Part 4
ESKO. Mutta olis Jusolan Aapo, minun paras ystäväni, ollut siinä, niin eipä olis minua näin surkeasti hanssattu.--Kirkas leimaus, Mikko, tämä viha on sammumaton. Ihminen, se saatana, on vihoissansa kuin nuijalla tupattu säkki, jonka sisällä sappi se karvas kiehuu ja kuohuu, hörisee ja pörisee, juuri niinkuin kiukkuinen ampiaispesä turpeen alla.--Ja syytä on minulla vihaan kahdelta haaralta. Selkääni sain kuin mies tuolla mökissä ja talossa tässä on minulle tehty hävytön petoskauppa. Morsiameni, niin hyvä kuin kihlattu morsiameni, on annettu toiselle. Kirous ja kauhistus! Minun ovat viheliäisesti pettäneet, ja tahdonpa kysyä sen asian perään, tahdon kostaa.
MIKKO. Jos olet viisas, niin pidä suusi kiinni koko asiasta ja jätetään talo ja mennään herraamme.
ESKO. Enpä helli tästä juuri niin. Aatteles, Mikko!--(Jaakko hiasillaan, tulee oikealta). Jassoo, puusuutari! (Käy kiivaasti Jaakon eteen). »Yks tuhat kahdeksan sataa, puusuutari poltti nahkansa edestä ja takaa».
JAAKKO. Mitä meinaat?
ESKO. »Yks tuhat kahdeksan sataa, puusuutari poltti nahkansa edestä ja takaa». Ymmärrätkös yskää?
JAAKKO. Tämän lauseen olen kuullut, mutta siinä sanotaan hän vaan suutariksi, joka nahkansa poltti.
ESKO. Hän poltti sekä maha- että selkänahkansa.
JAAKKO. Nahkasuutari.
ESKO. Puusuutari. Elä kopeile, mies! Tiedätkös, kuka tässä on laillinen sulhanen?
JAAKKO. Sen mahdan minä parhain tietää.
ESKO. Tiedätkös, minkätähden minä olen tässä?
JAAKKO. Sen mahdat sinä parhain tietää.
ESKO. Teethän minun aina hullummaksi. Mutta elä huuda vielä: hoi, koska oja on edessäsi, syvä suvanto on edessäs, ja katso, ettes joudu pahoihin puliin, ennenkuin pääset sen ylitse.
MIKKO. Esko, kuule minua!
ESKO. Nyt en kuule sinua enkä paljon koskaan enään. Rupeanpa vähitellen havaitsemaan, minä miehenä sinä käyt.--Minä pelkään, ettei Teemu painissa kampannutkaan; olisinhan tuntenut sen itse. Mutta sinä olet kettu, oikein aika kettu, ja sinulla on reisukassani hallussa; no no, tuleepa siitä tilinteon päivä, tilinteon päivä tulee.
MIKKO. Mutta tässä on minulla ensin toinen asia suoritettavana. (Kääntyen Jaakon puoleen). Jaa, arvaappas minkätähden minä olen tässä.
JAAKKO. Sitä ei tarvitse arvata, koska tunnen asian omasta kertomuksestas. Olethan käynyt tänne tietäjätä kohden, saadaksesi tietoja kreivin varkaasta ja voittaaksesi seitsemän sataa riksiä.
ESKO. Minä annan palttua kreiville ja hänen varkaallensa. Siitä syystä en ole tässä, vaan asia on toinen ja ankarampi.
JAAKKO. Sinä olet siis valehtelija.
ESKO. Elä ylvästele, mies! Minä en ole valehtelija, mutta sinä olet ryöväri. Morsiamen, melkein kihlatun morsiamen olet sinä ryövännyt minulta, Kreetan ryöväsit minulta.
JAAKKO. Hän itse todistakoon, jos olen hänen ryövännyt.
ESKO. Hän taitaa valehdella niinkuin sinäkin.
JAAKKO. Jos hän valehtelee, niin miellyttipä häntä tämä ryöväys.
ESKO. Kas niin, nyt puhut itses kiikkiin koreasti. Kuules, Mikko Vilkastus; sillä iskenpä kiinni joka koukkuun ja solmuun, jotka ovat mulle tarjona tässä asiassa.--Sanoppas, missä asuu tämän kylän lautamies!
JAAKKO. Tässä ei tarvita lautamiestä.
ESKO. Minä tarvitsen häntä.--Sanoppas koreasti, missä lautamies asuu! Sillä näetpäs, poikani, tästä nousee keräjän juoksut; kruunun rautakouran huudan minä avukseni, ja luulenpa, ettes juuri naureskele, koska kontillaan edessäni ryömit lakituvan laattialla, rukoillen rikostasi anteeksi minulta. Juuri niin sinua opetan, tansmestari!--Ettes vähän häpee narrata itsellesi toisen kunniallista morsianta, sinä, sonnivaska, puuhevoinen, tervattu kuusen juurikko! Vai sinä tässä minua leukaani pyhkeilemään panisit, sonnivaska!
JAAKKO. Minäkö sonnivaska?
ESKO. Sonnivaska, sonnivaska, iso-sonni, sarveton, nuijapää Laukki, valmis marsimaan Anianpellon markkinoille.--Mitä sanot siihen?
JAAKKO. Sinä etsit riitaa, minä taasen tahdon aina sitä kartella, ja lapsikaspa olisin, jos huolisin sanoista tuommoisen miehen kuin sinä.
ESKO. Minkämoisen miehen? Sanoppas!
JAAKKO. Tuommoisen mettäksen pojan.
ESKO. Kuules taas, Mikko! Hän sanoi minun mettäksen pojaksi.
MIKKO. Sano sinä häntä vuorostasi taasen sonnivaskaksi.
ESKO (katsellen Mikkoa epäillen. Jaakolle). Enpä pidä lukua, miksi minun kutsut. Minä olen mies, joka pysyn virassani, jonka kerran olen oppinut. Ei tarvitse minun, työn puutteen tähden, ruveta pyllyilemään soissa ja maissa, niinkuin erään toisen, jonka hyvin tunnen. Ja tässä taidamme muistutella sananlaskua: viisi virkaa, kuusi nälkää.--Niin sanotaan. Mutta asia on tämä: kukin seurakunta pitäköön kerjäläisistänsä murheen, päästämättä heitä toisen pitäjän hartioille. Se on oikeus ja kohtuus; sillä kerjäläinen on ruismato, jota ei löytyisi, jos vaan jokainen, joka ottaa itsellensä ämmän ja laittelee lapsinulikkoja tähän mailmaan, pitäisi virastansa vaarin eikä hyppelisi sinne ja tänne, niinkuin ketun edessä nuori rengassilmäinen jänis. Hän tekee koukun oikealle, hän tekee koukun vasemmalle, mutta kettu, keveä kuin pellavatutti ja täynnä sukkeluutta, juoksee suoraan uhriansa kohden; molemmat katoovat he pian silmistäsi, mutta äkisti kuulet pienen parauksen: jäniksen poika on nypistetty.--Niin käy. Ja kettu on jänikselle sama kuin meille nälkä, joka niin monta ihmisen lasta on saavuttanut ja viimein surmannut. Mutta niinpä käy täällä sille, joka kevytmielisesti sinne ja tänne tanssiilemaan rupeaa tässä murheen laaksossa.--Sentähden ei luovu virastansa tämä mies, vaan naskali ja pikilanka kourassa hän viimein kuoleekin lestinsä niskaan.
JAAKKO. Tapahtukoon hänelle niin, ja kuoltuansa tulkoon lesti vielä arkkuunsakin.
ESKO. Ei sen arkuunsa sentähden tarvitse tulla. Katsos kiukkua, joka sisälläsi kiehuu. Teethän minun kaistapääksi paljaan vihan vimman kautta, joka povessani kihisee ja polttaa, puhkaisethan silmät päästäni näillä pistopuheillasi, sinä vintiö, sinä hunsvotti. Mitä sinusta sanoisin? Sinä... Tees minulle yksi pari puukenkiä!
JAAKKO. Miksi en, koska vaan hääni olen viettänyt.
ESKO. Jaa, tee minulle yksi pari puukenkiä, puusuutari. Minä maksan enemmän kuin tahdotkaan.
JAAKKO. Tavallinen hinta, ei enemmän.
ESKO. Enemmän kuin tahdotkaan, kaksinkertaisesti maksan sinun, lurjus, sarvijaakko.--Taivaan ukko, varjele minua! Hulluksihan tekee miehen tämä päivä. (Puristaen nyrkkiä Jaakon edessä). Jaakko!
JAAKKO. Mitä tahdot?
ESKO Jaakko!
JAAKKO. Sinä riehut turhaan!
ESKO. Jaakko! Ukko varjelkoon meitä!
JAAKKO. Ole puristelematta nyrkkiäsi nokkani edessä. Mies! näköni synkenee, nyt ole siivosti!
ESKO. Levittele vaan sieraimias; minä en pelkää sinua; nouskoon tästä huimaava tappelus; minä en ensinkään pelkää sinua, sinä konna, tuhat kertaa konna. (Karri, myös hiasillaan, tulee oikealta).
KARRI. Luulenpa poikain vähän kiivastuneiksi.--Jaakko, mikä vaivaa sua? Seisothan kalveana kuin kyöpeli tuossa.
ESKO. Karri kulta, minua hierotaan tänään tulisissa tauloissa. Kirottu olkoon tämä päivä! olenhan saanut selkääni, saanut oikein Porvoon mitalla. Teemu ja hänen isänsä, juureva ukko, he minua peittosivat kuin matoa.
KARRI. Oma syys, poikani. Miksi et totellut minua?
ESKO. Ollaanpa viisaita maalla vahingon kohdatessa merellä. Mutta olisinpa tainnut niellä kaiken tämän ilman erästä toista asiaa, joka tekee, etten vääjää ketään, vaan harjastaa minua vihan rohkeudella aina päälaelta häntäluuhun asti.
KARRI. Mikä asia on tämä?
ESKO. Suoraan sanottu: petoskauppaa minua kohtaan tässä hierottu on, ja morsiameni narrattu pois. Kreeta oli morsiameni, mutta tuo tuossa hänen veivasi minulta.
KARRI. Sinä olet erehtynyt. Kaikki olikin vaan leikintekoa Kreetalta.
ESKO. Ja teiltä myös isäni kanssa Puol'matkan krouvissa, jossa harjakannuja tyhjensitte, kättä ravistaen kaupan vahvitteeksi, mutta kaikki tämä oli vaan leikintekoa?
KARRI. Sulaa leikkiä viinalasin ääressä, ja siksihän luulin isäskin asian ymmärtävän.
ESKO. Mies vakaa hän on niinkuin poikansakin eikä turhaa leikkiä kärsi enemmän kuin minäkään, ja ettemme olekkaan edessänne leikkikaluja, sen tahdon teille näyttää!--Minä käsken teidän keräjiin, Karri, minä käsken sinun keräjiin, Jaakko, ja samoin vaimosi Kreetan myös, ja tulkoot yhteen iloon vielä Teemu ja isänsä, juureva ukko, jotka minua niin hävyttömästi rusikoitsit. Kaikki summassa vaan, ja kamala prosessi siitä nousee, oikein himphamppu syntyy siitä, josta ette vapaiksi käy, vaikka multahirretkin menettäisitte. Jaa, nyt olette apajassa ja suola vartoo teitä; sillä asia on vaikea, kovin vaikea. Jouduttepa piukkaan, hyvät ystävät!
KARRI. Puheestasi kuuluu, ettes tunne vielä lakia ja sääntöjä.
ESKO. Tarpeeksi ne tunnen. Kylläpä opetan teidät, te ... Mikä tämän kylän nimi taasen on?
KARRI. Tämä on Hätylän kylä!
ESKO. Jaa-ah, kyllä minä teidät opetan, te Hätylän koiran-penikat!
KARRI. Jos tunnet lait, niin mahdat myöskin tietää, mikä rangaistus on sille määrätty, joka naapurinsa juhlan, niinkuin häät, ristiäiset tahi peijaiset, hämmentää tahtoo. Minä olen rauhallinen mies ja juuri sentähden lain arvossa pidän, ja tiedänpä sen voimaan vedota, jos joku mun oikeuttani häiritä mielii.--Minä en sano enemmän, vaan varoitan sinua rakentamasta tässä mitään närkästystä.--Tule, Jaakko! (Karri ja Jaakko menevät).
ESKO. Mutta minä sanon niinkuin Koiranojan Matti, miesmurhan tehtyänsä: me emme kuule lain uhkaavaa ääntä, koska sappemme paisuu ja koston hunajakaste mielessämme palaa. Niin se on, ja se on se synnin sitkeä juuri, joka istuu meissä, sen tunnustan, mutta en voi sitä auttaa enkä kovin lukuakaan pidä; sillä eihän ole minun syyni, että Aatami lankesi. --Kostaa tahdon tämän petoskaupan, tahdon tehdä tässä jonkun tuntuvan päätösmerkin, oikein rossauksen, joka vähän keventäisi sydäntäni.--Mutta tahdonpa vielä haastella morsiamen kanssa. (Lähenee sivu-ovea oikealle.)
MIKKO. Yksi sana, Esko!
ESKO. Ei yhtään sanaa, Mikko! Korppioonit tänään rikerakkoot.--Aatteles, mikä päivä, mikä historia tämä! Vietänhän omia häitäni, mutta en olekkaan sulhainen niissä häissä, morsiameni on kaunis, kaunis kuin kukkainen niitulla, mutta kuitenkaan ei ole hän minun morsiameni; puusuutarin oma hän on. Katsos, Mikko, se aatus taitaa polttaa.--Mutta tahdonpa jutella kanssaan muutaman sanan. (Menee sivu-ovelle). Onko morsian täällä? Tulkaas vähän tupaan tänne; minulla on teille jotain sanottavaa. (Kreeta tulee). Tunnetkos minua?
KREETA. Olettehan Esko?
ESKO. Esko, Nummisuutarin poika, kunniallinen mies, vaan ei kenenkään pilkka, vaikka yksi ja toinen tahtoisi häntä pilkkana pitää, mutta se ei käy kontoon!
KREETA. Mikä on tarkoitus tällä puheellanne?
ESKO. Vaimo, sinä olet minun pettänyt ja täyttänyt poveni kyykärmeillä, sisiliskoilla ja sammakoilla, kaikenlaisilla elävillä, jotka maassa matelevat tahi loiskivat. Sinä kukoistavan peltoni ohdake-maaksi muuttanut olet, vehnävellini tamppu-puuroksi tehnyt, ja koko mailman edessä tähtesi nyt hävetä saan.--Mutta rikosta seuraa rangaistus, ja omatuntos sinun rangaiskoon! Ei öitten lepoa sen rautanuija sinulle suoman pidä. Ja minäpä olen se painajainen, se pikimusta perkele, joka sinua öisillä likistelen ja nuijiilen, ei, naputtelen, naputtelen, noin hiljaksiin kenenkään tietämättä. Jaa, piikaseni, tämä petoskauppa sinua vielä hampaattomana, keukkaleukana ämmänäkin nakerteleman pitää. Sanani muista.
KREETA. Minulla ei mitään tekemistä kanssanne, te hävytön mies!' (Menee oikealle).
ESKO. Hävytön mies! Hän, joka oikeutta myöten pitäisi morsiameni oleman, haukkuu minua nyt suut ja silmät täyteen. (Viskasee nuriin ruoka-pöydän).
MIKKO. Esko! Oletko mieletön? (Kreeta ja yksi naisista tulevat oikealta).
NAINEN. Herra varjele! Tuollahan makaa nyt kaikki; siellä herneruoka ja lihanpalat.
KREETA. Juokse kiireesti niitulle ja käske miehiä ylös! (Nainen menee). Hänen pitää saaman kyytinsä!
ESKO. Teemun viulu! (Ottaa viulun ja lyö sen murskaksi seinään).
MIKKO. Malta mielesi, Esko! haethan onnettomuuttas.
ESKO. Akkunat säpäleiksi myös! (Ottaa laattialta rahin, jolla hän särkee akkunan lasit). Kas noin, noin!
KREETA. Rientäkäät apuun, pian! Hän kukistaa koko huoneemme!
ESKO. Ja toinen akkuna sitten. (Särkee myös toisen akkunan).
MIKKO. Nyt saakeli sun perii kuitenkin. Katsos! Liikkeillä on koko miesliuta! Tänne, näetkös, juoksevat kaikin voimin.--Sinä olet myyty! (Esko panee kiireesti hatun päähänsä ja haarapussin olallensa).
ESKO. Tule peräs, Mikko! Minä menen nyt! (Juoksee pois, ja kohta nähdään miehiä hiasillaan hyppäävän perässä ohitse pirtin oven, huutaen ja menoten).
KOLMAS NÄYTÖS.
(Katu Hämeenlinnassa. Iivari pohmeloissa, istuu eräällä porttikivellä).
IIVARI. Mikä päivä lienee tänään? Luulen, maanantai, ja huomenna on Esko vaimonensa kotona häistä, ja täältäpä pöhnää tuliais-kestiksi varrotaan, mutta hukkaan. Kaikki on juotu, niin nauriskuorman hinta kuin sekä kodon että kylän säntirahat, ei äyriä jälellä löydy. Tyhjä on kukkaro, mutta täynnä on pää täynnä myrkkyä ja kirousta!--Nyt perkele on irti ja helvetin porstuassa seison minä ja rautahaaruin kilinän kuulen sieltä kuumasta tuvasta. Uh! Tämä ompi ilkeätä! Sentähden kaik' katseleminen ja aatus pois, ja tahdonpa elää sen hyönteisen eloa, joka, tuskin syntynyt, poikia tekee ja kuolee, huolimatta, kuinka on talossa toimi. Maata silmäni katselkoon, katselkoon se tuota sannan-jyvää tuossa tuon toisen sannanjyvän vieressä!--Ken tulee? Hyvä enoni, Sakeri, juomatoverini tällä onnettomalla retkellä. Hän on paljon syypää siihen, että näin on nyt miehen laita. (Sakeri' tulee).
SAKERI. Kuinka jaksat poika ja mitä arvelet tässä?
IIVARI. Arvelenpa selvän miehen elon tässä mailmassa parhaaksi! Nyt koittaa mulle taase raittiuden päivä, mutta kauhistunpa nähdäkseni kaiken viheliäisyyteni tämän päivän täydessä valossa. Peijakas! Olis raittiuden liitto tässä, niin kohta pyhän lupauksen tekisin ja uutta uskallusta saisin, pukea taasen päälleni ihmishaamun!
SAKERI. Olin minäkin kerran jäsen raittiuden liitossa, mutta paninpa sisään apskeetin.
IIVARI. Olittepa kerran polisikin, mutta panitte myös sisään apskeetin!
SAKERI. Teinpä pienen, ihan viattoman sommauksen ja sen melkein ehdolla, koska ei miellyttänyt minua polisin virka.
IIVARI. Minä tiedän asian.
SAKERI. Sanoppas, mitä tiedät!
IIVARI. Te vaan vähän ryypiskelitte luvattomasti pois otettua viinaa sen miehen kanssa, joka viinan luvattomasti ottanut oli, ja jota junkkaria juuri teidän oli määrä kiinnisaattaa.
SAKERI. Niinpä tapahtui leppyisän sydämeni tähden! Taisinko kiristää kruunun hanskoilla häntä, joka mulle ystävällisesti ryypin tarjoi?
IIVARI. Ei kernaasti se, joka niin paljon ryypistä pitää!
SAKERI. En tehnyt sitä itse ryypin tähden, vaan sen ystävyyden, sen hyväntahdon tähden, jota hänen tarjomuksensa osoitti.
IIVARI. Yhden ryypin ainoastaan saitte?
SAKERI. Sainpa, että olin aika tellukassa, sain vielä täytetyn matin taskuunikin!
IIVARI. Mitä on se, että luvattomasti jotain pois-otetaan?
SAKERI. Varastamista!
IIVARI. Mikä on hän, joka jotain luvattomasti pois-ottaa?
SAKERI. Varas.
IIVARI. Mikä on hän, joka varkaan kanssa yhtä pitää?
SAKERI. Varas! Mutta tässä on perin toinen laita.
IIVARI. Yleinen totuus on tämä: joka varkaan kanssa yhtä pitää, hän on varas! Mutta teidän asianne, niinkuin sanoitte, on perin toista laatua; niinmuodoin näin: te varkaan kanssa yhtä piditte, sentähden ette ole varas!
SAKERI. Sinä nokkaviisas nallikka, tiedä, että olen enos, että lepää kiireelläni enemmän kuin viisikymmentä talvea, ja sinä tahdot toki tutkistella minua, tahdot minua varkaaksi soimata. Mikä hävyttömyys!
IIVARI. Eno! Olemmehan olleet tähän asti oikein hyvät ystävät, ja yhdessä juoneet kaikki rahani, ja yhdessä, kuin porsaat pahnoissa, kieriskelleet ylisniskoin krouvin nurkissa. Pitäiskö siis nyt meistä tuleman vihan veljet jonkun sopimattoman sanan kautta, pikaisuudessa sanottu?
SAKERI. Sinä olet suuri kanalja; mutta minä en koskaan rakenna eripuraisuutta.--Ystävät siis vielä eteenpäin!--Sano minulle vakaasti: käskikö isäs minua Eskon tuliais-pitoihin?
IIVARI. Sen teki hän, mutta äiti kielsi.
SAKERI. Hyvä! Minä tulen kanssas, ja vietämmepä iloista tuliais-juhlaa maakyläisessä majassanne siellä nummella!
IIVARI. Mutta jos äiti ajaa teidän maantielle?
SAKERI. Ole sinä surematta siitä! Me olemme veli ja sisar, ja vaikka riitelemmekin, vaikka tappelisimme kuin koira ja kissa, niin olemme kuitenkin veli ja sisar!--Minä tulen kanssas. Nyt riennämme matkalle vaan. Missä on hevoises?
IIVARI. Porvari Nyylunnin kartanolla seisoo se luukasa, ruskea nahka päällä.
SAKERI. Se seisoo kuitenkin vielä!
IIVARI. Seisoo ja liikahtaakin välillä, josta nähdään, että kurja elää. Peijakas! sydäntä nipistelee, katsella eläintä korvat lotkassa ja roikkuvalla alihuulellaan, jota ei ketun kauvan vartoa tarvitse.
SAKERI. Minä annan sille uutta vireyttä; heiniä ja kauroja sen saaman pitää!
IIVARI. Onko teillä rahaa?
SAKERI. Vähän taisin itselleni toimittaa tuhansilla vaiheilla ja koukuilla.
IIVARI. Sitten teemme ne tärkeimmät ostokset!
SAKERI. Ei yhtään varaa ostoksiin, ei yhtään! Näillä rahoilla saamme vaan kaasia hevoiselle ja tuopin viinaa tiellä, jonka ostamme Puol'matkan krouvissa.
IIVARI. Kaikki hyvin, mutta minun ei kotiin lähtemistä!
SAKERI. Miksi haastelet lapsikkaita? Vikkelä mies itsensä suorittaa vaikeammastakin tempusta kuin tämä.
IIVARI. Mahdotonta tästä kiikistä päästä! Kuorman hinta on juotu, juotu on säntirahat, ja tässä toimessa olette te olleet minulle hyvin avulias!
SAKERI. Ja olenpa avulias vieläkin sua päästämään tästä pulasta!
IIVARI. Taidatteko saattaa minulle kymmenen riksiä?
SAKERI. En äyriäkään, siinä keinossa olen perin voimaton!
IIVARI. Ja ainoastaan tämä keino minun pelastaa taitaa!
SAKERI. Yksi toinen on jälellä vielä.--Kuule minua! Kotimatkalla ryöstit meidät ryövärit perin pohjin ja löit meitä pahoin, että täytyi meidän viipyä jonkun päivän jossain metsätorpassa ja parannella haavojamme, ja niitä lahjoja on, Jumalalle kiitos, molemmilla meillä tarpeeksi sekä päässä että kasvoilla.
IIVARI. Sanokaat: viinalle kiitos!
SAKERI. Mutta mitä meinaat tuumastani?
IIVARI. Epäilenpä, että uskovat tämän historian.
SAKERI. Muuta eivät taida, kuin ohjat vielä leikkaamme poikki, ja teemme veitsellä Ruskon reiteen pienen viilloksen, jonka sai hän kärhämässä, koska tappelimme ryövärten kanssa. Kaikki tämä tekee asian hyvin uskottavaksi, ja omat ruvettuneet arpemme lyövät viimein naulaa kantaan, ole varma siitä!--Se on sanottu, ja hyvin kaikki onnistuu. Vakaalla mielellä lähemme nyt matkaan kotoas kohden!
IIVARI. Olkoon menneeksi! Juoneen suostun, onnistukoon tahi ei. Hiiteen menköön kaikki!--Eno, kuinka saisimme korttelin viinaa?
SAKERI. Ei enään pisaraakaan, ennen Puol'matkan krouvia!
IIVARI. Riennetäänpä sitte. Huikeasti, Eno! Mitä huolin minä!
SAKERI. Me lähemme, mutta muista, että käytät itses siivosti tiellä matkustavia kohtaan. Sinulla on äitis kuraasi ja mielenlaatu; hyvä kuraasi, mutta eipä hänen leveitä hartioitansa, voimaa ei enemmin kuin kärpällä, ja vaaralliset ovat semmoisen miehen retket. Ei ketään, jota hän ei päällensä ärrytä, ei ketään, joka pelkäisi päällensä karata eikä ketään, jonka käsivartensa pitäisi matkan päässä; jaa, Iivari, sinun seuras on vaarallinen!
IIVARI. Lupaanhan olla siivo kaiken tien!
SAKERI. Ole aina niin; usko minua, se on sinulta viisaimmasti!--Heikko tekee kaarroksia, nielee monta karvasta marjaa, monta huutisanaa, mitaten aina herjaukset vähäväkisyytensä mukaan, ja niin hän pujoo läpi mailman ehjemmällä nahalla kuin jättiläs, joka voimaansa luotti.
IIVARI. Mutta kas kuin sappi karvastelee!
SAKERI. Heikolla sekä on että ei ole sappea. Hän vasta silloin sen katkeruuden tuntee, koska hän tietysti on herra mielensä ylitse ja silloin on hän perkele; eikä ihme, hän ottaa vahinkonsa takaisin.--Usko mitä sanon: heikkous on onni, kuin vaan oikein sitä lahjaa käyttelemme.
IIVARI. Onni suurempi vielä, jos voima ja tarkkuus yhtä seuraisit. Olisin vahva kuin kontio, siivo kuin lammas ja viisas ja varova kuin kettu, pensaston tulisilmäinen heilahäntä, niin koskematta kuin noidan vasama kulkisin halki tuhannet mailmat.
SAKERI. Niin monta hyvää ei kernaasti yhdelle jaeta; se on elon laki!--Mutta tielle nyt, ja olkoon siunaus kanssamme! Vähän pelkään, kuinka matkamme päättyy!
IIVARI. Saisimme vaan tytön korean rattaillemme!
SAKERI. Mitä vielä, sinä könsikkä! Kuin ei olisi meissä kahdessa jo kuormaa hevoiskaakillesi. Ei yhtään narssua rattaillemme, poikani, ei yhtään! Nyt menemme! (Menevät. Niko tulee vasemmalta, Eerikki oikealta).
NIKO. Terve, vanha toverini! Mitä uusia teidän kylästä?
EERIKKI. En tunne teitä!
NIKO. Vaikka yhdessä savikukkoja tehneet olemme varastelleet mäkimuijain kananpesiä ja niinkuin suokukot toinentoisemme tukkaa kiskoneet, tapelleet kuin aika pojat. Tunnenpa sinun, vanha kelmi.
EERIKKI. Kuka olen?
NIKO. Se suuri kanalja, Keihäskosken Eero!
EERIKKI. Kuka olet sitte sinä?
NIKO. Se vielä suurempi kanalja, Järvelän Niko, jos muistat häntä!
EERIKKI. No terve miestä!
NIKO. Tässä kopero, sinä mannermaan turvikko!
EERIKKI. Elä helkkonas likistä niin kovin!
NIKO. Nyt on maamyyrin kääppä merikravun saksissa. Jaa jaa, opetanpa miestä tuntemaan entisiä ystäviä.
EERIKKI. Ken peijakas olis tainnut nähdä Nikon muotoa tuon partavihon takaa?
NIKO. Tämä on vaan turha ripsu sen suhteen, jota pari vuotta sitten kannoin, ja joka ulettui aina polvilleni ales. Se naiset hulluiksi tehdä tahtoi; käydessäni kaupunkien kaduilla olipa heitä aina jälesssäni ääretön liuta, niinkuin lukematon lauma pientä kalaa, valaskalan pyörrevettä seuraa, koska meren jättiläs, kuin kumottu laiva, laineita kyntelee. Olipa se parta, ja katkerasti kadun vielä, että niin kevytmielisesti siitä erosin. Mutta mitä ei tehdä rahan tähden?
EERIKKI. Mitä teit sinä rahan tähden?
NIKO. Myin soman partani hatun-töyhdöksi Turkin sulttaanille, ja sataan piastiin, mieletön, sen mennä annoin.
EERIKKI. Mutta toivothan sen kasvavan ja ehtivän saman mitan kerran vielä?
NIKO. Ei kasva se enään tätä pidemmäksi, sen kauppa pilasi; sillä lahja-kalua ei myydä saa, ja parta on pyhä lahja, jonka alku ja juuri on ylhäällä; korkeudesta sen kasvanto riippuu, päinvastoin esimerkiksi pilviä tuolla taivaan alla, joiden karttuminen riippuu siitä kohdasta, kuinka paljon sumua, josta pilvi syntyy, nousee alhaalta ylös. Ei, entistä partaani en takaisin enään saa; mutta lohdutanpa itsiäni toki sillä kunnialla, jossa hän nyt heiluu. Tiedäthän mua ahneeksi kunnialle, ja aatteles: miljoonittain päitä nyt kumartelee partaani, joka Turkin keisarin kiireellä keikkuu!
EERIKKI. Sano minulle vakaasti, oletko ollut sinä Turkin maalla?
NIKO. Sen pääkaupungissa hummannut olen kuukausia kolme, ja iloinen, peijakkaan iloinen oli se aika. Joka päivä siellä uhrijuhlaa vietettiin, ja siinäpä kaikkia yltäkyllin; siinä sianlihaa, peloittavan lihavaa, syötiin ja kalliita viiniä juotiin niin paljon kuin kutakin miellytti. Öisiltä taasen naisten kanssa tanssittiin ja kaikenlaista uisakkaa lyötiin, ja pulskeita ovat Turkin tytöt. Pää ja rinta on heillä aina peitossa, mutta rinnasta polviin ovat he ihan paljaat.
EERIKKI. Paljaat?