vaihda sillä yksi raha tuon ryssän reestä, toinen saksalaiselta, joka saippuoita kaupittelee, ruotsin raha on mulla itselläni. Ja kun näet meikäläisiä, sano, että odotan nuottakodan kupeella.

VI.

Ilta alkoi pimetä, ja vähitellen tyhjeni jää. Siellä täällä nuuskiskeli vain jokin tuuheakarvainen koira rekien sijoja, ja hoilotteli joku kotiteko-oluesta juopunut markkinamies. Vähitellen vetäysivät nekin maihin, eikä kuulunut enää muita ääniä kuin kosken kohina suvannon päässä.

Samassa kun päivä pimeni, syttyi tulia taloissa, rannoilla ja metsissä. Huoneita kun oli vain vähän ja nekin vuokratut rikkaimmille ja kaukaisimmille kaupustelijoille, täytyi suurimman osan markkinaväestä viettää yönsä päivänsä taivasalla. Sakea, suojaava kuusikko rannalla oli kuin sotaleiri nuotiotulineen, joita roihusi vieri vieressään kiinni. Metsä, josta ei saanut puuta kaataa, oli ikivanhoista ajoista tähän tarpeeseen rauhoitettu. Vuoteena oli makaavilla havuja, niiden päällä nahkoja ja peitteenä taas nahkoja niillä, jotka niitä tarvitsivat. Lappalaiset ja muut, joilla oli poroja, olivat niiden kanssa sijoittuneet vähän ylemmä rannasta petäjikkökankaalle, jossa kasvoi jäkälää.

Suuren kankaalle kaatuneen hongan kylkeen oli sijoittunut puolikymmentä miestä. Suuri tervasnuotio roihusi heidän keskellään valaisten laajalti harvaa metsää, jossa puuhun kytketyn poron sarvet häämöttivät.

Ympäriltä kuului toisten porojen kellojen kilinää, ja silloin tällöin usahti koira metsässä estäen irtaimia liian kauaksi loittonemasta. Miehet olivat juuri ateriansa lopettaneet, siirtäneet padan hankeen kannon päästä ja istuutuneet höyryävän oluthaarikan ympärille, jonka sisältöä olivat padassa lämmittäneet. He olivat kaikki poronnahkoihin puetuita, mustanpuhuvia ja pieniä, vaikka joukossa oli joku kookkaampikin.

--Huonot markkinat! virkkoi miehistä muuan.

--Eihän ollut meillä paljon myydäkään.

--Jos olisi odotettu huomiseen, ehkä olisi hinta noussut.

--Tuskinpa olisi, ainahan se on aattona ylinnä. Eikä kuulu tulevan ulkolaisia ostajiakaan.

--Mistä sen oikein kuulitkaan, Hilppa?

--Panulainen sanoi voudin miesten tienneen.

--Siinä oli! Ne vanhat liittolaiset! Pyyhitään, miehet, partojamme.

--Olipa tuo nyt tuon vertaisilla hintana mikä tahansa ... emmehän ole oikeastaan kaupantekoon tulleetkaan.

--Tokkohan tulee Reita?

--Lupasi tulla.

--Tunsiko sinut, kun häntä puhuttelit?

--Mistä olisi minut tuntenut. Poikanenhan tuo vielä oli lähtiessään ... ei ollut pulkassa pysyä, kun häntä kyyditsin vetten taa. Esteli ensin tullakseen, mutta sitten lupasi.

--Hänen äitinsäkö kuului kuolleen?

--Kuolleen kuului.

--Hullu sitäkin, kun jätti heimonsa ja lähti muualta apua hakemaan.

--Ei se sanonut silloin uskaltavansa tälle puolen vesien jäädä, niin pelkäsi Panua.

--Olisi heidät piilotettu. Mutta olla sillä Reidalla isänsä luonto, niin muuttuisivat tässä menot.

--Kun ei vain Panu kerkiäisi saada pahaa aikaan. Jos lumoaa tai lopettaa?

--Ei sen taiat Reitaan pysty. Ei sanonut poika pelkäävänsä.

--Täällä on mies! huudahti iloinen ääni pimeässä, ja samassa paarusti kaksi miestä puitten välitse tulen piiriin.

--Terveheksesi, Reita! huudahtivat miehet. Käy istumaan keskellemme, tuoss' on poron talja puun tyvellä. Juomme tervehdykseksesi!

--Juomme tervehdykseksesi!

--Tunnetko meidät kaikki!

--Äiän tuntenen, äijeä en, vaan kuulenhan teidät kotipuoleni miehiksi.

--Kauan olit maailmalla, lienet missä asti matkannutkaan?

--Läpi Suomen olen kulkenut, Turkuun tulin, siellä kuoli äiti ja siskot, minä nuorin eloon jäin.

--Panulassa on siskosi orjana.

--Vai ei ole Annikkia hengiltä pannut?

--Ei olisi annettu orjaksi, mutta metsästä löysi ja hallussaan piti. Mutta hänen ei lienekään aivan huono ollakseen; hyvä on emäntä heimolaiselleen kuten muillekin; pitää lasta kuin omaansa. Muistatko lähtösi?

--Enhän paljon muuta muista, kuin mitä äiti kertoi. Heimot riitautuivat, syntyi viha, isäni tapettiin. Eivät meitä jaksaneet suojella sukulaiset, pois täytyi paeta.

--Huono se oli teko suvultamme, mutta heikkoja oltiin silloin. Nyt ovat miehet muuttuneet ja miehet miehistyneet.

--Mitenkäpä lienevät? Kahta mahtavampihan lienee Panu nyt; pappiakin uhkaa.

--Kuule, kun haastan, vai haastaako joku muu?

--Haasta, Aslo, sinä parhaiten tiedät, sinä kielevin miehistä.

--Ja tuumissa taitavin ... haasta!

Hän, joka koko ajan oli keskustelua johtanut, nuorenpuoleinen mies, alkoi:

--Toistakymmentä vuotta on nyt Panu hallinnut, pitänyt anastamaansa valtaa kuin paras pajari. Uhria uhrauttaa, taikoja teetättää, uhrimenoilla kansaa rasittaa, mutta kansa on kyllääntynyt, eikä lähde apua Panun uhreista eikä taioista. Eivät ole haltijat hänen vallassaan, ei ole Tapio kuulevinaan, eikä mielly metinen Mielikki. Paljon povaa, arpoo, ennustaa, taikoo, mutta ei ole oikeita tietäjän tietoja, eivät kuule jumalat, eivät anna vastauksiaan isäin henget, kun ei kykene heidän luonaan käymään, ei taida loveen langeta. Toista oli isäsi. Sen tiedot olivat perintötietoja, tarkka oli hänen aavistustensa vainu, häntä haltijat lempi. Kaivaten häntä muistaa kansa, alkaa nurista jo Panun omakin heimo. Sinua vuottavat, ja sinua vuotamme me. Tule sinä takaisin, sinut huudamme ensi käräjissä tietäjäksi.

--Minut tietäjäksi?

--Sinutpa tietenkin. Vanhaa sukua olet, voimaa on verissäsi, tietosi synnynnäistä, sinulla on isäsi neuvot, jonka oppiakin jo kävit.

--Sen jälkeen olen käynyt parempaa oppia.

--Sitä parempi.

--Olen kastettu!

--Ka, kastetuitahan mekin, tulet kotiin ja peseyt pyhässä lähteessä ... sillähän siitä pääset.

--Mutta minä en tahdo siitä päästä.

--Ka, mikset?

--Velhot, taikurit ja noidat ovat Jumalalle kauhistus. Minä en tahdo olla velho.

--Mutta olihan isäsikin velho?

--Minä olen oppinut sen, mikä on parempi.

--Emmehän ymmärrä. Mutta tule pois ja rupea johtajaksemme. Kukistamme Panun, rakennamme sinulle isäsi tuvan, annamme sinulle, mitä tarvitset. Me työtä teemme, kalastamme, metsästelemme, sinä jumalia lepyttelet, kyselet onnea Ukolta ja Ahdilta.

--Ne ovat helvetin henkiä, ei ole kuin yksi Jumala: isä, poika ja pyhä henki.

--Viemme onnen Panun väeltä. Kostamme sukusi surman. Tapamme hänet, joka taattosi tappoi.

--Ei sinun pidä tappaman, sanoo Herra. Kostaa tahdon, mutta toisella tavalla.

--Sano, millä tavalla.

Reita, joka oli istunut puun tyvellä, syrjin miehiin, käänsi nyt kasvonsa päin nuotioon ja alkoi puhua:

--Jättäkää nämä tuumanne ja luopukaa pakanallisista, pahoista menoistanne. Särkekää epäjumalanne ja kirotkaa ne; kääntykää ainoan oikean Jumalan puoleen, joka on kaikkivaltias ja väkevä ja vanhurskas ja iankaikkinen ja joka lähetti ainoan poikansa meidän syntejämme sovittamaan. Hän antaa paistaa päivänsä niin hyville kuin pahoillekin. Jos hänet otatte, niin tulen minä kanssanne ja opetan teille uudet tiedot ja uudet uskot ja opetan teitä rukoilemaan ja iankaikkisen autuuden taivaassa saavuttamaan.

Kuunneltuaan tätä puhetta, kasvoissa ilme niinkuin eivät olisi sanaakaan siitä käsittäneet, vaikenivat miehet toisiaan ikäänkuin ujostellen silmäillen. Sitten luuli Aslo hänet oikein käsittäneensä ja virkkoi:

--Ilakoit kanssamme, leikkiä lasket.

--Tosia totisia puhun.

--Sano suotta puhuneesi ja tule kerallamme, niin valjastamme porot ja lähdemme yötä myöten pyyhkimään.

--Niin on, kuin sanoin ... lähtenette ensin papin luo, niin sitten tulen.

Syntyi pitkä äänettömyys. Sitten virkkoi Aslo surunvoittoisella äänellä:

--Ei ole sinusta mieheksemme. Etpä ollutkaan isäsi poika. Isäsi oli toista miestä.

--Se oli jalo mies! lisäsi eräs toinen miehistä.