Chapter 9

Äsköinen hämminki muuttui Sussossa nyt raivoksi. Hän kiristi hampaansa yhteen ja päätä puistain, hammasten raosta tulleella kirisevällä äänellä kirkui hän: "S----n pikilekkerit, sen tuhannen nahkiaismerrat, jotka ette tiedä mistään mitään. Minäkö olisin ottanut miehekseni tuommoisen kalmukin kuin Martti on? Pitäkööt nyt murttinsa ja Marttinsa -- hyi!" Ja tuon sanottuaan lähti hän vihoissaan pois.

"Kuulitteko, isä?" kysyi Martti loistavin silmin.

"Kuulin, kuulin", sanoi Kirri hämmästyneenä. "Tuommoista ihmistä me tahdoimme miniäksemme ja pojallemme vaimoksi! Nyt hänen sydämensä tuli näköisälle. Nyt rupean huomaamaan, että tosiaankin siveys maksaa ihmisellä enemmän kuin raha-tuhannet. Vaikka olemme Ainaa niin pahasti kohdelleet, ei hän kumminkaan ole kertaakaan vastahakoista sanaa antanut kenellekään meidän talon väestä. -- Voi, voi, Aina, kuinka paljon sinä olet saanut kärsiä!" puheli Kirri.

"Kaikki on unhoitettu; älkää niitä enään koskaan muistelko", sanoi Aina.

Samassa astui pastori huoneesen.

"Jumalan rauhaa! Mitä näen minä? Kolkki, Martti ja Aina täällä! Ja kuten harkitsen, kaikki ystävien näköisinä keskenään", sanoi pastori.

"Olemmepa nyt jo kaikin hyviä ystäviä, vaikka nuot hiton henget, nuot paholaisten apulaiset, olivat ijäksi riistää rauhan rinnoistamme ja syöstä meidät ikuiseen perikatoon. Anteeksi on anottu ja anteeksi on annettu, ja sovinnon lämpymät säteet alkavat lämmittää ja helpoittaa sydämiämme ja tuskasta rutistuneita rintojamme", sanoi Kirri, koettaen saada puheensa niin runolliseksi kuin suinkin mahdollista.

"Mikään ei ole ihanampi nähdä eikä kuulla, kuin sovinto-totuuden voitto. -- Vaikka väliin näyttää siltä kuin totuus sortuisi ja vääryys, valhe ja pimeys pääsisivät voitolle -- mutta Jumalan kiitos! Kipinä tuota ijankaikkista totuuden valoa on kuitenkin voimallinen tallaamaan pimeyden, tuon vanhan traakin jalkainsa alle! -- mutta enpä ymmärrä tuon vihkituolin tarkoitusta?" puheli pastori.

"Kuulimme Martin ja Ainan jo joka kerta kuulutetuksi. Päätimme sentähden paikalla toimittaa heidän vihkimisensä. Mutta sittemmin kuulimme Kolkilta, että he ovatkin jo vihityt ja johtuipa silloin mieleeni antaa vihkituolin olla ja pyytää teitä siunaamaan heitä tuon vihkituolin edessä, meidän, Rehkosen joukon ja Lillun silmien nähden, heille suureksi harmiksi ja meille isoksi iloksi", selitti Kirri.

"Ijäti pysymällä Herran pyhällä sanalla ovat he eroittamattomasti toinen toiseensa kuolemaansa asti yhdistetyt, mutta esitys on varsin hauska; tahdonpa sen ilolla täyttää tänä suurena sovinnon päivänä, jolloin taivaan enkeleillä on suurempi ilo kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä hurskaasta. -- Mutta eihän täällä näykään niitä mainitsemianne häävieraita", puheli pastori yhä edelleen.

"Kyllä he tulevat, se on vissi se. He ovat hyvät tulemaan, kun vaan vähäkään viljaa saavat, varsinkin kun he luulevat heitä tarvittavan Martin naimisasioissa. He ovat kutsutut vaan tänne käymään ja silti eivät he tiedä koko tästä asiasta mitään, ja sentähden tulee meille tässä vähän lysti. Minä tahdon heille näyttää, kuinka Kirri osaa hyvittää pahoja töitänsä ja kuinka hän on tullut totuuden käsittämään. -- Luulinpa että tuo hiton joukko on kohta täällä, mutta meidän pitää kaikkien poistua, että he saavat omin päinensä tovin vielä juoruilla päitänsä ja suitansa pieksää -- mutta he tulevatkin jo tuossa kartanolla, -- poistukaamme nopeasti!" puheli Kirri, ja he poistuivat kaikin erääsen sivukamariin.

Niinkuin Kirri oli sanonut, tulivat todellakin Rehkonen akkansa ja tyttönsä kanssa, ja Lillu, kutsuansa kohden ja pian olivat he kaikin huoneessa.

"No mitä pirua tämä nyt merkitsee?" sanoi Lillu heti huoneesen tultuansa.

"Ei yhtään ihmistä!" kummaili Pirko. "Ja huoneet on juhla-asussa!" säisti Rehkonen.

"Ja vihkituolikin on tuossa! Lempo vieköön! Tämä on pimeä ja sekava arvoitus", sanoi Kirsti.

"Voi s----a! Nyt minä rupean ymmärtämään", sanoi Lillu yht'äkkiä, niinkuin olisi saanut käärmeen piston.

"Kah tuota hullua! hyi kun säikähdin!" sanoi Pirko.

"Mitä sinä, Lillu, ymmärrät?" kysyi Kirsti.

"Että Martti ja Aina vihitään tuossa vihkituolin edessä ja aivan tuossa paikassa", sanoi Lillu huolehtien.

"Loruja; Kirri ja Katru eivät suostu siihen kauppaan kuuna herran valkeana", sanoi Rehkonen.

"He ovat jo kolmasti kuulutetut", muistutti Lillu.

"Olkoot vaikka neljästi, mutta pastori ei tohdi heitä vihkiä, se on vissi asia se; taikka jos hän sen tekee, niin minä astun papin hännän päälle -- kyllä minä tiedän", sanoi tuo tietorikas Rehkonen.

"Kyllä se tuo meidän mies on niin viisas mies; hän on pannut jo monta asiaa -- nurin", sanoi Pirko.

"Kolkki on asiaa ajanut", huomautti taas Lillu.

"Kolkin viisaus ei pitkälle pistä meidän miehen rinnalla; hänen en ole kuullut saavan yhtään asiaa kumoon", sanoi Pirko luottavasti.

"Ei vaan -- pystöön", rohkeni Lillu huomauttaa.

"Jumaliste! Mitä minä nyt kuulen! Sanonpa kieleni kautta, että Lillu on katsonut hyväksi kääntää kelkkansa keulan toisin päin", sanoi Kirsti tuimasti.

"Ei, mutta minä pelkään kaikki meidän juonemme tulevan ilmi -- mitähän Sussokin sanoo? -- no, olenpa minä häneltä palkkani saanut monin kerroin", lausueli Lillu hajamielisenä.

"Ei tässä mitään pelkäämistä. Perintökuitit ovat palaneet ja Markulle on maksettu kuusikymmentä markkaa, ett'ei hän antaisi uutta kuittia, ja kuititta ei pappi tohdi vihkiä -- et sinä Lillu ymmärrä oikeen tosi-asioita", rehenteli Rehkonen.

"Pääsivätpähän kuulutuksillekin, vaikka Martin epäyskirja oli vastassa, jota piditte niin varmana esteenä", intteli vaan Lillu vastaan.

"Hädin tuskin on Kolkki saanut epäyskirjan mitättömäksi, mutta siihenpä hänen viisautensa loppuikin", sanoi Rehkonen puoleksi voitettuna.

"Kuulethan nyt, Lillu, että Rehkonen on mies, joka osaa asiansa toimittaa niin että se piisaa, ja sentähden saat heittää kaikki epäilemiset pois", sanoi Pirko.

"Kyllä isä on niin viisas mies, ett'ei hänen vertaansa ole missään, ei missään. Kun hän ottaa asian toimittaaksensa, niin se sujuu; ilman isättä olisivat Martti ja Ainakin jo aikaa vihityt", sanoi Kirstikin, sillä molemmat sekä äiti, että tyttö luulivat Rehkosen olevan hyvinkin isolla voitolla ja lujalla perustuksella Lillun kanssa inttäissään.

"No mutta missä sen nimessä väki sitten nyt kuhnaa, kun heitä ei näy ketään? Ja mitä kaikkia tämä pitkällinen ja tuskallinen odotus merkitsee? -- Voi kun minä pelkään ja sille en voi mitään -- ei jos piru olisi", sanoi Lillu yhä epäillen salaperäistä tilaansa, vaikka vielä mitäkin olisivat toiset hänelle lohdutukseksi sanoneet.

"Kumma kun tuo Lillu on joutavan pelkuri ja ymmärtämätöin! Minä ymmärrän nämät nykyiset asiat niinkuin ne olisivat jo tapahtuneet. Väki lienee vielä askareissaan ja sen vuoksi ei heitä ole näkösällä. tuon vihkituolin merkitys on tämä: Kirri ja Katru ovat luultavasti saaneet tietoonsa, että Martti ja Aina-ryökäle ovat kuulutetut, niin he Kolkkilaisille harmiksi, pitävät täällä tuommoisia vale-häitä. Meitä he tahtovat kestitä niinkuin parhaita ystäviään, joilta he ovat niin monta hyvää neuvoa saaneet ja jotka olemme heidän paljoissa ja raskaissa murheissa niin vahvoina ja lujina alati seisoneet. Meille tulee hiiden lysti ilta tänä iltana ja pää-juoni illan tehtävissä on Martin täydellinen eroittaminen Aina heittiöstä ja ikuinen yhdistäminen Sussoon -- siinä kaikki nuo kammottavat salaisuudet", selitti Rehkonen vahvalla uskolla.

"Mutta mikä piru oli Sussolla, kun ei hän käynyt teillä täältä palatessaan?" sanoi Lillu, ikäänkun ei hän olisi ollenkaan kuullut Rehkosen pontevaa selitystä.

"Susso? Milloin hän on täällä käynyt?" sanoi Kirsti hätäisesti.

"Eihän tuosta ole kuin pikku hetki, kun hän tuli täältä ja meni semmoista vauhtia, että tukka oli suorana", sanoi Lillu.

"Sekinhän osoittaa äsköisen puheeni olleen oikean. Mitäpä hän on muuta kulkenut, kuin on käynyt tekemässä päättävän kaupan Martin ja hänen naimiseen", harkitsi Rehkonen.

"Aina se tuo isä kaikki asiat tietää ja arvaa; eihän nuotkaan asiat mitenkään muuten saata olla", sanoi Kirsti iloisen voitollisesti.

Kamarin ovi oli vähän raollaan, jonka tähden kamarissa oliat kuulivat jokaikisen sanan, mitä salissa-oliat puhuivat.

Samassa kun Kirsti oli viimeisen sanansa sanonut, tulivat kamarissa oliat saliin pastori edellä, sitten Martti ja Aina juhlapuvuissaan ja käsi kädessä; kaikki muut perässä. Martti ja Aina pysähtyivät vihkituolin eteen ja pastori sen taa.

Sitten alkoi pastori hyvin juhlallisesti seuraavan puheen:

"Kaikkivaltiaan Jumalan nimessä! Sinä, joka tutkistelet munaskuut ja tutkit syvyyden lähteet! Sinä, sinä, kuljettelet täältä armon ajassa ihmisiä kummallisia teitä. Väliin kuljetat sinä ihmisiä helvetin henkien ja belzebubin kiusausten läpitse, ja heidät jätät väliin pahojen henkien peitottaviksi. Sinä annat useinkin heidät siinä niin nääntyä, että kuolon enkeli jo viikate olalla hiipii heidän kantapäillänsä, toivoen saalistansa ja odottaen Kaikkivaltiaan kuolon iskun käskyä. Mutta katso! käsiis olet sinä meidät pyytänyt! Ja sentähden olet meille antanut kipinän sitä ijankaikkista totuuden valoa, jolla me voimme sammuttaa sen ruman tuliset nuolet. Pimeyden ruhtinalla, sillä, jolla tuulessa valta on, on täällä maanpäällä paljon apulaisia, jotka matkaan saattavat monta pahennusta ja pimeyden työtä. (Katsoen Rehkosen joukon ja Lillun puoleen.) Mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennukset tulevat! Parempi olisi hänelle, että myllykivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen. Kaikkivaltiaan rankaiseva käsi on häntä kumminkin vainoova ja etsiskelevä niin kauvan kun hän hänen viimein löytää ja silloin on hän lyövä merkin hänen otsaansa. Silloin on koston hetki pimeyden työn tekiän saavuttanut ja hän tulee kaikkien ihmisien pilkan, naurun ja kauhun esineeksi, ja hänen viimeinen paikkansa on siellä, joka palaa tulesta ja tulikivestä ja jossa pitää oleman itku ja hammasten kiristys. Nämätkin tässä seisovat nuorukaiset ovat saaneet kärsiä niiden helvetin henkien apulaisien kiusaukset ja murheet, mitä ikinä he ovat voineet aikaan saada, mutta Jumala on nyt heidän murheensa iloksi kääntänyt ja pois pyyhkinyt heidän kyyneleensä -- jaa, Jumala on heille antanut päivänsä paistaa pahan ilman perästä. -- Jumalan pyhällä sanalla minä heidät eilen yhteen liitin, vaan minä tahdon heitä vielä siunata: Jumala kaikkivaltias teitä siunatkoon! Poistukoot murheen mustat pilvet häämöittämästä teidän toivo-rikasta elämänne aamua! Olkoon koko tuleva elämänne onnellista ja valoisaa siihen asti, kun ijankaikkisen kirkkauden aamurusko tuopi teille loppumattoman valon!"

"Enkö minä jotain tuommoista ennustanut?" sanoi Lillu puoli-ääneen.

"Voi pirun väki! Kaikki ovat he täällä koolla; mikä nyt neuvoksi tulee?" kuihki Kirsti.

"Lähdetään pois!" sanoi Rehkonen hiljaa akalleen.

"Oletko riivattu? Pysy alallas!" tokelsi Pirko.

"Kyllä", kuiskasi Rehkonen nöyrästi.

"Pyydän isännänkin sanomaan jotakin!" kehoitti pastori.

"Lapsinamme rakkaina tahdomme heitä molempia pitää ja mitä rikkoneet olemme, koemme hyvyydellämme tästä lähin heille palkita. Isännäksi ja emännäksi pääsevät he heti taloon. Ne kolmetuhatta markkaa, jotka lupasin, jos Martti naisi Susson, annan tässä nyt Ainalle, jonkunlaiseksi korvaukseksi niistä kärsimyksistä ja vaivoista, joihin olemme hänen saattaneet. Kuolemamme jälkeen he saavat periä osansa jälkeen, niinkuin toisetkin lapsemme"; sanoi Kirri ja ojensi rahat Ainalle. Sitten puristi hän Marttia ja Ainaa kädestä ja toivotti heille onnea.

"Kiitämme nöyrimmästi! Te, isäntä, olette kovin hyvä", sanoi Aina nöyrästi.

Sen jälkeen toivottivat onnea tuolle kärsivälle, mutta voittaneelle pariskunnalle Kolkki, Katru, Esko ja Hannu.

"Voi piru sentään! Olisipa Kirstinkin sopinut olla tuossa naimisessa, vaan kun ennätti tuon nykyisen juoppo-lallunsa jo ottaa mieheksensä", sanoi Pirko puoliääneen!

"Emme toki olisi tuommoiseen häpeälliseen kiusaan joutuneetkaan, jos ei meille olisi niin paljon juoruttu", sanoi Katru.

"Ei suinkaan isäntä ja emäntä ainakaan luule, että minä olisin juorunnut tai muuten tätä asiaa vastaan ollut", sanoi Rehkonen, ikäänkuin pakoittaaksensa isännän tunnustamaan, ett'ei hän ilmoita eli julkaise Rehkosen vehkeitä.

"Ei paljon. Sinä vaan neuvoit minun varastamaan perintökuitit ja polttamaan ne. Sinä se olit, joka neuvoit minun pakottamaan Martin antamaan epäyskirjan. Sinä se olit, joka neuvoit minun Markulle maksamaan kuusikymmentä markkaa, ett'ei hän antaisi toista perintökuittia. Eihän tuo ole vielä paljon, vai kuinka?" sanoi Kirri kylmästi ja avonaisesti.

"Äh, voi saa... jopa isäntä nyt hulluja puhuu ja juoruja uskoo -- minäkö varastamaan -- e -- epä -- kir... hym! kuusikymmentäm... hym!" soperoitsi Rehkonen suuressa hämmennyksessään, sillä hän olisi kaikissa asioissa ja paikoissa tahtonut kuulustaa ja näyttäytyä rehellisenä ja suorana ihmisenä, vaikka hän muutoin oli sotkuna ja häiritsiänä joka asiassa epärehellisyytensä ja typeryytensä vuoksi.

"Semmoisia hulluja se puhuu, joka on saanut silmänsä auki ja sitten kurkistaa totuuden valoon. Ovatko puheeni juoruja? Itsehän olet ne puhunut korvieni kuullen. Teidän mielestänne pitäisi ihmisien pitää teidän juorujanne tosina ja ihmisien tosia juoruina; se on kummallinen järjestys se. Suoraan sanoen sinä olet akkasi, tyttösi, Susson ja Lillun kanssa tehnyt tämän asian sotkemiseksi mitä ikänä ihmiset pirun nimessä ja haahmossa voivat; nyt minä teidät, heittiöt, oikeen läpi tunnen", sanoi Kirri yhä edelleen.

"Ei se kainalotilkun ratkominen ja jälleen nurin päin ompeleminen auttanutkaan mitään, Pirko", sanoi Katru pistelevästi.

"Piru tänne olisi tullut, jos tuon tiesin", mutisi Kirsti itsekseen.

"Sitä vartenko meidät olette tänne kutsuneet, että saisitte meitä mielenne mukaan haukkua?" sanoi Pirko äissään.

"Juuri sitä varten, että kerrankaan tulisitte oikeen julkisesti huomaamaan, kuinka huonoa työtä te teette ja kuinka lyhvet jäljet teidän valheillanne ja toimillanne on, joita te niin hartaalla halulla ja niin ahkerasti olette koko elämänne aian harjoittaneet. -- Mutta tämä ei ole haukkumista; se on suoraa totuutta", sanoi Kirri.

"Te olette kyllä pahasti eläneet tämän ja monen muun asian kanssa ja tuolla elämällänne olette rikkoneet taivasta ja maata vastaan. Mutta vielä teilläkin on armon ovi avoinna", sanoi pastori.

"Minun on aina käynyt niin kovan säälikseni Martti ja Aina", sanoi Lillu liverrellen.

"Tietysti molemmat"; sanoi Kolkki ja pyrskähti nauramaan.

"Tuota pirun Kolkkia en minä voi kärsiä", mutisi Lillu itseksensä.

"Se on tosi, että minä olen kärsinyt niin paljon, kuin koskaan kukaan kuolevainen on kärsinyt. Mutta tiesinhän minä, ett'ei Jumala anna viattomuuden sortua. Nyt on Jumala kääntänyt kaikki parhain päin ja minä en vihaa ketään. Minä saatan sydämestäni kaikille anteeksi antaa, kun vaan te saattaisitte kaikki unhotuksiin jättää! Käydään kaikin sovintoon ja ollaan tästä lähtien hyvät ystävät, niinkuin ainakin!" sanoi Aina sovittavaisesti.

"Oikeen puhuttu! Sovintoa minäkin halajan kaikkien ihmisten kanssa. Ja nyt on kylläksi puhuttu näistä asioista. Heitetään hitolle -- kaikki kannustelemiset ja pistopuheet ja annetaan vanhojen haavojen parata umpeen, eikä revitä niitä enään auki. Ruokapöytä odottaa meitä; käykäämme kaikki hyvinä ystävinä virvoittamaan sen antimilla väsyneitä ruumiitamme!" sanoi Kirri sovittavaisesti hänkin.

"Oivallinen puhe ja hauska esitys! Tehkäämme niin sekä sovinnon että ravinnon suhteen", sanoi Kolkki.

"Noh! ennen viholliset, mutta nyt ystävinä kaikin käsiksi käykäämme!" kehoitti pastori.

"Onpa meillä kotonakin ruokaa; emme syö teidän haukuttua ruokaanne", sanoi Pirko.

"Eipä tässä ole ruoka-kultaa haukuttu, eikä ihmisiäkään; on vaan puhuttu pieni hiukka totuutta -- noh!" sanoi Kirri.

"Emme tarvitse", sanoi Rehkonen ja katsoi kysyvästi Pirkoa silmiin.

"Se toki kun minulla on nälkä, vaan en kehtaa mennä syömään. -- Piru toki kun menetin hyvän talon, josta olen aina saanut niin paljon -- mutta emmekö lähde kaikin syömään, koska meillä olisi niin hyvä pääsy?" kutisi Lillu Rehkosen joukolle.

"Hullu piru sinäkin olet! Paikalla joka jalka pois täältä, taikka muuten saatte kummia nähdä", sanoi Pirko kauhuksissaan joukollensa ja hänen kasvonsa kävivät tuhka-harmaiksi, paisuen hänen sydämensä tähden.

"Kyllä", sanoi Rehkonen taas nöyrästi, sillä hän hyvin ymmärsi mitä tuommoinen vaimonsa muoto ja puhet merkitsi.

Heti sen jälkeen lähtivät Rehkosen joukko ja Lillu pois, sanaakaan ja kenellekään hyvästiä sanomatta! Ja Jumala tietää mikä meteli ja ilkeys siinä olisi syttynyt, jos ei pastori olisi läsnä-olollansa hillinnyt noiden ihmispetojen karhottuja ja totuudesta ärtyneitä sydämiä.

"Käydään me ottamaan puolista; menkäät he menojansa. Paatuneesen ihmissydämeen ei näy enään pystyvän mikään hyvä", sanoi Kirri.

Kaikki talon väki ja käsillä olevat vieraat menivät nyt toiseen huoneesen ruoalle ja Katru toimitti niin mielellään ja iloisena palvelian vitkaa!

Juuri kun he pöytään istuivat, sanoi tuo sammalkieli Hannu: "Itä ja äiti kuulkaa! Pitääkö meidänkin, Etkon kantta olla Maltille ja Ainalle hyvät?"

"Nuotkin raukat olemme turmelleet sopimattomalla elämällämme! He puhuvat sitä, mitä kuulevat meidänkin tekevän", sanoi Kirri.

"Niin se on: koti on lasten koulu", sanoi pastori miettivän näköisenä.

"Hyvät teidän pitää olla Martille ja Ainalle, ja kaikille ihmisille; olkaa tästälähin niinkuin näette meidänkin olevan! Kansakouluun molemmat pojat, että oppisitte siellä jotakin ihmisyyttä!" sanoi Kirri Eskolle ja Hannulle.

"Mustat, paatuneet, kenties -- parantumattomat sielut ovat koko Rehkosen joukolla ja Lillulla", sanoi pastori.

"Niin, niin taitaa olla, herra pastori; tepä sen asian paremmin ymmärrätte. Ehkä he kerran tulevat näkemään hulluutensa. Näkiväthän nyt ainakin pitkän nokan, jota ai'oimme heille näyttää. Mutta siitä minä nyt olen isosti iloissani kun minä olen saanut silmäni auki", sanoi Kirri.