Part 8
Kunnioitettama Wirka-veli! Eihän mehiläinen inhonne ko'ota mettä vierailta kukka-ke'oilta, sentähten toivon Mehiläisennekin suostuvan ventoon kirjallisuuteen. "Myrsky" on käännetty tarinasta: Мореходъ Никишинъ сог: Александра Марлинскаго. Jos kuukaus-kirjassanne tilaa lienee, ja tämä koet kelvannee, anon nöyrästi painattamaan siihen. Ansaisi Kaunis-kirjallisuus Suomenkin kielessä, luuloani myöten, enemmin tarkauutta kuin tähän asti on nähty. Sen kauttahan muut täydellisimmiksi viljellyt kielet lieneet saaneet arvonsa, ihanuudensa.
Narvan Linnassa 11/23 Helmik. 1837.
Cn. Sr.
Myrsky.
(Wenäjästä).
Tuuli tuhahti, kiihtyi, väki kohta. Maininki vieri mäkinä, vetelät mäet muuttuit jyrkiksi alloiksi, ja meri rupesi kohajamaan kuin vesi suuressa kattilassa ennen kiehumistaan. Aurinko laskisiin tulisiin pilviin, koko länsi kiehu ikään-kuin veressä, tuttu merkki myrskyksi; säteihen puotessa hiiluvalle sinille, vierevälle viherjälle, lipai lainet lasina, palo kuin pilvi salamasta, ja sammu, ja pimeni, ja upposi survattu toiselta.
Ja yö peitti taivaan raskailla pilvillä, ja pilvet vierivät lainetten tavalla, ja meren pinnalla oli yhtäläinen melu kuin taivaankin. Wihuri paino, myllysi, pirsko utuja ja altoja. Wälistä avasit mustat pilvet tulisen kitansa, jossa pitkäsen ota loisti; välistä nielasit valkia-harjaset allot pauhinalla vuotavan aluksen ja syöksit sen uudestaan povestaan. Wettä kerittiin tuskin mättää haaksesta. Purjeet olit jo raivatut, kuitenkin tärisit mastot, tuulelta vimmasti muokatut: alus lensi, hurjan hevosen tavalla tupruten, ja meri-miehistä näkyi joka silmän-räpäyksellä — nyt, nyt se uppoaa! Ja äkkiästi jyrähti heidän päänsä päällä ukkonen: tuli leimahti halenneen taivaan-kannen kaikissa raoissa ja samassa ajan-rahdussa jysähti alto, paiskattu myrskyltä, esihankaa vasten. Haaksi joi kuolemaa: silmän-räpäys oli hirmuinen. Meri-miesten ympärillä kohisi tulinen koski: he sulkit huikastut silmänsä, ikänänsä ei arvataksensa...
Mutta raju väsy julmuudestaan. Tuuli lankesi keralla. — Luonto kuin ihminen, eli, paremmin sanottu, ihminen kuin luonto, on kesänään pikanen ja myrskynen — ajan-rahdun. Ukkosen tulelta pilvet ikään-kuin sulattiin sateeksi, ja kuu lävähti, umeessa uituansa, ilosesti vahvuuden pimillä; ainoastaan taivaan-rannalla joukkoiliksit pilvet pakolaisena. Huhdotut laineilta katosit hekin, ehkä jurolla, uhkaavalla muodolla; altot vielä kävelit ristin rastin ja tunkeilit keskenänsä muinasten vihollisten tavalla, jotka sodankin lopetettua, vielä ryhtyyvät riitan, sammuttaaksensa veristä janoansa ja jäähyttääksensä tottumisesta kytyvätä tappelu-kiimaansa. Waan kohta vuosit laineet laviaan laimiin ja sen selällä kärmeeliit vaahen valkiat hivukset, äsken altoin harjalla liehuttuansa. Juovina vetisiit ne veden aavalla, himiällä pinnalla, ikään-kuin sukukuntain jälet elämän merellä. Katosi vaahtikin, ja tyynen sini peitti meren kasvot. Se huokaili jo raskaasti ja harvoon kuolevan tavalla, ja vihdoin aamu-puolella heitti se sumuna hengensä, sillä ikään-kuin kuvaillakseen — "kaiken jalon maan päällä huokuvan ainoastaan myrskyillä, ja kaiken jalon lopun olevan käärityn, niin tekiälle kuin katsojalle, tiettämättömyyden pimiästä udusta kudottuun kuollo-paitaan."
Koi kylvi ruusunsa kannelle, meri rusotti, alus torkku laineella.
—n. —r.
Satuja.
1. Hirvi ja Sarvensa.
Hirvi lähteen partaalla seisoen katseli kuvaansa ja sano: "voi kuinka olenki kaunis! ja nuo julkiset sarvet; semmoisiapa ei ole itsellä jalopeurallakan. Jalkani ainoastaan ovat vähä hoikkalännät ja auttaisivatpa ne lyhempänäki." Samassa tuli jousimies koirinensa. Hirvi juoksi pakoon ja ennättiki kuinka kauas koirilta, niin kauan kun lakiata kesti, vaan metsässä estivät sarvet, ja koirat tavaten purivat hänen kuoliaksi. Wähä ennen kuolematansa oli sillon hirvi lausunut: "voi typeryyttäni! jalat, joita äsken moitin, minun pelastivat, sarvet, joita kiitin, saattivat surman suuhun."
Kiitä huomenna hevoista, vuonna toissa morsianta.
2. Karhu ja Jalopeura.
Karhu ja jalopeura tapasivat hirven ja alkoivat niellä saaliistaan. Waan heidän kiivahimmallaan riidellessä ja riidasta viimmen tappeloon yhdyttyä juoksi hirvi tiehensä. Jonkun ajan tapeltuahan vasta havatsivat, ettei hirveä enää ollut missänä.
Hyväpä, jos sillä tavalla useinki riiteliäin kä'visi!
Suomen kansan Arvutuksia.
1. Kaksi uppia merellä, toinen nousee, toinen laskee.
2. Lautta pyörii, salko vetää.
3. Wiipsinpuu Wirosta tuotu, alla aian käänteleksen.
4. Neljä kantaa, neljä antaa, kaksi katsoo, kaksi kuuntelee, kaksi tietä raivaa, yksi koiria hosuu.
5. Mies merellä hakkaa, tänne lastut kimpuaa.
_Osviittoja_. 1. Kuu ja aurinko. 2. Käsikivi (jau- haissa). 3. Käärme. 4. Lehmä. 5. Lumisade.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Kyllä syötävä kuluu, otettava onnahtaa.
Pahoin sentähden tekee, joka ei kuluvan siaan hanki uutta.
2. Joka tauloa tekee, monta vaivaa näkee, monta koivua kokee, pökkelöä pönnistää.
Näillä sanoilla vertailee moniki toisilta pieniksi, mitättömiksi katsotuita töitänsä.
3. Jolla vaimo, sillä vaiva; jolla lapsi, sillä kaksi.
Niinkö ainaki lienee?
4. Jo on suussa suksen voie, tallella talipalanen.
Niin sanoo köyhä kansa elämästään, joka ei juuri liene'kän paljon maksavainen, koska suksen voide'ki on pitänyt ruoaksi menettää.
5. Itse kiitän itseäni, kun ei muut minua kiitä, itse mä tapani tunnen.
Älytön vaan ei ollut sekän, joka tämän sanalaskun jälkeen käyttihen. Jopa muuten olisi tainnut saada peräti kiitoksetta elää.
6. Ei liikkuva vaihate liikkumattomaan.
Huvempi ja hyödyllisempi usein onki liikkeellä olla, kun yksien seinäin sisässä asua.
7. Juoksevi hyvä hevonen uuen kellon toiviolla.
Palkinnon toivo muuttaa kevyiksi vaikiammatki toimitukset.
8. Kiertää ja kaartaa, kun lempo lautamiestä.
Emme tiedä, missä tilassa Lempo lautamiestä kiersi, vaan niin on tapa sanoa, kun jolta kulta ei saa oikein rauhassa olla.
MEHILÄINEN W. 1837.
Kesäkuulta.
Tanssin Synty.
Ei oo Tanssi minun rotima, Eikä toisen kumppalini; Tanssi on tuotu tuolta maalta, Kisa taampata taluttu: Wienan päälliltä vesiltä, 5 Saksan salmilta syviltä.
Eipä vielä sieltäkänä, Ei perän pereäkänä; Tanssi on tuotu tuonempata, Kisa taampata taluttu: 10 Alta Wiipurin vihannan, Alta suuren Suomen linnan.
Eipä Wielä sieltäkänä, Ei perän pereäkänä; Tanssi on tuotu tuonempata, 15 Kisa taampata taluttu: Takoa Tanikan linnan, Uuen linnan ulkopuolin, Pietarin pihoja myöten, Kautta Wiipurin mihannan. 20
Winku Wiipurin veräjät, Nauku Narman linnan portit, Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa. Hevoset hikoveessä, 25 Warsat vaahessa samosi, Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa.
Wesi tippu vempelestä, Rasva rahkehen nenästä, 30 Tanssia kaluttaessa, Nokasta tuotaessa.
Reki lautanen ratsasi, Kapla patvinen patsasi, Jalas koivunen kolasi, 35 Luokki tuominen tutisi, Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa.
Pyyhyet vihertelivät Wesasilla vempelillä, 40 Oravat samoelivat Aisoilla vaahterisilla, Tetryet kukertelivat Korjan kirjavan kokalla, Tanssia taluttaessa, 45 Ilokasta tuotaessa.
Kannot hyppi kankahalla, Mäellä pelmusi petäjät, Kivet rannalle rakosi, Someret siottelihen, 50 Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa.
Lehmät partensa levitti, Härät katko kytkyensä, Naiset kaikki naurusuulla, 55 Emännät ilolla mielin, Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa.
Herrat nosti hattuahan, Kuninkaat kypäriähän, 60 Miehet mieli muutuksihin, Pojat puoli pyörryksihin, Tanssia, taluttaessa, Ilokasta tuotaessa. Jo Tanssi pihoille saapi, 65 Ilo alle akkunoien; Uotas mie kysyn lupoa, Talunko tanssini tupahan.
Kelta mä kysyn lupoa? Isännältä pöyän päästä, 70 Emännältä lattialta, Pojalta rahin nenästä: "Talunko tanssini tupahan, Ilolinnun ikkunalle?" Isäntä sanansa virkki: 75 "Talu tanssisi tupahan, Talu tanssi vierahasi; Maholehmän tappanemma, Tanssin taljoallaksenna, Iloleikin lyöäksennä." 80
Jo tuli tupahan Tanssi; Käen kääkähän sivalti, Jalan polki kynnyksehen.
Kiukoa kivinen liikku, Patsas patvinen järähti, 85 Silta soitti sorsanluinen, Laki kultanen kulisi, Tansin tullessa tupahan, Ilolinnun astuessa.
"Täytyykö tätä tupoa, 90 Lainataanko lattiata, Tanssia tasasten miesten, Miesten nuorten notkustella? — Kun ei täytyne tupoa, Lainattane lattiata; 95 Talun Tanssini pihalle, Sitte tansin tanhualla, Keikun keskellä pihoa, Joss' ei pää lakehen koske, Otsa ei ortehen kolata, 100 Jalat sillan liitoksehen."
"Täytyypä tätä tupoa, Lainataanpa lattiata, Tanssia tasasten miesten, Nuorten miesten notkustella." 105
"Suuri kiitos, kost' Jumala! Kenpä tanssihin tulevi, Sille poika syntyöhön, Niin on viisas kun isonen, Läpikäymähän keräjät, 110 Jutut julki jaksamahan; Ken ei tulle tanssihini, Sille tyttö syntyöhön, Niin on laiska kun emonen, Alla aian maattavaksi, 115 Lepikköön levättäväksi."
_Jälkimaine_. Tätä runoa lauletaan niin Wenäjän puolella, kun Suomenki Karjalassa. Toisintoja. v. 5. W. väljiltä v. v. 18. U. l. liepehiltä. v. 22. Suju sillat Suomen linnan. S. suilla S. l. v. 25, Heposet veti hiessä. v. 28. Mierokasta t. v. 61, 62. Wanhat miehet vanttujansa, Pojat polvensa kohotti, Siniset sukat jalassa, Heinänpäiset sukkarihmat. v. 71. Emännältä sen sivusta. — Rotima (v. 1) s.o. tekemä, synnyttämä; patvinen (v. 34), visanen.
Huoliruno.
Huoliruno elaissään kunniallisen ja toimellisen talon isännän, _Mathias Remeksen_ Kiuruvedeltä, autuaallisesta täältäerosta, v. 1765. Wainajan veljeltä, Paavali-Remekseltä kokoonpantu.
[Tästä runosta luetaan muutamia paikkoja tutkintolaitteessa: Dissert. de Poësi Fennica H.G. Porthaanilta, emmekä tiedä, jos lienee vaikka kokonansaki ennen präntätty. Meidän on pitänyt seurata Kieruvedeltä saatua kehnoa kirjotusta, jonka kaikista paikoista oli vaikia selväkään saada.]
Sanomatt' en saata olla, Enkä pääse puhumatta, Waikka suru suun avapi, Huoli virren valmistapi. Kuitenkan en kuikuttele, 5 Lasken laulua vähäsen, Wirren virsin veikolleni, Laitan laulun vainajalle.
Jalo läpitse lukia, Eli ilman kuuntelia! 10 Elä laulua pahastu, Elä katso karsahasti, Ellei mene mahtavasti, Eikä taivu taitavasti; En saanut opissa olla, 15 Tulla Turussa tutuksi, Upsalassa uutetuksi.
Enkä kiitä kyllin päältä Tätä miestä merkillistä; Se vaan olkohon sanottu 20 Sulle tieoksi vähäksi, Laitan lauluni Matista, Remeksestä teen runoni.
Ah, ah, armoton isäni, Aivan tuima Tuonen voima! 25 Woipa kuoria kovia, Kuollon kovan kämmeniä, Jotka murtavat muruksi, Lyövät maahan murtahaksi, Ihmisetki ilman alla; 30 Sekä nuoret, että vanhat, Ylimmäiset, alimmaiset, Kaikki kaatuvat käsissä. Joll' on alku Aatamista, Eevasta sitäi enemmän, 35 Että käärmehen kavalan, Julman saatanan sanoilla, Ottiki omenan puusta, Anto siitä Aatamille; Josta sitte syötyänsä 40 Kaksi kaksosta sikesi: Synty Synti, kasvo Kalma, Kuollo kauhia sikesi.
Niinpä ain' ajasta siitä Ihmisen elo vajava; 45 Synty synnissä suruhun, Tuonen tielle tiettävälle, Wähäsen ajan eläpi, Levotonna lentelepi, Täynnä ristin tähkäpäitä, 50 Täynnä huolta, huokausta, Niinkun kukkanen katoopi, Kasvamasta kuivettupi, Niinkun varjo vaeltapi Näillä Kalman kankahilla. 55
Mutta vaikka vanha liitto Wielä pystössä pysypi, Waikka Kalma kaatelepi, Ruumihita runtelepi, Maikka varsi mätänepi, 60 Ruumis raukepi tomuksi; Kuitenk' itse kuolemassa Säilyvät siviät miehet, Elävät eron perästä Kautta armon korkehimman, 65 Lupauksien lujinten. Hurskasten hyvä elämä, Hyvä huuto hurskahista, Muille muistossa pysypi; Ei se kuole kuolemassa, 70 Eikä mullassa murene, Waan se kauan kukostapi, Wiheriässä vihottapi.
Waikkapa vaipu kuolemassa, Muutti mustahan majahan, 75 Se Mathias mainittava, Se Remes Remekselästä, Kuitenki on kuulusalla Nimi niienki seassa, Joien ei joukossa asunut; 80 Muisto hältä muuttumatta Tähen raskasten runojen, Tähenpä vielä virttensäki, Joita teki taitavasti, Warsin somasti sovitti. 85 Eikös paljoa paremmin Hänen muisto merkillinen Seisova seassa niien, Joien joukossa eleli, Jotka tunsit tuntevaksi, 90 Äkkäsit älyäväksi!
Waikk' on halvasta suvusta, Miran puolesta vähänen, Waikk' ei koulua kokenut, Ollut luona oppinuiten; 95 Oli oppi suuri hällä Saanut Jumalan sanasta, Jota halas hartahasti, Luki varsin viriästi.
Oli miesi merkillinen, 100 Talonpoika taitavainen, Joka vakasti vaelsi, Aina kulki kunnialla; Oli ukko uskon vuoksi, Wahva vuori toivon vuoksi, 105 Avujen asumasia, Kaiken kansan kiitettävä. Kaunis kanssakäymisessä Ylimmäisten, alemmaisten, Miehen toimi, miehen mieli, 110 Miehen järki, miehen kieli.
Tämä oli tuttu tuomarille, Paras ystävä papille, Esivaltojen valittu, Aina nähty Aminoilta, 115 Kapteinilta kuulusalta, sotaherralta somalta, Joka on suuresta suvusta, Ruotsin riikin aatelista.
Tämä herra hänen tunsi, 120 Piti arvossa isossa Tähän vakan vaelluksensa, Tähen tunnon Kristillisen.
Wilhelm Laato, laatu miesi, Ruotsin riikin ritareita, 125 Joll' on suotu miekan merkki, — Lausu hänen lauluistansa, Wirsistänsä viisahista; Sano myös sanoilla näillä:
"Kuka laulun laittelepi 130 Kuka rustaisi runosi, Tämän miehen kuolemasta?"
Hyvä herra komisarjus, Kunniallinen Kumerus, Wielä viikon muistelepi 135 Tätä miestä toimellista, Jok' oli hälle juuri tuttu Weropenningin vetäjä.
Niin että, niinkuin sanonki, Hänen kunnianimensä 140 Kyllä muistossa pysypi, Eikä kuole kuolemassa.
Tokkohan sanon sanalla, Muistuttelen muutamalla, Kuink' oli aina ristin alla, 145 Aina vaivoissa valittu?
Tosin tunsi tuimat vaivat, Kivut kiintiät piteli; Häll' oli surusta lakki, Huivi huolesta rakettu, 150 Paita päivistä pahoista, Housut huolen kankahasta, Sukat suuresta surusta.
Tokkos ymmärrät asian, Mitä sanat merkitsivät? 155 Tulet tämän tuntemahan, Kun sa kuuntelet vähäsen: Sairas oli syämestä, Koko ruumis runneltuna, Sihen surut päälliseksi, 160 Surut suuret, vaivat vahvat; Surma tappo lapset kaikki, Perilliset multa peitti.
Oli muustaki muretta, Jot' en ennätä jutella, 165 Saata kaikkia sanella.
Ei ollut iso iältä, Wahva varren kasvannolta, Koska aikana kovana, Wainoaikana pahana, 170 Piti olla piilosalla Metsän korvessa kovassa, Sutten, peurain seassa. Wielä nälkä vierahana, Karhut kanssa kumppalina, 175 Kovin ryskäsi kotona, Joukko julma kartanolla, Wielä metsässä melusit, Sotasankarit salossa; Jotka kääntyivät käsihin, 180 Niitä poltti, niitä paisto. Monta muuta murhan työtä Teki tämä tuima vieras, Kaikki käypi karvoilleni Muistuessa mieleheni; 185 Silmät kyllä kyyneleitä, Wuotavat vesiä paljo, Kieli käypi kampelaksi, Kurkku kuivaksi kurupi. Mutta kuules, kuinka kaikki 190 Waivat kanto kärsivästi; Ei hän suuttunut suruissa, Eikä nurjasti nurissut; Pani poikansa Jopiksi Nimitti nimellä sillä, 195 Että muistasi paremmin, Kuinka kärsiä pitäisi,
Alan uuesta asian, Lähen toisen läksyn päälle, usta kotvan muistetahan 200 Miestä tätä mainitahan. Jo on kirkko Kiuruveillä, Kaunis kappeli rakettu, Tehty temppeli koria, Jot' oli aina aikonunna, 205 Monta miestä mielistelly. Waan ei aikohin asia Tullut meiän miehiltämme, Ennenkun herätti Herra Tämän vainajan varusti, 210 Miehen toisen toimellisen Hälle antava avuksi, Jok' on koskelta kotosin Lakikunnan lautamiesi, Saman kirkon kirkkomäärti, 215 Aivan Antti Hyvärinen, Muutamia muita kanssa, Joit en muista muistutella. Pani kirjan kiitämähän, Reivin reisuhun lähetti, 220 Konsistorjumin kotihin, Maaherran majan sisälle. Kohta käsky korkiampi, Saattihen sanoma uusi, Päätöskirjat kiiruhusti, 225 Jopa joutua pitäisi Tekemähän tempeliä.
Kohta kiinni kirkkotyöhön Tarttuvat tavalla miehet, Saivat aikohin asian, 230 Teit kirkon kiitettävän.
Ole kiitetty Jumala, Ylistetty ylimmäinen, Auttamasta asiassa, Asiassa aivan tässä. 235 Ei ole oma tekomme; Herran teko, Herran huone, Herran henki lähe tänne, Sanasi juurita, Jumala, Hyötyisen heelmän kanssa, 240 Syvältä syämihimme! Usko uuista jalosti, Paranna pahat syämet! Anna, ainoa Jumala, Hyvät päivät päällisiksi! 245
Kosk' oli kirkko päätöksessä, Kiinni saatu saarnastuoli, Saatu myöski sakaristo; Tuli Tuonelta sanoma, Pisti kuollon pistoksilla. 250 Sillon tulit tutut herrat, Alammaiset astuit luoksi, Kaikki toivolla toella, Wielä hänen virkistyvän; Ei olis suotu surman suuhun, 255 Rikeneltä rientäväksi. Waan ei auttanut mitänä Tosin tässä toivotukset, Kävi käsky taivahasta, Kaiken luonnon kantajasta: 260
"Tule tänne, tultavani, Astu armas, ystäväni, Astu armahin tyköni, Muuta murhesta majasi! Kyll' on jo osasi ollut, 265 Kyll' on ollut kyyneleitä, Walitusta, voivotusta, Nyt on päälle pääsin päivä, Pääsi päivistä pahoista, Waivoista vapaus suuri, 270 Rauha rientäpi tykösi."
Näinpä läksi luoksi luojan, Kulki poies kunniahan, Riensi riemuhun jalohon, Wapautehen vaelsi, 275 Elämästä surkiasta, Näistä maailman majoista. Yksi paras ystävistä, Rakas rannien seassa, Teki kirstun kiitettävän: 280 Kosken rautio rakensi. Itse ennen hauan hankin Iinsalmessa samassa.
Jää nyt Herrassa hyvästi, Sinä siunattu Jumalan! 285 Esimerkki merkillinen Olit täällä ollessasi, Elämäsä eillä muita, Nöyrä ystävä Jumalan, Ristin alla kärsiväinen, 290 Kiivas Kristillisyyessä.
Oh jos opiksi olisi, Muille muistoksi tulisi, Kuinka olla kunnialla, Kuinka tulla Tuonelahan, 295 Tulla tuomion etehen Kaiken kuitenki pitäpi; Että huolella hakisit Kaikki iästä iloa!
Kuule Herra huokaukset, 300 Wiimmesensä jäähyvästi: "Elä, vaimoni, valita, Mari parkani murehi, Minun entinen iloni, Kaunis kanssakumppalini! 305 Elä huolella rupia, Piä pitkältä surua; Huoli huonoksi tekepi, Mure muita mustemmaksi. Wast' on meillä varsin täällä, 310 Täällä yhessä elämä; Tääll' ei rakkaus tee rajoa, Puhas syän puutoksia; Täällä kaunihin karitsan Piämmä hyviä häitä. 315
Woi jos joutusit sinäki Näkemähän näitä häitä, Saisit suurehen salihin, Yljän Jesuksen parihin; Kohta kuulet, kuinka täällä, 320 Herran harput helisevät.
Jouvu tänne, tule tänne, Jouvu veikko joukkonesi, Jouvu Jopi poikinesi! Kaksi kaunista tytärtä, 325 Kaksi kaiketi vävyä, Kaksi kaunista sisarta; Toivoisin tulevan muita, Avara asunto täällä: Eipä täällä noiat noua, 330 Kiro kiukkuisten lähene, Eipä tänne peot pääse, Jalopeurat jaksa tulla, Ei ole synnillä sioa, Kyyneleillä tietä täällä. 335
Ilo oli eilen täällä, Wielä huomenna hyvempi, Tääll' on herkut hengelliset, Täällä taivahan tavarat. Empä luullut ennen siellä 340 Toisen sanalla teeksi, Ennen kun nyt itse työssä Ilmestyin tähän ilohon, Johon tuokohon toella Teitä korkein Jumala, 345 Uskon kautta Kristuksessa!"
_Jälkimaine_. Tätä runoa on meidän ikimuistettava Porthaani hyvästi kiittänyt. Onki siinä mielenjuoksu silmä ja ylevä, sanat valitut, kauniit, paitsi juuri muutamissa värsyissä. Kokekaatpa, jotka tämän runon Remeksestä luetta, muutki' tulla samalla tavalla jälkisiltänne muistettavaksi ja kokekaatpa yhtä selvästi, kauniisti, ja jumalisesti saada muutki rahvaasta ajatuksianne runoissa eli muussa puheessa juoksemaan, kun vainajan Remeksen veli Paavali Remes tässä on saanut.
Lapsen vioista ja taudeista.
Lapsi ymmärtäväisellä hoidolla tavallisesti kasvaa ja pysyy terveenä. Muutamat erinäiset taudit taitavat kuitenki kohdata häntä ja vaatia erityistä huolenpitoa. Senlaisia tautia ja vikoja ovat:
1:ksi Sierottuminen (ihoaminen, verestäminen, poimuaminen) tulee useemmiten huolimattomasta korjuusta ja autetaan viriällä pesolla kylmässä vedessä, hienoin nisu- eli potakkajauhoin eli nihdin päälle pirostelimisella.
2:ksi. Napaviat eli haavat vitkaan paranevaiset antavat alun verestämiselle, ajetukselle eli liikalihalle. Werestämistä vasten pidetään navalla rieputilkoja kasteltuna veteen, johon on sulattu vähä valkiaa vihtrilliä (puolansuokaa) eli alunaa; ajettumista vasten lievittävää moidetta; liikalihalle ripistellään poltettua alunaa ja sen jälkeen äskennimitettyä voidetta.
3:ksi. Nikka, oksettaja, vatsan vääntäjä, kova ja pehmiä vatsa, pöhö tulevat tavallisesti sopimattomasta eli ylellisestä ravinnosta ja autetaan sillä, että lapselle annetaan soveliasta ruokaa ja niukemmalta, eikä useammin kun joka 4:nellä tiimalla. Ellei siitä yksin tule apua, niin annetaan veitsen kärjellinen magnesiaa teelusikallisessa vettä illoin aamuin ja vatsan turpuudessa koetetaan lavemankia.
4:ksi. Sammas eli sampaat (trusku, suuvalkia) tutaan valkioista pilkoista ja rehneistä suussa, vatsan pukeista ja vetelästä viheriännäkösestä jäljestä; tulee yksistä syistä kun edellisetki 3:ksi mainitut viat, niink. happamista velleistä, sarvella, natulla eli tilalla syöttämisestä taikka sopimattomista purkamista aineista. Jos nämät syyt estetään vaikuttamasta, paranee useen tautiki, eli annetaan magnesiaa, kun äsken nimitetyissä vioissa ja suun sisusta voidellaan puuraksimedellä (Borax).
5:ksi. Levottomuus, unettomuus ei ole tauti itsessään, vaan seuraa jota kuta vaikuttavaista syytä joka on etsittävä ja autettava.