Part 1

MITÄ ON JUMALANPALVELUS?

Kirj.

Arvid Järnefelt

Kuopio, Osakeyhtiö Kuopion Uusi kirjapaino, 1901.

Tämä kirjoitus on jatkoa v. 1898 ilmestyneeseen "Evankeliumin alku" nimiseen kirjoitukseen, mutta ei edellytä ehdottomasti tutustumista viimemainittuun. "Evankeliumin alku" sisältää: 1) kriitillisen katsahduksen evankeliumissa tavattaviin kertomuksiin Jeesuksen syntymisestä yliluonnollisella tavalla neitseestä Mariasta, sekä 2) esityksen Jeesuksen henkisestä syntymisestä Johanneksen saarnaa kuullessaan ja sen johdosta miettiessään korven yksinäisyydessä ihmiselämän perustuksia. Kirjoituksessa tullaan siihen johtopäätökseen, että tämän henkisen syntymisen tarkoitus ei suinkaan ole todistaa Jeesusta erilaiseksi muihin ihmisiin nähden, vaan päinvastoin antaa avain hänen ihmis-sydämmeensä ja osoittaa hänen sisällinen, inhimillinen suhteensa Jumalaan. Korven taistelu esitetään jokaiselle ihmiselle mahdollisena henkisenä uudestisyntymyksenä.

Mitä on Jumalanpalvelus?

Evankeliumin alku kertoo Jeesuksen henkisestä syntymisestä Johanneksen saarnaa kuultuaan ja korven yksinäisyyteen mentyänsä.

Johannes saarnasi, että jumalan valtakunta on lähestynyt, eli että ihmiset, muutettuaan mielensä elämän tarkoituksesta, saattoivat elää maan päällä jumalan välittömän valtikan alaisina.

Kuullessaan tätä oppia Jeesus tunsikin sydämmessään jumalan välittömän hallitsija-äänen, joka vakuutti hänelle, että se, mitä Johannes puhuu, on totta, eli että "sinä olet minun poikani ja minä rakastan sinua".

Tässä hengessä lähti Jeesus korven yksinäisyyteen miettimään uutta elämän-ymmärrystänsä. Jos piti joka hetki tehdä Jumalan tahtoa, niin oli selvää, että piti samalla luopua kaikesta siitä ihmisten tavallisesta työnaiheesta, jonka tarkoituksena on oman olemisen turvaaminen.

Korpeen mennessään oli Jeesuksen vastattavana seuraavat elämänkysymykset:

1) Kun en voi elää syömättä, niin voinko silloin täydellisesti heittäytyä jumalan pojaksi? Jos kaikki ihmiset yhtaikaa olisivat päättäneet tehdä työtä vaan yhteiseksi hyväksi eli välittömästi Isän käskyn mukaan, niin silloin ei tietysti kukaan tarvitsisi ajatella erikseen omaa toimeentuloansa. Mutta nyt olen minä vaan yksin jättänyt ihmisten yhteiskuntalaitoksen ja tahdon elää maan päällä niinkuin olisin Jumalan valtakunnassa. Voiko se käydä päinsä, kun en minä voi tehdä ihmeitä ja muuttaa kiviä leiväksi?

2) Samalla perustuksella hän epäilee myöskin voivansa kokonaan luopua itsensä suojelemisen ajatuksesta. Eihän hän voi heittäytyä katolta rikkoontumatta. Voiko hän siis myöskään elää maailmassa yksin, niinkuin se olisi Jumalan valtakunta, kun hän silloin asettuu yksin kaikkea vastaan, tulee tehneeksi ja opettaneeksi semmoista, mikä tekee kaikki vallanpitäjät hänen vihollisiksensa. Kun ei Isä häntä varjele, jos hän katolta heittäytyy, niin onko hänen tässä toisessakaan suhteessa kokonaan luopuminen itsensä-suojelemisen ajatuksesta, eli voiko hän pitää itseään täydellisesti jumalan poikana?

Nämät epäilykset häipyvät häneltä korven yksinäisyydessä, ja jättäen kaikki näkyvät valtakunnat ja ne edut, joita nämä palvelijoillensa tuottavat, hän palaa korvesta elääkseen ihmisten joukossa tunnustamalla Isää ainoaksi vallanpitäjäksi.

Tämä korven taistelu ilmaisee, mitä Jeesuksen _usko_ oli. Lyhyimmin sanottuna oli Jeesuksen usko siis siinä, että ihminen on kokonaan Isän vallassa, tai että ihminen on Jumalan poika, tai vielä, että ihmisen on eläminen Jumalan valtakunnassa.

Täytyy siis uteliaasti kysyä, mitä kertovat evankeliumit hänen ensimäisistä askeleistansa elämän todellisuudessa, "ihmisten keskuudessa"? Millä teoilla hän siis palveli Isää eli teki pojan tekoja.

Matteuksella kerrotaan näin (4: 17): Siitä ajasta rupesi Jeesus saarnaamaan ja sanomaan: tehkäät parannus; sillä taivaan valtakunta lähestyi. (23) Ja Jeesus vaelsi ympäri kaiken Galilean, ja opetti heidän synagogissansa, ja saarnasi valtakunnan evankeliumia, ja paransi kaikkinaiset taudit ja kaiken sairauden kansan seassa. (24) Ja sanoma kuului hänestä kaikkeen Syyrian maahan. Ja he toivat hänen tykönsä kaikkinaisia sairaita, moninaisilla taudeilla ja kivuilla vaivatuita, ja piruilta riivatuita, ja kuutaudillisia, ja halvatuita: ja hän paransi ne. (25) Ja häntä seurasi paljon väkeä Galileasta, ja niistä kymmenestä kaupungista ja Jerusalemista ja Judeasta, ja niistä maakunnista sillä puolella Jordanin. Mutta koska hän näki kansan, astui hän ylös vuorelle... (seuraa vuorisaarna).

Markuksella (1: 14-55) on myöskin kerrottu Jeesuksen ensimäiset teot samalla tavalla: hän saarnaa taivaan valtakuntaa, mutta ajaa ennen kaikkea ulos perkeleitä, tekee ihmeitä ja hämmästyttää niillä kansan.

Luukkaalla sanotaan: (4: 14) Ja Jeesus palasi hengen väessä taas Galileaan, ja sanoma kuului hänestä ympäri kaiken lähimaakunnan. (15) Ja hän opetti heidän synagogissansa ja kunnioitettiin kaikilta. (16) Ja tuli Natsaretiin, kussa hän kasvatettu oli, ja meni tapansa jälkeen sabatin päivänä synagogaan ja nousi lukemaan. (17) Ja hänelle annettiin Esaias profeetan raamattu. Ja kun hän raamatun avasi, löysi hän sen paikan, kussa kirjoitettu on: (18) Herran henki on minun päälläni, sentähden on hän minun voidellut, ja lähettänyt minut saarnaamaan köyhille hyvää sanomata, parantamaan särjetyitä sydämiä, saarnaamaan vangeille lunastusta, ja sokeille näkönsä jälleen saamista, särjetyitä vapauteen saattamaan: (19) Saarnaamaan Herran otollista vuotta. (20) Ja kun hän pani raamatun kiinni, antoi hän sen palvelialle, ja istui: ja kaikkein silmät, kuin synagogassa olivat, katselivat hänen päällensä. (21) Ja hän rupesi heille sanomaan: tänä päivänä on tämä kirjoitus täytetty, kuin te nyt kuulette. (22) Ja kaikki antoivat hänelle todistuksen, ja ihmettelivät niitä armon sanoja, kuin hänen suustansa läksivät ulos; ja he sanoivat: eikö tämä ole Joosefin poika? (23) Ja hän sanoi heille: sanokaat kaiketi minulle tämä sananlasku: parantaja paranna itses: ne, kuin me kuulimme tapahtuneen Kapernaumissa, tee myös tässä isäs maalla. (24) Mutta hän sanoi: totisesti sanon minä teille: ei yksikään profeetta ole isänsä maalla otollinen. (25) Vaan minä sanon teille totuudessa: monta leskeä oli Israelissa Elian ajalla... (26) Ja ei Elias lähetetty yhdenkään heidän tykönsä, vaan leskivaimon tykö _Sidonin Sareptaan_. (27) Ja monta spitalista oli Israelissa Eliseus profeetan ajalla; ja ei yksikään heistä puhdistettu, vaan Naeman se _Syrialainen_. (28) Ja kaikki kuin synagogassa olivat, tulivat vihoja täyteen, koska he nämät kuulivat. (29) Ja he nousivat ylös, ja ajoivat hänen ulos kaupungista: ja veivät hänen hamaan vuoren kukkulalle, jonka päälle heidän kaupunkinsa rakettu oli, syöstäksensä häntä alas. (30) Mutta hän kävi ohitse heidän keskeltänsä, ja meni pois. (31) Ja meni Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti heitä siellä sabatin päivänä. (32) Ja he hämmästyivät hänen opetustansa: sillä hänen puheensa oli voimallinen.

Johanneksella (2: 1-11) löydämme uteliaisuutemme vastaukseksi kertomuksen -- Kaanaan häistä, s.o. siitä kuinka hän muutti veden viiniksi ja sillä niinikään hämmästytti kaiken kansan, "ilmoitti kunniansa", kuten sanotaan, jonka ihmetyön johdosta sitten "opetuslapset uskoivat hänen päällensä". -- --

Jonkinlainen pettymyksen tunne valtaa mielen näiden kertomusten ensimäisen yleisen vaikutuksen johdosta. On juuri luettu evankeliumin alku ja kaikista sitä himmentävistä lisäkertomuksista, taruista ja väärinkäsityksistä huolimatta löydetty pääsy Jeesuksen omaan sisälliseen elämään. Ja nyt kysymme totisella uteliaisuudella, täynnä luottamusta siihen, että se mitä edempänä tulee ei voi olla muuta kuin yhä jatkettua, yhä selvemmäksi käypää esitystä tästä sisällisestä ilmestyksestä: mihin tekoihin Isän tahto nyt viepi Jeesusta? Mutta vastauksen sijaan näyttää meitä ensi katsahdukselta kohtaavan vaan kertomuksia ihmeistä, perkeleitten ulosajosta, halvattujen ja rampojen parantamisesta, veden noitumisesta viiniksi. Joka haaralta näkyy jälleen punoutuvan samat esteet käsityksellemme, kuin alkaessamme lukea evankeliumia. Kaikki mikä on kerrottu Jeesuksen ensimäisestä esiintymisestä hänen tultuaan korvesta, nähtävästi taaskin tarkoittaa vaan todistaa, että juuri se, mikä meille oli suurin aarre, se, että Jeesuksen tilinteko omasta sisällisestä suhteestansa Jumalaan oli oleva meidän oma suhteemme, se oli vaan väärinkäsitystä meiltä: Jeesus onkin muka käsitettävä erikoiseksi jumalihmiseksi, ja hänen tekonsa ihmeiksi, juuri tämän hänen erikoisasemansa tunnustähdiksi.

Jollemme tahdo tämän johdosta jättää evankeliumia lukematta, kuten niin monet ihmiset menettelevät tästä samasta syystä ja useimmiten juuri tähän saakka luettuansa, niin ei meillä ole jäljellä muuta kuin taaskin ajatella, että tässäkin jotkin yksinkertaiset tosiasiat ovat vaan väärinkäsitetyt ja sittemmin tahallaan vääristetyt väärän tarkoituksen saavuttamiseksi.

Jotainhan Jeesuksen on täytynyt tehdä sen jumalanpalveluksen nimessä, joka oli tullut hänen elämänymmärryksekseen korvesta lähtiessä.

Väärässä tarkoituksessa on nähtävästi tahdottu käyttää Jeesuksen yksityisiä tekoja todistamaan hänen erikoisuuttansa muihin ihmisiin nähden. Tämä tarkoitus on vienyt etupäässä selittämään, että se, mitä Jeesus teki ja mikä ihan luonnostaan herättää suurinta uteliaisuutta, ei suinkaan saanut olla semmoista, mitä jokainen voi ihmisenä tehdä tai vielä vähemmän: mitä jokaisen ihmisen pitää tehdä. Hänen tekonsa ovat siis selitetyt järjestään ihmeteoiksi eli tunnustähdiksi, jotka nyt muka todistavat hänen kunniatansa ja erikoisuuttaan. Meidän käsityksemme mukaan taas päinvastoin, jos meillä on jotain tekemistä Jeesuksen toimien ja tekojen kanssa, niin vaan saadaksemme tietää mitä meidän itsemme on tekeminen elämässä, ja koko pyrkimyksemme on siis noista teoista löytää takasin Jeesuksen omaan sisälliseen käsitykseen.

Jos jätämme kertomuksista syrjään kaiken sen, mitä tuo väärä tarkoitus on voinut luoda, niin jääpi jäljelle aivan vähäsen, eikä mitään kummastuttavaa, vaan se on sitä tärkeämpää ja sitä enemmän hänen oppiansa selventävää: Meidän täytyy silloin etupäässä huomata, että Jeesus jättää kotomaansa ja omaisensa, että hän menee vieraisiin paikkoihin ja julistaen kaikkialla samaa Jumalan valtakuntaa palvelee vieraita ihmisiä, semmoisia, jotka enin tarvitsevat apua, niinkuin nämät enin apua tarvitsevat olisivat hänen läheisimpänsä, ja myöskin riippumatta siitä ovatko he omanmaalaisia vai muukalaisia hänelle.

Heti kun näin sammutamme sen väärän valon, jonka piti loistaa ihmeistä ja joka, pääasiaksi tehtynä, oli häikäsyllään himmentänyt kaiken muun ympäriltänsä, huomaamme, että nyt toinen, uusi pääasia selvenee luetusta eteemme: edessämme on Jeesuksen jumalanpalvelus, semmoisena kuin hän sen itselleen korvessa selvitti.

Kaikki on täydessä sopusoinnussa hänen uuden korvessa selviytyneen elämänymmärryksensä kanssa:

Ajattelematta omaa _toimeentuloansa_ näemme nyt tämän ihmisen ryhtyvän työhön, josta ei ole eikä voi olla mitään palkkaa. Ilman mitään yksityisomaisuutta hän kuljeskelee vierailla mailla ja palvelee sekä ruumiinsa että henkensä voimilla kaikkein kurjimmassa tilassa olevia ihmisiä. Niinikään hän, ajattelematta omaa _suojaa ja turvallisuuttansa_ jättää kotinsa, kotikylänsä ja kotimaansa ja palvelee vihattuja muukalaisia lähimmäisinänsä. Poikettuansa vihdoin myöskin kotimaahansa hän nimenomaan sanoo, ettei Jumala käske profeetaa erityisesti kotimaata palvelemaan, vaan voi pitää syyrialaista parempana kuin israelilaista, joista sanoista he ajavatkin Jeesuksen ulos kotikaupungista ja uhkaavat ottaa hengiltä (Luuk. 4: 23-30).

Toisin sanoen, hän menettelee itse niinkuin sittemmin käski ystävillensä, joita lähetti samalla tavalla palvelemaan. Ensiksikin mitä _toimeentuloon_ tulee, hän sanoi heille: "Ei teidän pidä varustaman itseänne kullalla eikä hopealla, eikä vaskella teidän vyöllenne, eikä evässäkillä matkalle, eikä kahdella hameella, eikä kengillä, eikä sauvalla; sillä työmies on ruokansa ansainnut"; -- ja mitä itsensä _suojelemiseen_ tulee, hän sanoi: "Kavahtakaat ihmisiä, sillä he ylönantavat teidän heidän raastupiinsa, ja heidän synagogissansa he hosuvat teitä. Te viedään myös päämiesten ja kuningasten eteen minun tähteni, heille ja pakanoille todistukseksi. Koska he teitä ylönantavat, älkäät murhehtiko, kuinka eli mitä teidän pitää puhuman: sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän pitää puhuman. Sillä ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän Isänne henki, joka teissä puhuu." (Matt. 10: 9, 10, 17-20).

Näemme tästä nyt, että se, mitä Jeesus tarkoitti sanoilla: "Herraa sinun Jumalatas pitää sinun palveleman ja häntä ainoata kumartaman," joilla vanhan testamentin sanoilla korven taistelu päättyy, -- oli jotakin aivan toista kuin mitä juutalaiset niillä tarkoittivat, jotka suorittivat jumalanpalvelusta temppelissä ja siellä kaitsivat "kaikkein pyhintänsä".

Mutta erotus ei rajoitu suinkaan ainoastaan juutalaisiin. Jos Jeesuksen jumalanpalvelus tarkoittaa todellakin tämmöistä välitöntä työntekoa jumalalle _ilman oman toimeentulon ja suojan ajatusta_, niin sama erotus on vielä meidänkin ja Jeesuksen käsitysten välillä jumalanpalveluksesta. Sekä juutalaiset että me tarkoitamme jumalanpalveluksella joko erikoisia menoja tai ainakin pyyntörukouksia, jotavastoin meidän jokapäiväinen _työmme_, kuten hyvin tiedämme, ei tarkoita jumalanpalvelusta, vaan juuri _omaa toimeentuloamme ja suojaamme_.

Me emme tee työtä köyhimmille, vaan niille, jotka voivat nykyisyydessä tai tulevaisuudessa maksaa meille. Me teemme työtä saadaksemme ihmisiltä palkkaa toimeentuloksemme, kauppiaille, maanomistajille, kirkolle, valtiolle. Samoin myös me omaksi suojaksemme sodimme muukalaisia vastaan, suojelemme itseämme vankiloiden ja poliisien avulla. Kaikki nämä toimet ovat meidän varsinaisia työalojamme. Mutta jumalanpalvelukseksi me sanomme sunnuntaisia toimituksia kirkossa ja rukouksiamme oman personamme ajalliseksi ja tulevaiseksi autuudeksi. Jeesus sitävastoin, kuten olemme nähneet hänen ajatuksistaan korvessa, ja tässä nyt luemme hänen jokapäiväisestä toiminnastaan, ei tarkoittanut jumalanpalveluksella mitään sunnuntaisia kirkkotoimituksia tai mitään pyyntöjä oman ajallisen tai iankaikkisen autuuden saamiseksi, vaan piti jumalanpalveluksena "valtakunnan sanan" eli korvessa saadun elämänymmärryksensä noudattamista jokapäiväisessä arkielämässään.

Ulkonaisen, kirkonmenoilla palveltavan jumalan asemaan oli tullut, kuten Johanneksen evankeliumin alussa suoraan sanotaankin, "sana", s.o. välitön ilmoitus ihmissydämmessä siitä, mitä työtä hänen on elämässä tekeminen. Ja niinkuin elämä on vaan tämän sanan omistamisessa, niin voi jumalanpalvelukseksikin enää sanoa vaan tämän sisällisen käskyn eli Jumalan tahdon täyttämistä. Palvelijan ei sanota palvelevan herraansa silloin kun hän pyytää tältä jotakin, kun hän polvistumalla osottaa tälle nöyristymistä, sanoilla ylistää tätä j.n.e., vaan palveleminen voi tapahtua yksistään sillä, että palvelija täyttää isäntänsä käskyn. Ja nyt tuntee ihminen isäntänsä käskyt niinkuin poika tuntee isänsä tahdon, siis omasyntyisen pojan tavalla aina tietää mitä töitä hänen on talossa tekeminen.

Näin ollen Isää ei voi palvella kaikilla töillä, ei semmoisilla töillä, jotka tarkoittavat leivän, verhon varaamista tulevaisuutta varten, -- josta johtuu yksien rikkaus ja toisten köyhyys, tai semmoisilla, jotka tarkoittavat oman hengen suojelemista kaikenlaisia vaaroja ja vihollisia vastaan, -- josta johtuu vankilat, tappelut ja sodat. Ei voi myöskään sanoa, että palvelemalla valtiota palvelemme Jeesuksen Jumalata, sillä vaikkemme palvelisikaan valtiota palkan vuoksi, niin palvelemme valtion johtavien henkilöjen elämänymmärrystä, eikä omaamme eli samaa kuin Jeesuksen. Palvellessamme valtiota olemme päinvastoin estetyt palvelemasta Jumalaa, sillä samalla hetkellä ei voi palvella kahta isäntää. Ei voi siis suinkaan sanoa kaikkea työtä yleisellä nimellä jumalanpalvelukseksi, vaan jumalanpalvelukseksi voi sanoa ainoastaan semmoista työtä, jonka välittömänä aiheena on Jumalan tahdon täyttäminen.

Jos nyt, pitäen silmällä tätä erotusta jumalanpalveluksen käsityksessä, luemme evankeliumia eteenpäin, niin tapaamme jo heti alussa useita kohtia, joissa Jeesus on suoraan puhunut sekä siitä, mitä jumalanpalvelus on, että siitä, mitä se ei ole.

1) Juutalaisten jumalanpalvelus tapahtui, kuten vielä meilläkin, pääasiassa heidän sunnuntaipäivänänsä, sabattina. Silloin suoritettiin kirkonmenot ja kaikki muut toimitukset Jehovan kunniaksi, joka oli itse asettanut tämän sabatin pitämisen liittonsa ehdoksi ja kulmakiveksi. Jeesus ei näytä olleen tietääksensäkään tästä päivästä, vaan jatkoi työtänsä aivan niinkuin muinakin päivinä: kulki matkoillansa, opetti tietämättömiä ja auttoi niitä ihmisiä, jotka hänen tiellensä sattuivat. Kirkonmiehet närkästyivät. Mutta hän vastasi, että he itse, kun oli kysymys heidän _omastaan_, kuten esimerkiksi heidän karjastansa, juottivat elukoitaan sunnuntaina niinkuin muinakin päivinä (Luuk. 13: 15), tai nostivat suosta naudan, joka oli sinne vajonnut (Luuk. 14: 5). "Mutta onhan ihminen paljon parempi nautaa, sentähden minun, jonka tarkoitus myöskin on auttaa omiani, ihmisiä, sopii kyllä olla sunnuntaina työssä." (Matt. 12: 12) Kirkonmiehet saivat Jeesuksen kiinni siitäkin, että hän heidän sunnuntaijumalanpalveluksensa aikana kuljeskellessaan pitkin kyliä oli antanut opetuslapsensa hiertää tähkäpäistä _itselleen_ syötävää. Tähän vastasi Jeesus, että olihan heidän kuningas Davidinsakin lupa syödä temppelissä näkyleivät nälkäänsä, ja papit niinikään, huolimatta sunnuntaista, olivat siellä täydessä puuhassa. Ja hän jatkoi: "Mutta minä sanon teille: tässä on se, joka on suurempi kuin temppeli; mutta jos te tietäisitte, mitä se on: laupeutta minä tahdon ja en uhria, sitte ette suinkaan tuomitseisi viattomia (Matt. 12: 1-7). Sabatti on ihmistä varten tehty, ja ei ihminen sabattia varten. Niin on myös ihmisen poika sabatin herra" (Mark. 2: 27, 28).

2) Kirkonmiesten moitteeseen, ettei Jeesus noudattanut mitään ulkonaisia jumalisuuden sääntöjä, vastasi Jeesus osoittamalla, että noiden sääntöjen noudattaminen valmistaa ihmisille vaan petollisen tilaisuuden vapautumaan todellisesta jumalanpalveluksesta, joka on toistensa auttamisessa, ja ettei ulkonaisen jumalanpalveluksen tavoista luopuminen voi pahentaa ihmistä, koska ainoa pahennus ihmiselle voi tulla ainoastaan hänen omista sisällisistä ajatuksistaan (Mark. 7: 1-23).

3} Jeesus tuli pääsiäisenä Jerusalemin temppeliin, jolloin siellä olisi ollut suoritettava kaikkein juhlallisimmat jumalanpalvelus-menot ja jota varten sinne oli tuotu myytäväksi suuri joukko uhrielukoita, härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Mutta Jeesus teki nuorista itselleen ruoskan ja ajoi kaikki uhrieläimet ulos, niin että rahat menivät pitkin maata ja pöydät kaatuivat. Hän käski viemään kaikki tyyni pois ja sanoi, ettei hänen Isänsä huone ollut markkinapaikka. (Joh. 2: 13-15 ja Mark. 11: 16, 17).

Tavallisesti selitetään tätä paikkaa niin, että Jeesus olisi vaan kieltänyt pitämästä kauppaa temppelissä. Mutta pääkysymys oli nähtävästi _uhrielukoista_. Kaikki nuo elukat olivat nimittäin sinne tuodut juutalaisen jumalanpalveluksen suorittamista varten. Täytyy muistaa, että pappien uhritoimitukset katuvien syntisten puolesta, jotka ostivat elukoita ja toivat niitä heille uhrattaviksi, olivat juutalaisten jumalanpalvelusmenojen pääperustus. Ja kun siis Jeesus ajaa temppelistä ulos kaiken sen, mitä tätä jumalanpalvelusta varten tarvitaan, niin tahtoo hän tietysti sanoa koko heidän jumalanpalveluksensa mitättömäksi.

Seuraavassa kerrotaan, että juutalaiset vaativat häneltä tiliä siitä, millä oikeudella hän teki tämmöisiä tekoja. Mutta Jeesus vastasi siihen, että hajoittakoot he tuon temppelinsä maan tasalle, niin hän herättää heille kolmessa päivässä eloon uuden temppelin (Joh. 2: 18, 19).

Näillä sanoilla on se selvä tarkoitus, että jos juutalaiset seuraisivat häntä, luopuisivat väärästä jumalanpalveluksesta, se on: hajoittaisivat tuon temppelinsä, jota pitivät jumalan asuntona, niin jumalan henki ottaisi asuntonsa heidän omaan sydämmeensä ja syntyisi todellinen, elävä temppeli ihmisestä.

Tämä on sama ajatus, jota jo Johannes kastaja tarkoitti saarnallaan Jumalan valtakunnan lähestymisestä: että Jumalan tuntemiseksi ei tarvinnut mitään ulkonaista jumalanpalvelusta, vaan ainoastaan puhdistumista hengessä, jonka ajatuksen sitten Jeesus korvessa itselleen selvitti sanalla: ihminen on Jumalan poika, eli että ihminen palvelee Jumalaa niinkuin poika, joka tekee oman isänsä tahtoa, -- ei siis millään kirkollisilla toimituksilla. Nyt sanoo Jeesus vielä enemmän. Hän sanoo, että ennenkuin ihminen voi tulla tämmöiseen elävään uskoon, hänen on luopuminen väärästä jumalankuvasta ja sen palvelemisesta.

4) Yhtä suorilla ja selvillä sanoilla on Jeesus ilmaissut tämän saman seikan samarialaiselle vaimolle, joka piti häntä profeettana ja sentähden tiedusteli kumpi oli oikeassa, samarialaisetko, jotka rukoilivat jumalaa pyhällä vuorellansa, vai juutalaiset, jotka pitivät Jerusalemia rukouspaikkana. Jeesus vastasi, että aika tulee, ja nyt jo on, että todelliset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Jumala on henki, ja häntä on palveleminen hengessä ja totuudessa. (Joh. 4: 23, 24.)

Tämä sama eroitus on yhä vielä olemassa Jeesuksen jumalanpalveluksen ja meidän nykyisen jumalanpalveluksen välillä. Jeesus palvelee sitä sanaa, jota hän kuulee itsessänsä, mutta me palvelemme jotakin jumalankuvaa ja tarvitsemme sitä varten pappeja ja temppeleitä. Koko meidän käsityksemme jumalanpalveluksesta on yhteydessä sen kanssa, että me erityisinä hetkinä ja erityisissä paikoissa lähestymme hartaudessa tätä ulkonaista ajatuskuvaa jumalasta.

* * * * *

Ja nyt, 19 sataa vuotta Jeesuksen jälkeen, nousee kysymys: onko tämä meidän nykyinen ajatuskuvamme Jumalasta ollenkaan sitä samaa, mitä Jeesus tarkoitti Isällä?

Jumalankuva on: meillä se ajatuskuva, minkä jokainen ihminen on saanut jumalasta välittömästi annettujen opetusten perustuksella.

Mitä meidän nykyinen ajatuskuvamme sisältää, siitä opettaa lyhykäisyydessä katkismus.

On välttämätöntä pääpiirteissä uudelleen tarkastaa tämän meidän ajatuskuvamme historia.

Sen alku on kaukana. Se on ollut osaksi jo juutalaisilla, mutta meillä sittemmin täydentynyt lunastusopilla.

Mistä juutalaisten ajatuskuva on kotosin?

Tällä kansalla näyttää olleen alituinen sota _näkyvän_ jumalankuvan palvelemista vastaan. Näkyvä jumalankuva, eli epäjumala, oli joku esine, johon epäjumalan palvelija saattoi kiinnittää ajatuksensa pyytäessään itselleen tai lähimmälle suvulleen menestystä. Jumalanpalvelus esiintyi sukujuhlien muodossa ja sen yhteydessä pidettiin tanssia ja mässäyksiä. Se ei sitonut yksilöä mihinkään velvollisuuksiin yläpuolella hänen omaa tai lähimmän sukunsa hyvinvointia.

Tämmöinen kuvainpalvelus lienee sentähden aina yhteydessä sen kehityskauden kanssa, jolloin ihmiset eivät ole vielä yhtyneet eri sukuja laajempaan yhdyskuntaan. Puujumalansa saattaa olla jokaisella kylällä. Mutta puujumala ei enää riitä kokonaiselle kansayhteydelle. Kansayhteys sotii hajoittavaa sukujen valtaa vastaan ja koettaa tarujen ja sitten kirjallisuuden avulla antaa kaikille yhteisen _ajatuskuvan_ jumalasta eli jumalista. Mitä voimakkaampi kansallishenki, sitä yhtenäisempi on yhteinen ajatuskuva jumalasta.

Juutalaisilla näyttää jo varhain syntyneen ja kaikenlaisten koettelemusten ja selkkausten jälkeen muodostuneen varsinaiseksi uskonkappaleeksi se vaatimus, että jumalaa ei saa ajatella aistillisesti havaittavaksi olennoksi eikä siis tehdä näkyvää kuvaa, epäjumalaa, hänestä.