Part 3

Kun kevät tuli huomattiin kauhulla, että riista väheni. Retket tulivat yhä pitemmiksi ja pitemmiksi metsiin, saatiin maata poissa kotoa ja riistan kotiinkantaminen oli raskasta työtä. Riita saaliista alkoi tulla yhä yleisemmäksi ja rauha oli rikottu. Silloin oikealla hetkellä, kun yhteiskunta jo uhkasi luhistua, tuli pastori Axonius kylään, tuoden kauan kaivatun tulikiven mukanaan. Se oli kappale rikkikiisua. Mutta hän oli kateellinen löydöstään. Ja Lasse, joka oli ainoa, jonka muisto oli tallella, kävi yhtiömieheksi Axoniuksen kanssa aarteesta. He olivat kauan nähneet, miten kansa oli tyytymätöntä; he olivat huomanneet miten oli syntynyt vastenmielisyyttä vaivaloista metsästystä kohtaan ja miten kansa ikävöitsi takasin niihin onnellisiin päiviin, jolloin ei kenenkään tarvinnut tehdä työtä. Kiihko oli yleinen ja halu vetäytyä pois työstä levisi kuin synti läpi koko yhteiskunnan. Lassella ja Axoniuksella, joilla oli täysi työ keksiä parannuksia jousien valmistamisessa, vaatteiden laittamisessa ja riitojen ratkasemisessa, ei ollut paljon aikaa metsästykseen, jonka vuoksi heidän täytyi kerjätä ruokansa toisilta, jotka ainoastaan vastenmielisesti antoivat omastaan. Nyt oli hetki käsissä, jolloin he pääsivät kerjäämästä, kun he vastapalvelukseksi siitä suuresta palveluksesta, jonka tulisivat suorittamaan yhteiskunnalle, voivat vaatia ruokaa ja vaatteita. Talvi lähestyi ja tulen tarve oli suurempi kuin konsanaan.

Lasse kutsui kaiken kansan koolle. Senjälkeen esitti hän heille miten välttämätöntä oli mennä eri haaroille ja etsiä uusia metsästysmaita. Se voi tapahtua viemällä asuntoja mukanaan, sillä luolan löytäminen joka ilta oli epävarmaa. Jos siis voitaisiin saada muutettavia telttoja, olisi koko kysymys ratkastu. Mutta voidakseen asua teltoissa, täytyisi olla tulta. Se joka voisi hankkia tulta milloin tahansa, se olisi nykyajan suurin mies. Pastori Axonius oli luonnon jumalilta saanut suurempia tietoja luonnon alaisuuksista kuin kaikki muut, ja Lasse oli, käyttämällä pastorin tietoa, yhdessä hänen kanssaan keksinyt keinon saada tulta. Nyt kysyi hän yhteiskunnalta, tahtoiko se ruokkia hänet ja pastorin saadessaan tulikiveä.

Kokous vastasi kaikuvalla jaa!-huudolla.

Senjälkeen antoi Lasse valmistaa rovion. Heitti mäyrän nahan papin pään ylitse ja ketunnahan hänen hartioilleen. Senjälkeen mutisi hän kääntyneenä aurinkoon päin, jota hän tervehti valon lähteenä, muutamia heprealaisia sanoja, joihin pappi vastasi muutamilla käsittämättömillä sanoilla. Senjälkeen käski hän kansan laskeutumaan polvilleen. Sitte iski pappi tulta ja rovio oli ilmiliekissä.

"Nyt", sanoi Lasse korkealla äänellä, "on uusi aikakausi alkanut. Tulen avulla voimme vaeltaa ympäri maata ja metsänriistaa ei milloinkaan tule puuttumaan. Hell, hokus, pokus, baraschit, baraj, Mahomet!"

Ja kaikki kansa tanssi ikäänkuin humalaisena kauniin roihun ympärillä. Mutta pappi, jota tahdottiin palvella, kääntyi nopeasti takasin luolaan, johon hän piilottautui.

Kun Lasse oli ottanut lupauksen kaikilta, että he määrättyinä aikoina toisivat veronsa, jakoi hän tulikiveä ja käski kansan heti valmistamaan itselleen telttoja, jakaantumaan viiteen joukkoon ja hajaantumaan. Kun he tarvitsisivat enemmän tulta, oli heidän tultava takasin.

Seitsemässä päivässä oli heillä teltat valmiina ja sitte menivät he menojaan metsiin, mutta heille sanottiin, että paitsi silloin kun he tulivat tuliveroa maksamaan, oli joka vuosi määrättynä päivänä talvipäivän seisauksen aikana niin monen kuin mahdollista keräännyttävä suurella roviolla viettämään auringon palaamista ja tulen keksimistä, Senjälkeen selitti Lasse, että pastori Axoniuksella läheisen kanssakäymisen takia jumalain kanssa ei enää ollut kunniaa nähdä heitä niin usein kuin tähän saakka; jonka lisäksi tämä Lassen kautta antoi tietää, ettei hän enää ollut nimeltään Axonius, vaan tahtoi tulla kutsutuksi yksinkertasesti nimellä Uffka, syvämerkityksinen sana, jonka oikeata merkitystä Lasse ei vielä ollut saanut selville, sillä se oli niin syvä, että tarvittiin kuusi ihmisikää sen selville saamiseksi. Ja sitte he hajaantuivat.

Mutta Lasse ja Axonius, eli niinkuin häntä nyt kutsuttiin, Uffka, joiden ei tarvinnut metsästää, istuivat kotona tulen ääressä ja herkuttelivat. Kun heillä oli enemmän ruokaa kuin he voivat syödä, lahjoivat he pian muutamia miehiä ja naisia, joilla ei myöskään ollut halua juosta ympäri metsissä, hoitamaan heidän tiiltään, paistamaan heidän ruokaansa ja neulomaan heidän vaatteensa.

"Nyt on meillä herroja ja palvelijoita myöskin", sanoi Lasse itsekseen; "saa nyt nähdä miten tämä loppuu".

KUUDES LUKU.

Aika kulki eteenpäin ja Lasse istui kaikessa rauhassa vastaanottaen veroa. Mutta seuraavana vuonna suuren uhrin jälkeen odotti hän turhaan, ja nälkäkuolema oli lähellä. Silloin lähetti hän Uffkan, puettuna pitkään takkiin, joka oli valmistettu korpin höyhenistä, tiedustelemaan ja pelottamaan uppiniskaisilta veroaan. Kun, Uffka palasi, oli hän rikkirevitty ja pahoin pidelty. Kansa ei enää kauemmin uskonut häneen ja se ei enää tarvinnut Lassen tulikiviä, senjälkeen kun Peter Snagg oli keksinyt, mistä niitä sai. Mutta Lassella oli muuta varalla, sillä hän oli viisas mies ja hänellä oli muisto tallella. Heimojen kokoonkutsuminen ei maksanut vaivaa, mutta hän meni Peter Snaggin ja hänen heimonsa luo, sillä hän tahtoi lyödä hänet omalla maaperällään ja todistajain läsnäollessa. Kun hän vihdoin rasittavan päivämatkan jälkeen oli tullut Snaggin telttakylään, meni hän kunnioittaen tervehtimään Peteriä, ja pidettyään yhteisen keskustelun olivat he muodostaneet yhtiön erään toisen keksinnön varalle. Heimo kutsuttiin koolle ja Snagg piti seuraavan puheen.

Metsästäjän elämä ei ollut vailla ponnistuksia ja vaivannäköä. Toisinaan oli liialti lihaa, niin että se oli maannut mätänemässä, toisinaan sitä puuttui. Oli tosin tehty heikkoja yrityksiä säilyttää liikoja lihoja kuivaamalla, mutta puutteelliset menettelytavat olivat tehneet heidän toiveensa turhiksi. Nyt olivat kuitenkin Peter Snagg ja Lasse Hulling keksineet erään salaisen kiven, joka voi säilyttää lihaa, kaloja ja nahkoja mätänemiseltä. Tämän, nykyisen aikakauden suurimman keksinnön seuraukset olivat aavistamattomat. Nyt voi metsästää määrättyinä aikoina ja sitte istua rauhassa, ja rauhassa istuminen oli kuitenkin elämän suurin, puhtain ja varmin nautinto. Tahtoiko heimo nyt maksaa Lasselle ja Peterille veroa, niin saisi se heidän keksintönsä.

Kaikuva jaa oli vastauksena.

Peter jakoi senjälkeen valkosta, pieneksi muserrettua kiveä, jota kutsuttiin suolaksi, ja kehotti kansaa joka viikko tulemaan noutamaan varastonsa veronmaksua vastaan, Ja sitte Lasse palasi takasin kotiinsa.

Mutta vero ei tullut erittäin suureksi, sillä kapteeni Skägg oli heimonsa keskuudessa jo ottanut käytäntöön lihansavustusmenettelyn, joka oli tehnyt hänet veronottajaksi, ja Skäggin heimo ei tahtonut suolaa.

Senjälkeen kun suola oli otettu käytäntöön oli ihmisillä parempaa aikaa, ja ne alkoivat istuskella paikoillaan. Mutta nyt oltiin niin tottuneita ankaraan työhön, että täten saatiin tilaisuutta ajatella uusia keksintöjä. Siten oli esimerkiksi lääkäri, joka oli erään heimon veronottaja, löytänyt erään punasen metallin, jota helposti voi muokata ja jota edullisesti voi käyttää nuolien kärkinä. Metalli ei ollut mitään muuta kuin kuparia, ja sen käytäntöönottamisen jälkeen kävi metsästys vielä paremmin, jonka lisäksi siitä tehtiin veitsiä ja kirveitä, joilla puita kaadettiin. Mutta nyt alkoi kaikkialla kuparin etsiminen. Sitä ei voitu löytää. Toiset heimot lähettivät lähettejä tohtori Gaddin luo ja pyysivät saada tietoonsa kuparin löytöpaikan. Hän kieltäytyi ilmasemasta salaisuutta, mutta möi veitsiä ja nuolenkärkiä, suolaa ja tulikiviä vastaan, joita häneltä puuttui, mutta piti hinnan niin korkeana, että toiset heimot suuttuivat, ja eräänä kauniina päivänä ryntäsi seppä Knip, joka oli erään heimon päällikkö, hänen kyläänsä ja otti kapteenin ja hänen heimonsa vangiksi. Kapteeni ja hänen väkensä rukoilivat henkensä puolesta ja saivatkin sen pitää, kun työskentelivät sepän ja hänen väkensä hyväksi eli tulivat näiden orjiksi.

Mutta uhkaavan vaaran pelottama oli Lasse, joka myös oli kateellinen sepälle ja kapteenille, mennyt ulos ja etsinyt käsiinsä erään uuden metallin, joka oli terävämpi kuin kupari eikä taipunut iskuista, ja rautakeihäillä ja kirveillä varusti hän heimonsa, joka nyt otti sepän ja kapteenin heimot vangiksi. Mutta nyt sai Lasse enemmän ajateltavaa kuin hän milloinkaan oli voinut kuvitella, sillä oli vaikeata ruokkia ja vaatettaa niin paljon ihmisiä yhdellä paikalla, ja metsästys oli vähentynyt. Täytyi ajatella uusia ravintoaineita, joita voi pitää silmiensä alla tarvitsematta juosta metsissä. Tätä varten antoi hän vangita muutamia villiä härkiä, lampaita ja vuohia, jotka sidottiin puihin niityillä, ja joiden maitoa ja lihaa mielensä mukaan voi ottaa, ja nyt hänellä oli paimentolaiskansa käskettävänään. Mutta talvella täytyi elukoita ruokkia, ja sitä varten täytyi rakentaa navettoja ja latoja sekä kerätä heinää.

Mutta pian ikävystyttiin tähän yksitoikkoseen ravintoon ja vanhat muistot ihanasta ajasta Onnellisten saarella alkoivat tuntua vatsoissa. Lasse joka oli hyvin käyttänyt aikansa, oli keksinyt pari ruoholajia, joiden siemenet maitoon sekotettuina olivat herkullista ruokaa. Sitäpaitsi oli hän löytänyt paksujuurisia kasveja, jotka olivat karvaita, kun ne kasvoivat laihassa maassa, mutta makeita, kun ne kasvoivat lihavassa. Kun hänellä ei ollut auraa tai kesytettyä vetojuhtaa, antoi hän kaataa metsää ja kasketa. Tuhkaan kylvi hän ruohon- ja nauriinsiemeniään, ja siten oli maanviljelys käynnissä. Kaikki heimot eivät heti seuranneet esimerkkiä. Mutta muutamat seurasivat. Mutta metsän kaatamisen ja polttamisen vaikutuksesta katosi metsänriista. Valituksia vaarallisen savun johdosta alkoi kuulua naapurien taholta, jotka myöskin alkoivat tuntea viljeltyjen yrttien maun, mutta eivät halunneet luopua metsästämisestä tai hävittää metsiään. Ne tekivät senvuoksi silloin tällöin hyökkäyksiä Lassen alueelle, eivätkä tunnustaneet hänen omistusoikeuttaan niin pitkälle, että olisivat antaneet hänelle oikeutta kaskeamalla hävittää maata ja metsästystä. Lassen täytyi karkottaa ne asevoimalla, mutta sillä aikaa kun kansa oli sodassa, ei se voinut tehdä työtä. Siten täytyi toisten ruokkia ja vaatettaa heitä, sillä aikaa kun he olivat ulkona suojelemassa peltoja. Senvuoksi asetti Lasse yleisen puolustusveron.

Nyt alettiin rakentaa taloja ja kuljeskeleminen oli hyljätty. Mutta paikallaanistumisen nautinto oli kalliisti ostettu, ja Lassella ei enää ollut ainoatakaan ilon päivää, sillä hän sai lakkaamatta istua ratkasemassa riitoja ja keksiä lakeja ja asetuksia.

SEITSEMÄS LUKU.

Tavat tulivat yhä raaemmiksi. Liikkuva elämä metsissä oli vaikuttanut jonkun verran elvyttävästi mieliin, ja mahdottomuus säilyttää riistaa kauemman aikaa, teki ihmiset suvaitsevaisiksi. Nyt kun voitiin piilottaa, tulivat ihmiset ahneiksi ja pikkumaisiksi. Ne metsästäjäheimot, jotka vielä liikkuivat lähellä olevissa metsissä, pitivät häpeällisenä toimena ryöstää lehmiltä maitoa, jonka luonto oli määrännyt vasikoille, ja muutamat jalommat sielut päättivät kerran väkivallalla estää tämänkaltasta eläinrääkkäystä. Metsästäjät halveksivat kauan näitä "vasikoita", kuten he niitä kutsuivat; mutta vielä enemmän halveksivat he niitä, kun he saivat nähdä teurastuksen, jolloin mitä raaimman käsittelyn kautta sidotut eläimet pistettiin kuoliaaksi ilman vastarintaa, ja niiden veri juoksutettiin ulos. Tämä oli vastenmielinen näkö metsästäjille, jotka harvoin näkivät kuolintaistelua, eivätkä milloinkaan verenvuodatusta. Peter Snagg, joka oli metsästäjien päällikkö, ei voinut riittävästi ilmaista suruaan ja halveksumistaan raakuuden edistymisestä. Pahemmaksi muuttui asia vielä kun alettiin polttaa metsiä ja ihmiset alkoivat syödä ruohoa "niinkuin eläimet". Ensiksikin katsoi Peter Snagg, että metsien hävittäminen tulisi pilaamaan maan; lisäksi oli hänen mielestään hullunkurista viljellä ruohon siemeniä, jolloin niin äärettömät alat tulivat täyteen kuivia korsia.

"Mikä likanen, kurja, eläimistynyt kansa!", huudahti hän, kun hän näki heidät kumartuneina kuokan ja lapion varressa kävelevän ja tonkivan maata, joka, sadon annettuaan, täytyi lannottaa sonnalla. "Niin pitkälle on raakuus edistynyt, että he syövät likaa! Eivätkö he laahaa sitä ulos navetoistaan pellolle, ja eivätkö he taas laahaa viljaa, joka on siitä kasvanut, takasin latoihin. Hyi helkkari, semmoista kansaa! Ja sitte rakentavat he tiiviitä tupia hirsistä, niin ettei ilmaa pääsee sisälle; ja siellä istuvat he ja haisevat ja lämmittävät, niin että kun he tulevat ulos raittiiseen ilmaan, voivat he pahoin. Ja sitte eivät he koskaan saa nähdä maailmasta muuta kuin poltettuja peltotilkkasiaan ja rakkaita lantatunkioitaan navetan nurkkauksen takana. Niistäpä tulee reippaita ja hauskoja tällä tavalla!"

Lasse, joka vielä jonkun kerran kohtasi ystävällisesti Peteriä, tapasi keskustella hänen kanssaan ja väitti aina, että maanviljelys teki ihmiset rauhallisiksi, sillä se, jolla on laiho paljaan taivaan alla, varoi hankkimasta itselleen vihamiehiä, jotka voisivat ottaa häneltä sadon hänen nukkuessaan.

Mutta Peter väitti puolestaan, että ihminen, joka jotakin omisti, ei voinut koskaan maata rauhassa ja että semmonen ihminen elää aina pelossa jotakin menettävänsä. Ja, jatkoi hän, miten maahan sidotuksi tuntisikaan hän itsensä, miten vaikea olisikaan hänen erota tästä kurjasta elämästä, jolloin hän saa jättää omaisuutensa sattuman varaan. Rankkasade, raesade ja kaatunut aituus voi milloin tahansa tehdä tyhjäksi hänen työnsä hedelmät. Pelokas sukukunta tulisi tästä kaikesta syntymään, orjamaisen, eläimistyneen kansan tulisi hän saamaan näistä maatonkijoista, jotka lopuksi kasvaisivat siihen luuloon, ettei koko maailmassa muuta ollut kuin nämä heidän maatilkkunsa.

Lasse sai pian nähdä seuraukset. Orjat, jotka olivat vaikeita elättää ja vaikeita vartioida, täytyi vapauttaa. Nämä menivät heti metsiin ja kaskesivat. Ja pian oli koko Lassen maakunta täynnä maanviljelijöitä. Syntyi riitoja metsäpalstoista ja syöttömaista. Toisen elukat menivät toisen pelloille ja sotkivat ne. Silloin tuli huuto sopimuksesta yleiseksi ja Lasse näki olevansa pakotettu taas vetämään esiin lain ensimäisen kaaren eli maakaaren, jonka kautta jokainen sai omistusoikeuden siihen maahan, minkä hän oli itselleen ottanut. Mutta pian nähtiin että lakia ei toteltu. Täytyi senvuoksi keksiä rangaistuksia. Kun liikakansotus jo uhkasi ja vankeus olisi tullut epäoikeutetuksi veroksi syyttömille, ja kun lisäksi kaikki halusivat päästä vankilaan saadakseen ruokaa ja asuntoa tarvitsematta tehdä työtä, katsottiin yksinkertaisimmaksi tappaa lainrikkojat. Elämä ei ollut vielä kenellekään niin suunnattoman rakas, sillä verratessa nykyistä ja mennyttä ihanaa elämää Onnellisten saarella, oltiin yleensä sitä mieltä, että elämä oli rasitus. Kuolemanrangaistus hyväksyttiin senvuoksi riemulla ja Rikoskaari oli taas otettu käytäntöön.

Mutta uudet selkkaukset uhkasivat. Lasse näki että asiat alkoivat sotkeutua, mutta ei ollut mahdollista selvittää niitä; oli vaan jatkettava niin kuin oli alettu.

Parin vuoden kuluttua, alituisten riitojen ja lainsäädännön jatkuessa aitausvelvollisuuksista, vesijaksoista, jotka muutamat olivat sulkeneet myllyillä, minkä kautta toisten kalastus kärsi, teiden tekemisestä toisten maalle, kun ihmiset eivät voineet tulla omalle maalleen ajamatta toisten maan kautta, ja muusta semmosesta, tapahtui eräänä päivänä, että eräs talonpoika, kuten nyt kutsuttiin niitä, jotka olivat asettuneet peltojen ja syöttömaiden läheisyyteen, äkkiä kuoli. Hän jätti jälkeensä vaimon ja kuusi lasta, joista kolme poikaa ja kolme tytärtä. Kaikki tahtoivat he ottaa talon, mutta jaettuna ei se voinut elättää kaikkia, ja Lasse halusi kernaammin pitää yhden talonpojan kuin kuusi torpparia, senvuoksi täytyi Lassen ottaa esiin vanha perintökaari, jonka kautta vanhin pojista tuomittiin istumaan talossa ja elättämään äitiä. Muut sisarukset saivat mennä ulos maailmaan ja etsiä palvelusta. Tämän varottamina alkoivat muut talonpojat tulla varovaisemmiksi lasten siittämisessä, ja harvoin nähtiin talonpojan siittävän enempää kuin kaksi lasta, sillä kukaan ei tahtonut lapsistaan palvelijoita. Mutta nyt alkoi niistä, jotka jo olivat syntyneet ja joille ei maata riittänyt, syntyä tyytymättömien luokka. Ne olivat kovin vaarallisia, sillä kun niillä ei ollut mitään menetettävänä, eivät ne pelänneet mitään. Ne muuttivat metsiin, sillä ne eivät voineet nähdä mitään syytä, minkävuoksi heidän täytyisi käydä toisten orjina, jotka ottivat heidän työnsä hedelmät. Lasse sulkeutui moneksi päiväksi huoneeseensa papin kanssa ja koetti keksiä syytä, minkävuoksi muutamien täytyi tehdä työtä ja toisten syödä, mutta he eivät voineet keksiä mitään syytä.

Kuitenkin, kun maata ei saanut jakaa, sattui toisinaan hyvinä vuosina, että sato tuli niin suureksi, että jäi ylijäämää ja talonpojalla oli enemmän yhtä lajia kuin hän voi syödä. Silloin keksi hän vaihtaa tavaraansa toisten kanssa näiden liikaan tavaraan, ja pian tiedettiin tarkalleen minä aikoina ja missä paikoin voi tavata niitä, joilla oli jotakin vaihdettavana. Markkinapaikoilla tavattiin toisiaan, ja sinne tulivat metsästäjät turkiksineen, suolan, kalan ja riistan kera ja vaihtoivat sitä viljaan, juustoon, voihin ja karjaan. Vaihdon helpottamiseksi keksittiin käyttää sinkkiplootuja, jotka leimattiin numeroilla ja jotka kävivät vaihtovälineistä. Mutta kun tällä tavalla rikkauksia alkoi kerääntyä, tuli kateus perinnöttömien ja osattomien keskuudessa niin suureksi, että nämä antautuivat ryöstämään ja rosvoamaan.

Nyt oli yhteiskunta äärimmilleen uhattu ja Lassen täytyi näistä uusista tyytymättömistä pestata sotajoukko vakinaisine soturineen, jonka kautta vanha sotajoukko vielä enemmän lisääntyi ja uusia veroja täytyi asettaa. Talonpojat maksoivat kernaasti veroa kunhan he vaan olivat suojassa. Mutta nämä kelvottomat, jotka istuivat vastarakennetussa tornissa, söivät, joivat, pelasivat ja tanssivat. Ei heillä ollut mitään tehtävänä ja he saivat senkautta päähänsä, että he olivat jotakin parempaa kuin maantonkijat. Heidän tapansa olivat raa'at ja heillä ei ollut kunnioitusta Lassea kohtaan. He menivät ulos teille ja poluille ja rosvosivat vaihtokaupalla käyviä matkustajia, kun nämä tulivat markkinoilta.

Kauan kuului kovaa tyytymättömyyttä talonpoikien taholta, joilla ei ollut halua ruokkia itselleen tyranneja. Kuolemanrangastus ei pelottanut ketään, sillä he odottivat kaikki kuolemansa jälkeen tulevansa Onnellisten saarelle, ja he menivät kuolemaan niinkuin pitoihin. Lasse oli nyt pakotettu keksimään jotakin, joka pelotti heitä kuoleman suhteen. Ja hänen ei tarvinnut etsiä kauan.

Uffka, eli entinen pappi Axonius, joka oli vajonnut jonkinlaiseen nautamaiseen horrostilaan, herätettiin nyt ja lähetettiin ulos saarnaamaan valtiollista eli helvettiuskontoa. Tämän kauniin opin pääkohdat olivat seuraavat: kaikki ihmiset, jotka eivät ole saaneet maata, ovat lurjuksia; jumala on luonut heidät, mutta he olivat tottelemattomia ja tottelemattomuus esivaltaa vastaan on suurin synti, senvuoksi pitääkin kaikkien, jotka eivät ole saaneet maata, ja jotka eivät tahdo tehdä työtä toisille, kuolemansa jälkeen tulla helvettiin, jossa heitä ijankaikkisesti elävältä korvennettaisiin. Tämä päättömyys ei alussa tehnyt mitään vaikutusta kansan turmeltumattomiin mieliin, mutta tottumuksen voima on suuri ja vähitellen onnistui Uffkan maalattujen taulujen avulla pelottaa naisia kuoleman suhteen. Se oli ensi askel. Mutta soturit vaan kujeilivat papin kanssa ja olivat parantumattomia. Vihdoin täytyi Lassen käyttää toista menettelytapaa heitä vastaan. Hän lahjoi heidät.

Maa jaettiin lääneihin, joiden päälliköksi pantiin soturi. Nyt voitiin jotakuinkin pitää talonpoikia kurissa, sillä jokaisella lääninpäämiehellä oli torni ja soturia. Mutta nämä päämiehet harjottivat rajatonta sortoa talonpoikien suhteen ja keksivät myöskin ottaa veroa jokaiselta kauppamieheltä, joka kulki heidän alueensa läpi. Tätä veroa kutsuttiin tulliksi, ja sen sanottiin olevan kaupan suojelemista varten ("suojelijain" rosvousta vastaan nimittäin).

Siten mentiin "eteenpäin" edistymisessä.

Lasse oli mennyt naimisiin ja saanut lapsia. Hänen menonsa lisääntyivät ja hänen täytyi ottaa uusia veroja. Mutta silloin valittivat talonpojat. Heillä oli itsellään niin paljon lapsia elätettävänä, sanoivat he, että he eivät halunneet elättää toisten lapsia; ja pojat ja tytöt tekivät lapsia aivan hillittömästi. Lasse näki olevansa pakotettu ottamaan käytäntöön uuden säännön, jonka mukaan henkilöitä, joilla ei ollut maata tai muuta omaisuutta, kiellettiin suuren sakon uhalla tekemästä lapsia. Ja ankaran tarkastuksen ylläpitämiseksi niiden suhteen, jotka synnyttivät lapsia, määrättiin jokainen, joka tahtoi mennä naimisiin, ilmottautumaan Uffkan luona, jonka ensin tuli antaa heille esitiedot helvettiopissa, johon uskomista jokaisen miehuuden ikään tulleen miehen ja naimakuntoisen tytön oli valalla luvattava. Vanhemmat valittivat ja ruikuttivat, mutta se ei auttanut, sillä sotilasmahti ratkasi nykyään kaikki omantunnonasiat ensimäisessä ja viime kädessä. Lisäksi tuli eräs toinen seikka.

Naiset, jotka olivat asettuneet miesten suojeluksen alaisiksi lastensa vuoksi, olivat senkautta joutuneet riippuvaisuuteen, joka lähenteli palvelijain asemaa. Nainen teki kaikki pikkutehtävät kotona, ja sisaret, jotka olivat perinnöttömiä, palvelivat veljiään. Kun kuitenkin jokainen talonpojan poika, joka tahtoi mennä naimaan, pelkäsi tulevansa huonoihin oloihin lisääntyneiden menojen takia, olivat tytöt jäädä naimattomiksi. Vanhemmat alkoivat silloin antaa tyttärilleen huomenlahjoja ja antoivat lopuksi heille puolen perintöoikeutta. Ne, joilla oli suuri perintö, tulivat siten helpommin naiduiksi kuin ne, joilla oli vähänen. Tämän kautta toimivat maanomistajat yhdessä niitä vastaan, joilla ei ollut maata, ja siten syntyi maa-aateli raa'an väkivallan eli varas-aatelin ohella, mutta sen alapuolelle.

Mutta varas-aateliset olivat rauhattomia herroja, joiden mielissä iloset muistot metsästysajoilta vielä elivät, ja saadakseen jotakin huvitteluaan varten, ottivat he huostaansa ne harvat metsästysmaat, jotka vielä olivat jälellä, ja talonpojilta kiellettiin aseiden käyttö. Eräs toinen näiden vaikeiden tekemä keksintö, joka herätti kaikkien talonpoikain oikeutettua harmia, oli kesyttää susia, jotka eivät kuitenkaan koskaan tulleet kesymmiksi, kuin että ne tottelivat herraansa, mutta purivat kaikkia muita. Niiden ilmotettiin olevan metsästyksen vuoksi, mutta ne olivat oikeastaan suojelemassa varasomaisuutta sillä aikaa kun varkaat makasivat humalaansa pois. Tämä varkaiden kumppanuus villien eläinten kanssa harmitti talonpoikia tavattomasti, mutta nyt ei heillä enää ollut mitään toivoa saada ääntään kuuluviin.

Lopulta alkoi herrain metsästysinto suuntautua toisiaan vastaan ja he tekivät pieniä hyökkäyksiä toistensa torneja vastaan. Talonpojat tulivat aina kärsimään tästä, sillä herrain hevoset tallasivat heidän peltonsa; näidenkin, voimissa heitä itseään voimakkaampien eläinten kanssa olivat herrat liittoutuneet. Talonpojat, jotka olivat aseettomia, eivät mahtaneet mitään asestettuja miehiä ja villiä eläimiä vastaan. Mutta he valittivat Lasselle. Tämä, joka oli nähnyt asiain yhä enemmän sotkeentuvan, ei keksinyt muuta neuvoa kuin asestaa talonpojat ja näiden sekä oman soturijoukkonsa avulla kurittaa herroja. Ja hän teki niin.