Part 12

Hän ojensi heille kirjeet. Kirkkoherra luki ne ääneen, niin että Simson Carrascokin ne kuuli, Simson ja kirkkoherra katselivat toisiaan kuin ällistyneinä siitä, mitä olivat lukeneet, ja kandidaatti kysyi, kuka oli kirjeet tuonut. Teresa kehoitti heitä lähtemään kanssaan hänen kotiinsa, missä näkisivät sanantuojan, nuoren miehen, hienon kuin kultainen koru, ja hänen tuomansa toisen, vielä kalliimman lahjan. Kirkkoherra otti korallit Teresan kaulasta, katseli niitä kerran ja toisenkin, havaitsi ne todella aitokoralleiksi, ihmetteli jälleen ja sanoi:

— Virkapukuni nimessä en tiedä, mitä sanoa ja mitä ajatella näistä kirjeistä ja näistä lahjoista; toiselta puolen minä näen ja sormillani tunnen, että nämä ovat aitokoralleja, ja toiselta puolen minä luen, että joku herttuatar lähettää pyytämään pari tusinaa tammenterhoja.

— Kumma juttu! — virkkoi siihen Carrasco. Lähdetään nyt näkemään kirjeentuojaa; hän varmaan osaa antaa meille tietoa näistä selvittämättömistä pulmista.

He lähtivät matkaan, ja Teresa palasi heidän kanssaan. Heidän saapuessaan hovipoika oli parhaillaan seulomassa hiukan kauroja hevoselleen, ja Sanchica oli leikkaamassa silavaa käristääkseen sitä munien kanssa hovipoikaa varten, jonka olemus ja sievä asu molempia ystävyksiä kovin miellytti. Kun he sitten olivat häntä kohteliaasti tervehtineet ja hän oli tervehdykseen vastannut, pyysi Simson häntä kertomaan sekä Don Quijotesta että Sancho Panzasta ja sanoi, että he, vaikka olivat lukeneet Sanchon ja rouva herttuattaren kirjeet, olivat yhä ymmällä eivätkä voineet saada oikein selville, mitä merkitsi tuo puhe Sanchon käskynhaltiana-olosta, sitä vähemmän, kun hänen kerrottiin olevan käskynhaltiana saaressa, vaikka kaikki tai ainakin useimmat Välimeren saaret kuuluivat hänen majesteetilleen. Siihen vastasi hovipoika:

— On aivan varmaa, että herra Sancho Panza on käskynhaltiana. Hallitseeko hän saarta vai ei, siihen kysymykseen en kajoa; joka tapauksessa se on paikkakunta, missä on toista tuhatta asukasta. Mitä taas tammenterhoihin tulee, sanon vain, että armollinen rouva herttuatar on niin laadullinen ja kansanomainen, ettei, hän ainoastaan lähetä pyytämään terhoja joltakin talonpojan vaimolta, vaan lähettää toisinaan pyytämään kampaakin lainaksi joltakin naapuriltaan. Armollisten herrojen näet tulee tietää, etteivät Aragonian ylhäiset naiset, olivatpa kuinka jalosukuisia tahansa, ole niin joutavanaikaisia ja kopeita kuin kastilialaiset rouvat; he kohtelevat ihmisiä tutunomaisemmin.

Heidän parhaillaan näin keskustellessaan pyrähti sisään Sanchica, hameenhelma täynnä munia, ja kysyi hovipojalta:

— Kuulkaa, armollinen herra, käyttääkö isäni nyt käskynhaltiaksi tultuaan ihomyötäisiä housuja?

— En ole tullut tuota katsoneeksi, — vastasi hovipoika — mutta luultavasti käyttää.

— Herra siunatkoon, — virkkoi Sanchica — kuinka hauskaa olisikaan nähdä isän kävelevän topatuissa housuissa! Eikö olekin hassua, että minä olen syntymästäni saakka toivonut näkeväni isän ihomyötäisissä?

— Armollinen neiti näkee hänet varmaan niissä, jos elää saa — vastasi hovipoika. — Totta totisesti, näyttää siltä, että hänellä on matkustaessaan kohta naamari nenän katolla, niinkuin ainakin suurilla herroilla, jos hän vain saa olla käskynhaltiana pari kuukautta.

Kirkkoherra ja kandidaatti huomasivat kyllä, että hovipoika lasketteli pilojaan, mutta aitokorallit ja metsästyspuku, jonka Sancho oli lähettänyt (Teresa näet oli jo heille näyttänyt pukua) saivat heidät sittenkin ihan ymmälle. Sanchican toivomus heitä sentään nauratti, ja asia muuttui vielä hupaisemmaksi, kuu Teresa sanoi:

— Herra kirkkoherra, pitäkää varanne, jos sattuu joku semmoinen, joka lähtee Madridiin tai Toledoon; minä näet käskisin hänen ostaa itselleni oikein pönkkähameen, uusinta muotia ja parhaan, mitä voi saada, sillä täytyyhän minun sen verran kunnioittaa miestäni käskynhaltiaa, mikäli voin. Ja jos pahat päähäni panen, niin lähden tästä pääkaupunkiin ja hankin itselleni vaunut samoinkuin kaikki muutkin, sillä voihan ihminen, jonka mies on käskynhaltiana, varsin hyvin kustantaa itselleen vaunut.

— Totta kai, äiti! — sanoi Sanchica. — Jumala suokoon, että se tapahtuisi mieluummin tänään kuin huomenna, vaikka ne, jotka näkisivät minut istumassa armollisen rouva äitini kanssa vaunuissa, sanoisivat: »Katsokaahan tuota, mikä lieneekään, sipulinsyöjän tytär, kuinka se istuu komeasti ja nojailee vaunuissa, ihan kuin mikäkin paavitar!» Mutta astelkoot he vain tien laitaa, minä ajelen vaunuissani, jalat maasta korkealla. Paha periköön kaikki maailman panettelijat; kun minun vain on hyvä olla, niin naurakoot kyllältään! Olenko oikeassa, äiti kulta?

— Oletpa tietenkin, tyttäreni! — vastasi Teresa. — Ja kaiken tämän onnen ja vielä enemmänkin on hyvä Sanchoni minulle ennustanut, ja sinä saat nähdä, tyttäreni, ettei hän hellitä, ennenkuin on tehnyt minusta kreivittären. Meitä näyttää totisesti alkavan onni potkia, ja minä olen kuullut hyvän isäsi monta kertaa sanovan (hänellä näet on aina sananlaskuja suussaan), että jos lehmä sulle tarjotaan, käy vikkelästi ottamaan; kun sinulle annetaan käskynhaltianvirka, ota se vastaan, kun sinulle tarjotaan kreivikunta, käy siihen käsiksi, ja kun sinua kutsutaan saamaan jotakin hyvää lahjaa, niin käy kiireesti se korjaamaan. Olisipa laitaa, jos tässä nukuttaisiin eikä mitään vastattaisi, vaikka hyvä onni ja menestys on ovella koputtamassa!

— Niin, ja mitä minä siitä välitän, — lisäsi Sanchica — vaikka kuka tahansa, nähdessään minut koko prameudessani, sanoisi: »Koira hurstihousuissaan...» ja muuta semmoista?

Tuon kuultuaan kirkkoherra sanoi:

— Minusta näyttää totisesti siltä, että koko tämä Panzan suku on jo syntyessään täynnä sananlaskuja. En ole nähnyt yhtäkään heistä, joka ei niitä viskele ympärilleen alinomaa niin pian kuin suunsa avaa.

— Se on totta, — virkkoi hovipoika — sillä herra käskynhaltia Sancho lausuu hänkin niitä lakkaamatta. Vaikka useat niistä eivät osukaan oikein naulanpäähän, niin ne sittenkin huvittavat, ja armollinen rouva herttuatar ja herttua ovat niistä kovin mielissään.

— Vakuuttaako teidän armonne siis yhä, — kysyi kandidaatti — että tuo juttu Sanchon käskynhaltianaolosta on totta ja että maailmassa on herttuatar, joka kirjoittaa hänen vaimolleen ja lähettää hänelle lahjoja? Vaikka lahjat ovat tässä käsinkoskettavina ja vaikka olemme kirjeet lukeneet, emme sitä sittenkään usko, vaan ajattelemme, että tämä on niitä maanmiehemme Don Quijoten asioita, joka luulee, että kaikki tapahtuu noituudesta, ja olenpa vähällä sanoa, että tekee mieleni koetella ja tunnustella teidän armoanne nähdäkseni, oletteko vain lähettilään haamu vai oikea ihminen, lihaa ja verta.

— Hyvät herrat, en osaa sanoa itsestäni muuta — vastasi hovipoika — kuin että olen oikea lähettiläs ja että herra Sancho Panza on todellinen käskynhaltia ja että isäntäväkeni, herttua ja herttuatar, voivat mainitun käskynhaltianviran antaa ja ovat sen antaneet ja että olen kuullut sanottavan, että mainittu Sancho Panza hoitaa sitä mainiosti. Teidän armonne voivat keskenään kiistellä siitä, onko tässä noituutta vai ei; minä en tiedä mitään muuta, sen vannon omien vanhempieni nimessä, jotka vielä elävät ja joita sydämestäni rakastan.

— Saattaa kyllä olla niin laita; — virkkoi kandidaatti — mutta _dubitat Augustinus_.[37]

— Epäilköön, ken epäilee; — vastasi hovipoika — minä olen puhunut totta, ja totuus se aina ui valheen päällä kuin öljy veden pinnalla, ja muuten: _operibus credite et non verbis_.[38] Tulkoon jompikumpi armollisista herroista minun kanssani, niin saatte nähdä omin silmin, mitä kuulemalta ette usko.

— Minun asiani on lähteä mukaan; — sanoi Sanchica — viekää vain minut mukananne, armollinen herra, hevosenne lautasilla; minä lähden oikein mielelläni näkemään arvoisaa isääni.

— Käskynhaltioiden tytärten ei sovi matkustaa yksinään, heillä täytyy olla saatossaan vaunuja ja kantotuoleja ja suuri joukko palvelusväkeä.

— Mitä joutavia, — vastasi Sancha — minä voin yhtä hyvin ratsastaa aasintammalla kuin ajaa vanuissa. En minä ole arkalasta kotoisin!

— Ole vaiti, tyttö; — sanoi Teresa — sinä et tiedä, mitä puhut, ja tämä herra on oikeassa. Kaikki asiat ajallaan: kun isäsi oli Sancho, olit sinä Sancha, ja kun hän on käskynhaltia, niin sinä olet armollinen neiti; en sitten tiedä, olenko oikeassa vai en.

— Armollinen rouva Teresa on oikeammassa kuin luuleekaan; — virkkoi hovipoika — mutta antakaa minulle nyt syötävää ja päästäkää minut pian menemään, sillä minä aion palata jo tänä iltana.

Siihen virkkoi kirkkoherra:

— Suvaitkoon teidän armonne tulla minun luokseni vaatimattomalle aterialle; armollisella rouva Teresalla on enemmän hyvää tahtoa kuin hyviä ruokia näin arvokkaan vieraan kestitsemiseksi.

Hovipoika esteli, mutta lopulta hänen täytyi suostua, mikä oli hänelle itselleen eduksi, ja kirkkoherra vei hänet mielellään mukanaan, koska sai siten tilaisuutta mielin määrin kysellä Don Quijotesta ja hänen urotöistään.

Kandidaatti tarjoutui kirjoittamaan vastaukset Teresan kirjeisiin, mutta tämä ei halunnut, että kandidaatti, jota hän piti koiranleukana, sekaantuisi hänen asioihinsa, vaan katsoi paremmaksi antaa kakun ja kaksi munaa eräälle kuoripojalle, joka osasi kirjoittaa ja kirjoittikin Teresan puolesta kaksi kirjettä, toisen hänen miehelleen, toisen herttuattarelle, molemmat aivan Teresan pään jälkeen, ja ne eivät olekaan huonoimpia tähän suureen historiaan sisältyvistä, kuten tuonnempana saadaan nähdä.

Yhdeskuudetta luku.

Lisää Sancho Panzan käskynhaltiana-olosta ja muista hupaisenlaisista tapahtumista.

Aamu koitti sen yön jälkeen, jona käskynhaltia oli ollut kiertokäynnillään. Edeskäypä vietti yönsä unetonna, sillä hänen ajatuksiaan askarruttivat valhepukuisen neidon kasvot, hänen viehätyksensä ja kauneutensa. Hovimestari oli käyttänyt jäljelläolevan osan yötä kirjoittaakseen herrasväelleen, mitä Sancho Panza oli tehnyt ja sanonut. Hänkin ihmetteli sekä Sanchon tekoja että hänen sanojansa, sillä hänen puheissaan ja toimissaan ilmeni sekaisin älykkäitä ja typeriä piirteitä. Herra käskynhaltia nousi vihdoin, ja hänelle annettiin tohtori Pedro Tuiman ohjeitten mukaan aamiaiseksi hiukan hillohedelmiä ja muutamia kulauksia raikasta vettä, ateria, jonka Sancho olisi mielellään vaihtanut leivänkannikkaan ja rypäleterttuun. Mutta huomatessaan, että tässä vallitsi pikemmin pakko kuin vapaa tahto, hän suostui siihen sielunsa suureksi suruksi ja vatsansa vaivaksi, koska tohtori Pedro Tuima hänelle uskotteli, että vähät ja hienot ruoat elvyttävät ihmisen henkeä ja että ne parhaiten sopivat henkilöille, joilla on hoidettavana virkoja ja tärkeitä toimia, niissä heidän tulee käytellä enemmän ymmärryksen kuin ruumiin voimia.

Näiden rikkiviisauksien tähden Sancho näki nälkää, vieläpä niin kovin, että kiroili hiljaa mielessään käskynhaltianvirkaa ja sitä henkilöäkin, joka oli sen hänelle antanut; mutta kaikesta huolimatta hän ryhtyi hillohedelmiä nautittuaan yhä nälkäisenä sinäkin päivänä toimittamaan tuomarin tehtäviä. Ja ensimmäisenä tuli käsiteltäväksi kysymys, jonka hänelle esitti muudan vieras hovimestarin ja kaikkien muiden asiaan perehtyneitten läsnäollessa. Miehen esitys oli seuraavanlainen:

— Armollinen herra, eräs runsasvetinen joki erotti toisistaan kaksi samaan herraskartanoon kuuluvaa aluetta... Suvaitkoon teidän armonne kuunnella tarkkaavasti, sillä tapaus on tärkeä ja vaikeanlainen ratkaista. Sanon siis, että mainitun joen yli johti silta, ja sillan päässä oli hirsipuu ja jonkinmoinen oikeusistuin, jossa tavallisesti oli neljä tuomaria tuomitsemassa joen, sillan ja tiluksien omistajan säätämän lain mukaan. Laki oli tämmöinen: »Jos joku kulkee tätä siltaa rannalta toiselle, niin hänen tulee sitä ennen valallisesti ilmoittaa, minne hän on menossa ja mitä tekemään; jos hän vannoo todenmukaisesti, annettakoon hänen kulkea, jos taas valehtelee, niin hirtettäköön hänet tässä sijaitsevaan hirsipuuhun ilman yhtään armoa.» Kun tämä laki ja sen ankarat määräykset olivat tulleet tunnetuiksi, kulki paljon ihmisiä joen yli, ja heidän valallisesti antamistaan ilmoituksista kävi selvästi ilmi, että he puhuivat totta, ja tuomarit antoivat heidän kulkea vapaasti. Mutta sitten sattui, että eräs mies, jota vaadittiin valalle, vannoi tekemänsä valan nimessä aikovansa mennä tuohon hirsipuuhun kuolemaan, eikä mitään muuta. Tuomarit harkitsivat hänen valaansa ja sanoivat: »Jos päästämme tämän miehen vapaasti kulkemaan, niin hän on vannonut väärän valan, ja hänen täytyy lain mukaan kuolla; jos taas hänet hirtämme, niin hän on vannonut kuolevansa tässä hirsipuussa, joten hänen, koska hän on puhunut totta, tulee saman lain mukaan päästä vapaaksi.» Nyt kysytään teidän armoltanne, herra käskynhaltia, mitä tuomarien pitää tehdä tuolle miehelle; he näet ovat yhä vielä kahden vaiheilla ja ihan ymmällä. Saatuaan kuulla teidän armonne terävästä ja ylevästä ymmärryksestä he ovat lähettäneet minut anomaan teidän armoanne puolestanne lausumaan mielipiteenne tästä monimutkaisesta ja epäilyttävästä seikasta.

Siihen vastasi Sancho:

— Nuo herrat tuomarit, jotka ovat lähettäneet teidät minun luokseni, olisivat totisesti voineet säästää itseltään sen vaivan, sillä minä mies poloinen olen pikemmin hidasjärkinen kuin terävä, mutta kertokaahan siitä huolimatta juttu vielä kerran, niin että sen oikein ymmärrän; kukapa tietää, vaikka osuisin oikeaan.

Kysymyksen esittäjä toisti kerran ja kahdesti, mitä oli jo sanonut, ja Sancho virkkoi:

‒ Minusta näyttää, että voin ottaa selon tästä jutusta kädenkäänteessä ja että laita on näin: tuo mies vannoo menevänsä hirsipuuhun kuolemaan, ja jos hän todella hirtetään, niin hän on puhunut totta ja hänen tulisi säädetyn lain mukaan olla vapaa ja päästä kulkemaan sillan yli; jos taas häntä ei hirtetä, niin hän on tehnyt väärän valan, joten hänet on saman lain mukaan hirtettävä.

‒ Aivan niinkuin herra käskynhaltia sanoo; — virkkoi sanantuoja — ja mitä tulee asian täydelliseen käsittämiseen, ei siinä ole enää mitään epäiltävää eikä kysyttävää.

— Minä sanon siis, — jatkoi Sancho — että tulee sallia sen osan miestä, joka on puhunut totta, vapaasti kulkea, ja hirttää se osa, joka on valehdellut; sillä tavalla ylikulkua koskeva määräys tulee kirjaimellisesti täytetyksi.

— Mutta, herra käskynhaltia, — virkkoi kysymyksen esittäjä — silloinhan on välttämättä jaettava tuo mies kahteen osaan, valehtelevaan ja totta puhuvaan, ja jos hänet siten jaetaan, niin hänen täytyy auttamattomasti kuolla, ja niin ei suinkaan täytetä lain vaatimuksia; mutta on aivan välttämätöntä, että ne tulevat täytetyiksi.

— Kuulkaa, hyvä mies, — vastasi Sancho — jollen ole ilmetty aasi, niin tuolla mainitsemallanne joen yli kulkevalla on yhtä suuri oikeus kuolla kuin elää ja kulkea sillan yli; jos näet totuus hänet pelastaa, niin toiselta puolen valhe hänet langettaa, ja jos on niin laita, kuten todella onkin, niin minä olen sitä mieltä, että teidän tulee sanoa noille herroille, jotka ovat teidät lähettäneet minun luokseni, että koska syyt, jotka vaativat tuomitsemaan tai vapauttamaan hänet, ovat yhtä painavat, heidän tulee päästää hänet vapaasti menemään, sillä aina on kiitettävämpää tehdä hyvää kuin pahaa, ja tämän minä antaisin teille allekirjoituksellani vahvistettuna, jos osaisin nimeni kirjoittaa. Mutta tässä tapauksessa en ole pannutkaan omiani, vaan muistiini johtui muudan neuvo, jonka isäntäni Don Quijote antoi minulle monien muiden neuvojen kanssa illalla ennen sitä päivää, jona matkustin tämän saaren käskynhaltiaksi; hän näet sanoi, että oikeuden ollessa epäilyksenalainen minun tulisi taipua ja tyytyä armahdukseen; ja Jumala on tahtonut nyt johdattaa sen mieleeni, sillä se sopii tähän tapaukseen aivan kuin valettu.

— Se on totta, — vastasi hovimestari — ja minun nähdäkseni ei itse Lykurgoskaan, joka laati lait spartalaisille, olisi voinut antaa parempaa tuomiota kuin se, jonka suuri Panza on nyt antanut. Ja loppukoon nyt tähän tämän aamupäivän istunto; minä käsken pitää huolta siitä, että armollinen herra käskynhaltia saa aterioida aivan mielensä mukaan.

— Sitä minäkin pyydän, ja olkoon se selvää peliä; — sanoi Sancho — antakaa minulle vain syötävää, ja tulkoon sitten riitajuttuja ja pulmallisia kysymyksiä vaikka sataen, kyllä minä niistä suoriudun silmänräpäyksessä.

Hovimestari piti sanansa, sillä hän kärsi tunnonvaivoja ajatellessaan, että niin älykäs käskynhaltia voisi kuolla nälkään, sitä enemmän, kun hän aikoi jo samana iltana lopettaa Sanchon käskynhaltiana-olon tekemällä hänelle viimeisen kepposen, joka oli jätetty hänen suoritettavakseen. Sancho siis sai sinä päivänä syödä päivällistä aivan vastoin niitä sääntöjä ja ajatelmia, joita oli esittänyt tohtori Puikipois, ja aterian päätyttyä astui sisään kuriiri tuoden kirjettä Don Quijotelta käskynhaltialle. Sancho kehoitti sihteeriä lukemaan sen itsekseen ja sanoi, että hän, jollei siinä ollut mitään semmoista, mikä oli pidettävä salassa, voisi lukea sen ääneen. Sihteeri teki niin, silmäili ensin kirjettä ja sanoi sitten:

— Tämä voidaan hyvinkin lukea ääneen, sillä se, mitä herra Don Quijote tässä teidän armollenne kirjoittaa, kannattaisi painaa ja kirjoittaa kultaisilla kirjaimilla; se näet kuuluu näin:

Don Quijote Manchalaisen kirje Sancho Panzalle, Baratarian saaren käskynhaltialle.

»Minä olen odottanut saavani kuulla sinun ajattelemattomista ja typeristä teoistasi, hyvä Sancho, mutta olenkin sensijaan saanut kuulla älykkäistä toimistasi. Minä kiitän niistä erinomaisesti taivasta, joka voi nostaa köyhän loasta[39] ja tehdä typeristä älykkäitä. Minulle kerrotaan, että sinä hoidat hallitusta kuin olisit oikea ihminen ja että olet ihmisenä nöyrä kuin luontokappale; niin alava kuulut olevan käytökseltäsi. Mutta minä kehoitan sinua, Sancho, ottamaan huomioon, että useasti on soveliasta ja välttämätöntäkin virkasi arvovallan tähden torjua sydämen liiallista nöyryyttä, sillä henkilöä, joka on saanut hoitaakseen tärkeitä tehtäviä, kaunistaa parhaiten se, että hän noudattaa oman virkansa vaatimuksia eikä sitä määrää, johon hänen oma luonnollinen vaatimattomuutensa häntä taivuttaa. Pue itsesi hyvin, sillä koristettu seiväs ei enää seipäältä näytä. En tarkoita, että sinun tulee käyttää kaikenlaisia koruja ja juhlapukuja tai tuomarina ollessasi esiintyä sotilaan asussa, vaan tarkoitan, että sinun tulee koristaa itseäsi virkaasi kuuluvalla puvulla, joka olkoon siisti ja sopiva.

Jos tahdot saavuttaa alamaistesi suosion, tulee sinun muun muassa ottaa huomioon kaksi seikkaa: ensinnäkin, että olet kohtelias kaikille, vaikka tämänhän minä olen sinulle jo aikaisemmin sanonut, ja toiseksi, että hankit runsaasti elintarpeita, sillä ei ole mitään, mikä pahemmin koettelee köyhien ihmisten sisua kuin nälkä ja kallis aika.

Älä julkaise kovin paljon asetuksia, ja: kun niitä julkaiset, pidä huoli siitä, että ne ovat hyviä, ja ennen kaikkea, että niitä, noudatetaan ja käytetään, sillä asetukset, joita ei noudateta, voisivat yhtä hyvin jäädä antamatta; nehän näet osoittavat vain, ettei ruhtinaalla joka oli kyllin älykäs ja oikeutettu niitä antamaan, ollut kykyä saada ihmisiä niitä tottelemaan, ja lait, jotka uhkaavat, mutta joita ei panna täytäntöön, ovat lopulta kuin pölkky, josta tuli sammakkojen kuningas: aluksi se niitä peloitti, mutta vähitellen ne alkoivat sitä ylenkatsoa ja kiipesivät sen päälle.

Ole hyveitten isä ja paheitten isäpuoli. Älä ole aina ankara äläkä aina lempeä, vaan pysyttele näiden molempien äärimmäisyyksien keskivälillä, sillä siinä on älykkään menettelyn ydin. Käy vankiloissa, teurastamoissa ja kauppatoreilla, sillä käskynhaltian läsnäolo on semmoisissa paikoissa erittäin tärkeä. Lohduta vankeja, jotka toivovat asiansa tulevan pian ratkaistuksi, ole pöpö teurastajille, sillä sitten he käyttävät oikeita painoja, ja ole samasta syystä toriakkojen kauhu. Vaikka sattuisit olemaan (mitä en kumminkaan usko) ahnas, naisia himoitseva ja ahmatti, älä kumminkaan sellaiselta näytä, sillä jos alamaisesi ja ne, jotka ovat kanssasi tekemisissä, havaitsevat sinussa jonkin erikoisen heikkouden, niin he kääntävät tykkinsä heti siihen suuntaan syösten sinut lopulta kadotuksen syvyyteen. Ajattele ja harkitse, kertaa mielessäsi yhä uudelleen niitä neuvoja ja opetuksia, jotka kirjallisesti sinulle annoin, ennenkuin matkustit täältä käskynhaltianvirkaan, niin saat nähdä, että löydät niistä, niitä noudattaen, erinomaista apua vaivoihin ja vastuksiin, joita käskynhaltiat kohtaavat joka askelella. Kirjoita isäntäväellesi ja lausu heille kiitollisuutesi; kiittämättömyys näet on kopeuden tytär ja suurimpia syntejä, mitä tunnetaan, mutta henkilö, joka on kiitollinen niille, jotka ovat tehneet hänelle hyvää, osoittaa samalla, että hän on kiitollinen myös Jumalalle, joka on tehnyt ja yhä tekee hänelle niin paljon hyvää.

Rouva herttuatar on lähettänyt kuriirin viemään pukuasi ja erästä muuta lahjaa vaimollesi Teresa Panzalle; me odotamme vastausta joka hetki. Minä olen ollut hiukan huonovointinen, sillä minua sattui tässä kissa kynsimään, mikä ei ollut nenälleni kovin terveellistä. Mutta ei hätää mitään; jos näet on noitia, jotka minua pahoin pitelevät, niin on toisia sellaisia, jotka minua puolustavat.

Lähetä minulle tietoa, oliko se hovimestari, joka on sinun luonasi, missään tekemisissä kamarirouva Trifaldin toimenpiteitten kanssa, kuten epäilit, ja anna minulle vähin erin tietoa kaikesta, mitä sinulle sattuu, sillä eihän matka tänne ole pitkä. Sitäpaitsi aion pian luopua nykyisestä joutilaasta elämästäni, sillä enhän minä ole sitä varten maailmaan syntynyt.

Minulle on sattunut muudan selkkaus, jonka vuoksi luultavasti joudun tämän herrasväen epäsuosioon. Vaikka se mieltäni pahoittaa, ei se kuitenkaan mitään haittaa, sillä loppujen lopuksi minun täytyy noudattaa ennemmin virkani vaatimuksia kuin heidän mieltänsä, kuten sanoo tunnettu sananlasku: _amicus Plato, sed magis amica veritas_.[40] Minä kirjoitan sinulle tämän latinaksi, koska otaksun, että käskynhaltiaksi tultuasi olet latinaa oppinut. Jumalan haltuun, hän sinua varjelkoon, jottei kenenkään tarvitse sinua surkutella.

Ystäväsi

Don Quijote Manchalainen.»

Sancho kuunteli kirjettä erittäin tarkkaavasti, ja sitä kiittivät ja pitivät ymmärtäväisenä kaikki, jotka sen kuulivat. — Sitten Sancho nousi pöydästä, kutsui sihteerinsä ja sulkeutui hänen kanssaan omaan huoneeseensa tahtoen viivyttelemättä vastata herralleen Don Quijotelle. Hän käski sihteerin kirjoittaa, mitä hän sanelisi, siihen mitään lisäämättä ja jättämättä mitään pois, ja sihteeri teki työtä käskettyä. Vastauskirjeen sisältö oli seuraavanlainen:

Sancho Panzan kirje Don Quijote Manchalaiselle.

»Minulla on niin paljon virkatehtäviä, ettei ole aikaa päätäni kynsiä eikä edes kynsiäni leikata, ja ne ovatkin niin pitkät, että Jumala paratkoon. Minä mainitsen tämän, rakas herrani, jotta teidän armonne ei pane pahakseen, vaikka en ole toistaiseksi antanut mitään tietoa, käykö minun hyvin vai huonosti tässä käskynhaltianvirassa, jossa saan kärsiä enemmän nälkää kuin silloin, kun me molemmat vaelsimme metsissä ja erämaissa.