Part 7

"Ikävää, etten häntä tavannut", sanoi hän iloisesti. "Minä luulin hänen kulkevan tästä ohi. Näyttää tulevan aika kuuma päivä. Istutaanpa jonnekin juttelemaan.

"Aivan varmaan", sanoi hän mr Direckille, "on Rendezvous koko paikkakunnan elähdyttävä sielu".

He kävelivät erääseen kohtaan ruusupuutarhan ja isojen puiden välimaalle, missä oli istuimia ja riippumattoja. Keskustelu koski aluksi Rendezvous'ta. "Heillä on Essexin somin puutarha", sanoi Manning. "Siihen ei ole mrs Rendezvous vikapää. Mrs Rendezvous'lla on kyllä maalauksellista silmää. Hän istuttaa lavoihin kukkia sikinsokin. Hän sanoo tahtovansa antaa niiden kasvaa miten hyväksi näkevät. Hän pitää romanttisesta epäjärjestyksestä. Mutta hän ei onnistu koskaan saamaan sitä aikaan. Kun eversti kävelee käytävää pitkin, niin kukat vaistomaisesti suoristautuvat... Siellä on portinpielessä eräs puu. Aikaisemmin se oli salava. Kaikki vanhat asujamet sen tietävät. Mutta eversti Rendezvous'n kylään muutettua se yrittää tehdä kunniaa. Tulos on ihmeellinen. Minä kuljin siitä äskettäin ohi ukko Windershinin seurassa. 'Katsokaas tuota vanhaa poppelia', sanoi hän. 'Se on salava', väitin minä. 'Ei', virkkoi hän, 'se _oli_ salava ennen eversti Rendezvous'n tuloa. Mutta nyt se on poppeli'... Ja, totta totisesti se _on_ poppeli!"...

Manningin täten aloittama keskustelu kohdistui vielä jonkin aikaa eversti Rendezvous'hun. Hänet kuvailtiin koko kummitukseksi tarmoltaan ja itsekuriltaan, kaiken höllyyden, velttouden ja leväperäisyyden ankaraksi vihamieheksi.

"Hän on tehnyt ihmeen paljon boyscout-liikkeen hyväksi näillä seuduin", sanoi Manning.

"Se on kitchenerismiä", sanoi Britling.

"Näinä toimikyvyn tylsyntäaikoina se on ilahduttava sotilaallinen ilmiö", sanoi Manning.

Poikettiin puhumaan boyscout-liikkeestä, ja mr Direck vertaili sitä Seton Thompsonin aloittamaan amerikkalaiseen liikkeeseen. "Teddy Rooseveltismiä", sanoi Manning. "Se on jonkinlainen vastavaikutus kaikelle liian helpolle ja turvalliselle."

"Se vastustaa puolestaan rappeutumista", sanoi mr Direck.

"Jos rappeutumista yleensä on olemassa", virkkoi mr Britling.

"Ellei rappeutumista olisi olemassa", sanoi Manning, "niin meidän sanomalehtimiesten täytyisi se keksiä"...

"Siinä on jotakin traagillista koko tuossa -- miten sitä nimittäisin? -- kitchenerismissa", arveli mr Britling. "Täällä se häärii pysytellen mahtipontisena ja yrittää epätoivoisesti pysyttää koko maata mahtipontisena. Tämä kaikki siitä syystä, että jonakin päivänä voi tulla sota Saksan kanssa. Jos näet Saksa _on_ mieletön. Tuo sota se nyt kimalaisena surisee Rendezvous'n pääkopassa ajaen häntä tälläkin hetkellä pitkin tietä Market Saffroniin -- hän kulkee aina tietä pitkin, koska se on rasittavampaa -- pölyssä ja auringonpaahteessa. Sen sijaan että hän istuisi täällä tarinoimassa...

"Muuten", sanoi mr Britling, "en ollenkaan usko sodan syttymiseen. Rendezvous hikoilee luullakseni suotta. Minä en voi uskoa tuohon sotaan. Se ei ole tullut neljäänkymmeneen vuoteen. Se jäänee kokonaan tulematta."

Päätään nyökäyttämällä hän viittasi saksalaiseen kotiopettajaan, joka tuli näkyviin nurmikon poikki kulkien, vakavassa keskustelussa mr Britlingin vanhimman pojan kanssa.

"Katsokaahan tuota hauskaa henkilöä. Siinä hän on, _Echt Deutsch_ jos kukaan. Katsokaahan poikaani! Voitteko kuvitella nuo kaksi verisessä taistelussa keskenään? Sehän on naurettavaa. Maailma käy yhä järkevämmäksi. Balkanilla voidaan vielä tapella; Balkanin valtiothan ovat monessa suhteessa sivistyksen kaukaisinta jälkijoukkoa. Mutta ajatella siivojen maiden kuten tämä tai Saksa lankeavan verenvuodatukseen! Mahdotonta... Kun näen Rendezvous'n rehkivän ja rehkivän, alan ymmärtää, kuinka Saksa paran täytyy rehkiä. Minä alan ymmärtää, kuinka tuiki kyllästyneen maantiemarsseihinsa, pölyyn, kuumuuteen ja iankaikkiseen harjoittamiseen ja pakkoon Saksan täytyy ruveta olemaan... Minä tunnen sääliä eteläsaksalaisia kohtaan. Tämä ukko Manning tuo aina mieleeni Itävallan. Ajatelkaahan, että Saksa tulee kuten Rendezvous jonakin sunnuntaiaamuna jäykästi tuijottelemaan yli Itävallan aidan. 'Tulehan kelpo retkelle, mies! Pysy kunnossa!'..."

"Mutta otaksukaamme, että tämä Balkanin selkkaus kääntyy vakavaksi", sanoi Manning.

"Eipä se ole kääntynyt eikä käännykään. Ja vaikka niinkin kävisi, niin me pysyttelisimme erillämme."

"Mutta otaksukaamme, että Venäjä hyökkää Itävallan kimppuun ja Saksa Ranskaan -- siepaten ehkä Belgian mennessään."

"Silloin me tappelisimme. Tietysti. Voisiko kukaan muu kuin synnynnäinen tylsämielinen olettaa, ettemme me tappelisi. Ne tietävät, että me sen tekisimme. Eivät ne niin järjettömiä ole, saksalaiset. Mutta koko juttu on mieletön. _Miksi_ Saksa hyökkäisi Ranskan kimppuun? Sehän olisi samaa kuin jos tämä Manning äkkiä sieppaisi kirveen ja alkaisi ahdistaa Edithiä... Se on vain heidän sotilaskirjailijainsa haavetta. Koulupoikajuttuja. Eikö tämä ole kaunis ruusu? Edith istutti sen vasta viime vuonna... Minä inhoon koko puhetta sodasta ja sotahuhuista... Se on ärsyttänyt minua koko elämäni. Ja pahemmaksi ja tyhjemmäksi se käy vuosi vuodelta..."

2.

Juuri sillä hetkellä kuultiin kova pamahdus...

Mutta mr Britlingiä, mr Manningia ja mr Direckiä se pamahdus ei vähimmässäkään määrässä häirinnyt tai tehnyt levottomiksi. Se näet oli liian kaukana tämän pyöreän maan pinnalla voidakseen kuulua tai näkyä mr Britlingin asunnolle. Joka tapauksessa pamahdus oli ankara. Se sattui avoimella paikalla lähellä erästä virtaa, joka juoksee halki vilisevän itämaisen kaupungin, kaupungin, joka on täynnä valkoisia minareetteja ja jota ympäröivät hehkuvan iltaruskon valaisemat kaljut kukkulat. Pamahduksen aiheutti eräs musta käärö, jonka Itävallan arkkiherttua Frans Ferdinand suurta mielenmalttia osoittaen oli juuri heittänyt pois avoimesta automobiilistaan, jonne se paria sekuntia aikaisemmin oli rantalaiturilta käsin viskattu. Se räjähti iskiessään katukiveen kulkueen seuraavain ajopelien edessä, särki automobiilin etuosan kappaleiksi ja haavoitti siinä istuvan ajutantin sekä useita katselijoita. Viskaajan ottivat lähelläolijat kohta kiinni. Kulkue pysähtyi. Kirkasvärisiin vaatteisiin puetussa kansanjoukossa syntyi suunnaton liike, ankara kiihoittuminen, joka muodosti mitä suurimman vastakohdan Matching's Easyn sunnuntaiselle rauhalle.

Mr Britling, joka ei räjähdystä ensinkään kuullut, jatkoi esitystänsä, jossa hän kosketteli maailman yleistä järkevyyttä ja länsimaiden rauhan käytännöllisesti katsoen varmaa luonnetta.

3.

Välipala oli taas pieni ulkoilmajuhla. Oli tullut kolme uutta vierasta; he olivat ajaneet Lontoosta moottoripyörällä, jossa oli sivuvaunu. Kaksi naishenkilöä ja yksi mies, jotka kaikki näyttivät sisaruksilta ja olivat ilmeisesti tehneet hilpeydestä johtavan periaatteensa. Aavistukset hockey-pelin alkamisesta, jotka olivat leijailleet mr Direckin tajunnan laitapuolilla aina hänen saapumisestansa asti, tihenivät ja lisääntyivät -- -- Hän alkoi tajuta, että hänen piti ottaa peliin osaa...

Hän päätti olla pelaamatta. Hän uskoi asiansa useille henkilöille. Hän sanoi sen mr Britlingille, ja mr Britling vastasi: "Me teemme teistä puolustajan, niin että saatte suorittaa iskun silloin tällöin tarvitsematta liikaa hyöriä. Teidän on vain muistettava lyödä kepin lappeella ja olla kohottamatta sitä yli olkapään." Hän sanoi sen Teddylle, ja Teddy vastasi: "Minä neuvon teitä ehdottomasti pukeutumaan niin ohueen kuin soveliaisuus suinkin sallii. Pistäkää kaulus ja kaulaliina taskuunne ennen pelin alkua. Hockey on oikeastaan talvipeli". Hän sanoi sen tätimäiselle, nenälliselle vanhalle neidille, joka vastasi melkein kateellisesti: "Kaikkia pyydetään peliin, minua ei. Minä pidän lapsenvaunuista huolen. Eihän pitäisi olla kateellinen. Mutta minä en ymmärrä, miksi minä en saa olla pelissä mukana. En minä toki niin ikäloppu ole." Hän sanoi sen Hughille, joka varoitti häntä valitsemasta särkynyttä keppiä. Hän mietti, olisiko ehkä parasta sulkeutua huoneeseensa tai lähteä kävelemään Claveringsin puistoon. Mutta silloinhan hän ei näkisi miss Corneriä, joka varmasti tuntui ottavan peliin osaa. Toisaalta, jos hän tapaisikin neidon, mutta tekisi ehkä itsensä naurettavaksi hänen nähtensä, min viheriän silkkiverhon ja kultaisten fasaanien tekemä vaikutus haihtuisi olemattomiin.

Hän päätti odottaa kunnes neiti ilmestyisi ja sitten ilmoittaa hänelle aikovansa jäädä pelistä pois. Hän ei tahtonut herättää neidissä epäilystä, ettei hän olisi peliin kykenevä.

Mr Carmine saapui automobiilillaan, mukanansa kaksi hindulaista ja eräs herra, joka oli ollut Alaskassa kullanhaussa, perhe, joka oli ollut edellisen illan tanssiaisissa, ilmaantui jälleen ja vihdoin saapui mr Teddy erikoisine hockeykeppeineen sekä miss Corner lapsenvaunuja lykäten. Vielä tuli joukko muitakin. Ensimäisessä sopivassa tilaisuudessa mr Direck veti puoleensa miss Cornerin huomion, välittämättä senjälkeen kenestäkään muusta.

"En minä osaa tuota hockeyta pelata", sanoi mr Direck. "Minä tunnen itseni siinä epävarmaksi. Se ei ole mikään amerikkalainen peli. Jos olisikin kysymyksessä pesäpallo -- --!"

Hän salli miss Cornerin otaksua hänen olevan oikea väkiveikale pesäpallopelissä.

"Jos joudutte minun puolelleni, niin muistakaahan lyödä pallo minulle."

Mr Direckille selvisi, että hän sittenkin tulisi pelaamaan hockeyta.

"No niin", sanoi hän, "jos minun nyt välttämättä on hockeyta pelattava, niin minä pelaan sitä. Mutta enkö voisi saada hiukan harjoitella ennen pelin alkua?"

Miss Corner nouti kaksi keppiä ja pallon ja alkoi neuvoa mr Direckiä. Hän sanoi mr Direckillä olevan tarkan silmän. Pikkupojat olivat peliä vainuten hakeneet keppinsä ja yhtyivät joukkoon. Eilisiltaisen vierailijan rouva tuli näkyviin hameet nostettuina ja varustettuna pelottavilla säärensuojusteilla. Runsaine, kauniine hiuksineen, jotka jo pyrkivät hajalle, hän näytti lyhyeltä, tanakalta valkyrialta, joka on laskeutunut maahan hevosensa selästä. Hänen katseensa oli kirkas ja vakaa.

4.

Hockey, sellaisena kuin sitä pelattiin Matching's Easyn Dower Housessa ennen sotaa, oli peliä, johon sisältyi paljon vaaraa, ruumiinliikuntoa ja ystävällisyyttä. Paitsi vaunuissaan lepäävää pikkulasta ja ulkonaisesti rauhallista mutta sisäisesti kiehahtelevaa tätiä, joka lykkäili vaunuja juuri pahimman vaaran paikalla, verkottoman maalin takana, ottivat siihen osaa kaikki. Ruumiinrakenteeltaan soveliaimmat ja peliin tottuneet henkilöt toimivat hyökkääjinä, vähemmän perehtyneet olivat puolustustyössä etulinjan takana, vanhahkoja, heikkoja ja lihavia henkilöitä käytettiin etupäässä maalin edessä esteinä. Useilla pelaajilla oli tukevat säärystimet, jotka muuten pelin käynnissä ollessa edellytettiin olevan kaikilla.

Pelivalmistuksiin kuului ensinnäkin kiusallinen puolueiden valikoiminen eli "poimiminen", kuten sitä nimitettiin. Mr Britling, läpikuultoiseen flanellipukuun puettuna ja hockeykeppi kädessään, antoi kovalla äänellä merkin sen alkamiseen edeten samalla hockeykentän keskelle. "Poimimaan! Poimimaan!" kertasivat nuoret Britlingit annettua kehoitusta.

Mr Direck huomasi pitkän, kumarahartiaisen miehen, jolla oli pitkä tukka, pitkät harittavat sääret, vielä pitemmät valkoiset flanellihousut ja kasvot, jotka tuntuivat jossakin määrin tutuilta. Hän jutteli erittäin tutunomaisesti Manningin kanssa, ja yht'äkkiä mr Direck muisti juuri Manningin viikkolehdessä _The Sectarianism_, jossa joku pureva pilapiirtäjä elähdytti kirpeätä tekstiä, tutustuneensa Manningin toverin hahmoon. Sehän oli Raeburn, viekas Raeburn, puoluejärjestelmän tyypillisin tuote... No niin, se kuului Englannin tapoihin. "Tulkaa, täällä poimitaan!" huusi Britlingeistä nuorin tarttuen mr Direckiä käsivarteen. Kävi ilmi, että mr Britling ja eilisiltainen päivällisvieras, jonka nimeä mr Direck ei saanut koskaan tietää, olivat parhaillaan poimimassa.

Nimiä huudettiin. "Minä otan Cecilyn!" kuuli mr Direck mr Britlingin sanovan aivan kirkkaalla äänellä. Poiminnan edistyessä ryhmittyivät henkilöt kahdeksi vastakkaiseksi puolueeksi. Eräät nimet näyttivät aiheuttavan vaikeuksia. Mr Britling sanoi, osoittaen voimakkaammalta näyttävää hindulaista gentlemannia: "_Te_ sir."

"Minä havittelen mr Dinksiä", sanoi mr Britlingin vastustaja.

Mr Direck arvasi mr Dinksin tulevan hänen hockeynimekseen.

"Te olette _meidän_ puoluettamme", sanoi mrs Teddy. "Luullakseni te saatte pelata oikeanpuolisena hyökkääjänä ja pitää tarkoin silmällä Cissiä."

"Koetan tehdä voitavani", vastasi mr Direck. Puolueen kapteeni vahvisti hänen virkamääräyksensä.

Keppi, jonka hän oli saanut, oli aika raskas ja tukeva; pallo oli kova krikettipallo... Hän päätti olla hyvin kiltti Cecilyä kohtaan, ja katsoa, ettei häneen sattunut.

Puolueet asettuivat paikoilleen, ja mr Direck alkoi havaita jonkinlaista järjestystä. Keskellä seisoivat mr Britling ja vastapuolueen kapteeni; pallo oli heidän välissään. He valmistautuivat aloittamaan peliä. Samassa linjassa kuin he oli neljä muuta hyökkääjää. Ne näyttivät kaikki vilkkaalta ja tarmokkaalta väeltä, ja mr Direck olisi toivonut itselleen enemmän luottamusta puolustaakseen omaa eloisaa ulkonäköänsä. Britlingin pojat häärivät kummankin keskushyökkääjän takana. Sitten seurasi kummallakin puolella epämääräisempänä rivinä kolme puolustajaa, kiltimmän näköisiä ja vuosiltaan kypsempiä henkilöitä. Heihin kuului mr Raeburn, jolla katsottiin olevan suuret luontaiset taipumukset hockey peliin, mutta jolta puuttui kokemusta. Mr Raeburn oli mr Direckin takana. Mrs Britling oli keskuspuolustaja Mr Direckin puoleisessa kulmassa oli pieni kuusi- tai seitsenvuotias tyttö ja maalin edustalla automobiilitakkiin puettu rouvasihminen sekä eräs erittäin lyhyt mies, jota mr Direck ei ollut aikaisemmin huomannut. Mr Lawrence Carmine, jonka housunkannattimissa nähtiin rikkaita itämaisia koruompeleita, oli tämän puolueen maalinvahtina.

Keskushyökkäävät suorittivat pienen nopean seremonian. He iskivät keppinsä maahan ja koputtivat niitä sitten toisiinsa. "Yks'", sanoi mr Britling. Seremonia uudistettiin. "Kaks'"... "Kolme."

Pam! Mr Britling sai pallon ja lähetti sen kohti lyhempää ja tanakampaa pikku-Britlingiä, joka oli mr Direckin kapteenin takana. Pam! Nyt se oli matkalla Teddyn luo. Pam! Se tuli suoraan kohti mr Direckiä.

"Suurenmoista!" sanoi hän valmistautuen iskemään.

Samassa lehahti luokse jotakin sinervää, sieppasi pallon ja ampui sen hänen ohitsensa. Se oli Cecily Corner, joka rinnan Teddyn kanssa juoksi tuulen nopeudella kohti Raeburnia.

"Hei!" huusi mr Raeburn, edeten, kuten mr Direckistä tuntui, sopimattomin ja uhkaavin elein kohti Cissiä.

Mutta ennenkuin mr Direck ehti sopeuttaa tajuntaansa tähän asiain uuteen vaiheeseen, oli Cecily kulkenut jalosukuisen gentlemannin ohi yhtä salaperäisen helposti kuin hän äsken oli lehahtanut mr Direckin vieritse ja kuljetti palloa kohti sitä sekalaista _Landwehr_-joukkoa, jonka piti toimia puolustajana mr Direckin puolella.

"_Senkin_ villikissa!" huusi mr Raeburn ja ryhtyi erinomaisen vilkkaaseen takaa-ajoon liittäen käsivarsien ja jalkojen pituuteen eräänlaisen keskitysvoiman, jota hänessä sitä ennen ei ollut voinut havaita.

Mr Raeburnin avuksi juokseva Britlingin poika oli hänen soma vastakohtansa. Aivankuin maamullero avustamassa meriankeriasta. Mr Direckin edessä tanakka pikkumies oli vilkkaassa liikkeessä. Teddy avusti hyökkäystä kentän keskipaikkeilla huutaen "keskelle!", ja mr Britling, pyöreänä ja päättäväisenä, riensi uhattua maalia kohti. Mutta mrs Teddy, joka juoksi yhtä vikkelästi kuin hänen sisarensa, oli Teddyn ja pallon välissä. Läiskis! Pikkumiehen ja Cecilyn kepit paukahtivat toisiinsa. Kepit ja jalat kasautuivat sekasortoiseksi joukoksi, jossa pieni mies näytti yrittävän hakata poikki Cecilyä niinkuin puita hakataan poikki. Cecily koetti lähettää palloa puolueensa keskushyökkääjälle, mutta se oli myöhäistä -- mrs Teddy oli siepannut sen ja pyrähti nyt kiivasta vauhtia kohti mr Britlingin maalia. Mr Direck katsoi olevansa velvollinen yhtymään hyökkäykseen. Niin, hänen oli seurattava mrs Teddyä ja jos niin sattui pelastettava pallo ja toimitettava se joko takaisin hänelle tai kapteenille tai vasemmanpuolisille hyökkääjille, aina asianhaarojen mukaan. Se oli päivänselvää.

Hänen hetkensä tulikin. Pieni, pelottaviin säärivarustuksiin puettu rouva, joka edellisenä iltana oli ollut Dower Housessa päivällisillä, ahdisti urheasti mrs Teddyä. Yhteentörmäyksen hämmingistä selviydyttyään pallo lipui mr Direckin ulottuville. Mihin se oli lyötävä ja miten? Tilanne vaati hetkisen harkintaa.

Mutta nyt alkoi Dower House-tyylisen hockeyn vapaa järjestys ilmaista vaikutustaan. Mr Direck huomasi vihdoinkin pitkän hindulaisen nuorukaisen, joka voimaa täynnä ja häviötä varoen oli aluksi sijainnut jotenkin etäällä vastapuolueen oikealla siivellä. Välittämättä pelin muodollisuuksista ja säännöllisestä menetelmästä tämä nuori mies oli päättänyt viipymättä ja maksoi mitä maksoi iskeä palloa kelpo tavalla. Hän syöksyi kuin aasialainen rajumyrsky yli kentän huolimatta mr Britlingin kielloista ja puolueensa strateegisesta asemasta. Mr Direck huomasi hänet vasta välittömässä läheisyydessään. Tapahtui yhteentörmäys josta selviydyttyä mr Direckistä tuntui, että toinen puoli hänen kasvojaan oli ainaiseksi litistynyt. Hän päätti kuitenkin urheasti käydä verraten unisen pallon kimppuun. Hänen ja horjuvan, mutta yhä päätteliään hindulaisen kepit kalahtivat jälleen yhteen, ja mr Direck pääsi voitolle. Kokenut hockeyn pelaaja ei olisi kyennyt taitavammin lähettämään palloa kapteenille...

"Hyvin tehty!"

Suosionosoitus tuli varmaankin lontoolaisten vieraiden joukosta.

Olihan tämä _sentään_ peliä!

Pallo liikkui muutamia kertoja nopeasti edestakaisin poikki kentän. Tämä puoli ahdisteli ankarasti. Sekalaiset puolustajat ja muut pyrkivät innokkaasti uhattua maalia kohti. Mr Britlingin puolue menetti nopeasti järjestystänsä. Toinen sivuvaunussa saapuneista naisista ja urhea hindulainen olivat siirtyneet toimimaan puolustajina, ja heidän joukossaan eräs silmälaseilla varustettu herrasmies heilutti keppiänsä melkoisesti korkeammalle kuin mitkään pelisäännöt sallivat. Mr Direckin kapteeni ja molemmat Britlingin pojat riensivät mukaan mylläkkään. Mr Britling, joka mr Direckin mielestä näytti liian demagogiselta ollakseen kapteeni, juoksi hankin joukkonsa jäljessä huutaen kaikin voimin.

Britlingin maalin edustalla tapahtuva kamppailu ei ollut enää peliä, vaan jotakin tappelun ja kansankokouksen väliltä. Mr Britlingin maalinvartijan kuultiin huutavan: "Minä en voi _nähdä_ palloa! _Nostakaa jalkojanne!_" Temmeltävä joukko liikkui kohti maalipylväitä. "Minun sääreni!" huusi mr Manning. "Ei, älkää _niin!_"

Läiskis ja taas läiskis!

"Maali!" huusi moottoriherra. "Maali!" huusivat Britlingin pojat... Mr Manning, maalinvartija, lähti hakemaan palloa, mutta toinen Britlingin pojista ennätti kohteliaasti hänen edellensä.

Joukon jännitys laukesi, ja aljettiin vetäytyä takaisin pitkin kenttää.

"Ei ole hyvä parveutua maalin luo tuolla tavalla", selitti mr Britling seuralaisilleen hiukan kiukkuisella äänellä. "Pitäisi pysyä erillään eikä tunkea toistensa tielle."

Sitten hän meni tutunomaisesti nuoren hindulaisen luo tekemään joitakin hänen liikehtimistään koskevia rajoittavia huomautuksia.

Mr Direck peräytyi Cecilyä kohti. Hän oli palavissaan ja hiukan kolhiintunut, mutta, kuten tuntui, ei mitenkään häpeään joutunut. Hänhän oli voittajain puolella.

"Ottakaa nuttu yltänne", sanoi Cecily. Se oli hyvä ajatus.

Moni oli jo tehnyt niin; rajaviivalla näkyi nopeasti riisuttuja takkeja ja muita vaatekappaleita toinen toisensa vieressä. Automobiilitakkiin puettu rouvashenkilö sitävastoin napitti nuttunsa leukaa myöten.

"Yksi maali tehtynä", sanoi pienempi Britlingin poika.

"Me emme ole vielä alkaneet, Sunny", virkkoi Cecily.

"Sonny! Se on amerikkalainen muoto", sanoi mr Direck.

"Ei. Me nimitämme häntä Sunny Jimiksi", sanoi Cecily. "Nyt siellä aloitetaan uudelleen."

"Sunny Jim on myöskin amerikkalainen nimi", virkkoi mr Direck palaten asemilleen.

Taistelu alkoi uudelleen. Ja pian selvisi, ettei ensimäisen maalin saannissa ollut vielä tullut kysymykseenkään totinen ponnistelu. Teddy ja Cecily muodostivat pelottavan tehokkaan yhdistelmän. Heidän loistavia hyökkäyksiään vastaan, joita äkilliseen, mutta vaikuttavaan tapaan tuki hindulainen heidän oikealla puolellaan sekä johti valtavin huudoin mr Britling (keskustasta), mr Direck, sivuvaununainen ja mr Raeburn taistelivat turhaan. Erään nopean etenemisen pysähdytti vain automobiilitakki, jonka poimuissa pallo säilyi, kunnes saapui apua; toisen ehkäisi mr Raeburnin pelottava isku, joka sai pallon nuorimman Britlingin päätä hipoen viilettämään kentän toiseen päähän; kolmas päättyi siten, että Cecily toimitti pallon nopeasti oikealla puolella olevalle vanhemmalle Britlingin pojalle, joka ampui sen nopeasti ja selvästi maaliin mr Lawrence Carminen puolustavaan eleiden muodostaman ristikon läpi. Sitten sai mr Britlingin puolue hyvin pian toisen maalin ja kohta kolmannenkin.

Nyt mr Britling kuulutti kovalla äänellä, että "puoli aikaa" oli kulunut ja selitti mr Direckille, että toisen puolen saatua kolme maalia katsottiin puolet ajasta kuluneeksi, pidettiin viiden minuutin lepohetki ja vaihdettiin puolia. Kaikki olivat palavissaan ja tyytyväisiä lukuunottamatta automobiilitakkiin puettua rouvashenkilöä, joka oli täysin viileä. Kaikkien silmistä loisti taisteluhalu eikä mikään varjo olisi sumentanut mr Direckin ehtoopäivän kirkkautta, ellei hän olisi tuntenut jonkinlaista sanoin selittämätöntä levottomuutta mr Raeburnin housujen vuoksi.

Huomattava on, ettei mr Direck ollut koskaan ennen nähnyt mr Raeburnia eikä tiennyt mitään hänen housuistansa.

Ne näyttivät olevan putoamassa. Alunpitäen ne olivat olleet verraten runsaat jalkain seutuvilla, ne oli käännetty, ja pelin kestäessä kerääntyi toinen flanellipoimu toisensa jälkeen mr Raeburnin nilkkoihin. Mikäli peli salli, käytti hän tavan takaa hyväkseen tilaisuutta kiertääkseen taas kaksinkerroin kuusi tuumaa tai enemmänkin tuota kasaantunutta kangasmäärää. Mr Direck tietysti luuli tuon menettelyn päättyvän onnettomasti. Hän ei tiennyt, että mr Raeburnin housut olivat kuin virta, että ne voivat olla lakkaamatta putoamassa silti koskaan loppumatta...

Mr Direckin mieleen kuvautui, kuinka tuo onnellisen tietämättömyyden tila yhtäkkiä häviää kamalan katastroofin tapahtuessa...

Tätä huolta lukuunottamatta mr Direck oli yhtä tyytyväinen kuin kuka muu hyvänsä.

Mainittu pelko kenties vaikutti haitallisesti hänen peliinsä. Ainakaan hän ei toisen puolen ajan kuluessa tehnyt mitään, mikä olisi häntä itseänsä tyydyttänyt. Cecily leijaili hänen yllään ja ympärillään, ja kymmenen minuutin kuluessa oli hänen puolueensa voittanut kaksi jälelläolevaa maalia. Tulos siis oli viisi yhtä vastaan, ja viisi maalia on Matching's Easyn pelisääntöjen mukaan "game".

Aivan lyhyen loman jälkeen tämä väsymätön väki alkoi uudelleen. Mr Direck pujahti tiehensä ja palasi puettuna valkoiseen silkkipaitaan ja vyön kannattamiin tennishousuihin, Tällä kertaa hän ja Cecily olivat samalla puolella, Cecily-Teddy yhdistelmä oli rikottu, ja hänen näytti pitävän asettua pelottavan Teddyn sijaan vasemmalle siivelle.

Tällä kertaa puolueet olivat paremmin valikoidut ja pelasivat pitkän, sitkeän ja tasaisen pelin. Yksi yhtä, yksi kahta, yksi kolmea (puoli aikaa) kaksi kolmea, kolme kolmea, neljä kolmea, neljä neljää vastaan...