Part 22

Ja samassa kun hän on lopettanut tämän puheensa, laskee hän suuret kätensä tytön pään ympärille ja taivuttaa sitä taaksepäin, niin että voi suudella häntä otsalle.

"Hylkää tämä kadotettu olento!" lausuu eno yhä uudelleen.

Mutta nyt alkaa Mauritskin jo ymmärtää. Hän näkee kuinka Teodorin silmissä ailakoi ja kuinka hymy toisensa perästä leijuu hänen huulillaan.

"Tule, Anna Mari!"

Tyttö vavahtaa. Nyt Maurits häntä kutsuu niinkuin se, jolle hän on luvannut itsensä. Tuntuu kuin hänen pitäisi mennä. Ja hän jättää patruuna Teodorin niin äkkiä, ettei tämä ehdi estää häntä, mutta hän ei kumminkaan voi mennä Mauritsin luo, vaan soljahtaa lattialle ja jää siihen nyyhkyttäen istumaan.

"Matkusta kotiin yksin häkkikärreissäsi, Maurits", sanoo Teodor patruuna tuikeasti. "Tämä nuori nainen vierailee talossani vielä kauankin ja minä aion suojella häntä sinun hyökkäyksiltäsi."

Eikä hän sen enempää ajattele Mauritsia, vaan nostaa tytön lattialta, pyyhkii hänen kyyneleensä ja kuiskailee rakastavansa häntä.

Ja Maurits nähdessään heidät niin, toisen itkien ja toisen lohduttaen, huudahtaa: "Ahaa, siinä onkin liitto. Minut on petetty. Tämä on ilveilyä. Minulta on ryöstetty morsiameni ja minua pilkataan. Minun annetaan huutaa sitä, joka ei aio koskaan tulla. Toivotan onnea sinulle tähän kauppaan, Anna Mari."

Ja ulos syöksyessään ja paiskatessaan oven kiinni hän huutaa: "Onnenonkija!"

Patruuna Teodor tekee liikkeen kuin aikoen lähteä hänen jälkeensä kurittamaan häntä, mutta Untuvainen pidättää häntä.

"Oi, Teodor eno, anna kaiken mokomin Mauritsin virkkaa viime sana. Maurits on aina oikeassa. Onnenonkija, niin sitäpä juuri olenkin, Teodor eno."

Hän hivuttautuu uudelleen tämän puoleen epäilemättä, kysymättä. Ja patruuna Teodor on aivan pyörällä; juuri äsken Untuvainen itki ja nyt jo nauraa, äsken hän oli aikeessa mennä naimisiin yhden kanssa ja nyt jo toista hyväilee. Silloin tyttö kohottaa päänsä ja hymyilee: "Nyt olen sun pikku koirasi. Et pääse minusta."

"Untuvainen", virkkaa patruuna Teodor tuimimmalla äänellään. "Tämän olet sinä tietänyt kaiken aikaa!"

Tyttö alkoi kuiskailla: "Jos tämä olisi jäänyt veljeltäni tekemättä..."

"Ja sinä tahdoit sittenkin, Untuvainen... Maurits on onnellinen, kun pääsee sinusta. Sellainen tyhmä, valheellinen, petturi Untuvainen, väärintekijä, pieni kaarnanpalanen, sellainen, sellainen..."

* * * * *

Oi Untuvainen, oi silkkikukkanen! Etpä liene ollut vain onnenonkija, olitpa varmaan onnenantajakin, muutoin ei olisi jäänyt sinun herttaista rauhaasi taloon, jossa asuit. Vielä tänä päivänäkin varjostavat taloa upeat vaahterat, ja koivunrungot ylenevät puhtaina, pilkuttomina juuresta latvaan asti. Vielä tänäpäivänäkin saa kyykäärme kaikessa rauhassa virua auringonpaisteessa kummullaan, ja puistolammikossa uiskentelee säyne, joka on niin vanha, ettei kukaan henno onkia sitä. Ja sinne tultuani tunnen, että on ilmassakin kuin juhla ja pyhäpäivä, ja tuntuupa kuin kukkaset ja linnut liverteleisivät vieläkin ihania laulujansa sinusta.