Part 3
(Lukee hermostuneena. _Timandra_ tarjoaa viiniä. _Marsyas_ puhuttelee puoli-ääneen häntä.)
MARSYAS: Ja sinun vastauksesi Smerdis prinssille?
TIMANDRA: Siitä olen minä pitävä huolen _itse_.
(Kuiskailevat.)
ALKIBIADES (kesken lukemistaan): Thrasybulos!
THRASYBULOS: Niin, ystäväni?
ALKIBIADES: Voitko lainata minulle rahakukkarosi?
THRASYBULOS: Halusta. (Ojentaa kukkaron hänelle.)
ALKIBIADES (hajamielisesti): Näetkö, ystäväni, siitä saakka kuin bithynialaiset ryövärit minut matkalla paljastivat...
THRASYBULOS: Turhia! Olen sinulle velkaa niin paljon enemmän nuoruusvuosiltamme.
ALKIBIADES: Aah! (Rutistaa äkkiä kirjeen.)
THRASYBULOS: Ystäväni, voitko pahoin?
ALKIBIADES: Minä? Kuka sitä sanoo?
THRASYBULOS: Sinä horjahdit, sinä kävit äkkiä kalmankalpeaksi...
ALKIBIADES: Joutavia! — (Hampaittensa välistä.) Jospa koko tämä matoinen maailma olisi yhtä terve kuin minä, ei tarvittaisi tikareita eikä salamurhaajia sitä parantamaan!
THRASYBULOS (lystikkäästi): Teetkö runoja vai mitä jupiset sinä itseksesi?
ALKIBIADES: Se oli vain eräs itämainen iltarukous. — (Katsoo häneen.) Thrasybulos: nyt meidän ei ole tarvis enää koskaan kiistellä keskenämme.
THRASYBULOS: Kuinka? Sinä suostut siis? Jumalainen Hellas on siis piankin saapa sulkea sinut parmailleen?
ALKIBIADES (epätoivon komiikalla): Hellas on kuollut, Akropolis on maahan jaoitettu ja kaarneet koikkuvat kultaisen Pallas Athenen olkapäillä.
THRASYBULOS: Oliko tuokin iltarukous?
ALKIBIADES: Oli, se oli vain eräs uni, jonka nyt juuri silmät auki näin. — (Tempaa pikarin pöydältä.) Hellaan malja! Taikka Aasian! Taikka meidän molempien, — Thrasybulos! — (Äkkiä painokkaasti.) _Minun_ maljani!
THRASYBULOS: Joisin sen mielelläni, mutta ääni, jolla esität sen...
ALKIBIADES: Juo, ystäväni! Sinun ei ole tarvis peljätä mitään.
THRASYBULOS: Peljätä?
ALKIBIADES: Niin. Siinä ei ole myrkkyä, toivon minä.
THRASYBULOS: Myrkkyä? Naljailethan kuin nuori sulho ikään.
ALKIBIADES: Minä olenkin nuori sulho, vaikka minun häävuoteeni ei vielä ole vihollisteni miekankärjillä kaunistettu.
THRASYBULOS (varovasti): Miksi juuri miekankärjillä?
ALKIBIADES: Minä nukun parhaiten niin. — (Vilkaisee taakseen ja huomaa Marsyaan keskustelevan kiihkeästi Timandran kera.) Katso! Katso!
THRASYBULOS: Mitä? — Sinun kasvosi ovat vääntyneet ja sinä keskustelet kera olemattomien? Mikä sinua vaivaa? — (Varovasti.) Onko kirje ehkä ollut epäsuosiollinen?
ALKIBIADES: Päinvastoin, ystäväni, päinvastoin! Suurkuningas pyytää minua...
(Puhuu hermostuneesti toisapäin, pitäen yhä silmällä ryhmää ovensuussa.)
THRASYBULOS: Suurkuningas pyytää sinua...
ALKIBIADES: ... pitämään häntä hyvässä muistossa! — (Korkealla äänellä.) Urhoollinen sadanpäämies! Koska olet tuonut minulle näin suotuisia sanomia, suvaitse, että ojennan sinulle tämän kukkaron, ei palkkiona, vaan kunnianosoituksena sinua ja sinun herraasi kohtaan. — Salli minun samalla esitellä sinulle: ystäväni Thrasybulos, sotapäällikkö Ateenasta.
MARSYAS (syvään kumartaen): Sinun kohteliaisuutesi on yhtä kuuluisa kuin sinun kestiystävyytesi, eikä sinun anteliaisuudellasi ole vertaa tämän taivaan kannen alla. — Kiitän sinua, Kleiniaan poika, ja kiiruhdan siivet kantapäissä viestisi valtiaalle ilmoittamaan. (Menee.)
THRASYBULOS: Kohtelethan tuota pikku satraapin sammalkielistä kätyriä juhlallisesti kuin olisi hän suurkuningas itse. Luuletko hänen osaavan myös oikein arvostaa kohteliaisuuttasi?
ALKIBIADES (viekkaasti): Minä toivon sitä. — Timandra! Sinä kuulit: me saamme vieraita.
TIMANDRA: Minä kuulin.
ALKIBIADES: He voivat olla millä hetkellä hyvänsä täällä. Sinun on siis mentävä toimittamaan juhlavalmistuksia.
TIMANDRA (hiljaa): Alkibiades!
ALKIBIADES: Sanoitko jotakin?
TIMANDRA: Minua niin pelottaa.
ALKIBIADES: Mikä? — Kaikki on ennallaan. Ei mitään ole tapahtunut. Päinvastoin on kaikki paremmin kuin ennen. Sinä kuulet: satraapi itse tahtoo kunnioittaa minua käynnillään.
TIMANDRA: _Miksi_ he tulevat? — (Syöksyy äkkiä kuin turvaa etsien syliksi häneen.) Alkibiades!
ALKIBIADES: Kas niin, kas niin... Mene nyt!
(Irtautuu lempeästi hänestä. _Timandra_ menee kyyneleitään tukahduttaen oikealle. Vaitiolo.)
THRASYBULOS: Salli minun toistaa lemmittysi kysymys sinulle: _miksi_ he tulevat?
ALKIBIADES (katsoo häneen): He tulevat ilkkumaan minun kuolemaani, kiduttamaan minua hiljaisella tulella, heittämään suolaa, minun haavoihini ja levähtämään minun kärsimyksissäni kuin lehtimajassa... (Äkkiä käyden hänen käteensä.) Olethan sinä Thrasybulos!
THRASYBULOS: Ystäväni...
ALKIBIADES: Mutta jos sinä olet minun viholliseni? (Hänen kätensä kohoaa kuin lyöntiin, pysähtyy, vaipuu jälleen. Pirullinen hymy leviää hänen kasvoilleen.) Silloin saavat minun viholliseni minusta uuden ystävän.
THRASYBULOS: Alkibiades! Nyt saatat sinä minun sieluni kauhistumaan. Minä en ole koskaan ennen nähnyt sinua tuollaisena.
ALKIBIADES: Et, sillä sinä et ole nähnyt minua aasialaisten parissa. _Tämä minä olen_. Nyt tunnet minut.
THRASYBULOS: Alkibiades parka! Elämä on ollut liian kova sinulle.
ALKIBIADES (harvakseen): Kenties minä vielä kovempi elämälle. — Mutta minä en tahdo murtua, minä en _tahdo_! Minä käytän kaikkia aseita, jos minua ahdistetaan, kuuletko, _kaikkia_! Ja nämä ovat ne aseet, jotka _minun_ elämäni on antanut minulle. Ainoastaan niiden avulla minä voin enää olla Alkibiades.
THRASYBULOS: Alkibiadeen haamu olet. En tunne enää sinua. Tosiaan tekisi minun mieleni kysyä sinulta: kuka olet?
ALKIBIADES: Sinä kysyt minulta sitä? — (Katsoo häneen.) No niin, tahdon sanoa sinulle sen. Minä olen kuolemaantuomittu mies, jonka jokainen silmänräpäys on vain ylivoimallisella taistelolla ostettavissa, jonka pää on ainaisten murha-aikeiden maalitaulu, jonka pelkkä nimi on sotahuuto!...
THRASYBULOS: Olen tiennyt sen. Mutta kuitenkin...
ALKIBIADES: Mutta kuitenkin kysyt sinä minulta, kuka minä olen. No niin, minä _olen_ Alkibiades, tuo maanpakolainen, tuo isänmaan petturi ja uskonpilkkaaja, jota Sparta pelkää, Ateena vapisee, Persia imartelee ja jonka hiuskarvaa tyrannit kaikessa kunniassaan eivät tähän päivään saakka ole uskaltaneet koukistaa. — Mutta nyt...
THRASYBULOS: Ystäväni: _jos_ sinua uhkaa joku vaara, tiedä, että me kaksi yhdessä myös olemme voima, jota en kehoittaisi heitä uhmailemaan.
ALKIBIADES (katkerasti): Voima! — (Kuin itsekseen.) Pahoin pelkään, että tänä yönä viisaus saa korvata voiman.
THRASYBULOS: Juuri niin: voima. Älkööt nämä aasialaiset unohtako, että olemme Ateenan parhaat miekkamiehet!
ALKIBIADES (kuten edellä): Miekka...! — (Kuuntelee, ääniä ulkona.) He tulevat. — (Jännittyy, kokoaa koko tahdonlujuutensa.) He tulevat! Minä olen valmis. Tänä yönä taistellaan, Thrasybulos!
THRASYBULOS: Hyvä!
ALKIBIADES: Mutta ei miekoilla, vaan älyn ja sanan hienoimmin hiotuilla tikareilla, jotka sinertävät kuin salama, tappavat kuin tuli ja hymyilevät kuin hyinen tunturihuippu kuutamossa. — He tulkoot! Me tahdomme näyttää näille barbaareille, että he eivät rankaisematta tule kahta Ateenan parasta puhetaituria pesässään ärsyttämään.
THRASYBULOS: Käynpä sentään ja pistän kaiken varovaisuuden vuoksi kylmän kylkiraudan vaippani alle.
(Poistuu taemmasta ovesta vasemmalle.)
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS.
_Pharnabazos, Tomyris, Smerdis, Magaios_ ja _Susamithres_ tulevat perältä. Heidän edellään _kaksi sotilasta_, jotka saatuaan valtiaan viittauksen poistuvat ovipielestä. _Alkibiades_, herttaisesti hymyilevänä, ottaa vastaan tulijat keskinäyttämöllä. _Thrasybulos_ äärimmäisellä vasemmalla, jyrkkänä, totisena, kyräillen epäluuloisesti tulijoihin.
PHARNABAZOS: Terve sinulle Alkibiades, Persian ystävä!
ALKIBIADES: Terve sinulle, suuri valtias, niin myös sinulle, ylevä valtiatar. — Olkaa tervehdityt, jalot prinssit, Alkibiadeen alhaisen katon alle. (Viittaa vieraat istumaan.)
PHARNABAZOS (leveästi ja hyväntahtoisesti): Myöhäinen tulomme kummastuttaa sinua? — Tiedä siis, että olemme olleet metsästämässä ja uskaltaneet sinulta lupaa kysymättä pystyttää telttamme talosi läheisyyteen.
SMERDIS: Olemme oikeastaan Astarten juhlaa paossa, joka nyt on kaupungissa yksinvaltias. Se yksin selittää käyntimme muodottomuuden.
TOMYRIS (kärkevästi): Astarte on katkonut kaikki tapojen kahleet. Mutta Alkibiades on varmaan sitäkin mieluummin suova oudon tulomme anteeksi, kun hän itse niin hyvin osaa paeta samaa jumalatarta.
SUSAMITHRES: Hyvä, että Alkibiades pakenee häntä, sillä pelkäänpä, että jumalatar muuten jäisi ijäksi hänen majaansa asumaan ja kokonaan unohtaisi meidät muut kuolevaiset.
MAGAIOS: Eikä Alkibiadeen kuitenkaan onnistu paeta häntä, sillä lemmen jumalatar seuraa aina hänen kintereillään, kussa hän kulkeneekin.
(Vieraat ovat sijoittuneet vasemmalle pöydän ääreen, _Pharnabazos_ pöydän päähän, _Tomyris_ ja prinssi _Smerdis_ hänen vasemmalle puolelleen. _Magaios_ ja _Susamithres_ seisovat heidän takanaan liukkaissa hovimies-asennoissa. _Thrasybulos_ liikahtamatta paikallaan vasemmalla etualalla. _Alkibiades_ pöydän ääressä oikealla kumartelee puoleen ja toiseen niellen ystävällisellä hymyllä kaikki salatut myrkyllisyydet. — _Timandra_ tulee, tuoden lisää viinimaljoja ynnä hedelmiä, ja poistuu jälleen äänettömästi oikealle. _Smerdis_ prinssin silmät seuraavat häntä.)
SMERDIS: Se on totta, rakas setä Magaios! Alkibiadeella on Astarten juhla aina sydämessään.
ALKIBIADES (Smerdiille): Alkibiadeen sydän, nuori ystäväni, on yhtä avoin niin jumalille kuin heille, jotka syntyperänsä korkeuden ja älynsä hienouden kautta kuolemattomien kera kilpailevat. — (Koko seuran puoleen kääntyen.) Mitä muuten käyntinne harvinaiseen aikaan tulee, jalot vieraat, toivon ettei päivä ole oleva liian varhainen eikä yö liian myöhäinen Alkibiadeen ystävien käydä tästä ovesta sisälle. Maljanne!
PHARNABAZOS: Kauan eläös, poika Kleiniaan.
(Kaikki juovat.)
ALKIBIADES (kaksimielisesti): Sama on myöskin minun toivoni, suuri valtias. — Salli minun nyt esitellä sinulle ystäväni Thrasybulos, sotapäällikkö Ateenasta, Hellaan impien ihanne, sulhojen sotijalo, tyrannien kauhu ja kansanvaltainen kiireestä kantapäähän. — (Thrasybulokselle.) Ystäväni: Phrygian satraapi.
(_Thrasybulos_ vastaa tuskin huomattavasti tervehdykseen.)
PHARNABAZOS (kohteliaasti): Thrasybuloksen nimi ei ole tuntematon meidänkään etäisen maamme äärillä. — (Kohottaa maljansa.) Tervehdän sinua, sotapäällikkö!
(_Thrasybulos_ vastaa maljaan vastenmielisesti.)
MAGAIOS: Huomaa, valtias: sinä tapaat Alkibiadeen luona ainoastaan kuuluisia miehiä!
ALKIBIADES (Thrasybulokselle): Tässä näet hänen veljensä Magaioksen, yhtä urhoollisen sodassa kuin viisaan neuvospöydässä, ja tässä hänen enonsa Susamithreen, kaikkivaltiaaksi kutsutun, suurkuninkaan erityisen suosikin Phrygian palatsissa.
(Magaios ja Susamithres tervehtivät kohteliaasti, _Thrasybulos_ tuskin päätä nyykähyttäen.)
SUSAMITHRES: Jos meidän jumalallisen suurkuninkaamme silmä olisi kantanut yhtä kauas kuin sinun jalon miekkasi välke, sotapäällikkö, en epäile, että hän jo aikoja sitten olisi rientänyt sinulle kunnioitustaan osoittamaan. — (Hienolla ivalla.) Tässä tapauksessa tahdon pyytää Alkibiadesta sinua suurkuninkaalle suosittelemaan.
ALKIBIADES (puraisee huultaan, vaikenee; hetken perästä): Ja tässä vihdoin näet sinä pöytämme parhaan kaunistuksen, meidän kaikkien ylpeän ja ylhäisen valtiattaremme Tomyriksen, Persian runoniekkain ylistämän, jonka silmä on tuli, silloin kun se sinulle suotuisa on, mutta pyhä tuli, silloin kun se sinulle vihassa välkähtää. — Tämä on hänen poikansa prinssi Smerdis, meidän yhteinen lemmikkimme.
(_Thrasybulos_ kuten edellä. _Alkibiades_ kokee turhaan tehdä merkkejä hänelle.)
TOMYRIS (ilkeästi): Jos minun silmäni on tuli, kuten lausut, Alkibiades, luulen että ystäväsi korva sen sijaan on vesi, sillä nähtävästi on se sammuttanut kaikki kohteliaisuutesi vasamat ennen kuin ne ovat hänen aivoihinsa ehtineet. — (Pharnabazoksen puoleen kääntyen.) Huomaa, valtias: Alkibiadeen ystävä on mykkä, aivan mykkä.
PHARNABAZOS: Todellakin ... sinun ystäväsi on sangen harvapuheinen.
ALKIBIADES: Hän on vielä matkasta väsynyt eikä taida oikein persialaista puhetapaa. — (Kuiskaten Thrasybulokselle.) Ystäväni, sinä saatat meidät kaikki perikatoon itsepäisyydelläsi.
THRASYBULOS (äkeästi): Ja sinä häpäiset itsesi liehakoimalla heidän salakavalaa hävyttömyyttään! Etkö näe, kuinka he selkäsi takana sinulle virnakoivat?
ALKIBIADES: Nauraa parhaiten, joka viimeksi nauraa. — Sanohan toki jotakin!
THRASYBULOS: Kenelle? (Oikaisten itsensä.) Barbaareille!
ALKIBIADES: Tahdotko tehdä minut aivan onnettomaksi? — (Koomillisesti rukoillen.) Ystäväni, yksi sana, yksi ainoa hyvin sorvaeltu sananparsi! Sinun tulee vastata heidän kohteliaisuuksiinsa. — Mutta pian! He katsovat meihin.
THRASYBULOS (jurosti): Mitä sanoisin heille?
ALKIBIADES: Mitä hyvänsä! Sano, että voit hyvin taikka että juuri olet saanut vatsanväänteitä omaa vähäpätöisyyttäsi ajatellessasi; ilmoita, että olet imarreltu heidän tuttavuudestaan ja ett'et koskaan ole nähnyt niin hienosti sivistynyttä seurapiiriä! Sano, mitä mieleesi juolahtaa, mutta sano se heti, sillä näen jo valtiattaren katsannosta, että meidän hetkemme ovat luetut.
TOMYRIS: No, Alkibiades? Huomaan ilokseni, että ystäväsi kuitenkin voi keskustella ... sinun kanssasi!
ALKIBIADES (nopeasti): Tulkitsen tässä juuri kaikkia niitä kauniita sanoja, joita olette lausuneet hänelle ja joita hän on aivan hurmattu kuulemaan. — (Thrasybulokselle.) Ystäväni: vielä viimeisen kerran! Minun tähteni. Mutta muista, että teet sen kyllin selvästi ja karkeasti, sillä me täällä Persiassa pidämme vahvasti höystetyistä keitoksista.
THRASYBULOS: Teidän keittotaitonne on inhoittava! — (Nousee tarttuen viinimaljaan.) Yhtä paljon kuin iloitsen tuttavuudestanne, aasialaiset, joka oli minulle tuiki odottamaton, valitan, ett'en taida kylläksi maanne kieltä vastatakseni kaikkiin kohteliaisuuksiinne niinkuin ne ansaitsisivat. Juon onneksenne ja toivon kohtaavani teidät kerran sotakentällä yhtä urhoollisina kuin te nyt olette minut pitopöydässä kainona kohdanneet.
ALKIBIADES (puoli-ääneen): Jumalten kiitos!
PHARNABAZOS (Alkibiadeelle): Ystäväsi tuntuu olevan kelpo nuori mies. Vahinko vaan, että hän ei ole ollenkaan sinun kaltaisesi.
ALKIBIADES: Hän on sotapäällikkö. — Maljanne, jalot vieraat!
SUSAMITHRES: Olemme tässä juuri vilkkaasti keskustelleet valtiattaren kanssa, millä tehokkaimmin rangaista sinua pitkästä näkymättömyydestäsi palatsissa. Me kaikki olemme sinne sinua kaipauksella odottaneet.
ALKIBIADES: Enkö ole jo saanut täyttä rangaistusta olemalla niin kauan vailla teidän armonne päivänpaistetta, jalot vieraat? Minulle on tämä aika tuntunut iankaikkisuudelta.
PHARNABAZOS (hyväntahtoisesti): Todellakin, miksi et ole käynyt linnassa? — Toivon, että sinusta kuitenkin on huolta pidetty. Olen käskenyt joka viikko lähettää sinulle annoksen viiniä ja Persian parhaita hedelmiä aitastani.
ALKIBIADES: Minulta ei ole puuttunut mitään ... kiitos olkoon minun valtiaani kesti-ystävyyden.
THRASYBULOS (Alkibiadeelle): Kuinka? Elätkö sinä heidän armoillaan?
ALKIBIADES: Hiljaa. — (Katkerasti.) Minä _elän_ kaikissa tapauksissa.
THRASYBULOS: Mutta Alkibiades! Kuinka se on selitettävissä?
ALKIBIADES: Ystäväni, aivan yksinkertaisesti: minä olisin kuollut nälkään kuin koira ilman näitä raakalaisia. — Mutta ei nyt! Meitä pidetään silmällä. Kaikki selitykset toistaiseksi.
TOMYRIS (ivallisesti): Alkibiadeella on varmaan ollut pätevät syynsä piillä varjoon meidän päivänpaisteeltamme, kuten hän sanoo.
SUSAMITHRES: Piillä varjoon? Anteeksi, valtiatar, jos uskallan oikaista sanojasi: aurinko on aina siellä, missä Alkibiades.
SMERDIS (ynseästi): Minä ainakaan en ole hänen aurinkoaan ikävöinyt.
PHARNABAZOS: Mutta Smerdis! Mitä tarkoitat —?
ALKIBIADES: Hän tarkoittaa epäilemättä sitä pientä päivänsädettä, joka tännekin on minun poloisen pimeyteeni erehtynyt. Että hän ei ole sitä ikävöinyt, siitä me olemme yksimielisiä.
PHARNABAZOS: Minä en ymmärrä...
MAGAIOS: Huomaa, veljeni, että tässä talossa on joku, jota Alkibiades ei vielä ole katsonut hyväksi esitellä sinulle.
ALKIBIADES: Hän on sen tekevä heti, saatuaan siihen ylhäisten vieraittensa suostumuksen.
(_Magaios_ kuiskaa jotakin Pharnabazokselle.)
PHARNABAZOS: Ahaa, Alkibiades! Sinulla on lemmitty? Missä hän on? Luulen nähneeni hänet äsken tässä.
ALKIBIADES (menee oikeanpuoliselle ovelle): Timandra! valtias tahtoo puhutella sinua.
(_Timandra_ tulee oikealta ja tervehtii kunnioittavasti satraapia.)
PHARNABAZOS: Nimesi, neito?
TIMANDRA: Timandra.
PHARNABAZOS: Mikä ennen olit?
TIMANDRA: Tanssijatar sinun hovissasi.
PHARNABAZOS: Ja nyt olet sinä Alkibiadeen palveluksessa?
TIMANDRA (ylpeästi): En. Olen hänen lemmittynsä.
PHARNABAZOS: Kuulepas vaan, millä ylpeydellä hän sen sanoo. Aivan kuin hän olisi suurkuninkaan lemmitty!
SUSAMITHRES: Alkibiades onkin kuningas, vaikka ei vallaltaan, niin mielensä jaloudelta.
MAGAIOS (myrkyllisesti): Sano pikemmin valintansa hienoudelta, sillä onpa hänen lemmittynsä kyllin kaunis vaikka itse valtiaan pojan mieltä ilahduttamaan. — Vai mitä arvelet, Smerdis?
SMERDIS: Hän on jumalallinen!
TOMYRIS (väsyneesti): Koska lemmittysi on ilotyttö, Alkibiades, hän ei varmaankaan ole kieltäytyvä näyttämästä meille niitä taiteita, jotka kuuluvat hänen ammattiinsa. Tanssikoon hän jotakin meille!
PHARNABAZOS: Armaani, sinun on kaikissa tapauksissa muistettava, että hän tällä hetkellä on meidän emäntämme.
TOMYRIS (huolimattomasti): Armaani: _onhan_ hän ilotyttö!
ALKIBIADES: Epäilemättä, valtias, epäilemättä. Sinun ylevä puolisosi on oikeassa. Timandra on varmaankin katsova suurimmaksi kunniakseen esiintyä tässä harvinaisessa seurassa...
THRASYBULOS (Suuttuen): Mitä ajatteletkaan? Aiotko antaa lemmittysi tanssia _heidän_ edessään?
ALKIBIADES: Hiljaa, ystäväni. Etkö näe, että itsekin tällä hetkellä tanssin heidän pillinsä mukaan?
(Keskustelee kuiskaten Timandran kanssa.)
SMERDIS (Tomyrikselle): Äiti! Sinä et saa pilkata häntä.
TOMYRIS: Ketä?
SMERDIS: Alkibiadesta.
TOMYRIS: Mutta, lapseni? Etkö itse ole sanonut häntä vihaavasi?
SMERDIS: Minä vihaan häntä, se on totta. Mutta minä en salli sinun häntä häväisevän.
(Jatkavat keskustelua.)
TIMANDRA (Alkibiadeelle): _Pitääkö_ minun tanssia heille?
ALKIBIADES: Pitää. Meidän kaikkien kohtalomme on heidän kädessään.
TIMANDRA: Alkibiades, sinä et enää rakasta minua?
ALKIBIADES: Meidän rakkautemme tähden: tee se, Timandra! — (Lämpimästi.) Minulla on sinulle liian paljon puhumista. Mutta sittemmin, sittemmin! Nyt liikkuu kuolema meidän päämme päällä.
TIMANDRA: Sinun rakkautesi on kovempi kuolemaa. Se sortaa, se maahan murtaa minut.
ALKIBIADES: Timandra! Luulin lempineeni vertaistani.
TIMANDRA: Ennen, kun olin _heidän_ vertaisensa ja alempi heitä, olisin tehnyt sen mielelläni. Nyt, kun olet minut itsesi vertaiseksi kohottanut, — miksi tahdot syöstä minut takaisin häpeään ja pimeyteen?
ALKIBIADES: Koska itsekin siellä kamppaelen. — Jos kiellät, loukkaat valtiatarta. Tämä on ainoa keino estää petoa heissä irti pääsemästä.
(Jatkavat keskustelua.)
PHARNABAZOS (tyytymättömänä): Suoraan sanoen, tämä pila ei miellytä minua. Mielestäni voisimme me ennemmin jatkaa juominkia. (Juo pohjaan.)
SUSAMITHRES (Magaiokselle): Minäkin pelkään, että valtiattaren viha Alkibiadesta kohtaan johtaa harhaan hänet. Hän jännittää liiaksi jousen.
MAGAIOS: Hän on sokea! Mutta miksi hylkäsikään Alkibiades hänen rakkautensa?
SUSAMITHRES: Suurilla miehillä on joskus omat omituiset heikkoutensa. — Kuitenkin ihailen minä häntä vilpittömästi. Millä mielentyyneydellä hän esiintyy, vaikka hän tietää kuolemantuomionsa olevan kirjoitetun.
MAGAIOS: Sisältyikö se suurkuninkaan kirjeeseen?
SUSAMITHRES: Ei suorasti, mutta epäsuorasti. Artaxerxes oli hänen ainoa oljenkortensa, senjälkeen kuin hänen vaappuva käytöksensä on kaikki Hellaan heimot hänestä vieroittanut. — Hänen kuolemansa on nyt enää vain ajan kysymys.
MAGAIOS: Miksi ei siis tänään yhtä hyvin kuin huomenna? Mielestäni ei meillä ole mitään syytä estää valtiatarta hänen vanhurskaassa vihassaan.
SUSAMITHRES (katsoo häneen): Sinulla on sangen kiire, Magaios.
MAGAIOS: Tarkoitan: jos se kerran on suurkuninkaan tahto...
SUSAMITHRES: Tiedän sinun hehkuvan himosta valtiattareen. — Niin, älä kiellä sitä! Se ei kuulu minuun. Mutta voisit sukumme kunnian vuoksi hiukan paremmin peittää rakkautesi.
MAGAIOS: Eno! Sinä _olet_ kaikkitietävä. — Mutta miksi tahdot _sinä_ viivyttää Alkibiadeen kuolemaa?
SUSAMITHRES (hymyilee viekkaasti): Me voimme tarvita häntä.
MAGAIOS: Me? Persia? Ketä vastaan? Ateena on kukistettu, Lakedaimon on meidän liittolaisemme.
SUSAMITHRES: Sinä olet lapsi valtiotaidossa, Magaios. Tietysti vastaan lakedaimonilaisia. — Mutta mielestäni rupeaa tämä asioiden tila käymään kiusoittavaksi. Meidän on keksittävä joku pääsy tästä. — (Seuran puoleen kääntyen.) Mieleeni muistuu jotakin. Ellen erehdy, on tuo syrakusalainen miekkatanssija tyttärineen, joka eilen palatsiin tuli, vielä meidän seurassamme. Ehkä sallimme hänen jalon isäntämme kestiä sulostuttaa?
TOMYRIS: Pelkään, että hän on loukannut jalkansa. Ainakin muistan minä hänen ilmoittaneen olevansa kykenemätön kaikkeen taituruuteensa tänä iltana.
PHARNABAZOS (kärsimättömästi): Noh, hänen tyttärensä lie kuitenkin terve. Käske hänen laulaa joku laulu, Magaios! — (Tomyrikselle.) Lopettakaamme tämä!
(_Magaios_ menee ovelle ja palajaa heti.)
TOMYRIS: Varro vielä hetki, armahani! — (Alkibiadeelle.) Ja mitä sanoo meidän arvoisa isäntämme? Tahtooko hänen lemmittynsä tanssia meille?
ALKIBIADES (nopeasti): Hän sanoo, että sinun tahtosi on hänen ainoa lakinsa, valtiatar. — (Rukoilevasti.) Timandra, minä pyydän sinua...
(Melua ulkona, huutoja, aseiden kalsketta.)
PHARNABAZOS (nousee): No, kautta partani! Mitä tää on?
(Myöskin muut nousevat hämmästyneinä.)
MARSYAS (tulee kiireesti): Valtias...
PHARNABAZOS: Noh? Puhu!
MARSYAS (sammaltaen vahvasti): Minun on mahdoton enää hillitä heitä. He sanovat tänään olevan Astarten juhlan ja tahtovansa viiniä. Mutta minun mielestäni he ovat jo kaikki julki juovuksissa.
TOMYRIS: Samoin kuin sinä itsekin muuten.
ALKIBIADES: Mitä? Eivätkö he ole saaneet viiniä, ne poikaparat? — (Timandralle.) Vie heille viimeinenkin tilkka! — (_Timandra_ pois oikealle. _Alkibiades_ sadanpäämiehelle:) Mene ja ilmoita heille, että heiltä ei tule puuttumaan mitään, mitä köyhä taloni vain voi tarjota heille. Taikka ... tahdon itse puhutella heitä.
(Menee ulos. _Marsyas_ seuraa häntä.)
MAGAIOS (Pharnabazokselle): Ole varoillasi, veljeni! Nyt hän houkuttelee sinulta sinun sotilaasi.
PHARNABAZOS (arvokkaasti): Jos hän voi paremmin voittaa heidän uskollisuutensa pikarillisella viiniä kuin minä valtiasarvollani ja koko vuoden rahapalkalla, täytyypä meidän todellakin tunnustaa, että hän on syntynyt sotajoukkoja johdattamaan. — Mutta kuulkaamme, mitä hän haastaa heille!
ALKIBIADES (ulkona): Sotilaat! Valitan vilpittömästi, että teitä on niin loukkaavalla tavalla laiminlyöty. Te olette kaikki tällä hetkellä Alkibiadeen vieraita ja teitä tullaan kohtelemaan arvonne ja kunnianne mukaisesti. Siksi olen heti lähettävä oman lemmittyni teille tarjoilemaan.
SOTILAAT (ulkona): Terve, Alkibiades, Kleiniaan poika!
(_Timandra_ oikealta menee perälle kantaen viiniruukkua ja kukkasia.)
ALKIBIADES (ulkona): Myöskin olen minä kuullut, että teidän seurassanne on laulajoita ynnä miekkatanssijoita. He huvittakoot teitä tänä iltana. — Toverit! Me tapaamme sotakentällä.
SOTILAAT (ulkona): Terve, Alkibiades! Kauan eläös, poika Kleiniaan!
(Ulkona yleinen riemastus.)
SMERDIS (loistavin silmin): Äiti! Kuuletko?
TOMYRIS: Niin, lapseni?
SMERDIS: Kuuletko, kuinka he riemuitsevat vain parista sanasta, jotka hän heitti heille? On todellakin mahdoton olla häntä ihailematta.
TOMYRIS (kuin itsekseen): On vaikea vihata häntä.
SMERDIS: Hän on niin suuri, niin kirkas ja niin korkea! — Kuuletko, kuinka he huutavat taas? (Kertaa hurmautuneena puoli-ääneen:) "Terve Alkibiades, Kleiniaan poika!"