Part 24

Nuo neljä, jotka kiitivät takaisin Chicagoa kohden asfalttista Halstedin tietä pitkin, olivat hieman väsyneet ja herpaantuneet. He antautuivat ilmassa väräjävän, nukuttavan kevään syleilyyn.

Roelf Pool otti hatun päästään. Julma kevätvalo paljasti hänen mustan tukkansa harmaat viirut. »Tällaisena päivänä kieltäydyn minä uskomasta neljäänkymmeneenviiteen ikävuoteeni. Dallas, sano minulle, etten minä olekaan neljääkymmentäviittä.»

»Sinä et olekaan niin vanha», sanoi Dallas hitaalla, hyväilevällä äänellään.

Roelfin kapea, ruskea käsi ojentui rohkeasti tarttuen tytön voimakkaaseen, valkoiseen käteen. »Kun sinä sen sanot, Dallas, on se miltei totta.»

»Se onkin totta», sanoi Dallas.

He jättivät Dallasin Ontario Streetille hänen ränsistyneen, vanhan atelierinsä eteen ja Dirkin hänen hienoon, pikku huoneustoonsa ja jatkoivat sitten matkaansa.

Dirk väänsi avainta lukossa. Hänen japanilainen palvelijansa Saki pujahti hiljaa eteiseen päästäen pieniä, sihiseviä tervehdysäännähdyksiä. Sääntöjen mukaisella pienellä eteispöydällä virui sääntöjen mukainen, pieni kirjepinkka. Dirk meni italialaisen arkihuoneensa halki makuuhuoneeseensa. Japanilainen seurasi häntä. Dirkin sääntöjen mukainen iltapuku (Peelin, Michigan Boulevardin englantilaisen räätälin, tekemä iltapuku) oli sääntöjen mukaisesti levitetty hänen vuoteelleen — virheettömät housut, virheettömät liivit, virheetön paita ja takki.

»Onko minua kysytty, Saki?»

»Missy Storm soitti.»

»Pyysikö hän sanomaan jotakin?»

»Ei. Missy soittaa toisen kerran.»

»Hyvä on, Saki.» Dirk viittasi hänet pois ja ulos huoneesta. Mies meni sulkien oven hiljaa takanaan, kuten sääntöjen mukaisen japanilaisen palvelijan tuli ja sopi. Dirk riisui yltään takkinsa ja liivinsä ja heitti ne vuoteen vieressä olevalle tuolille. Hän seisoi sitten hetkisen liikkumattomana katsellen Peelin tekemää iltapukuaan ja hohtavaa paidanrinnustaan, joka ei milloinkaan kumpuroinut. Nyt on kylvettävä, hän ajatteli laiskasti ja koneellisesti. Sitten hän yhtäkkiä heittäytyikin kasvoilleen hienolle silkkipeitteiselle vuoteelleen ja makasi siinä pää käsiinsä kätkettynä hyvin hiljaa. Hän makasi siinä vielä puolen tunnin kuluttuakin, kun puhelin kimeästi kilahti ja Saki hiljaa ja kunnioittavasti kopautti makuuhuoneen ovelle.