Part 10

Suussa maistui ilkeä näljä ja ruumista vilusti. Ja nyt kuin salaman lyömänä muistui hänelle mieleen se yö siellä ylhäällä Pohjanmaalla heinävajassa oikeustutkinnon jälkeen... se yö, jonka edellisenä päivänä hän oli tehnyt väärän valan ja kieltänyt oman pienen poikansa. Näin silloinkin oli pää sekaisin, suussa ilkeä näljä ja ruumista vilusti.

Pertistä tuntui nyt kuin olisi Toivosen lesken rautakoura viskannut hänet tähän alennuksen tilaan. Hän kourasi tuskauneena päätään ja itki kuin pieni lapsi. Ja hänestä tuntui kuin olisi hän viskattu yhteiskunnan ulkopuolelle, hän, joka vielä eilen oli yksi kaupungin hienoimmista ja huomatuimmista liikemiehistä...

-- Rouva on juuri kuollut, lausuu piikatyttö hänelle ja silmät renkaina ihmettelee isäntäänsä.

-- Kuollut? Onko hän kuollut? huudahtaa Pertti.

-- Tulkaa katsomaan?

Pertti lähtee tytön jälestä Annan makuuhuoneeseen. Siellä on lääkäri ja muuan kaupungin lakimies. Ne tervehtivät Perttiä ylenkatseellisen kylmästi, nuokin, jotka vielä eilen olivat läheisiä tuttavia.

Siinä on Anna ruumiina. Viljavat kyyneleet nousevat Pertin silmiin. Hän menee ja suutelee Annaa poskelle. Lakimies naurahtaa ja ojentaa Pertille paperin sanoen:

-- Tässä on testamentti

Samassa lääkäri puhuu hänelle jotain veren syöksymisestä aivoihin. Pertti ei koske paperiin, vaan tuijottaa Annaan ja taas suutelee häntä. Voi jospa hän saisi Annan vielä elämään!

Lakimies tyrkyttää uudelleen Pertille tuota paperia ja puhuu:

-- Lukekaa! Siinä on varsin tärkeää teille.

Nyt ottaa Pertti paperin. Anna on tuolla lakimiehellä teettänyt testamenttinsa jo ennen tätä tapausta. Ja testamentti määrää kaiken Annan omaisuuden kaupungille langenneiden naisten turvakodin perustamiseksi. Mutta itse on Anna ottanut myrkkyä, juonut sen myrkyn, jonka hän ennen valmisti ensimäiselle miehelleen.

Pertin lukiessa lääkäri ja lakimies merkitsevästi katsovat Perttiin. Mutta näyttää kuin he nolostuisivat, kun Pertti luettuaan sanoo tyynesti:

-- Minunkin hartaimman haluni on vainaja tässä samalla täyttänyt.

-- Niinkö? kysyy lakimies kummastuen, mutta ei jatka enempää.

-- Jos pesässä olisikin jotain minullekin tulevaa, niin sekin menköön tuohon samaan tarkoitukseen, lisää Pertti ja hän näyttää terästyvän veltosta ryhdistään.

Lääkäri ja lakimies heittävät hyvästit ja poistuvat. Mennessään eteisessä sanoo lääkäri lakimiehelle:

-- Ei hän silti ole aivan jokapäiväinen nousukas tuo Hagert.

-- Kunhan ei ollut vain teeskentelyä. Se mies on täysi marakatti, vastaa lakimies.

Pertti tuntee tarvetta lähteä insinööri Strangin luo, pyytämään anteeksi eilinen käyntinsä ja kertomaan hänelle kaikki. Avaamaan sydämensä hänelle.

Hän painaa päähänsä vanhan, harmaan huopahatun, jota hän oli ennen käyttänyt kalastusretkillään ja pukeutuu pitkään, harmaaseen sadetakkiin. Nyt hän on taas köyhä ja tyhjä, ymmärtää hän. Mutta hän ei ole kadottanut uskallustaan. Hän aikoo pyrkiä takaisin Strangin tehtaalle, jos ei muuksi, niin pelkäksi valuriksi.

-- Se koulu oli kova koulu, mutta paljon opettava, ääntää hän hiljaa itseksensä ja lähtee.

XXI LUKU.

Strangin tehtaalla vallitsi sunnuntairauha, vaikka olikin arkipäivä. Ei yksikään viila kihnuttanut, ei yksikään vasara paukuttanut, ei sahan sirkkeli vinkunut eivätkä laudat roiskahdelleet. Tyyntä ja hiljaista kaikkialla. Paitsi muutamalla kauniilla niemekkeellä, jota suuri mies- ja naisjoukko kaupungista tuodun nuoren arkitehdin avulla laittoi juhlakuntoon. Minkätähden he sitä tekivät, ei heistä yksikään tiennyt. Oli vain insinöörin luja käsky, että illaksi piti olla kaikki valmista.

Köynnöksistä tehtiin juhlallinen kunniaportti niemelle vievälle tielle. Sen otsalle monenmoisten värillisten lasipallojen ja lippujen keskelle asetettiin taidetekoinen taulu, missä illalla tulikirjaimilla palaisi kirjoitus: "Työ on miehen kunnia".

Niemen aukea paikka ympäröitiin lippuriu'uilla. Niistä yhdistettiin langat, joihin ripustettiin kauniita värilyhtyjä ilotulitusta varten. Rakennettiin kevyen ihana puhujatorni. Sen otsalla oli insinöörin oma tekemä kirjoitus: "Työssä on väsymystä, mutta siinä on myös lohdutusta. Vanhus, nuorukainen, mies ja vaimo! Ymmärrä tämä ja etsi elämän sisällys työssä!"

Kentän toiseen laitaan tehtiin lava kuvaelmia, soittoa ja laulua varten. Ja kaikkialla näki silmä köynnöksiä, lippuja, värilyhtyjä, maalattuja kilpiä, joissa oli monenmoisia ohjelauseita, niinkuin: "Jokaisen tulee kehittyä lahjainsa mukaan." "Ja'a aikasi oikein!" "Kovassa työssä on menestyksen suuri salaisuus." "Elä koskaan käsittele rahoja kevytmielisesti, sillä rahat muodostavat luonnetta". "Joka tahtoo tuntea rahan arvon, koettakoon mennä niitä lainaamaan." "Suru on suuri opettaja. Se tutustuttaa meidät elämän totuuksiin."

Kaikki nämä kilvet oli insinööri itse sommitellut. Suuren suuri kilpi oli kentän keskellä ja siinä molemmin puolin sanat: "Rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi!"

Kun ilta tuli, oli niemeke täydessä juhlapuvussaan valmiina. Laittajat laskettiin pois pukeutumaan juhlavaatteisiinsa. Ja niin oli käsketty pukeutua koko tehdasväestö lapsista alkaen.

Ilta oli lempeä loppu-elokuun ilta. Tuulen henkeä oli sen verran, että se sai vienosti liehumaan kentän monet liput. Aurinko teki laskua ja veripunanen iltarusko levisi taivaan rannalle.

Strang tuli kävellen niemekkeelle. Hän tahtoi nähdä, oliko kaikki kuin olla piti, ennenkuin illan juhla alkaisi. Ja kaikki oli niin.

Strang nousi puhujatorniin. Hetken takaa astui tehtaalaisten koko suuri lapsilauma juhlapukuisena tehtaan opettajan ohjaamana juhlakentälle. Edellään he kantoivat lumivalkoista standaaria, mihin oli koreasti kirjailtu: "Me rakastamme Jumalaa, työtä ja isänmaata."

Heidän jälessään tuli tehtaan koko täysi-ikäinen väestö niinikään juhlapukuisena. Edellään he kantoivat silkkistandaaria, johon oli kirjastettu: "Me sodimme laiskuutta ja nautinnonhimoa vastaan", tehtaan vanhin työmies, valkohiuksinen ja valkopartainen. Hänen rinnallaan astui nuori neito, oikea työnaiskaunotar, valkoisessa puvussa ja kukitettuna.

Insinöörillä tornista katsellessaan tämän joukon kulkua kihosi kyynel silmäkuoppaan. Se oli hellän mielenliikutuksen kyynel. Ja kun joukko oli asettunut kentälle, teki hänen mielensä ojentaa tornista siunaten kätensä joukon yli ja sanoa:

-- Lapseni! Minä rakastan teitä. Minä siunaan teitä.

Mutta hän malttoi mielensä. Nautti vain silmillään tuosta näöstä. Olihan se puhdaspukuista ja hyväsävyistä väestöä. Ei yhtään pelastusarmeijalaisen punaista paitaa ollut nähtävänä.

Työväestössä oli se luulo yleinen, että insinööri tahtoi pitää heille tavallista juhlallisemman kesäjuhlan. Mutta miksi, sitä ei kukaan tiennyt.

Soittokunta puhalsi juhlan alkavaksi. Fanfaarin jälkeen alkoi insinööri itse puhua. Syntyi syvä hiljaisuus.

-- Työtoverit! Me olemme tehneet ahkerasti työtä monta vuotta. Ja nyt olemme ottaneet itsellemme iloisen lupapäivän. Meillä on paljon syytä siihen. Ahkeran työn jälkeen ymmärtääkin oikein vapaahetken arvon. "Jumala lähetti meidät tänne ilman nimeä, ilman omaisuutta, ilman ansiota hänen edessään. Mutta hän antoi meille kaksi suurta lahjaa: välikappaleen ja päämaalin. Välikappale on työ, päämaali rakkaus." Näin sanoo muuan norjalainen ajattelija. Tämän me nyt voimme sovittaa itseemme. Meillä on työ välikappaleena ja päämaalina rakkaus. Käsitätte paremmin, kun puhun suoraan. Tuolla tehtaalla olemme monta vuotta tehneet uutteraa työtä. Tämän työn päämaalina on ollut rakkaus. Äsken maksoin tehtaan viimeisen velan. Tehdas on siis nyt aivan velaton. Jokapäiväisen omistuskäsityksen mukaan sanottaisiin, että tehdas on _minun_. Mutta minä ymmärrän, että se ei ole minun, vaan teidän ja minun yhteinen. Yhteistyössä olemme sen hankkineet. Ja sentähden huomeisesta päivästä lähtien tehtaan vuotuisesta voitosta juoksee määrätty osa itsekullekin teistä. Sen mukaan, minkä arvoinen on työnne tehtaassa, sen mukaan saatte myös osan vuosivoitosta prosenttiluvuissa. Muuten asetetaan nyt tehdas osakeyhtiölle sen palveluksessa olevien kesken. Säästöillään voi jokainen teistä lunastaa siihen itselleen osakkeita, sillä osakemaksu pannaan alhainen. Joka vuosi voi lisätä osakkeitaan. Itselleni lohkaisen myös osakkeita. Osakkaiksi pääsevät ainoastaan vähintäin kolme vuotta tehtaassa työskennelleet. Osakemaksuista muodostetaan rahasto tämän tehtaan palveluksessa olevien työmiesten lasten kouluuttamista varten luonnonlahjain, taipumusten ja halun mukaan. Te itse olette jääneet vähälle tiedollisesta kasvatuksesta. Tulkoon sitä sen runsaammin teidän lapsillenne. Heissä on tulevaisuutemme kaunein toivo. Jokapäiväinen elämä meille tarjoo synkkiä esimerkkejä siitä, -- tässä insinööri katsoi merkitsevästi Perttiin, joka siellä oli yhdessä joukossa ja jolle insinööri oli antanut entisen paikkansa piirustajana tehtaan konttorissa -- miten perusteellisen kasvatuksen puute vie lahjakkaatkin luonteet haaksirikkoon. Koettakaamme tässä suhteessa pelastaa läheisin nuorisomme! Teidän lapsenne ja teidän lapsenlapsenne ja niin edelleen saakoon isäinsä heistä sen siveellisen matkasauvan elämän eksyttävällä maantiellä, minkä oppi ja valaistus voi antaa. Korkeampaa oppia ken haluaa, saa myös tämän rahaston avulla. Ja ihanin toiveeni on ollut, että rahastolla voitaisiin ensinnäkin tälle tehtaalle omien lastenne keskuudesta saada kaikki tarvittavat "herrat", niinkuin niitä jokapäiväisessä puheessa sanotaan. Olen ajatellut rakennusta alettavaksi juuresta alkaen.

Huomisesta alkaa tehtaallamme 8-tuntinen työpäivä. Teille tulee siis nyt enemmän tilaisuutta sielujenne, muistakaa se aina _kuolemattomien_ sielujenne tarpeitten tyydyttämiseen. Tämä kaikki on saatu teidän omalla uutteralla työllänne aikaan.

Strang oli lopettanut. Työväki ei ensin ymmärtänyt hänen puhettaan. Heistä tuntui se mahdottomalta. Mutta yks kaks! Kohta oli koko joukko riemuavana huutona: "eläköön insinööri Strang!"

Heille selvisi, että se oli sittenkin totta, totta, että tehdas olisi nyt heidänkin... kuulkaa: _heidänkin!_

Miesjoukko syöksyi insinöörin luo. Nosti hänet vahvoille käsivarsilleen, hurrasi ja riemuten kantoi häntä ympäri kenttää soittokunnan marssia puhaltaessa. Se oli ilosta juopunut tuo joukko.

Lapset tulivat insinöörille kumartelemaan ja niiailemaan. Naiset silmät kosteina häntä ihailivat. Ja miehet pyytelivät opettajaa julkisesti kiittämään insinööriä koko työväestön puolesta.

Opettaja nousi torniin, tarttui innostuneena hattuunsa ja huusi:

-- Hyvät veljet ja sisaret! Hurratkaa ja riemuitkaa! Tänään on kapitalismi ja työmies tehnyt keskenään pyhän liiton. Insinööri Strang on tulevaisuuden yhteiskunnan airueita. Eläköön hän! Sata vuotta eläköön hän!

Yhtenä ilomerenä vyöryi taas koko kenttä. Vanhat miehetkin muuttuivat vikkelän iloisiksi kuin pienet lapset.

Sitte seurasi laulua, kuvaelmia, soittoa, ilotulitusta, virvokkeita. Pimeän tultua koko kenttä hohti monenmoisessa koreassa valossa. Raketit suhahtivat ylös taivaalle ja kaikkein kirkkaimpana sädehti tulikirjaimilla kunniaportissa: "Työ on miehen kunnia."

Insinööri tunsi suurta, sielullista nautintoa, jotain sellaista yliaistillista kuin ylhäissukuinen laupeuden sisar, joka heittää silkkinsä ja lähtee palvelemaan spitalisia.

Kuu nousi ja verhosi haaveelliseen hohtoonsa koko kentän, sen ilossa uivat ihmiset ja kaikki koristeet. Insinööristä tuntui kuin luontokin ottaisi osaa tähän ihmisten veljeysjuhlaan, tähän hänen pitkän työviikkonsa sunnuntairiemuun.

Myöhään yöllä palattiin soihtokulussa tehtaalle Ja silloin kulettaessa laulettiin:

"Siksi Suomi taisteleepi, siksi teemme työtä, että valon henkivoimat viihtyis meidän myötä, että maassa selkeäisi sumut Suomenmaasta, ett'ei veljyt veljeänsä riistä eikä raasta. Me kun teemme työtä, sumut poistuu maasta."