Part 6

"On kuin näkisin hänen tulevan kaksintaistelupaikalle, _Ylensyöminen_ vatsansa ympärillä: se on hänen panssaripaitansa; _Laiskuus_ on hänellä kannuksina; vyöllään on hänellä _Irstaus_, se on vaarallinen miekka se, _Himo_ on hänen tikarinsa; _Ylpeyden_ hän pitää päässään kuin sotilas kypäränsä; taskussaan on hänellä _Ahneus_ käytettäväksi tarvittaessa; ja taas _Viha_ herjauksineen ynnä kaikki ne kuin siitä seuraavat, on hänellä suussaan: josta havaitsette että hän on aseissa hampaisiin saakka.

"Kun Jumala on antanut merkin, niin Saatana ei sano teille ritarillisten kaksintaistelijain tavoin: Herrani, oletteko valmis? vaan hän syöksyy kristityn kimppuun pää alas painettuna aivan päistikkaa. Kristitty, joka huomaa että on saamaisillaan keskelle vatsaansa _Ylensyömisen_ piston, torjuu sen _Paastolla_."

Tässä saarnaaja, tehdäkseen itsensä helpommin käsitettäväksi, otti naulasta ristiinnaulitun kuvan ja alkoi sillä tehdä miekkailuliikkeitä, iskien ja väistäen, kuten miekkailumestari tekee floretillaan näyttääkseen vaikeata lyöntiä.

"Peräytyessään saatana antaa kristitylle ankaran _Vihan_ lyönnin, sitten tehden _Ulkokultaisuuden_ valehyökkäyksen, hän antaa kvarttinsa,[39] _Ylpeyden_ iskun. Kristitty ensin suojaa itsensä _Kärsivällisyydellä_, sitten hän antaa _Ylpeydelle Nöyryyden_ vastaiskun. Ärtyneenä saatana antaa hänelle ensin _Irstaisuuden_ miekanpiston, mutta nähtyään sen menneen turhiin _Lihankidutuksen_ väistön kautta, syöksyy hän silmittömästi vastustajansa kimppuun, yrittäen samalla kertaa _Laiskuuden_ jalkakampia ja _Himon_ tikarinpistoa, koettaessaan samalla syöstä _Ahneuden_ kristityn sydämeen. Silloin pitää olla tarkka käsi, tarkka silmä. _Työllä_ suoriudutaan _Laiskuuden_ jalkakammista, _Himon_ tikarista _Lähimmäisenrakkauden_ avulla (se on muuten hyvin vaikea vaisto, veljeni); ja _Ahneuden_ piston voivat ainoastaan _Hyvät työt_ lyödä syrjään.

"Mutta rakkaat veljet, kuinka monta on joukossanne, jota siten terssissä[40] ja kvartissa ahdistetaan pistoilla ja lyönneillä ja joka aina on valmiina väistämään kaikki vihamiehen hyökkäykset? Useamman kuin yhden taistelijan olen nähnyt kaatuvan maahan, ja silloin hän, jos ei heti paikalla turvaudu _Katumukseen_, on mennyttä. Te luulette, te hoviväki, ja tätä viimeksimainittua keinoa pitää käyttää ennemmin aikaiseen kuin myöhään, ettei _peccavi_[41] ole pitkä lausua. Mutta voi kuinka moni kuoleva tahtookaan sanoa peccavi, mutta ääni tyrehtyykin hänen saatua lausutuksi vain _pec!_ ja räiskis vaan, silloin vei paholainen sielun; menköön sitä hakemaan kuka haluaa!"

Veli Lubin päästi vielä joksikin aikaa kaunopuheisuutensa valloilleen ja kun hän lähti saarnatuolista, niin kauniin kielen harrastaja olisi saattanut huomata, että hänen saarnansa joka oli kestänyt vain tunnin, sisälsi mainitsemieni laisia hienoja ongelmia kolmekymmentäseitsemän kappaletta samankaltaisia ja neronleimauksia epäluvun. Katolilaiset niinkuin protestantitkin olivat yhtä innokkaasti taputtaneet käsiään saarnamiehelle, joka jäi pitkäksi aikaa saarnastuolin juurelle innokkaan joukon keskeen, joka tuli kirkon kaikilta puolilta häntä onnittelemaan.

Saarnan kestäessä Mergy oli useita kertoja kysynyt, missä kreivitär de Turgis oli, hänen veljensä oli tätä turhaan etsinyt silmillään. Joko kaunis kreivitär ei ollut kirkossa, tai hän ehkä oli piilottautunut ihailijoiltaan johonkin hämärään nurkkaukseen.

-- Toivoisinpa, Mergy virkkoi heidän mennessään ulos, toivoisinpa että kaikki ne, jotka olivat tätä mieletöntä saarnaa kuuntelemassa, saisivat hetikohta kuulla jonkun protestanttisen pappimme koruttomia kehoitus- ja varoituspuheita.

-- Tuossa on kreivitär de Turgis, virkkoi kapteeni hänelle aivan hiljaa, puristaen häntä käsivarresta.

Mergy käänsi päätään, ja näki läpi hämärän portaalin kulkevan, nopeana kuin salama, erittäin upeasti puetun naisen, jota talutti kädestä nuori vaaleaverinen, hoikka ja häiveröinen, veltonnäköinen mies, jonka puku oli, ehkä tahallisesti, epäjärjestyksessä. Väkijoukko avautui heidän edessään kiireesti ja ikäänkuin pelokkaana. Tämä herrasmies oli juuri peloittava Comminges.

Mergy ehti hädin tuskin luoda silmäystäkään kreivittäreen. Hän ei oikein voinut eroittaa tämän kasvonpiirteitä, ja kuitenkin ne olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen; mutta Comminges hänestä oli tuntunut perin vastenmieliseltä, hänen osaamatta selittää miksi. Häntä närkästytti nähdessään niin heikonnäköisen miehen, joka jo oli saavuttanut sellaisen kuuluisuuden.

-- Jos kreivitär -- hän ajatteli, sattumalta rakastaisi jotakuta tästä joukosta, niin tuo inhottava Comminges surmaisi tämän! Hän on vannonut tappavansa kaikki, joita tuo komea nainen rakastaa. -- Hänen kätensä tarttui vaistomaisesti miekankahvaan, mutta heti samassa häntä harmitti kiihkonsa. -- Mitäpä se minua kuitenkaan liikuttaa? En kadehdi sen valloitusta, jota tuskin edes olen nähnytkään. Kuitenkin nämä ajatukset olivat jättäneet hänen mieleensä kiusallisen tunteen, ja koko matkan kirkosta kapteenin asuntoon hän pysyi vaiti.

He tapasivat illallispöydän katettuna. Mergy söi vain vähän, ja heti kun ruoka oli korjattu pois, tahtoi hän lähteä takaisin majapaikkaansa. Kapteeni suostui laskemaan veljensä menemään, mutta otti tältä lupauksen että hän seuraavana päivänä asettuisi lopullisesti hänen luokseen asumaan.

Ei tarvinne mainita, että Mergy veljeltään sai rahaa, hevosen y.m.s., ja päälle päätteeksi tuli tietämään hoviräätälin sekä ainoan kauppiaan, jolta aatelismies, joka tahtoi päästä naisten suosioon, saattoi ostaa hansikkaansa, pitsiröyhelönsä ja kenkänsä.

Vihdoinkin, kun yö jo oli pimennyt sysimustaksi, hän palasi majapaikkaansa kahden veljensä lakeijan seuraamana, jotka olivat aseistetut pistooleilla ja tikareilla; sillä Parisin kadut olivat niihin aikoihin, kello 8 jälkeen illalla vaarallisemmat kuin mitä Sevillan ja Granadan välinen tie on vielä tänä päivänä.[42]

VI.

Puoluepäällikkö.

"Norfolkin Jukka, et korskastasi hyödy, Herrasi Riku on ostettu ja myöty."

_Shakespeare_, Richard III.

Palatessaan vaatimattomaan majapaikkaansa Mergy silmäili surullisesti huoneen kulunutta ja nuhrautunutta kalustusta. Kun hän mielessään vertaili huoneensa muinoin kalkilla valkaistuja, nyt savuttuneita ja mustuneita seiniä juuri jättämänsä huoneuston loistaviin silkkisiin seinäverhoihin; kun hän muisteli kaunista maalattua madonnankuvaa ja näki edessään seinällä vain vanhan pyhimyskuvan, niin hänen päähänsä pisti sangen häijy aatos. Tuo ylellisyys, tuo hienous, naisten ja kuninkaan suosio, sanalla sanoen niin monet toivottavat seikat olivat maksaneet Georgelle yhden ainoan sanan vain, sanan joka oli hyvin helppo lausua, sillä riitti kun se vaan tuli huulilta, sydämiä ja munaskuita ei siinä tutkisteltu. Heti samassa hänen mieleensä muistuivat useitten protestanttien nimet, jotka uskostaan luopumalla olivat päässeet kunniasijoille; ja kun paholainen on valmis käyttämään kaikkea aseenaan, niin Mergyn mieleen juohtui vertaus tuhlaajapojasta, mutta myös se omituinen moraali, että kääntyneestä hugenotista iloittaisiin enemmän kuin hartaasta katolilaisesta.

Nämä ajatukset, jotka yhä uudestaan kaikenlaisissa erilaisissa muodoissa aivankuin vaistomaisesti tulivat hänen mieleensä, kiusasivat häntä ja herättivät hänessä inhoa. Hän otti geneveläisen raamatun, joka oli kuulunut hänen äidilleen, ja luki sitä jonkin aikaa. Rauhallisemmalla mielellä hän laski kirjan kädestään, ja ennenkuin hän sulki silmänsä, hän mielessään vannoi elävänsä ja kuolevansa isiensä uskossa.

Mutta huolimatta raamatun luvusta ja valasta Mergyn unet kuvastivat päivän tapahtumia. Hän uneksi purppuranpunaisista silkkiuutimista, kultaisesta pöytäkalustosta, sitten kuvat vaihtuivat, miekat välkkyivät ja veri vuoti yhteen viinin kanssa. Sitten madonnankuva alkoi hänen mieltään askarruttaa, se astui ulos kehyksestään ja tanssi hänen edessään. Hän koetti painaa mieleensä sen kasvonpiirteitä, ja silloin vasta hän huomasi että sillä oli kasvoillaan musta naamio. Mutta voi sen tummansinisiä silmiä ja valkeata ihoa, joka näkyi kahtena kapeana juovana naamion aukoista...! Naamion siteet laukesivat, ja näkyviin tulivat taivaallisen ihanat kasvot, mutta niiden hahmopiirteet olivat epämääräiset; ne olivat kuin nymfin kuvainen väreilevässä vedessä. Vaistomaisesti hän loi silmänsä alas, ja kun hän ne jälleen kohotti, niin hän näki enää vain kauhean Comminges'n, verinen miekka kädessä.

Mergy nousi varhain, kannatti veljensä luo keveät matkakapineensa, ja, kieltäytyen lähtemästä hänen mukanaan katsomaan kaupungin nähtävyyksiä, hän läksi yksin Châtillon-palatsiin ojentaakseen amiraalille isänsä hänelle antaman kirjeen.

Palatsin pihan hän tapasi ahdinkoon asti täynnä palvelijoita ja hevosia, joiden keskitse hänellä oli täysi työ raivata itselleen tie laajaan etuhuoneeseen, joka oli täynnä asepalvelijoita ja hovipoikia, jotka, vaikkei heillä ollutkaan muita aseita kuin miekkansa, yhtäkaikki muodostivat amiraalin ympärille mahtavan suojelusvartion. Mustapukuinen ovenvartija vei, luodessaan silmäyksen Mergyn pitsikaulukseen ja kultaketjuihin, jotka kapteeni oli tälle lainannut, tämän mitään vastaväitteitä tekemättä heti saliin, jossa hänen herransa oli.

Ylimyksiä, aatelismiehiä, protestanttisia pappeja, kaikkiaan yli neljäkymmentä henkeä, kaikki paljain päin, seisoi kunnioittavassa odotuksessa amiraalin ympärillä. Tämä oli hyvin yksinkertaisesti puettu ja kokonaan mustissaan. Hän oli kookas varreltaan, mutta hiukan kumara, ja hänen kaljulle otsalleen olivat sodan rasitukset murtaneet useampia ryppyjä kuin vuodet. Pitkä valkoinen parta valui rinnalle. Hänen poskensa, jotka jo luonnostaan olivat kuopallaan, näyttivät sitä olevan vielä enemmän haavan vuoksi, jonka syvää arpea hänen pitkät viiksensä eivät kyenneet kunnolla peittämään. Montcontourin tappelussa oli pistoolinluoti lävistänyt hänen poskensa ja murskannut useita hampaita. Hänen kasvojensa ilme oli pikemminkin surullinen kuin ankara, ja sanottiin ettei sitten uljaan Dandelot'n[43] kuoleman kukaan ollut nähnyt hänen hymyilevän. Hän seisoi nojaten kättään pöytään, joka oli täynnä karttoja ja pohjapiirroksia, joiden keskestä kohosi näkyviin tavattoman iso nelitaitteinen raamattu. Hammastikut, joita oli hajallaan karttojen ja paperien joukossa, johdattivat mieleen tottumuksen, josta häntä usein pilkattiin. Pöydän päässä istuvalla kirjurilla näytti olevan täysi työ kirjoittaessaan kirjeitä, jotka hän heti antoi amiraalin allekirjoitettaviksi.

Nähdessään tämän suuren miehen, joka uskolaistensa silmissä oli enemmän kuin kuningas, sillä hänessä oli samaan henkilöön yhtyneenä sankari ja pyhimys, Mergy tunsi niin suuren kunnioituksen valtaavan mielensä, että hän Coligny'tä lähestyessään ehdottomasti notkisti toisen polvensa. Amiraali, hämmästyneenä ja harmissaan tästä tavattomasta kunnioituksen ilmaisusta, antoi hänelle merkin nousta ja otti hieman kiivaasti kirjeen, jonka nuori intomielinen mies hänelle ojensi. Hän silmäsi kirjeen sinetissä olevaa vaakunaa.

-- Se on vanhalta ystävältäni parooni de Mergy'ltä, hän virkkoi, ja te, nuori mies, muistutatte häntä siinä määrin, että teidän täytyy olla hänen poikansa.

-- Teidän ylhäisyytenne, minun isäni olisi toivonut, ettei hänen korkea ikänsä olisi estänyt häntä tulemasta itse julkilausumaan teille kunnioituksensa tunteet.

-- Hyvät herrat, Coligny sanoi kirjeen luettuaan ja kääntyen häntä ympäröivien puoleen, saan esittää teille parooni de Mergyn pojan, joka on taivaltanut yli sadan lieun matkan yhtyäkseen meikäläisiin. Näyttää siltä, ettei meillä tule olemaan puutetta vapaaehtoisista Flanderin retkellä. Hyvät herrat, pyydän teitä osoittamaan ystävyyttä tätä nuorta miestä kohtaan, teillä kaikilla on mitä ylevin käsitys hänen isästään.

Heti paikalla Mergy sai ojakseen parikymmentä syleilyä, ja yhtä moni tarjosi hänelle palveluksiaan.

-- Joko olette ollut mukana sodassa, Bernard ystäväni? amiraali kysyi. -- Oletteko koskaan kuullut pyssyjen pauketta?

Mergy vastasi punastuen, ettei hänellä vielä ole ollut onnea saada taistella uskonsa puolesta.

-- Sanokaa itseänne pikemminkin onnelliseksi, nuori mies, kun ei teidän ole ollut pakko vuodattaa omien kansalaistenne verta, sanoi Coligny vakavasti; Jumalan kiitos, hän lisäsi huoaten, kansallissota on lopussa, uskonto voi taas hengittää, ja, onnellisempana kuin me, te paljastatte miekkanne ainoastaan kuninkaanne ja isänmaanne vihollisia vastaan.

Sitten hän lausui, laskien kätensä nuoren miehen olalle:

-- Olen varma siitä, että te ette kiellä sitä sukua josta te olette syntynyt. Isänne toivomuksen mukaan saatte ensin palvella aatelismiesten joukossa; ja kun kohtaamme espanjalaiset, niin vallatkaa heiltä sotalippu, ja heti teillä on kornetinpaikka rykmentissäni.

-- Vannon teille, Mergy huudahti päättäväisellä äänellä, että ensi kahakassa minusta tulee kornetti, tai sitten minun isälläni ei ole enää poikaa.

-- Hyvä, reipas poikani, puhut kuin isäsikin puhui. Sitten hän kutsui taloudenhoitajansa. -- Tässä on taloudenhoitajani, Samuel-mestari; ja jos tarvitset rahaa, niin voit kääntyä hänen puoleensa.

Taloudenhoitaja kumarsi Mergylle, joka kiirehti kiittämään ja kieltäytymään.

-- Isäni ja veljeni, hän virkkoi, varustavat kyllä minut runsaasti kaikella mitä tarvitsen.

-- Veljenne...? kapteeni George Mergy, joka ensi sodan jälkeen luopui uskostaan?

Mergy painoi surullisena päänsä alas. Hänen huulensa liikkuivat, mutta ei voinut kuulla hänen vastaustaan.

-- Hän on oivallinen sotilas, amiraali jatkoi, mutta mitä rohkeus on ilman jumalanpelkoa? Nuori mies, teillä on omaistenne keskuudessa seurattava esikuva ja varottava esimerkki.

-- Koetan ottaa esimerkkiä veljeni mainehikkaista teoista ... enkä hänen uskonmuutoksestaan.

-- No niin, Bernard, tulkaa usein käymään luonani, ja pitäkää minua ystävänänne. Täällä te kylläkään ette ole missään hyvien tapojen oppimiselle otollisessa paikassa, mutta toivon voivani temmata teidät siitä pian pois viedäkseni teidät sinne, jossa voitte niittää kunniaa.

Mergy kumarsi kunnioittavasti ja vetäytyi takaisin amiraalia ympäröivään piiriin.

-- Hyvät herrat, Coligny sanoi, ryhtyessään taas keskusteluun, jonka Mergyn tulo oli keskeyttänyt, kaikilta suunnilta minulle saapuu hyviä uutisia. Rouen'in murhamiehet ovat saaneet rangaistuksensa.

-- Mutta Toulouse'n eivät, sanoi vanha, synkän ja kiihkoisen näköinen pappi.

-- Te erehdytte, hyvä herra. Olen juuri saanut siitä tiedon. Ja vielä lisäksi, tasajakoinen[44] tuomioistuin on jo asetettu Toulouse'en. Joka päivä hänen majesteettinsa soittaa meille, että oikeus on sama kaikille.

Pappi pudisti päätään epäuskoisen näköisenä.

Valkopartainen, mustaan samettiin puettu vanhus huudahti:

-- Hänen oikeutensa on yhä sama, niin kylläkin! Châtillon'it, Montmorency't ja Guise't Kaarle ja hänen arvoisa äitinsä tahtoisivat tuhota yhdellä iskulla.

-- Puhukaa kunnioittavammin kuninkaasta; herra de Bonisson, Coligny sanoi ankarasti. Unohtakaamme, unohtakaamme vihdoinkin viimein nuo vanhat vihat. Älköön voitako sanoa, että katolilaiset noudattavat paremmin kuin me jumalallista käskyä unohtaa kärsityt loukkaukset.

-- Isäni luiden kautta! se on heille helpompaa kuin meille, Bonisson mutisi. Kaksikymmentäkolme marttyyrikuoleman kärsinyttä omaistani eivät niin helposti häivy muististani.

Näin hän puhui katkerasti, kun kovin raihnainen ja vastenmielisen näköinen ukko perin kulunut harmaa vaippa yllään astui saliin, pujottelihe läpi tungoksen ja antoi Colignylle sinetillä suljetun paperin.

-- Kuka te olette? tämä virkkoi murtamatta sinettiä.

-- Eräs ystävänne, vanhus vastasi käheällä äänellä. Ja hän meni samassa tiehensä.

-- Näin tämän ukon tänä aamuna tulevan Guisein palatsista, sanoi yksi aatelismiehistä.

-- Hän on taikuri, sanoi toinen.

-- Myrkyttäjä, virkkoi kolmas.

-- Guisen herttua on hänet lähettänyt myrkyttämään herra Amiraalin.

-- Minut myrkyttämään, virkkoi Amiraali olkapäitään kohauttaen, minut myrkyttämään kirjeellä!

-- Muistakaa Navarran kuningattaren hansikkaita![45] Bonisson huudahti.

-- Uskon yhtä vähän hansikkaiden kuin kirjeenkään myrkkyyn; mutta uskon ettei Guisen herttua voi ryhtyä niin raukkamaiseen tekoon.

Hän aikoi avata kirjeen, kun Bonnisson heittäytyi hänen päälleen ja tarttui hänen käsiinsä huutaen:

-- Älkää murtako sen sinettiä, taikka saatte hengittää kuolettavaa myrkkyä!

Kaikki läsnäolijat tunkeutuivat amiraalin ympärille, joka koetti vapautua Bonissonin otteesta.

-- Minä näen kirjeestä nousevan mustaa savua! huusi yksi ääni.

-- Heittäkää se pois! heittäkää se pois! kaikki huusivat yhteen ääneen.

-- Päästäkää minut irti, senkin hupsut! sanoi amiraali koettaen torjua heitä luotaan. Tässä voimankoetuksessa, joka hänellä oli kestettävänä, paperi putosi lattialle.

-- Samuel, ystäväni! huudahti Bonisson, näyttäkää että olette hyvä palvelija. Avatkaa tuo kirje, älkääkä antako sitä herrallenne ennenkuin olette tullut vakuutetuksi siitä, ettei siinä ole mitään epäilyttävää.

Se tehtävä ei ollut taloudenhoitajalle ollenkaan mieluisa. Mergy otti arvelematta kirjeen maasta ja mursi sinetin. Samassa hän huomasi seisovansa mukavasti tyhjän kehän keskessä, jokainen kun oli vetäytynyt taaksepäin ikäänkuin olisi odottanut pommin räjähtävän keskellä huonetta, mutta kirjeestä ei lähtenyt mitään tuomiota tuottavaa kaasua, kukaan ei edes aivastanut. Niin pelätyssä käärössä ei ollut mitään muuta kuin sangen likainen paperi, jossa oli muutamia rivejä kirjoitusta.

Samat henkilöt jotka olivat olleet ensimmäisinä vetäytymässä syrjään, lähestyivät nyt ensimmäisinä häntä nauraen, niinpian kuin kaikki vaaran mahdollisuus oli hävinnyt.

-- Mitä tämä häikäilemättömyys merkitsee? Coligny huusi vihoissaan, tempautuen vihdoinkin irti Bonissonin puristuksesta, kuinka uskalletaan mennä minulle osoitettuja kirjeitä avaamaan.

-- Herra amiraali, jos tässä kirjeessä olisi sattumalta ollut niin äkisti vaikuttavaa myrkkyä että se olisi tappanut teidät ja olisitte tulleet sitä vetäneeksi henkeenne, niin olisi ollut parempi että minunlaiseni nuori mies olisi joutunut sen uhriksi, kuin te, jonka olemassaolo on uskollemme niin suuriarvoinen.

Ihastuksen muminaa kuului hänen ympärillään. Coligny puristi hänen kättään liikutettuna ja sanoi hänelle suopeasti hetken hiljaisuuden perästä:

-- Kun kerran teit sen että avasit tämän kirjeen, niin lue meille mitä siinä seisoo.

Mergy luki heti seuraavat sanat:

"Taivas on lännessä veristen ruskojen peitossa. Tähdet ovat taivaan vahvuudelta näkymättömiin hävinneet, ja tulisia miekkoja on ilmoissa nähty. Täytyy olla sokea, jos ei ymmärrä mitä nämät merkit ennustavat. Garpard! vyötä miekkasi kupeellesi, kiinnitä kannukset jalkaasi, taikka muutaman päivän perästä närhit nokkivat lihaasi."

-- Hän tarkoittaa närhillä Guiseja, sanoi Bonisson; siinä on pantu sen nimen sijaan samalla kirjaimella alkava linnun nimi.[46]

Amiraali kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään, eikä kukaan virkkanut mitään, mutta ennustus oli ilmeisestikin tehnyt vaikutuksen saapuvilla olijoihin.

-- Kuinka paljon onkaan Parisissa sellaisia ihmisiä jotka uskovat kaikkia tyhmyyksiä! sanoi Coligny kylmästi. Eikös Parisissa sanota olevan lähes kymmenentuhatta lurjusta, joiden ainoana elinkeinona on ennustaminen?

-- Varoitusta sellaisenaan ei pidä halveksua, sanoi muudan jalkaväen päällikkö. Guisen herttua on sanonut sangen julkisesti, ettei hän nuku rauhassa ennenkuin on pistänyt miekkansa vatsaanne.

-- On niin helppo murhamiehen tunkeutua tänne asti, lisäsi Bonisson. Teidän sijassanne menisin Louvreen ainoastaan haarniska ylläni.

-- No no, toveri hyvä, amiraali vastasi, eivät salamurhaajat käy meidänlaistemme vanhojen sotilaiden kimppuun. He pelkäävät pahemmin meitä kuin me heitä.

Hän keskusteli jonkun aikaa Flanderin sodasta ja uskonasioista. Useat henkilöt jättivät hänelle anomuskirjoja kuninkaalle annettavaksi; hän otti ne nopeasti vastaan, lausuen jokaiselle anojalle ystävällisiä sanoja. Kello löi kymmenen, ja hän pyysi hattunsa ja hansikkaansa mennäkseen Louvreen. Muutamat läsnäolijoista ottivat häneltä silloin jäähyväiset, mutta suuri joukko seurasi häntä ollakseen hänen saattueenaan ja vartiostonaan samalla kertaa.

VII.

Puoluepäällikkö.

(Jatkoa).

Huomatessaan veljensä, kapteeni huusi hänelle jo kaukaa:

-- No! Oletko nähnyt Gaspard I:n? Kuinka hän otti sinut vastaan?

-- Niin ystävällisesti, etten sitä unohda milloinkaan!

-- Sepä kovin hauskaa.

-- Oi George! mikä mies!

-- Mikä mies! Mies joka on melkein samanlainen kuin joku toinenkin; jolla on vähän enemmän kunnianhimoa ja kärsivällisyyttä kuin palvelijallani, puhumattakaan syntyperän erilaisuudesta. Hra de Châtillon'in syntyperä on paljon tehnyt puolestaan hänen edukseen.

-- Hänen syntyperänsäkö hänelle on opettanut sotataidon, ja sekö hänestä on tehnyt aikamme suurimman sotapäällikön?

-- Ei, tietenkään ei, mutta hänen ansionsa eivät ole voineet estää häntä aina joutumasta häviölle. -- Mutta mitäs tyhjistä, jätetään tuo. Tänään olet nähnyt amiraalin, se on oikein hyvä; kunnia sille jolle kunnia tulee, ja niin piti käydäkin, että kävit ensiksi osoittamassa kunnioitustasi herra de Châtillon'ille. Mutta nyt ... tahdotko tulla huomenna metsästysretkelle? ja siellä minä esitän sinut jollekulle, joka kyllä ansaitsee näkemisen vaivan; tarkoitan Kaarlea, Ranskan kuningasta.

-- Minäkö tulisin mukaan kuninkaan metsästysretkelle!

-- Niinpä juuri, ja siellä sinä saat nähdä hovin kauneimmat naiset ja hevoset. Madridin linnaan kokoonnutaan, ja meidän pitää olla siellä hyvissä ajoin. Annan sinulle harmaantäplikkään hevoseni, ja takaan ettei sinun tarvitse sitä kannustaa pysyäksesi aina koirien kintereillä.

Palvelija antoi Mergylle kirjeen, jonka kuninkaan hovipoika oli juuri tuonut, ja hän oli yhtä hämmästynyt kuin veljensäkin, kun näki, että siinä oli kornetin valtakirja. Kuninkaan sinetti oli kiinnitetty tähän kirjeeseen, joka sitäpaitsi oli laadittu erittäin siroon huoliteltuun muotoon.

-- No mutta helkkari sentään! George huudahti, sepä suosio tuli äkkiä! Mutta miten pirun tavalla Kaarle IX, joka ei tiedä sinunlaistasi miestä maailmassa olevankaan, lähettää sinulle kornetin valtakirjan?

-- Luulen, että minun on siitä kiittäminen herra amiraalia, Mergy virkkoi. Ja hän kertoi silloin veljelleen salaperäisen kirjeen tarinan, jonka hän oli niin urhoollisesti avannut. Kapteeni nauroi makeasti seikkailun lopulle, ja pilkkasi häntä siitä säälimättä.

VIII.

Lukijan ja kirjan tekijän kaksinpuhelu.

Herra kirjailija, oi kuinka mainio tilaisuus teillä tässä onkaan luoda kuvia! Ja mitä kuvia! Te olette aikeissa mennä Madridrin linnaan hovin keskuuteen. Ja minkä hovin? Näytättehän sen meille, tuon ranskalais-italialaisen hovin? Tutustuttakaa meidät, toiseen toisensa perästä, kaikkiin niihin luonteisiin, jotka kohoavat yli muitten. Kuinka paljon saammekaan oppia! ja kuinka mielenkiintoinen täytyykään niin monen suuren henkilön keskuudessa vietetyn päivän olla!

-- Voi arvoisa lukijani, mitä minulta pyydättekään? Toivoisin kovin kykeneväni kirjoittamaan Ranskan historian; en tahtoisi sepittää mitään taruja. Mutta sanokaapa minulle, miksi tahdotte minua tutustuttamaan teitä ihmisiin, joilla ei ole määrä olla ollenkaan mitään osaa romaanissani.

-- Mutta siinä te teette aivan väärin, ettette anna heidän näytellä siinä mitään osaa. Mitä! Te muutatte minut vuoteen 1572, ja pyritte sivuuttamaan niin monen huomattavan miehen kuvat! No niin, ei mitään epäröimisiä eikä empimisiä. Alkakaa; minä annan teille ensimmäisen lauseen: _Salongin ovi aukeni, ja näkyviin_...

-- Mutta, arvoisa lukija, Madridin linnassa ei ollut salonkia; salongit tuota...

-- No niin! _Suuri sali oli täynnä väkeä ... j.n.e. jonka keskuudessa huomattiin ... j.n.e._

-- Mitä siellä sitten pitäisi huomata?

-- No ensiksikin, Kaarle IX, hitto vieköön!

-- _Toiseksi?_

-- Seis nyt. Kuvatkaahan ensinnä hänen pukuaan, sitten saatte luoda minulle kuvan hän ruumiillisesta ja vihdoin henkisestä olemuksestaan. Kaikki romaanikirjoittajathan tekevät meidän päivinämme sillä tavalla.

-- Hänen pukunsako? Hän oli puettu metsästyspukuun, suuri metsästystorvi kaulassa.