Part 7
Te näette minun olevan suurissa touhuissa. Menestys on minua kummallisesti seurannut. Mutta luuletteko rahan minun henkeäni ravitsevan? Luuletteko sen minulle onnen ja tyytyväisyyden kukkurapäänä kantavan? Ei ollenkaan. Se tuo mukanaan mielihyvän ja tyytyväisyyden, että voi tarjota noille köyhille työmiesparoille riittävän leivän. Jos en siitä tuntisi mielihyvää, niin kohta luopuisin suuresta tehtaastani, viskaisin selästäni raskaan taakan, jonka tunnen painavan itseni kumaraksi ennen aikojaan. Mutta nyt en ole oikeutettukaan sitä tekemään. Minä olen määrätty tueksi sadoille ja isäksi tuhansille...
Mutta työtä minä teen itsekin. Ja minä tahtoisin huutaa jokaiselle ihmiselle: tee työtä! Kun minä itse panen liikkeelle kaikki, mitä minussa on, niin vaadin myös työmiehiltäni ehdotonta huolellisuutta. Nyt ymmärrätte, miksi teitä löin.
-- Kyllä minä olen päättänyt kuitenkin erota.
-- Tehkää tahtonne. Jos teille hyvin käy, niin minä olen valmis täydestä sielustani ottamaan osaa onneenne. Ja kotini on teille aina avoinna.
Ystävinä he puristivat toistensa kättä ja erosivat. Mutta nolattuna suuren tulevaisuutensa haaveissa meni Pertti asuntoonsa.
-- Insinööri tahtoo olla satojen tuki ja tuhansien isä!
Pertillä oli aprikoimista insinöörin puheen johdosta. Mutta lopulta tuli hän siihen päätökseen, että insinööri kateudesta tahtoi estää häntä naimasta rouva Halmia. Arveli ehkä Pertin rupeavan hänen kilpailijakseen, kun rahamieheksi pääsee. Tai ehkä itse naisi rouva Halmin...?
-- Aa, sinä vanha kettu! huudahti Pertti ja löi näppiään ilmassa, kun luuli löytäneensä juuri oikean selityksen insinöörin puheeseen.
XVI LUKU.
-- Kuule, Anna!
-- Puhu, kiltti Pertti!
-- Aivon sinulle esittää jotain ihanaa...
-- No -- oo?
Anna nosti silmänsä kysyvinä Perttiin, Pertti paransi vain mukavaa asemaansa nojatessaan täytetyn sohvan selustinta vasten. Hän tunsi jo, että huonekalu, jolla hän liikkui, oli niinkuin oma. Ja sentähden hän imi nautinnolla savuja sikaristaan ja puhalteli niitä verkkaisesti ilmaan.
-- Meidän pitää laittaa oikein suuret ja hienot häät, vastasi hän sitte puolimakaavassa, huolettomassa asemassa, puhallellen savua kohti huoneen kattoa ja sikari sievästi ulospäin ojennetun käden hyppysissä.
-- Miksi niin? kysyi Anna hyvin kummastuneena.
-- No mutta! Vielä tuota nyt kysyt.
Ja Pertti ponnahti puhuessaan istumaan suoraan, katse moittivana suunnattuna Annaan.
-- Kuinka niin, Pertti-kulta?
-- Voiko muuta tulla kysymykseenkään?
-- Miksi suuret ja hienot häät?
Pertti näki vastapäisen seinän suuressa peilissä koko hienoutensa ja häntä jo hermostutti, että Anna julkenikaan panna vastaan.
-- Luonnollisesti sentähden, ettemme häpäise itseämme vieraittemme silmissä.
-- Oo! Mitä suuruuksia aivot sitte niihin kutsua?
-- No esimerkiksi insinööri Strangin.
-- Mutta hänhän juuri vihaa sellaista.
-- Pitäähän meidän kuitenkin hänelle näyttää, että olemme täyttä herrasväkeä.
-- Ehkä vain nauraisi sellaisilla häillä.
-- Sinä nyt olet itsepäinen! Mutta minä tahdon olla _hieno_ mies ja morsiameni pitää olla samanlainen...!
Anna naurahti.
-- En toki minä elähtänyt ihminen rupea naurunalaiseksi. Eläkä rupea sinäkään!
-- Anna! Minä olen lapsuudessani syönyt pettuleipää, mutta häissäni minä tahdon syödä hunajakakkua. Poikasena olen kulkenut repaleissa ja ryysyissä, mutta täst'edes tahdon minä käydä verassa ja silkissä. Minulla on oikeus siihen. Omalla kyvylläni, tarmollani ja tahdollani olen nostanut itseni rahvaan rapakosta. Ja sentähden minä nyt tunnen suurta nautintoa näyttää koko maailmalle, että olen herrasmies, jolla on makua ja sivistystä. Hennotko, Anna, kieltää minulta tätä nautintoa elämäni ihanimpana iltana, hää-iltana?
-- Mutta olemmehan jumalisia, joille ei sovi turha koreileminen.
-- Toivon, että hyvin säästellen kutsut noita "armeijalaisia" häihimme. Eivät ne osaa käyttäytyä ihmisten ilmoissa.
Annalla karahtivat jo kasvot verekkäiksi ja hän tiuskasi:
-- Mitä sinä nyt lavertelet? Ne ovat juuri niitä, joita _minä_ kutsun häihin.
Jo huomasi Pertti paraaksi olla vaiti.
-- Ja me pidämme yksinkertaiset, pienet häät, sanon minä, puhui Anna.
Pertti oli edelleen vaiti ja nieli harmiaan.
-- Olisinko minä kristitty ja prameilisin kuin pahin pakana! Ei! Ei!
-- Hennot siis kieltää minulta pyyntöni? kysyi Pertti rukoilevasti.
-- Elä minua kiusaa syntiin, Pertti-rakas!
Pertti oli vaiti ja nieli harmiaan. Hän silminnähtävästi tuli alakuloiseksi, sillä öilläkin oli hän miettinyt, miten hienosti häät vietettäisiin, miten hän kaikessa ylellisyydessä niissä loistaisi. Öilläkin oli hän sitä miettinyt ja nauttinut siitä jo mielikuvituksessaan.
-- Nämäkin salin huonekalut minä mielelläni vaihtaisin yksinkertaisemmiksi. Mutta on niitä nyt mahdoton ruveta rikkomaan tai myöskentelemään, puhui Anna.
Jo menivät Pertillä silmät pystöön. Niitähän oikeastaan sai Anna kiittää, että Pertti vihittäessä seisoi hänen ylkänään.
-- Olet liiaksi kiihottunut, Anna-hyvä. Ethän nyt sentään tahtone ruveta kerjäläiseksi?
-- Mutta minun uskonnollinen mieleni panee vastaan tällaista komeutta.
-- Eihän ihmisen jumalisuutta mitata tuolin mukaan, jolla hän istuu. Häihin katsoen minä mukaun sinun vaatimuksiisi. Mutta on minullakin vaatimukseni, johon sinun täytyy mukautua, ellet tahdo kohta eripuraisuutta välillemme.
Anna katsoi hämmästyneenä Perttiä.
-- Mikä se on?
-- Se että häät pidetään tavallisten menojen mukaan. Ei mitään pelastusarmeijalaisia juhlimisia. Insinööri Strang ei niitä kärsi ja hänet minä tahdon kaikessa tapauksessa häihini.
-- Se on muotoasia. En ole koskaan pannut päähäni armeijalaisen hattuakaan, ja tässäkin kohdassa voi jäädä tuo muotopuoli syrjään. Se ei loukkaa uskonnollista tunnettani. Siinä suhteessa saa tahtosi tapahtua. Ja näin me päästään sovintoon.
Pertti oli hyvillään, että Anna sentään myöntyi hänenkin tahtoonsa. Päätökseksi jäi, että häät pidetään pienet ja vaatimattomat tavallisten menojen mukaan.
Kun Pertti oli lähtenyt pois, tunsi Anna kipeää tunnetta. Hän oli tullut huomaamaan, ettei Pertti olekaan tosi "armeijalainen". Koko hänen uskonnollisuutensa on ollut häntä vain ulompaa koskettava tunteiden laine, joka jo on tyrehtynyt. Niin päätti Anna. Ja se oli hänestä sanomattoman paha... Silloin hän -- voi silloin hän olisi ollut niin onnellinen, jos Pertti olisi ollut mieleltäänkin se, joksi hän oli häntä luullut...!
Yht'äkkiä joutui Anna syviin mietteisiin. Outo kysymys pulpahti hänen sydämessään: eikö hänen rakkautensa Perttiin ollutkin vain synnillistä, sitä vanhaa intohimoa, jonka käsissä hän oli nuoruutensa ajan kitunut? Eikö se ollut aistillista halua antautua nuorelle miehelle? Jos ei se sitä ole, niin miksi ei hän kohta eroa Pertistä, kun hän näkee, ett'ei Pertti olekaan uskonnollinen, vaan huima maailman lapsi? Oman onnensa ja sielunsa rauhan tähden hänen pitäisi se tehdä nyt, kun vielä on siihen tilaisuutta. Erota ijäksi!...
Anna alkaa itkeä. Ristipäiset tunteet raatelevat hänen sieluaan. Hänen silmiensä eteen esiintyy hulivili tyttölepakko, joka juoksee tanssista tanssiin, yhden nuoren miehen käsivarrelta toisen käsivarrelle. Se on kirjavan koreassa puvussa ja kultaiset koristeet korvalehdissä. Se liehuu ja leijaa, polkee huimassa tanssin tahdissa lattiaa ja nauttii nuoren miehen koskettamisesta. Ja tuossa tytössä tuntee hän itsensä. Kyllä häntä tanssitetaan kovastikin, mutta pitempiin keskusteluihin ei kukaan nuori tanssittaja hänen kanssaan antau. Ja hän tekee sen havainnon, että nuoret miehet hänen selkänsä takana nauravat hänellä ja toisilleen silmää iskevät, häntä tarkottaen. Häntä suututtaa. Uhallakin hän tahtoo saada sulhasen itselleen. Ja sitte ilmaupikin ruma keski-ikäinen mies, jolla on surulliset, vetiset silmät, ja kädet jääkylmät ja kosteat, mikä pyrkii hänen tuttavuuteensa. Pelkästä oikusta hän rupeaa sen morsiameksi ja menee naimisiin miehen kanssa, jonka voimat ovat aivan riutuneet. Mutta se on ärtyinen ja hermostunut. Heidän välinsä rikkoutuvat ja hän itse etsii ajan kuluketta nuorten konttoristien seurassa. Hänen avioliittonsa ei vastaa hänen toivomustaan. Hän alkaa mielessään hautoa ajatuksia, joita itsekin häpee. Valmis miehen myrkytyssuunnitelma on jo tehty ja siihen saatu osakkaaksi oma nuori konttoristi, joka miellyttää häntä. Mutta hänen miehensä kuoleekin äkkiä ennen aivottua tekoa. Hän joutuu hirveihin omantunnon vaivoihin. Vainaja kummittelee hänen silmissään eikä hänellä ole yön eikä päivän rauhaa. Hän lukee raamattua, rukoilee, käy kirkossa ja erilaisissa hartauskokouksissa, mutta sielun paino ei poistu. Lopulta tulee hän pelastusarmeijaan, "majuuri" Andersson hänet kääntää omilla tempuillaan. Mutta siitä saakka on hän tyynnytetty.
Haluaako hän uudelleen ajautua intohimojen raadeltavaksi ja antautua miehelle, jonka suudelma polttaa huulia ja jonka näkö saa hänen verensä kuumana kiehumaan? Anna ei osaa vastata. Onko hänen rakkautensa vain intohimoa?
Pertti esiintyy nyt hänen silmiinsä niin uljaana ja komeana, että kaikki arvelukset häneltä poistuvat. He kuuluvat toisilleen. Ei hän synnin vuoksi Perttiä rakasta, koettaa hän puolustautua. Hän ei voi olla rakastamatta tuota miestä, jonka monet nuoret tytöt niin mielellään ryöstäisivät häneltä. Hän tahtoo kääntää Pertin takaisin uskonnolliseksi...
Hän tahtoo olla hänen vaimonsa ja samalla hänen äidillinen tukensa. Pertti on vielä niin nuori ja siten herkkä maailmalle... mutta hän -- Anna -- on hänen kasvattajansa, hänen neuvojansa... hänelle kaikki kaikessa. Ja kaikki tulee vielä hyväksi ja sopusointuiseksi. He elävät vain toisilleen, vain toisilleen aina... aina!
Näin koettaa Anna vakuuttautua. Ja hän näkee jo avioliitossaan Pertin kanssa itsellään olevan suuren ja kauniin tehtävän: palauttaa tuo nuori mies takaisin taivaan lapseksi! Eipä hänellä siis ole oikeuttakaan heittää Perttiä maailman kujille yksikseen kuljeskelemaan...
Näin hän koettaa lohduttautua, vaikkakin omatunto hänelle noita kirveltäviä kysymyksiä mieleen sysää.
Pertti, lähdettyään Annan luota, oli alla päin ja pahalla tuulella. Häntä suututti, että häät tulisivat tuollaiset "köyhät häät". Hän kun oli aikonut kokonaan toista ja suunnitellut loistavia ja komeita pitoja, joissa kaikki olisi parasta laatua ja kaikkea yltä kyllin: viinejä ja kukkia, silkkiä ja verkaa, hedelmiä ja hunajaa! Koko Strangin konttorihenkilökunnan hän oli aikonut kutsua häihinsä näyttääkseen heille itsensä uudessa asemassaan. Niin -- kaikki herrasihmiset koko tehtaalta. Ja sitte lisäksi paljon muita. Hänen oli nälkä loistoa ja herkullisuutta, häntä huumasi uida hajuvesissä ja hän tunsi nautintoa saada hivellä hienoa, kahisevaa silkkiä. Räiskyvää iloa, riemullista musiikkia ja juhlallista tanssia hän oli halunnut tarjota vierailleen, mutta nyt Anna ei tahtonut häntä ollenkaan ymmärtää. Niin... Anna oli tähän asti saanut mukavuutta kyllin nauttia, mutta hän, monia puutteita nähnyt miespoloinen, ei muuta kuin köyhyyttä, kurjuutta, halveksumista ja haukkumista! Ja nyt kun hekuman ja hempeyden malja on hänen kädessään ja hän on valmistautunut juomaan siitä suurin ahnain kulauksin, tempaa toinen sen häneltä pois! Hänelle tapahtuu tässä vääryys, mutta hän tahtoo vastaisuudessa korvata itselleen tämän vääryyden, päättää hän.
-- Mukaannutaan tällä kerralla, ääntää hän ja viheltelee mielensä helpotukseksi.
XVII LUKU.
Vähän sen jälkeen kun Pertti oli mennyt, tuli Tappura Annan luokse. Anna ilostui, sillä Tappura tuli ikäänkuin lohduttajaksi hänen suruunsa.
-- Teille, herra Tappura, joka olette puhemiehemme, täytyy minun uskoa suruni... alkoi Anna puhua.
Tappura oli korvana koko mies.
-- Äsken, juuri äsken oli täällä Pertti, ja minä tulin siihen murheelliseen huomioon, ett'ei Pertti olekaan tosi kristitty.
-- Eikö sen vaarallisempaa? kysyi Tappura kevyesti.
-- Oo! Alatteko jo tekin horjua!
-- Minäkö? En toki!
-- Miten voitte sitte noin puhua? lausui Anna paheksuvalla äänellä.
-- Pertti on vielä nuori ja huikentelevainen. Kunhan hän tulee aviomieheksi, niin kyllä me hänet perinpohjin uudistamme tässä asiassa.
-- Niin minäkin toivon.
Annalla oli jo helpompi olla, kun Tappurakin ajatteli samaten kuin hänkin.
-- Mutta on toinen asia, josta tahdon puhua teille kahden kesken, alkoi Tappura.
-- Mikä asia?
-- Teillä on omaisuutta -- paljonkin.
-- Mitä siitä?
-- Tiedätte kai jo itsekin, että Pertti nuoruudessaan on vielä hiukan huikentelevainen. Koreilee esimerkiksi puvussaan, ja niin poispäin. Mutta sellainen ei saa olla se, joka tulee suuren omaisuuden isännäksi.
-- En ymmärrä, mitä tarkoitatte. Puvussaan hän kyllä minunkin mielestäni on liian ylellinen.
-- Puhun sitte suoraan. Teidän omaksi eduksenne ja varovaisuuden vuoksi on tarpeellista tehdä sopimuskirja, mikä määrää, että omaisuutenne pesässä pitää pysyä koskematonna -- aivan koskematonna ilman teidän lupaanne. Ja Pertti ennen vihkimistä vahvistaa allekirjoituksellaan tuon sopimuskirjan. Kun olen puhemiehenne, niin omatuntoni pakottaa minut sulasta teidän etujenne valvomisesta näin ehdottamaan.
Pelkästä kateudesta Tappura näin juttusi. Viime viikkoina oli se paisunut oikein vuoreksi hänen sydämessään. Salaa hän Perttiä vihasi. Mutta puolesta puhumaan kiihoittivat nuo luvatut palkinnot. Hän ei jaksanut niellä sitä, että Pertti, tuo entinen renkivekale ylimaassa, entinen nälkäinen ruotilainen siellä, joka hänenkin pirttinsä nurkassa oli homehtunutta leipää jyrsiskellyt silloin, kun hän kauppiaana ryypiskeli peräkamarissa konjakeita tukkiherrain kanssa, että tuo nyt yhtäkkiä kohoaisi sellaiseksi patruunaksi. Ei totisesti! Täytyi asettaa luja sulku miehen liialliselle rimpuilemiselle.
-- Mutta oi! Te loukkaatte Perttiä, vastasi Anna Tappuran esitykseen.
-- Niinkö luulette? Omaksi eduksenne minä tässä puhun. Ajatelkaa, että hän saa vapaat kädet kourata omaisuuttanne. Ja hän kahmaiseekin sitä sillä tavalla, että syytää suoraan kaivoon.
-- En usko sitä Pertistä. Hän on niin kauniisti puhunut minulle tahtovansa uurastaa ja puuhata vastaisuudessa voimiensa takaa.
-- Mutta siinä rajuudessaan ja kokemattomuudessaan hän saattaa mennä liiallisuuksiin, saattaa hupeloida siten, että lopulta tekee kuperkeikan. Ja silloin te molemmat istutte paljaalla oksalla. Ei hän ole tainnut teille puhua vielä miten hän aikoo ruveta perustamaan uutta konepajaa ja kilvoittelemaan Strangin kanssa. Eikö tämä ole jo mielettömyyttä?
-- Oh! Sitä hän ei ole minulle puhunut.
Anna jäi ajattelemaan. Tappuran puheessa oli silti järkeä hänenkin mielestään.
-- Mutta en usko, että Pertti sopimuskirjaan suostuisikaan. Se loukkaisi häntä liian syvästi. Ja ajatelkaa, mikä hirveä häpeä tulisi, jos hän vihillä kieltäytyisi!
-- Ei pelkoa! Minä tunnen siksi hyvin Pertin.
-- Mutta en minä nyt sentään --!
-- Jos kieltäytyisi, joka muuten on aivan mahdotonta Perttiin katsoen, niin silloin astutte te väliin ja revitte palasiksi sopimuskirjan. Sillähän se on tehty. Sopisihan kuitenkin koettaa.
Tappura haastoi henkensä takaa.
-- Voi sentään, kun tämä on ikävä asia! Uskon kyllä, että te sulasta minun edustani tätä ehdotatte. Mutta siltikin...
-- Juuri niin sitä teen.
-- Ja kyllä on viisastakin olla varovainen...
-- Niin on. Äsken puhuitte, ett'ei Pertti ole tosi kristitty. Minä sanon nyt jyrkästi, että sitä hän ei ole...
Annalle tulivat kyynelet silmiin.
-- Mutta me molemmat varmasti uskomme, jatkoi Tappura, että kun hän tulee naimisiin, me teemme hänestä uuden ihmisen, lujan kristityn, joka uskonsa lujuudessa on ensimäisiä meidän joukossamme. Mutta tässäkin suhteessa on hyvä, että teillä on kahle, jolla te voitte häntä sitoa itseenne. Ja sellainen kahle olisi tuo sopimuskirja. Silloinhan _teillä_ olisi valta hänen ylitsensä. Olisitte tavallaan hänen äitinsä, hänen holhoojansa. Ajatelkaa: tuon nuoren, kokemattoman, mutta niin rakastettavan miehen holhooja, tuki ja turva.
Tappuran viime puhe vaikutti. Hän oli osannut Annan arkaan kohtaan.
-- Ja sellaista tukea ja turvaa hän tarvitsee! vahvisti Tappura vielä puhettaan.
-- Niin tarvitsee, huokasi Anna kyyneleet silmissään.
-- Joko käsitätte?
-- Minä suostun ehdotukseenne.
Tappura huokasi helpotuksesta. Hänen esityksestään ei Pertille asiasta virkattaisi mitään ennen häitä. Ja Tappura se hankki lakimiehen, joka mainitun asiakirjan kyhäsi.
Häissä esitti sitte vihkimisen toimittava pappi tuon sopimuskirjan Pertin allekirjoitettavaksi ennen vihkimistä. Annan täytyi silloin pakosta luoda silmänsä alas välttääkseen Pertin murhaavaa katsetta.
Hetken epäröi Pertti. Koko sen ajan Anna vienosti tärisi. Mutta sitte käsi kiukusta vapisten piirsi Pertti harakan jalkoja sopimuspaperille, jotka pappi kokosi hänen nimekseen. Silloin Tappura naurahti pilkallisesti Pertille vasten kasvoja. Mutta hän olikin jo puhemieslahjansa saanut. Insinööri Strang puolestaan katsahti paljon merkitsevästi Perttiin. Ja kohta vihkimisen jälkeen hän lähtikin häistä pois papin kanssa. Heidän mentyään anasti kohta Tappura ja rautatorvi seppä puhumisvallan ja käyttivätkin sitä sellaisella mahdilla, että Pertin teki mieli viskata heidät nurin niskoin ovesta ulos.
Koko häiden ajan oli Pertti kiukkuisella mielellä. Sopimuskirja oli hänelle täydellinen yllätys. Viimein puikahti hän yksin pimeään huoneeseen, jossa vieno kuutamo oli tyynnyttävä. Täällä hän istui ja mietti.
-- Onko minua sittekin petetty! äännähti hän itsekseen ja purasi huultaan, jotta siitä lähti verta.
Anna tuli häntä huoneesta noutamaan.
-- Miksi täällä yksin istut? puhui Anna sovittavasti.
-- Pitäisipä sinun se tietää! vastasi Pertti ontosti.
-- Sopimuskirja on vain muotoasia. Elä siitä huoli!
Pertin mieli jo keventyi. Yhdessä Annan kanssa lähti hän häävieraiden pariin.
XVIII LUKU.
Häidensä jälkeen alkoi Pertti innolla hääriä kangaskaupan kanssa. Olihan hänelle nyt auvennut tilaisuus toimimiseen. Itsekseen hän oli ajatellut, että kun Anna huomaa hänen uutteruutensa ja aherruksensa, hän sopivana hetkenä itse tulee tarjoutumaan repimään tuon kirotun sopimuspaperin palasiksi. Tai antaa _hän_ siihen hienon viittauksen.
Nimikilpenä oli vielä puodin ovellakin: _Anna Holmin kangaskauppa_. Kun Pertti tahtoi sitä muutettavaksi, vastusti sitä Anna sillä syyllä, että kauppaa tekevät voivat erehdyksestä mennä muualle kauppoihin, jos puoti ristittäisiin uudella nimellä vanhan sijaan, joka siinä oli ollut vuosia. Tässäkin oli Tappura takana ja hän se oli Annalle sanat suuhun pannut.
Pertti antoi asian olla sinänsä, vaikka hänestä kyllä tuntui kiusalliselta purjehtia vaimonsa lipun alla.
Aamusta iltaan hyöri Pertti puodissa sillä menestyksellä, että vuoden takaa Anna suostui hänen esitykseensä puodin laajentamisesta. Siihen yhdistettiin toinen läheinen huone. Entisen puodin pienet kuusiruutuiset akkunat lyötiin rikki, akkuna-aukot suurennettiin ja yksi suuri lasi pantiin itsekuhunkin akkunaan entisen kuuden ruudun sijaan. Kaupasta tuli nyt kaupungin suurin ja hienoin kangaskauppa.
Kaupungin liikemiehetkin ottivat huomioonsa Pertin puuhat. Kauppiaana häntä alettiin jo huomata. Ja niinpä muutamana päivänä hän sai kutsun tulla liikemiesklupin jäseneksi. Silloin taas riemun aallot soutivat Pertin sydämessä. Pelastusarmeijalle oli hän jo kokonaan kylmä, mutta nyt hän aikoi tehdä sen kanssa ikuisen eron. Annaa ei hän tahtonut kuitenkaan pahoittaa. Kun Anna joskus, hyvin harvoin, pyysi häntä armeijaan, valitti Pertti, ettei hänen aikansa myöntänyt. Annakin puoleltansa antoi sen asian olla sinänsä.
Usein iltasin riensi Pertti liikemiesklupiin. Ei Pertti kyllä nauttinut väkijuomia, mutta hänestä oli niin hauska, niin sanomattoman hauska olla tuolla klupissa ja saada puhella kaupungin muiden liikemiesten kanssa. Ja mikä nautinto istua heidän, joiden joukossa oli suuriakin rahamiehiä, seurassa samassa pöydässä! Hän toisinaan mieltyikin puhelemaan heidän kanssaan vesiselvänä myöhäiseen yöhön, kunnes ei enää yksikään noista ihailluista joko osannut sanoa yhtään järjellistä ajatusta tai hän oli nukuttanut koko pöydän. Joskus kävi niinkin. Ja silloinpa Pertti voiton riemulla, tuntien, että hän oli "noita" väkevämpi, lähti kotiinsa. Tällöin ravintolapalvelijat erityisellä kunnioituksella kiiruhtivat auttamaan hänelle turkkia päälle.
Siellä kotona sillä välin Anna vuoteessa värisi. Missä asioissa Pertti öisin viipyi? Se oli hänelle hirveä kysymys, johon hän ei uskaltanut itselleen vastausta antaa. Hän vain kauhean tunteen kiduttamana vuoteessaan värisi ja hiljaisuudessa itki onnettomuutta, että hänen toiveensa olivat pettyneet "uudesta synnyttää" Pertti. Mutta kun Pertti oli aina hänelle kohtelias ja mesisanainen, ei Anna rohjennut mitään Pertiltä itseltään tiedustaa. Hän vain alkoi hiljaisuudessa Perttiä vakoilla hänen puodissa ollessaan. Ja siellä hän näki sellaista näytelmää, mikä hänen sydäntään leikkasi. Miten lepertelevän kohtelias Pertti oli naisväelle, varsinkin nuorille neideille! Ja miten ne hänelle takaisin nauroivat hampaansa näkyviin! Mutta olivathan ne herrasnaisia --! Ja Anna koetti tyynnyttää itseään.
Puodin varasto suureni yhtenään ja kauppaa tekevien luku lisääntyi. Ylimäisimpänä Pertti itse puodissa hääri, vaikka puotilaisia siinä oli puolikymmentä.
Entisen hämärän sijasta asusti nyt puodissa kokonainen maailma valoa, jossa kirjavat kankaat, hohtavat silkit, koreat matot ja muut ylellisyydet uivat kaikessa ihanuudessaan ja houkuttelemalla houkuttelivat itselleen ostajia.
Näillä puuhillaan oli Pertti saanut itselleen paljon ihailijoita, jotka kehuivat puodissa käydessään hänen aistiaan. Se teki Pertin vielä puuhaavammaksi. Hänen kohteliaisuuttaan ja hienoa käytöstään puodissa kehui kaupungin koko naismaailma.
Mutta oli yksi ihminen, joka Perttiä ärsytti. Ja se oli insinööri Strang. Hän viskoi Pertille vasten kasvoja kovin kylmiä sukkeluuksia. Niinpä hän ensi kerran puodin suurentamisen jälkeen Pertin kangaskaupassa lausui hänelle: -- Olette kuin viinankauppias, joka tavaroillaan pilaa yleisöä. Kaikitta näittä turhuuksitta -- insinööri osotteli ryhmysauvallaan kohti heleitä ja hempeitä Brysselin mattoja ja Lyonin silkkejä -- tulisivat ihmiset paljon paremmin toimeen kuin niiden kanssa. Onneksi toki ette ole hankkinut tänne parfyymituotteita. Siinä tapauksessa, että niitä olisi, kiertäisin minä tätä katuakin pakoon, jonka varrella puotinne on.
Insinööri sytytti sikarinsa ja lähti. Eikä hän enää senjälkeen tullut "Anna Halmin kangaskauppaan".
Mutta insinöörin puheesta sai Pertti juuri aiheen täyttää puotinsa myös parfyymitavaroilla. Ne sopivat erinomaisesti tällaiseen kauppaan.
Kun toinen vuosi oli kulunut umpeen, oli kauppa yhä enemmän vaurastunut. Silloin Pertti Annalta tinki saada muuttaa liikkeen omalle nimelleen, johon Anna myös suostui.
Pertti teetti suuren, uuden nimikilven, johon oli kullankarvaisilla kirjaimilla mustalle pohjalle suuren suuresti maalattu: "_Albert Hagert. Tyghandel. Parfymer. Galanterivaror_". Pertin oma äidinkieli siinä ei saanut nimeksikään sijaa.
Tämän komeuden naulasi Pertti omalla kädellään kadulle ulkonevaksi entisen pienen kyltin "Anna Halmin kangaskauppa" sijalle. Tuo vanha olikin jo näyttänyt komean puodin oven päällä samallaiselta kuin ruma arpi kaunottaren hienohipiällä otsalla.
Muuten oli Pertti vahvasti pöyhistynyt ja hienostunut. Hän käytti silkkisukkia ja vaatekenkiä talvellakin. Joka päivä muutti hän puhtaan, hienon palttinapaidan päälleen ja vaihtoi pukua useamman kerran viikossa. Kesät talvet piti hän korkeaa silkkihattua ja puvun kuosi oli Pariisin viime kuosi. Aina tuoksui hän väkevälle parfyymille ja käytti kuumavärisiä kaulahuiveja. Liinavaatteiden alla oli pehmoinen, elastinen iho, jonka hoito maksoi vuodessa satamäärin. Hän tahtoi olla "hieno" kiireestä kantapäähän. Ja hän tunsi nautintoa olla sellainen.