Part 9

Camila nauroi palvelijattarensa aakkosille arvellen hänen perehtyneen lemmenseikkoihin paremmin kuin sanoikaan; ja tyttö tunnustikin sen hänelle ilmoittaen olevansa lemmensuhteissa erään hyväsukuisen, samassa kaupungissa asuvan nuoren miehen kanssa. Siitä Camila säikähti, sillä hän pelkäsi oman kunniansa voivan joutua vaaraan tuon rakastajan vuoksi. Hän tiedusteli tytöltä kiihkeästi, oliko heidän seurustelunsa johtanut sanoja pitemmälle. Tyttö ei hävennyt ollenkaan, vastasi vain julkeasti, että niin oli käynyt. On näet varmaa, että emännän hairahdukset poistavat häveliäisyyden palvelijoista, jotka, havaitessaan rouvan harha-askelet, eivät välitä mitään, vaikka itsekin onnahtavat ja rouva saa sen tietää. Camila voi vain pyytää Leonelaa olemaan mainitsematta mitään hänen lemmensuhteestaan hänelle, jonka Leonela oli sanonut olevan rakastajanaan, ja menettelemään omassa asiassaan niin salaisesti, etteivät Anselmo ja Lotario saisi siitä mitään vihiä. Leonela lupasi niin tehdä, mutta piti lupauksensa siten, että osoitti Camilan syystäkin pelänneen hyvän maineensa menettämistä. Huomattuaan, ettei hänen emäntänsä käytös ollut entisellään, siveetön ja julkea Leonela rohkeni tuoda rakastajansa taloon ja pitää häntä luonaan luottaen siihen, ettei Camila, vaikka hänet näkisi, uskaltaisi antaa häntä ilmi; emäntien synneistä näet johtuu muun muassa se ikävyys, että he joutuvat omien palvelijatartensa orjiksi ja salaamaan heidän rivoja ja häpeällisiä tekojaan, kuten Camilankin nyt kävi. Vaikka hän useat kerrat näki Leonelan oleskelevan rakastajansa kanssa eräässä talon suojassa, ei hän kumminkaan uskaltanut tyttöä nuhdella, vaan hankki hänelle tilaisuuttakin salaisiin kohtauksiin ja huolehti kaikin puolin siitä, ettei mies joutunut Anselmon näkyviin. Kaikista hänen toimenpiteistään huolimatta Lotario sittenkin huomasi kerran päivänkoitteessa talosta tulevan miehen. Hän ei tuntenut tulijaa ja ajatteli aluksi, että sen täytyi olla jokin aave. Mutta nähtyään sitten miehen nostavan viittaansa ja huolellisesti ja varoen peittävän sillä kasvonsa Lotario luopui yksinkertaisesta otaksumastaan ja johtui toiseen, josta olisi koitunut kaikkien tuho, ellei Camila olisi asiaa auttanut. Lotario ei arvannut miehen, jonka oli nähnyt niin ajattomalla ajalla talosta poistuvan, menneen sinne Leonelaa tapaamaan, eikä hän edes muistanut Leonelaa maailmassa olevankaan, ajattelihan vain, että Camila, joka oli ollut löyhä ja kevytmielinen hänen seurassaan, oli samanlainen jonkun toisenkin kanssa. Sellaisiin seuraamuksiin näet johtaa kehnon naisen kehnous: ettei hänen kunniallisuuteensa luota enää hänkään, jolle hän on rukousten ja vakuuttelujen taivuttamana antautunut, ja että tämä henkilö uskoo hänen antautuvan sitäkin helpommin toisille ja luottaa lujasti jokaiseen sensuuntaiseen epäluuloon. Ja näyttääpä kerrassaan siltä, kuin Lotario olisi tuona hetkenä menettänyt selvän järkensä ja kuin kaikki oikeat ajatukset olisivat hänen mielestään haihtuneet; hän näet lähti, mitään hyvää tai edes järjellistä ajatusta kehittelemättä, päätä pahkaa Anselmon luo, ennenkuin tämä oli ehtinyt vuoteestaan nousta, ja sanoi hänelle, sydäntäkalvavan mustasukkaisen raivon kiihtämänä ja sokaisemana, intohimoisesti haluten kostaa Camilalle, joka ei ollut mitenkään häntä loukannut:

— Tiedä, Anselmo, että minä olen monta päivää taistellut itseni kanssa väkisinkin yrittäen olla ilmaisematta sinulle seikkaa, jota en enää voi enkä saakaan sinulta salata. Tiedä, että Camilan lujuus nyt on rauennut ja että minä, voin tehdä hänelle, mitä hyväksi näen. Syynä siihen, etten ole aikaisemmin ilmaissut sinulle todellista asianlaitaa, on se, että olen tahtonut nähdä, onko tuo ollut kevytmielistä himoa vai onko hän niin menetellyt minua koetellakseen ja saadakseen selville, olinko käynyt vakain aikomuksin siihen lemmenseikkailuun, jonka luvallasi olen hänen kanssaan aloittanut. Otaksuin myös, että hän, jos kerran oli sellainen kuin hänen tuli olla ja jollaiseksi hänet otaksuimme, olisi jo kertonut sinulle mielistelystäni; mutta nyt, kun huomaan hänen viivyttelevän, havaitsen hänen tarkoittaneen täyttä totta, kun hän on luvannut sinun jälleen kotoa poistuessasi tulla minua tapaamaan varastohuoneeseen, missä säilytät arvokasta kalustoasi (totta olikin, että Lotario tapasi siellä seurustella Camilan kanssa); mutta minä en tahdo sinun käyvän äkkipikaisesti kostamaan, sillä synti on toistaiseksi tehty ainoastaan ajatuksissa, ja onhan mahdollista, että Camila ennen täytäntöönpanoa muuttaa mieltään ja että sijaan tulee katumus. Koska siis olet kaikin puolin tai ainakin osittain noudattanut minun neuvojani, noudata ja seuraa sitäkin, jonka sinulle nyt lausun, jotta voit pettymättä ja varovasti harkiten tulla oivaltamaan, mitä katsot itsellesi soveliaimmaksi. Ole matkustavinasi pois pariksi kolmeksi päiväksi, kuten ennen, ja järjestä niin, että piiloudut varastohuoneeseesi, missä seinäverhot ja muut siellä säilytettävät esineet tarjoavat sinulle hyvää tilaisuutta piiloutumiseen, niin saat nähdä omin silmin, samoinkuin minä, mitä Camila haluaa. Jos kysymyksessä on kehnous, jota sopii pikemmin pelätä kuin toivoa, voit kaikessa hiljaisuudessa, varoen ja viisaasti käydä kostamaan kokemaasi solvausta.

Lotarion sanat hämmästyttivät, säikähdyttivät ja ihmetyttivät Anselmoa, sillä ne yllättivät hänet hänen kaikkein vähimmin otaksuessaan joutuvansa niitä kuulemaan, koska hän uskoi Camilan jo suoriutuneen voittajana kaikista Lotarion hyökkäyksistä ja oli jo alkanut nauttia voiton kunniaa. Hän oli hetken vaiti, tuijotti lattiaan silmiään räpäyttämättä ja virkkoi vihdoin:

— Sinä, Lotario, olet menetellyt niinkuin edellytin sinun ystävänä menettelevän; minä noudatan kaikin puolin neuvoasi; tee, miten hyväksi näet, ja pidä asia salassa, sillä sitä, kuten hyvin ymmärrät, tällainen odottamaton seikka vaatii.

Lotario lupasi, ja Anselmon luota poistuessaan hän sitten hartaasti katui kaikkea, mitä oli hänelle sanonut, koska huomasi, miten typerästi oli menetellyt, vaikka olisi voinut Camilalle kostaa turvautumatta niin julmaan ja häpeälliseen keinoon. Hän kirosi järjettömyyttään, herjasi omaa kevytmielistä päätöstään eikä tietänyt, mitä keinoa pitäisi saadakseen tehdyn tekemättömäksi tai johtaakseen asian johonkin siedettävään päätökseen. Lopulta hän päätti kertoa kaikki Camilalle, ja tilaisuutta tarjoutuikin, niin että hän kohtasi hänet kahden kesken jo samana päivänä. Havaitessaan voivansa vapaasti hänen kanssaan puhua Camila virkkoi hänelle:

— Tietäkää, rakas Lotario, että minulla on sydämelläni huoli, joka ahdistaa minua niin kovin, että on kuin poveni siihen pakahtuisi, ja ihme onkin, ellei niin käy, sillä Leonela on tullut nyt niin julkeaksi, että päästää taloomme joka ilta rakastajansa viettäen hänen kanssaan koko yön, mikä tietenkin voi vahingoittaa minun hyvää mainettani, koska jokainen, joka näkee hänen niin ajattomana aikana poistuvan talostani, saattaa ajatella asiasta mitä tahansa. Minua rasittaa varsinkin se, etten voi tyttöä rangaista enkä torua, koska se seikka, että hänellä on tieto salaisesta suhteestamme, on hillinnyt kieltäni pakottaen olemaan puhumatta hänen asioistaan, ja minä pelkään, että tästä koituu jokin onnettomuus.

Camilan niin sanoessa Lotario luuli aluksi, että hän käytti keksimäänsä juonta uskotellakseen hänelle, että mies, jonka hän oli nähnyt talosta poistuvan, oli Leonelan rakastaja eikä hänen; mutta nähdessään hänen sitten itkevän, olevan murheissaan ja anovan apua hän uskoi tuon todeksi ja joutui aivan ankaran hämmingin ja katumuksen valtaan. Siitä huolimatta hän kehoitti Camilaa olemaan huoletta luvaten toimia niin, että Leonelan julkeus loppuisi. Hän kertoi vielä, mitä oli mustasukkaisen raivonsa kiihtämänä sanonut Anselmolle ja kuinka he olivat keskenään sopineet, että Anselmo piiloutuisi varastohuoneeseen saadakseen siellä selvästi nähdä, kuinka uskoton Camila oli. Lotario pyysi Camilalta anteeksi tuota hulluuttaan ja kehoitti häntä neuvomaan, miten se oli korjattavissa ja kuinka voitaisiin päästä siitä sekavasta sokkelosta, johon oli hänen oman ajattelemattomuutensa vuoksi jouduttu.

Camila kauhistui kuullessaan, mitä Lotario hänelle kertoi, ja torui ja moitti kovin harmistuneena ja monin sekä järkevin sanoin hänen ilkeätä epäluuloaan ja yksinkertaista ja kehnoa aikomustaan. Mutta nainen on luonnostaan miestä neuvokkaampi sekä hyvässä että pahassa, vaikka se kyky hänet taas pettää hänen ryhtyessään vakain aikomuksin suunnitelmia tekemään, ja niin Camilakin keksi kohta keinon tämän auttamattomalta näyttävän asian korjaamiseksi ja kehoitti Lotarioa huolehtimaan siitä, että Anselmo seuraavana päivänä piiloutuisi mainittuun paikkaan, koska hän, Camila, aikoi käyttää hyväkseen juuri hänen piilossaoloaan, jotta he, hän ja Lotario, saisivat siitä lähtien häiritsemättä nauttia toistensa seurassa. Hän ei kumminkaan ilmaissut Lotariolle aikomustaan kokonaisuudessaan, vaan käski hänen vain olla varuillaan, niin että hän Anselmon piilouduttua Leonelan häntä kutsuessa heti tulisi ja vastaisi kaikkeen, mitä Camila hänelle sanoisi, niinkuin olisi vastannut, ellei olisi tietänyt Anselmon olevan kuuntelemassa. Lotario pyysi häntä hartaasti ilmaisemaan koko aikeensa, jotta voisi varmemmin ja tarkemmin ottaa huomioon kaikki, mitä tarpeelliseksi havaitsisi.

— Minä vakuutan, — vastasi Camila — ettei sinun tarvitse huolehtia mistään muusta kuin vastaamisesta aina sen mukaan kuin minä kysyn. — Camila näet ei tahtonut hänelle ennakolta ilmoittaa, mitä suunnitteli, koska pelkäsi, ettei hän noudattaisi hänestä hyvältä tuntuvaa aietta, vaan noudattaisi tai suunnittelisi toisia, jotka eivät voineet olla sen veroisia.

Sitten Lotario lähti. Seuraavana päivänä Anselmo matkusti pois sanoen taas menevänsä maalle ystävänsä luo, mutta kääntyi takaisin ja piiloutui, minkä voi tehdä varsin vaivattomasti, koska Camila ja Leonela tahallaan soivat hänelle siihen tilaisuutta.

Siinä Anselmo siis oli piilopaikassaan, mieli niin järkytettynä kuin saattaa ajatella olevan sen, joka odottaa näkevänsä omin silmin, kuinka hänen kunniansa silvotaan kappaleiksi, ja ajatteli olevansa kadottamassa kalleimman aarteensa, jona piti rakasta Camilaansa. Saatuaan täyden varmuuden siitä, että Anselmo oli piiloutunut, Camila ja Leonela lähtivät varastohuoneeseen, ja tuskin sinne astuttuaan Camila huokasi syvään ja virkkoi:

— Oi rakas Leonela! Eikö olisi parempi, että sinä, ennenkuin minä toteutan, mitä en halua sinulle ilmoittaa, jottet yritä sitä estää, otat Anselmon tikarin ja pyyntöäni noudattaen lävistät sillä kurjan poveni? Mutta ei kumminkaan, älä tee sitä, sillä eihän ole oikein, että minä kärsin rangaistuksen toisen tekemästä rikoksesta. Sitä ennen tahdon tietää, mitä minussa ovat nähneet Lotarion häikäilemättömät ja julkeat silmät sellaista, että hän on senvuoksi rohjennut minulle ilmaista ilmaisemansa kehnon aikomuksen ystäväänsä ylenkatsoen ja minua solvaten. Mene tuonne ikkunaan, Leonela, ja huuda häntä, sillä hän on varmaan kadulla odottamassa, että saisi toteuttaa inhan aikeensa. Mutta sitä ennen toteutuu minun yhtä säälimätön kuin kunniallinenkin suunnitelmani.

— Ah, señora! — vastasi ovela ja hyvin osansa oppinut Leonela. — Mitä aiotkaan tehdä tällä tikarilla? Aiotko ehkä surmata itsesi tai Lotarion? Teitpä kumman tahansa, joka tapauksessa siitä koituu sinulle hyvän nimesi ja maineesi hukka. On parempi, jos salaat kokemasi solvauksen etkä anna tuolle pahalle miehelle tilaisuutta nyt tulla tänne ja kohdata meidät yksin ollessamme. Muista, señora, että me olemme heikkoja naisia ja että hän on mies, ja tarmokas; ennenkuin sinä ehdit toteuttaa suunnitelmasi, saattaa hän, koska tulee noissa pahoissa aikeissa, intohimon sokaisemana kenties tehdä sen, mikä olisi sinulle pahempaa kuin jos hän sinut surmaisi. Voi isäntääni Anselmoa, joka on nähnyt hyväksi luovuttaa tuolle hävyttömälle sellaisen vallan talossaan! Ja jos sinä, señora, nyt hänet surmaat, kuten luulen sinun mielivän tehdä, niin mitä teemme hänelle hänen kuoltuaan?

— Mitäkö, ystäväiseni? — virkkoi Camila. — Jätämme hänet siihen Anselmon haudattavaksi, sillä onhan oikeus ja kohtuus, että hän nurkumatta vaivautuu kätkemään maan alle oman häpeänsä. Kutsu hänet, joudu, sillä minusta tuntuu, että viivyttäessäni kokemani solvauksen kostamista rikon uskollisuutta, jonka olen miehelleni velkaa.

Anselmo kuuli tuon kaiken, ja jokainen Camilan sana herätti hänessä uusia tunteita; mutta kuullessaan, että Camila vakavasti aikoi surmata Lotarion, hän mieli astua esiin ja ilmaista itsensä, jottei hän sitä tekisi. Hänet pidätti kumminkin paikalleen halu nähdä, mihin päätökseen johtaisi tuo ylen rohkea ja kunniallinen päätös; mutta hän ajatteli käydä ajoissa estämään sen toteuttamista.

Samassa Camila joutui ankaran voipumuksen valtaan ja heittäytyi huoneessa olevaan sänkyyn Leonelan parahtaessa katkeraan itkuun sanoen:

— Voi minua poloista, jos kohtaloni on niin kova, että hän kuolee tässä käsiini, tämä maailman kaiken kunniallisuuden kukka, hyväin naisten kruunu ja siveyden esikuva...!

Lisäksi muuta samanlaista, mitä kukaan ei olisi voinut kuunnella pitämättä Leonelaa kaikkein osaaottavimpana ja uskollisimpana palvelijattarena maan päällä ja hänen emäntäänsä uutena ja ahdistettuna Penelopeiana.[18] Camila toipui pian voipumuksestaan ja sanoi toivuttuaan:

— Miksi et mene, Leonela, kutsumaan kaikkein uskollisinta ystävänsä ystävää, mitä aurinko on milloinkaan nähnyt tai yö peittänyt? Joudu, juokse, riennä, lähde, jottei sinun viipyessäsi vihani loimu sammu ja toivomani oikeudenmukainen kosto haihdu uhkauksiin ja kirouksiin.

— Minä menen häntä kutsumaan, señora, — sanoi Leonela — mutta sinun tulee ensin antaa minulle tuo tikari, jottet minun poissaollessani tee mitään sellaista, minkä vuoksi kaikki ne, jotka ovat sinuun kiintyneet, joutuvat itkemään kaiken ikänsä.

— Mene huoletta, rakas Leonela, en minä tee mitään sellaista; — vastasi Camila — jos näet olenkin mielestäsi huima ja vähäjärkinen niin tuimasti puolustaessani kunniaani, en kumminkaan tahdo mennä niin pitkälle kuin entinen Lucretia, jonka sanotaan surmanneen itsensä, vaikka ei ollut mitenkään hairahtunut, sitä ennen surmaamatta häntä, joka oli syypää hänen onnettomuuteensa. Jos kerran on kuoltava, niin minä kuolen, mutta sitä ennen minun tulee saada kostaa ja ottaa hyvitystä siltä, jonka vuoksi olen tänne tullut itkemään hänen julkeita tekojaan, joihin en ole millään tavalla antanut aihetta.

Leonelaa täytyi kauan pyytää, ennenkuin hän lähti kutsumaan Lotarioa, mutta vihdoin hän kumminkin meni, ja hänen sillä tiellä viipyessään Camila jatkoi, kuin itsekseen puhellen:

»Jumala minua auttakoon! Eikö olisi ollut viisaampaa torjua Lotario, kuten monesti ennen, kuin antaa hänelle aihetta, kuten nyt olen tehnyt, pitää minua kunniattomana ja kehnona, ainakin siksi, kunnes hälvennän hänen harhaluulonsa? Epäilemättä olisin niin tehden menetellyt oikeammin; mutta en olisi saanut kostaa eikä mieheni kunnia olisi tullut hyvitetyksi, jos hän olisi päässyt mitään korvaamatta ja kaikessa rauhassa astelemaan pois huoneesta, johon hänen pahat himonsa häntä ajavat. Maksakoon petturi hengellään, mitä niin irstaasti himoitsi, ja tietäköön maailma (jos se saanee tästä kuulla), ettei Camila ainoastaan säilynyt miehelleen uskollisena, vaan kostikin hänen puolestaan sille, joka julkesi häntä solvata. Sittenkin ajattelen, että olisi ollut parempi ilmoittaa tämä Anselmolle; mutta minähän koin niin tehdä kirjeessä, jonka lähetin hänelle maakylään, ja luulenpa, että hän, kun kerran ei rientänyt korjaamaan sitä pahaa, mistä hänelle huomautin, pelkästä sydämen hyvyydestä ja luottamuksesta kaiketi ei tahtonut eikä voinut uskoa, että niin varman ystävän povessa voisi piillä mitään hänen kunniaansa herjaavia aikomuksia. Enhän itsekään sitä uskonut moneen päivään enkä olisi uskonut milloinkaan, ellei hänen julkeutensa olisi mennyt niin pitkälle, että hänen julkiset lahjansa, suuret lupauksensa ja alinomaiset kyynelensä sen minulle ilmaisivat. Mutta miksi nyt tätä mietinkään? Kaipaako rohkea päätös mitään neuvottelemista? Ei suinkaan. Väistykää siis pois, te petteliäät mietteet; tulkoon kosto! Astukoon sisään se uskoton, tulkoon, saapukoon, kuolkoon ja kohdatkoon loppunsa, tapahtuipa sitten mitä tahansa! Puhtaana minä tulin sen miehen haltuun, jonka taivas omakseni antoi; puhtaana minä hänen luotaan lähdenkin, korkeintaan kylpien omassa viattomassa veressäni ja kaikkein uskottomimman ystävän veressä, mitä ystävyys on maailmassa milloinkaan nähnyt.»

Niin sanoen hän liikkui huoneessa edestakaisin, tikari paljastettuna, niin epätasaisin ja kiihkein askelin ja sellaisin elein, että näytti kerrassaan siltä kuin olisi menettänyt järkensä ja ollut raivoisa rikoksentekijä eikä hento nainen.

Kaikkea tuota katseli seinäverhojen taakse piiloutunut Anselmo kovin ihmetellen ja ajatellen, että hänen jo kuulemansa riitti hälventämään pahempiakin epäluuloja; olisipa hän toivonut Lotarion saapumisesta koituvan enemmän todistuksen jäävän antamattakin, koska pelkäsi voivan sattua jotakin äkillistä onnettomuutta. Hän oli jo aikeissa ilmaista itsensä ja astua esiin syleilemään vaimoansa ja hälventämään hänen harhaluuioaan, mutta jäi paikoilleen, kun näki Leonelan tulevan taluttaen Lotarioa. Havaitessaan Lotarion Camila piirsi tikarillaan pitkän viivan eteensä permantoon ja virkkoi:

— Lotario, huomaa, mitä sanon: jos uskallat astua tämän tässä näkemäsi viivan yli tai tulla sen luo, niin nähdessäni sinun aikovan niin tehdä syöksen samassa tuokiossa poveeni tämän kädessäni olevan tikarin. Ennenkuin vastaat minulle sanaakaan, kehoitan sinua kuuntelemaan, mitä minulla on vielä sanottavaa; sitten saat vastata, mitä ikänä mielit. Ensinnäkin vaadin sinua, Lotario, sanomaan, tunnetko mieheni Anselmon ja mitä hänestä ajattelet; ja toiseksi haluan vielä tietää, tunnetko minut. Vastaa näihin kysymyksiini, älä ole hämilläsi äläkä liikoja mieti, mitä vastaisit, sillä enhän kysy sinulta mitään vaikeita asioita.

Lotario ei ollut niin typerä, ettei ollut arvannut, mitä Camila aikoi tehdä, jo silloin, kun hän oli käskenyt toimimaan niin, että Anselmo piiloutuisi, ja siksi hän sopeutui Camilan suunnitelmaan niin älykkäästi ja sujuvasti, että tuo valheellinen kohtaus olisi voinut heidän esittämänään käydä tosimmasta todesta. Hän vastasi Camilalle näin:

— En minä luullut, kaunis Camila, että olit kutsunut minut tänne udellaksesi minulta seikkoja, jotka ovat niin etäällä siitä tarkoituksesta, joka minut tänne tuo. Jos menettelet niin siirtääksesi tuonnemmaksi minulle lupaamasi suosion, olisit voinut lykätä sen vieläkin kauemmaksi, sillä onnen kaipaus rasittaa meitä sitä enemmän, mitä pikemmin toivomme sen saavuttavamme. Jottet kumminkaan väitä minun jättävän kysymyksiäsi vastaamatta, sanon, että tunnen puolisosi Anselmon ja että me molemmat tunnemme toisemme varhaisimmalta iältämme; mutta en halua sanoa ystävyydestämme, mitä sinä tiedät yhtä hyvin, koska en tahdo itse joutua todistamaan sitä vääryyttä, jonka minulla teettää hänelle rakkaus, suurempienkin hairahdusten voimallinen puolustus. Sinut minä tunnen ja kunnioitan sinua samoinkuin hän; ellei näet olisi niin laita, en rikkoisi pienempien päämääräin kuin sinun hyvien ominaisuuksiesi vuoksi sitä, mihin minua velvoittaa oma itseni, ja vilpittömän ystävyyden pyhiä lakeja, jotka nyt rikon rakkauden, tämän ylen voimallisen vihollisen tähden.

— Jos sen tunnustat, — vastasi Camila — sinä kaiken sen verivihollinen, mitä oikeudenmukaisesti kannattaa rakastaa, niin millaisin kasvoin rohkenet astua sen henkilön eteen, jonka tiedät siksi kuvastimeksi, missä kuvastelee itseään hän, jota sinun tulisi käyttää kuvastimenasi, jotta näkisit, kuinka syyttömästi häntä solvaat? Mutta nytpä minä, onneton olento, ymmärrän, mikä on saanut sinut pitämään niin mitättömänä sitä, minkä olet itsellesi velkaa; syynä on varmaan ollut jokin käytöksessäni ilmennyt varomattomuus, jota en kumminkaan tahdo nimittää sopimattomuudeksi, koska se ei suinkaan ole johtunut harkitusta aikomuksesta, vaan huolettomuudesta, jollaiseen naiset monesti tekevät huomaamattaan itsensä vikapäiksi otaksuessaan, ettei heidän tarvitse ketään varoa. Ellet sitä tunnusta, niin sano minulle, sinä pettäjä, milloin olen vastannut hartaisiin pyyntöihisi millään sellaisella sanalla tai eleellä, joka olisi voinut herättää sinussa vähintäkään toivon häivää, että häpeälliset pyyteesi tulevat toteutumaan! Milloin en ole torjunut ja moittinut sinun lempeä-anelevia sanojasi vakavilla ja ankaroilla vastauksillani? Milloin olen uskonut tai ottanut vastaan sinun suuria lupauksiasi ja vielä suurempia lahjojasi? Koska kumminkin on mielestäni selvää, ettei kukaan voi pysyä hellittämättä lemmenaiheissaan kovin kauan, ellei hänelle suo tukea jokin toive, tahdon lukea omaksi syykseni sinun julkeutesi, sillä jokin varomattomuuteni on epäilemättä näin kauan rohkaissut sinua aikomuksessasi, ja senvuoksi tahdon kohdistaa itseeni sen koston ja rangaistuksen, jonka sinun rikoksesi ansaitsee. Näyttääkseni sinulle vielä, etten itseäni niin säälimättömästi kohdellessani voi olla kohtelematta samoin sinua, halusin saada sinut tänne sen uhrin todistajaksi, jonka aion antaa arvoisan mieheni loukatulle kunnialle, jota olemme solvanneet, sinä niin harkiten kuin suinkin mahdollista ja myös minä liian vähän varoen tilaisuutta, jos lienen sellaista sinulle tarjonnut, sinun pahojen aikeittesi suosimiseen ja hyväksymiseen. Se pelko, sanon vieläkin, että olen varomattomuudellani jotenkin sytyttänyt mieleesi niin järjettömiä ajatuksia, rasittaa minua eniten ja vaatii minulta oman käden kostoa, sillä syyllisyyteni voisi tulla yleisemmin tunnetuksi, jos tämän kostotyön suorittaisi joku toinen. Ennenkuin sen teen, tahdon kumminkin kuullessani surmata ja viedä mukanani erään, joka täysin tyydyttää toivomani ja saamani koston kaipuun, jotta pääsen haudan tuolla puolen, kummassa paikassa tahansa, näkemään, minkä rangaistuksen puolueeton ja lahjomaton oikeus määrää hänelle, joka on saattanut minut näin epätoivoiseen tilaan.

Niin sanottuaan hän karkasi uskomattoman kiivaasti ja ketterästi Lotarion kimppuun, paljastettu tikari kädessään ja niin ilmeisesti näyttäen aikovan iskeä sen hänen rintaansa, että uhattu mies melkein joutui epäröimään, olivatko nuo eleet teennäisiä vai todellisia; hänen näet oli pakko varautua sekä vikkelyyteensä että voimaansa estäessään Camilaa iskemästä. Camila esitti tämän merkillisen petoksen ja kavaluuden näytteen niin elävästi, että mieli omalla verellään luoda siihen totuuden väriä; havaitessaan, ettei voinut satuttaa Lotariota, tai teeskennellen, ettei voinut, hän näet lausui:

— Koska kohtalo ei salli minun täysin tyydyttää oikeudenmukaista aiettani, älköön se ainakaan kyetkö estämään minua toteuttamasta sitä osittain.

Ponnistellen kaikin voimin saadakseen vapaaksi tikaria pitelevän kätensä, johon Lotario oli käynyt kiinni, hän kiskaisi sen valtoimeksi, suuntasi kärjen sellaiseen kohtaan, missä se ei voinut syvään haavoittaa, pistäen ja piilottaen sen lähelle vasemmanpuolista kainalokuoppaansa, ja valahti sitten permantoon kuin tajuttomana.

Leonela ja Lotario siitä hämmästyivät ja säikähtivät ja epäilivät tapahtuman todenperäisyyttä vielä, kun näkivät Camilan makaavan permannolla pitkänään ja verissään. Lotario riensi viipymättä luo, kauhistuneena ja voimatta hengittää, vetämään pois tikaria, mutta nähtyään sitten, kuinka mitätön haava oli, hän toipui pelostaan, ihmetteli jälleen kauniin Camilan oveluutta, älykkyyttä ja kekseliäisyyttä ja alkoi, käyden omaa osaansa näyttelemään, esittää pitkää ja murheellista valitusta Camilan ruumiin ääressä, kuin hän olisi kuollut, syytäen siinä runsaita kirouksia sekä itselleen että sille henkilölle, jonka toimesta oli tähän tilaan joutunut. Tietäen ystävänsä Anselmon kuuntelevan hän valitti siihen tapaan, että ken hyvänsä kuunteleva olisi säälinyt häntä itseään paljon enemmän kuin Camilaa, vaikka olisi tätä kuolleenakin pitänyt.