Part 23
Veljelle Tullus kirjoittaa Leipzigistä (8/11): -- "Wilnaan saakka oli seurassani enimmäkseen juutalaisia, Preussin läpi sotamiehiä ja rekryyttejä, jotka matkustivat sotaan ja olivat sangen hupaisia. Pari täytti niin ahkerasti kenttäleiliänsä, että he eräällä asemalla jäivät junasta. Berlinissä viivyin päivän. Loistokkaisuudessa Berlin ei ole Pietarin veroinen, mutta miellyttävämpi se on. -- Sunnuntaiaamuna tulin tänne. -- Tänään olen kirjoitettu yliopistoon, olen saanut rehtorin kädenpuristuksen, yliopiston statuutit ja lipun, joka vapauttaa minut muista viranomaisista kuin yliopiston. -- Tunnen olevani kovin yksin täällä. [Parooni von Rosen ainoa tuttava.] Jos mielentilani olisi entinen, tulisin varmaan sairaaksi sulasta ikävästä; mutta minä olen, Jumalan kiitos, voimistunut, niin että menestyn, kun vain saan ruokaa ja juomaa." --
Pian Tullus alkoikin hyvin viihtyä Leipzigissä. Hänen onnistui saada hyvä asunto vanhan, kiltin rouvan luona, joka elähtäneen tyttärensä kanssa hoiti häntä mitä ystävällisimmin, ja sitte hän pääsi työhön käsiksi ja teki tuttavuuksia. Sisarelleen hän kirjoittaa (15/11): "Kyllä minä paljon kaipaan äitiä, ja kaipaukseni on senlaatuinen, ettei se vähene; mutta elämällä on vaatimuksensa ja työtä on tehtävä -- se on kumminkin pääasia." -- Ja edelleen (8/12): "On jo myöhäinen ilta. Tulen juuri pelkkien orientalistien ja Fleischerin oppilaitten seurasta. Meillä on tapana joka torstai-iltana kokoontua erääseen n.s. Kneipeen ja yhdessä juoda pari lasia olutta ja samassa keskustella asioista, jotka enimmin kiinnittävät mieltämme. -- Lähin tuttavani on parooni von Rosen. Hän on nuori ja tavattoman älykäs. Tietojen hankkiminen on hänelle leikkiä. Fakkitietoja hänellä onkin enemmän kuin minulla. Mutta luullakseni on minulla kuitenkin laajemmat yleistiedot. -- Luonteeltaan hän on avonainen, kelpo mies. -- Joka keskiviikkoiltana olen Rosenin ja erään unkarilaisen juutalaisen, todellisen neron, toht. Goldziherin kanssa dosentti, toht. Kautschin luona, jolloin valmistaudumme Fleischerin luennoille. Kautsch on nainut ja kunnon mies." --
Kuukauden lopulla (26/12) Tullus laajassa kirjeessä esittää veljelleen tulevaisuudensuunnitelmiaan. -- "Eihän minulla oikeastaan ole niin suurta toivoa, mutta Lagus on kuitenkin osottanut minulle semmoisen uran, etten voi olla harrastamatta eteenpäin siihen suuntaan. Hän kiinnittää suureksi osaksi minuun toivonsa itämaisen professorinviran uudestaan-elpymisestä ja arvelee, että meillä pian on oleva kaksi orientaalista professuuria yhden sijasta" -- s.o. vakinainen ja ylimääräinen, ja jommankumman ajattelee Eneberg voivansa saada. Mutta työtä vaaditaan paljon. -- "Kelpo orientalistilla täytyy olla mahdoton lukeneisuus. Hänen täytyy oikeastaan tuntea kaikki itämaiset kielet, joskin hän valitsee yhden pääaineekseen. Niin kehotti minua Fleischer heti alussa lukemaan persiaa ja turkkia. Sitä olenkin tehnyt, ja varsinkin turkkia luen suurella mielenkiinnolla. Kuitenkin tulee arabia pääkielekseni ja seemiläinen filologia siksi aineeksi, johon tahdon suunnata kirjailijatoimeni, jos minulla on kykyä siihen. -- Työ on tullut minulle rakkaaksi, ja sitä aion jatkaa, niin kauan kuin Jumala suo minulle voimia."
Sisarelleen Tullus (7/1 1871) kuvaa juhlien viettoa vuoden vaihteessa: "Rosen ja minä vietimme yhdessä jouluaaton juoden lasin huonoa Düsseldorfin punssia. Herttainen emäntäni yllätti minut pienellä joulukuusella ja joululahjoilla. Sain näet yhden parin huopatohveleita, pari suurta, hyvää kakkua ja -- arvaappas mitä? -- kolme kpl. yömyssyjä, senmuotoisia kuin meidän patalakit. Leipzigiläiset, niinkuin muutkin saksalaiset, nukkuvat aina kylmissä huoneissa, ja _silloin_ tarvitaan semmoisia päähineitä. Olen minäkin koettanut pari kertaa yöksi vetää myssyn korvilleni, mutta aamulla se on ollut ties missä. Uudenvuodenaattona Rosen ja minä myöskin olimme yhdessä. Isännällä on ravintola, jossa tarjotaan ainoastaan olutta. Siellä istuu herroja ja naisia kullakin olutmukinsa, ja elämä on kaikin puolin siistiä. Siellä Rosen ja minäkin olimme katsellen yleisöä. Klo 12 tarjottiin isännän kustannuksella lasillinen jonkunlaista bishofia, ja niin juotiin sydämellisesti uuden vuoden malja." -- -- "Eilen Rosen muutti minun luokseni asumaan. Me asumme sangen mukavasti, hiljaisesti ja rauhallisesti kolmannessa kerroksessa. Kummallakin on sohvansa, pöytä edessä, ja kirjahyllynsä. Sellainen on opintoahjo, ja täällä on toden totta reippaasti työtä tehtävä, kun vain Jumala antaa voimia ja terveyttä. -- Rosen on näöltään terve ja älykäs, ei oikeastaan kaunis, paitsi silmiä ja otsaa. Hän on vaaleaverinen ja kalpea, minua lyhempi ja hintelämpi." --
Vasta maaliskuun keskivaiheilla Tullus jälleen kirjoitti omaisilleen. Vaitiolon aiheutti toiselta puolen väsymätön työ, toiselta puolen seurustelu vanhan ystävän A. W. Jahnssonin kanssa, joka helmikuun alussa oli tullut Leipzigiin. Kirjeestä Waldemarille otan seuraavan kohdan (12/3): "En voi luopua ajatuksesta matkustaa itämaille, ja sisin ajatukseni on, että minä tultuani tohtoriksi koetan saada stipendin sitä varten. Kielitieteellisessä suhteessa se olisi minulle hyvin tärkeää. -- Muuten on seemiläisen lingvistiikan laita merkillinen. Suurimmilla orientalisteilla on siitä mitä tavallisimpia mielipiteitä [toisin sanoen: varsinaiset lingvistiset tutkimukset seemiläisten kielten alalla olivat silloin tuskin alullaan], ja minä huomaan, että juuri harrastukseni siihen suuntaan estää minua pääsemästä likeiseen suhteeseen Fleischeriin. Siitä olen oikein murheellinen, mutta en voi sitä auttaa; sillä eihän minua haluta uhrata elämääni arabialaisten käsikirjoitusten julkaisemiseen." --
Samassa kirjeessä Tullus sanoo itsestään: "minä kuulun kerran kaikkiaan niihin, jotka eivät voi huvitella yksikseen, mutta myöskään eivät epäile liittyä seuraan". Tämä selittää, miksi hän niin paljon nautti Jahnssonin seurasta. Jahnsson oli nimittäin hyvin yritteliäs, ja vaikka hän puhui huonosti saksaa, hän rohkeasti lähestyi saksalaisia jollakin naivilla suoruudella herättäen heissä myötätuntoa ja luottamusta. Näin Enebergkin pääsi entistä enemmän tutustumaan saksalaiseen porvarissäätyyn, josta hän tunnustaa paljon pitävänsä. Sillä välin ystävykset keskenään puhuivat latinaa, syystä että Lagus oli kehottanut Tullusta välttämättömästi kirjoittamaan väitöskirjansa latinaksi ja että hänen senvuoksi täytyi myöskin valmistautua puolustamaan sitä samalla kielellä.
Toukokuun loppuun saakka Eneberg oleskeli Leipzigissä. Koska minun ei ole tarpeen puhua hänen opinnoistaan (joista Holma on tehnyt selkoa), otan hänen viimeisistä kirjeistään ainoastaan seuraavat rivit (sisarelle 25/5): "Tulen siis eroamaan Rosenista, joka seitsemän kuukautta on ollut minulle uskollinen toveri, vaikkemme me, saksalaiseen tapaan, vielä sinuttelekaan toisiamme. Hän on hyvin tavaton ihminen: nuori, vilkas, varustettu mitä rikkaimmilla taipumuksilla ja niin ymmärtäväinen ja varma olennossaan, että tuskin uskon minkään intohimon voivan häiritä hänen toimiaan. Eikä hän sentään ole uskonnollinen, vaan mitä terävin epäilijä. Hän tulee varmaankin kerran saamaan mainion sijan tieteen alalla, aivan toisenlaisen kuin minä, joka, vaikka teenkin työtä voimieni takaa, kuitenkin pohjaltani olen ja pysyn runollisena haaveilijana. Rosenin muotokuvan saat nähdä kahdessa painoksessa, ryhmässä, jossa minäkin olen, ja erikseen." --
* * * * *
Toukokuun lopulla tuli Kaarlo Bergbom sisarensa ja lankonsa, häämatkallaan olevan Augusta ja Oskar af Heurlinin, kanssa Leipzigiin. Heidän ja Jahnssonin seurassa Eneberg lähti Dresdeniin, josta hän kirjoitti: "Vasta täällä, kiitos olkoon Sixtiniläisen Madonnan, minäkin tunnen, että oikeaa taidenautintoa saattaa olla olemassa", ja jossa päätettiin yhdessä tehdä huviretki Veneziaan. Hetken ja parikin Tullus kustannusten vuoksi epäili, mutta tilaisuus ja seura olivat harvinaisen otolliset. Hän kirjoitti ja pyysi Waldemarilta 200 mk lainaksi ja heittäytyi vapaaksi. --
Tämän matkan, josta jo ennenkin, kertoessani Bergbomista, olen tietoja antanut, on Tullus laajimmin kuvannut kirjeessä sisarelleen (Kielistä 21/6). Siitä otan joitakuita kohtia. München: "Katolilainen jumalanpalvelus, jossa Dresdenissäkin olin ollut, mutta jonka täällä näin taikka oikeammin kuulin vielä puhtaammassa muodossa, vaikutti minuun paljon." -- Tyroli: "Et voi kuvitella, mikä maa Tyroli on. Suurenmoisempaa luontoa ei voi ajatella. Lumihuiput, vihannat vuorenrinteet, voimakkaat vuoripurot tekevät niin mahtavan vaikutuksen korvaan ja silmään yhdellä kertaa, että mykistyy hämmästyksestä ja ihailusta." -- Venezia: "Oli niin outoa tulla Veneziaan, että melkein luovun kertomasta. Ei mitään vaunujen kolinaa, ei mitään tomua suuressa kaupungissa kirkkaimpana kesäpäivänä -- se oli sentään jotakin aivan uutta. -- Se oli ihanin kaupunki, minkä eläissäni saan nähdä. Kulku Canale grandella on äärettömän hurmaava. -- Olin monta kertaa jumalanpalveluksessa San Marcon kirkossa. En voisi ruveta katolilaiseksi, mutta jos suoraan sanon ajatukseni, niin ovat katolilaiset, suuri enemmistö, hurskaampia kuin protestantit. Näin joka päivä niin monen Venezian kirkoissa suurimmalla hartaudella rukoilevan. Yli kaiken, mitä Veneziassa näin, asetan kumminkin dogien palatsin." -- Milano: "Pietarin jälkeen on se loistokkain näkemistäni kaupungeista. Vaikka asetan Venezian paljon Milanon edelle, ei edellisessä kuitenkaan ole kirkkoa, joka vastaa Milanon tuomiokirkkoa. Itse rakennuksessa on hartautta. Tuntee oman mitättömyytensä ja Jumalan ihanuuden, kun astuu sisään." -- Lago maggiore: "Järvi saarineen on kyllä kaunis, mutta luullakseni niitä kiitetään liiaksi. Me suomalaiset vaadimme jotakin erinomaista tullaksemme siitä enemmän ihastuneeksi kuin siitä, mitä meillä itsellämme on." -- Sveitsi: "Lago maggioresta tulin Sveitsiin, jossa matkustin postivaunuissa. Lähes kolme tuntia nousin S:t Gotthardia, kävellen lumikinoksissa ja vuorenrinteitä ylös sekä jalkaisin että 'käsin'; hikoilin kauheasti, mutta saavuttuani huipulle, jossa on ravintola, rupesi minua aika lailla palelemaan, otin ryypyn, ja sitte alkoivat vaunut kiitää alaspäin. Kyllä Sveitsi on ihmeteltävä, ja monta ihanaa näköalaa siellä silmälle avautui. Kuitenkin vaikutti minuun Tyroli melkein voimakkaammin. Vierwaldstätterjärvi, jota kuljin höyrylaivalla, oli kamalan kaunis. Tultuani Luzerniin alotin rautatiematkani tänne" -- Kieliin.
Italianmatka teki, että Eneberg ei tullut käyneeksi Berlinissä, johon hän oli halunnut lähemmin tutustua, eikä Greifswaldissa, jossa oli aikonut kuunnella prof. Ahlwardtin luentoja. Sitä vastoin hän Kielissä prof. Nöldeken luona vielä menestyksellä jatkoi töitään väitöskirjansa hyväksi. Sieltä hän kirjoitti Waldemarille muutamia sanoja matkansa merkityksestä yleensä (23/6): "Kyllä ulkomaanmatka kumminkin tekee hyvää. Vastoinkäymisiä tietenkään ei voi kokonaan välttää, mutta se on vähäpätöistä verrattuna siihen yleiskatsaukseen ihmiselämään, jonka se tarjoo. Minulle on matka sitä paitsi merkinnyt niin paljon sen vuoksi, että se on tuottanut minulle selvän käsityksen tieteestä, jonka olen ottanut elämäni harrastukseksi. Enimmän osan ulkomaallaoloani olen tehnyt kelpo lailla työtä. Viime kuukaudet ovat enemmän kuluneet yleisiin mietiskelyihin. Nyt seuraa vielä ankara toimikausi ja sitte kotia. -- Vaikutelmani Leipzigistä ovat yleensä sangen hyviä. Fleischeristä erosin erittäin ystävällisesti. Fleischerin etevimpien oppilaitten, Goldziherin ja Rosenin, kanssa olen myöskin hyvissä väleissä. Rosen on minulle todellinen ystävä, ja Goldziher, jota minä hänen ollessaan Leipzigissä kohtelin yhtä ylpeästi kuin hän kohteli minua, näyttää nyttemmin lämmöllä muistelevan 'der Scheik von Finland', joksi minua sanottiin. Hän on lähettänyt minulle valokuvansa j.n.e." -- --
Elokuun 1 p:ään Tullus viipyi Kielissä. Sitte hän matkusti Kööpenhaminan, Lundin ja Tukholman kautta kotia. Varsinkin Ruotsia, "tuota rakasta maata", oli hän kauan halunnut nähdä, niinkuin usea lause kirjeissä todistaa. Se oli ulkomaista hänen sydäntään lähinnä; vahinko ettei ole kirjettä, josta näkisi minkä vaikutelman hän siitä tositeossa sai.
IV.
Viimeiset vuodet kotimaassa 1871--74.
Mitä tulee näiden vuosien tieteellisen työn tuloksiin, nimittäin että Eneberg joulukuussa 1872 lisensiaattiarvoa varten julkaisi ensimäisen osan ja marraskuussa 1874 dosenttuuria varten toisen osan arabialaisia pronomineja koskevaa vertailevaa tutkimusta, sekä niiden arvosteluun, ei ole mitään tärkeää lisättävänä; sitä vastoin on tältäkin ajalta tietoja hänen yksityisestä elämästään ja mielentilastaan.
Opettajatoimi normaalilyseessä -- ensi vuonna ruotsin- ja suomenkielissä, toisena kreikassa ja ruotsissa -- vei paljon aikaa, niin että Tullus keväällä 1872 valittaa sentähden myöhästyneensä tieteellisissä puuhissaan. Mutta antoihan se toiselta puolen tuloja ja tyydytystäkin. "Oppilaani näyttävät", hän kirjoittaa sisarelleen, "olevan tyytyväisiä minuun, ja se ilahduttaa minua. On hyvä että kumminkin kelpaa johonkin." -- Luonnollisesti Tulluksella ei nyt enemmän kuin ennenkään ollut tapana usein näyttäytyä vanhojen toverien ja ystävien seuroissa, joihin hän kuitenkin aina oli tervetullut. "Kluuvin kahvilassa" (1860-luvulla Kluuvikadun varrella, nykyisen Kämpin hotellin tontilla, 1870:n vaiheilla Aleksanterink. 9:ssä ja v:sta 1873 saman kadun eteläpuolella, toisessa talossa Mikonkadun kulmasta Ekbergille päin), pohjalaisten tunnetussa olopaikassa tavattiin Tulluskin -- harvemmin iltaisin, mutta 1872--74 säännöllisesti päivällisvieraana.
Juuri näiltä vuosilta ja mainitusta kodikkaasta kahvilasta on minulla useimmat mieskohtaiset muistot Tullus Enebergistä. Tosin minä asuin vuonna 1871--72 Waldemar Enebergin kanssa Fabianinkadun 4:ssä, Kasarmintorin kulmassa, mutta kun Tullus kävi meillä, istuivat veljekset enimmäkseen kahdenkesken puhuen omista asioistaan, ja minä pysyttelin huoneessani. Kluuvissa sitä vastoin oli seurustelu tavan mukaan yhteistä saapuvilla olevien kesken. Tulluksen olentoa leimasi aina vakava, mietiskelevä, alakuloinen ilme, joka oli sopusoinnussa hänen lyhyenlännän, tanakan ruumiinrakenteensa ja tasaisen liikkumistapansa kanssa. Hänen säännöllisen kauniissa kasvoissaan oli taajan, tumman tukan ympäröimä leveä otsa vallitseva, silmät olivat avonaiset, kirkkaat, paksu huuliparta melkein peitti suun, leuka oli kapea ja ihonväri tummanlainen. Hän huokaili usein ja valitti väsymystä, jonka ahkera työ aiheutti, ja myöskin päänkivistystä. Mutta seurassa, kun keskustelu kävi vilkkaaksi, Tulluskin vilkastui sen mukaan. Paraasta päästä vakavat väittelyt vetivät häntä puoleensa, mutta saattoi hän joskus herttaisesti nauraakin onnistuneelle vitsille. -- Kerran muistan hänen erityisellä innolla olleen mukana. Se oli kyllä vähän ennen nyt puheena olevaa aikaa, mutta sopinee ehkä sentään parhaiten tässä mainittavaksi. -- Toisena joulupäivänä 1869 oli Kluuviin kokoontunut joukko Helsinkiin jääneitä pohjalaisia. Tahdottiin pitää hauskaa ja joku -- mahdollisesti Nervander, jollei Tullus itse -- ehdotti, että yhteisesti toimitettaisiin sanomalehti, johon kukin antaisi lisänsä. Tullus oli siitä erittäin huvitettu ja sepitti följetongin: "Torpets engel, en vinterroman af Den Tyste." Se alkoi: "Eräässä Suomen synkistä, ihanan alakuloisista honkametsistä oli pieni katoavaisuuden varjoja kohti kallistuva mökki. Sen vastikään rakennetuilla portailla istui iäkäs mies, jonka lumivalkeita kiharoita valaisivat aamuauringon kullankeltaisen hehkun purppurasäteet." -- Ja sitten kerrotaan neljässä luvussa samaan liioiteltuun romanttispateettiseen tyyliin, että ukolla oli kuvankaunis tytär, joka isänsä kuoltua meni naimisiin ja sai lapsen, oikean ihmelapsen, mutta silloin tapahtui eräänä kylmänä talviyönä, että rosvojoukko surmasi koko torpanväen. "Semmoinen oli heidän traagillinen loppunsa, emmekä voi muuta kuin itkeä kaipauksen kyyneliä heidän kesävihannoille haudoilleen." -- Samassa lehdessä on runo, jossa lyhyesti karakterisoidaan muutamia tunnettuja tyyppejä Kluuvin kahvilasta ja m.m. Tullustakin:
"Der sitter Tullus i en vrå med höstlig natt i blick --"
sanoilla, jotka osottavat ystävien uskaltaneen laskea pilaa hänen alakuloisuudestaan. -- Rakastettavin Tullus sentään oli kahdenkesken ystävän kanssa, johon hän oli oppinut luottamaan. Hän oli silloin avonainen, ja esittäessään mietteitään ja tunteitaan hän sai toisen oivaltamaan, kuinka rehti ja oikeamielinen hän oli muita kohtaan, kuinka herkkä ja hieno omassa tunne-elämässään, kuinka puhdas pyrinnöissään.
* * * * *
Mielellään Tullus olisi lähtenyt kesäksi (1872) Närpiöön, mutta väitöskirja, jonka hän tahtoi saada valmiiksi syksyksi, esti häntä siitä. "Kyllä tulen monesti", hän kirjoitti sisarelleen, "toivomaan olevani Trutörnilla; mutta minun täytyy ottaa vaari ajastani saadakseni jotakin toimeen. -- Olenhan jo päässyt askelen eteenpäin, mutta vähän on vielä saavutettu. En ole oikeastaan kunnianhimoinen -- mutta olisihan sentään hyvä, jos voisi toimittaa jotain kelvollista maailmassa ja sen ohella saisi hiukkasen onnea yksityisen elämänsä varalle." -- Hän oleskeli siis Helsingissä ja myöskin Lohjalla toimittaen väitöskirjaansa painokuntoon.
Lukuvuodelta 1872--73 on säilynyt koko sarja kirjeitä, jotka Tullus on kirjoittanut Waldemarille tämän ollessa ulkomailla Aleksanterinstipendillä. Niissä on tietoja Helsingin elämästä ja varsinkin kaikesta, joka saattoi olla mielenkiintoista Waldemarille; vähemmän kirjoittajasta itsestä. Ensimäisestä huomaa kuitenkin, että hän oli mukana, kun Nervander syyskuulla Kluuvin kahvilassa K. Bergbomille, Jaakko Forsmanille, B. O. Schaumanille y.m. ystäville luki ääneen uuden murhenäytelmänsä "Kungabarnen", joka teki Tullukseen edullisen vaikutuksen. Kahdessa seuraavassa kirjeessä hän mainitsee enemmän itseään koskevaa. (28/10): "Tötterman on määrätty vastaväittäjäkseni. Hän näyttää käsittävän asian niin juhlallisesti ja vakavasti, että melkein pelkään. Painatus on käynyt hitaasti. Kuitenkin ladotaan neljättä arkkia, eikä tutkimus tulekaan paljoa pitemmäksi. -- (8/12): Rakas veli! Anna anteeksi, että olet saanut odottaa kirjettä. Syy on se, että olen niin ollut väittelymietteissä, että olen tuntenut olevani kykenemätön kaikkeen muuhun, kuin mihin olen ollut pakotettu. Väittely tapahtui eilen -- ja _loistavasti_ (med glans), niinkuin on tapa sanoa. Ihmiset kummastelivat suuresti, että niin sujuvasti puhuin latinaa. Kummissani olin itsekin, sillä siinä tuli acc. c. inf. quippe quod y.m. aivan kuin olisin kauankin niitä käyttänyt. Töttermanin vastaväitteet olivat mielestäni jotenkin ala-arvoisia, vaikka tiedänkin, että teoksessani, niinkuin vasta-alkajan ainakin, on oleellisia puutteita. -- -- Luonnollisesti huvittelin eilen parhaimman mukaan. Väittelypäivällisiin olin paitsi viranomaisia kutsunut Synnerbergin, Geitlinin ja Lindeqvistin, joiden kanssa olin harjotellut latinaa, sekä Donnerin, joka jollakin mielenkiinnolla seuraa opintojani. Jahnssonkin tuli, vaikka melkein luulin hänen jäävän pois, päästäkseen tapaamasta Lagusta. Lagus ja Jahnsson ovat näet kaikkea muuta kuin hyvissä väleissä. Hauskaa oli yhdellä kertaa vastaanottaa niin paljon ystävällisyyttä kuin eilen." -- Sen ohella saamme tietää, että koulutyötä oli paljon ja että raha-asiat tuottivat huolta. Vähän myöhemmin Tullus kuitenkin sai Rehbinderin stipendin. Sen nojalla hän olisi kohta tahtonut vähentää tuntimäärää koulussa, mutta rehtori Kihlman pani vastaan. Vasta seuraavaksi lukuvuodeksi oli helpotus saatavissa.
Kun lukukausi oli päättynyt, Tullus kirjoittaa (20/12): "Huomen-aamulla matkustan Konradin kanssa Närpiöön nauttiakseni pari viikkoa maalaiselämää. Tuntuu hupaiselta jälleen kerran tulla kotiseuduille, varsinkin kun en ole siellä käynyt 2 1/2 vuoteen. -- -- Olen jotenkin tyytyväinen, sillä minä olen aika hyvin menestynyt tänä lukukautena. Tötterman antoi eilen lausuntonsa tiedekunnassa, ja se oli sangen hyvä, mutta lyhyt ja perusteeton. Lagus sanoi tiedekunnan yleisen mielipiteen olleen, että olin suorittanut hyvän opinnäytteen. Tötterman ei ole erittäin perehtynyt lingvistiikkaan." --
Seuraavat kirjeotteet ovat kevätpuolelta 1873: (11/3) "Teen työtä kuin orja 1/2 7:stä aamulla 1/2 9:ään illalla. Kristoffer [Cronström], [E. A.] Benzelstjerna, [W.] Churberg, [O.] Lilius ja minä olemme alkaneet ottaa tunteja englannin kielessä Sir Kleineh'n luona. Eihän minulla oikein olisi aikaa siihen, mutta ajatukseni ovat yhä kiintyneet Itämaihin, ja jos sinne pääsen, on englanti välttämätön. -- -- En tiedä vielä mihin menen kesäksi, kenties Lohjalle. Muuten viihdyn varsin hyvin omassa huoneessani [Tollanderin talossa Hakasalmen kadun varrella], jossa minulla nyt on oma pulpetti ja oma kahvikeitin, jonka sytytän klo 6 aamulla. Kahvini on erittäin hyvää, ja olen terveempi kuin ennen tehden työtä seisoen".[71] -- (26/3): "19 p. syntymäpäivänäni, oli minulla julkinen lisensiaattitutkinto. Samana päivänä näyteltiin ensi kerran Nervanderin 'Kungabarnen'. En olisi voinut kuvitella, että yleisö vastaanottaisi uuden kappaleen niin äärettömän kylmästi. Epäilemättä on siinä monta heikkoa kohtaa, mutta on siinä myöskin monta loistavaa, se on kieltämätöntä ja on tunnustettukin. -- Uskallan olla sitä mieltä, että kappale ansaitsee huomiota, vaikka yleisö ei ottanut sitä oivaltaakseen. -- Olen jo alkanut kirjoittaa uutta väitöskirjaani, joka on oleva edellisen jatko."
Keväällä olivat maisterinvihkiäiset; lisensiaatteja oli vain kolme, Tullus, Jahnsson ja T. Aminoff, joten he eivät voineet ajatella vihkiäisten kustantamista. He siis lunastivat diploominsa ilman juhlallisuutta, ja ensinmainittu kertoo vihkiäispäivänä esiintyneensä tohtorihatussa. Sittemmin hän 17/6 "kirjakuormansa kanssa" lähti Lohjalle asettuakseen Virkbyhyn asumaan, samaan paikkaan, missä työ edellisenäkin suvena oli hyvin sujunut. Sieltä hän kirjoittaa sisarelleen (31/7): "Elän taas kokonaan työssäni, ja aika kuluu nopeasti. Dosenttuuri-väitöskirjani on välttämättömästi tänä lukuvuotena tuleva valmiiksi. Ensi keväänä ryhdyn ponnistuksiin saadakseni matkustaa Itämaille. Jos vain saan olla yhden tai pari vuotta siellä ja pysyn terveenä, niin on kaikki käyvä hyvin. Kumminkaan eivät harrastukset koskaan lopu. Mutta onhan työ elämän oikea ilo." -- Muuten Tullus hartaasti odotti Waldemaria, joka oli ilmottanut tulevansa elokuun keskivaiheilla -- "eivät muut kuitenkaan ymmärrä minua niinkuin omaiset".
Syksystä 1873 vuoden loppuun 1874 ei ole olemassa muuta kuin kaksi sisarelle kirjoitettua kirjettä, joissa Eneberg puhuu yksityisestä elämästään. Toisessa (12/4 1874 -- sama kirje, josta jo ennen, siv. 334, on muutamia rivejä otettu) hän sanoo koko lukukauden olleensa enemmän kuin koskaan ennen toimiensa sitoma. Paitsi tunteja, joita hänellä vielä oli koulussa, oli hän ottanut vaivalloisen tehtävän valmistaa erään nuorukaisen ylioppilastutkintoon, ja sitte väitöskirja. Yhteen aikaan kevätpuolella hän oli jo suostunut vastaanottamaan erään lehtorinsijaisuuden normaalikoulussa varmassa toivossa, että myöhemmin tulisi saman viran vakinaiseksi haltijaksi. Syynä siihen oli kai se, että kuvittelut professorinpaikasta yliopistossa olivat niin epämääräisiä ja että epävakaisen taloudellisen aseman tuottamat huolet häntä vaivasivat. Kumminkin hänen ystävänsä yliopistossa saivat hänet vieläkin luopumaan varman tulevaisuuden toiveesta ja edelleen antaumaan tieteelle. Hän oli, kertoo hän, hakenut Aleksanterin stipendiä lähteäkseen Parisiin ja Lontooseen -- ei kuitenkaan välittömästi jatkaakseen entisiä töitään, vaan tutkiakseen nuolenpääkirjoitusta.