Part 8

Saint-Clair lankesi polvilleen riemusta huudahtaen. Tarttuen kreivittären käteen hän kostutti sitä suuteloillaan ja kyynelillään. Matilde oli suuresti hämmästynyt ja luuli ensin hänen voivan pahoin. Saint-Clair ei voinut sanoa muuta kuin: »Antakaa minulle anteeksi, antakaa minulle anteeksi!» Vihdoin hän nousi seisoalleen. Hän loisti ilosta. Tällä hetkellä hän oli onnellisempi kuin sinä päivänä, jolloin Matilde hänelle ensi kerran kuiskasi: »Minä rakastan teitä.»

— Minä olen hulluin hullu ja syytetyistä syyllisin, huudahti hän: kaksi päivää olen sinua epäillyt... enkä ole koettanut saada sinulta selitystä...

— Sinä epäilit minua!... Ja mistä!

— Voi, minä olen kurja raukka!... Kerrottiin sinun rakastaneen Massignyta ja...

— Massignyta! — ja kreivitär purskahti nauramaan, mutta kävi pian taas totiseksi. — Auguste, sanoi hän, oletteko todellakin niin hassu, että epäilette tuollaista, ja niin ulkokullattu, että peitätte sitä minulta!

Ja kyynel kierteli hänen silmissään.

— Minä rukoilen, anna minulle anteeksi.

— Kuinka en antaisi anteeksi, rakas ystäväni...

Mutta salli minun ensin vannoa...

— Ei, minä uskon sinua, minä uskon sinua, älä sano siitä mitään enää...

— Mutta mistä taivaan nimessä sinä olet tullut epäilemään tuollaista mahdottomuutta?

— En mistään, en mistään, ainoastaan kirotut aivoni... ja... näetkös tuota etruskilaista vaasia, minä tiesin sen olevan Massignylta...

Kreivitär pani hämmästyneenä kätensä ristiin; sitten hän huudahti nauraen:

— Minun etruskilainen vaasini! Tuo etruskilainen vaasini!

Saint-Clairin täytyi itsensäkin nauraa, ja suuret kyyneleet vierivät hänen poskiansa myöten. Hän painoi Matildea rintaansa vasten ja sanoi:

— Minä en hellitä sinua, ennenkuin olet antanut anteeksi minulle.

— Annanhan minä sinulle hupsulle anteeksi, sanoi tämä häntä hellästi syleillen; — kas nyt näen sinun ensi kerran itkevän, ja minä kun jo luulin, ettet sinä osaakaan itkeä.

Irrottautuen sitten Augusten syleilystä hän tarttui etruskilaiseen vaasiin ja viskasi sen lattiaan tuhansiksi murusiksi. (Se oli harvinainen ja tavaton esine. Siihen oli kolmella värillä maalattu Lapithen taistelu Kentauria vastaan.)

Saint-Clair oli muutamia tunteja maailman häpeisin ja onnellisin mies.

* * * * *

— Kuulkaas, sanoi Roquantin eversti Beaujeulle, jonka hän eräänä iltana tapasi Tortonin kahvilassa, onko se uutinen todenperäinen?

— Liiankin tosi, ystäväni, vastasi eversti surullisesti.

— Kertokaapa minulle, kuinka se kävi.

— Oh, sangen hyvin. Saint-Clair sanoi aluksi minulle olevansa väärässä, mutta tahtovansa mieluummin kestää Thémines'in taisteluinnon kuin pyytää häneltä anteeksi. Minä en voinut muuta kuin hyväksyä hänen päätöksensä. Thémines halusi, että ratkaistaisiin arvalla, kuka ensiksi laukaisee. Saint-Clair taas vaati Thémines'iä ensimäiseksi. Thémines laukaisi: näin Saint-Clairin pyörähtävän kerran ympäri ja sitten kaatuvan kuolleena maahan. Olen usein huomannut luodin lävistämäin sotilasten pyörähtävän samalla omituisella tavalla, joka aina tietää kuolemaa.

— Sepä on kovin merkillistä, sanoi Roquantin. Ja mitäs teki Thémines?

— Oh! mitä sellaisessa tapauksessa on tehtävä. Hän heitti pistoolinsa maahan katuvaisen näköisenä. Ja heitti sen vielä niin lujasti, että hana särkyi. Se oli englantilainen Manton-pistooli, enkä tiedä tokko hän Pariisista löytäneekään aseseppää, joka voisi sen korjata.

* * * * *

Kreivitär ei kolmeen vuoteen ottanut ketään vastaan; kesät ja talvet hän asui maatalossaan tuskin liikahtaen huoneestaan ja käyttäen palvelijanaan erästä mulattinaista, joka tunsi hänen suhteensa Saint-Clairiin ja jonka kanssa hän ei vaihtanut kahta sanaa päivässä. Kolmen vuoden kuluttua palasi hänen serkkunsa Julia pitkältä ulkomaanmatkalta; hän mursi oven auki ja tapasi Matilde raukan niin kalpeana ja laihana, että luuli näkevänsä vain ruumiin tuosta naisesta, joka viime näkemässä oli ollut niin ihana ja eloa täynnä. Suurella vaivalla sai Julia hänet pois yksinäisyydestä ja toi hänet mukanansa Hyères'iin. Kolme tai neljä kuukautta kuihtui kreivitär siellä ja kuoli sitten rintatautiin, johon syynä olivat perheelliset huolet, kuten tohtori M———, hänen hoitajansa, lausui.