Part 2
Paras saaliinsa Braahella on kaupasta. Maatavaroita keräytyy Siikajoesta, Salosta, Pyhäjoesta, Kalajoesta, Iinsalmesta, Kuopiosta, Wiitasaaresta ja muistaki rajimmaisista Savon pitäjistä. Kotipuolimmaisista pitäjistä tuodaan voita, talia, juustoa, tervaa, rukiita, ohria ja humaloita, vaan Savosta erittäinki rukiita, pellavia, hamppuja, humaloita ja karjanantia. Pyhäjoen sahasta tulee lautoja, kuitenki enemmin kotitarpeiksi kun mainittavasti ulkokaupaksi. Toinen laillinen saha Piehengin joella on jo rappioon tullut ja metsäki ympäriltä hävinnyt.
Kauppa'aluksia raketaan Braahessa kotirannalla ja sopii niitä tehdä, jos usiampiaki, yhtenä aikana. Tavallisesti yhdytään niiden teosta urakkakauppaan Salon miesten kanssa. He keralla ottavat omasta metsästään kaikenlaisia aineita ja tarpeita hankkijaksensa. Laivoja on tavallisesti viisin kuusin eli usiamminki kaupungilla.
Satamassa ei ole erittäin moitittavaa; ennen vanhaan oli se varsinki hyvä. Pienemmillä lasteilla tultiin aivan laiturin viereen ja suuremmillaki oli vettä tarpeeksi, pari jousilyömää rannasta. Nykyjään on kuitenki satamaranta mataltunut, että pitää suurempain lastien olla 2,3 ja 4:ki virstaa rannalta ulkona. Mutta sielläki ovat laivat merituulilta rauhassa. Ruotsin pääkaupungissa käydään yksillä laivoilla toisinaan kolmastii kesässä. Waan useinki tahtoo kesken jäädä kolmas reisu, koska 5, 6, vaan välistä 8 eli 10:ki viikkoa hupenee yhdellä Tukhulmi-matkalla.
Laivaretki satamasta lähtien ja Ahvenamereen asti on seuraava. Ensin purjehditaan puoli penikulmaa rasteja myöten paakulle asti, lounaista. Siita sivukuljettua pidetään merkkinä sama paakku ja kirkon torni, jolla tavalla vältetään karipaikat ja tullaan 2 penikulmaa kaupungista. Siitä lasketaan länsipuolelle ja haminoitaan, jos halu ja tarve. Edelle'päin retkeytään länsipuolista Korkkaa, tullaan Jeulen lahteen ja Öregrundin sekä lähellisen saarikon läpi Ahvenamereen.
Kaupungilla on pian alusta alkain ollut pikiruukki, ensin Pitkäluodolla, sitte satamarannalla.
Kaupan ohessa on kaupungilla vähin peltoja niitty- viljelöäki. Myös kalastetaan lahellisissä laksoissa ja ulompanaki nuotalla, verkoillä, rysillä, koukuilla ja talvella pyytään mateita sekä muita kaloja, vaan ylen vähä nuotalla talvisaikoina. Kesällä saadaan lohia, ankeriaita, haukia, harria, siikoja, ahvenia, kiiskiä ja silakoita. Syyspuoleen on kalastajilla tapana mennä öiksi merelle, louheille ja kareille, penikulman ja puolentoistaki päähän kaupungista. Siellä pyytävät silakoita verkoilla ja sanotaan näitä kalapaikkoja yhteisellä nimellä _pauhoiksi_, luultavasti sentähden, että meren aallot mainittuja kiviä vasten yhtäläiseen pauhaavat. Semmoisia pauhoja ovat Pohjanklupu, Etelänklupu, Kallapauha, Jyry, Pimiä, Helssari ynnä monta muuta. Tästä silakkapyynnistä on kaupungilla suolakalaa omiksi tarpeiksi ja vieläpä vähin myöksennellä'ki. Yhteisesti valitetaan kuitenki kalavetten muinostansa suhten huononneen, sillä muinen oli Braahesta paljo kaloja myöty. Hylkeitä ei enää pyytä, vaikka kuitenki kaupunki pitää kaksi hylkeenpyytäjää, erittäin sentähden, että hävittäisivät ja ajaisivat hylkeet pois näiltä vesiltä.
Ilman jo nimitettyjä elokeinoja eletään käsitöillä, työmiehinä, merimiehinä ja muilla, millä mikä.
(Lisää toiste).
[1] Yli kaikkein muiden maanpäällysten on Kreivi Pietari Braahe ansannut kiitoksen Suomalaisilta. Kahdestiki oli hän Suomen päällyksenä, ensin 1637—1640 ja toisen kerran 1648—1650. Kummallaki ajalla kartutti hän paljo hyvää Suomelle. Hänen aikoinansa synty usiampia kaupunkeja Suomeen, kun kyliä monen muun aikana. Niin Sordavala v. 1640, Kristiina, Braahe, Kajana ja Hämeenlinna vuoden 1650 paikoilla, Pietarsaari 1653 ja ehkä Haminaki yksinä aikoina. Hän myös ensin sai uuden Akademian Suomeen ynnä monta muuta hyödyllistä laitosta, joidenka tähden syystä häntä Maanisäksi mainittiinki.
[2] Pohjanmaan neljä vanhinta pitäjätä ovat Kemi, Salo, Pietarsaari ja Mustasaari. Kustaki näistä synty aikaa voittain eripitäjiä, vaan ei käynyt yhdenkän niin onnettomasti, kun Salon, joka oikein sikiöiltänsä syötiin. Wiisi sataa vuotta tästä takasin oli eteläpuoli Oulun lääniä ja koko Kajanin lääni Salon pitäjätä. Käytiin sillon kolmen ja neljänki kymmenen penikulman päästä pappia kuulemassa. Kajanilaiset esinnä muutaman kymmenen penikulmaa jokia ja järviä matkattua heittivät sitte veneensä Oulujärven länsipäähän, josta paikkaa vieläi Wene'heitoksi sanotaan. Nykyset Limingan, Oulun ja Muhoksen, Paltamon, Sotkamon ja Hyrynsalmen pitäjät erosivat Salosta v. 1490, Kalajoki 1525, Luoto ja Pyhäjoki 1573, Siikajoki 1689. Niin sanalaskua myöten jäiki veitsi jakajan kätehen Salolle, vielä emyytensäki Braahelle menetettyä.
Liikunnosta ja levosta.
Ihminen on luotu liikkumaan ja kasvoinsa hiellä elatustansa hankkimaan. Ja onki tämä hänelle onneksi. Terveyttä seuraa lepo, tytymäinen mieli, rauhallinen uni terveys ja pitkä elämä. Kohtuullinen työnteko vahmistaa ruumiin, virkuttaa veren ja muut ruumiinnesteet, estää monet taudit tulemasta ja parantaa tulleetki. "Uutteruus ja kohtuus, sano entinen mainio viisas, ovat kaksi parasta lääkäriä, joka vain niitä seuraa, harvoin kolmatta kaipaa." Waikka kyllä herrasväki muuten paremmin terveyttänsä puoltaa, niin näemmä kuitenki talonpoikasen rahvaan aina elämän terveempänä voimallisempana ja raittiimpana, johon ainoana syynä on näiden töisevyys ja kohtuus nautinnossa. Köyhyyttä ja vajavaisuutta on moni kehunu rikkautta paremmaksi ja pianpa onki syy kehua. Alituiseen istuntaan vi raltansa vaaditut tekevät hyvin, jos he edes tiimankaan päivässä ovat liikkeellä. Kovin raskasta, ylimäärästä työntekoa emme kuitenkan kiitä terveelliseksi. Semminki heikot, kivulaiset ylen nuoret ja kovin vanhat pitäisi siitä armah tettaman. Werisylkyset, keuhkotautisia, sydäntykyttäjältä ja suolirevenneiltä vaivatut, rujot, rammat ja muut senlaiset varokoot itsiänsä kovista nostamista; kehnorintaset erittäin sulattamien metallojen höyrystä, kalkin ja kivien tomusta. Töitä ja toimia seuraava levollinen uni tekee ihmisen tulevihin töihen soveliaaksi. Jota raskaampi työ, sitä suurempi unen tarve. Raittiille, terveille ihmiselle on kylläki 6:den eli 7:män tiiman unesta; nuoret kasvavat lapset, heikot ja kivulaiset nukkukoot kauemmin. Unen kaipuussa ovat liikunto, toimi, tytyväinen mieli ja hyvä omatunto paremmat kaikkia muita unettavaisia aineita. Ylellinen valvonta on kovin määrällinen työttömällenki, vielä vaarallisempi töissä rasitetuille. Liika syöminen ja juominen iltasilla tekee unen levottomaksi samoin lämpimät ja pehmiät eli kylmät ja kostiat vuoteet. Painaja join muutamia rasittaa, ikääskun rinnalle polkisi, ei ole muu kun äkkiä tuleva kohtaus, yhtä tautia kun suonen vetäjä. Siltä vaivatut tekevät hyvin jos he heittävät iltasyönnin, juomat sen sijaan korttelin kylmää vettä, nukkuvat korkialle päänalukselle, ei seljälle, vaan kyljiellensä ja kovemmissa tiloissa toimittavat erityisen valvojan, joka painajan tultua olisi valmis herättämään.
Satuja.
1. Paimenenten toivotukset.
Kaksi paimenta itäisellä maalla istuivat karjainsa ohella ryhevän puun suojassa ja puhuivat toivoistaan ja huolistaan. Puhuessaan läheni heitä keskiikänen, kaunis mies, lempiä ehkä yksvakainen kasvoiltaan. Nuorukaiset kumarsivat häntä ja antovat hänelle ruokaa eväästään. Wähän syötyä mies sano: "minä olen Tapio, se metsiin kuuluin kuningas, anoote, mitä toivotta, niin minä sen teille hyvä tahtosuutenne palkaksi annan." — "Niin suo'pa minulle, lausu kohta toinen paimenista, että kauniita ojia ja pieniä jokiloita rupeaa juoksemaan karjamaiteni läpi, jotka tekisivät niittuni ja laitumeni lihaviksi!" — "Tapahtukoon! vastasi Tapio.
"Woi tuhma, ajatteli toinen, kun et ymmärtänyt pa- rempata anoa." Nyt tuli hänen itsensä vuoro ja hän lausu: "salli, hyvä Tapio, toisen sakaran Euphraaten virrasta kaloinensa, kultinensa ja muine hyvinensä maiteni läpi kulkea!" — "Tapahtukoon!" vastasi taasenki Tapio. Samassa nousi virta vesinensä, voiminensa ja lakasi paimenen karjoinensa koko laitumelta.
Suuri pala suun repäsee, pieni kylläsnä pitävi.
taikka
Ei liika lihota, jos ei kohtuus kostuta.
2. Kuninkaan palvelia ja Kerjalaisukko.
Kuninkaan palvelia ylimielisyydessään nakkasi kivellä kerjäläisukkoa. Ukko ei tohtinut mitänä virkkaa, vaan otti kiven ja pisti taskuunsa ajatellen, ensisopivassa tilassa samalla kivellä ylävätä palveliata kostaa. Muutaman päivän perästä kuuli huudon kadulla. Syytä kysyttyänsä sai tietää kuninkaan vasta äsken suuttuneen palveliallensa ja käskeneen paitasilla aasiin seljässä pitkin kaupunkia kuljettaa kansan pilkattavaksi. Sen kuultua otti kiven taskustansa kerjäläisukko ja nakkasi maahan sanoen: "eipä sitä kosijan pitäisi kellenkän kostoa miettiä, sillä' jos vihamiehemme on voimallinen, niin on kostonpyyntö mieletön, koska sillä vaan itsiämme vahingoimma, jos taasen vihamiehemme on onneton, niin jopa on kokonansa kelvottomasti ja armottomasti tehty, häntä vielä kostolla rasittaa."
Elä sorra sorrettua, särje särjetyn sydäntä.
taikka
Ei pidä nostaa kuormaa kuorman päälle.
Suomen kansan Arvutuksia.
1. Hirsi alla, hirsi päällä, vähä karvoja välissä.
2. Yö tulevi, työ tulevi, kaksi karvaista yhteen menevi.
3. Jänis juoksi jäätä myöten, piipotti pihoa myöten, pistihen pinon rakohon.
4. Liikkuvainen, kiikkuvainen, johon ei konsa päivä pais- ta, kullonkana kuu kumota.
5. Sinä tieät, minä tieän, kuningas ylen väheä, Jumala ei väheäkänä.
_Osviittoja_. 1. Seinän sauma (Sammalvaro). 2. Silmäripset. 3. Lumi. 4. Warjo. 5. Wertaistansa.
Suomen kansan Sanalaskujin
1. Woipi se hyvä Jumala, tehä orjasta emännän, piiasta elon pitäjän.
Hyva onki, aina toivoa paremmaksi päästä, jota toivoa meidän maassa ja maan asetuksissa ei ole kellänä kielty. Muuten löytyy kyllä maailmassa semmoisiaki maita, joissa lapsi on määrätty isänsä onnessa elämään, ei minne'kän ylemmäksi yrittämään.
2. Woipi se hyvä Jumala, hyvänki talon emännän, säätä säkki kainalohon, kontti selkähän koheta.
Koska niin on, niin ei toki pitäisi kenenkän suuruudestaan eli muusta onnestaan ylpeillä, eikä alhasempia ylenkatsoa, vaan kiittää Jumalata omasta paremmasta olostansa ja muistaa, ettei milläkän korkeudella asuta niin lujassa ja vahvassa, ettei siitä kerran voisi langeta'ki. Sanotaanki tuulessa ja myrskyssä puiden vaaroilta ennemmin kaatuman, kun alangoilta.
3. Kumma kuusinen lusikka, katajainen kauhapahka.
Näillä sanoilla merkataan toisinaan muitaki kummia, oudonlaisia näöksiä.
4. Ei se sovi suopetäjä korpikuusen kumppaliksi.
Niin sano kerran alhassukunen tyttö, kun hoettiin herrasmiehen häntä kosivan.
5. Ei huolta hävinnehellä, työtä maansa myönehellä.
Sillä mielelläkö vaan moni silmin nähden hävittäneeki maansa?
6. Ei oo päivät päällitysten, vaan on päivät päästätysten.
Sentähden ei pidä ylen monta toimitusta yhdellä kerralla ottamaan taikka kaikkia yhdellä paivällä valmiiksi pyytää.
7. Ei ole maitokan makia suusta miehen suuttunehen, parrasta pahastunehen.
Elkää siis kerran suuttunutta uusilla sanoilla suuttuttako muistaen, ettei tahdo kauniitkan puheet hänelle siinä tilassa mieliksi olla.
8. Ei ole aittahan asia, eikä tietä kellarihin, kun on suossa suurusjauhot, petäjässä pellonsiemen.
Ei käytä, kehua eli teeskennellä itseään paremmaksi, kun onkan.
9. Liian saapi liikkuvainen, enemmän etsittelevä.
Aivan sopivat sanat sillä mielessä pitää, joka elää aikoo.
10. Kultanen kotielanto! jos on vaikia vatsalle, niin on helppo hartioille.
Hyväpä asia onki, lasten kotona pysyä, eikä toisinaan, ilman pakkoa, talosta erota.
11. Mull' on tuuli turvanani, varanani vastaranta.
Sanotaan köyhillä taikka muuten onnettomilta, joilla on työläs nähdä, mistä apua eli turvaa saada.
12. Ei ole pakkoa pahoa, viel' on riihessä eloa.
Kuvailee ei tarvitsevan niin kauan hätäillä, kun jotai löytyy.
MEHILÄINEN V. 1837.
Helmikuulta.
Huolilauluja.
1.
Osakkahan onni valvo, Lykyllisen lyyrätteli, Minun malkion makasi. Tuuvitti minun emoni, Waapotteli vanhempani, Ovensuussa, orren alla, Kätkyessä vaivasessa. Erotti minun emoni Poies muista lapsistansa, Poies puolelta kotoa; Jäin kun jäniksen poika Soille soikarrehtamahan, Palolle papahtamahan. Tuuli taitto haavan oksan Jänön pojan puoliseksi.
2.
En kulu minä kukissa, Enkä vanhane vakoissa; Kulun kuivissa sanoissa, Wäsyn silmävääntelöissä.
3.
Kylä kyllinki puhuvi, Naapuri naputtelevi, Elävän minun ilossa, Riemussa remuelevan; Ikävät minun iloni, Riemut ratki raskahia.
4.
Jos oisi käeltä kieli, Kukkujalta kulkkutorvi, Kukkuisin jokasen kuusen, Mäjeltäisin kaikki männyt, Kaikki lehmät lellättäisin. Tuolla kukkuisin kovemmin, Kuss' on kurjat kulkemassa, Waivaset vaeltamassa. Mistä tunnen huolellisen, Arvoan sananalasen? Tuosta tunnen huolellisen, Arvoan sananalasen: Alahalla vyön pitävi, Alempata henkiävi.
5.
Oli mulla muoto muinen, Kasvot kaunihinnäköset; Nyt on kasvot kaiennehet, Muoto muualle ruvennut, Murhe tuonut mustan muovon, Huoli kasvon kaientanna.
6.
Käyn mä kymmenen kyleä, Samoan sa'an taloa; En löya sitä sisarta, En sitä emosen lasta, Jolle ma sanon sanani, Minun mielihauteheni.
Jos sanon minä sinulle, Niin sanot sinä savulle, Savu pihtipuoliselle, Pihtipuolinen pihalle, Piha muille vierahille; Wieras sen viieksi tekevi, Kyläläinen kymmeneksi.
7.
Kumman kukko, laajan lintu! Miksis niin varahin laulot, Allittelit aikaisin? Etsa' sillon laajon laula, Etkä vienon vierettele, Kun sa viejähän viluhun, Paiskatahan pakkasehen.
8.
Muill'on onni työn tekevi, Haltia rahan hakevi, Minun onneni makaavi Kiven alla, kinnas käessä, Havun alla hattu päässä. Yks on lehmä maammollani, Sen häjy häräksi muutti, Piru pitkäpiimäseksi; Härän söi susi keväillä, Minä maiotta makasin, Kesän voitta kellittelin.
9.
Ikävät on illat pitkät, Päivät kahta katkerammat.
_Jälkimaine_. Tämmöisiä, mielestämme hyvin kauniita lauluja löytyy vielä paljo Suomessa, vaan koska ovat hajalla kansan suussa, yksi siellä, toinen täällä, niin vaikia lieneeki niitä kaikkia kerätyksi saada. Jos niitä jollai olisi tiedossa, niin hartaimmasti pyydämme, saada niitä tässä kirjassa präntättäväksi, taikka, että jollai muulla tavalla ilmiantasivat heidät. Waikka taitavat monelta vähäpatösiksi näyttää, niin tosi kuitenki on, ettei semmoisia enää heti maahan synny ja että entisetki vuosi vuodelta kansan muistosta katoavat. Tulevilla kuilla aiomma pränttayttää, mitä meillä niistä on koottuna, nyt vaan näistä nykysistä joitakuita lausumisia erittäin:
1:sessä. _Osakkahan onni_ jne. Kullaki ihmisellä luultiin erityinen _onnenhaltiansa_ olevan, toisella viriämpi ja muuten parempi, toisilla laiskempi, kehnompi. _Osakkahan_ s.o. osallisen, onnellisen. _Lyyrätteli_ eli liikku ilosena, leikitteli. _Malkion_, melkiän, polosen, vaivasen. _Tuuvitti_, kiikutti, souti, heiasi. _Kätkyessä_, kehdossa, tuutussa, va'ussa. _Puoleltaan kotoa_, kotopuoleltaan, kodista. _Soikarrehtamahan_, hyppäilemään (isoilla askeleilla).
2:sessa. _En kulu minä kutissa_ jne. Kuutiksi (kutiksi?) paikon sanotaan pienempiin veneisiin eli ruuhiin laitettua erityistä souturakennusta sillä mahdilla, että hangat ovat laitoja ulompana; _vakomiselta_ taasen ymmärretään kyntämistä. Niin muistuttaaki sana _vakoissa_ muinasaikaista elämää, jona juhtain kaipuussa ihmisillä kynnettiin, eikä vaan mahtanutkan olla se helppo työ vetajällä. Waan mikä vielä sitäi vaikiampi rasitus, kun auran veto ja kuutissa soutu, näiden sanain saajalla lie ollut, arvatkoon itse lukiamme.
3:nessa. _Kylä kyllinki sanovi_ jne. Köyhä huonemies (loisi, koturi) toivo yhä talon isännäksi päästä. Niin pääsi ja rikastu. Waan mitkä huolet hänellä ennen olivat omasta elosta, monikertautuvat isäntänä ollessa koko suuren perehen elosta ja muusta talouden toimesta. Niin sano hän:
"Kylä kyllinki puhuvi, Naapuri naputtelevi. Elämän minun ilossa. Riemussa remuelevan; Ikävät minun iloni, Riemut ratki raskahia."
Kera huokasi hän ja sano: "voi kun minua ei koulutettu, jotta olisin papiksi päässyt. Kelläpäs kuitenkan on huokiampi elämä, kun papilla." Näin ajatellen rupesi voimainsa mukaan lukemaan ja pääsiki viimmen papiksi. Talonpoikana oli hänellä kyllin huolta maasta ja perehestäan, nyt pappina ollen sai vielä uuden murehen siitä, kuinka voisi koko seurakuntaa vannotun valansa jälkeen opetetuksi, neuotuksi ja hyödytetyksi saada. Ja taasen saneli hän huolissaan: _"Kylä kyllinki puhuvi, Naapuri naputtelevi jne."_
Ei sotaherran etua voita mikän, rupesi hän nyt ajattelemaan. Pian tuliki sota maahan, hän kokosi talonpojat, lähti niiden kanssa vihollista vastustamaan, voitti esinnä pienemmät joukot ja viimmen suuremmatki. Kuningas siitä tiedon saatua käsketti hänen puheillensa ja kysy, jos ei tahtoisi sotapäämieheksi ruveta. Ruvettuaan jo luuliki onnen voittaneensa, vaan pian havatsi taasen erehtyneensä. Sillä jo sodanki aikana toisinaan piti kesken yötä unisialta pitkillenki ja vaivaloisille matkoille lähteä, toisinaan nähdä kaatuvan parahimmia ystäviä vierestänsä. Ja rauhan tehtyä hän ei kuitenkan saanut rauhassa eleä. Sillä jos ei tahtonut peräti toisista vierautua ja kaikkein katseltalvaksi tulla, piti hänen yhtäläiseen ja usein halki yökaudetki herraspidoissa käydä eli kotonansa samalla tavalla elää, korttilyönnissä, tanseissa ja muussa turhuudessa, joka kansan silmissä näytti ilolta, vaan hänestä kovin vaikiaksi ajan tuhlaamiseksi. Niin vieläki lausu hän monasti yksinäisillä hetkillään, sanoen:
"Kylä kyllinki puhuvi jne."
"Niin mikä minua viimmen oikialle onnen tielle saattaisiki", arveli hän, "tosiaanki ei ole'kan koko maailmassabmuuta oikein onnellista ihmistä, kun kuningas yksinään." Niin ajatellen jopa saattiki viimmen onni hänen kuninkaaksi. Millä tavalla se tapahtui, tulisi pitkäksi kertoa,' vaan kuninkaana ollessaan nousi yhdeltä haaralta nalkävuodet ja kuolettavaiset taudit maahan, toiselta vihollinen. Hän levottomuudesta ja huolilta alammaistensa tähden ei saanut usiampaan yöseen untana silmiinsä ja havatsi vasta oikiaan onnettomuuteen joutuneensa. Wiimmen kuoli hän ja taisiki niin lepoon päästä, vaan sitä ennen sanottiin hänen usein toivoneen kuninkaasta ollen päästä jälle entiseen elämäänsä talonpojaksi eli huonemieheksiki. Ja monasti kuultiin hänen sanovan:
"Kyla kyllinki puhuvi. Naapuri naputtelevi. Elämän minun ilossa. Riemussa remuelevan; Ikävät minun iloni. Riemut ratki raskahia."
_Ei siis ole'kan kaikki kultaa, ku kiiltää, kaikki hopiata, ku hohtaa._
4:nessa. Wäha toisella tavalla ennen präntätty (k. Kantele, 2 Osa, s. 33). _Wäjeltäisin_, menostaisiy, äänneltäisin, kaikkuisin. _Lehvät_, oksilliset haarat puussa, ryhevät puunoksat. _Lellättäisin_, liikuttelisin, heiluttelisin, tuuvittelisin.
5:nessa. _Oli mulla muoto muinen_ jne. Pieni runonen, jota toisinaan olen kuullut naisten huolissaan laulevan. Muuten sanotaan sanalaskun tavoin:
_Murhe tuopi mustan muovon, huoli harmajan hapenan._
6:nessa. _Käyn mä kymmenen kyleä_ jne. Wähä erilailla ennen präntätty.
7:nessä. _Kumman kukko, laajan lintu_ jne. Näyttää, kun olisi palkollisen sanoja, joka kukolle toru varahin väkeä herättämästä ja siitä häntä uhkasi tappaaki. _Wienon_, kummalla äänelläsi.
8:nessa. _Muill' on onni työn tekevi_ jne. Tämäki pieni runo muistuttaa maamiestemme joutavasta luulosta, erityisen haltian kullaki ihmisellä olevan, vaikkei ole'kan kellänä muuta haltiata, kun yhteinen Jumala ja itsensä. Se erotus, joka nähdään ihmisten vaihilla, nimittäin, että toiset pienemmilläki tiloilla ja saaleilla aina elävät hyvin ja asuvat rahallisna, toisilla eivät riitä suurimmatkan palkat ja muut saaliit, vaan tahtovat aina velanalasna olla; se tulee useimmitenki ihmisen omasta syyttämästä, ei haltiasta, hyvästä tahi pahasta.
9:nestä. Sananlaskun tavoin välistä huolellisten suussa kuultava.
Muistelmia Braahen eli Salosten kaupungin asioista.
(Lisää Tammikuun lehteen).
Suuremmista tulenvahingoista säily Braahen kaupunki kauan ja aina vuoteen 1810 asti, mutta vainoin, kato-vuosien, tautiaikain kovat seuruut ovat valitettavasti paljo pahaa tehneet Braahessaki. Ison vainon aikoina Kaarlo XII:n hallitessa muuttausi enin osa asukkaista tavaroineen Tukhulmiin. Rauhan tehtyä v. 1721 palasivat jälle syntymäpaikoilleen — vaan mimmoisille asemille! Suuri osa kaupunkia tuhkana, kirkko ja muut polttamattomat huoneet hevosnavettoina, lintuin pesinä, kaikella tavalla sovastuna, pihat ja kadut paksulta heinää kasvavina. Wasta vähitellen monimuotisella yrittämällä taisi kaupunki siitä tuhosta tointua. Muutamia aikoja ennen (1696—1697) oli iso kulkutauti vuoden sisässä Braahesta ja Salosta yhteen luettuna tappanut 477 henkeä.
Braahen jälkisaikasista tapauksista saamma mainita seuraavat.
Wuonna 1785 laitettiin kirkon ja seurakuntain kululla uusi urkuvärkki.
1791, 7 Huhti-kuuta, sai Braahe ulkokaupan oikeuden ja omituisen tullikontuorin. Oli kyllä jo vuonna 1765 annettu Braahelaisille lupa ulkomailla kauppaa käydä, mutta Oulun, Waasan eli Kokkolan tullin kautta.
1810, yöllä 6:tta vastaan Lokakuuta, palo suurin ja paras osa kaupungista yhteensä 70 taloa ja samassa raastupaki.
1815 oli kaupungissa 20 avonaista kauppapuotia, nykyään vieläi usiampaa, uudessa, paremmin raketussa kaupunkiosassa. Talojen luku on 100 suurempien, pienempien.
1819, 2 Syyskuuta, kävi korkiamuistosin Keisari Aleksanderi Braahen kaupungissa ja kirkossa.
1820 laitettiin kivimuuri kirkkotarhan ympäri.
1831 laitettiin tiimakello torniin uurisepältä _Matti Eikiltä_ Pyhäjoesta. Siitä makso kaupunki 300 riksiä Ruotsin velkarahaa.
1832 oli asukasten luku 1600; kahdeksankymmentä vuotta ennen ei ollut kun korkeinta 700 asukasta Braahessa.
Porimestareja Braahessa alusta nykysiin aikohin.
1. Henrikki Korte, Saksan maalta, Porimestari 1650, kuoli 1680.
2. Henrikki Korte, edellisen poika, syntynyt 1647, Porimestari 1680, kuoli 1706.
Hänellä oli kaksi poikaa, joista Gabrieli isänsä jälkeen Porimestari, Henrikki sotapalvelossa. Wuonna 1701 tuli tämä Saksalaisen vaimonsa kanssa Breemin maalta Braaheen ja oli sillon Kornettina. Kaksikymmentä vuotta jälkeen taikka 1721 oli hän Everisti Puolan kuninkaan Stanislain armeiassa, lähti sitte mainitun Stanislain seurassa Franskan maalle, pääsi siellä Amiraaliksi ja korotettiin kreivisäätyyn nimellä Dekorte (de Corte). Toisen kerran oli hän joutunut rikkaisiin naimisiin Weissenpurista. Ensimmäisistä naimisistaan oli hänellä poika Stanislai.
3. Gabrieli Korte, esinnä Raatimies ja Notari, sitte Porimestari 1707, kuoli Tukhulmissa 1728.
4. I.W. Wikmanni, Porimestari 1730, pääsi 1741 Savon maahan tuomariksi.
5. Reinh. Joh. Stormanni, esinnä Raatimies ja Notari, sitte Porimestari 1742, k. 1743, 31 vuoden vanha.
6. Henrikki Klovensiiki, Porimestari 1744, kuoli 1757, 55 vanha.
7. Samuel, Lithovius, Porimestari 1758, k. 1765, 61 muoden vanhana.
8. Kaarlo Mentseri, Porimestari 1767, k. 1805, 69 vanha. Usiamman kerran Herrainsäätykokoukseen valittu.
9. Matti Wilanderi, Porimestari 1806, k. 1815, 62 v. vanha.
10. Adolphi Fredrikki Westmanni, synt. 1780, Porimestari 1816, pääsi tuomarivirkaan Iinsalmeen 1828.
11. Gregorius Gummerus, synt. 1793, Porimestari 1828, Asessoriksi yletty 1835.
Braahen Kirkkoherroista ja Kappalaisista on ennen tili tehty kirjassa Åbo Stifts Herdaminne af C.H. Strandberg, Sedn. Del. s. 166 e. Maan mitä mainitussa kirjassa s. 167 Kirkkoherran Mathesiuksen esiisistä sanotaan, ei ole juuri yhteen käyvä meidän Braahesta saatuin tietomme kanssa, joissa suvun esiisä sanotaan Joakimin kaksosta, Saksenista, Suomeen tulleen ja sama Kirkkoherra M.G. Mathesius ennen Braaheen tultuansa olleen ensimmäinen Kollega Turun koulussa. Kirkkoherra, Johannes Ehomae Londinus, mainitaan Salosta sukusin olleen, jonka tähden poika itsensä Saloniukseksi nimitti.
Muutamia muita muistettavia nimiä Braahessa.