Part 3

Kiviriippana kaikki mi painoi, nyt kirvoten irroittuu. Meren valtavan äänen kuulen, pian aukeepi virransuu.

Taas uusia löytöjä kohti, taas ryöppyhyn vuolaan veen. Ja ne rannan ruostuneet paadet iäks' jääköhöt paikoilleen.

* * *

Suljetun uutimen takana miksi lamppu niin himmeesti palaa? — Toisilleen tuli vierahiksi kaksi, jotka sen salaa.

Himmeni lamppu, ja öljy kuivi, uutta ei vuoda mistään. Viety on torille morsiushuivi kätköistä pyhäisistään.

Suljetun uutimen takana janoo kuihtuen palsamin kukat. Yöunen lohtua turhaan anoo sammuneet ihmisrukat.

Palsamin kuollehet kukkaset putoo, kellastuu joka lehti. Hämärän lukki seittiä kutoo. — Rakkaus kuolla jo ehti.

* * *

Oi säästä mun hiljaisuuttani ja tuskani pientä majaa. Mun täällä vuotavat kyynelveet, ja mä itken ilman rajaa.

Elä lähesty askelin hälisevin, suo kalmistolleni rauhaa. Mitä hautasin, et sitä ymmärrä, sit' en toitota julki ja pauhaa.

Mitä hautasin, et sitä ymmärrä, sinetöity on musta ovi. Ja jäljellä vain on hiljaisuus ja raadeltu ihmispovi...

* * *

Sä ellös sure kukkaa katkennutta, unelmaa särkynyttä elä itke! Ei suotta suuri puutarhuri Kohtalo puihimme iske, taimilavaa kitke.

Näät itää siemenet, myös vanhat juuret versoo, ja nuput piillehet saa valojuomaa. Taas kevät on ja toivo vihannoi, — lehviä kyyhky kantaa, etkö huomaa?

* * *

Etsin aatoksin ja askelin paikkaa, kussa kanssas lymysin.

Siellä lehvät leyhyi, heinät soi, siinti kirkkahana päivän koi.

Viserteli sirkut laulujaan, tulvi tuoksut puna-apilaan.

Löysin rauhan, suuren, suloisen hyväilyissä silmäin rakkaiden.

Sinne kaihomielin kuljen ain', vaikka kaukana oot, armahain.

* * *

Tunnetko, ystävä oi, että mä kurkotan sulle, ainoolle, rakastetulle kättäni lämpöisää.

Halki melskeisen ajan, ohitse taivahan rajan läntehen, jonne sä läksit, tuijotan yhäti vain.

Tunnetko, kuinka on sulle, ainoolle, rakastetulle auki mun sylini ain’? Vuodesta vuoteen kannan kaihoa täyttymätöntä, jonka jo ammoin sain.

Sammu ei sieluni tunne: lempi, min loihtusi loi. Käyköön kulkusi kunne, ah, sua ain' ikävöin.

Sulle mä päivin ja öin kurkotan kättäni, joskaan ystävä, enää et koskaan palata voi.

* * *

Jo syksy tulee, talvi myös ja raskas pettymys. Puutarhassa mun unteni käy turma, hävitys. Edessä portin, suljetun, on villiköynnös vain. — Jäin yksin. — Vietän muistoa rakkaitten vainajain...