Part 18
Jos Gummerus olisi tahtonut antautua yksinomaan kirjailijaksi, ei häneltä olisi puuttunut tilaisuutta siihen. Puhumatta siitä, että Uusi Suometar mielellään julkaisi hänen kertomuksiaan, mainitsee hän erään kirjankustantajan tilanneen häneltä romaanin sekä Pietarista vastaanottaneensa kehotuksen tulla sinne uuden suomalaisen lehden toimittajaksi 1500 ruplan vuosipalkasta. Gummerus ei luvannut mitään kustantajalle, ja vielä vähemmän häntä halutti lähteä Pietariin kilpailemaan vanhan ystävänsä August Hagmanin kanssa. Ainoastaan U. S:lle hän kirjoitti tarinan "Revontulet", mutta sen jälkeen hän joululomaksi muutti. J. V. Calamniuksen kanssa Janakkalaan[55] lukeakseen kasvatustieteen historiaa. Sillä nyt jos koskaan oli tutkinto suoritettava. Ja niin todella tapahtuikin, vaikka kyllä kevätlukukausi 1871 oli kaikkea muuta kuin suotuisa yliopistollisille töille. Sattuivatpa silloin naukujaiset prof. Nordqvistin kunniaksi,[56] joiden johdosta yliopisto oli lähellä tulla suljetuksi. Totta kyllä Gummerus ei ollut osallinen konsertissa (niinkuin kumminkin Oulussa oli kerrottu!) -- hän vain "käveli Jonathan veljensä ja parin vanhemman herran kanssa toisella puolen esplanaadia", mutta kyllä sitä seuraava hälinä häiritsi häntäkin. Kun pelko yliopiston sulkemisesta oli huipullaan ja sentähden tutkintoja suoritettiin tulisessa kiireessä kävi Gummeruskin klo 10 illalla professori Cleven luona neuvottelemassa mitä oli tehtävä, jos parooni Kasimir von Kothen todella seuraavana päivänä (5/5 1871), jolloin ylioppilaat olivat klo 12:ksi kutsutut juhlasaliin, julistaisi pelätyn tuomion. Tyynimielinen professori ei uskonut niin tapahtuvan, mutta jos saataisiin asiasta varma tieto, suostui hän toimeenpanemaan julkisen tutkinnon klo 8 aamulla, ilman edellä käypää tenttiä, johon ei olisikaan ollut aikaa. Onneksi vaara meni ohi, ja Gummerus suoritti tutkintonsa tavallisessa järjestyksessä toukokuun viimeisenä päivänä.
Samana iltana Gummerus kutsui lähemmät tuttavansa ja toverinsa Kleineh'n hotelliin jäähyväiskekkereihin. Paitsi muita puhui Yrjö Koskinen isännän kunniaksi ja huomautti, että maailma näyttää toisenlaiselta kuin ennen sille, joka eroten yliopistosta astuu käytännöllisiin virkatoimiin; elämäntehtävä tulee silloin pääasiaksi, ja kotielämä korvaa tuhatkertaisesti toverielämän, mutta semmoista kotielämää varten tarvitaan toinen, joka on osallinen kaikessa, ja hän toivotti Gummerukselle sellaista toveria. Vastatessaan puheeseen Gummerus myönsi jo löytäneensä elämäntoverin, mutta kun häntä vaadittiin ilmottamaan morsiamensa nimi, niin hän ei tyydyttänyt ystäviensä uteliaisuutta. -- Kumminkin hän nyt kenenkään tietämättä tilasi kihlasormuksen, johon kaiverrettiin nimi "Karl", ja lähetti sen Staavalle. Valitettavasti sormus oli liian pieni, ja senkin tähden jäi sormusten vaihto ja kantaminen -- s.o. kihlauksen julkiseksi tekeminen -- vieläkin tuonnemmaksi.
Gummeruksen yliopistoaika oli kestänyt yhdeksän ja puoli vuotta. Hän kirjoittaakin jo väsyneensä "ylioppilaan iloiseen elämään" ja, vaikka onkin vähän surumielinen, toivovansa enemmän tyydytystä ja iloa tulevasta toimestaan. Luettuansa Gummeruksen ansioluettelon (hän haki tänä keväänä, vaikka turhaan, Backmanin stipendiä) Cleve oli lausunut: "Maisteri on kuitenkin aikaansaanut paljon, sillä vaaditaanhan sentään jotakin saadakseen, niinkuin maisteri, sijan Suomen kirjallisuushistoriassa." -- Kertoessaan tästä morsiamelleen Gummerus sanoo Cleven imarrelleen häntä; hänestä itsestään oli muka hänen sisällinen kehityksensä suuriarvoisempi kuin tuo näkyvä, joka on kiinnittänyt hänen nimensä kirjallisuushistoriaan. Epäilemättä oli Cleven arvostelu hänen ylioppilasajastaan oikeampi, sillä mitä hän olikaan kokenut, ei hänen luonteenlaatunsa ollut suuresti entisestään muuttunut. Se on seuraavasta näkyvä.
Vasta kesäkuun 9 p:nä Gummerus lähti Helsingistä. Äkkinäinen taudinkohtaus, joka onneksi oli ohimenevää laatua, esti häntä ennen matkustamasta kotiin, jossa häntä kuitenkin oli hartaasti odotettu -- isän häihin (6/6). Rovasti Gummerus meni näet uusiin naimisiin nti Rosalie Tavastin kanssa, joka oli samanikäinen kuin vanhimmat lapsipuolensa.[57]
Uuden "äidin" ilmestyminen perheeseen oli tietysti suuri yllätys lapsille, mutta kaikesta päättäen se ei aikaansaanut mitään syvempää häiriötä. Kalle kirjoittaa siitä monesti morsiamelleen, ja näyttää siltä, että hänen syvä kunnioituksensa isäänsä kohtaan, nuoren rouvan vaatimattomuus ja kaikkien halu rauhassa suoriutua oudosta pulmasta vei siihen tulokseen, että perhe pysyi eheänä ja onnellisena. -- Laajemmin puhumatta asiasta mainitsen vain, että Gummerus juuri tässä asiassa ehkä paremmin kuin missään muussa osotti, etteivät seuraavat sanat eräässä kirjeessä olleet turhaa pakinaa: "Jo lukioajoista saakka olen koettanut tutkia ihmissydäntä, sen avuja, vikoja ja oikkuja" -- hän oli siten oppinut elämääkin varten.
Aika oli kiusallinen niille, jotka Gummeruksen tapaan toivoivat päästä vakinaiseksi koulunopettajaksi. Kouluylihallitus, parooni v. Kothen päällikkönä, jonka hallinnon alaiseksi koululaitos oli joutunut, oli tekeillä olevien muutosten ja uudistusten tähden päättänyt olla vastaiseksi nimittämättä opettajia avonaisiin virkoihin. Määräykseen tilapäisesti hoitaa toista tai toista virkaa oli vaikea kiinnittää tulevaisuuden suunnitelmia, ja varsinkin kihloissa oleva mies siitä kärsi. Gummerus ajatteli sentähden vieläkin sokeainkoulun opettajanvirkaa ja hakikin sitä, sillä se oli vakinaisesti täytettävä, mutta sittemmin hän peruutti hakemuksensa hakeakseen toista samanlaatuista virkaa, nimittäin uskonnon lehtorin virkaa Tammisaaren syksyllä avattavassa uudessa naisseminaarissa ja, varmuuden vuoksi, myöskin uskonnon kollegan sijaisuutta Kokkolan lyseossa. Siitä aiheutui omituinen selkkaus, joka tässä on kerrottava.
Kun hakuaika seminaarinlehtorin virkaan heinäkuun 27 p. päättyi, julisti kouluylihallitus Gummeruksen pätemättömäksi ja määräsi hänet v.t. kollegaksi Kokkolaan. Näin kerrottiin sanomissa samalla, kun edellinen virka uudestaan julistettiin haettavaksi. Toimenpide oli kuitenkin liian hätäinen, sillä Gummerus oli anonut saada suorittaa käytännölliset kokeet virkaa varten täyttääkseen mitä häneltä puuttui pätevyysehdoissa, ja jonkun ajan päästä ilmestyikin sanomiin entisen tiedonannon peruutus. Gummerus lähti siis elokuun lopulla jälleen Helsinkiin mainitulta kokeita varten, sillä virka Tammisaaressa oli hänestä edullisempi kuin vastaavat virat lyseoissa, ja saatuansa sen hänellä olisi koti tarjottavana morsiamelleen. Helsingissä selvisi hänelle pian, että viranomaiset eivät katsoneet häntä sopivaksi seminaariin, jossa oppilaat olivat täyskasvuisia neitosia -- hän oli näet naimaton! Ymmärrettävästi tämä tieto painoi hänen mieltään, kun hän normaalikoulussa suoritti kokeensa suuren kuulijakunnan, kouluylihallituksen jäsenten, senaattori (J. Ph.) Palménin, (Uno) Cygnaeuksen, professori Cleven y.m. saapuvilla ollessa, ja seuraus oli, että hän onnistui huonommin kuin ehkä muuten olisi käynyt. Sen hän itsekin huomasi, mutta kumminkin oli hänelle kerrassaan odottamatonta se mikä tapahtui: hänet julistettiin kelpaamattomaksi! -- "Mitä minun tulee nyt tehdä?" hän kysyy masentuneena, "lähteäkö Kokkolaan? Olisihan se elää kouluylihallituksen armosta, sillä jos kokeeni eivät kelvanneet kyseessä olevaa virkaa varten, kuinka voin pitää itseäni kykenevänä opettamaan samaa ainetta toisessa koulussa? Kenties olisi paras kohta ruveta papiksi -- silloin ei minulla ainakaan olisi tekemistä nykyisen kouluylihallituksen kanssa, ja olisihan koulu-ura aina avoinna. -- -- Santeri oli kuulemassa kokeitani, en sentään halua luottaa hänen arvosteluunsa, sillä silloin minun täytyisi syyttää tuomareitani vääryydestä ja sitä en mitenkään _tahtoisi;_ sitä vastoin koetan vakautua siitä, että kokeitani todella ei voitu hyväksyä. -- Tietysti itserakkaus siitä kärsii, että sitä sillä tavoin loukataan, mutta sen tiedän, että se on minulle terveellistä." --
Kirjoitettuaan edelliset sanat Gummerus päätti mennä Cleven luokse sanomaan suoraan mitä ajatteli arvostelusta. "Hän vastaanotti minut mitä suurimmalla ystävyydellä. Minä ilmotin suoraan asiani ja lisäsin: päättääkseni kokeitteni tuloksesta -- en minä kelpaa koulunopettajaksi. Silloin Cleve pyysi, etten minä mitenkään uskoisi, että arvostelu oli tarkottanut minun opettajakykyäni, vaan minut oli julistettu kelpaamattomaksi sentähden, että minut katsottiin sopimattomaksi siihen paikkaan, jota olin hakenut. Hän kehotti minua anomaan, että nyt suorittamani kokeet hyväksyttäisiin toisia uskonnonopettajanvirkoja varten kuin opettaja- taikka opettajatarseminaareissa, ja siihen kyllä suostuttaisiin. Minä huomautin, että arvostelijoiden olisi tullut antaa arvolause kokeistani eikä sopivaisuudestani sinne taikka tänne. Hänen käsityksensä oli toinen, ja niin me erosimme." -- Gummeruksen mielestä oli kouluylihallitus kohdellut häntä niin mielivaltaisesti ja kohtuuttomasti, että hänen oli mahdoton siihen mukautua. Hän päätti sentähden kieltäytyä vastaanottamasta kollegansijaisuutta Kokkolassa ja kohta ryhtyä tentteihin papintutkintoa varten. Parin viikon päästä hän arveli olevansa valmis suorittamaan dogmatiikan tentin Granfeltilla ja ennen joulua exegetiikan Ingmanilla. -- Hän pyytää morsiantaan lausumaan ajatuksensa tästä päätöksestä ja toivoo, että hän sen hyväksyy.
Niin selitti Gummerus asemansa ja kantansa kirjeessä syyskuun 30 p., mutta aivan toinen ääni soi seuraavassa, joka on päivätty marraskuun 24:ntenä. Sillä välin hän oli saanut vastauksen Staavalta, eikä se ollenkaan ollut hänen toivomustensa mukainen. Morsian oli näet moittinut häntä hänen äkkinäisestä elämänuran-muutoksestaan, sanoen häntä "hetken lapseksi" ja epäkäytännölliseksi, vaikka hän toiselta puolen oli myöntänyt asian olevan hänen omassa vallassaan. Kirjeen saajasta se oli ollut kylmäverisesti kirjoitettu, ja kuukauden ajan oli hän ollut kuohuksissa -- ei morsiantaan kohtaan, vaan itse asian tähden. Gummeruksen täytyi tunnustaa erehtyneensä ja hän teki sen seuraavin sanoin: "Miksi minä luovuin virastani Kokkolassa, sen tiedät; en voinut mielestäni tehdä toisin. Se oli hetken päätös, ja jos minulla olisi se voima, joka vaaditaan täydelliseen suunnankäänteeseen, täydelliseen heittäytymiseen uusiin olosuhteisiin, niin en sitä katuisi, ja kuitenkin minä nyt kadun. Äitini sydämellisin toivomus oli, että rupeaisin papiksi, ja samaa toivovat isä, Santeri, Emmi, kaikki omaiseni. Santeri oli täällä, kun vastoinkäyminen normaalikoulussa sattui. Hän näki, miten se minuun koski, ja hän uudisti äidin suunnitelman. Silloin hetki minut petti. Jos voisin tulla semmoiseksi papiksi kuin mielestäni papin tulee olla, niin olisin jo aikoja sitten pappi, mutta asia on nyt kerta kaikkiaan niin, etten minä, mikäli voin asiaa arvostella, kelpaa siksi, ja katso, hetken mies uskoi hetkellisesti, kun hänen itserakkauttaan oli loukattu ja hänen mielensä oli kiihtynyt, että hän kelpaisi tehtävään, johon hän siitä saakka, kun erosi teologisesta tiedekunnasta, on pitänyt itsensä kykenemättömänä. -- Olenhan olevinani romaaninkirjoittaja, olenhan satoja kertoja kuvannut naissydäntä ja usein sanonut naisen miehessä rakastavan voimaa ja kypsää päättäväisyyttä -- nyt, kun todellisessa romaanissamme olen sankarina, mitä sinä rakastat minussa? Jotakin säännönvastaista, en tahdo suorastaan sanoa voimattomuutta, sillä silloin syyttäisin itseäni ehkä enemmästä kuin ansaitsen, vaan horjuvaisuuden päättäväisyyttä, jos niin saan sanoa." --
Tunnustus oli vaikea tehdä, mutta sanat ovat sydämestä lähteneet ja ilmaisevat toiselta puolen kyllä tahdonlujuuden puutetta, mutta toiselta puolen myöskin mielen suoruutta ja rohkeutta näyttäytyä semmoisena kuin oli. Kirjeestä näkee muuten, että Gummeruksen päätös mennä Canossaan osaksi johtui ulkoakin tulleesta vaikutuksesta. Professori Gustaf Frosterus, kouluylihallituksen jäsen, oli näet läheisenä tuttavana ja tavallaan sukulaisena hartaasti kehottanut häntä uudestaan hakemaan Kokkolan virkaa, ja professori C. G. von Essen, jolle Gummerus oli tunnustanut sisällisen levottomuutensa ja sen syyt, oli puhunut tähän tapaan: "Ei tuo ole minulle tuntematonta! Lähde sinä Kokkolaan ja lue siellä täydessä rauhassa papintutkintoa varten, ja jos huomaat, että olet kutsuttu papiksi, niin rupea siksi, kaikessa tapauksessa et ole viratta niinkuin nyt." Myöskin oli hän samoin kuin morsian arvellut, että Gummerus oli epäkäytännöllinen. --
Koko lukukausi kului Gummerukselta sisällisiin taisteluihin, joita rauhottaakseen hän lokakuulla alkoi Uuteen Suomettareen kirjoittaa pitkänlaista historiallista kertomusta ("Sadan leukaluut"). Muuten hänellä oli entistä hauskempi kotielämä Helsingissä sen johdosta, että Emmi sisar syyslukukauden alusta oli ottanut hoitaakseen veljiensä taloutta. Kun asuttiin yhdessä -- jollen erehdy, 8 saman perheen jäsentä -- ei siinä ikävä vaivannut. Emmistä oli pääkaupungissa tullut, kertoo veli, kiivas fennomaani, ja sanomatta mitään Kallelle, hän kirjoitti tämän morsiamelle ja kehotti häntä merkitsemään osakkeita seuraavan vuoden alusta ilmestyvää Morgonbladetia varten. -- Joulukuulla Gummerus pyysi saada uudestaan suorittaa käytännölliset kokeet uskonnon, historian ja maantiedon kolleganvirkoja varten. Kokeet onnistuivat nyt hyvänlaisesti, ja siitä hänen mielensä suuresti keventyi. Hän haki sitten jälleen tuota viransijaisuutta Kokkolassa, johon oli jo ollut määrätty, ja lähti siskoinensa jouluksi Sääminkiin. --
* * * * *
Joululomalla Gummerus vielä sepitti novellin ("Kaksi jouluaattoa"), jolla Uusi Suometar, "johon olen kiinnikasvanut", oli alottava vuosikertansa 1872. Tammikuun 10 p:nä hän lähti Kokkolaan, jonne tie Juvan, Mikkelin, Kangasniemen, Laukaan, Karstulan, Perhon, Ylivieskan, Kaustisen ja Alavetelin kautta teki 47 1/2 penikulmaa. Ajaen kyytihevosella isän antamassa reessä matka sujui nopeasti, vaikka hän ei tavannutkaan erästä toveria, maisteri Alopaeusta, joka samalla aikaa pyrki samaan päämäärään ja jonka kanssa hän oli tehnyt sopimuksen yhtymisestä; tietämättään he kumpikin vuoroonsa ajoivat toistensa ohi toisen ollessa talossa tien varrella. -- Seuraavan kuvaavan seikkailun Gummerus kertoo tältä matkalta: "Eräästä Kangasniemen majatalosta sain hyvän hevosen, mutta kyytimies ei tahtonut ajaa. Hiljaista hölkkää ja enimmäkseen kävellen kuljettiin pari kolme virstaa; kehotuksiini hän vastasi: 'Kyllä herra ennättää!' Minä tuskastuin, sillä Alopaeus oli vain pari väliä minun edelläni, ja mietin miten päästä nopeammin eteenpäin. Tapella miehen kanssa en sentään halunnut. Viisi virstaa oli siten kuhnailtu, kun minä pitkän vaitiolon jälkeen kysyin: 'Arvatkaapas mitä on noissa laatikoissa?' (Minulla oli kaksi kirjalaatikkoa reessä ajajan istuimen edessä.) -- 'No, mitä niissä lieneekään?' -- lausui kyytimies. -- 'Jos sen sanon, niin te peljästytte', sanoin minä. Hetki kului. -- 'Kuka herra on?' kysyi sitte mies. -- 'Eikö täällä ole puhuttu siitä kuuluisasta tohtorista, joka nykyään Suomessa matkustaa?' oli vastakysymyksenä Mies ei vastannut mitään, vaan vilkaisten minuun hän muutti hiljaa toisen jalkansa laatikon päältä. Taas kului hetki vauhdin paranematta. -- 'No, mitä noissa loovissa sitten on?' kysyi hän vihdoin. -- 'Niissä on kahden leikatun ruumiin päät, jalat ja sisukset', vastasin tyynesti, lisäten että niitä oli tutkittava lähimmässä kaupungissa. -- Mies asetti nyt äkkiä jalkansa kauas laatikoista, ja olisit nähnyt millä vauhdilla mentiin! Varmuuden vuoksi minä potkaisin toista laatikkoa, niin että se liikkui. Miehellä oli hyvä hevonen, mutta kyllä hän ajoikin, niin että monta kertaa pyysin häntä hellittämään, mutta ei se auttanut. Siinä tuokiossa oltiin perillä. Saatuani talonväen hereille -- oli näet yönaika -- tilasin kohta uuden hevosen. Mutta entinen kyytimieheni kertoi samassa mitä laatikoissa oli, ja kievarin isäntä ilmotti juhlallisesti, että 'semmoisille, jotka ihmisraatoja kuljettaa, ei anneta hevosta!' Siinä olin pinteessä. Minä käskin tuoda laatikot tupaan, mutta siihen ei kellään ollut halua. Vihdoin täytyi minun itse mennä noutamaan toinen laatikko tupaan, jossa oli paljo väkeä, markkinamiehiä y.m., jotka olivat heränneet ja uteliaasti ja pelokkaasti silmäilivät minua. Minä asetin laatikon tuolille takan eteen. Uteliaat kerääntyivät ympärille, vaikkeivät sentään aivan lähelle! -- 'Tunnetteko kalman hajua?' kysyin minä, ja pari ämmää oli sitä tuntevinaankin ja tukkivat nenänsä. Minä väänsin sitte hiilihangolla laatikon auki ja kehotin heitä katsomaan. Vähän epäröiden lähestyi muuan Laukaan talonpoika ja huudahti: 'Kirjojahan siinä vaan onkin.' -- 'Vieläkö tunnette ruumiinhajua?' kysyin akoilta! Nyt kerroin, etten ollutkaan mikään tohtori, että olin keksinyt koko jutun saadakseni tomppelimaisen kyytimieheni ajamaan. Mies itse kuuli selitykseni, kiroili ja oli nolo, ja ihmiset tuvassa nauroivat hänelle ääneen. Minä puolestani käytin tilaisuutta antaakseni heille pienen opetuksen. Jos lukisitte vähän enemmän ja perustaisitte kansakouluja, joissa lapsenne oppisivat lukemaan ja ymmärtämään, ettei pidä uskoa taikoja ja noitia, niin ette te eivätkä lapsennekaan pelkäisi laatikkoa, vaikka se sisältäisi mitä tahansa. -- 'Kyllä se oikein puhuu', arveli eräs kuulijoista. Minä lähdin eteenpäin, eikä minun enää tarvinnut kehottaa kyytimiehiä ajamaan. Sen pituinen se." --
Kokkola oli Gummeruksen syntymäkaupunki, mutta kun hän oli sieltä lähtenyt 5-vuotiaana, on ymmärrettävää, ettei hänellä voinut siellä olla montakaan tuttua; pikku tytöt, joiden kanssa hän muisti lukeneensa aapista, olivat jo keski-ikäisiä rouvia. Yhdessä Alopaeuksen kanssa hän vuokrasi asunnon, salin ja kaksi kamaria, erään rva Möllerin luona, mutta syömässä oli heidän käytävä Sergeiewillä (ravintolassa), jossa Gummerus tunsi ruokasalin huoneeksi, missä lapsena oli leikkinyt. Koulu antoi hänelle paljon työtä; ainoastaan yksi aamupäivä viikossa oli vapaa. Sitä paitsi hän antoi tunteja tyttökoulussa, ja sunnuntaisin oli hänellä aivan erikoinen tehtävä. Syystä että kaupungin kirkko oli uudistuksenalaisena ja maalaiskirkko kaukana, Gummerus joka pyhä klo 12 koulussa lyhyesti selitti päivän evankeliumin. Oppilaiden ohella kokoontui sinne muutakin yleisöä niin paljon kuin mahtui.
Gummerus ei kiittänyt uutta olopaikkaansa. Kaupunki oli hänestä ikävä, ilman mitään henkisiä harrastuksia. Kevätkauden loistokohtana olivat komeat kilpa-ajot päivällisineen ja iltamineen. Niistä puhuttiin viikkokausia ennen ja jälkeen. Jotta koulunopettajatkin voisivat olla mukana, tehtiin työtä laskiaistiistainakin, mikä luonnollisesti oli kovin vastenmielistä oppilaille. Muutoin vain kielittiin toisistaan. Niin esim. Gummerus kerran käydessään pappilassa sai kuulla mitä oli tehnyt, missä oli ollut ja mitä oli puhunut koko kuluneen viikon aikana. Ainoastaan apteekkari Wichmanin ja tullinhoitaja Winterin perheet muodostivat poikkeuksen, ja niissä Gummerus hyvin viihtyi. -- Pääsiäisviikoksi Gummerus oli aikonut Siikajoelle, mutta kurkkutulehdus esti häntä matkustamasta, ja tuskastuneena hän morsiamelleen valitti vankeuttaan. Neljän päivän päästä saatuaan lääkäriltä luvan matkustaa hän lähti "rakkaaseen Ylikannukseen" (Siikajoella hän ei enään ehtinyt käydä) vieraillakseen maakauppias Sahlgrenilla, "jossa olin tervetullut -- sen näin ja tunsin". Elettyään neljä päivää lapsuudenmuistoissaan Gummerus palasi. "Kun minun oli lähteminen, oli paljo ihmisiä kokoontunut tapaamaan 'pappilan Kallea', joka ilokseen huomasi, että hän ja hänen poika-aikansa kujeet olivat hyvässä muistissa. Muuan vanha mummo tahtoi osottaa minulle erikoista hyväntahtoisuutta ja teki sen tavalla, joka sai minut hyvälle tuulelle koko matkan ajaksi, vaikka tie oli kaikkea muuta kuin hyvä. Hän ilmotti, että hänellä oli jotain tärkeää ja salaista sanottavana, ja pyysi luvan seisoa reen kannaksilla, kunnes oltiin erillään muista ihmisistä. Minä suostuin, ja kun oli ajettu noin virsta, kuiskasi hän korvaani: 'Teidän pitää mennä naimisiin Sahlgrenin Fiian kanssa." --
Kotimatkan Sääminkiin Gummerus teki Siikajoen kautta. Siellä tapahtui, että Staava vihdoin antoi hänelle kihlasormuksen, mutta ei lupaa pitää sitä sormessaan! -- Kotona hän ei tällä kertaa kauan viipynyt. Useina vuosina oli Gummerusta vaivannut reumatismi, milloin hampaissa milloin muualla, ja nyt Juhannuksen aikana pisti hänen päähänsä lähteä Helsinkiin kylpeäkseen kuuluisan tohtori Ewerthin johdolla. Kuusi viikkoa hän siten oli parannuksilla, ollen erinomaisen tyytyväinen tulokseen. Elokuun alussa hän huudahtaa: "On kuin uuden elämän henki virtaisi suonissani. Kaikki tuntuu niin kirkkaalta, niin iloiselta, niin ruusunpunaiselta." Muuten oli aika kyllä tuntunut pitkältäkin, ja ainoa mainittava poikkeus oli ollut eräs huviretki Tallinnaan, jonka Gummerus teki heinäkuun lopulla Kaarlo Bergbomin ja muiden ystävien seurassa nähdäkseen mielenkiintoista keskiaikaista kaupunkia.
Kun Gummerus paluumatkallaankin Kokkolaan kävi Siikajoella, saivat hänen tuttavansa uutta aihetta udella, eikö hän sittenkään ollut kihloissa, mutta yhä täytyi hänen vastata kieltäen ja kiertäen. Asunnon hän nyt sai apteekkari Wichmanilla, jossa myöskin koulun rehtori Canth ja Gummeruksen entinen koulutoveri Anshelm Ebeling asuivat -- kaikki kolme poikamiehiä. -- Kokkolassa ollessaan Gummerus tähän saakka näyttää pysyneen jotenkin erillään kirjallisista puuhista, mutta tänä syksynä hän panee alkuun myöhemmän elämänsä tärkeimmän yrityksen. Siitä hän kertoo (10/9 1872) seuraavin sanoin: "Et voi aavistaa mitä minulla nyt on tekeillä, et, vaikka sanon muutamia päiviä sitte kirjoittaneeni painoylihallitukselle pitkän esityksen, jonka lähetin Emmille. Ei kukaan muu tiedä siitä mitään kuin hän, Jonathan ja nyt sinä. Niin, minä anon lupaa saada ensi vuoden alusta julkaista sanomalehteä; ja näytenumeroa varten olen tehnyt työtä joka hetki, jonka olen ollut vapaa koulusta. '_Kyläkirjasto_. Lukemisia erinäisissä aineissa Suomen kansalaisille' [todellisuudessa: 'Lukemisia Suomen kansalaisille eri aineissa'] on ajatellun lehden nimi. Luulet kai, että minä taas aion Helsinkiin. Ei, tänne jään kuitenkin. Että se tulee kannattamaan, uskon varmasti, ja jollei siltä näytä ensi vuoden alussa, niin ei siitä ole sen suurempi vahinko kuin että yritys raukeaa ja että olen menettänyt sen vähän mitä näytenumero maksaa. Jo kauan olen sitä miettinyt, aina siitä saakka kuin minä ja Hagman julkaisimme 'Luonnotarta' 1863, joka kannatti hyvin, mutta joka oli lakkautettava 1864, syystä että Krohn ryhtyi julkaisemaan samanlaatuista suurempaa lehteä, 'Maiden ja merien takaa'. Viime syksynä Krohn ehdotti, että me yhdessä panisimme toimeen samansuuntaisen lehden, mutta juuri suunnitelmasta emme sopineet, ja nyt uskallan yksin koettaa noudattaen omaa aatettani!"