Chapter 2

"Semmoisesta, joka on köyhä kuin rotta ja vielä kaupan päälle -- varas. Semmoista se on sinun kehuttu sivistyksesi! Niin kauvan härsytit, kelvotoin, että saat kuulla suomea, hävytöin! Niin kauvan kun me elämme, et sitä saa -- äläpäs ihminen! pahan-tapainen ja köyhä rotta", sanoi Katru tulistuen.

"Älkää hyvä äiti uskoko kaikkia mitä kuulette; eivät asiat niin ole", sanoi Martti ja lähti kauhistuen pois.

"Nyt saat hedelmät niittää siitä, kun toimitit ja otit Martille lyijykynän. Minun vahva uskoni on se, että jos hän ei olisi sitä saanut, ei hän olisi noin uppiniskainen, kuin hän nyt on, eikä rakentaisi tuommoisia naimiskauppoja, sillä ei hänellä olisi semmoisia houreita päässä, kuin hänellä nyt on. Ei hän enään muusta puhukaan, kuin sivistyksestä, ja yökaudet hän tonkii noita kirjojansa, joita hän Kolkilta käy lainaan noutamassa, ja toisia kirjoja hän viepi, kun toisia noutaa. Niiden ääressä hän nuijottaa ja nokottaa, niin ett'ei kuule eikä näe mitään. Kaikki ne semmoiset lorukirjat saisi viskata tuleen, sillä niissä ei ole yhtään Jumalan sanaa, ei yhtään. Tuo kaikki on aivan sen kirotun lyijykynän työtä ja mutkitta se on sanottu: ei Martti olisi mieltynyt Kolkin tyttäreen, jos ei hän olisi saanut lyijykynää", sanoi Katru Martin pois mentyä.

"Saattaa kyllä olla mahdollista, että asiat niin ovat, sillä Kolkin tytärkin on laillaan kouluutettu, jos kohtakin turhuuteen. Kolkki on kaikki kakaransa opettanut kirjoittamaan, rätnäämään ja Jumalako sen tietää mitä loruja hän heille opettanee. Jos Martti ei olisi oppinut kirjoittamaan, rätnäämään ja noita loruja lukemaan, ei hän luultavasti olisi niistä omaisuuksista muissakaan ihmisissä piitannut mitään. Jos minä olisin tietänyt, että lyijykynä siihen suuntaan vaikuttaa, en ikänä olisi sitä hänelle ostanut. Mutta täytyy olla vasta varovampi ja katso, ett'eivät Esko ja Hannu niitä saisi. He ovatkin tottelevaisia lapsia ja tekevät niinkuin näkevät meidänkin tekevän", puheli Kirri, katuen lyijykynän ostoaan!

"Et uskonut silloinkaan minua, vaikka minä olin lyijykynän ostoa vastaan minkä voin, nyt on uskomisesi jo liian myöhäistä", sanoi Katru miehellensä.

"Pojalla oli semmoinen halu, että hevosen perässäki ollessaan kirjoitteli risun nokalla kaikki lumihangetkin täyteen ja piirteli ihmisen ja eläinten kuvia. Sitten kun hän voi itse jonkun pennin rahaa saada, osti hän paperia, mutta hänellä ei ollut millä hän olisi piirustellnt tuohon saatuun paperiinsa. Silloin rupesi poika minua kärttämään, että ostaisin hänelle lyijykynän. Kolkki kehoitti minua tyydyttämään pojan opinhalua ja minä tein tuon tuhman kauppani. Mutta kun poika sai tuon lyijykynän, silloinkos vasta työ tuli; niiden ääressä hän istui, piirteli ja rapasi, kun vähäkään oli joutoaikaa; pyhä-iltoinakaan ei hän joutanut ottamaan osaa toisien poikasien leikkeihin, itsekseen vaan piirteli ja rapasi", selitteli Kirri, voitettuna akkansa puheelta ja omalta tunnoltansa.

"Sievästi asiat kutoutuivat yhteen! Kolkki on viittana poikamme turhaan ja turmiolliseen oppiin. Tuo turha oppi rakentaa tien, joka lähtee meiltä ja päättyy Kolkkilaan. Tuota tietä myöden on onnettomuus ja perikato tullut meille. Ei miehisen miehen pitäisi olla jokaisen naurettavana. -- Mutta ethän sinä puhunutkaan Martille Sussosta mitään!" nuhteli Katru miestään.

"Olihan sopimatoin aika semmoiselle työlle. Silloin pitää olla paremmalla tuulella, että puhet paremmin vaikuttaisi. Tiedäthän poikamme olevan herkkä-luontoisen, hänen kanssaan pitää varovasti menetellä, onhan meillä aikaa", neuvotteli Kirri. Niin kului se ilta loppuun.

Heti aamulla tuli Lillu huoneesen, Hän oli hyvin teko-arkana ja koki nilkuttaa rämpätä!

"Hyvää päivää, isäntä ja emäntä kulta! Kävin tuolla Kolkkilassa, niin pistäysin täälläkin käymään", sanoi Lillu huoneesen tultuansa.

"Istu Lillu!"' kehoitti Katru.

"Voi hyvä juu! tuota emäntää. Miksi te olette aina minulle niin hyvä ja soma? Minä en joutaisi istumaan, sillä minun pitäisi vielä käydä monessa paikassa", sanoi Lillu teeskennellen.

"Istuhan nyt toki, Lillu! eihän niin kiirettä liene. Sinä tulet juuri Kolkkilasta, josta meillä vasta oli tässä puhet; sinä ehkä tiedät sieltä yhtä ja toista uutta, joita me juuri parahiksi tarvitsemme", kehoitti häntä Katru toistamiseen.

"Te olette minulle aina paremmat kuin muut ihmiset!" sanoi Lillu ryiskellen ja hierustellen itseänsä istumaan.

"Mitä sinne Kolkkilaan sitten kuuluu?" kysyi Katru, iskien Lillulle salaa silmää.

"Eipä tuonne mitään erinomaisia kuulu. Aina tuo tuli kylästä", sanoi Lillu, vastaten emännän silmäniskuun.

"Mistä kylästä?" kysyi Katru hätäisesti.

"Torpalta", sanoi Lillu ryiskellen.

"Tiesitkö mitä hän siellä kävi?" kysyi taas Katru.

"Voi kuulkaasta hyvä isäntä ja emäntä -- en minä sentään puhu, sanottaisiin minun sitten juorunneen", sanoi Lillu, katkaisten puheensa.

"Puhu vaan, Lillu! ei se tästä sen etemmäksi mene, eikä sinun tarvitse isäntää ujostella", sanoi Katru.

"Älä suinkaan minua ujostele, Lillu, puhu vaan hälkyilemättä suusi puhtaaksi!" kehoitti isäntäkin.

"Torpan akka sanoi Ainan käyneen häneltä paidan ompeluksia noutamassa", alkoi Lillu.

"Olikohan ne omia ompeluksiansa?" kysyi Katru.

"Omiansa tietenkin", vakuutti Lillu.

"Niinkö hän on kelvotoin ja saattamatoin, ett'ei itse saa paitaa päällensä ommelluksi?" kysyi Katru teko-kauhistuksella.

"Voi hyvä juu! Ettekö te, emäntä, ole sitä ennen tienneet; minähän tuolle olen lapasetkin käteen kutonut", sanoi Lillu ihmetellen emännän tietämättömyyttä.

"Millä se, rotta, maksaa palkan käsitöistä, joita hän teettää?" kysyi Katru teko-tietämättömyydellä.

"Voi emäntä kulta! joka varastaa niin julmasti kotoaan, millä hän muulla maksaisi palkan. Minulleki tarjosi hän jyviä käsitöitteni edestä, mutta mitä minä hänen jyvillänsä teen; rahan tuo sitten maksoi. Hän kokee olla aina niin höyli minullekin, ikäänkuin en minä häntä tietäisi ja tuntisi. Viimeskin kun kävin siellä, keitti Aina silloinkin kahvia, ja mistä hänelle se vara olisi, jos ei hän varastaisi", sanoi Lillu suurella varmuudella.

"Kuulethan nyt omilla korvillasi, ethän enään mahtane epäillä vähääkään", sanoi Katru Kirrille.

"Enhän tuota ole paljon epäillyt ennenkään, mutta sen paremmin uskon sen asian nyt todeksi, kun olen sen saanut kuulla omilla korvillani vieraan suusta", sanoi Kirri, suuresti vakuutettuna asian totuudesta.

"Eikö emäntä osta nisuja?' sanoi Lillu, syvästi huo'aten, kun havaitsi puheensa tehneen isännässä toivotun vaikutuksen.

"Enpä minä ole nisujen syöjä; kenen nisuja sinulla on?" sanoi Katru, iskien taaskin silmää Lillulle.

"Susson", vastasi Lillu ja jatkoi sitten: "Voi ette te usko, isäntä ja emäntä kulta! Sehän se vasta ihminen on se Susso. Se on niin hyvä tekemään kaikkea työtä ja tienaa nisujen leipomisella niin paljon se Susso. Nytkin markkinoilta kieppasi kolmesataa markkaa, niinkuin kaapista vaan se Susso. Sehän vasta naitava olisi se Susso, olisipa maar; toistapa hän olisi Martillekin, kun tuo Kolkin Aina retus -- olisipa maar", liverteli Lillu.

"Sinun ei pidä puhua tästä asiasta mitään kenellekään, sillä sitä samaa olemme mekin isännän kanssa miettineet, että Susso meidän pitää saada miniäksemme, maksoi mitä maksoi. Me emme huoli taloomme semmoista heittiötä, kun Kolkin tyttö lunttu on, ei vaikka", sanoi Katru Lillulle ulkokullatusti, vaikka hän oli jo aikaa Lillun ja Susson kanssa puhunut asiat yhteen.

Samassa tuokiossa tuli huoneesen Maija niminen naapurin emäntä. Heti kun Lillu huomasi tuon emännän, lähti hän talosta pois. Tuo naapurin emäntä oli rehellinen ja suora ihminen, joka ei koskaan muuta puhunut kuin totuutta, ja hän oli tuttu sekä Kolkkilassa että Kirrilässä. Hän ei koskaan suosinut juoruja ja lähimäisten panettelemista, sitä vähemmin itse juoruajia, ja sentähden Lillu poistui niin sukkelaan hänen nähtyänsä.

"Hyvää päivää!" sanoi naapurin emäntä, huoneesen tultuansa.

"Päivää, päivää! naapurin emäntä, käykää puulle!" vastasi Kirri.

"Kotoako tulette?" kysyi Katru vieraalta.

"Enpä aivan kotoa, kävin tullessani Kolkkilassa ja torpalla", vastasi vieras.

"Mitäs nyt torpan akka tehdä muokkasi?" kysyi taas Katru.

"Hän valmisti paidan ompelusta, joita näkyi olevan useampia miehenpuolen paitoja", vastasi Maija.

"Kenenkähän ompeluksia ne mahtoivat olla? sillä itsellänsä ei ole niitä varoja, että olisi useampia paitoja ommella", utasi vieläkin Katru, sillä hän luuli saavansa samankaltaisia tietoja Maijalta kuin Lillultakin, sentähden, että hän niin tahtoi.

"Torpan akka sanoi niiden oleva Kolkkilan emännän ompeluksia, ja Aina tuli niitä noutamaan", selitti Maija.

"Millä hän maksoi ompelupalkan? kysyi Katru edelleen, vilkaisten samassa Kirriä silmiin.

"Torpan akka sanoi Kolkkilan emännältä saaneensa joukollensa talvenpitkää niin paljon lehmän-antia, että vielä saa tuoda lisää ompeluksia, eikä hän sittenkään saa kaikkia maksetuksi", selitti Maija edelleen.

"Mitäs Kolkkilan vaimoväki teki? kysyi Katru vähän hämillään.

"Emäntä kutoi kangasta, nuorimmat tytöt toiset puolasivat, toiset karttasivat", sanoi Maija.

"Mitäs Aina teki?"

"Aina kutoi myös omassa kamarissaan ihmeen siistiä puolivillaista vaatetta. Siihen tuli Lillukin ja loikui päätänsä kipeeksi. Hän pyysi Ainan itsellensä kahvia keittämään; Aina kävi äidiltänsä pyytämässä kahveja, joista sitten keitti ja antoi Lillulle. Kun Lillu sai kahvia, rupesi hänen kielensä laulamaan, eikä päänkipu näyttänyt häntä yhtään enään vaivaavan. Siinä oli senkin seitsemät loilotukset ja toivotukset, kauniiksi ja onnelliseksi kehumiset ja tuo loiruaminen oli niin inhottavaa, että Aina käski hänen viimein olemaan hiljaa. Hän halaili ja syleili Ainaa ja viimeksi hän pyysi Ainalta lapasten kudinta, mutta hän ei antanut, sanoi vaan itsekin saavansa lapaset käteensä. -- No se häntä nyt värkki on tuo Lillu! Hän on semmoinen juorukello, että puhuu yhtä yhden ja toista toisen edessä ja muuten semmoinen ilkiö, ett'en minä häntä jaksa kärsiä, eikä häntä kärsi kukaan kelpo ja rehellinen ihminen", puheli Maija, tietämättään kuinka luotettava välikappale Lillu oli Kirriläisille.

"Joko Lillu lähti pois teidän ai ... tuota piti kysyäni: saiko Lillu lapasten kudinta?" kysyi Katru sitä tätä hämillänsä.

"Ei, niinkuin ma jo sanoin. Hän lähti pois ja minä menin emännän kamariin, jossa tovin puhelimme asioita keskenämme. Aina kuului kutoa hellittävän kamarissaan, että pirta pani yhtenä paukenna; hänestä te saatte oikeen kelpo miniän, koska olen kuullut vähän asian olevan sinne päin kallellaan", puheli Maija viattomasti.

"Jos te puhutte siitä asiasta sanankaan sinne päin, niin minä talutan teidät paikalla porrasten päähän", sanoi Kirri tuimistuneena, kuultuansa Maijalta semmoista puhetta.

"Herranen aika! Niinkö päin teidän mielenne asiassa ovatkin? Ja minä olen tietämättäni niin paljon asiasta puhunut. Mutta kuinka minä heistä, paremmin kuin muistakaan ihmisistä, saatan puhua muuta kuin minkä tiedän toden olevan, enkä minä osaa totuutta salata. En myös ole tullut kiittämään enkä laittamaan, en toimittamaan enkä konttia kantamaan, mutta tuosta harmistuneesta lauseestanne kuulin, ett'ei totuus olekaan teille mieluista. Mutta sen sanon vieläkin, ett'ei teillä ole parempaa eikä potrempaa miniän apua vielä koskaan tarjona ollut, eikä vastakaan tule, sillä Aina on sekä käsi- että ulko-työlle niin roima, ett'en ole vielä verrempaa koskaan ennen nähnyt. Hän on myös niin rakkaan ja kelvon luontoinen kaikkia ihmisiä, niin köyhiä kuin rikkaitakin kohtaan, että oikeen lisääksi käypi. Se ei ole kumppania vailla, joka hänen käsittää, ja jos saatte hänen miniäksenne, niin kiittäkää lykkyänne. Älkää nyt, naapurit, pahastuko, jos puheeni ei liene ollut mieliksenne, sillä minä olen sanonut vaan totuuden", puhui Maija ja lähti pois.

"Siis Lillun puhet Ainasta oli sulaa valhetta ja ilkeintä parjaamista", sanoi Kirri harmistuneena Maijan mentyä.

"Ei; eivät ne saattaneet olla valheita. Lillun puheet olivat aivan yhtäpitäviä naapurin Pirkon ja Kirstin puhetten kanssa, ja moni muu on puhunut samaan suuntaan", puollusteli Katru mielipiteitään, peläten Kirrin kääntyvän vastakkaiseksi hänen toimilleen, naapurin Maijan puhetten tähden.

"Mutta minä pidän naapurin Maijan rehellisempänä ihmisenä, kuin yhdenkään heistä", sanoi Kirri lujasti.

"Voi sinua! Etkö nyt huomaa, että naapurin Maija oli Kolkkilasta laitettu asian alkain tänne, toimittamaan tuota ryökälettä miniäksemme?" sanoi Katru, kylläkin soveliaasti tarkoituksilleen.

"Niinhän se, näen mä, onkin asian laita, en ollut tuota ymmärtääkään; niinhän se onkin. Sinä aina ymmärrät paremmin tuommoiset asiat kuin minä", sanoi Kirri, taas täydellisesti kääntyneenä.

"Sinä olet toki ymmärtävä mies", sanoi Katru ja veti syvään henkeänsä, ja hänen sydämensä sai täydellisen rauhan, varman voittonsa vuoksi miehensä ylitse.

TOINEN LUKU.

Koska kertomukseemme astuu esille kolme merkillistä henkilöä, niin on tarpeellinen heidän kanssaan tutustua jo ennakolta, että tapausten juoksussa heidät paremmin käsittäisimme.

Aivan Kirrilän likimäinen naapuri oli Rehkonen, jonka isäntää kutsumme Rehkoseksi. Hän, vaimonsa Pirko ja heidän tyttärensä Kirsti, ovat kysymyksessä olevat henkilöt. Itse Rehkonen oli hyvä-luontoinen, hajamielinen mies, joka ei olisi tahtonut kenenkään mieltä pahoittaa ja sentähden hän koki elää, olla ja tehdä jokaiselle mieliksi. Mutta jota enemmän.

Hän koki tuolla monimielisyydellä voittaa ihmisien kunnioitusta ja suosiota, sitä enemmän sai hän vihollisia ja ylönkatsojia, sillä viimein suuttuivat häneen kaikki. Hän oli kirjoittava mies, mutta kun hän oli haja- ja löyhämielinen, sotkei ja porkkasi hän ihmisien asiat aivan nurin, ett'ei niistä kukaan enään ollut selvää saada. Tuo kirjoituksen laita oli hänessä herättänyt suuren oman rakkauden ja hän pakkausi polkuhinnasta käsiksi kaikkiin kirjallisiin toimiin, ja tavallisesti sanoi hän: "kyllä minä tiedän" ja "minä olen semmoinen mies, että..."

Hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat täysi järkisiä ihmisiä, mutta niin tielletulemattomia räähkiä, ett'ei heille vertaa tietty. Tytär oli perinyt äitinsä myrkyllisen luonnon ja saanut yhtä huonon kasvatuksen kuin hänkin. Tytär oli naimisissa ja asui miehensä kanssa vanhempiensa kodissa; hän piti salakauppaa ja osti vähittäin jyviä keneltä vaan sai, vaikka väliin tiedettiin tuotujen jyvien olevan varastetuita.

Vaikka isä, äiti ja tytär olivat niin eriluontoiset, oli heillä kaikilla kumminkin semmoinen ominaisuus, että he hirmuisesti kadehtivat muita ihmisiä, ja sentähden sekausivat he niinkuin rapakko rattaasen ihmisien joka asiaan, mikä vaan oli heidän ulottuvissaan, ja niissä ajoivat he asiaansa niin kavalasti ja pirullisesti, kun vaan voivat, sillä heillä ei ollut omaatuntoa ollenkaan.

Rehkos-riepu oli vaimonsa ja tyttärensä käsissä tahdottomana välikappaleena, sillä talossa vallitsi täydellinen akkavalta, sanan oikeassa merkityksessä, ja Rehkosen oli täydellisesti heidän tahtonsa alle antauminen, jos hänen oli mielensä korvuksiansa eheöinä säilyttää.

* * * * *

Kirrilässä ei ollut nyt muusta puhettakaan kuin Martin naimisesta, eikä muuta tekemistä, kuin estää Martin naimasta Ainaa ja toimittaa hänelle Sussoa.

Juuri kun Kirrillä ja Katrulla oli taas parhaana työnä Ainan haukkuminen ja parjaaminen, töytää Rehkosen tytär, Kirsti, huoneesen, tohisten, hajalla hiuksin ja hengästyksissään.

"Hyvänen aika! Oletteko kuulleet mitä Kolkkilassa on tapahtunut?' kysyi hän hätäyksissään heti huoneesen tultuansa.

"Emme. Mitä?" kysyi Katru.

"Vai ette ole kuulleet! Kolkilta on varastettu", selitti Kirsti.

"Mitä Jumalan tähden sieltä on varastettu?" hätäili Katru, unhottaen hetkeksi vihansa.

"Jyviä", selitti Kirsti.

"Mistä sen tiedät?"

"Kolkki tuli juuri syynäämästä ja jäi meille", sanoi Kirsti.

"Missä varastetut jyvät ovat tavatut, koska niitä on jo tiedetty syynätäkin?" kysyi Kirri.

"Niin jyvät olleet? -- yhy -- yhy yhy -- niin, ne ovat olleet tuolla, tuolla -- tuolla -- -- ne ovat tuotu tuonne -- tuonne -- kauppamiehelle ja myöty sinne", soperteli Kirsti hätäyksissään ja ryiskellen teko-yskää, kun ei ollut keksiä uutta valhetta, peittääksensä menneitä ja tulevia valheitansa.

"Kuka jyvät on kauppamiehelle tuonut?" kysyi Kirri.

"Torpan ukko, joka aina on semmoisien asiamiehenä", sanoi Kirsti.

"Ja varas sitten?" utasi Kirri yhä edelleen.

"Arvaattehan sen jo edeltäkin päin, ett'ei varas ole muualta kuin kotoa", sanoi Kirsti.

"Kotoa! ja kuka sieltä?"

"Vieläkö tuota nyt kysytte? Kuka se muu on ollut kuin Aina. Hänhän jyvät oli tuonut torpan ukolle. Vai ette te vielä tiedä, että hän varastaa kotoaan niin hirmuisesti. Mutta kävipä kettu kerran käpyyn, oikeen isoon käpyyn, julki Jumalan ja ihmisten", liehkasi ja valehteli Kirsti.

"Semmoista se on! hym!" kummaili Kirri.

"Vieläkö nyt epäilet?" kysyi Katru tohtunuisena Kirriltä.

"En ensinkään. Niinkuin olen sanonut ja päättänyt, niin sen asian käymänkin pitää -- vielä hyvän päälle varaskin, hyi; hän ei sovi seinillekään, saatikka sitten meille, sanoi Kirri vakuutettuna.

"Rupea sinä, Kirsti, toimittamaan Sussoa meille miniäksi! Hänen me mielellämme ottaisimme", sanoi Katru Kirstille, samassa iskien hänelle silmää.

Kirsti parka ei ymmärtänytkään tuota kuvallista ja kavalaa emännän kuvakieltä, jonka tarkoituksena oli isännälle ilmoittaa, ett'ei Susso vielä muka tiedä koko asiasta mitään, ja tuon ymmärtämättömyytensä vuoksi rupesi hän koko kurkulta hoveltamaan, että oli siihen läkähtyä.

"Voi kuulkaa hyvä emäntä! Susso on parina iltana käynyt meillä ja hän on pyytänyt minun sitä samaa teillä toimittamaan -- voooi -- se on kauv..."

"Eihän kai Susso ole sinua pyytänyt toimittamaan?" sanoi Katru, katkaisten Kirstin puheen, saadaksensa siten hänen huomaamaan ja lakkaamaan tuosta hänelle tällä kerralla vastahakoisesta puheesta.

"Onpa niinkin Susso minua pyytänyt toimittamaan ja hän on kauvan minulle sitä puhunut, aina siitä asti jo hienosti, kun Martti leskeksi jäi ja sitten aina kiihkeämmin kun rupesi huhuja kuulumaan Martin suosiosta Ainaa kohtaan, tuota varasta -- pää-rosmoa kohtaan -- mutta ei pidä tästä kenellekään puhua. Jumalista! Mitähän Susso sanoo, kun hän saa tästä tiedon, ja tänä päivänä hän sen saakin. No, hän onkin toista, kuin tuo Kolkin heittiö; niin minun käypi vihakseni koko otus, että kirppuna purisin hammasteni raossa hänen -- ei pidä kenellekään pu..."

Katru käveli hänen tykönsä ja nykäsi häntä hiljaa, jonkatähden Kirsti pysäytti innokkaan puheensa. Sitten hän kuihkasi Kirstille hiljaa: "miksi sinä isännän kuullen semmoisia puhut, että Susso on pyytänyt toimittamaan!"

"Ettäkö Susso on sinun pyytänyt toimittamaan?" kysyi Kirri samassa Kirstiltä.

"Ei vainenkaan, minä ilman -- aikojaan vaan sanoin, kun ma tiesin asian menestyvän -- ilman aikojaan minä niin sanoin; ei Susso ole minua pyytänyt toimittamaan", veti Kirsti hädissään sanojansa takaisin.

"Toimita nyt niin, että Susso tulee tänä iltana tänne!" sanoi Katru ylevästi Kirstille.

"Sen teen mielelläni", sanoi Kirsti ja lähti halttasemaan pois.

"Hän on suora ja toimellinen ihminen tuo Kirsti", sanoi Katru Kirstin pois mentyä.

"No, tuntuisipa hän muutoin siltä, mutta miksikä hän puhuu niin monella lailla?" sanoi Kirri, harkiten Kirstin viimeistä puhetta.

"Hän suopi paljon hyvää meille ja siinä innossaan puhuu hän väliin liikojakin, ei se ole mitään muuta", sanoi Katru.

"Niin tuo taitaa olla", sanoi Kirri huolettomasti.

Samassa tuli naapurin Maija huoneesen.

"Mitä kuuluu?" kysyi Katru.

"Eipä tuota mitään erinomaisia kuulu, mitä tänne kuulunee?" sanoi tullut.

"Kuuluu tänne: Kolkkilasta on varastettu", sanoi Kirri, päästäksensä käsiksi tuohon mieluiseen uutiseensa.

"Niin on", sanoi Maija.

"Jyviä".

"Niin".

"Kolkki on käynyt syynäämässä".

"Niin".

"Hän on löytänyt varastetut jyvänsä".

"Kauppamieheltä".

"Ei kun Kirstin aitasta", tokaisi Maija vastaan, kun kuuli asian rupeavan menemään väärälle tolalle.

"Se on valhe, kauppamieheltä", intti Kirri.

"Se ei ole valhe, se on tosi, että jyvät löydettiin Kirstin aitasta", intti Maija vastaan.

"Nyt se teiltä ylistetty Kolkin Aina on viimeinkin joutunut kiikkiin!" sanoi Kirri, uskoen ainakin, että Aina oli varastanut.

"No, mitenkä?' kysyi Maija säikähtäen.

"Ettepä te kaikkia asioita tiedäkään tahi ette ole tietävinänne. Aina on niiden jyvien varas, jotka Kolkki on käynyt noutamassa pois kauppamieheltä; siinä yksi teidän kehuttunne pimeyden töitä", sanoi Katru, hänkin todesta uskoen Kirstin valheellisen puheen.

"Herra Jumala, mitä puhutte!" huudahti Maija säikähtyneenä. "Jyvien varashan on Kolkin renki, mistä te semmoisia tietoja olette saaneet?" kysyi hän sitten.

"Kirsti lähti vasta täältä; hän puhui tarkalleen koko asian", selitti Kirri.

"Voi hyvä Jumala, sitä Kirstiä! Kuinka tunnotoin hän lienee, kun vasten parempaa tietoansa semmoisia puhuu! Kyllä kaiketi sekin on Kirstiltä kotoisin, että jyvät ovat löydetyt kauppamieheltä?" puheli Maija kauhistuksissaan.

"Niin onkin", vakuutti Kirri.

"Arvasinhan minä sen, mutta asian laita on totuudessa tämä: kauppamies ei osta koskaan epäluulon alaisilta jyviä. Nytkin kun torpan ukko toi kaupaksi hänelle jyviä ja kun kauppamies havaitsi ne riihikuiviksi, laittoi hän sanan Kolkkilaan, jossa parast'aikaa puidaan talviriihiä. Sitä tietä sai Kolkki tiedon ja tuli syynäämään. Kun kauppamies kieltäysi niitä ostamasta, vei ukko ne Kirstille, jossa ne kyllä kelpasivat. Kauppamiehen avulla osasi Kolkki suoraan Kirstille, jonka monen turhan peittelemisen, valheen ja mutkan perästä täytyi tunnustaa ottaneensa jyvät torpan ukolta ja mitata joka kappa Kolkille takaisin, joita oli ummelleen tynnöri kahdeksantoista kappaa rukiita", selitteli Maija.

"Niin, mutta eihän tuo teidän puheenne puhdistanut yhtään Ainaa varkaudesta", sanoi Katru toivovasti.

"Se puhdistuu itsestänsä, kun ma vielä lisään. -- Kolkki meni oitis torpan ukon kimppuun ja ukko raiskan täytyi tunnustaa ottaneensa Kolkin rengiltä jyvät myötäväkseen. Kolkki taas renkiensä kimppuun, joista erään -- asian näin selvän ollen -- täytyi tunnustaa, että hän on jyvät vähitellen koonnut olkilatoon ja sitten sieltä toimittanut ne torpan ukon myytäviksi. Kolkki olisi heti eroittanut rengin pois palveluksesta, mutta kun hän itki ja rukoili ja lupasi parantaa tapansa, niin Kolkki tahtoi häntä vielä koetella ja antoi hänen vielä jäädä paikoillensa. -- Niin asiat totuudessa ovat", vakuutti Maija.

"Puhuttepa niin suurella varmuudella, kuin olisitte itse olleet paikalla", sanoi Kirri.

"Itse en ole yhdessäkään noissa rettelöissä ollut saapuvilla, mutta mieheni, Matti, oli Kolkilla vieraana miehenä joka tempussa; häneltä olen tiedot saanut ja minun Mattini ei valhehtele koskaan", sanoi Maija suurella varmuudella.

"Mutta Kirsti puhui asian kaikenni toisin", sanoi Kirri epäilevästi.

"Niinhän hän on tehnyt, kuulinhan sen jo! kumma kun hänen piti jo hypätä tänne valehtelemaan ja kääntelemään ja vääntelemään asiat aivan nurin päin! Ja mikä vielä kummempi: omat rikoksensa työntämään muiden ihmisien niskoille! Jos ei tuommoisia varasten pesiä olisi, kun Kirsti juuri on, niin ei olisi puoliakaan selkkauksia ihmisien kesken kylässä. Hän on semmoinen heittiö, että ottaa tietensä vastaan palkollisilta ja -- mikä vielä surkeampi -- lapsiltakin varastettua kalua, ja niin hän koulaa varkaita kylään! Voi surkeaa! No, hän onkin kaikissa asioissa kumma hattara ja riitojen laittaja; hän ei ole niissä toimissaan yhtään huonompi Lillua", puheli Maija ja lähti harmeissaan pois.

"Mitäs nyt sanot?" kysyi Kirri Katrulta, Maijan pois mentyä.

"Sitä nyt sanon kuin ennenkin, että Maija on kolkkilaisten asiamies ja häntä ei täällä tarvittaisi ensinkään", sanoi Katru puoli-vihassa.

"Mutta Matti ja Maija ovat kylän rehellisimpiä ihmisiä", sanoi Kirri.

"Usko sinä heitä. Ei maar Kolkki osaa peitellä kakarainsa vikoja ja rikoksia, ja sen vuoksi on hän hankkinut itsellensä noin luotettavat asiamiehet, että asia näyttäisi paremmin uskottavammalta", koki Katru selittää.

"Ainakin heidät pidän uskottavampina ja rehellisempinä ihmisinä kuin Lillun ja Kirstin", intteli Kirri yhä edelleen.