Part 3

Seuraa sitten laaja Ilomantsin pitäjä. Siellä on perintömaata pohjineen joutunut yksityisiltä maanviljelijöiltä yhtiöitten haltuun huikean paljon. Heillä ei ole hoteissaan enempää eikä vähempää kuin 174 eri tilaa, joiden yhteenlaskettu ala on 35,50 manttaalia. Koko Ilomantsin pitäjässä on manttaalin luku 127, siis on heillä runsas neljäs osa koko pitäjän veroa kantavasta maasta. Jos jyvitys olisi ollut samanlainen koko Ilomantsissa, tekisi yhtiöitten osa siitä ainakin 1,200 neliökilometriä, mutta todellisuudessa on se luullakseni paljoa suurempi, sillä se käsittää etupäässä pitäjän itä- ja pohjois-osat, joissa maa on ollut halvemmassa arvossa.

Suurin osa tästä alueesta on Värtsilän tehdas-osakeyhtiöllä, joka kyllä ei itse harjoita sahaliikettä, vaan jonka tiloja silti ei voi pitää missään muussa asemassa kuin saha-yhtiöittenkään tiloja. Metsien vuoksi ne on ostettu ja metsää niillä kasvatetaan. Enimmät tilat ovat joutuneet mainitun tehtaan omiksi jo useita vuosikymmeniä sitten. Silloiset omistajat ovat myyneet omistusoikeutensa niihin enimmäkseen nälkähinnoista sellaisilla ehdoilla, että ovat saaneet oikeuden asua ja viljellä niitä määrätyn ajan, tavallisesti 50 vuotta, tarvitsematta suorittaa ostajalle mitään arenti-veroa, kunhan ovat sitoutuneet maksamaan tiloista suoritettavat ulosteot. Siten omistaa nyt Värtsilän yhtiö Ilomantsin itäkulmalla monta kylää kokonaan, niinkuin esim. Kuolismaan, Lutikkavaaran ja Ontronvaaran kylät, joista viimeksimainitussa yksinään on 23 talonumeroa. Kaikki ne seudut ovat hyvin karuluontoista maata, seassa suuria rimpisoita, ja oikeastaan pääasiassa juuri metsänkasvuun soveliaita. Mutta on siellä siltä aina joku kohta viljelyskelpoistakin alaa, kunhan vaan tulisi viljellyksi, mutta siitä ei ole nykyisissä oloissa paljoakaan toivoa.

Jommoinenkin osa näistä Ilomantsin yhtiötiloista, etupäässä Koitereen järven ympäristöllä olevat, kuuluvat parille joensuulaiselle sahayhtiölle.

Sitten kulkee Koitereesta alkaen Venäjän rajalla olevien kruunun metsien ja asutumpain Pielisen vesistön rantamaitten välillä laaja vyöhyke, joka melkein yhtäjaksoisesti on samain joensuunlaisten sahayhtiöitten omaa. Siihen kuuluu jo Enon pitäjän itäisessä osassa, pitkin Ilomantsin rajaa, suuria alueita, ja siitä se jatkuu pohjoiseen päin Jonkeriin saakka Oulun läänin rajalle.

Enossa, joka on aivan pieni seurakunta Ilomantsiin verraten ja jossa asutus sekä viljelys yleensä ovat paljoa paremmat, on sentään sahayhtiöillä -- ja juuri yksinomaan niillä -- 7,8 manttaalia, käsittäen 82 eri tilaa ja tilan osaa. Koko pitäjä on 34,32 manttaalia. Suurin osa niistä on Utra Wood C:on omaa, saman englantilaisen yhtiön, jolla on koko Koitereen puoli Ilomantsin pitäjääkin. He omistavat Enossa Luhtapohjan suuren kylän kokonaan, paitse yhtä numeroa. Kylässä on 61 eri tilanosaa, yhteensä 5,28 manttaalia. Se on rälssiluontoista maata ja lampuotiviljelys on siellä jo vanha ja tulee tietysti yhä vanhenemaan, sillä jos kohta lampuodeilla on ollutkin hiukan toivoa saada tilansa lunastetuksi perinnöksi, niin siitä ei enää synny mitään, sillä yhtiö ei luovu pienillä rahoilla hyvistä metsistään.

Muissa pitäjissä Pielisen vesistössä on tilankauppoja metsänviljelystä varten tehty pääasiassa vasta viimeisen kymmenluvun loppupuoliskolla ja tehdään yhä parasta aikaakin, vaikka on siellä yhtiöillä joukossa vanhempaakin omistusta.

Niin on heillä hallussaan tätä nykyä seuraavat alat: Pielisjärven pitäjässä 90,97 manttaalista 13,4 manttaalia, 66 eri tilaa; Nurmeksessa 81 manttaalista 14,15 manttaalia, 53 tilaa, ja Juuassa, länsipuolella Pielisjärveä, 52 manttaalista 6,55 manttaalia, yhteensä 51 eri tilaa.

Niissä neljässä pitäjässä, jotka sattuvat Pielisjärveen, on siis teollisuuslaitoksilla, melkein yksinomaan pelkillä sahayhtiöillä, kaikkiaan 252 maatilaa, eli noin 42 manttaalin arvo maata.

Manttaaliperustuksella tämän maa-alan laajuudesta ei etelä-suomalaisilla voi olla käsitystä, mutta jonkunlaisen selon siitä saa, kun ottaa huomioon, kuinka pieneen arvoon maa yleensä Kuopion läänin itä- ja pohjoisosissa on jyvityksessä otettu. Niinpä on esim. Pielisjärven ja Nurmeksen salokylissä paikoin otettu maata yhteen manttaaliin 4,000 à 5,000 hehtaaria ja ehkä siitäkin yli.

Lukuunottamatta muutamia harvoja paikkakunnalla löytyvien rautatehtaitten ja jonkun yksityisen metsäkeinottelijan omistamia tiloja, omistavat suurimman osan tuosta laajasta alueesta, niinkuin jo edellä mainitsin, pari joensuunlaista sahayhtiötä sekä Juuan puolella osittain yksi kymiläinen.

Tässä täytynee huomauttaa, että näihin numeroihin on siellä täällä otettu joku sellainenkin tila, joka ei vielä ole kenenkään sahayhtiön oma, vaan joka kumminkin kaikissa tapauksissa jo on voiton toivossa heitä varten ostettu ja varmasti heille menee. Sellaisia ovat varsinkin monet maakauppiaitten ja muitten metsäkeinottelijain ostamat talot. Niitä, niinkuin sahayhtiöittenkin tiloja asuu aina vuokramies -- ellei ne jo ole autioina -- eikä ole epäilemistäkään, kuka ne lopulta korjaa, sillä ei yhdenkään yksityisen metsäkauppiaan kannata enää kilpailla suurien yhtiöitten rinnalla. Mainittakoon esimerkkinä, että muuan maakauppias Keski-Suomen puolella aivan hiljan myi eräälle yhtiölle toistakymmentä taloa yhdellä kertaa.

Mutta palatkaamme taas tarkastelemaan sahayhtiöitten valloituksia ja siirtykäämme nyt Pielisen vesihaarasta Nilsiän ja Iisalmen vesistöihin ja siitä länteenpäin Kymin vesistön pohjoisimmille latvoille, sillä niilläkin maankulmilla he ovat monet suurimmista voitoistaan saaneet. Siellä vesijakajilla, Suomenselän ylhäisillä kangasmailla on näihin saakka olleet parhaat ja laajimmat metsät, mitä yksityisten hallussa Suomessa kenties on ollut, ja ulottuu niitä länteen ja lounaan päin yhtä pitkälle kuin Suomenselkääkin, aina Pohjanmaan tasangolle saakka. Ne ovat parhaasta päästä Suomenselän eteläiset rinteet, joilla tähän asti tukkiliikettä on harjoitettu, sillä pohjoinen, eli Oulun läänin puoli on suureksi osaksi valtion maata ja uittokin sieltä Pohjanmaan jokia pitkin on vaikeampi kuin etelään päin, suuriin järvivesistöihin.

Nurmeksesta lähtien länteen päin on ensimmäisenä vastassa Rautavaaran pitäjä.

Tuota nimeä harvoin mainitaan muualla kuin hätäaputoimien papereissa ja on melkein totuttu siihen, että sen pelkkä kaikukin jo merkitsee jotain köyhää, kurjaa ja harvaan asuttua salopaikkaa jossakin takalistolla, johon harvoin kenenkään matka sattuu, mutta jossa sentään tiedetään ihmisiä elää kituuttavan ja josta eteläisemmän Karjalan ja Savonkin puolella kuulee sanottavan vaan sen verran, että "eiköhän se ole siellä jossain Lapin porstuassa".

Totta onkin, että maa siellä on tavallista karumpaa ja paljon siellä on suuria rimpisoita korkeitten harjanteitten välissä, joita pistäytyy Suomenselästä etelään päin niinkuin kylkiluita selkärangasta ja joiden kuivaamiseksi valtiokin jo kerran teki epäonnistuneen yrityksen perustamalla Luostan seutuun jonkunlaisen "suo-kolonian" rangaistusvangeista. Mutta paljon siellä on rikkauksiakin, joita asukkaat olisivat voineet edulla hyväkseen käyttää, jos sinne aikoinaan olisi tullut vähänkään kulttuuria paremmassa muodossa kuin kauppiaitten, tukkilaisten ja viinan mukana. Sillä siellä on ollut äärettömiä metsiä ja niitä on koko lailla jälellä vielä nytkin.

Vaikka onkin Nurmeksen kappeli, on Rautavaara sentään pinta-alaltaan suurempi kuin yksikään pitäjä koko eteläisessä Suomessa, nim. 1,065 neliökilometriä, josta järvet ottavat ainoastaan mitättömän pienen alan. En voi varmaan sanoa, kuinka paljon maata siellä on mitattu manttaalin osalle, sillä siellä on joukossa myös valtionmetsiä, joiden suuruudesta minulla ei ole tarkkoja tietoja, mutta arvioni mukaan pitäisi keskimäärän manttaalille siellä tekemän noin 5,000 hehtaarin vaiheille ja ehkä paikotellen siitäkin yli, koska koko pitäjän 85 tilaa tekee yhteensä vaan 13 manttaalia. Nämä ovat siis olleet erinomaisia makupaloja sahalaisille ja niinpä onkin niistä nykyään jo 46 tilaa, yhteensä 6,62 manttaalia, sahayhtiöitten sekä osaksi erään rautatehtaan käsissä.

Norjalainen yhtiö Gutzeit & kumpp. Kotkasta omistaa siellä yksinään 21 tilaa, niiden joukossa Tiilikan kylän kokonaan. Halla-yhtiöllä on 7 tilaa j.n.e.

Tässä sopii ohimennen mainita, että edellinen näistä yhtiöistä onkin monessa kohti Saimaan vesistön puolella melkein yksinvaltias sekä metsien että talojen ostaja, sillä sen omassa hallussa ja siis ilman kilpailijoita yksinään käytettävänä on se ainoa kohta, josta voi tukkia kuljettaa tästä vesistöstä Kymin puolelle sekä siten suorastaan Kotkaan, nimittäin eräs kaitainen kannas Lappeen pitäjässä. Siinä siirretään tukit vartavasten rakennettua rullatietä vesistöstä toiseen ja vältetään siten sahatavaran kuljetus Saimaan kanavassa, joka tulee tietysti paljoa kalliimmaksi. Tämän edellisillä vakinaisilla valtiopäivillä tehtiin kyllä eräältä taholta anomus, että suuremman kilpailun aikaansaamiseksi Savon vesistön puolella rakennettaisiin valtion toimesta Saimaan ja Kymin vesistön välille tukkitie, mutta se anomus tapettiin, ja sen tappamisesta liikkuu nytkin vielä Savon puolella monenmoisia huonoja huhuja, joita ei tässä tarvitse, eikä sovikaan mainita.

Rautavaaran rajapitäjässä Nilsiässä on tehtailla ja sahalaisilla kaikkiaan 54 maatilaa, joiden manttaali-arvo tekee 10,50 manttaalia. Koko pitäjässä on 76,24 manttaalia. Näistä 54:stä tilasta on aikoinaan 19 tilaa ollut venäläistä omaisuutta, kuuluen Juankosken rautatehtaalle, mutta viimeksi ne ovat olleet hiljattain perustetun ja vastikään konkurssin tehneen "Taimi" osakeyhtiön hallussa.

Yhä länteen päin siirtyen, vesistöstä vesistöön, seuraa sitten Iisalmen pitäjä. Siellä on sahayhtiöillä, etupäässä kotkalaisilla, sekä osaksi Jyrkän rautatehtaalla yhteensä 46 eri tilaa, tehden pitäjän 96,79:stä manttaalista noin 7 manttaalia.

Pielavedellä, josta jo uitto käy suorastaan Kymiin päin, on pelkillä sahayhtiöillä 32 tilaa, jotka koko pitäjän 54,42:sta manttaalista tekevät 5,50.

Sitä paitse on näissä pitäjissä myyty suuri määrä salopalstoja pohjineen sahalaisille, mutta niiden suuruudesta on vielä vaikea saada selkoa.

Kuopion lääniin sekä samaan uittoreittiin kuuluvana kuin Pielavesikin, on myös Keiteleen pitäjä. Se ei ole pinta-alaltaan erittäin suuri, eikä siellä ole paljon manttaaliakaan, ainoastaan 15,35, mutta on siitäkin sentään jo 3,25 manttaalia sahayhtiöitten ja metsäkauppiaitten omaa, käsittäen 30 eri taloa ja talonosaa. Enimmät niistä ovat Haapakosken sahayhtiöllä, joka nimittää itseään isäntiensä äidinkielellä The Finland Wood C:o, mutta useita niitä on myös kotkalaisella Hallan osakeyhtiöllä.

Ja nyt, kun tästä lähdemme jatkamaan matkaamme Suomen selänteen liepeillä, yhä lännemmäksi siirtyen, Laukaan kihlakuntaan Vaasan läänin puolella, nyt vasta tulemme niihin kohtiin, missä Suomen metsäin todellinen ydin on ollut ja missä niitten valtasuoni nytkin vielä voimallisimpana vuotaa, sillä se on ollut siellä niin tuore, ett'ei se vieläkään ole lopen kuivunut, vaikka sitä onkin iskemistään isketty ja vaikka vielä tänäkin päivänä kirveitä yhä sen iskemiseen hiotaan.

Ken lähtee Keiteleestä ajamaan Pihtiputaalle päin lähennellen Kolimajärven rantoja, se kyllä heti huomaa että siellä se vasta on oikea päätaistelu taisteltu, siellä on ottelu metsän jykevää kaartia vastaan ollut kuumin ja siellä sen jaloimmat sankarit ovat kellistyneet joukottain, rivittäin, viimeiseen mieheen. Vaikka aika olisi talvinenkin, niinkuin minun kulkeissani, tulevat taistelun jäljet sentään selvästi näkyviin tuhottoman suurista kannoista, joita pistää esiin paksun lumenkin alta toinen toisensa vieressä, sekä maassa lojuvista honkien latvoista ja kuivista koukkuisista oksista, joita näkyy nietoksissa niinkuin kaatuneitten jäykistyneitä jäseniä Verestschaginin sota-tauluissa. Kaikista niistä päättäen on siellä ollut vielä aivan viime aikoihin saakka oikeat aarniometsät, joiden todellista arvoa ei sopisi laskea sadoissa tuhansissa, vaan miljoonissa, ja joiden todellisella hinnalla olisi voitu kaikki niitten seutujen viljelyskuntoinen maa saada muokatuksi vaikka puutarhaksi kenenkään tarvitsematta mennä Ameriikkaan työtä oppimaan.

Mutta paljon on siellä päin sentään vielä nuorempaa rekryyttijoukkoa jälellä, jos kohta sitäkin jo kaatuu niinkuin heinää, sillä koko Viitasaaren ja Saarijärven vesistöjen varsilla tuntuu metsänkasvu olevan yleensä harvinaisen hyvä, siellä ovat Suomen valtion metsistä parhaat, joskaan ei laajimmat, ja siellä ovat myös sahalaisten omista metsistä satoisimmat -- eivätkä kaikki yksityisetkään ole vielä ennättäneet lopen paljastaa uittokelpoisia metsiään, sillä niitä on ollut niin paljon, että aina löytyy rippeitä jälellä.

Eikä ole liioin, eikä ole tainnut ennenkään olla kaskenpoltto siellä päin niin yleistä kuin Savossa ja Karjalassa. Harvassa paikassa Suomenniemellä näkee niin taajoja, rinkkoja ja tuoreita metsiä kuin juuri siellä, ja monissa soissakin saavuttaa siellä petäjä harvinaisuutena ennen kuivumistaan tukkipuun ko'on, puhumattakaan kankaista ja kovemmista maista, joilla metsä kasvaa kuin "humalisto" ja joitten pintaa useissa kohdin pidetään niin tekeytyneenä ja voimallisena, että sitä kuoritaan lannanlisäksi peltoihin.

Nämä molemmat edellämainitut vesijaksot ne juuri ovat jo kauvan olleet niitä pääsuonia, niitä valtimoita, joita myöden miljoonat ja miljoonat tukit ovat soluneet itse Suomen sydämmestä ulos ja jotka vieläkin tulevat näkemään miljoonia tukkia -- joskin yhä pienempiä -- keikkuvan laineillaan ja uivan koskistaan alas.

Ja ett'ei näillä Laukaan kihlakunnan mailla, jotka ovat niin hyötyisiä metsän kasvuun, suinkaan ruvettaisi metsiä hävittämällä liiallisessa määrässä kokeilemaan jalompien kasvien, niinkuin viljan ja heinän viljelystä, (joka kyllä joskus vastaisuudessa olisi saattanut tapahtua) ja ett'ei loppuisi purtava sahojen hampailta eikä jauhatusaine massatehtaitten puumyllyiltä, siitä ovat sahayhtiöt ja puuhiomot sielläkin pitäneet hyvän huolen.

Tämä koskee etupäässä Pihtiputaan pitäjää, joka onkin todellinen paratiisi metsäafäärien kannalta katsoen.

Kaksi yhtiötä siellä on pääisäntinä: osakeyhtiöt Halla ja Haapakoski, eli The Finland Wood C:o, jonka pääasema on Laukaan pitäjässä. Nämä kaksi yhtiötä ovat kiertäneet haltuunsa jo kokonaista 65 maatilaa siellä ja tämä luku on yhä vaan lisääntymässä. Muilla yhtiöillä on siellä 18 tilaa, jotenka näitten uudenaikaisten metsätilojen luku Pihtiputaalla tätä nykyä on kaikkiaan 83, tehden yhteensä noin 10,50 manttaalia.

Koko pitäjän manttaali on 25,32. Siis on yhtiötiloja manttaalimäärästä lähes puoli pitäjää, mutta mitä pinta-alaan tulee, on niitä paljo enemmän kuin puolet, sillä ne ovat etupäässä sellaisia tiloja, joihin on lohkaistu manttaalia oikein noin päivän matkoilla.

Jos Pihtiputaalla ei ylimalkaan ole juuri saivarreltu maita jaettaessa, on sitä muutamissa kyläkunnissa annettu todella hämmästyttävän paljon, oikealla "Porvoon mitalla" -- tai vielä paremminkin tekee mieleni sanoa oikealla rehellisellä "Pataan mitalla". Keskimäärin on siellä näet maata manttaalia kohti noin 2,000 hehtaaria, johon sitäpaitse vielä tulee lisäksi metsäveromaat. Näitä metsäveromaita, joita kruunun liikamaista (onko sitä koskaan todella ollut valtiolla liikaa!) aikoinaan on annettu manttaaliin pannun maan lisäksi ja joista vero on mitättömän pieni, ainoastaan noin 12 markkaa manttaalilta, voi olla useassa kohdassa yhtä paljon kuin manttaaliin pantua maatakin. Mutta siellä löytyy sellaisiakin kyläkuntia, kuten esim. Alvajärven kylä pitäjän pohjoisosassa, jossa maanmittarin tiedonannon mukaan pitäisi oleman lohkaistuna maata manttaaliin parikymmentä tuhatta hehtaria. Siinä on jo toista jos molempiakin ja paras sekä isoin osa siitäkin on jo sahalaisilla. Niinpä on heillä siinä kyläkunnassa esim. Talvilahden tila 3/8 manttaalia, jossa sanotaan olevan maata 3.000 hehtaria. Sitten on heillä samassa kylässä n:o 3, joka käsittää kolme eri tilaa, Rekolan, Nikulan ja Kelinään. Näissäkin pitäisi olemaan maata vielä runsaammin kuin kylän muissa taloissa, yhteensä arvattavasti noin 10.000 hehtaria. Ja Etelä-Suomessa on paljon kokonaisia pitäjiä, joitten pinta-ala kaikkineen päivineen tekee vaan 4 à 5,000 hehtaria.

Kivijärvellä, Pihtiputaan naapuripitäjässä, ei toki vielä ole niin pelottavassa määrässä luovuttu maasta, mutta siihen on luullakseni näihin saakka etupäässä vaikuttanut se seikka, että sieltä on vaikeampi ja monimutkaisempi tukinuitto suurempiin alavesiin.

Alku on kumminkin hyvä jo Kivijärvelläkin. Sielläkin on jo yhtiötaloja 35 kappaletta, jotka yhteensä tekevät noin neljännen osan pitäjän koko perintömaista, eli 4 manttaalia 16,89:sta manttaalista. Enimmät niistä ovat samoilla ulkomaisilla yhtiöillä, norjalaisilla ja englantilaisilla, joilla Pihtiputaallakin on laajimmat alueet, ja sellaisia tiloja he sielläkin ovat etupäässä omikseen kiehtoneet, joissa on virstakaupalla maata, mutta siltä pienet verot, niinkuin esim. osan Saaren rälssiä Kivijärven pohjoisilla rannoilla, jossa sanotaan olevan maata yhdessä neljäsosassa manttaalia lähes 100 neliökilometriä.

Eteläisemmissä pitäjissä Laukaan kihlakuntaa oli metsät jo ennätetty enemmän raiskata niinä aikoina, joina puutavaraliikkeen harjoittajat eivät vielä pitäneet liikkeelleen välttämättömänä kiinteitä maaomistuksia, eivätkä talonpojat vielä olleet täydelleen keksineet sitä, että selvällä rahalla on ainakin jonkun aikaa helpompi elää kuin pellon kyntämisellä, niin että siellä ei sahayhtiöillä ole ihan niin paljon tiloja hallussaan kuin pohjoisempana.

Mutta aina on sielläkin sentään ollut "puualojakin" joukossa ja miehiä, jotka ovat olleet halukkaita niistä luopumaan.

Viitasaaren pitäjässä niitä on 28 kappaletta, tehden pitäjän 32,27:sta manttaalista 3,85 manttaalia, Karstulassa, Saarijärvellä ja Laukaassa noin parikymmentä itsekussakin, sekä pienemmissä pitäjissä, Konginkankaalla, Sumiaisissa, Uuraisissa ja Petäjävedellä myöskin kymmenkunta tai ehkä alku toistakymmentä jokaisessa.

Kaikki seudut, joista tähän saakka olen ilmoittanut numeroita, kuuluvat Saimaan ja Päijänteen vesistöihin. Kolmannesta meidän laajimmista vesijaksoistamme, Kokemäen vesistöstä ja porilaisten liikealoista minulla ei ole tarkkoja tietoja, mutta vähemmän siellä yleensä on maatiloja sahayhtiöitten hallussa kuin kahdessa ensinmainitussa vesistössä, johon tietysti on vaikuttanut korkeampi viljelys ja maan korkeampi arvo. Sillä kyllä sielläkin päin sahayhtiöt ottavat, kun vaan saavat. Siitä on todistuksena heidän valloituksensa Kuortaneen kihlakunnan etelä-osissa, missä Suomen- ja Hämeenselänteitten kainaloseuduilla löytyy laajoja metsämaita. Siellä, varsinkin Keuruun ja Virtain vesireiteillä on heillä koko lailla kiinteää maa-omaisuutta, enimmin ehkä Multian pitäjässä, jossa porilaiset yhtiöt omistavat jo 21 taloa, eli noin tasan neljännen osan pitäjää.

Jos nyt laskemme yhteen kaikki ne maatilat, mitä edellämainituissa pitäjissä on sahayhtiöitten ja osaksi muitten teollisuuslaitosten omina, saamme tällaisen taulun:

Sulkavalla ....... 22 tilaa. Tohmajärvellä .... 24 " Ilomantsissa ..... 174 " Enossa ........... 82 " Pielisjärvellä ... 66 " Nurmeksessa ...... 53 " Juuassa .......... 51 " Rautavaarassa .... 46 " Nilsiässä ........ 54 " Iisalmessa ....... 46 " Pielavedellä ..... 32 " Keiteleessä ...... 30 " Pihtiputaalla .... 83 " Kivijärvellä ..... 35 " Viitasaarella .... 28 " Multialla ........ 21 " Summa 847 tilaa.

Ja jos tähän vielä lisäämme Karstulasta, Saarijärveltä, Laukaasta, Konginkankaalta, Sumiaisista, Uuraisista ja Petäjävedeltä sekä Keuruulta yhteensä noin 100 maatilaa, (luku, joka on pikemmin alhainen kuin liian korkea) niin saadaan lopputulokseksi, että 24:ssä Sisä-Suomen pitäjässä löytyy noin 950 maatilaa, jotka ovat muuttuneet metsätiloiksi.

V.

Mitä syitä on etupäässä huomattavana maatilojen joutumiseen yhtiökäsiin.

Mikä on ollut syynä siihen, että näin joukossa, niinkuin edellä on numeroilla osoitettu, paikoin puolin pitäjin, jopa jossakussa kohdassa siitäkin yli, niin laajoilla alueilla, että ne yhteensä hyvästi vastaavat jotakuta meidän pienemmistä lääneistämme, luovutaan vapaasta maa-omistuksesta ja katsotaan elämää joko toisen alustalaisina taikka irtolaisina itsenäistä, omintakeista maanviljelijän ammattia paremmaksi?

Ostajien, s.o. etupäässä sahayhtiöitten afäärikannalta katsoen on tähän ilmiöön olemassa yksi todellinen syy, jota he sentään harvoin mainitsevat, ja toinen isommaksi osaksi tekaistu syy, josta he puhuvat paljon, aina ja joka paikassa, vaan joka itse asiassa ei merkitse juuri mitään.

Tämä todellinen syy on yksityisten metsien yleinen väheneminen ja pelko sitä seuraavasta raaka-aineen vähenemisestä sekä hintain mahdollisesta kohoamisesta. Sillä joskin maassamme löytyy äärettömät alat valtionmetsiä, joista aina tulee riittämään sahausta varaa, eivät sahayhtiöt nyt eivätkä vastakaan käytä niitä hyväkseen muuten kuin pakosta, karkeamman puutavaran tarpeesta, sillä valtio tietysti vaatii täyden hinnan puistaan, se ei myy niitä niin ummessa silmin kuin yksityiset, ja niitä pelkästään käyttämällä supistuisi tietysti vuosivoitto kohtuuden rajoihin noille suureksi osaksi ulkomaalaisille yhtiöille, jotka näihin saakka ovat tottuneet meillä saamaan metsiä miltei ilmaiseen. Ja välttääkseen tätä, ryhtyvät he muihin keinoihin, kun heidän on niitä meillä niin helppo keksiä. He ostavat maata, metsämaata, kun heidän on sitä meillä niin helppo saada. He tahtovat kernaimmin päästä riippumattomuuteen sekä valtiosta että yksityisistä, ja perustaa meidän jo muutenkin vähän viljeltyyn maahan meidän omien lakiemme perusteella uuden metsävaltion tai jonkunlaisen "metsä-yhdysvallan", josta riittää raaka-ainetta sekä heille että heidän jälkeläisilleen ikuisiksi ajoiksi, ja jonka tuloilla he saavat viettää uljasta, huoletonta elämää, useat kaukana meistä köyhistä eläjistä, lämpimämmissä kotimaissaan Norjassa, Englannissa y.m.

Tämä koskee etupäässä niitä seutuja, joissa on pantu paljon maata manttaaliin ja tiloja, joilla vielä on kutakuinkin hyvä, tai hyvällä kasvun alulla oleva metsä jälellä, huolimatta yleensä vähääkään siitä, kuinka tilat ovat viljeltyjä ja rakennettuja. Tilojen asuntokuntoisuuteen ja -kelpoisuuteen joko nykyjään tai vastaisuudessa ei panna mitään arvoa, vaan metsä on pää-asiana.

Tilojen anastuksia koetetaan tehdä siten, että saadaan mikäli mahdollista yhteen kohti laajempi alue, jonkunlainen uudenaikainen metsädomeeni, esim. kokonainen kylä, tai vaikkapa kokonainen pitäjä, aina sitä parempi vaan. Sitä on huokeampi hoitaa.

Niinkauvan kun yksityismetsistä ei ollut puutetta, ostivat yhtiöt kyllä kokonaisia taloja siellä täällä silloinkin, ulkomaiset siten, että ostattivat asiamiehillään ja panivat heidän nimiinsä, mutta silloiset talot he tavallisesti heittivät raakkina jollekulle yksityiselle, sittenkun metsä oli nyletty. Vaan nyt he ovat alkaneet käyttää toista menetystapaa. Viimemainitut ovat hankkineet itselleen suomalaisen osakeyhtiön nimen, ollen juuri parahiksi sen verran suomalaisia, että pystyvät täällä vapaasti ostelemaan ja omistamaan kiinteimistöjä omissa nimissään, ja kasvattavat sitten vastaisen varalle laajoilla alueilla metsiä järkiperäisessä hoidossa, murskuttaen sillä aikaa yksityisten metsistä loppuja rippeitä rahaksi ja ottaen siiloin tällöin suurempia puita valtion metsistä. Ja samaa menettelytapaa käyttävät puhtaasti kotimaisetkin yhtiömme, mutta ulkolaiset voittavat nykyään tässä suhteessa, ainakin niissä seuduissa, joita tämä kirja koskettelee.

Ja kaikki tämä käy meillä erittäin hyvin päinsä, niinkuin edellä mainittiin. Meidän maa ja meidän olomme ovat niinkuin luodut tällaiselle yritteliäisyydelle.