Part 4

Niin olikin asian laita. Kerrassaan kahdeksan karhua, joista kuitenkin puolet aivan nuoria, ilmestyi hyppelehtien puunrunkojen yli. Otsot säntäsivät hunajapuuta kohti kuin rynnäten yhteisestä sopimuksesta linnotusta vastaan. Hyökkääjäin tulo hälytti hyönteiset täysin voimin taisteluun, ja kun kömpelöistä eläimistä etumainen ehti puun luo, kietoi sen sankka mehiläispilvi, joka oli kokoontunut puolustamaan aarteitaan. Kontio luotti turkkinsa paksuuteen ja luonnolta saamiinsa torjumisvälineihin, jotapaitsi se oli liiaksi kiihkoissaan pääsemään käsiksi hunajaan, välittääkseen pikku sankareista; se pisti kuononsa sisälle reiästä, varmaankin toivoen saavansa sen suoraa päätä vajotetuksi makeaan tahtaaseen. Karjahdus, kavahdus taaksepäin, etukäpälien viuhtominen ja ilman haukkominen ilmaisivat heti, että korven kuningas oli kohdannut tehokkaampaa vastarintaa kuin oli odottanut.

Tuossa tuokiossa seisoivat kaikki karhut takajaloillaan, huitoen ilmaa etukäpälillään ja loksautellen leukojaan oikealle ja vasemmalle, tuimassa ottelussa miltei näkymättömien vihollistensa kanssa. Vaisto korvasi tieteen, ja vihollistensa paksusta ja tuuheakarvaisesta peitteestä huolimatta osasivat mehiläiset tähdätä pistojaan suojattomiin kohtiin, kunnes nelijalkaisten oli pakko kieriä ruohossa, rusentaakseen ahdistajansa. Tämä keino tehosikin osaksi; mehiläisiä tuhoutui suurin määrin kontioiden piehtaroimisessa. Mutta tässäkin taistelun tiimellyksessä ilmestyi aina uusia hyökkääjiä kaatuneiden tilalle, ja lukumäärä tuntui alkavan päästä voitolle voimasta. Tässä ratkaisevassa vaiheessa, kun karhut näyttivät väsyvän mielettömästä reuhtomisesta ja tyhjän hosumisesta, katsoi Le Bourdon viisaaksi toimittaa joukkonsa näyttämölle. Molemmat miehet laukaisivat yhtaikaa, ja kumpainenkin osasi; isoin karhu jäi hengetönnä paikalle, toinen sai pahan haavan. Tätä menestystä seurasi uusi yhteislaukaus, joka haavotti taas kahta vihollista. Otuksien löntystäessä tiehensä varasivat miehet pyssynsä uusilla panoksilla, ja heidän lähestyessään taistelukenttää oli se tyhjä sekä karhuista että mehiläisistä, kahta kaatunutta kontiota lukuunottamatta. Pesänsä puolustajat seurasivat äskeisiä hätyyttäjiä täysilukuisina, aavistamatta uusien vihollisten tuloa.

Mehiläispyytäjä ryhtyi nyt kumppaninsa kanssa toimenpiteisiin hyönteisten paluun varalta, sillä sitä ei tarvinnut pitkääkään aikaa odottaa. Edellinen sytytti nuotion, johon Gershom kantoi kuivia risuja ja kalikoita, kunnes kirkas loimu kohosi kohti taivasta. Takaisin tullessaan havaitsivat mehiläiset uusien häiritsijäinsä siten vetäytyneen tulimuurien suojaan. Tuhansia pikku eläviä sai surmansa tästä ihmisen viekkaasta keksinnöstä, ja loput läksivät tovin kuluttua päällikköjensä johtamina hakemaan toista talletuspaikkaa uutteruutensa tuloksille.

Vasta puoleltapäivin pääsivät Ben ja Gershom pätkimään ja halkomaan puuta; siihen saakka olivat mehiläiset viivyskelleet kukistuneen pesänsä lähettyvillä, ja olisi ollut vaarallista edetä savun ja kuumuuden turvista. Miehet olivat tuoneet kanootissa kirveitä, kiiloja ja kurikan, ja kun molemmat olivat sellaisten työkalujen käteviä pitelijöitä, oli puun ontelon sisältö pian paljastettu. Ehtoopäivän kuluessa juoksutettiin hunaja nassakoihin, nämä siirrettiin kanoottiin, ja hyvillä mielin olivat miehet päivätyönsä päättymisestä, kun illalla uupuneina istuutuivat metsäpirtin lähteen partaalle aterioimaan.

"Se taisi olla viimeinen onkimani pesä täksi kesää", puheli Le Bourdon. "Täkäli on minulla ollut onnea, mutta rauhattomina aikoina ei ole hyvä oleskella kovin kaukana kotoa. Minua ihmetyttää, Waring, että sinä olet lähtenyt liikkeelle tällaisten kuulumisten kiertäessä tienoolla."

"Kyllä Dolly pitää varansa", vastasi Gershom huolettomasti; "ei häntä hätä heiluttele".

"Hyvä että paikkasi on niin turvallinen", sanoi mehiläispyytäjä miettivästi; "mutta minun asemani on liian heikko, viipyäkseni enää yksinäni täällä tammistoahoilla. Whisky-Keskus, minä aion lähteä pois; palaan uutisasutukseen ennen kuin punanahat todenperään nousevat sotajalalle. Jos jäät auttelemaan hunajani ja muiden varastojeni lastaamisessa kanoottiin ja melomisessa alas virtaa, niin korvaan vaivasi kunnollisesti."

"Ka, yhtä mieluusti minä sen teen kuin muutakaan. Ansiohommat ovat täällä salomailla siksi harvinaisia, että on parasta tarrata kiinni, kun tarjotaan. Tulin tänne vasiten tapaamaan sinua, kuultuani eräältä matkalaiselta, että olit näillä paikoin jokivarren tammistossa mettiäisten haussa. Dolly ei pidä mistään maallisesta ravinnosta niinkuin hyvästä metsähunajasta."

Seuraavana aamuna ryhtyi mehiläispyytäjä järjestämään majanmuuttoa, sillä paikoilleenjääminen tuotti nyt liian suurta vaaraa, kun pottawattamiekin oli osunut hänen pirtilleen. Oli varsin mahdollista, että vanhan päällikön heimolaisia saattoi jo parin päivän kuluttua ilmestyä tavottamaan hänen päänahkaansa. Hyvä keskinäinen ymmärrys vallitsi nyt miesten kesken, sillä Gershomin paremmat ominaisuudet virkosivat nopeasti, hänen älynsä ja tunteittensa vapautuessa alituisesta ikeestään. Hänen oma pikku whiskyvarastonsa oli lopussa, ja Le Bourdon katsoi turhaksi ilmottaa, että hänelläkin oli satunnaisten tarpeiden varalla ruukullinen konjakkia; tämän hän saikin sitte piilotetuksi tyhjään ruutinassakkaan parilla majavannahalla verhottuna, kun siirsi tavaroitansa kanoottiin, Gershomin toimekkaasti ahertaessa apuna.

Mehiläispyytäjä oli päivää ennen vieraitten tuloa ampunut uroshirven ja kantanut neljänneksen lihoista olallaan kotiin, ripustaen loput puun oksaan taitelle. Koska he saattoivat matkallaan tarvita riistaa, niin Ben arveli parhaaksi käydä Gershomin kanssa noutamassa saaliinsa; taivalta oli noin kolme penikulmaa. Siltä varalta, että veren haju oli kerännyt susia paikalle, vaikka nämä eivät voineetkaan yltää saaliiseen, otti kumpainenkin rihlapyssyn kainaloonsa, ja Kenno sai tulla mukaan. Erämies haasteli vilkkaasti kumppaninsa kanssa, joka osottausi hyvinkin tietorikkaaksi monilla rajalaiselämän aloilla. Kysellessään laivojen kulkua järvillä ja muuta sellaista, mitä hänen täytyi ottaa lukuun matkallaan Detroitiin, oli hän päässyt noin kahdeksan kyynärän päähän tappopaikalta, kun koiran liikkeet äkkiä herättivät hänen huomiotaan. Se ei enää tapansa mukaan juoksennellut edes takaisin tolallaan, haistellen oikealle ja vasemmalle, vaan eteni varovasti pää alhaalla, nähtävästi tunnustellen tietään vainun avulla, niinkuin olisi ilmassa ollut voimakasta hajua.

"Niin totta kuin nimeni on Gershom", virkahti Waring, juuri kun hän ja Ben olivat pysähtyneet silmäilemään ympärilleen, "onkin tuolla intiaani! Istuu, pakana, tuon ison tammen juurella -- tuolla hiukan oikealla, ja Kenno vainusi sen. Mies nukkuu rihlapyssy polvilla; ei piittaa hän paljoakaan susista tai karhuista!"

"Kyllä näen", vastasi Le Bourdon, "ja minua sekä kummastuttaa että surettaa. On hiukan merkillistä, että juuri tähän aikaan liikkuu niin paljon vieraita pyyntimaillani, kun ennen sain olla hyvässä rauhassa. Tällaisessa tungoksessa asustaminen alkaa tuntua tukalalta, Waring! No, muuttamassahan olen, joten asialla ei kohtsiltään ole vähääkään väliä."

"Jo nukkuukin sikeästi!" ihmetteli Gershom, pysähtyessään kymmenkunnan kyynärän päähän intiaanista tarkastamaan häntä lähemmin.

"Hän ei milloinkaan herää", huomautti mehiläispyytäjä juhlallisesti; "mies on kuollut. Katso -- ohimo on veressä, ja pyssynluoti on jättänyt siihen reikänsä."

Puhuessaan hän astui eteenpäin ja kohotti jonkunlaista lointa, joka aikoinaan somistuksena oltuaan oli nyt huolettomasti heitetty entisen omistajansa pään yli. Näkyviin tulivat Hirvenjalan tutut kasvonpiirteet -- pottawattamien, joka oli vasta edellisenä päivänä lähtenyt heidän luotansa! Soturilta oli luoti lävistänyt pään, ja päänahka oli nyljetty. Ruutisarvi oli tyhjennetty, luotikukkaro samaten, mutta muuta ei kaatuneelta oltu riistetty. Ruumis oli asetettu istualleen puuta vasten ja jätetty siihen keskelle tammistoa petoeläinten saaliiksi, luut lumituiskujen ja sateiden valkaistaviksi.

Mehiläispyytäjää värisytti hänen katsellessaan kammottavaa väkivallan merkkiä; rauhallinen saloseutukaan ei siis tarjonnut suojaa veritöiltä. Että Kyyhkynsiipi oli surmannut äskeisen pöytäkumppaninsa, sitä ei Le Bourdon ollenkaan epäillyt, ja häntä tympäisi se ajatus. Vaikka hän oli itse aavistellut pahaa pottawattamien vihamielisyydestä, niin olisi hän suonut tämän teon tekemättömäksi. Molempien intiaanien keskinäinen epäluuloisuus oli ollut kylläkin ilmeinen; mutta mehiläispyytäjä ei olisi osannut aavistaa sen niin pian johtavan näin kamalaan tulokseen.

Yhä vakavampina käsittivät miehet, että heidän tuli valmistautua tukemaan toisiansa täällä saloseudulla, kun nyt alkuasukasheimot olivat niin selvästi joutuneet väkivallan tekoihin keskenään. Gershom oli nähnyt säännötöntä rajalaiselämää enemmän kuin yksinäinen kumppaninsa, hän kun oli elänyt niin likeisessä yhteydessä "tuliveden" kanssa; mutta häntäkin kammoksutti pottawattamien äkillinen loppu. He eivät soveliaiden työkalujen puutteessa yrittäneet haudata ruumista, sillä sudet olisivat helposti kaivaneet esille ohuesti mullatut jäännökset.

Hirvenlihat löytyivät koskemattomina, ja kumpainenkin nosti taakkansa olalleen. Virralle palatessaan he karttoivat kuolleen intiaanin ohitse johtavaa polkua ja suorittivat viimeiset puuhansa mahdollisimman joutuisasti, kunnes kanootti kellui joen keskiväylässä. Kalamazoo ei yleensä ole vuolas, joskin siinä paikotellen on virtaviakin taipaleita ja putouksiakin, ja enimmäkseen solui kanootti tasaisesti ja keveästi alaspäin, melan hiljalleen lykkimänä. Miehistä ei kumpainenkaan ponnistellut paljoa, painuessaan matkansa määrää kohti, vauhti kun vähällä pysyi riittävän hyvänä. Täten saivat he rauhallista tilaisuutta pakinoimiseen.

"On sinulla sentään harvinainen ammatti!" huudahti Gershom Waring, tovin äänettömänä tarkasteltuaan veneen keskelle kasattuja hunajanassakoita. "Kerrassaan kummallinen ja harvinainen ammatti!"

"Se soveltuu luonteelleni", vastasi mehiläispyytäjä hieman surumielisesti hymyillen, sillä hän ei voinut olla pahottelematta metsäpirttinsä jättämistä kylmilleen, saatuaan sille paikan valituksi kaikkia ammatilleen suotuisia näkökohtia silmälläpitäen. "Tämä kesä olikin tuottoisa, ja hunaja erityisen hyvätuoksuista, niin että sitä olisi nyt saanut kaupaksi runsaamminkin ja kelpo hinnasta."

Hän haasteli kumppanilleen mielelläänkin elämäntavoistaan. Hän piti ammatistaan; hän oli kenties liiaksikin kiintynyt yksinäisyyteen, ja häntä elvytti se pikku jännitys, jota luonnollisesti tuottivat hänen "mehiläis-ongintansa", vaihtelevat löytönsä ja voittonsa. Tällainen ammatti ei ollut juuri milloinkaan rasittavaa, mutta terveellistä liikuntoa ja mieluisaa ulkosalla oleskelua se antoi kylliksi. Luonnon salaisuuksista huvitettuna seurasi hän viehättyneesti noiden pikku elävien hyörinää, joiden vaivannäköä hän tosin käytti hyväkseen ihmiselle suotuna luonnon antimena, mutta suopeasti ja malttavasti. Niin suurta harrastusta herättivät Le Bourdonissa toisinaan hänen pikku kumppaninsa, että hän oli nyt tänäkin kesänä säästänyt kolme löytämäänsä pesää, havaittuaan niiden asukkaat nuoriksi mehiläisiksi, jotka eivät olisi kunnollisesti kyenneet uuteen parveiluun.

Waring kuunteli pää rintaan painuneena, syvissä mietteissä, nähtävästi vertaillen omaa tarkotuksetonta elämäänsä toisen terveihin oloihin. Hänen kasvonpiirteistään saattoi vieläkin nähdä, että hän oli ollut kaunis mies, reipas ja toivehikas kansalainen, johon nyt olivat väkijuomat painaneet vastenmielisen leimansa. Sen ehtoopäivää ja koko seuraavan yön lipui kanootti esteettömästi alas virtaa, ja sillävälin jutteli myös Gershom elämänsä vaiheista. Hän oli lapsuudessaan saanut jonkun verran kasvatusta eikä selvinä hetkinään tuntunut ollenkaan niin sivistymättömältä kuin heittäytyessään alkoholin tylsyttämänä rennoksi ja ylimieliseksi. Ainoan sisarensa hän kertoi joutuneen erään naissukulaisen hoitoon, joka oli suojatilleen toimittanut enemmänkin opetusta kuin Massachusettsin valtion alkeiskouluissa tarjottiin. Tuon sukulaisen kuolema ja Gershomin naimisiinmeno toimittivat sisaren jälleen hänen luokseen, tämän ollessa vielä aivan nuori.

Siitä ajasta alkoi perheen kiertäjäelämä. Ennen kuin Uuden Englannin valtioihin perustettiin tehtaita, luovutti se alue järjestelmällisesti väenlisäyksensä läntisiin ja eteläisiin valtioihin. Länteen siirtyi myöskin Gershom ja oppi matkoillaan turvautumaan alkoholin petolliseen virkistykseen. Onneksi ei rouva Waringilla ollut lapsia, mikä seikka lievensi nais-parkain kovia kokemuksia. Synnyinseudulta lähdettäessä oli Gershomilla toistatuhatta dollaria rahaa, omina ja sisarensa yhteisinä varoina, mutta hänen tullessaan Detroitiin ei ollut jäljellä sataakaan. Matkalla oli kuitenkin kulunut useita vuosia. Waring liittyi siellä sotakapakoitsijaan, joka oli lähdössä Michilimackinaciin erään sotaväenosaston mukana, ja siten oli hän lopulta johtunut vaihtelevissa yrityksissään pyrkimään viimeksimainitusta paikasta omalla kanootilla Michigan-järven päähän, missä Chicagon nykyisellä paikalla oli Fort Dearbornin varustus.

Tätä matkaansa varten ei Waringilla ollut mitään aivan määrättyä suunnitelmaa. Hänen tapansa olivat herättäneet pahastusta Michilimackinacissa, ja oma levottomuuskin pakotti häntä tunkeutumaan yhä syvemmälle salomaihin. Kaikilla retkillä seurasivat lämminsydämiset naiset hänen vaiheitaan, toinen syystä että oli häneen kiintynyt vaimona, toinen sisarrakkauden sitomana. Kanootin saapuessa Kalamazoon suulle ajoi navakka tuuli sen jokeen. Gershom keksi valmiiksi rakennetun hirsituvan tyhjilleen jätettynä, poikkesi maihin ja oli jo metsästellyt ympäristöllään kaksi viikkoa, kun kuuli puhuttavan mehiläispyytäjästä ja pistäysi tämän luo vieraisille.

Sellaisen yleiskuvan muodosti itselleen mehiläispyytäjä hänen puheistaan, täydennellessään niitä omilla päätelmillään. Hän huomautti vakavasti, että heidän täytyi piammiten sopia toimenpiteistä omaksi turvallisuudekseen, joten Gershominkin oli mietittävä uutta suunnitelmaa elämälleen.

"Pahat ovat ajat", huudahti tämä, kun hänen kumppaninsa oli selitellyt, mihin kiusoihin he saattoivat joutua ennen kuin pääsivät maan asuttuihin osiin, "pahat kerrassaan! Kyllä ymmärrän kaikki mitä tahtoisit sanoa, Bourdon, ja kummastelen itsekin, että ennakolta ajattelematta toimitin väkeni tällaiseen asemaan. Mutta erehdyksiä sattuu sentään parhaillekin ihmisille, ja minun kai piti tehdä tämä tyhmyys."

"Minun ammattini puhuu puolestaan", virkkoi mehiläispyytäjä; "jokainen oivaltaa, että mehiläisten hakijan on mentävä sinne, missä niitä on. Mutta minun täytyy tunnustaa, Gershom, etten oikein tajua sinun yritystäsi. Sanot, että sinulla on kaksi täyttä tynnyrillistä whiskyä --"

"_Oli_, Bourdon, huomaa se -- sillä toinen lienee valitettavasti tullut jo puoliväliin kulutetuksi."

"No, oli ainakin ennen kuin aloit omaksi ostajaksesi. Mutta nyt olet asettuneena Kalamazoon suuhun puolentoista whiskytynnyrin omistajaksi, itse ainoana juojana. Minun järkeeni ei mahdu, mistä siinä tulee liikevoittoa."

"Unohdat intiaanit. Tapasin Mackinawissa miehen, joka toi kanootissaan vain _yhden_ tynnyrillisen ja sai sillä niin paljon nahkoja, että arveli voivansa perustaa Detroitiin sekatavarakaupan, muutettuaan ne rahaksi. Mutta minä olin sotamiesten jäljillä ja aioin käydä whiskykauppaa Fort Dearbornissa. Sotamiehille ja intiaaneille saattaa myydä kannuttain päivässä, ja hyvästä hinnasta."

"Se on huonoa kauppaa parhaimmillaankin, Waring, ja nyt ollessasi maistamattomana neuvoisin sinua pysymäänkin erilläsi koko juomasta."

"Kenties teen sen, jahka nuo kaksi tynnyrillistä ovat lopussa. Olen sitä jo useasti ajatellut, ja yhtämittaa ovat Dolly ja Kukka minua siihen kehottaneet; mutta vanhoista tavoista on vaikea luopua yhtäkkiä. Kunhan vain saisin supistetuksi määräni kortteliin päivässä vuodenkin ajaksi, niin luulisin vähitellen voivani tehdä täyden käännöksen. Tiedän yhtä hyvin kuin sinäkin, Bourdon, että kohtuus on ihmiselle kaikessa paras."

Kumppanin puolustelut saivat Le Bourdonin mietiskelemään Whisky-Keskuksen tilaa enemmän kuin hän olisi muutoin saattanut välittää siitä. Vaikka hän ei olisi katsonutkaan asiakseen huolia miehen omasta menestyksestä ja hänen perheensä onnellisuudesta, oli hänen nykyisissä olosuhteissa ainakin ajateltava yhteisen turvallisuuden vaatimuksia. Boden oli päättäväinen ja lujaluontoinen mies, ja hän oli selväjärkinen syihin ja seurauksiin nähden. Yksinäinen elämä oli kasvattanut hänessä harkintakykyä ja itsenäisyyttä, joka sai hänet ratkaisemaan varovasti, mutta sitte toimimaan ripeästi. Heidän laskeutuessaan alas virtaa pohti hän senvuoksi Gershom Waringin koko asemaa ja mahdollisuuksia tasapuolisesti ja tarkoin, kunnes vakautui siitä, mitä oli tehtävä ja miten.

Kanootti ehti virran suulle vasta kolmannen vuorokauden ehtoopäivänä. Välimatkakin oli melkoinen, mutta viivytystä tuottivat myös virtaan ajautuneet esteet. Heidän lähestyessään paikkaa, jonne Gershom oli jättänyt vaimonsa ja sisarensa, huomasi Le Bourdon kumppaninsa käyvän yhä levottomammaksi näiden kohtalosta. Hänen ilmeinen huolestuksensa siitä, että kotiväen asiat eivät kenties olleetkaan toivotulla kannalla, osotti hänellä olevan ainakin jonkun verran sydäntä, niin ajattelemattomasta kuin hän olikin jättänyt heidät turvattomiksi.

"Pelkäänpä, että ihminen ei tule kaikkea niin miettineeksi kuin hänen pitäisi, kun hänellä on nestettä nupissaan", virkkoi hän juuri kun kanootti kääntyi viimeisen niemen nenitse; "muutoin en olisi _voinut_ jättää heitä noin yksinäiseen paikkaan. Luojan kiitos, maja on toki jäljellä -- ja sieltä nousee savua, jolleivät silmäni petä! Se sentään viihdyttää!" ja harhaileva puoliso ja veli huokasi huojentuneesta "Jos siellä on tulta, niin siellä täytyy olla sen sytyttäjät, ja tähän vuodenaikaan merkitsee tuli myös, että siellä on jotakin syötävää. Olen pahoillani, Bourdon, etten ollenkaan muista, jätinkö kotiin edes ruokaa --"

Gershom vaikeni äkkiä ja pudotti melansa kuin herpaantuneena. Tähystäessään ympärilleen, nähdäkseen mikä odottamaton tapaus oli siten vaikuttanut miehen tunteisiin, huomasi Le Bourdon naishenkilön seisomassa rantatöyräällä, jolta avautui melkoisen laaja näköala virralle -- epäilemättä tarkasteli tämä kanootin tuloa.

"Tuolla hän on", virkkoi nyt Waring säveästi; "ja tuolla on Dolly varmaankin viettänyt puolet aikaansa poissaollessani, odottaen näkyviinsä ensimäistä vilahdusta minusta mokomasta kotiin palaamassa. Sellainen on nainen, Bourdon, ja taivas minulle suokoon anteeksi, jos olen unohtanut heidän luonnonlaatunsa silloin kun minun olisi pitänyt se muistaa."

"Tuo on kaunis näky, Gershom, ja se melkein saa minut ystäväksesi!" kiitti mehiläispyytäjä. "Miehellä, johon säälliset naiset ovat niin kiintyneitä, täytyy olla hyviä piirteitä. Vaimosi itkee, varmaankin niin iloissaan kotiutumisestasi."

"Se on Dollyn tapaista", sanoi Gershom tukahtuneesti, ponnistellessaan mielenliikutuksensa salaamiseksi. "Laskehan kanootti kummun juurelle, poiketakseni siinä maihin. Minun on mentävä virkkamaan pari sanaa Dolly-paralle; melo sinä sitten edelleen ja ilmota Kukalle, että minä olen lähettyvillä."

Mehiläispyytäjä totteli ääneti, luoden uteliaita silmäyksiä kunnaalle, nähdäkseen millainen nainen Whisky-Keskuksella saattoikaan olla vaimona. Hänen kummastuksekseen ei Dorothy Waring ollut ainoastaan siististi, vaan sievästikin puettu, ikäänkuin olisi hän tahtonut pitää erityistä huolta ulkoasustaan, toivottaakseen kuljeksivaa miestänsä tervetulleeksi kotiin. Tämän verran ennätti Le Bourdon havaita kumppaninsa astuessa rannalle, sillä hienotunteisuus esti häntä lähemmin silmäilemästä odottavaa. Kotvasen kuluttua ehti erämies itse perille, meloen kanootin rantaan juuri sen lehdon alapuolelle, missä tupa sijaitsi. Kenties johtui hänen pitkällisestä erakkoelämästään, että se olento, jonka hän nyt kohtasi, näytti hänestä pikemmin kuuluvan toiseen maailmaan kuin siihen, missä hän tavanmukaisesi asusti.

Hipiältänsä, hiuksiensa väriltä ja kasvojensa reunapiirteiltä muistutti Margery Waring paljonkin veljeänsä, mutta runsaasta taivasalla oleskelusta huolimatta oli hänen ihonsa kuulaan valkoinen, jollaista saattoi odottaa näkevänsä suurkaupungin suojamassa, vaan tuskin salomailla, kun taasen huulten, poskien sekä lievemmin leuan ja korvalehtien ruso vivahteli hohteina, joita olisi tottunutkin siveltimen pitäjä kenties saanut kauvan turhaan tavotella. Hänen kasvojansa elävöitti sama selväpiirteisyys kuin veljenkin, mutta sukupuolen ja iän suoman säveyden lisäksi ei niiden tenhoavaa säännöllisyyttä ollut haittaamassa mikään ruumiin- tai luonteenheikkouden leima. Silmät olivat siniset ja kutrit niin läheisesti kullankarvaiset kuin ihmishiukset voivatkin olla. Toiminta, vaihteleva elämä ja alituinen oleskelu ulkosalla eivät olleet antaneet tälle harvinaisen viehkeälle tytölle ainoastaan terveyttä, vaan myöskin sen ilmaukset. Kuitenkaan hän ei ollut missään suhteessa karkea tai näyttänyt uurastajalta; kädet vain ehkä hiukan ilmaisivat, että hän ei säästellyt itseään, kun kykeni tuottamaan hyötyä. Margaret Waringissa ilmeni se miellyttävä hentouden ja ruumiillisen tarmokkuuden yhtymä, jota hänen luokkaansa kuuluvassa amerikalaisessa tytössä kenties tavataan useammin kuin juuri minkään muun kansallisuuden nuoressa naisessa.

Vieraan lähestyessä ilmaisivat tämän viehättävän olennon kasvot sekä ihmetystä että tyytyväisyyttä; oli kummastuttavaa, että Gershom oli kohdannut kumppanin tällaisella saloseudulla, ja hauskaa, että tulija ei nähtävästi ollut tavallinen viinanhakija.

"Sinä olet Kukka", virkkoi mehiläispyytäjä, tarttuen puolittain vastahakoisen tytön käteen niin kunnioittavasti ja ystävällisesti, että tämä ei voinut kieltäytyä, vaikka epäilikin, tokko oli aivan sopivaa suoda tällainen vastaanotto ventovieraalle, "Kukka, josta Gershom Waring puhuu niin usein ja hellästi?"

"Olet siis veljeni ystäviä", vastasi Margery hymyillen niin herttaisesti, että Le Bourdon katseli häntä ihastuksissaan "Kylläpä olemme iloissamme hänen paluustaan! Viisi kamalaa yötä olemme käly ja minä viettäneet yksinämme, ja jokaista pensasta olemme peljänneet intiaaniksi siitä saakka kun Gershom läksi tapaamaan mehiläispyytäjää, jonka kuulimme asustavan tammistoahoilla. Sinäkö oletkin se mies?"

"Sama juuri. No, se vaara on kestetty -- mutta lähellänne on vielä vihollinen, joka on voitettava: täällä kuuluu olevan whiskyä tynnyreissä, ja jos näytät minulle säilytyspaikan, niin poistan senkin vaaran ennen kuin sen aineen suosija ehtii hätään."

Kauniin neitosen kasvoja kirkasti ymmärtävä välähdys. Ensin hän karahti miltei tulipunaiseksi; sitte vaalenivat hänen kasvonsa kalmankalpeiksi. Puristaen huulensa yhteen hän seisoi epäröivänä, milloin tuijottaen suopean näköiseen muukalaiseen, milloin vakaasti tähystäen veljeensä ja kälyynsä päin, jotka vielä etäällä ollen verkalleen lähestyivät majaa.

"Uskallatko?" kysyi Margery viimein, veljeensä viitaten.

"Kyllä uskallan. Hän on nyt ihan selvänä, joten häneen tehoo järki. Meidän kaikkien vuoksi käyttäkäämme tätä etua."

"Molemmat tynnyrit ovat vajan alla, majan takana."

Tämän sanottuaan tyttö peitti kasvonsa käsillään ja vaipui tuolille ikäänkuin peljäten todistajaksi joutumista siinä kohtauksessa, joka oli tulossa. Le Bourdon ei siekaillut hetkeäkään, vaan astui ulos majan takaovesta. Siinä oli tynnyrit ja niiden vieressä kirves. Hänen ensimäisenä ajatuksenaan oli rusentaa astiat paikoillaan, mutta samassa muisti hän, että lemu olisi noin lähellä majaa vastenmielinen kaikille ja saattaisi ärsyttää nesteen omistajaa.