Part 2

"Henri Duval, eräs naapureista, ammatiltaan hopeaseppä, kertoo olleensa yksi niistä, jotka ensimmäisinä menivät taloon. Vahvistaa ylipäänsä Musét'n kertomuksen. Heti kun olivat päässeet sisälle, sulkivat he oven jälkeensä, estääkseen kansanjoukkoa, joka aikaisesta ajasta huolimatta paikalle keräytyi, sisälle tulemasta. Kimeä ääni oli todistajan arvelun mukaan jonkun italialaisen. Oli varma, ettei se ollut ranskalaisen. Ei voinut varmuudella sanoa oliko se miehenääni; se saattoi olla naisen. Ei ymmärrä italiankieltä. Ei voinut eri sanoja erottaa, mutta korostus tuntui hänestä italialaiselta. Tod. tunsi m:me l'Espanayen ja hänen tyttärensä; oli usein puhellut heidän kanssaan. Todistaja on vakuutettu, ettei kimeä ääni ollut kummankaan vainajan.

"Odenheimer, ravintoloitsija. Tämä todistaja oli itse ilmoittautunut. Koska hän ei puhu ranskaa, otettiin hänen todistuksensa vastaan tulkin välityksellä. On syntynyt Amsterdamissa. Kulki talon ohitse ja kuuli hätähuudot. Ne kestivät noin kymmenen minuutin ajan. Ne olivat pitkiä ja venytettyjä — sangen kammottavia ja hirveitä. Todistaja oli yksi taloon sisälle menneistä. Vahvisti edellisen todistuksen, yhtä seikkaa lukuunottamatta. Oli varma että kimeä ääni oli miehen ääni — ja vieläpä ranskalaisen. Yksityisiä sanoja ei voinut erottaa. Ne oli lausuttu äänekkäästi ja lyhyesti — nähtävästi sekä vimman että pelon valloissa. Ääni oli raaka — ei niin kimeä kuin raaka. Toinen, matala ääni lausui useita kertoja sacré, diable ja kerran mon Dieu.

"Jules Mignaud, pankkiiri, Mignaud & Pojat yhtiön omistaja, Deloraine-katu. On vanhempi Mignaudeista. M:me l'Espanayella oli jonkun verran varallisuutta. Kahdeksan vuotta takaperin oli antanut asiansa hänen hoitoonsa. Toi hänelle usein pieniä summia talletettaviksi. Kolme päivää ennen kuolemaansa nosti tililtään 4000 frangia kullassa, jotka eräs lähetti vei hänelle kotiin.

"Adolphe Lebon, Mignaud & Poikain lähetti, kertoo, että hän tuona päivänä puolen päivän tienoissa seurasi m:me l'Espanaye'ta tämän kotiin, mukanaan 4000 frangia, kahdessa kukkarossa. Kun ovi avautui, ilmaantui m:lle l'Espanaye ja otti hänen kädestään toisen kukkaron, samalla kun vanha rouva otti toisen ja meni ylös. Hän poistui silloin. Tuohon aikaan hän ei nähnyt kadulla ketään. Morgue on hyvin hiljainen syrjäkatu.

"William Bird, räätäli, sanoo olevansa yksi niistä, jotka tunkeutuivat taloon. On englantilainen ja asunut kaksi vuotta Pariisissa. Oli ensimmäisiä portaille tultaessa. Kuuli riitelevät äänet. Matala ääni oli ranskalaisen. Ymmärsi muutamia sanoja, joita kaikkia ei kuitenkaan enää voinut muistaa. Kuuli selvästi sanat sacré ja mon Dieu. Samalla syntyi melua, aivan kuin olisivat useat henkilöt painineet keskenään, kuului rähisevää ryminää. Kimeä ääni oli sangen voimakas, paljon voimakkaampi kuin korkea. Todistaja vakuuttaa, ettei se voinut olla englantilaisen ääni. Hänestä se tuntui saksalaiselta. Se saattoi olla myös naisen ääni. Ei ymmärrä lainkaan saksaa.

"Neljä edellämainituista todistajista kutsuttiin uudelleen kuulusteltaviksi, jolloin he vakuuttivat että sen huoneen ovi, jossa m:lle l'Espanayen ruumis löydettiin, oli sisäpuolelta lukittu silloin kun joukkue tuli sinne. Kaikki oli täysin hiljaista, ei kuulunut minkäänlaista melua eikä valitusta. Kun ovi avattiin, ei sisäpuolella ollut ketään. Sekä perä- että etuhuoneen ikkunat olivat kiinni, mutta eivät suljetut. Etuhuoneesta käytävään johtava ovi oli suljettu ja avain oli sisäpuolella. Pieni huone talon etuosassa, neljännessä kerroksessa, käytävän päässä, oli avoinna, ovi raollaan. Tässä huoneessa oli kasattuna vuoteita, vanhoja laatikoita y.m.s. Tämä kaikki siirrettiin syrjään ja tutkittiin. Ei tuumankaan ala koko talossa jäänyt tutkimatta. Uunit tutkittiin työntämällä niiden sisään pitkävartisia harjoja sekä ylös- että alaspäin. Talo oli nelikerroksinen ja oli siinä lisäksi vinttihuoneita. Katolla oleva laskuovi oli lujasti kiinni naulittu, sitä ei näytty avatun vuosikausiin. Ajan, joka kului siitä kun kuultiin riitelevät äänet siihen saakka kun huoneen ovi murrettiin auki, arvasivat todistajat eri pitkäksi. Muutamat väittivät sen kolmeksi, toiset vähintään viideksi minuutiksi. Ovi saatiin helposti auki murretuksi.

"Alfonzo Garcio, haudankaivaja, kertoo asuvansa Morgue kadulla.. On syntyisin espanjalainen. Kuului taloon tunkeutuneeseen joukkoon, mutta ei kulkenut portaita ylös. On kivuloinen ja pelkää kiihtymyksiä. Kuuli riitelevät äänet. Karkea ääni oli ranskalaisen. Ei voinut kuulla sanoja. Kimeä ääni oli hänen mielestään varmasti englantilaisen. Todistaja tosin ei ymmärtänyt englantia, mutta tekee päätelmänsä äänenpainosta.

"Useat jälleen esiinkutsutut todistajat vakuuttivat, että neljännen kerroksen huoneiden kaikki savupiiput ovat niin ahtaat, ettei niiden kautta mikään inhimillinen olento voi talosta poistua. Siitä huolimatta, kuten kerrottu, työnnettiin pitkävartinen harja talon kaikkien savupiippujen läpi. Ei ole olemassa mitään takakäytävää, jota pitkin kukaan olisi päässyt talosta poistumaan sillä aikaa kun naapurit pitivät portaat miehitettynä. M:lle l'Espanayen ruumis oli niin lujasti tungettu uuninpiippuun, että se saatiin ulos vasta kolmen tahi neljän läsnäolevan voimilla.

"Paul Dumas, lääkäri, kertoo että hänet kutsuttiin paikalle noin päivänkoiton tienoilla toimittamaan ruumiidentarkastusta. Ne makasivat silloin molemmat vuoteella siinä huoneessa, josta m:lle l'Espanayen ruumis löydettiin. Nuoren tytön ruumis oli hirveästi pahoinpidelty ja runneltu. Se seikka että ruumis oli työnnetty uuniin, riitti kyllä tämän selvitykseksi. Kurkku oli tiukasti yhteenpuserrettu. Aivan leuan alla oli useita naarmuja ja kaikkialla kaulassa sinisiä täpliä, jotka silminnähtävästi johtuivat sormien puserruksesta. Kasvot olivat väriltään kauhistuttavat ja silmät ulospullistuneet. Kieli oli puoleksi poikkipurtu. Toinen runneltu kohta oli keskiruumiissa, se oli nähtävästi syntynyt polven painannasta. Herra Dumas'n mielestä m:lle l'Espanaye oli yhden tai useamman henkilön kuoliaaksi kuristama. Äidin ruumis oli hirveästi ruhjottu. Oikean olkavarren ja käden kaikki luut olivat enemmän tai vähemmän murskaantuneet. Kuolleen pää oli todistajan sen nähdessä erillään ruumiista ja niinikään sangen pahoin murskattu. Pää oli todennäköisesti leikattu irti jollain teräaseella kuten esim. partaveitsellä.

"Alexandre Etienne, kirurgi, oli herra Dumas'n mukana ruumiita tarkastamassa. Hän vahvistaa herra Dumas'n todistuksen ja otaksumat.

"Muuten ei tullut mitään tärkeää ilmi, vaikka vielä useita henkilöitä kuulusteltiin. Ei koskaan tätä ennen ole Pariisissa tapahtunut näin salaperäistä, kaikkine sivuseikkoineen niin täydelleen käsittämätöntä murhaa, — mikäli se todella on murha. Poliisi on aivan ymmällä — mikä tällaisissa asioissa harvoin sattuu. Ei selityksen häivettäkään ole ilmaantunut."

Lehden iltapainos kertoi, että koko Quartier St. Rochessa vallitsi yhä vielä mitä suurin kiihtymys, että kyseenalainen huoneusto oli uudelleen huolellisesti tutkittu, että todistajia oli yhä uudelleen kuulusteltu, mutta kaikki tuloksetta. Kuitenkin mainittiin jälkikirjoituksessa, että Adolphe Lebon oli pidätetty ja viety vankilaan — vaikkei, esitettyjen tosiasiain ohella, mitään raskauttavaa häntä vastaan ilmaantunut.

Dupin näytti seuraavan tämän jutun kulkua aivan erikoisella mielenkiinnolla — niinkuin luulin voivani hänen käyttäytymisestään päätellä, sillä hän ei puhunut asiasta sanaakaan. Vasta kun ilmoitettiin että Lebon oli vangittu, kysyi hän minun ajatustani asiasta.

Minä saatoin vain olla koko Pariisin kanssa yksimielinen siitä, että se oli ratkaisematon arvoitus. En nähnyt mitään keinoja murhaajain jäljille pääsemiseksi..

"Älkäämme tehkö päätelmiä pintapuolisten tutkimusten nojalla", sanoi Dupin. "Pariisin poliisi, jonka terävä-älyisyyttä niin usein toitotetaan, on viekas, mutta ei sen enempää. Se ei työskentelyssään noudata minkäänlaista muuta järjestelmällisyyttä kuin sitä, minkä kukin silmänräpäys sen eteen asettaa. Tällöin se kyllä tuo esiin koko joukon sääntöjä, mutta hyvin usein nämä vastaavat sitä tarkoitusta, johon pyritään, niin vähän, että tekee mieli ajatella herra Jourdainia, joka ojennutti itselleen yönuttunsa — pour mieux entendre la musique [paremmin kuullakseen musiikkia]. Tulokset, joihin nämä miehet johtuvat, eivät niinkään harvoin ole hämmästyttäviä, mutta niihin voidaan useimmiten päästä vain toimeliaisuuden ja ahkeruuden avulla. Missä näitä ominaisuuksia ei ole, siellä jäävät he pulaan. Vidocq esimerkiksi oli neuvokas ja kestävä. Mutta kun häneltä puuttui sivistystä ja ajatusten syvyyttä, niin eksyi hän alinomaa, liian innokkaasti työskennellessään tutkimuksissaan. Hän menetti oikean silmämäärän, sillä hän piti esinettä liian lähellä. Yhden tai pari yksityiskohtaa hän silloin saattoi nähdä tavattoman selvästi, mutta samalla hän välttämättömästi kadotti asian kokonaisuuden näkyvistään. Saattaa olla myös liian tarkka eikä totuus toki aina ole kaivosta otettavissa.

"Mitä nyt näihin murhiin tulee, niin tahdommepa tehdä asiassa muutamia havaintoja aivan itseämme varten, ennenkuin muodostamme siitä omaa mielipidettämme. Lähempi tutkiminen tulee tuottamaan meille hupia", (tämä sana tällä kohden käytettynä tuntui minusta sangen kummalliselta, mutta en kuitenkaan sanonut mitään), "ja sitäpaitsi on Lebon kerran tehnyt minulle palveluksen, enkä minä ole kiittämätön. Lähtekäämme ja tutkikaamme taloa omin silmin. Minä tunnen poliisiprefekti G:n, joten meidän on helppo saada tarpeellinen lupa taloon päästäksemme."

Tämän luvan me saimmekin, ja ennen pitkää läksimme Morgue kadulle, eräälle noita kurjia poikkikatuja Richelieu- ja St. Roche-katujen välissä.

Saavuimme perille myöhään iltapäivällä, sillä tämä kaupunginosa on kaukana asunnostamme. Talon löysimme helposti, sillä sen edustalla parveili yhä vielä joukko uteliaita, jotka tarkkaavasti tähystelivät sen suljettuihin ikkunaluukkuihin. Se oli tavallista pariisilaista mallia porttikäytävineen ja sen vieressä olevine portinvartijan asuntoineen. Ennenkuin astuimme sisään, kuljimme pitkin katua ylös, poikkesimme eräälle sivukadulle ja seisoimme sitten, vielä uudelleen sivulle käännyttyämme, vastapäätä talon takaosaa. Dupin katseli kaiken aikaa naapurustoa ja itse taloa erittäin huolellisella tarkkaavaisuudella, jonka perusteita en ymmärtänyt.

Sitten palasimme jälleen takaisin, saavuimme talon eteen, soitimme ja, esitettyämme valtuutemme, pääsimme viranomaisten ohi sisään. Menimme ylös portaita — huoneeseen, jossa m:lle l'Espanayen ruumis oli löydetty ja jossa molemmat ruumiit vieläkin olivat. Huoneen epäjärjestys oli jätetty, kuten tapa on, entiselleen. Minä en nähnyt mitään mitä ei "Gazette des Tribunaux" jo olisi esittänyt. Dupin tutki kaiken sangen tarkasti — teurasuhrien ruumiit muun mukana. Sitten menimme toiseen huoneeseen ja sieltä pihalle, koko ajan santarmin seuraamina. Tätä tutkimustamme kesti pimeän tuloon saakka, jolloin palasimme takaisin. Kotimatkalla poikkesi toverini hetkiseksi erään päivälehden toimistoon.

Olen jo maininnut että ystävälläni oli monenlaisia ominaisuuksia ja että minä mukauduin niihin. Tällä kertaa hänen kummallisuutensa ilmeni halussa välttää kaikkea keskustelua näistä murhista, — aina seuraavan päivän pävällisaikaan saakka. Silloin hän kysyi minulta, olinko huomannut mitään erikoista tapahtumapaikalla.

Tavassa, jolla hän lausui sanan "erikoista" oli jotain mikä minut, en tiedä miksi, pani kauhusta värisemään.

"En, en mitään erikoista", vastasin, "en ainakaan mitään, mitä emme sanomalehdistä jo tietäisi."

"Gazette ei ole, niin pelkään", vastasi hän, "kylliksi korostanut teon harvinaista julmuutta. Minusta näyttää että tätä arvoitusta pidetään ratkaisemattomana juuri niiden seikkain takia, joiden nopeimmin pitäisi johtaa sen ratkaisuun — tarkoitan sitä mikä meidän kannaltamme itse murhain suorituksessa on niin villiä ja liioiteltua. Poliisi ei voi ymmärtää sitä seikkaa ettei näillä murhilla ole mitään varsinaista aihetta — eikä niiden kauhistuttavaa suoritusta. Sitäpaitsi on se antanut sen seikan johtaa itseänsä harhaan, että kuultiin riiteleviä ääniä, mutta ei tavattu ketään muita kuin murhattu m:lle l'Espanaye, eikä murhaajilla liioin ollut mitään keinoa päästä poistumaan portaita ylös rientäväin ihmisten heitä huomaamatta. Huoneessa vallitseva epäjärjestys, jalat edellä uuninpiippuun sullottu ruumis, vanhan rouvan kauheasti ruhjottu ruumis, — nämä seikat yhdistettyinä jo esittämiini ja muihin asianhaaroihin, jotka kohta esitän, riittivät lamauttamaan poliisiviranomaisten voimat, sillä ne johtivat heidän kehutun vainuamistaitonsa täydelleen harhateille. He ovat tehneet tuon yhtä karkean kuin tavallisen erehdyksen, että ovat sekoittaneet harvinaisen ja salaperäisen keskenään. Semmoisissa tapauksissa kuin tämä ei pitäisi kysyä: 'mitä on tapahtunut?' vaan ennemminkin: 'eikö jotain tavatonta ole tapahtunut?' Näin tehden olen minä aivan helposti löytänyt ratkaisun tälle arvoitukselle, joka Pariisin poliisin mielestä on täysin ratkaisematon."

Minä tuijotin puhujaan sanattomana hämmästyksestä.

"Minä odotan nyt", jatkoi hän oveen kääntyen — "erästä henkilöä, joka, vaikkakin on syytön näihin kauheuksiin, kuitenkin on ottanut niihin osaa jollain tavoin ja jonka toivon selittävän meille salaisuuden. Odotan tätä miestä tulevaksi joka hetki — tänne, tähän huoneeseen. On kyllä mahdollista että hän ei tule, mutta luultavinta on että hän tulee. Jos hän tulee, niin meidän on pidätettävä hänet. Tässä ovat pistoolit, ja mehän tiedämme molemmat kuinka niitä on käsiteltävä, jos sattuisimme tarvitsemaan niiden apua."

Otin pistoolin, vaikka tuskin tiesin mitä tein tahi kuulin, samalla kun Dupin, ikäänkuin itsekseen, jatkoi puheluaan. Olen jo maininnut kuinka merkillinen ja unohtautunut hän tuommoisina hetkinä saattoi olla. Hän puhui minulle, mutta hänen äänessään oli, vaikkei se ollut lainkaan kova, sellaista painoa, jollaista käytämme kun puhumme jollekin pitemmän välimatkan päähän. Hänen silmänsä tuijottivat miltei ilmeettöminä seinään.

"Todistajain lausunnoista kävi ilmi, että riitelevät äänet eivät voineet olla noiden naisten. Tämä vapauttaa meidät täydelleen sitä mahdollisuutta huomioonottamasta, että vanha nainen olisi murhannut ensin tyttärensä ja sitten itsensä. Tästä mainitsen ainoastaan järjestelmällisyyden vuoksi, sillä m:me l'Espanayen voimat eivät varmaankaan olisi riittäneet tunkemaan hänen tyttärensä ruumista tuolla tavoin uuninpiippuun, eivätkä hänen oman ruumiinsa haavat ja ruhjeet anna vähintäkään tukea millekään itsemurhan arvelulle. Kysymyksessä on siis jonkun kolmannen henkilön tekemä murha, ja tämän kolmannen henkilön äänen on kuultu riitelevän. Nyt tahdon paljastaa sen — en tuoda täydellistä todistusta näistä äänistä — vaan sen, mikä niitä koskevissa todistajain lausunnoissa oli _omituista_. Huomasitteko te niissä jotakin erikoista?"

"Huomasin sen, että samalla kun kaikki todistajat yksimielisesti sanoivat karkean äänen omistajan olleen ranskalaisen, he kaikki olivat eri mieltä kimeästä äänestä."

"Niin kyllä, mutta omituisuus ei ole vielä siinä", sanoi Dupin. "Te siis ette huomannut mitään silmäänpistävää. Ja kuitenkin oli lausunnoissa jotain erikoisen merkillistä, Kimeään ääneen nähden ei omituisuus ole siinä, että todistajat olivat siitä erimieltä, vaan siinä, että he kaikki, pitäen sitä joko italialaisen, espanjalaisen, englantilaisen, hollantilaisen tahi ranskalaisen äänenä, olivat yhtä mieltä siitä että se oli vieraan ääni. Jokainen väittää jyrkästi, ettei se voinut olla hänen maanmiehensä ääni. Jokainen vertaa sitä — ei maanmiehensä ääneen — vaan ranskalainen pitää sitä espanjalaisen äänenä ja olisi kai muutamia sanoja erottanut, jos ymmärtäisi espanjankieltä. Hollantilainen tulee siihen tulokseen että ääni oli ranskalaisen, mutta mehän saamme lukea, että tämän todistajan lausunto otettiin vastaan tulkin avulla, koska hän ei osaa ranskaa. Englantilainen pitää sitä saksalaisen äänenä eikä osaa sanaakaan saksaa. Espanjalainen on varma, että ääni oli englantilaisen, mutta päättelee sen vain äänenpainosta, sillä hän ei puhu englanninkieltä.

"Me olemme nähneet", jatkoi Dupin, "kuinka eri tavalla todistajat ovat käsittäneet 'kimeän' äänen alkuperän. Kuinka ihmeellisen vierassointisen pitääkään siis todellisuudessa olla tuon äänen, josta tällä tavoin on voitu todistaa — jonka soinnissa Europan pääkansojen viisi jäsentä eivät voineet huomata mitään tuttua! Te sanotte, että voihan se olla jonkun aasialaisen tahi afrikkalaisen ääni. Pariisissa ei ole monta aasialaista enempää kuin afrikkalaistakaan, mutta tätäkään mahdollisuutta hylkäämättä tahdon nyt johtaa huomionne kolmeen seikkaan. Eräs todistaja sanoo äänen olleen enemmän raaka kuin kimeä. Kaksi muuta sanoo sitä äkilliseksi ja epätasaiseksi. Mitään sanoja — tai edes sanojen kaltaisia ääniä — todistajat lausuntojensa mukaan eivät kuulleet.

"Minä en tiedä", jatkoi Dupin edelleen, "minkälaisen vaikutuksen esitykseni tähän asti on teidän mieleenne tehnyt, mutta minä uskallan väittää, että oikein perustellut seuraukset, jotka todistajain lausuntojen tästä osasta voidaan arvata — jo itsessään riittävät herättämään arvelun, joka oli omiaan antamaan arvoituksen ratkaisun jatkuvalle työskentelylle uuden suunnan. Ja minä puolestani olen tältä perustalta jatkanut, mutta vielä en tahdo sanoa, minkälainen tämä arvelu on. Toivon teidän vain huomaavan, että se oli kyllin pätevä antamaan tutkimuksilleni tuossa huoneessa määrätyn muodon, määrätyn suunnan. Menkäämme ajatuksissamme takaisin tuohon huoneeseen. Mitä siis etsimme ensin? Keinoa, jonka avulla murhaaja on voinut poistua. Meidän tietenkään ei tarvitse mainitakaan, ettemme kumpikaan usko yliluonnollisiin ilmiöihin. Henget eivät ole murhanneet m:me l'Espanayea eikä hänen tytärtään. Murhantekijät olivat sangen ruumiillisia olentoja ja poistuivat ruumiillisina. Mutta millä tavoin? Tutkimme kutakin poistumistien mahdollisuutta erikseen. On selvää että murhaajat, joukkion alkaessa kiivetä portaita ylös taloon, olivat joko siinä huoneessa missä tyttären ruumis tavattiin, tahi sen viereisessä huoneessa. Niistä kahdesta huoneesta meidän siis on uloskäytävä etsittävä. Poliisi on perinpohjin ja joka suuntaan tutkinut lattiat, katot ja seinämuurit. Heidän silmältään ei kätketyinkään salakäytävä olisi jäänyt huomaamatta. Mutta kun en oikein luottanut heidän silmiinsä, niin käytin vielä omianikin. Tosiaankaan ei salakäytäviä ollut olemassa. Molemmat huoneista käytävään johtavat ovet olivat lujasti lukitut ja avaimet olivat sisäpuolella. Katsokaamme sitten uuninpiippuja. Nämä ovat tosin aivan pesän yläpuolella kahdeksan tai kymmenen jalan levyisiä, mutta heti ylempänä ne kapenevat niin, ettei edes isompi kissa voisi niiden kautta kulkea. Kun siis niitä käytäviä myöten, joista nyt olemme puhuneet, oli mahdotonta päästä pakoon, on meidän nyt ruvettava tutkimaan ikkunoita. Etuhuoneen ikkunoista ei kukaan olisi voinut paeta heti joutumatta kadulle kerääntyneiden kansanjoukkojen huomion esineeksi. Senvuoksi murhaajien on täytynyt paeta perähuoneen ikkunasta. Kun nyt näin vakuuttavalla tavalla olemme päässeet tähän loppupäätelmään, niin emme, ajattelevina järkiolentoina, saa luopua siitä näennäisten mahdottomuuksien esiintyessä. Ja meille jää vielä todistettavaksi, etteivät nämäkään näennäiset 'mahdottomuudet' todellisuudessa ole olemassa.

"Huoneessa on kaksi kohottamalla aukeavaa ikkunaa. Toisen eteen niistä ei ole kasattu huonekaluja ja on se siis täysin näkyvissä. Toisen alempaa osaa peittää, aivan kiinni työnnettynä, sängyn pääpuoli. Edellisen huomattiin olevan sisäpuolelta lujasti suljettu. Se vastusti voimakkaimpiakin ponnistuksia kun sitä koetettiin kohottaa. Vasemmalla puolen oli sen kehykseen näverretty reikä ja siihen oli lyöty melkein kantaansa myöten paksu naula. Toista ikkunaa tutkittaessa havaittiin siinäkin samanlainen laitos ja ponnistukset saada sitä auki päättyivät yhtä huonosti. Nyt oli poliisi täydelleen vakuuttautunut siitä, etteivät murhaajat olleet voineet paeta tätä tietä. Ja tästälähtien olisi pidetty liiallisena virkaintona, jos joku olisi kiskonut naulat ulos ja tahtonut avata ikkunat.

"Minun tutkimukseni menivät hieman pitemmälle yksityiskohtiin, ja ainoastaan siitä syystä että tässä oli juuri se kohta, missä noiden näennäisten mahdottomuuksien täytyi todellisuudessa osoittautua olemattomiksi.

"Päättelin siis näin a posteriori [havaintojen perusteella]. Murhaajat pakenivat jommankumman ikkunan kautta. Tämän huomioonottaen ei ikkunoita oltu voitu sulkea uudelleen sisäpuolelta, mutta siitä huolimatta ne tavattiin suljettuina. Tämä huomio sai poliisin kokonaan luopumaan enemmistä tutkimuksista tällä taholla. Ja ikkunat olivat todellakin suljetut. Niiden täytyi siis voida sulkeutua itsestään, siitä ei voinut olla epäilystä. Astuin kokonaan näkyvissä olevan ikkunan ääreen, vedin naulan ulos, mikä oli jonkun verran vaikeata ja koettelin saada ikkunaa auki. Mutta se vastusti minun kaikkia ponnistelujani. Siispä täytyi olla olemassa näkymätön vieteri, vaikkei se vielä selittäisikään naulojen arvoitusta. Huolellisesti etsittyäni löysinkin vieterin. Painoin sitä, ja kun tämä keksintö sinänsä tyydytti minua, en avannut ikkunaa.

"Nyt löin naulan jälleen kiinni ja tarkastelin sitä huolellisesti. Jos joku henkilö on mennyt tästä ikkunasta ulos ja lyönyt sen mennessään kiinni, on vieteri saattanut sulkea ikkunan, mutta naulaa, joka on täytynyt irroittaa, ei hän voinut enää saada paikoilleen. Nyt oli jäljellä vain se loppupäätelmä, että murhaajien oli täytynyt poistua toisen ikkunan kautta. Jos nyt otaksuttiin, että vieterit olivat molemmissa ikkunoissa samanlaiset, niin täytyi joko naulojen, tahi niiden kiinnitystavan olla erilaiset. Nousin sängyn patjalle ja tarkastelin sängynpään yli toista ikkunaa. Kurotin käteni ja löysin pian vieterin, jota painoin. Se oli, kuten olin otaksunutkin, aivan samanlainen kuin toisessakin ikkunassa. Nyt katsoin naulaa. Se oli yhtä paksu kuin tuo äskeinenkin naula, ja näytti olevan samalla tavoin kiinnitettykin — melkein kantaa myöten sisäänlyöty.

"Te ehkä luulette, että nyt olin voitettu, mutta kaikkea muuta, sillä tähän saakka olivat kaikki päätelmäni olleet oikeat. Olin tutkinut salaisuuden sen viimeistä niveltä myöten, ja tämä nivel oli tuo naula. Vaikka se oli tarkalleen tuon toisen naulan näköinen, sanoin itselleni kuitenkin: 'Tämän naulan laita ei voi olla niinkuin pitäisi'. Tartuin siihen, ja kanta sekä noin neljännestuuma itse naulaa jäi käteeni. Muu osa naulasta jäi näverinreikään, jossa se oli katkennut. Katkeama oli jo vanha (sillä sen reunat olivat ruostuneet) ja oli ilmeisesti syntynyt siten, että naulaa oli lyöty vasaralla liian kovasti. Panin nyt kädessäni olevan naulankappaleen huolellisesti reikäänsä takaisin, ja kas, siinä oli näköjään mitä ehjin naula, sillä eihän sen katkeamaa näkynyt ollenkaan. Nyt painoin vieteriä ja kohotin ikkunaa muutaman tuuman. Naula jäi rauhallisena paikalleen, se oli niin katkennut että jäljlläoleva osa seurasi ikkunan mukana. Suljin ikkunan jälleen, ja kaikki näytti olevan mitä parhaimmin paikoillaan.

"Tähän asti olin nyt ratkaissut arvoitusta. Murhaaja oli paennut sängyn edessä olevasta ikkunasta. Hänen ulos päästyään sulkeutui ikkuna uudelleen joko itsestään tahi vieterin ponnahduksesta. Ja tätä vieterin tehtävää sulkea ikkuna pitivät poliisit naulan ansiona, — ja niin täytyi heidän luopua enemmistä tutkimuksista.