Part 25

"Vieköön minut piru, Jim, ellei tyttö ole tosissaan!" huudahti Anson.

"Kuulkaahan nyt, neiti. Ampuisitteko hänet, jos teillä olisi revolveri?" kysyi Wilson uteliaasti. Hänen kysymyksessään oli enemmän kunnioitusta kuin ihmettelyä.

"En. En halua liata käsiäni tuon pelkurin verellä", vastasi Bo. "Mutta minä tanssittaisin ja juoksuttaisin häntä."

"Osaatte siis käsitellä revolveria?"

Bo nyökäytti vastaukseksi silmien leimutessa vihasta ja huulten vapistessa.

Silloin Wilson teki kummallisesti nopean liikkeen ja hänen revolverinsa lensi perä edellä jalan päähän Bon kädestä. Bo sieppasi sen, jännitti hanan ja tähtäsi, ennenkuin Anson ennätti liikahtaakaan. Hän huusi kumminkin:

"Heittäkää revolveri kädestänne, te pieni paholainen!"

Riggs kalpeni, kun tuo suuri sininen revolveri suuntautui häneen. Hänkin huusi, mutta aivan eri tavalla kuin Anson.

"Juokse tahi tanssi!" huusi Bo.

Suuri revolveri paukahti ja oli melkein lentää pois hänen kädestään. Hän tarttui siihen molemmin käsin ja huusi ivallisesti laukaistessaan. Tämä toinen luoti sattui Riggsin jalkojen viereen lennättäen tomua ja kivensirpaleita hänen ylleen. Hän hyppeli sinne tänne ja pakeni sitten kallioiden suojaan. Suuri revolveri paukahti kolmannen kerran ja luoti raapaisi kai Riggsiä, sillä hän huudahti käheästi ja kiiruhti niin pian kuin suinkin piiloon kallioiden taakse.

"Merkitkää hänet! Ampukaa hänen jalkansa poikki!" huudahti Snake Anson nauraen ja polkien jalkaansa, kun Riggs hävisi näkymättömiin.

Jim Wilson katseli koko tapausta yhtä tyynesti kuin hän muutenkin suhtautui tyttöön. Sitten kun Riggs hävisi näkyvistä, tuli hän lähemmäksi ja otti revolverin tytön vapisevasta kädestä. Bo oli vielä kalpeampi kuin ennen, mutta päättäväinen ja uhmaava. Wilson katsoi sinnepäin, jonne Riggs oli paennut, ja alkoi sitten ladata pyssyään. Snake Ansonin naurunpuuskat loppuivat melko äkkiä.

"Kuulehan, Jim, tyttöhän olisi voinut pitää meidät kaikki kurissa revolverillaan!" sanoi hän moittivasti.

"Hän ei ole vihoissaan meille", vastasi Wilson.

"Joutavia! Luulet ymmärtäväsi naisia nyt muka hyvin, etkö luulekin? Tuo teki kumminkin sydämelleni hyvää. Jim, mitä maailmassa olisit tehnyt, jos olisit sattunut olemaan Riggsin asemassa?"

Kysymys tuntui merkitykselliseltä ja hämmästyttävältä. Wilson mietti.

"Olisin varmasti seisonut paikoillani räpäyttämättä silmäänikään."

"Ja antanut hänen ampua!" huudahti Anson nyökäyttäen pitkulaista päätään. "Niin olisin minäkin tehnyt."

Siten nämä raa'at lainsuojattomat, tottuneina kunniattoman ammattinsa väkivaltaisuuksiin ja halpamaisuuksiin, rohkaisivat luonteensa äärimmilleen tuon tytön uhman vuoksi. Bolla oli lujat hennot, joita he vain kunnioittivat.

Juuri silloin säpsähdytti jyrkänteeltä kuuluva huuto Ansonia. Mumisten itsekseen läksi hän noita rosoisia kallioita kohti, joiden suojassa vahti oli. Lihava Moze tallusteli hitaasti hänen jälkeensä..

"Neiti, kohtelitte todellakin suurenmoisesti tuota herra revolverinheiluttaja Riggsiä", huomautti Jim Wilson katsellen tarkkaavaisesti tyttöä.

"Olen hyvin kiitollinen teille, että lainasitte minulle revolverinne", vastasi Bo. "Toivoakseni sai hän pienen naarmun."

"Ellette pistänyt häntä, ei Jim Wilson ymmärrä ampumisesta mitään."

"Jim Wilson, oletteko tuo sama mies, jonka eno Alkin on tuntenut?"

"Olen, neiti. Tunsin Alin melko hyvin. Mitä hän sanoi minusta?"

"Muistan hänen kerran puhuneen Snake Ansonin joukosta. Silloin hän muisti teidätkin ja sanoi teitä hyväksi ampujaksi. Hän oli pahoillaan, että teistä oli tullut lainsuojaton."

"Vai puhui vanha Al niin kauniisti minusta. Pidänpä tuon muistissani. Ja nyt, neiti, voinko tehdä jotakin puolestanne?"

Bo kääntyi häneen päin nopeasti kuin salama.

"Mitä tarkoitatte?"

"En tarkoita juuri mitään erikoista, on minun pakko mielipahakseni ilmoittaa. En mitään sellaista, että teidän tarvitsee näyttää tuollaiselta. Minun on jäätävä lainsuojattomaksi yhtä varmasti kuin te olette syntynyt. Mutta ehkä lainsuojattomissakin on monenlaisia."

Bo ymmärsi hänet ja kunnioitti häntä senvuoksi, ettei hän ollut tukenut Bon äkkiä syntynyttä toivoa, että hän olisi valmis pettämään johtajansa.

"Olkaa niin hyvä ja irroittakaa tuo suopunki jaloistani. Sallikaa minun kävellä hieman yksinäni. Tuo houkka vahtii kaikkia liikkeitäni. Lupaan, etten pakene. Ja voi, olen niin hirveästi janoissanikin."

"Olette totisesti järkevä tyttö." Wilson irroitti siteet ja auttoi hänet seisoalleen. "Saamme raitista vettä heti, kun hieman odotatte."

Sitten hän kääntyi Bohun selin ja meni katsomaan, kun Riggs sitoi sääreensä saamaa haavaa.

"Kuulehan, Riggs, olen laskenut omalla vastuullani tytön hieman jaloittelemaan. Hän ei voi paeta. Eikä ilkeydestä sitäpaitsi ole mitään hyötyä."

Riggs ei vastannut mitään, vaan laski housunlahkeen alas, taivutti sen suun kaksinkerroin ja veti saappaan jalkaansa. Sitten hän läksi jyrkänteelle, mutta kohtasikin jo puolivälissä takaisin palaavan Ansonin.

"Beasley on tulossa toiselta suunnalta ja Shady toiselta. Pääsemme lähtemään tältä kuumalta kallionkielekkeeltä puolenpäivän tienoissa", sanoi lainsuojattomien johtaja.

Riggs meni jyrkänteelle katsomaan itse.

"Missä tyttö on?" huudahti Anson hämmästyneenä tultuaan leiriin.

"Hän on kävelemässä jossakin tämän paikan ja Pinen välillä", vastasi Wilson.

"Jim, laskit hänet siis irti?"

"Niin tein. Hän on ollut köysissä koko ajan. Hän lupasi sitäpaitsi, ettei hän pakene. Luotan tytön lampaidenvarkaallekin antamaan sanaan."

"Samoin olisin minäkin tehnyt. Mutta, Jim, sinussa on kumminkin tapahtunut jonkunlainen muutos. Ehkä muistelet nuoruutesi aikoja, jolloin tunsit yhtä kauniita tyttöjä kuin tämäkin on?"

"Jos nyt asian laita sattuukin olemaan niin, saa sen joku varmasti tuntea vielä nahoissaan."

Anson katsoi häneen hämmästyneenä ja muutti heti ivallista puhetapaansa.

"Vai sellaiselta se sinusta tuntuu", sanoi hän heittäytyen pitkäkseen varjoon.

Nuori Burt tuli nyt leiriin pyyhkien tuhkanharmaita kasvojaan. Hänen syvälle painuneet nälkäiset silmänsä joihin hänen toverinsa niin luottivat, tarkastelivat leiriä.

"Missä tyttö on?" kysyi hän.

"Jim antoi hänen mennä kävelemään hieman", vastasi Anson.

"Huomasinkin, miten Jim heltyi katsellessaan häntä. Hyi hitto!"

Snake Anson ei kumminkaan hymyillytkään. Ilma ei tuntunut oikein sopivalta leikinlaskulle, seikka, jonka Burtkin melko pian huomasi. Riggs ja Moze palasivat jyrkänteeltä ja Moze ilmoitti, että Shady Jones oli jo tulossa melko lähellä. Bokin tuli hitaasti näkyviin ja istuutui tultuaan leiriin noin kymmenen metrin päähän miehistä. He vartoivat sitten vaiti ollen, kunnes tuo odotettu ratsastaja tuli vesileilien heiluessa satulan kummallakin puolella. Hänen saapumistaan tervehdittiin ilolla, sillä kaikki olivat janoissaan. Wilson vei vettä tytölle, ennenkuin hän itse joi.

"Olipa se melko hankala vedenhakemismatka", sanoi Shady, joka jollakin tavoin oli nimensä arvoinen sekä väriltään että käytökseltään. [Shady = varjoisa.] "Ja jos teille, johtaja, on yhdentekevää, en tee tuota matkaa enää toistamiseen."

"Älä ole milläsikään, Shady. Lähdemme nopeasti vuoristoon ennen auringon laskemista", sanoi Anson.

"Enpä ole, hitto vieköön, kuullut näin iloisia uutisia moneen päivään. Hei, Moze!"

Tummaihoinen Moze nyökäytti karvaista päätään.

"Olen kyllästynyt koko tähän hommaan", sanoi Burt vanhempien toveriensa esimerkin rohkaisemana. "Aina viime syksystä alkaen olemme laiskoitelleet, kunnes olimme jäätyä asuntoomme. Meillä ei ole ollut rahaa, ei juomaa eikä sanottavasti ruokaakaan. Kaikki on vain lupausten varassa!"

Oli mahdollista, että tämä joukon nuorin ja rauhattomin jäsen oli koskettanut nyt arkaan kohtaan. Wilson näytti kumminkin olevan vapain heidän keskuudessaan vallitsevista tunteista. Hänen aivonsa näyttivät työskentelevän ankarasti jonkun asian selville saamiseksi.

"Burt, sanoitko minun luvanneen sinulle jotakin?" kysyi Anson pahaenteisesti.

"En johtaja. Olette vain sanonut, että voimme rikastua. Mutta nuo lupaukset on annettu teille. Nyt kun olemme saaneet tytön haltuumme, on tuon meksikolaisen täytettävä ne."

"Mutta nyt onkin asia niin, että olemme vanginneet väärän tytön. Meidän pitkätukkainen toverimme tuossa -- herra Riggs suurine revolvereineen -- tuo tänne mukanaan tuon vallattoman tytön haluamamme naisen asemesta."

Burt sähähti pettymyksestä ja Shady Jones kirosi perinpohjin heitellessään kiviä savuavaan nuotioon. Sitten vaikenivat kaikki synkästi. Heidän kiihtyvän vihansa esine, Riggs, istui hieman erillään eikä katsonut keneenkään heistä, mutta kohensi kumminkin ryhtinsä niin vaikuttavaksi kuin suinkin vain voi.

Äkkiä teroitti muudan hevonen korviaan. Tuo oli ensimmäinen hajun tahi äänen aiheuttama merkki miehille. Huomattuaan sen rupesivat muut paitsi Wilson jännittyneesti odottamaan. Hiljaisuuden rikkoikin pian kivikosta kuuluva rautakenkäisten kavioiden kapse. Riggs nousi hermostuneesti seisoalleen. Muut seurasivat vähitellen hänen esimerkkiään. Wilson istui kumminkin tyynesti paikoillaan. Hetken kuluttua ilmestyikin setrien varjosta suuri kimo lähestyen leiriä. Kun se saapui perille, laskeutui sen ratsastaja melko ketterästi satulasta, vaikka hän olikin suuri mies.

"Päivää, Beasley", tervehti Anson.

"Halloo, Snake veikkoseni!" vastasi Beasley katsellen ylpeästi tummin silmin miehiä. Hän oli tomuinen, kuumissaan ja hikinen, mutta nähtävästi kumminkin niin kiihoittunut, ettei hän sitä huomannutkaan. "Huomattuani savumerkkinne hyppäsin heti hevoseni selkään. Ratsastin kumminkin Pinestä ensin pohjoiseen päin, ennenkuin käännyin tänne. Riggskö vai te vangitsitte tytön? Näytätte niin kummallisilta! Mikä täällä on hullusti? Ette suinkaan ole houkutelleet minua tänne tyhjän vuoksi?"

Snake Anson viittasi Bohun.

"Tulkaa esille sieltä varjosta, että Beasley voi teitä katsella!"

Bo tuli esille setrien varjosta, joka oli kätkenyt hänet näkyvistä.

Beasley tuijotti häneen hämmästyneenä ja hänen suunsa aukeni.

"Tuo on haluamani naisen pieni sisar!" huudahti hän.

"Niin on meillekin juuri kerrottu."

Beasley oli vieläkin hämmästynyt.

"Kerrottu!" toisti hän ja hänen suuri ruumiinsa alkoi nopeasti vapista. "Kuka hänet vangitsi ja toi tänne?"

"Kukapa muu kuin herra revolverinheiluttaja Riggs tuossa", vastasi Anson hyvin ivallisesti.

"Riggs, olet tuonut tänne väärän tytön", huudahti Beasley. "Erehdyit jo kerran ennenkin. Mitä oikeastaan tarkoitat?"

"Ajoin häntä takaa ja saatuani hänet kiinni ja huomattuani, ettei hän ollutkaan Nell Rayner, otin hänet mukaani kumminkin", vastasi Riggs. "Pyydän saada puhutella teitä kahden kesken."

"Mies, olet hullu sotkiessasi asiani tuolla tavoin", raivosi Beasley. "Kuulit suunnitelmani, Riggs, tätä naisenryöstöä ei voida uudistaa. Olitko juovuksissa vai muuten pyörällä päästäsi?"

"Beasley, hän aikoo pettää teitä", pisti Bo Rayner väliin.

Karjanomistaja katsoi sanatonna häneen, sitten Ansoniin, sitten Wilsoniin ja lopulta Riggsiin hänen ruskeiden poskiensa muuttuessa tummanpunaisiksi. Hän paiskasi Riggsin kumoon yhdellä ainoalla lyönnillä, kumartuen sitten hänen ylitseen ja puristaen suonenvedontapaisesti revolveriaan.

"Sinä raukkamainen korttipukari! Mieleni tekee ampua sinut. Minulle sanottiinkin, että pelaat vain omaa peliäsi, ja nyt sen uskon."

"Niin pelaankin", vastasi Riggs nousten varovaisesti. Hän oli aivan kalpea. "Aikomukseni ei ollut kumminkaan pettää teitä. Suunnitelmanne mukaan oli teidän vain saatava tyttö pois kotoaan, että olisitte voinut anastaa hänen omaisuutensa. Mutta minä halusin saada hänet vaimokseni."

"Miksi sitten vangitsit hänen sisarensa?" kysyi Beasley tiukasti purren hampaitaan.

"Koska suunnitelmani --"

"Helvettiin suunnitelmasi! Olet tehnyt tyhjäksi aikomukseni enkä halua olla kanssasi enää missään tekemisissä." Beasley hengitti nopeasti, hänen uhkaava katseensa ei ennustanut mitään hyvää tuolle hänen suunnitelmiensa rikkojalle ja hänen kätensä olivat vielä puristautuneet uhkaavasti nyrkkiin.

"Beasley, käskekää niiden tuoda hevoseni. Haluan lähteä kotiin", sanoi Bo Rayner.

Beasley kääntyi hitaasti. Bon sanat aiheuttivat vaitiolon. Miehet eivät olleet nyt ollenkaan selvillä, mitä he hänelle tekisivät.

"Minulla ei ole ollut mitään osaa teidän tuomisessanne tänne. En halua myöskään sekautua siihen, mitä teille nyt tehdään, lähetetäänkö teidät takaisin vai ei", selitti Beasley.

Silloin kalpenivat tytön posket jälleen ja hänen silmänsä alkoivat leimuta.

"Olette yhtä suuri valehtelija kuin Riggskin", huudahti hän kiihkeästi. "Olette varaskin ja kerskuri ryöstäessänne avuttomia tyttöjä. Tiedämme kyllä suunnitelmanne. Milt Dale kuuli tämän Ansonin kanssa tekemänne sopimuksen sisareni ryöstämisestä. Teidät pitäisi hirttää, te sekarotuinen meksikolainen!"

"Leikkaan kielenne poikki!" sähisi Beasley.

"Jos olisimme kahden kesken, tekisitte kai sen kyllä, mutta nämä lainsuojattomat, nämä lampaiden varkaat, nämä palkkaamanne välineet ovat teitä paremmat. Mitä luulette Carmichaelin nyt tekevän teille? Niin, Carmichaelin juuri! Tuo paimen on sulhaseni. Tiedätte, miten hän kohteli Riggsiä. Onko teillä tarpeeksi järkeä käsittääksenne, mitä hän tekee teille?"

"Mitäpä hän minulle voi", jyrisi Beasley. Hänen kasvonsa kalpenivat kumminkin hieman. "Tuo paimenenne --"

"Olkaa vaiti!" keskeytti Bo napsauttaen sormiaan hänen nenänsä edessä. "Hän on kotoisin Texasista. Niin juuri!"

"Olkoonpa hän vaikka mistä", sanoi Beasley vihaisesti, "niin mitä väliä sillä on? Texasilaisia on kaikkialla. Tuossa on esimerkiksi Jim Wilson, Snake Ansonin varapäällikkö. Hän on texasilainen eikä se seikka peloita ketään."

Beasley viittasi Wilsoniin, joka siirteli levottomasti jalkojaan. Tytön leimuavat silmät seurasivat hänen viittaustaan.

"Oletteko todellakin Texasista?" kysyi Bo.

"Olen, neiti, mutta en ole sen arvoinen", vastasi Wilson. Oli ilmeistä, että epämääräinen häpeäntunne lisäsi hänen hämmennystään.

"Ah, olen ollut siinä luulossa, että texasilaiset roistotkin suojelevat avuttomia tyttöjä!" vastasi Bo hyvin ivallisesti ja pettyneenä.

Jim Wilson painoi päänsä kumaraan. Ellei kukaan muu olisikaan huomannut Wilsonin suhtautumisen tähän asiaan muuttuneen vakavaksi, huomasi Snake Anson sen kumminkin.

"Beasley, leikit kuoleman kanssa!" huudahti hän.

"Varmasti!" lisäsi Bo niin kiihkeästi, että kuuntelijat vapisivat. "Olette jättänyt minut nyt näiden lainsuojattomien armoille. Saatte karkoittaa sisarenikin pois hänen kotoaan, mutta hetkenne on vielä koittava. Tom Carmichael tappaa teidät!"

Beasley nousi satulaan. Synkkänä, kalmankalpeana ja raivoissaan istui hän vapisten satulassaan tuijottaen lainsuojattomien johtajaan.

"Snake, minua ei voida syyttää asian epäonnistumisesta. Olisin rehellisesti täyttänyt lupaukseni, jos suunnitelmani olisi onnistunut. Mutta se ei ole tapahtunut. En maksa teille, hitto soikoon, mitään, ja asia on sillä kuitti minun puoleltani!"

"Beasley, tunnustan, etten voi vaatia teiltä mitään", vastasi Anson hitaasti. "Ette kumminkaan ole nyt yhtä rehellinen kuin ennen. Olemme tuhlanneet aikaa ja koettaneet parhaamme. Mieheni ovat hyvin uupuneet. Olemme sitäpaitsi rahattomia muista varusteista puhumattakaan. Emme ole milloinkaan ennen riidelleet. Mutta luullakseni voi sekin nyt olla mahdollista."

"Olenko velkaa teille rahaa tästä?" kysyi Beasley tiukasti.

"Ette", vastasi Anson yhtä vihaisesti.

"Silloin on asia selvä. Pesen käteni. Pakottakaa Riggs maksamaan. Hänellä on rahaa ja suunnitelmia. Yhtykää häneen."

Sanottuaan sen kannusti Beasley hevostaan, kääntyi ja ratsasti tiehensä. Lainsuojattomat katsoivat hänen jälkeensä, kunnes hän katosi puiden varjoon.

"Luuletteko keneltäkään meksikolaiselta voitavan odottaakaan enempää?" kysyi Shady Jones.

"Anson, enkö jo sitä sanonut?" lisäsi Burt.

Tummaihoinen Moze pyöritteli silmiään kuin hurjistunut sonni, ja Jim Wilson katsoi tarkkaavaisesti kädessään olevaan tikkuun. Riggs näytti äärettömästi huojentuneelta.

"Anson, anna minulle hieman eväistäsi, niin poistun tytön kanssa", sanoi hän kiihkeästi.

"Mihin sinä nyt lähtisit?" kysyi Anson uteliaasti.

Riggs ei voinut vastata heti. Hänen järkensä ei ollut sen enempää tämän tilanteen tasalla kuin hänen hermonsakaan.

"Et ole mikään metsien mies. Ja ellet ole aivan järjiltäsi, ei sinun milloinkaan pidä enää mennä Pineen eikä Show Downiin. Jäljilläsi ollaan jo varmasti."

Kuunteleva tyttö vetosi nopeasti Wilsoniin.

"Älkää suinkaan salliko hänen viedä minua mukanaan metsiin!" änkytti hän. Tämä oli hänen heikkoutensa ensimmäinen merkki.

"En ole tämän joukon johtaja", vastasi Jim Wilson kumminkin töykeästi.

"Mutta olettehan kumminkin mies!" kiusasi Bo häntä.

"Riggs, sinä otat mukaasi nykyisen rauhasi häiritsijän ja tulet mukaamme", sanoi Anson tiukasti. "Olen hyvin utelias näkemään, miten hän sinua kohtelee."

"Snake, antakaamme tytön palata Pineen", sanoi Jim Wilson.

Anson kirosi hämmästyneenä.

"Viisainta se kumminkin olisi", jatkoi Wilson. "Meillä on jo tarpeeksi tekemistä omista huolistammekin ja hänen pidättäminen luonamme lisää vain niitä. Aavistan jotakin. En ole usein vastustanut päätöksiäsi, mutta tämä ei ollenkaan miellytä minua. Tyttö olisi välttämättä lähetettävä kotiinsa."

"Mutta ehkä kumminkin hyödymme hänestä jollakin tavoin. Hänen sisarensa maksaa kyllä lunnaat."

"Toivon sinun kumminkin punnitsevan ehdotustani tarkasti", lopetti Wilson.

"Jim, jos haluamme päästä hänestä heti, niin antakaamme Riggsin viedä hänet mukaansa", ehdotti Anson. Hän oli levoton eikä voinut päättää mitään. Wilson huolestutti häntä.

Pitkä texasilainen pyörähti heti katsomaan. Hänessä oli tapahtunut ihmeellinen muutos.

"Emme hitto vieköön annakaan!" sanoi hän.

Anson vapisi, mutta luultavasti ei Wilsonin äänen sävy sitä vaikuttanut. Hän voi kyllä olla joukon johtaja, mutta hän ei ollut silti sen suurin mies. Hänen kasvonsa synkistyivät.

"No, purkakaa sitten leiri", määräsi hän.

Riggs ei ollut luultavasti kuullut Ansonin eikä Wilsonin viimeisiä sanoja, sillä hän oli mennyt hakemaan hevostaan muutamien satojen metrien päästä.

He läksivät jo liikkeelle muutamien minuuttien kuluttua. Burt, Jones ja Moze ratsastivat edellä ajaen kuormahevosia, sitten seurasi Anson Bo kintereillään, sitten Riggs ja viimeisenä tuli Wilson.

Lähtö tapahtui hieman jälkeen puolenpäivän. He kulkivat kierrellen rinnettä ylöspäin, kunnes saapuivat muutaman syvän uoman laidalle, jota he sitten seurasivat tasaiseen metsään saakka. Kulku muuttui nyt nopeaksi, sillä kuormahevosetkin voitiin kiiruhtaa juoksuun. Kerran, kun antilooppilauma hyökkäsi korvat pystyssä aukealle, pysähdytti nuori Burt matkueen. Hänen hyvin tähdätty luotinsa kaatoi niistä yhden. Sitten jatkoivat muut matkaansa jättäen hänet nylkemään ja paloittelemaan eläintä. Seuraavan kerran pysähdyttiin muutaman kirkkaan ja nopean puron rannalle, ja ennenkuin he menivät sen yli, joivat sekä ihmiset että hevoset siitä mielellään. Burtkin tavoitti siinä toverinsa.

Nyt jatkui matka aukioiden ja niittyjen poikki ja sinne tänne mutkitellen tihenevän metsän halki vähitellen yhä korkeammalle, penkereeltä penkereelle auringon painuessa länteen ja muuttuessa punaisemmaksi. Sitten se laskeutui ja hämärä kirkastui vähitellen ruskoksi. Ansonkin rikkoi koko iltapäivän kestäneen vaitiolonsa ja määräsi matkueen pysähtymään.

Paikka oli villi, synkkä ja matala, tummien kuusikkojen välissä oleva notko. Ruohoa, polttopuita ja vettä oli siellä yllinkyllin. Kaikki miehet olivat jo laskeutuneet maahan irroittaen satuloita ja myttyjä, ennenkuin väsynyt tyttö ponnisteli tehdäkseen samoin. Kun Riggs huomasi sen, tuli hän ystävällisesti auttamaan, mutta Bo sivalsi häntä äänekkäästi sormikoidulla kädellään.

"Pidä kyntesi erillään minusta!" sanoi hän. Hänen mielensä ei näyttänyt ollenkaan lannistuneelta.

Wilson huomasi tämän sivutapauksen, mutta Anson ei.

"Mikä nyt on hätänä?" kysyi tämä.

"Kunnioitettava revolverinheiluttaja Riggs sai juuri sormilleen neidiltä, kun hän tahtoi olla kohtelias", vastasi Moze, joka sattui olemaan lähinnä.

"Jim näitkö sen?" kysyi Anson. Hänen mielenkiintonsa oli kestänyt koko iltapäivän.

"Hän koetti auttaa neitiä maahan, mutta neiti sivalsi häntä korvalle", vastasi Wilson.

"Tuo Riggs on joko tyhmä tahi sitten aivan hullu", sanoi Anson salavihkaa Mozelle.

"Tarkoitatte kai, että hän on kirottu! Muistakaa sanani, että hän saattaa meidät vielä turmioon. Tim ennusti oikein."

"Turmioonko?" sanoi Anson kiroten partaansa.

Monien käsien työskennellessä joutui kaikki pian valmiiksi. Muutamissa hetkissä saatiin nuotio kirkkaasti palamaan, vesi kiehui, padat höyrysivät ja paistetun riistan haju sekautui kylmään ilmaan. Tyttönen oli lopultakin laskeutunut satulasta maahan, johon hän istuutui Riggsin viedessä hevosen pois. Hän istui siinä allapäin nähtävästi aivan unhotettuna.

Wilson oli tarttunut kirveeseen ja heilutteli sitä nyt reippaasti kuusikossa. Puita kaatui monta nopeasti peräkkäin pehmeästi humahtaen. Sitten ilmaisivat kirveen pitkät liukuvat lyönnit, miten hän katkoi niiden oksia. Hän ilmestyi äkkiä hämärästä vetäen puoleksi karsittuja kuusia perässään. Hän teki monta tuollaista matkaa ja viimeisellä oli hän melkein kaatua suuren oksataakan alle. Ne hän levitti erään suuren haavan etäälle ulottuvan oksan alle. Sitten hän asetti nuo puoleksi karsitut kuuset vinosti tuota oksaa vasten molemmin puolin, muodostaen sitten nopeasti kotamuotoisen majan, jonka toiseen päähän hän jätti kapean aukon oveksi. Otettuaan sitten muutamasta kääröstä huopapeitteen levitti hän sen majan lattialle, kosketti tyttöä olkapäähän ja kuiskasi:

"Kun olette valmis, livahtakaa tuonne. Älkääkä valvoko pelosta, sillä aion paneutua nukkumaan juuri tähän edustalle."

Samalla hän näytti kädellään, miten hän aikoi asettua juuri tuon kapean oviaukon viereen.

"Voi, kiitoksia! Ehkä te sittenkin olette texasilainen", kuiskasi Bo takaisin.

"Ehkäpä", vastasi Wilson synkästi.

XXI.

Tyttö kieltäytyi syömästä Riggsin tuomaa ruokaa, mutta hän söi ja joi hieman Wilsonin tarjoamaa. Sitten hän katsoi kuusiseen majaansa.

Olivatko Snake Ansonin miehet ennen olleet puheliaita ja toverillisia keskenään, emme tiedä, mutta nyt ei sellaisesta näkynyt juuri jälkeäkään. Jokainen mies näytti miettivän jonkun pahan enteen toteutumista, josta hän ei itse eivätkä toveritkaan olleet vielä selvillä. Kaikki tupakoivat. Sitten alkoivat Moze ja Shady pelata korttia nuotion valossa, mutta peli ei näyttänyt heitä huvittavan, koska he vain harvoin puhuivat. Riggs haki makuuhuopansa ensimmäiseksi esiin, ja oli hyvin merkityksellistä, että hän paneutui nukkumaan muutamien metrien päähän Bo Raynerin majasta. Nuori Burtkin heittäytyi muristen pitkäkseen ja pian seurasivat peluritkin hänen esimerkkiään.

Snake Anson ja Jim Wilson jäivät vaiti ollen miettimään sammuvan nuotion viereen.

Yö oli pimeä ja vain muutamia tähtiä oli näkyvissä. Puuskainen tuuli humisi kolkosti kuusikossa ja pimeästä metsästä kuului silloin tällöin joku kavion kapsahdus. Ei suden, ei arosuden eikä muunkaan pedon ulvonta suonut todellisuutta salomaan viileydelle.

Huopapeitteihinsä kääriytyneet miehet alkoivat vuorotellen hengittää syvään ja hitaasti raskaassa unessaan.

"Jim, tuo Riggs on mielestäni rikkonut kaikki suunnitelmamme", sanoi Snake Anson hiljaa.

"Niin minustakin", vastasi Wilson.

"Pelkään hänen sitäpaitsi tehneen oleskelumme näillä Valkoisilla vuorilla aivan mahdottomaksi."

"En halua sentään syyttää häntä niin paljosta. Mitä tarkoitat, Snake?"

"En todellakaan oikein ymmärrä", vastasi Anson synkästi. "Tiedän vain, että olot alkavat näyttää yhä pahemmilta. Viime syksy ja talvi olivat sellaisia emmekä vieläkään ole voineet hankkia tarpeeksi varusteita pitkälle metsissäoloajalle... Jim, kuinka mahtavaksi luulet tuon Beasleyn asemaa tuolla kylissä?"

"En hetikään niin mahtavaksi kuin hän kehuu."

"En minäkään. Huomasin sen eilen. Hän pelkäsi tyttöä, kun tämä suuttui ja uhkasi tapattaa hänet tuolla paimenrakastajallaan. Mies ampuukin hänet varmasti, Jim. Näin tuon Carmichaelin Magdalenassa muutamia vuosia sitten. Silloin oli hän vielä nuorukainen. Mutta huh! Ehkä hän ei olekaan paha, ennenkuin pienessä humalassa."