Part 3
Atteako tarkoitat?
JANNE
Attea juuri! Harva mies olisi sellaiseen pystynyt. Eivät kaikki kykene ryöväreiksi.
EEVA-KAISA
Oliko se nyt sittenkään oikein?
JANNE
Ei! Oikein se ei ollut — ja kyllä Atte sitä punnitsi — ja minä myös — mutta sen selvempää ratkaisua emme löytäneet. Hänen syynsä ja minun syyni kävivät yhteen — ja niin ollen, oli pakko ryhtyä riihattomuuteen.
EEVA-KAISA
Mitä syitä sinulla on nousta isääsi vastaan?
JANNE
Äiti kulta! Ei isää vastaan ollenkaan. Isän hyväksi minä suostuin. Näes! Isä on niin kova ja voimakas, etteivät häneen ikinä pysty väitteet eikä maanittelut eikä muut sellaiset. Sen kai äitikin on huomannut. Vaikka — äidin ei tarvitse sitä sanoa.
EEVA-KAISA (puolustelevasti)
Ei puhuta minusta! Minä en ole koskaan vastustellut —
JANNE
Sen tiedän kovin hyvin. Tästä asiasta tahdon vain sinulle kahden kesken sanoa, että isä sai nyt vastaansa sellaisen voiman, joka tulee tekemään hyvää isän luonteelle, Attea hän ei voi voittaa. On pakko tyytyä ja alistua. Ja me katselemme päältä.
EEVA-KAISA
Tuleeko pakosta mitään hyvää?
JANNE
Tulee varmasti, jos on väärässä. Saat nähdä! Isä pehmentyy ja alistuu ja tulee paremmaksi — ja hänen elämänsä muuttuu paljon iloisemmaksi. Sanon tämän ajatukseni äidille, mutta siitä ei saa puhua isälle. Se pilaisi kaikki. Hänen täytyy itse, yksinään voittaa oma itsensä. Tapella herra Aatamin kanssa.
EEVA-KAISA
Hyvää kai sinä toivot — ja niin minäkin toivoisin, jos jaksaisin — mutta kuinka käy, kun Anna tulee kotia.
JANNE
Anna ei tule kotia niin, että isän viha häneen ylettyisi. Saat nähdä, että isä toivoo näkevänsä Annan — ennenkuin Anna tulee.
EEVA-KAISA (haikeasti)
Enkä minä saa nähdä tytärtäni — ehken enää koskaan.
JANNE
Kuulehan, äiti! Minun täytyy nyt tässä olla lapsenpiikana —
EEVA-KAISA (naurun ja itkun sekaisesti)
Aina sinä sitä leikkiäsi — vaikka kyllähän se lohduttaa —
JANNE (yhä iloisena)
Paremmin sentään lohduttaa, jos äiti muistelee mitä Anna sanoi — ja mitä Atte — ja lisää niihin minun jatkuvan saarnani — ja lapsenpiian lauluni.
EEVA-KAISA (katselee Jannea)
Sinä juttelet niin mukavia. Tuossa sinä istut — samalla tuolilla, jolla isä on istunut tuhansina puhteina ja lepohetkinä — mutta olet niin kovin toisenlainen.
JANNE
Niin — näes! Onneksi meille lapsille, että olemme perineet sinulta iloisen luontomme, emmekä ole perineet paljoakaan tältä yksitoikkoiselta keinutuolilta. Tämä ehkä ei vielä meidän syntyessämme ollut niin perin, piintynyt omaan arvoonsa. Nyt se ei enää muuta tee kuin narisee tyytymättömyydestä.
EEVA-KAISA (hymyilee)
Minä kuuntelen sinua mielelläni, vaikka puheletkin paljon tyhjänpäiväistä.
JANNE
Niin! Minä olen vähän epäonnistunut kaiku sinun entisestä itsestäsi. Mutta Anna mahtaa olla jotenkin niinkuin Mattilan Eeva-Kaisa oli nuorena tyttönä. Muistatko Mattilan Eeva-Kaisaa?
EEVA-KAISA (ei voi olla nauramatta)
Mattilan Eeva-Kaisa! Sinä sitten osaat. Mutta tuntui ihan hyvältä korvaan — tuo mitä sanoit.
JANNE
Totta kai hyvältä! Niin kaikkien mielestä, jotka tunsivat sinut nuoruudessasi.
EEVA-KAISA
Kuka sitä aikaa enää muistaisi!
JANNE
Monet! Sanovat vielä tänä päivänä, että Mattilan Eeva-Kaisa oli kylänsä iloisin ja kaunein tyttö. Ja minä vakuutan aina heille, että niin totisesti olikin.
EEVA-KAISA (huomaamattaan nauraa iloisesti)
Ja silloin sinä saat iloisen naurun palkaksesi! Vakuuttelet hassutuksia!
JANNE (katsoo äitiään iloisena)
Niin saankin — aina iloisen naurun. (Yhtyy äitinsä nauruun, mutta molemmat tyrehtyvät, kun —)
MATTI (tulee sisään vasemmalta)
Ajattelin jo, että ovatko talon asujien jäännöksetkin haihtuneet, kun ei mistään löydä ketään.
JANNE (nousee keinutuolista)
Olemme täällä viettäneet päivällislepoa. Hyvä, että sä tuli pitämään seuraa. Kaipaamillekin vähän hauskutusta.
MATTI
No, et ole mennytkään Rautialle? (Asettuu keinutuoliin vähän kuin arkaillen ja aikaillen.)
JANNE
En! Mutta minä kyllä soittelin Helmille ja — ja toivotin onnea.
EEVA-KAISA (ei voi pidättää nauruaan)
Voi sinua, Janne! Voi sinua!
MATTI
Meiltä on kai mennyt yksi ainoa kirkkomies, eikä sekään näy vielä palanneen tuomaan tietoja kuuluttamisesta.
JANNE
Vanha Leena on ollut kolmasti naimisissa. Ei kai pidä asiaa niin tärkeänä.
MATTI (vitkastellen)
No, mitä Rautialla sanottiin meidän tyttärestä?
JANNE (istahtaa tuolille, jonka siirtää vähän erilleen pöydästä)
Minä en uskaltanut herättää nukkuvia leijonia. En kysynyt mitään.
MATTI (muristen)
Vielä kysellä. Leviää sellainen häväistys muutenkin.
JANNE
Niin minäkin ajattelin, ettei meidän siitä pidä melua pitää. Jos olemme hissuksensa, niin kukaan ei älyä mitään väärää tapahtuneen.
MATTI (jyräyttäen)
Se vielä puuttuisi, ettei vääryyttä älyttäisi! Näin huutavaa konnan koukkua ja tyttären ilkivaltaa! Minua ei ole ikinä niin jymähytetty, eikä ikinä niin sappeani kuohutettu kuin tässä asiassa.
JANNE
Niin! Tällainen ryöstö on kyllä ilkeä siltäkin puolelta, ettei saa turvaa edes kruunun käsivarresta.
MATTI (naurahtaa kylmästi)
Älä ajattelekaan! Se kakara on kyllä pyöritellyt päivänsä lailliseen ikään ennenkuin ryhtyi temppuilemaan. Ja luuletko, että se nurkkanahjus olisi muuten uskaltanutkaan.
JANNE
Tuskinpa! Rakastuneinkaan mies ei lähtisi lakeja rikkomaan.
MATTI
Älä puhu rakkaudesta! Kyllä minä sen rakkauden ohennan. Kyllä näkee Anna, jahka palaa matkaltaan!
EEVA-KAISA
Älä, Matti hyvä, haudo mitään kosto-ajatuksia! Ei saa enää lisätä onnettomuutta!
JANNE
Älä nyt, äiti! Kun ei mitään onnettomuutta ole tapahtunut, niin ei sitä kai voi lisätäkään. Eikä isä ripsun antamista tarkoita. Mitä se hyödyttäisi aikuiselle ihmiselle? Isä vain motkottelee.
MATTI
Älä alvuseeraa minun puolestani. Minä kyllä tiedän mitä teen, kun karkuri palaa. (Ärähtäen.) Enkä minä päätöksestäni luovu! Ei tartte puhuakaan! Eikä penniäkään tule saamaan perintöjä. Sen takaan niin pitkälle kuin lain puustain myöten antaa.
JANNE
Jos tämä olisi tapahtunut joitakin satoja vuosia sitten, niin —
MATTI
Mitä sitten?
JANNE
Me Hankalan miehet olisimme kai jo aikoja sitten olleet matkalla Tourulaan.
MATTI (nauraa kailottaen)
Olisimme jo palanneetkin! Sen voit allekirjoittaa. Eikä Tourulasta olisi muuta jäljellä kuin nätti sija.
JANNE (nousee)
No, siinä sitä olisi onnettomuutta tarpeeksi parille sukukunnalle. Onneksi ei hengen pyrkimys sivistykseen ole sentään vallan kivikkoon langennut.
MATTI
Häh!?
JANNE
Nyt sentään ymmärrämme vähin arvostaa sekä omaamme että toisten onnea. — Minä luulen, että minun onneni sanantuoja on jo palannut kirkkomatkaltaan. Menenpä katsomaan kuka siellä ovissa liikkuu. (Menee oikealle)
MATTI (rykii ja nieleskelee neuvottomana ja rupee sitten piippuaan sytyttelemään)
Jutteleeko se muuten vain pötyä, vai piikitteleekö se minua? Puhelee minulle kuin metsämöykyrille. Siinä ne entiset sanakiekurat taas olivat polskaamassa. Mitä sinä meinaat sellaisesta?
EEVA-KAISA (arastellen)
Itsehän sinä olet sanonut, että olemme tainneet vähän pudota nykyisestä maailman menosta.
MATTI
No, mutta saakuri soikoon! Kuuluuko roistous ja vääryyskin uudenaikaiseen maailman menoon? Eikö muka saisi edes kimmastua? Häh? Sanopas se!
EEVA-KAISA
Mutta — entä — jos Atte ja Anna ovat juuri ne, joita on vääryys kohdannut.
MATTI
Mitä sinä puhut?
EEVA-KAISA (hätääntyen)
He rakastavat toisiaan. Ovat molemmat nuoria ja järkeviä ja Atte on kaikin puolin kunnian mies. Kelpaisi vävyksi vaikka kenelle. Onko se väärin, että tarttuvat omaan onneensa? Ja eikö Anna ollut ihmeteltävä rohkeudessaan? Kenen perua on sellainen rohkeus ja päättäväisyys? Ei ainakaan minun! Ajattelepas sitä! Ja ajattele Attea! Kuinka miehekkäästi hän toimi. Oliko se nahjus, joka rohkeni viedä meidän Annan? Ja oliko se mies, joka toi sinulle kirjeen ja kirjoitti sen, oliko se kuin vahinko nurkassa? Ajattelepas näitä asioita ja tuumi pääsi ympäri! Löytäisitkö tästä pitäjästä toista sellaista miestä ja löytäisitkö sellaista tyttöä, joka sanoo isälleen ja äidilleen niin kauniit jäähyväiset? Ei soimannut eikä riidellyt. Lähti kuin herran enkeli. Meni sinne, minne sydän käski. Teki jumalan sanan mukaan. Erosi vanhemmistaan ja seurasi sydämensä valittua.
MATTI (on kuunnellut ihmetellen)
No, mutta, Eeva-Kaisa! Mikä sinuun on mennyt? Et ole eläissäsi puhunut noin kauan yhteen menoon. Silmäsi palavat ja posket loistavat.
EEVA-KAISA (entiseen vaatimattomaan tapaansa)
Minulla ei ole eläissäni ollut niin tärkeätä puolustettavaa. Itsestäni en melua pidä. Minä puhuin lapseni puolesta ja sinun puolestasi.
MATTI
Minun puolestani?
EEVA-KAISA
Soisin niin mielelläni, että olisit hyvyydessä ja ylevämielisyydessä moitteeton ja nuhteeton. Sen luulisin tuottavan meille iloa ja siunausta, kun tästä lähdemme katselemaan ympärillemme — niinkuin sinä sen olet ajatellut.
MATTI (katselee hetken Eeva-Kaisaa, rykäisee sitten ja nousee kävelemään, pysähtyy ja ähkii)
Saakurin ajatukset! Hyppivät kuin kärpät laidasta laitaan. Annas olla! Kun saisi kiinni jostakin emäjuurikkaasta! Sekoitit, muijaseni, kuin puuropataa ikään. Et eläissäsi ole niin kauhoinesi hosunut. Annas nyt olla! (Kävelee vähän.) Se Atte sai siitä Jokipartaasta sähkövoiman tappuriin ja myllyyn ja — ja — niin sai — ja sähkövalon — ja — (pysähtyy) — eikä se nuhjutin ole — pellot kuin minun kyntämiäni — ja — uskalsi tulla minun kanssani kättä kääntämään — (kävelee) — tuli kuin saakurikin — ja vei kuin veikin — ja tyttö peijakas — (pysähtyy) — olipa siinä koko lempo tytöksi — vallan tavaton epeli — tavaton — keneen tuleekaan — ei äitiin — saakuri — ja kun minä suutun, niin tulee Eeva-Kaisa ja puhuu niin paljon hyvää ja kaunista, ettei sellainen määrä mahdu mihinkään — ja tässä sitten seison — enkä voi penteleille edes nyrkkiä näyttää —
JANNE (tulee ulkoa)
Jopa Leena-rukka tuli uutistaakkoineen. Jokaiseen asumukseen oli ollut poikettava kuormaa vähentämään. Siksi viipyi. Eihän uutisella mitään tee, jos ei sitä voi työntää jonkun korvaan.
EEVA-KAISA
Mielellään kai Leena lennätti sinun ja Helmin —
JANNE
Ei hän sitä edes muistanutkaan ennenkuin kysyin. Mutta sanoi hän meidänkin asiamme kuulleensa — noin ohimennen. Leena melkein halveksi kysymystänikin.
EEVA-KAISA
No, mitä uutisia hän sitten toi?
JANNE
Avioliittoon kuulutettiin myöskin ensi kerran Tourulan Atte ja Hankalan Anna. Ensikertainen rikos on lieventävä asianhaara — kai sentään.
MATTI (hyökkää lähemmäs, huutaa)
Mitä sinä sanot? Häh?
EEVA-KAISA (peitellen ilo aan)
Ihanko totta?
JANNE
Niin Leena kertoi — ihan tosissaan — eikä pitänyt sitä minään, kun hänet on kuulutettu yhdeksän kertaa.
EEVA-KAISA (hilliten tyytyväisyyttään)
Oh! Anna ja Atte!
MATTI (kompuroi keinutuoliin)
Siinä oli — loppu — lorulle! (Hetken kuluttua.) Mitä tähän sanotte?
EEVA-KAISA
Anna on mielestäni oikealla tiellä.
JANNE
Niin! kääntyivät kaikesta päättäen pappilaan päin aattoiltana Rautian risteyksessä. Se tie kai parhaiten miellytti.
MATTI (vitkaan)
Mitä sinä muuta sanot? Äitisi mielen jo tunnen.
JANNE
Minä vain onnittelen onnellisia appivanhempia! Onnittelen kovasti.
MATTI (pehmeämmin)
Sinä meinaat tänään luipahdella kaiken läpi pelkillä onnentoivotuksilla. Sinä olet kovin tyytyväinen kaikkeen.
JANNE
Järjestään joka-ikiseen!
MATTI
Soo! Minuunkin?
JANNE
Totta kai, kun Anna on perinyt isältä niin reilun ja topakan sisun.
MATTI
Kuuletko, äiti, kuinka tuo nulikka ilvehtii!
EEVA-KAISA
Totta puhuu! Minä en ole voinut lapsilleni sinun avujasi antaa — ainoastaan heikot — omani.
JANNE (menee istumaan äitinsä viereen ja ottaa häntä kädestä, hellästi)
Rakas äiti! Sinä et voi aavistaakaan kuinka korkealla sinä siinä istut. Kas, näin minun sydämeni hyväilee tätä äidin kättä, joka on aina tahtonut kernaammin antaa kuin ottaa ja mieluummin päästää kuin sitoa.
MATTI (on katsellut kiintoisesti Eeva-Kaisaa)
Minä tässä — tuota noin — äitiä pitäisi jotenkin ilahduttaa. Tuottaisiko se sinulle iloa, että — että emme tässä kyräilisi ja — ja soutaisi vastahankaa?
EEVA-KAISA (ihastuen)
Mitä tarkoitat?
MATTI
No, en minä tässä mitään — mitään niin erikoista, mutta — ajattelin vain, että — että jos sinua ilahduttaisi, niin voisimme tästä ajaa vaikka Tourulaan —
EEVA-KAISA
Voi, voi, Matti hyvä! Sinäpä iloja jakelet! (Masentuen.) Mutta — jos he eivät ole uskaltaneet pysähtyäkään Tourulaan?
MATTI
Kuinka niin?
JANNE (katsoo isää väistelemättä)
Ovat ehkä peljänneet isän vihaa.
MATTI (hämmästyneenä ja pettyneenä)
No, mihinkä ne — ne pyryharakat sitten olisivat lentäneet? Saakurin kakarat! Etteivät vain vielä — toisiin pitäjiin.
JANNE
Jos isä antaa luvan, niin minä soitan Tourulaan?
MATTI (toimekkaasti)
No, niin! Sen turkastako silläkään kojeella tekisi, ellei sillä asioita toimittaisi!
JANNE
Minäpä teen siis peikkojen pesään ensimmäisen hyökkäyksen. Ammun ilmapommin. (Nousee.)
MATTI
Ääh! Puhele ihmisiksi ja sano, että me äidin kanssa tulemme vieraisille ja — ja —
JANNE
No, ei siinä koristuksia kaivata! (Menee vasemmalle.)
MATTI (vaikenee hetken saamattomana)
Vallan hassuun paikkaanhan se tuli pantua, tuo puhelukoje. Sen tuonastako se ruokasalissa teki? Täällähän tavallisesti istuskellaan.
EEVA-KAISA
Satuttiin erehtymään silloin.
MATTI (hetken kuluttua)
Hm! Erehdys taisi tulla tuon Atenkin suhteen. Taitaa olla oikein miesten mies loppujen lopuksi. Kun tuota tyttären kähveltämistä oikein ajattelee, niin ei sitä pakanan juttua olisi kukaan sen paremmin tehnyt. Eikö käynytkin kuin miehen kädestä?
EEVA-KAISA (nauraen)
Kävi kuin sinun kädestäsi.
MATTI (rehennellen)
Vissisti! Niin minäkin olisin sinulle tehnyt, jos ei hyvällä olisi annettu.
EEVA-KAISA
Mutta minä en olisi uskaltanut niinkuin Anna. Hän tulee sinuun.
MATTI (peitellen mielihyväänsä)
Hm! Tyttölapset tulevat kai kaikki vain omaan itseensä.
JANNE (tulee, mutta pysähtyy äkkiä akkunan eteen)
Pyryharakat olivat lentäneet tiehensä.
MATTI
Soo! No, jo nyt! Milloin?
JANNE
Äsken — hiljattain —
MATTI (kyhnii korvallista)
Pakanan pakana! Hyh! Nepä saakurin levottomia ihmisiä!
EEVA-KAISA
Olehan nyt! Etkö kuule! Tulee vieraita! Jo ovat eteisessä —
ANNA (tulee sisään Aten seuraamana)
Saammeko tulla kodin kynnyksen yli?
EEVA-KAISA (hyökkää syleilemään Annaa)
No, jumalan kiitos! Lapseni, lapseni!
MATTI (nousee)
No, siinä ne pyryharakat nyt tulivat. Olimme juuri lähdössä Tourulaan. Tule sisään, Atte! Äläkä välitä, vaikka vanha mies erehtyi sinun suhteesi. Terve miestä!
ANNA
Äiti, äiti! katso! Isä hymyilee! Isä ei ole vihanen. Isä hymyilee! (Menee syleilemään isää.)
MATTI
Annas kun katson onko silmissäsi terästä! Äiti sanoo, että minulla sitä on. Taidat olla äidin ja minun yhteinen pyryharakka. Terve tuloa! Tervetuloa molemmat! Ääh! Sano nyt, Janne, sinäkin jotakin! Sano!
JANNE
Minä onnittelen teitä kaikkia! (Iloisuutta ja naurua).
Väliverho.