Part 14

Mutta siitä huolimatta on hyvin harvoilla poikkeuksilla taiteen, sekä oikean että valheellisen, tarkoituksena ainoastaan kuvata ja kiihottaa sukupuoliviettiä kaikissa sen eri muodoissa. Ei tarvitse muuta kuin muistaa kaikkia niitä romaania sukupuoliviettiä kiihoittavine, raakoine rakkauskohtauksineen, joista nykyinen kirjallisuus on niin rikas, — kaikkia niitä tauluja ja kuvanveistoksia, jotka kuvaavat paljaita naisruumiita tai muita hävyttömyyksiä, ja jotka painetaan kuvalehtiin ja reklaami-ilmoituksiin, ei tarvitse muuta kuin kääntää huomionsa kaikkiin niihin roskamaisiin oopperoihin ja operetteihin, lauluihin ja romanseihin, joita kaikkialla on nähtävänä ja kuultavana, tullakseen siihen johtopäätökseen, että nykyisen taiteen tarkoituksena on ainoastaan tapainturmeluksen levittäminen.

Nämät ovat tärkeimmät seuraukset meidän yleisömme turmeltumisesta. Siten se, jota yleisömme keskuudessa pidetään taiteena ei suinkaan ole omiaan auttamaan ihmiskuntaa eteenpäin kehityksessä, vaan miltei enemmän kuin mikään muu estää hyvän toteutumista meidän elämässämme.

Epäilemättä tulee jokainen, jolla ei ole tekemistä taidetuotannon kanssa ja joka siis ei ole sidottu taiteen intresseihin, tehneeksi itselleen saman kysymyksen, jonka minä tein tämän kirjan alussa, nimittäin, onko oikeudenmukaista, että sille, jota me kutsumme taiteeksi, ja jota ainoastaan pieni osa yleisöä saa nauttia, uhrataan niin paljon työtä, ihmishenkiä ja siveellisyyttä. Tähän kysymykseen täytyy minun nyt vastata kieltävästi, sellaiset uhraukset ovat oikeudettomia. Näin vastaa terve järki ja turmeltumatoin siveellinen tunne. Sille, jota meidän keskuudessamme pidetään taiteena, ei ainoastaan pidä uhrata mitään, vaan tulee päinvastoin kaikkien ihmisten, jotka haluavat elää onnellisina, koettaa kaikin tavoin hävittää tätä taidetta, sillä se on yksi suurimmista paheista, jotka ihmiskuntaa raskauttavat. Jos nostettaisiin kysymys siitä, onko kristikunnalle parasta että se hylkää kaiken sen, jota nykyään pidetään taiteena, sekä hyvän että valheellisen taiteen, niin luulen jokaisen ymmärtäväisen ja siveellisen ihmisen vastaavan tähän kysymykseen samaten kuin Plato "Tasavallassaan" tai kaikki kristityt ja muhamettilaiset ihmiskunnan opettajat; hän sanoisi: "Parempi on olla vailla kaikkea taidetta kuin omata nykyinen turmeltunut taide ja nykyiset taidemukaelmat". Onneksi ei tämä kysymys ole kenenkään ratkaistavissa. Ihminen yleensä ainoastaan voi, mutta meidän sivistyneitten, jotka aseinamme tähden kykenemme käsittämään elämämme ilmiöiden merkityksen, täytyy ymmärtää erehdyksemme, jossa meidän ei tule itsepintaisesti pysyä, vaan koettaa vapautua siitä.

XVIII.

Syynä meidän taiteemme valheellisuuteen on ollut se, että yliluokat kadotettuaan uskonsa kirkon opin totuuksiin eivät kyenneet itselleen omistamaan todellista kristinoppia ja siten jäivät kaikkea uskoa vaille. Tätä puutetta koettivat toiset korvata ulkokultaisuudella teeskennellen yhä vielä uskovansa kirkon opinkappaleisiin, toiset taas rohkeasti julistamalla uskottomuuttaan, kolmannet hienostuneella skeptisismillä, neljännet taas palaamalla kreikkalaisten kauneuden ihailemiseen, tunnustamalla egoismin laillisuuden ja kohottaen sen uskonopikseen.

Syynä kaikkeen oli, kuten sanottu, se etteivät ihmiset kyenneet omistamaan omakseen Kristuksen oppia sen oikeassa, täydessä merkityksessä. Tästä taudista voivat he parantua ainoastaan tunnustamalla tämän opin koko sen laajuudessa. Meidän aikanamme ei tämä ainoastaan ole mahdollista, vaan myöskin välttämätöntä. Nykyään ei enään kukaan — olkoon hän oikeauskoinen, katoolinen tai protestantti — voi sanoa uskovansa ainoastaan kirkon dogmeihin, yhtä vähän voi häntä tyydyttää uskottomuus, skeptisismi, kauneuden tai egoismin jumaloitseminen ja ennen kaikkia ei hän voi sanoa, ettei hän tuntisi Kristuksen opin todellista merkitystä. Tämän opin merkitys ei ole ainoastaan ymmärrettävä kaikille aikamme ihmisille, vaan on se myöskin painanut leimansa koko aikamme elämään, joka tajullisesti tai tajuttomasti noudattaa sen johtoa.

Määrätkööt ihmiset inhimillisen elämän tarkoituksen muodollisesti miten erilailla tahansa, niin täytyy kaikkien meidän aikanamme myöntää, että ihmisen tarkoitusperänä on onni. Korkein elämän onni voidaan taas saavuttaa kaikkien ihmisten veljeyden kautta.

Yliluokkien ihmiset luulevat, että heidän merkityksensä on heidän, rikkaiden ja oppineiden, eroittumisessa köyhistä ja oppimattomista. Mutta mitä uusia maailmankatsantokantoja he koettanevatkin keksiä, kohottaen siksi milloin palaamisen muinaisuuteen, milloin mystisismin, milloin ellinismin, milloin kaiken yläpuolelle asettumisen, täytyy heidän tahtomattaankin tunnustaa oikeaksi sen elämässä vakaantuneen totuuden, että meidän onnellisuutemme voi olla ainoastaan kaikkien ihmisten veljeydessä.

Tajuttomasti ilmenee tämä totuus kulkuneuvojen täydellisyydessä, telegraafeissa, telefooneissa ja painotuotteissa sekä siinä, että elämän mukavuudet tulevat yhä enemmän ja enemmän kaikkien käytettäviksi; tajullisesti taas taikauskon häviämisessä, joka oli omiaan eroittamaan ihmiset toisistaan, tietojen leviämisessä ja ihmisten veljeysideaalin ilmaisemisessa paraimmissa aikamme taideteoksissa.

Taide on ihmiskunnan elämän henkinen orgaani ja sitä on mahdotoin hävittää; sentähden saakin ihmiskunnan uskonnollinen ideaali huolimatta kaikista yliluokkain ihmisten kokeista saattaa se huomaamattomiin yhä enemmän ja enemmän tunnustusta ihmisissä ja ilmenee yhä useammin meidän turmeltuneen yleisömme keskuudessa, osaksi myöskin taiteessa ja tieteessä. Tämän vuosisadan alusta alkaa yhä useammin kirjallisuuden ja maalaustaiteen alalla ilmaantua ylevimmän uskonnollisen samoin kuin kansallisen, kaikille ymmärrettävän taiteen tuotteita. Itse taide siis tuntee aikamme todellisen ideaalin ja pyrkii siihen. Toiselta puolen ilmituovat aikamme paraimmat taideteokset tunteita, jotka ovat omiaan yhdistämään ihmisiä veljellisyyden siteillä (sellaisia ovat kirjallisuuden alalla Dickensin, Hugon, Dostojevskyn teokset, maalaustaiteen alalla taas Millet'n, Bastien, Lepage'in, Jules Bretton'in y.m. tuotteet); toiselta puolen taas pyritään ilmituomaan sellaisia tunteita, jotka eivät ole tuttuja ainoastaan ylempien säätyjen ihmisille, vaan jotka voivat yhdistää kaikki ihmiset eroituksetta. Sellaisia taideteoksia on vielä vähän, mutta niiden tarpeellisuus ymmärretään jo. Sitä paitsi on viime aikoina yhä useammin ruvettu valmistamaan kansanpainoksia tauluista, pitämään helppohintaisia konsertteja ja avaamaan kansanteaattereita. Vaikka vielä ollaankin kaukana päämaalista, niin on jo kuitenkin nähtävänä se suunta, johon taide pyrkii päästäkseen oikealle tielle.

Aikamme uskonnollinen vakaumus, joka on siinä, että niin hyvin yleisen kuin yksityisenkin elämän päämääräksi tunnustetaan ihmisten veljeys, on jo tarpeeksi selvinnyt ihmisille. Heidän tulee ainoastaan hylätä valheellinen kauneuden teoriia, jonka mukaan nautintoa pidetään taiteen tarkoitusperänä. Jos he sen tekevät, tulee uskonnollinen vakaumus itsestään aikamme taidetta ohjaamaan.

Kun uskonnollinen vakaumus, joka jo tajuttomasti on painanut leimansa aikamme ihmisten elämään, tulee tajullisestikin tunnustetuksi, niin häviää itsestään eroitus alempien ja ylempien luokkien taiteen välillä. Taide tulee yleiseksi, veljelliseksi; itsestään hylätään taide, jonka ilmaisemat tunteet ovat ristiriidassa aikamme uskonnollisen vakaumuksen kanssa ja jotka eivät yhdistä, vaan eroittavat ihmiset toisistaan, samoin hylätään silloin myöskin vähäarvoinen, yksinomainen taide, jolle nykyään annetaan aivan liian suuri merkitys.

Silloin lakkaa taide myöskin olemasta ihmisten raaistumisen ja turmeltumisen syynä, jona se on ollut viime aikoina ja tulee siksi, jona se aina on ollut ja jona sen tulee olla, nimittäin keinona ihmiskunnan yhdistymiselle ja onnellisuudelle.

Niin kauheata kuin se onkin, on meidän yleisömme ja aikamme taiteen käynyt samoin kuin naisen, joka on myynyt naiselliset viehättävät ominaisuutensa, jotka hänelle on annettu voidaksensa tulla äidiksi, niiden huviksi, jotka tällaisia huvituksia himoitsevat.

Yleisömme ja aikamme taidetta voi verrata langenneesen naiseen ja tämä vertaus on oikea pienimpiin yksityiskohtiin asti. Se on yhtä koristeltu, yhtä helppo ostaa, yhtä houkutteleva ja turmiota tuottava.

Todellinen taideteos voi ainoastaan harvoin syntyä taiteilijan sielussa, sillä sen tulee olla eletyn elämän hedelmän, aivan samoin kuin lapsen siittäminen äidin kohdussa. Väärennetyn taiteen tuotteita taas valmistavat käsityöläiset kuinka paljon tahansa, sen mukaan kuin tarve vaatii.

Todellinen taide ei kaipaa koristelua, yhtä vähän kuin rakastavan miehen vaimokaan. Väärennetyn taiteen taas, täytyy "puolimaailman naisen" lailla aina olla koristeltua.

Todellisen taiteen ilmaantumisen syynä on jonkun sisällinen tarve julkilausua tunteensa, samoin kuin lapsen siittämisen syynä on rakkaus. Syynä väärennetyn taiteen syntymiseen taas on voitonpyynti, aivan samoin kuin prostitutsiooninkin.

Todellinen taide tuo maailmaan uuden tunteen, samoin kuin naisen rakkaus uuden ihmisen. Väärennetyn taiteen seurauksena taas on ihmisten turmeltuminen, tyydyttämätön huvitteluhimo ja hänen henkisten voimiensa heikontuminen.

Aikamme ja yleisömme ihmisten tulee ymmärtää tämä, jotta he voisivat vapautua turmeltuneesta taiteesta, joka likapuron tavoin syytää saastaisuutta päällemme.

XIX.

Puhutaan tulevaisuuden taiteesta ja ymmärretään sillä erityisesti hienostunutta uutta taidetta, jonka muka tulee kehittyä nykyään ylimpänä pidetyn säätyluokan taiteesta. Mutta tällaista uutta, tulevaisuuden taidetta ei milloinkaan tule olemaan. Kristikunnan yläluokkain yksinomainen taide on jo saavuttanut polttopisteensä. Sitä tietä, jota se on kulkenut, ei se enään voi kauvemmaksi mennä. Tämä taide ei ole täyttänyt taiteen päävaatimusta (nimittäin sitä, että taiteen perustuksena tulee olla uskonnollisen vakaumuksen), se on käynyt yhä enemmän yksinomaiseksi ja samalla yhä turmeltuneemmaksi, ja sentähden onkin se kadottanut kaiken merkityksen. Tulevaisuuden taide ei tule olemaan nykyisen jatkoa, vaan syntyy aivan toisilla, uusilla perusteilla, joilla ei ole mitään yhteyttä nykyisen yliluokkain taiteen kanssa.

Tulevaisuuden taide ei tule ilmaisemaan tunteita, joita voivat ymmärtää ainoastaan muutamat rikkaiden luokkien ihmisistä, kuten nykyinen taide, vaan tulee olemaan taidetta, joka toteuttaa aikamme korkeimman uskonnollisen vakaumuksen. Taiteena tullaan pitämään ainoastaan niitä tuotteita, jotka ilmaisevat tunteita, jotka ovat omiaan yhdistämään ihmisiä yhdeksi veljeskunnaksi, toisin sanoen tunteita, jotka voivat toisiinsa yhdistää kaikki ihmiset. Ainoastaan sellaista taidetta tullaan suvaitsemaan, edistämään ja levittämään. Taidetta, joka ilmaisee vanhentuneita, ihmisten jo hylkäämästä kirkonopista lähteviä tunteita — kirkollista, isänmaallista ja hekumallista taidetta, joka ilmaisee taikauskoisen pelon ja turhamaisuuden tunteita tai ihastusta sankareihin — taidetta, joka herättää yksinomaista rakkautta kansaan tai lihallisuuteen, tullaan pitämään huonona, vahingollisena taiteena, se tulee yleisen mielipiteen tuomitsemaksi ja halveksimaksi. Kaikkea senlaista taidetta taas, joka ilmaisee ainoastaan muutamille ymmärrettäviä tunteita, ei tulla pitämään tärkeänä, sitä ei tulla hyväksymään eikä hylkäämään. Taiteen arvostelijoina ei tule olemaan, kuten nykyään, erityinen luokka rikkaita ihmisiä, vaan koko kansa. Jotta taideteos voidaan tunnustaa hyväksi, jotta se voidaan hyväksyä ja sitä levittää, ei sen tule tyydyttää ainoastaan muutamien, samallaisessa ja usein luonnottomassa asemassa olevien ihmisten vaatimuksia, vaan koko kansan, koko suuren joukon.

Taidetta luovina taiteilijoina ei myöskään tule olemaan, kuten nykyään, määrättyyn säätyyn kuuluvat ihmiset, vaan kaikki ne lahjakkaat ihmiset, jotka näyttäytyvät kykeneviksi taiteelliseen toimintaan.

Taiteellinen toiminta on silloin kaikille ymmärrettävä, sillä tulevaisuuden taiteessa ei tulla vaatimaan sitä monimutkaista tekniikkaa, joka rumentaa meidän aikamme taideteoksia ja vaatii suurempaa ponnistusta ja aikaa, vaan tullaan sen sijaan vaatimaan selvyyttä, yksinkertaisuutta ja lyhyyttä, — ominaisuuksia, joita ei saavuteta mekaanisilla harjoituksilla, vaan maun kasvattamisella. Taide tulee koko kansan omaisuudeksi vielä senkin tähden, että nykyisten ammattikoulujen sijaan, joihin voivat päästä ainoastaan muutamat harvat, kaikki tulevat jo kansakouluissa opettelemaan musiikkia ja maalaustaidetta (laulua ja piirustusta), niin että jokainen saatuaan ensimäiset alkeet tällä alalla, jos hänellä on kykyä ja kutsumusta johonkin taiteen lajiin, voi kehittää itseään siinä. Sitä paitsi tullaan kaikki ne voimat, jotka nykyään uhrataan valheelliseen taiteesen, käyttämään todellisen taiteen levittämiseen koko kansan keskuuteen.

Luullaan, että taiteen tekniikki heikkonee, jollei ole olemassa erityisiä taidekouluja. Se onkin luonnollista, jos tekniikkinä pidetään monimutkaisuutta taiteessa, jota nykyään luetaan sen ansioksi; mutta jos tekniikillä ymmärretään taideteosten selvyyttä, kauneutta ja yksinkertaisuutta, niin se ei suinkaan heikkone, kuten koko kansan taide osoittaa, vaan päinvastoin tulee vielä täydellisemmäksi, vaikkei tulekkaan olemaan mitään ammattikouluja ja vaikkei kansakouluissa opetettaisikaan piirustuksen ja musiikin alkeita. Tekniikki tulee täydellisemmäksi sentähden, että kaikki ne lahjakkaat taiteilijat rahvaan joukossa, jotka nykyään jäävät huomaamattomiksi, tulevat osallisiksi taiteesta, luovat uusia todellisia taideteoksia tarvitsematta siihen, kuten nykyään, monimutkaista teknillistä opetusta, — taideteoksia, jotka tulevat olemaan taiteilijoille paraimpana kouluna tekniikissä. Eikä nykyäänkään kukaan todellinen taiteilija harjoita opinnoita koulussa, vaan elämässä, suurten mestarien teoksia tutkimalla. Kun taiteilijoina tulee olemaan koko kansan kaikkein lahjakkaimmat henkilöt, ja mallikelpoisia taideteoksia sen vuoksi tulee olemaan enemmän, niin sen kouluopetuksen, jota taiteilijalta tulee puuttumaan, korvaa monin kerroin se oppi, jonka taiteilija saa monista yleisön keskuuteen levinneistä hyvistä taideteoksista.

Mutta tulevaisuuden taide tulee vielä muussakin suhteessa eroamaan nykyisestä. Se ei enään tule olemaan ammattitaiteilijain käsissä, jotka ovat tehneet taiteen ammatikseen ja saavat palkkiota teoksistaan. Tulevaisuudessa tulee taidetta harjoittamaan jokainen silloin, kun hän tuntee tarvetta sellaiseen toimintaan.

Nykyinen yleisö luulee, että taiteilija tekee enemmän ja parempaa työtä, jos hänen elämänsä on aineellisesti taattu. Tämä mielipide olisi vielä mitä parhaimpana todistuksena, — jos nimittäin sitä enään tarvitsisi todistaa — siitä, että se, jota meidän keskuudessamme pidetään taiteena, ei ole mitään taidetta, vaan ainoastaan sen jäljittelemistä, On kyllä aivan totta, että suutarin tai leipurin ammateissa työn jaolla on suuri merkitys, että leipuri tai suutari, jonka ei tarvitse itse valmistaa päivällistään, tekee enemmän saappaita ja leipoo enemmän leipiä, kuin jos hänen tarvitsisi tuhlata aikaansa päivällisensä valmistamiseen. Mutta taide ei ole ammattia, vaan todellisen taiteilijan tunteiden ilmaisemista. Tunne taas voi syntyä ihmisessä ainoastaan silloin, kun hän saa kaikilta puolilta kokea luonnollista, ihmisille oleellista elämää. Ja sentähden vaikuttaa taiteilijan aineellisesti taattu asema sangen vahingollisesti hänen taiteelliseen tuotteliaisuuteensa, sillä se vapauttaa hänet siitä taistelusta luonnon kanssa, jota jokaisen ihmisen tulee taistella ylläpitääkseen itseänsä ja muita ja siten ryöstää taiteilijalta tilaisuuden kokea mitä tärkeimpiä ja ihmisille oleellisia tunteita. Mikään ei niin vahingollisesti vaikuta taiteilijan tuotteliaisuuteen kuin yltäkylläisyys ja loisto, jossa meidän aikamme taiteilijat tavallisesti elävät.

Tulevaisuuden taiteilija tulee elämään ihmisten tavallista elämää, ansaitsemaan työllä toimeentulonsa. Hänessä olevan ylevämmän henkisen voiman tuotteet koettaa hän taas levittää mitä laajempiin piireihin, sillä hänessä heränneiden tunteiden ilmaiseminen mitä useimmille ihmisille, tuottaa hänelle iloa, joka on oleva hänen ainoana palkintonaan. Tulevaisuuden taiteilija ei voi edes ymmärtää, miten taiteilija, jonka suurin ilo on hänen teoksiensa leviämisessä mitä laveimpiin piireihin, voi myydä teoksiansa määrätystä hinnasta.

Kunnes kauppiaita ei ajeta pois taiteen temppelistä, ei se ole todellinen temppeli; vasta tulevaisuuden taide puhdistaa sen.

Sen vuoksi ei tulevaisuuden taide, sellaisena kuin minä sen itselleni kuvittelen, tule laisinkaan olemaan nykyisen taiteen kaltainen. Sen sisältönä ei tule olemaan turhamaisuuden, ikävän, kyllästymisen ja hekumallisuuden tunteiden ilmaiseminen kaikissa niiden eri muodoissa, joita voivat käsittää ainoastaan ne, jotka väkisin ovat vieroittaneet itsensä ihmiselle välttämättömästä työstä, vaan tulee se ilmaisemaan sellaisen ihmisen tunteita, joka elää kaikille ihmisille luonnollista elämää, tunteita, jotka lähtevät uskonnollisesta vakaumuksesta tahi joita voivat ymmärtää kaikki ihmiset eroituksetta.

Ihmisistä, jotka eivät voi tahi eivät tahdo tietää mitään niistä tunteista, joiden tulee olla tulevaisuuden taiteen sisältönä, näyttää siltä, että sellainen taide verrattuna nykyiseen yksinomaiseen taiteesen, tulee olemaan sisältönsä puolesta hyvin köyhää. "Mitä uutta voi lausua kristillisestä rakkauden tunteesta lähimmäiseen? Tunteet taas, joita kaikki ihmiset voivat ymmärtää, ovat sangen vähäpätöisiä ja yksitoikkoisia", ajattelevat he. Mutta siitä huolimatta voivat todellakin uusia tunteita meidän aikanamme olla ainoastaan uskonnolliset, kristilliset ja kaikille käsitettävät tunteet. Tunteet, joiden lähteenä on aikamme uskonnollinen vakaumus, kristilliset tunteet ovat todellakin uusia ja moninaisia, ei kuitenkaan siinä merkityksessä, että niiden tulisi kuvata Kristusta ja evankeljumin kertomuksia tai uudessa muodossa toistaa kristillisiä totuuksia veljeydestä, yhdenvertaisuudesta ja rakkaudesta, vaan siinä, että kaikki vanhimmat, tavallisimmat ja tunnetuimmat elämän ilmiöt herättävät uusia, odottamattomia ja liikuttavia tunteita, kun ihminen kristilliseltä kannalta katselee näitä ilmiöitä.

Voiko mikään olla vanhempaa kuin puolisoiden suhde toisiinsa, vanhempien suhde lapsiinsa ja lasten vanhempiinsa, ihmisten suhde toisiin ihmisiin, päällekarkaukseen, puolustukseen, omaisuuteen, maahan ja eläimiin. Mutta kun ihminen katselee näitä ilmiöitä kristilliseltä näkökannalta, niin herää hänessä kohta loppumattoman moninaisia, uusia ja liikuttavia tunteita. Entisessä taiteessamme pidettiin ilmaisemista ansaitsevina ainoastaan määrätyssä erikoisasemassa olevien ihmisten tunteita ja ne ilmilausuttiin hienostuneella tavalla, joka oli käsittämätön suurimmalle osalle ihmisiä. Kansan ja lapsien taidetta taas: pilapuheita, sananlaskuja, arvoituksia, lauluja, tansseja, lasten leikkejä, matkimisia — ei pidetty taiteen nimeä ansaitsevina.

Tulevaisuuden taiteilija ymmärtää, että on paljoa tärkeämpää ja hyödyllisempää kirjoittaa liikuttavan sadun tai laulun, huvittavan sananlaskun tai arvoituksen, keksiä naurettavan pilapuheen, — maalata taulu, joka tulee huvittamaan kymmeniä sukupolvia tahi miljoonia lapsia ja aikuisia, kuin kirjoittaa romaani tai sinfoniia tai maalata taulu, joka jonkun aikaa huvittaa rikkaitten luokkain ihmisiä ja sitten iäksi joutuu unhotuksiin. Tämä yksinkertaisen kaikille ymmärrettävän taiteen ala on tavattoman lavea ja vielä melkein koskematoin.

Tulevaisuuden taide ei siis suinkaan tule sisällöltään köyhemmäksi, vaan päinvastoin rikkaammaksi nykyistä. Samoin ei myöskään sen muoto tule huonommaksi nykyisen taiteen muotoa, vaan päinvastoin paremmaksi sitä, ei kuitenkaan siinä merkityksessä, että sen tekniikki tulisi hienostuneemmaksi ja monimutkaisemmaksi, vaan siinä, että se kykenee lyhyesti, yksinkertaisesti ja selvästi ilmituomaan sen tunteen, jota taiteilija on kokenut ja jonka hän tahtoo ilmaista.

Sanoin kerran eräälle kuuluisalle astronoomille, joka oli pitänyt julkisen esitelmän tähtien spektraalianalyysista, että olisi ollut paljoa hyödyllisempää, jos hän olisi pitänyt esitelmänsä maan kaikkein tunnetuimmista liikkeistä, sillä kuuntelijoista ei varmaankaan moni, varsinkaan naisista, ollenkaan tiennyt, miksi päivä ja yö, kesä ja tahi vaihtelevat keskenään. Viisas astronoomi vastasi hymyillen: "Se olisi epäilemättä ollut hyödyllisempää, mutta se on sangen vaikeata. Paljoa helpompi on pitää esitelmä tähtien spektraalianalyysistä". Sama on asianlaita taiteen alalla. Paljoa helpompaa on kirjoittaa runomittainen romaani Kleopatran ajoilta tai maalata taulu, joka esittää Neroa Roomaa polttamassa tai säveltää Brahmsin ja Richard Straussin tapaisen sinfoniian tai Wagnerimaisen oopperan kuin kertoa jonkun yksinkertaisen kertomuksen ilman turhia lisäyksiä ja siten, että se ilmaisisi kertojan tunteen, tahi piirustaa lyijykynällä kuva, joka liikuttaisi tai huvittaisi katsojaa tai kirjoittaa neljä tahtia yksinkertaista, selvää melodiiaa ilman minkäänmoista säestystä, joka juurtuisi kuulijan muistiin ja herättäisi hänessä jotakin tunnelmaa.

"Mahdotontahan on mennä takaisin kehityksessä, sanovat meidän aikamme taiteilijat. Mahdotonta on enään kirjoittaa sellaisia loruja, kuin kertomus Joosefista tai Odysseia ovat tai säestää kansan laulujen kaltaista musiikkia".

Todellakin on se nykyaikaisille taiteilijoille mahdotonta, vaan ei tulevaisuuden taiteilijalle, joka ei tiedä mitään nykyaikaisesta täydellisestä mutta turmeltuneesta tekniikasta, joka jossain määrin korvaa sisällön köyhyyden. Tulevaisuuden taiteilija ei tule olemaan mikään ammattitaiteilija eikä saamaan mitään palkkiota teoksistaan ja sentähden tuleekin hän ryhtymään taiteelliseen toimintaan ainoastaan silloin kun hän tuntee vastustamatonta sisällistä tarvetta siihen.

Siten tulevaisuuden taide tulee sekä sisällykseltään että muodoltaan aivan toisenlaiseksi sitä, jota nykyään kutsutaan taiteeksi. Sen sisältönä tulee olemaan ainoastaan sellaiset tunteet, jotka ovat omiaan yhdistämään ihmisiä toisiinsa, sen muoto taas tulee sellaiseksi, että sen voivat ymmärtää kaikki ihmiset. Tulevaisuuden taiteessa tulee täydellisyyden ideaalina olemaan kaikille käsitettävät eikä, kuten nykyään, yksinomaiset, ainoastaan muutamille ymmärrettävät tunteet. Muodon epäselvyyden ja monimutkaisuuden sijaan tulee esityksen selvyys, lyhyys ja yksinkertaisuus. Tällainen taide ei tule huvittamaan ja turmelemaan ihmisiä, kuten nykyinen, joka vaatii ihmisten uhraamaan sille paraimmat voimansa, vaan tulee se siksi, jota sen tuleekin olla, -keinoksi, joka tekee uskonnollisen, kristillisen vakaumuksen tunteen eikä järjen asiaksi siten kehittäen ihmisiä uskonnollisen vakaumuksen osoittamaan yhteyteen ja täydellisyyteen.

XX.

Loppulause.