Muoto- ja muistikuvia III

Part 19

Chapter 192,732 wordsPublic domain

Tänä syksynä tapahtui se muutos Gummeruksen elämässä, että hän uuden koululain mukaan sai virastaan täyden palkan, "noin 2000 markkaa"; sivutoimet tuottivat lisäksi 800. Se rohkaisi hänen mieltään, niin että hän joulukuun alussa kysyi Staavalta, eikö tämä nyt suostuisi tekemään totta heidän liitostaan. Vaatimatonhan se koti oli, joka hänellä oli tarjottavana, Gummerus kirjoitti, mutta hän ei peljännyt puutetta, sillä hän pystyi tekemään työtä ja sitä hänellä oli eri tahoilta tarjona -- pääasia oli, että hänellä oli joku, jonka edestä ahertaisi. Hänestä oli ensi kesä sopivin aika häitten viettoon. Staava oli kumminkin toista mieltä. Ollen varakkaan kodin lapsi oli hän nähtävästi tottunut katselemaan maailmaa ja elämää toisin kuin sulhanen. Kun Gummerus sen jälkeen vietti joululomansa Siikajoella, eivät suullisetkaan neuvottelut johtaneet edemmäs kuin siihen, että hän, mikäli kirjeistä voi päättää, sai ainoastaan _puolinaisen luvan_ pitää kihlasormusta sormessaan ihmisten näkyvissä! Palatessaan Kokkolaan hän tulliportilla pistikin sormuksen sormeensa, joten monivuotinen, tuttujen ja tuntemattomien aavistama kihlaus vihdoin näyttäytyi olevan kiistämätön tosiasia. Mutta kun hän tästä kirjoitti Staavalle, ilmaisi vastaus, että parempi olisi ollut, jos hän olisi pitänyt sormuksen taskussaan. Silloin Gummerus, jonka kärsivällisyys koko ajan oli ollut enemmän kuin kiitettävä, ei voinut olla tiedustelematta, pitikö Staava itseään sidottuna vai eikö -- jollei, niin olihan vielä aikaa tehdä loppu kaikesta. Sitä ei morsian kuitenkaan ollut tarkottanut -- suhde jäi entiselleen.

Uudesta vuodesta 1873 alkaen Gummerus asettui asumaan kaupungin ulkopuolelle, pappilaan, kirkkoherra Ture Birger Vegeliuksen luokse. Erinäiset lauseet kirjeissä viittaavat siihen, että hän jälleen mietti papintutkintoa ja sentähden mielellään asui pappilassa, avustaen kirkkoherraa, milloin siihen aikaa oli. Kyläkirjasto lienee kumminkin vaatinut useimmat vapaat hetket.

Tämä uusi, yhteiselle kansalle aiottu aikakauskirja ilmestyi kerran kuukaudessa kaksiarkkisena vihkona tavallista 8:o kokoa. Se sisälsi vaihtelevaa, opettavaista lukemista samaan tapaan kuin "Luonnotar", mutta erosi edelläkävijästään siinä, että se hengeltään oli uskonnollisempi. Lehden ensi aikoina Gummerus koettikin laajalla kirjeenvaihdolla hankkia sille avustajia ja suosijoita papiston riveistä, ja tiettävästi hän pyrinnössään onnistuikin. Vuoden alussa Kyläkirjastoa painettiin 900 kpl., mutta uusia tilauksia tuli yhtämittaa, joten painos pian oli suurennettava. Helmikuulla Gummerus jo laski voittonsa nousevan noin 800 markkaan. Tämä johtui siitä, että julkaisussa vuoden alkupuolella ei ollut kuvia, jommoisia hän sentään oli ryhtynyt hankkimaan (ensimäiset kuvat: Livingstone ja kohtauksia hänen matkoiltaan, kesäkuun vihkossa). Hän oli näet kirjoittanut erinäisille henkilöille Ruotsiin, jossa jo kauan ilmestynyttä "Läsning för folket" y.m. julkaisuja hän toivoi saavansa käyttää apunaan sekä tekstiä että kuvittamista varten. Tietysti ruotsalaiset siihen myöntyivätkin, joskin vaatien, että Gummerus levittäisi heidän lehtiään Suomen ruotsinkielisten kesken. "Oikein nolostuin huomatessani, miten vaikutusvoimaisena minua pidetään." Gummerus lupasikin koettaa hankkia tilauksia Pohjanmaan ruotsalaisilta seuduilta. -- Kyläkirjasto painettiin ensi vuosina Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa Helsingissä, missä lukukausien aikana Gummeruksen nuoremmat veljet, Valentin ja Julius, ja heidän asuintoverinsa, ylioppilas Jaakko Rahm, sekä kesällä E. Nervander ja L. J. Kekoni hoitivat oikaisulukua, levittämistä y.m. Joskus, kun Kokkolasta ei käsikirjoitusta tullut oikeaan aikaan taikka riittävästi, olivat nuoret apumiehet kovassa hädässä, mistä saada palstantäytettä. Ensimäinen Gummeruksen kirjoittama alkuperäinen kertomus alkoi 4:nnessä vihossa ("Iisakka Kantokoski ja hänen lapsensa").

Kirjallinen yritys ei estänyt Gummerusta tunnollisesti hoitamasta koulutehtäviään. Että hän oli saavuttanut oppilaittensa suosion, sen hän koki Kaarlen päivänä (38/1) 1873. He lahjoittivat hänelle silloin kallisarvoisen, 3-osaisen, runsaasti kuvitetun teoksen Roomasta. "Se ilahdutti minua, sillä se todistaa, että oppilaani pitävät minusta", Gummerus kirjoittaa, "niinkuin minäkin heistä. Totta on, että he katsoivat minuun vähän pitkään, kun minä kiitettyäni heitä lahjasta sanoin, että se antaa minulle aihetta vaatia heiltä enemmän -- varsinkin ahkeruutta; ja sitä vaatimusta he ovatkin rehellisesti tyydyttäneet, ainakin tähän asti [kuukausi myöhemmin]."

Tavan mukaan viettäen kesäänsä Säämingissä Gummerus ajatteli hakea opettajanvirkaa Helsingin reaalikoulussa, mutta, miten olikaan, hän syksyllä palasi Kokkolaan. Hän asui nyt kahdessa huoneessa, jotka hän varusti omilla huonekaluilla, ja piti omaa talouttakin syöden vain päivällisensä ravintolassa. Tämä uusi järjestys sai hänet yhä enemmän kaipaamaan kodin tärkeintä ehtoa, omaa rakasta vaimoa. Papintutkinnon suorittamista varten hän mietti anoa virkavapautta kevätlukukaudeksi. Huvikseen Gummerus alkoi tänä syksynä laulunopettaja Sjögrenin ja viskaali Knapen kanssa harjottaa soittoa; Knape soitti ensimäistä, Gummerus toista viulua ja Sjögren selloa. Kumma kyllä on tämä ensi kerta, kun kirjeissä tulee näkyviin, että Gummerus harrasti soitantoa. Luultavasti Sjögren oli yrityksen alkuunpanija, sillä hän oli erittäin innostunut taiteeseensa ja väliin säveltäjäkin. Muun muassa hän sävelsi runon, jonka Gummerus oli sepittänyt morsiamelleen hänen täyttäessään 25 vuotta.

Uudelta vuodelta 1874 alkaen Gummeruksen kirjeissä soi uusi, rohkeampi ääni. Hän on ollut Siikajoen pappilassa joululomalla, ja nyt on vihdoin sovittu, että häät ovat vietettävät ensi kesänä! Huoneisto nuorelle parille oli siis vuokrattava, ja siitä oli paljon kirjoitettavaa. Kumminkin Gummerus siinä välissä antaa kuvauksen pikkukaupungin huveista: "Laskiaistiistaina -- toimeenpantiin rekiretki Palmaan, jossa ruustinna Appelgren asuu. En aikonut olla mukana, mutta lähdin kuitenkin klo 11 -- yksin. Tohtorin rouva Hellström oli järjestänyt kaikki. Hauskaa -- kahvit -- päivälliset. Siinä ohjelma! Rouvat olivat tuoneet ruokaa -- vasikanpaistia ja laskiaispullia ja olutta. -- Hupaista olikin. Siellä oli monta tyttökoulunoppilastani, ja ne olivat kovin hartaita vaivaamaan vanhaa, kihlattua maisteriansa vaatimalla häntä karkeloon, ja hän oli niin kohtelias, ettei kieltäytynyt tanssimasta. Hei seitä, Fria vill Simon i selle, jopa kotiljongiakin. -- Kun minä olin ajanut yksin ja useat rouvien kutsumat koulupojat olivat tulleet kävellen -- 7 virstaa -- neuvoteltiin paljon paluumatkasta, ja loppu oli, että minä lähdin tohtori Hellströmin kanssa, jolla oli kiire, ja jätin hevoseni tohtorinnalle, joka monien nuorten tähden sai istua hyvin epämukavasti. Minä pidin huveista, ei mitään väkeviä, vapaata --. Vahinko vain, että kaipasin erästä poissa olevaa. -- Illalla iltama raatihuoneella, johon useimmat Palmalta tulivat (siellä oli päätetty klo 6). Kallesi oli sentään väsynyt, niin että hän ainoastaan katseli kahta epäonnistunutta kuvaelmaa ja tanssin alkua." --

Kyläkirjasto menestyi hyvin. Painos, 1000 kpl, liian pieni; tilaajoita karttui, niin että vuoden ensi vihko oli uudestaan painettava. Gummerus oli tullut yhä taajempaan kirjevaihtoon eräitten ruotsalaisten kanssa, Fabian Wreden, Hans Forssellin y.m., jotka osottivat myötätuntoa hänen kansanvalistusharrastuksilleen. -- Miten Kyläkirjasto olikaan maalaiskansalle aiottu, ei se estänyt Gummerusta ajattelemasta muitakin lukijoita. Hän oli näet käsitystavaltaan niin demokraattinen, ettei hän mainittavaa erotusta huomannut eri säätyjen välillä. Miten hänen nykyinen kirjailijatoimensa oli juurtunut hänen omaan elämäänsä, näkee seuraavasta otteesta (21/4 74):

"Kuinka olen kuvitellut keskinäisen suhteemme, voit, jos tahdot suomea lukea, nähdä Kyläkirjastosta, joka näinä päivinä valmistuu ja levitetään. Kertomuksen nimi on: 'Kaksi perhekuntaa'. Olen pannut siihen paljon työtä." -- Jutelma on todella huolellisesti kirjoitettu ja kertoo opettavaisesti, miten kahden serkun erilaiset luonteet johtivat erilaisiin elämänkokemuksiin. Maunu oli rikas, Pekka köyhä, edellinen oppia ja opetusta ylenkatsova, toinen joka hetki valmis oppimaan ja edistymään. Maunu hylkäsi köyhän tytön, vaikka häntä rakasti, naidakseen varakkaan vaimon; Pekka sitä vastoin otti omakseen köyhän, hellästi rakastamansa tytön. Helposti arvaa; miten kävi: Maunu oli onneton kaikessa rikkaudessaan, Pekka onnellinen pienessä torpassaan. Onhan juoni, jos juonesta sopii puhuakaan, mitä yksinkertaisin ja tavallisin; mutta kertomukseen kätketyt elämänohjeet ovat erittäin järkevät ja kansanomaisesti julkilausutut. -- "Sitte sain eräänä päivänä", Gummerus jatkaa samassa kirjeessä, "uuden novellin aiheen. Olin tupakoinut liiaksi, avasin sentähden oven eteiseen ja satuin niin kuulemaan mitä puhuttiin 80-vuotiaan emäntäni huoneessa. Siellä oli joukko ämmiä ja juoruttiin niin, etten ole vertaa kuullut. Kokonaisen tunnin aikana otettiin toinen toisen perästä käsittelyn alaiseksi. En voinut salata, että olin kuunnellut, vaan menin illalla emäntäni luokse kertomaan mitä olin kuullut. Voit ajatella, miten mummo hämmästyi ja nolostui. Pari mielenkiintoisinta juttua kuultiin seuraavana päivänä torilla. Emäntäni kunniaksi täytyy minun tunnustaa, että minua itseäni arvosteltiin jotenkin säälivästi, enkä halua mitään muistuttaa erään hartaan rouvan hurskasta toivomusta vastaan: 'Suokoon Jumala, että hän enemmän olisi isänsä laatuinen!'" -- --

Niistä kirjeistä, joita tässä olen lähteinä käyttänyt, on viimeinen päivätty heinäkuun 6:ntena 1874. Joku päivä ennen oli Säämingin pappilassa vietetty Emmi Gummeruksen ja Jaakko Schwartzbergin häät; sulhanen oli juuri ennen tullut papiksi ja määrätty v.t. kappalaiseksi ja kirkkoherran apulaiseksi Sääminkiin. Gummeruksen ja hänen Staavansa häihin Siikajoen pappilassa "ei nyt enää ole kuukauttakaan", ja sulhasen aikomus oli noin 21 p:nä lähteä häämatkalleen. Häät vietettiinkin 4 p:nä elokuuta. --

Pitkä kihlaus oli siis muuttunut avioksi, ja samassa tapahtui asuinpaikankin muutos. Gummerus näet ei vienytkään, niinkuin oli keväällä kuvitellut, Staavaansa eli Staiviansa -- mikä nimenmuoto tästä lähtien näyttää tulleen käytäntöön -- Kokkolaan, vaan Jyväskylään, sillä heinäkuulla hän oli hakenut ja saanut suomen- ja ruotsinkielen kolleganviran sijaisuuden jälkimäisen kaupungin lyseossa. Kun hänet sitte seuraavana vuonna (1875) nimitettiin vakinaiseksi samaan virkaan, tuli Jyväskylä heidän pysyväksi kotipaikakseen.

* * * * *

Edellisessä on silloin tällöin mainittu joku sana Gummeruksen kirjailijatoimesta tälläkin ajanjaksolla. Täydellisyyden vuoksi on siitä tässä annettava vähän seikkaperäisempiä tietoja. -- Aiheena siihen, että hän noin kahden vuoden loman jälkeen alkoi jälleen sepittää Uuteloita, oli Suomettaren uudestaan-syntyminen 1869. Liittymättä toimitukseen hän kuitenkin suostui avustamaan lehteä, ja seitsemän vuoden aikana hän joka vuosi (paitsi 1873) antoikin sille mainitunlaisia lisiä. Siitä, että Gummerus kirjeissään niin harvoin puhuu kirjailijatoimestaan, saattanee päättää, ettei hän nyt antanut sille suurempaa arvaa ja merkitystä kuin ennenkään, mutta siitä huolimatta muodostavat alempana lueteltavat novellit huomattavan osan hänen tuotantoansa.

Uuden Suomettaren kaunokirjallisen osaston ensimäinen novelli on "_Rollijärven avannot_, kertomus ison vihan ajoilta". Toiminta alkaa Saimaan rannalla, Savonlinnan tienoilla, missä entinen pohjalainen, 80-vuotias sotavanhus Sakari Rajunen omistaa vauraan Hietalahden talon. Rajusen luona asuu kaksi nuorta, hänen veljensä tyttären tytär, Sanna, Pohjanmaalta tullut, ja Kaarle Harkka, liiviläinen, isännän muinaisen sotatoverivainajan poika, ja vanhuksen toivo oli, että heistä tulisi pariskunta, jolle hän voisi talonsa jättää. Sanna ei kuitenkaan voinut rakastaa viekasta, itsekästä Harkkaa, vaan hänen sydämensä kiintyi linnan väestössä palvelevaan pohjalaiseen nuorukaiseen, Maunuun. Verisen kohtauksen jälkeen Harkan ja Maunun välillä jälkimäinen, Sannan avulla, karkaa Pohjanmaalle, jonne toiminta sittemmin vie muutkin henkilöt. -- Kertomuksen alkupuoli on vapaasti keksitty; loppupuolen vaiheet kiintyvät historiallisiin tapahtumiin, Napuen tappeluun ja varsinkin Pyhäjoen Ypperin kyläläisten kamalaan teurastukseen Rollijärven rannalla, jossa venäläisten petomaisuus saavuttaa huippunsa. Kansan äärettömien kärsimysten kuvaus tulee niin pääasiaksi, että yksityisten kohtalo menettää mielenkiintonsa. Sanna ja Maunu olivat menneet naimisiin, Harkka venäläisiin liittyneenä vainoo heitä tulisessa kostonhalussaan; Sanna ja Maunu pelastuvat kuitenkin sotaan hukkumasta.

Seuraavan vuoden (1870) marraskuulla luettiin samassa lehdessä pieni kertomus, _"Kerta vielä"_, rappiolle joutuneesta entisestä ylioppilaasta, jonka kertoja, itse ylioppilas, näkee eräässä Pohjanmaan kievarissa, missä hän on matkustavien koulupoikien naurun esineenä. Saatuaan viinaa hän "panee kiekkaa", pyörii ja hyppii, kunnes saa verensyöksyn ja kuolee. Kertoja löytää vainajan rinnalta kultaisen mitaljonin ja siinä kauniin tytön kuvan, jossa on kirjoitus: "Sinun elämässä, sinun kuolemassa." Samassa tulee kievariin komeissa vaunuissa ajaen vanhanpuoleinen rouva kahden tyttärensä kanssa. Nähtyään mitaljonin rouva tunnustaa muinoin olleensa onnettoman rakastettu; petettynä, hyljättynä oli ylioppilas ruvennut juomaan. Rouva näkee "vielä kerta" -- vainajana -- sen, jonka oma oli luvannut olla elämässä ja kuolemassa.

Enemmän kuin U. S. sai samana vuonna Hagmanin Pietarin sanomat avustusta, nimittäin yleisellä nimellä _"Otteita ihmissydänten salaisuuksista"_ kaksi kertomusta: _"Jäisiä ja pakahtuneita sydämiä"_ sekä _"Omantunnon voima"_. Molemmat ovat laadultaan kyläkertomuksia, vaikka edellisessä kyllä esiintyy pari herrasmiestäkin, setä ja veljenpoika, kumpikin köyhän tytön viettelijänä; toisessakin ovat rikokset -- mustasukkaisuudesta aiheutunut murha ja väärä vala -- pääaiheena. Että rikolliset saavat rangaistuksensa, on luonnollista, ja sitä osottaakseen on tekijä nämä niinkuin muutkin samantapaiset jutelmansa laatinut. Useampia novelleja ei Gummerus näy Pietarin sanomiin kirjoittaneen.

Uuden Suomettaren vuosikerrassa 1871 nähdään --l--b--s-merkki kahden kertomuksen ohella. Neljässä ensimäisessä numerossa on satu, _"Revontulet"_, joka esitykseltään on vähemmin luonteva kuin tavalliset jutelmat. Saimaan rannalla on Anni viettävä häitä Jalo sankarin kanssa. Kun sulho viipyy, saa Hiiden käskyläinen, Sukkamieli, morsiamen hetkeksi epäilemään rakastettuansa. Sen kautta hän joutuu Hiiden pojan valtaan, joka ilmojen teitä vie hänet kylmään Pohjolaan. Kauan etsittyään kadonnutta Jalo näkee noidan avulla Annin Hiiden pojan luona. Hän rientää sinne, mutta sen sijaan että hyökkäisi Hiiden poikaa vastaan sankari, hänkin puolestaan epäillen morsiantaan, lävistää neidon nuolellaan. Seuraavassa tuokiossa hän jo tietää surmanneensa viattoman. Hän rakentaa nyt mahdottoman rovion, panee armaansa ruumiin sen päälle ja asettuu itse sen viereen. Rovion tulessa Anni ja Jalo yhtyvät, ja muistona heidän lemmestään palavat Revontulet Pohjan taivaalla. Annin nimi Hiisien luona oli Revo -- siitä tulien nimi. -- Lokakuun lopulta vuosikerran loppuun ulottuu toinen kertomus, joka taas on historiallinen laatuaan, Ison vihan ajoilta, _"Sadan leukaluut"_. Se nojaa tekijän kuulemaan kansanmuistelmaan, ja siinä kuvataan venäläisten hävitystöitä Suoniemellä ja Karkussa sekä miten joukko vainolaisia joutui autiolle saarelle kuollakseen siellä nälkään -- saaren nimi on siitä saakka "Sadan leukaluut". Kertomus on kokoonpanoltaan ja esitykseltään ehkä paras Gummeruksen historiallisista novelleista. Tapaukset kehittyvät luontevasti, ja mielenkiinnolla lukija seuraa nuorten kihlattujen, Sannan ja Hannun, seikkailuja. Se tapa, jolla rohkeamielinen Hannu ensin surmaa useita venäläisiä ja sitte saa toiset turmiota tuottavalle veneretkelle, on jännittävä ja uskottava; sitä vastoin Sannan itsemurha tuntuu vähemmän todennäköiseltä, joskaan ei mahdottomalta kauheana aikana.

Vuonna 1872 tapaamme lehdessä niinikään kaksi novellia, nimittäin _"Kaksi joulu-aattoa"_ ja _"Takaus"_, edellinen vuosikerran alussa ja jälkimäinen lopussa, 1873 ei mitään, mutta 1874 ja 1875 kumpanakin jälleen yhden: _"Pikku Laurin salaisuus"_ ja _"Peritäänkö vihakin?"_ Lukuunottamatta "Pikku Laurin salaisuus" nimistä juttua ovat nämä kertomukset, jotka, samoin kuin juuri mainitut historialliset jutelmat, ovat kirjamuodossakin ilmestyneet, Gummeruksen kypsyneimpiä. Toiminnan tapahtumapaikka on ensimäisessä Turku, toisessa vaihdellen Pohjanmaa ja Helsinki sekä viimeisessä yksinomaisesti Pohjanmaa; henkilöt ovat enimmäkseen keskisäätyä. Näissäkin, on paljon romanttisuutta, joka muistuttaa August Blanchea ja Emilie Elygare-Carlénia, ja vaikka "Takaus" novellissa on elettyäkin -- esim. pohjalaisten ylioppilasten Porthaninjuhlan kuvaus --, on väritys sovinnaisen heikkoa nykyajan kannalta arvostellen. Mutta siitä huolimatta on novelleilla ansionsakin. Yksistään sujuva kerronta viehättää lukijaa, se kun välttäen pitkäveteisyyksiä aina luontevasti tarjoo uusia tapahtumia ja olosuhteiden käänteitä; toiseksi vaikuttaa mielenkiintoisesti tekijän teeskentelemättömyys ja niin sanoakseni naiivi luottamus omaan kertomukseensa sekä vihdoin suora, rehti elämänkäsitys. Vaikka nämä kertomukset taiteellisesti arvostellen edustavat mennyttä kehityskautta, ovat ne, niinkuin yleensä Gummeruksen koko tuotanto, vieläkin lukemisen arvoisia, ja varsinkin suuremmalle yleisölle, nuoriso siihen luettuna, monin verroin suositeltavampia kuin nykyaikaiset salapoliisiromaanit ynnä muut samanlaatuiset jännitys- ja kiihotusjutut.

IV.

Gummeruksen elämän loppukausi 1875-98.

Romanttisena kertojana Gummeruskin usein päätti kertomuksensa sankarinsa ja sankarittarensa häihin. Mielelläni tekisin samoin, en ainoastaan noudattaakseni hänen esimerkkiään, vaan muistakin syistä. Ensiksikin minulla itselläni ei enään ole mieskohtaisia muistoja Gummeruksesta, sillä sen jälkeen kun hän oli asettunut Jyväskylään, s.o. koko hänen elämänsä loppukaudella, en tavannut häntä muuta kuin yhden kerran eräällä hänen Helsinginmatkallaan, ja toiseksi eivät lähteenikään salli kuvauksen jatkamista samaan seikkaperäiseen tapaan kuin tähän saakka. Kuitenkin olisi väärin sekä kuvattavaani että lukijaa kohtaan jättää tämä loppukausi kokonaan sikseen. Jos näet lukija ei saisi enempää tietää, kuin mitä tähän asti on kerrottu, olisi hänen käsityksensä Gummeruksen merkityksestä sivistyshistoriassamme kovin vaillinainen, ja ilmeinen loukkaus kirjailijan muistolle olisi olla puhumatta ajanjaksosta, jolloin hänen harrastuksensa vasta kehittyi itsetietoiseksi, päämäärästään selväksi ja menestykseltään suurenmoiseksi toiminnaksi.

* * * * *

Vihdoin oli siis Gummerus saanut oman kodin, jota hän niin kauan oli kaivannut. Vähän toista kymmentä vuotta aviopari asui vuokratussa huoneistossa, mutta v:sta 1888 alkaen omassa avarassa talossa, torin kulmassa, joka nykyään on K. J. Gummerus Osakeyhtiön hallussa. Papintyttärenä saamansa kokemuksen nojassa Staava hyvin pystyi hoitamaan kotiansa, joka oli kaikin puolin täydellisesti, vaikkei sentään ylellisesti varustettu ja siisteydestä loistava. Vieraanvarainen kun oli, hän siinä ystävällisesti vastaanotti miehensä ja omat tuttavansa, jotka hyvin viihtyivät puolisojen iloisessa seurassa. Että Gummerus puolestaan yritti parastaan tehdäkseen kodin lämpimäksi ja hupaiseksi vaimolleen, on luonnollista, mutta niin rakastettava kuin hän saattoikin olla, oli hänellä heikotkin puolensa. Hän oli liian kauan nauttinut poikamiehen vapautta kerrassaan luopuakseen entisistä tavoistaan. Hän piti edelleen ystävien ja toverien seurasta kodin ulkopuolellakin, ja siitä johtui, että hänen elämänjärjestyksensä oli vähemmän säännöllinen kuin rouva olisi toivonut. Ehkä on ohimennen siitäkin muistutettava, että Gummerus tuli Jyväskylään juuri niihin aikoihin, jolloin metsähuijaus oli parhaimmassa vauhdissa ja jolloin miljoonia liikuttaessa pikkukaupungin seura- ja kapakkaelämä mursi kaikki perinnäiset rajat. Tietenkään hän ei kuulunut niihin piireihin, joissa ilta illan perästä satoja markkoja tuhlattiin samppanjaan ja korttia lyödessä tuhannet vaihtoivat omistajaa, mutta tosiasia lienee, että tuon elämän vaikutus aikanaan ulottui laajemmallekin. Miten sen liekään, tavallinen seuranpito ja siihen kuuluva muutamien totilasien tyhjentäminen ei vähentänyt Gummeruksen työkykyä ja -intoa, sillä huolimatta siitä, kuinka oli iltansa viettänyt, istui hän aamusin aina yhtä virkkuna työpöytänsä ääressä. Että aviopuolisojen väli pysyi hyvänä, todistavat kirjeet, joita Gummerus kirjoitti Staiville niinä aikoina, jolloin toinen tai toinen oli milloin missäkin matkalla -- Staivi tavallisesti vanhempiensa luona Siikajoella (jossa kesällä monesti yhdessäkin oltiin), Gummerus Helsingissä (kylpemässä 1875), Säämingissä, Tukholmassa (1880) ja Kööpenhaminassa (1885) hankkimassa kuvia julkaisemiinsa lehtiin j.n.e. Kirjeissä, joiden sävy tuskin on toisenlainen kuin kihlausaikanakaan, valitetaan aina ikävää. Niin esim. 11/9 1881, kun Staivi oli Siikajoella nuoremman sisarensa häissä, Gummerus kirjoittaa: "Kyllä minä tositeossa olen hyvin kiintynyt sinuun, vaikkeihän ole tarpeen, että se näkyy; tyhjää on kun olet poissa. Olen hyvin peloissani pitkän matkasi tähden. Elä matkusta pimeällä, ota vuokrahevonen ja luotettava ajomies niin kauas kuin mahdollista, ja Jumalan avulla tervetullut kotia," -- Yhtä vähän kuin Gummerus yksinään viihtyi kotona, yhtä vähän hän matkallakaan menestyi ilman vaimoansa. Kirjoittaen Tanskasta 4/8 1885 hän huudahtaa: "Jos vielä joskus lähden ulkomaille, täytyy sinun tulla mukaan! Pidä tätä ilmaisuna siitä, että minulla on ikävä -- -- jos niin tahdot." Kun sitte Gummerus saatuansa pedagogisen matkastipendin koko seuraavan vuoden kevätkauden oleskeli Saksassa, olivatkin puolisot yhdessä.

Alkuansa Staavalla ei ollut nimeksikään kirjallisia harrastuksia. Kun kumminkin Gummerus enenevällä innolla antautui kirjailija- ja kustantajatoimeensa, jonka laadusta ja kehityksestä alempana on puhuttava, ja saavutti odottamatonta menestystä ja tunnustusta, on varsin ymmärrettävää, että hänen rouvansakin mieli muuttui. Jopa hän kykeni auttamaan miestään erilaisissa liiketehtävissä, ja niin he liittyivät yhteistyöhön, joka oli sitä tärkeämpi heidän keskinäiselle onnelleen, kun koti jäi lapsettomaksi.