Chapter 8

RECHA. Ja nimeen Jumalan, -- jok' anomusta lie monta kuullut siinä, ihmeitä monia tehnyt, -- vannotti hän mua, totisin säälin katsein vannotti, ett' armahtaisin toki itseäni! Tai anteeks soisin hälle ainakin, ett' täytyy hänen mulle ilmaista, mik' oikeus hänen kirkollaan on minuun.

SITTAH. (Oi onnetonta! -- Sitä aavistinkin!)

RECHA. Ma laps oon kristittyjen, kastettu; en tytär Nathanin, -- oh Herra, Herra, mun isäni hän ei! -- Voi sisko, Sittah, näe jalkais eessä minut taas...

SITTAH. Ei, Recha! Ei, nouse! -- Tulee veljeni -- Nyt ylös!

SEITSEMÄS KOHTAUS.

SALADIN ja EDELLISET.

SALADIN. Mit' täällä, Sittah?

SITTAH. Hän on suunniltaan! Oi Herra!

SALADIN. Kuka on?

SITTAH. Sä tiedäthän!

SALADIN. Tytärkö Nathanimme? -- Mik' on hänen?

SITTAH. Vain rauhoituhan, lapsi! -- Sulttaani...

RECHA (laahautuu polvillaan Saladinin eteen, painaa päänsä maahan). En ennen nouse! ennen en voi nähdä sulttaanin kasvoja, en ihastella ikuisen hurskauden, hyvyyden kajoa katseessaan ja otsallaan.

SALADIN. Sa nouse ... nouse!

RECHA. Ennenkuin hän lupaa...

SALADIN. Ma lupaan mitä tahansa -- vain nouse!

RECHA. Ei muuta kuin ett' isäni hän mulle ja minut isälleni jättää. -- Vielä en tiedä, kuka muuten isäkseni lie pyrkinyt ja voinee pyrkiä. En tietää tahdokaan! Vaan veri vainko isyyden määrää? Veri vain?

SALADIN (nostaa hänet ylös). Ma huomaan --! -- Ken julmuri sun itses, itses saikaan tuot' uskomaan? Se aivan varmaa siis jo onko? Onko täysin todistettu?

RECHA. On kai! Kun Daja imettäjältäni sen oli kuullut.

SALADIN. Imettäjältäs!

RECHA. Hän kuolinvuoteell' oli tuntenut tarvetta Dajalle sen ilmaista.

SALADIN. Vai kuolinvuoteell'? Eikö houreissaankin! Ja vaikk' ois tottakin! -- Niin, isyyttä ei veri, veri yksin suinkaan määrää! Eläinten kesken tuskin ees! Vaan on ylintäin etuoikeus ansaitsemaan tuo nimi! -- Mut äl' ole huolissas! Ja tiedätkös! Jos kaksi isää vallan sinusta kiistää, -- jätä molemmat ja ota kolmas! Minut isäks ota!

SITTAH. Oi niin, se tee!

SALADIN. Ma oikein hyvä isä haluan olla! -- Mutta kuules, vielä mieleeni johtuu paljon parempaa. Miks ylipäätään tarvitsisit isää? Pian ehkä kuolee he -- niin ajoissa on katsottava joku, joka kilvan eläisi kanssamme! Sä ehkä jonkun jo tiedätkin?

SITTAH. Hänt' älä punastuta!

SALADIN. Sep' aikeeni juur' olikin. Niin kauniiks käy punastuissaan rumakin -- kuink' ei siis kaunis siitä kaunistuisi vain? Mä tänne olen isäs Nathanin ja erään -- erään toisen tilannut. Arvaatko kenen? -- Tänne, Sittah! Sallit kai tämän?

SITTAH. Veli!

SALADIN (Rechalle). Jotta hänen eessään sa oikein punastuisit, armas tyttö!

RECHA. Kenenkä eessä -- punastuisin?

SALADIN. Olehan sa olevinas! -- Vaiko vaalenisit? Tee miten voit ja mielit! (Eräs orjatar sisään, lähestyy Sittahia.) Joko on he täällä?

SITTAH. Hyvä! Laske sisään heidät! He tääll' on, veli!

KAHDEKSAS KOHTAUS.

NATHAN ja RISTIRITARI edellisten lisäksi.

SALADIN. Rakkaat ystävät! -- Sinulle, Nathan, ennen muuta täytyy mun ilmoittaa, ett' oitis kun vain tahdot, takaisin rahas saat sa...!

NATHAN. Sulttaani!

SALADIN. Sä myös nyt käytä mua...

NATHAN. Sulttaani!

SALADIN. Tääll' on jo matkue. Niin rikas jälleen ma oon kuin pitkään, pitkään aikaan en. -- Tulehan, sano, mitä tarvitset, jotakin suurta yrittääkses! Tekään, näes tekään, kauppamiehet, koskaan ette käteistä rahaa liian paljon saa!

NATHAN. Ja miksi ensin näistä turhista? Näen tuolla kyynelsilmän, kuivata sen haluaisin paljon ennemmin. (Menee Rechan luo.) Oot itkenyt -- mik' on sun? Tyttäreni kai vielä oot?

RECHA. Oi isä!

NATHAN. Toisiamme me ymmärrämme -- ja se riittääkin! Sä tyynnä pysy, iloisna! Jos muutoin sydämes viel' on omas! jos vain sitä ei uhkaa mikään menetys! Viel' on isäsi omanas!

RECHA. Ei kukaan muu!

RISTIRITARI. Ei kukaan muu? -- No niin, mä petyin siis! Menettävänsä mit' ei pelkää, sitä ei koskaan omaksensa uskonut, ei toivonutkaan. -- Hyvä, oikein hyvä! -- Tää muuttaa, Nathan, muuttaa kaiken! Tänne, Saladin, kutsuminas saavuimme, Vaan väärään opastin ma sinut; enää äl' itseäsi vaivaa!

SALADIN. Nuori mies, kuink' oot taas kiivas! Kaiken pitäiskö sua totella? sun mieles arvata?

RISTIRITARI. No, kuulethan sa, nääthän, sulttaani!

SALADIN. Niin kyllä! -- Paha vain, ett' asiastas et ollut varmempi.

RISTIRITARI. Nyt oonpa varma!

SALADIN. Hyvästä työstä noin ken kopeilee, sen tekee tyhjäksi. Min pelastit sa, ei silti omaas ole se. Tai muutoin ois ryöväri, min ahneus tuleen ajaa, sun veroisesi sankari! (Menee Rechaa kohti, tuodakseen hänet ristiritarin luo.) Laps armas, tulehan, tule! Häneen älä suutu! Jos toisenlainen ois hän, kylmempi, vähemmän ylväs ois hän: surmaan ois hän sinut jättänyt. Sun laskettava on toinen puoli toisen ansioksi. -- Tulehan, saata hänet häpeisiinsä! Tee, mik' ois hänen tehtävänsä: hälle sa rakkautesi tunnusta! sa tarjoo hänelle itses. Sua jos halveksii, jos unhoittaa hän koskaan, kuinka paljon enemmän teit sä tässä hänen vuokseen kuin hän sun vuokses ... Mitä onkaan hän sun vuokses tehnyt? Savustuttanut vähäisen itseään? Sep' onkin jotain! -- Tuoss' Assadistani, mun veljestäin, ei ole mitään! Hänt' on muoto vain, ei sydän. Tule, armas...

SITTAH. Mene, lapsi! Kiitollisuuttas aivan vähän vasta se osoittaa, jos ollenkaan.

NATHAN. Seis, Sittah, seis, Saladin!

SALADIN. Sä myös?

NATHAN. Tääll' eräällä on vielä sanottavaa...

SALADIN. Kenpä kieltäis! Epäilemättä isänsijaisella on sananvalta. Ensimäisnä vielä, jos tahdot. -- Kuten kuulet, asian ma tunnen pohjaa myöten.

NATHAN. Etpä sentään! Mä itsestäin en puhu, -- toisesta, kokonaan toisesta, jot' ennakolta, Saladin, sentään kuulemaan sua pyydän.

SALADIN. Ken on hän?

NATHAN. Rechan veli?

SALADIN. Rechan veli?

NATHAN. Niin!

RECHA. Minun veljeni? Mull' onko veli?

RISTIRITARI (havahtuu säpsähtäen hajamielisestä, synkästä äänettömyydestään). Miss' on, miss' on se veli? Vieläkö ei täällä? Täällä hänet pitihän mun kohdata.

NATHAN. Vain malttia!

RISTIRITARI (kovin katkerana). Jo isän hän keksi neidolle: myös veljeä miks ei hän löytäis hälle!

SALADIN. Tuopa puuttui! Kristitty! Huulilt' Assadin ei ois noin halpa epäluulo lähtenyt. -- No hyvä, jatka vain!

NATHAN. Suo anteeks hälle! Mä hälle mielelläni anteeks suon! Ken tiesi, miten hänen sijassaan ja iällään me ajattelisimme! (Menee ystävällisesti ristiritarin luo.) Se onhan luonnollista, ritari: epäilys epäluottamukseen vaihtuu! Kunp' oisitte mun kuulla suonut heti nimenne _todellisen_...

RISTIRITARI. Kuinka?

NATHAN. Stauffi te ette ole!

RISTIRITARI. Kuka siis?

NATHAN. Ei ole nimenne Kurt von Stauffen.

RISTIRITARI. Mikä siis?

NATHAN. On Leu von Filneck.

RISTIRITARI. Kuinka?

NATHAN. Hämmästytte?

RISTIRITARI. Ja syystä? Ken sen sanoo?

NATHAN. Minä, joka viel' enemmän voin teille kertoa. En sentään moiti teitä valheestanne.

RISTIRITARI. Vai ette?

NATHAN. Saattaa olla niinkin, että myös tuohon nimeen teill' on oikeus.

RISTIRITARI. Niin luulisin! -- (Nuo sanat Jumala toi hänen huulilleen!)

NATHAN. Sill' äitinne, hän oli Stauffeja. Ja veljensä, enonne, joka teidät kasvatti, kun vanhempanne tänne palasivat pois Saksast' ilmanalan kolkon vuoksi ja teidät hälle jättivät -- hän oli nimeltään Kurt von Stauffen; pojakseen hän lienee teidät ottanut. -- Siit' onko jo kauvan, kun te tänne hänen kanssaan tulitte myös? Ja elääkö hän vielä?

RISTIRITARI. Mä mitä sanoisin? -- Niin, Nathan, niin on asia! Hän itse kuollut on. Ma tulin viime lisäjoukossa ritarikunnan. -- Mutta -- mutta -- mitä tää kaikki koskee Rechan veljeä?

NATHAN. Isänne...

RISTIRITARI. Tunsitteko hänet myös? Myös hänet?

NATHAN. Ystäväni oli hän.

RISTIRITARI. Ol' ystävänne? Nathan, onko totta --?

NATHAN. Nimeltään Wolf von Filneck. Mut ei ollut hän saksalainen...

RISTIRITARI. Senkin tiedätte?

NATHAN. Vain nainut Saksast' oli, äitiänne vähäksi aikaa Saksaan seurannut.

RISTIRITARI. Ei enempää, mä pyydän! -- Entäs veli, -- tuo Rechan veli?

NATHAN. Te -- se ootte!

RISTIRITARI. Minä? Minäkö veljensä?

RECHA. Hän veljeni?

SITTAH. He sisarukset!

SALADIN. Sisarukset?

RECHA (ristiritariin päin). Veli!

RISTIRITARI (perääntyen). Mä veljensä!

RECHA (seisahtuu, kääntyy Nathanin puoleen). Ei suinkaan! Sydämensä ei mitään tiedä siitä. Pettureita me oomme. --

SALADIN (ristiritarille). Pettureita? Niinkö luulet? Jos niin sa arvelet, niin itse oot sa petturi! Kaikk' onhan valheellista sinussa: kasvot, ääni sekä käynti! Ei mitään omaa luontoas! Ja moista et sisart' omaksuis! -- Pois! --

RISTIRITARI (nöyrästi lähestyen häntä). Sulttaani, sä myöskään älä väärin tulkitse mun hämmästystäni! Et tällaisella lie hetkell' Assadias koskaan nähnyt, siks älä käsitä sä väärin häntä ja mua! (Rientää Nathanin luo.) Täysin käsin, Nathan, multa te otatte ja samoin annatte! Ei, enemmänhän, paljon enemmän te mulle annatte kuin otatte! (Lankee Rechan kaulaan.) Ah, sisareni, sisareni!

NATHAN. Blanda von Filneck!

RISTIRITARI. Blanda, Blanda? -- Eikö Recha? Ei enää Rechanne? -- Ah, hylkäätte siis hänet! Kristillisen nimen hälle taas annatte! Mun vuoksein hylkäätte! Miks _hälle_ kostatte sen, Nathan, Nathan?

NATHAN. Ah, mitä? -- Lapseni, te lapseni! Sill' eikö tyttäreni veli myös mun ole lapseni -- jos vain hän tahtoo?

(Heidän syleillessään toisiaan astuu Saladin levottomana ja hämmästyneenä sisarensa luo.)

SALADIN. Sä mitä sanot, sisko?

SITTAH. Liikutettu ma oon...

SALADIN. Ja minä -- vielä isompaa mä pelkään liikutusta osallemme! Vain valmistaudu siihen miten taidat!

SITTAH. Mitenkä?

SALADIN. Nathan, sana, sananen!

(Nathan astuu hänen luokseen, ja Sittah siskosten luo, ilmaisemaan heille osanottoaan. Nathan ja Saladin puhuvat hiljemmin.)

Kuulehan, Nathan, etkö sanonut sä äsken?

NATHAN. Mitä?

SALADIN. Ettei Saksast' ollut isänsä, -- syntyjään ei saksalainen. Mik' oli siis hän? Mistä?

NATHAN. Sit' ei koskaan ees mulle tunnustanut. Hänen suustaan en siitä mitään kuullut.

SALADIN. Frankkikaan ei ollut hän? Ei mistään länsimailta?

NATHAN. Ei ollut, ei! -- sen tunnusti hän kyllä. Mieluimmin Persian hän kieltä puhui...

SALADIN. Ah, Persian? -- Mit' enää pyydänkään? Hän on se! -- oli!

NATHAN. Kuka?

SALADIN. Veljeni! Niin, aivan varmaan! Rakas Assadini! Niin, varmasti!

NATHAN. Kosk' arvelet sit' itse, niin vakuutus täst' ota kirjasta!

(Ojentaa hänelle messukirjan.)

SALADIN (kiihkeästi avaten sen). Ah, käsialansa ma tunnen jälleen!

NATHAN. Viel' ei he mistään tiedä! Viel' on yksin sun vallassas, min verran saa he tietää!

SALADIN (kirjaa selailtuaan). Kuink', enkö omaksuisi lapsia ma veljeni -- mun omiain ne eikö? Sun haltuusi mä jättäisinkö ne? (jälleen ääneen) Heit' on he, Sittah, heitä! Kumpikin he ovat ... ovat veljes lapsia!

(Rientää syleilemään heitä.)

SITTAH (seuraten häntä). Mä mitä kuulen! -- Miten muuten, muuten vois ollakaan!

SALADIN (ristiritarille). Nyt, äksy, saat kuin saatkin mua rakastaa! (Rechalle) -- Nyt oonpa kuitenkin. miks tarjouduin ma, -- suostuit taikka et!

SITTAH. Mä myös, mä myös!

SALADIN (jälleen ristiritarin luo). Mun Assad-poikani! Mun Assadini poika!

RISTIRITARI. Olenko sun heimoas! Siis sentään enemmän kuin unta oli unet, joihin lasna mua tuuditettiin! (Langeten hänen jalkoihinsa.)

SALADIN (nostaa hänet ylös). Katsos veijaria! Ties tästä jotain, ja mun murhaajakseen ois sentään voinut saada! Varrohan!

(Jälleen äänettömiä, molemminpuolisia syleilyjä. Esirippu laskee.)

End of Project Gutenberg's Nathan Viisas, by Gotthold Ephraim Lessing