Part 3

on suuresti toiwomista, että uusi wapautemme päästäisi monta yksityistä miestä Wirolaisten joukossa eräästä ilkeästä ja häwäisewästä paulasta. Kielelläni par'aikaa on meidän koulutetut miehet ja suuri joukko saksalaistuneita miehiä, ja suurin osa niistä on sitä seuraa, josta eräs Wirolainen laulaja on laulanut, että he "äkkiseltä owat Saksalaisiksi tulleet", Minun ajatukseni on tämä: ei kenenkään Wirolaisen, joka talonpoikaisesta säädystä eroaa eli koulunkäynnin kautta korkeammalle nousee, pidä eikä tarwitse siitä syystä erota omasta kansastansa. Niistä, jotka siitä saakka, kuin kylästä owat muuttaneet herraskartanoon tahi kaupunkiin asumaan ja omatekoisen mustan nutun asemesta owat pukeutuneet siniseen tahi muunkarwaiseen herrastakkiin eli ”palttoosen”, eiwät Wironkansaa enää tunnekkaan sekä luulewat heti kohta muuttuneensa Saksalaisksi ja sitten rupeewat puhumaan Saksan tai kalkkunan kieltä taikka muuta renkutusta — niistä en tahdo tässä puhuakaan. Ne jo, Jumalan kiitos! katoamistaan katoawat ja jolla on wähänkään ymmärrystä päässä, on jo kauan semmoisia pitänyt narreina. Minä puhun tässä ymmärtäwäisemmistä miehistä, semmoisista nimittäin, jotka, ollen Wirolaisten wanhempien lapsia ja hywin koulutettuja miehiä, tulewat joko kauppamiehiksi, käsityöläisiksi tahi maamittariksi taikka suuremmiksi maan omistajiksi tahi kaupunkeihin jonkunlaisiksi ammattimiehiksi, mutta siitä asti, joko heti kohta tahi aikaa woittaen, kokonaan unhottawat oman kansansa ja wiimein rupeewat pitämään itseänsä Saksalaisina tahi jonakuna muuna. Tämän mielipiteen kautta katookin heistä osan-otto kaikkiin, mitä Wiron-kansaan koskee, sen riemuun ja suruun, sen hyötyyn ja wahinkoon. Mistä tämä kansan ja esi-isien jättäminen tähän saakka on tullut, myös ymmärtäwäisiinkin, ei ole waikea selittää. Wiron-kansa oli orjakansa, poljettu, maahan sorrettu, waiwainen — mikä ihme siis, että jokainen pyysi päästäksensä siitä erilleen, koska hänen elämänsä onni sen kautta kaswoi. Nyt owat ajat ja asiat muuttuneet. Wast'edes tämän ilkeän kansasta eroamisen ei sowi eikä tarwitse enää kestää. Kuinka woipi kansan siwistys, walistus ja siewistäminen waurastua, kun kaikki ne, jotta Jumalan awulla ja wanhempain huolella pääsewät kauemmaksi tuin muut, eroawat kansasta? Kansa odottaa koulutetuista miehistä itsellensä johtajia, ammatti-miehiä, apu-miehiä, wiisaampia kanssaweljiä — ja ne, joihin kansa luottaa, käywät omaa tietänsä. Kansan itse täytyy yhä wielä pitää huolta, siitä kuinka jokainen omalla tawallansa eteenpäin tulee, ehkä moni ei tiedä huolta pitääkään, waan antaa ajaa itsensä sinne, mihin tuuli puhaltaa. Ei! asian ei tule eikä tarwitse semmoiseksi jäädä ja minä uskon lujasti: se ei tulekkaan semmoiseksi jäämään. Ennen, kun Wiron kansa oli kurjia, häwäistyjä orjia, silloin oli tämä mahdollista, waikka niin ei olisi pitänyt olla — nyt, kun Wirolaiset owat wapaita waltakunnan alamaisia ja suuremmaksi osaksi arwoisia talonpoikia ja siis arwoisan säädyn jäseniä, koska kuuluwat waltakunnalle hywin tarpeelliseen säätyyn, nyt ei woi enää niin olla eikä jaa niin olla. Wirolainen jääköön Wirolaiseksi jokaisessa ammatissa, jokaisessa säädyssä, sekä maalla että kaupungissa. Wirolainen weljeni! 308 olet kirkon: tahi koulun-opettaja, kauppamies tahi käsityöläinen, lääkäri tahi muu oppinut, lukkari tahi koulumestari, maamittari tahi kartanon omistaja, — pysy uskollisesti kansasi jäsenenä, jakaa tämän kanssa onnea ja onnettomuutta, riemua ja surua, katkeraa ja suloista, pyydä woimiesi mukaan tehdä hywää tämän edistymiseksi, silloin olet kaikkien edessä arwoisa mies, silloin olet tehnyt, mitä oikean perheen pojan welwollisuus oli, illoin ei ole tulewa sukupolwi unhottama sinua kiitollisuudella ja kunnioittamisella mainita. Sen wuoksi, on kaikin puolin aiwan tarpeellista, ettei sinulta jää minkäänlaisia kieliä eikä kirjoja oppimatta; tahi mitään wirkaa hakematta, waan mitä enemmin sinä opit ja ymmärrät, sitä tarpeellisempi, hyödyllisempi, kiitettäwämpi kansan jäsen sinusta tulee. Olkoon kullakin Wirolaisella mikä takki hywänsä yllä tahi mikä wirka tahansa hoidettawana, jos hänen sydämmessään maan on palawa rakkaus kansaa kohtaan, jos hänessä maan on wakawa aikomus kansan kansa yhdessä ja sen hyödyksi Jumalan pelossa työtä tehdä, silloin on hän myös todellakin wapaa Wironkansan jäsen. Toiwomme siis sydämmestä, että meidän uusi wapautemme tästä ilkeästä sukunsa kieltämisen ja tunnottomuuden paulasta päästäisi kaikki rakkaat Wirolaisweljet, jotka wielä siinä owat, ja että he siitä pääsisiwät wapaiksi, itsellensä kunniaksi, kansallensa hyödyksi.

Kolmanneksi

on sangen suotawaa, että Wironkansalle syntyisi korkeampia kouluja, kuin meidän pitäjän- ja kyläkoulumme owat, ainakin yksi ensi-aluksi. Tällä toiwotuksella en tahdo wähentää kylä- eikä pitäjänkouluja niiden arwon, kunnon ja tarpeellisuuden puolesta, waan oikeastaan niitä kaswattaa ja korkeammalle kannalle auttaa. Niin pian kuin suinkin on mahdollinen, pitäisi meillä asetettaman semmoinen suurempi Wirolainen koulu, jossa wironkielistä opetusta annettaisiin, ja joka olisi hywän piirikunnan-koulun (Kreisschule) wertainen, ja minä tiedän, että paljon Wirolaisia sen puolesta on yhdessä neuwossa minun kanssani ja myöskin woimiensa mukaan owat pitäneet huolta ja nähneet waiwaa, että senmoinen laitos tulisi toimeen. Semmoiset koulut, joissa opetusta annetaan Wironkielellä ja, kuten tietty on, myöskin Saksan: ja Wenäjän-kieltä opetetaan, owat kolmesta syystä aiwan tarpeelliset.

Ensiksi woipi oikeata, täydellistä ja todellsesti edistäwää opetusta, niinkuin myöskin sekä hengen että sydämen herätystä ja siwistystä, ainoasti omalla äidinkielellä ihmisille toimittaa. Sentähden owatkin joka kansassa, joka pitää huolta koulujen menestyksestä, nämä kunkin kansan omalla kielellä. Jos Wirolaiset pojat menewät piiri-kouluihin tahi lukioihin, saawat he tosin täydellisen opetuksen, mutta ei opetus moneen aikaan waikuta mitään hywää, ja pojilta kuluu paljoa enemmän aikaa oppimiseen, kuin siipen olisi mennyt, jos olisiwat saaneet opetusta äidinkielellään. Piiri-kouluissa ja lukioissa täytyy lasten sekä ennen oppimistansa että oppiessakin hankkia sitä wälikappaletta, jonka awulla woiwat tuota kallista opetusta wastaanottaa, ja siis yht'aikaa panna tähdelle, ymmärtää ja wiisastua. Mutta semmoinen wäli-kappaleen hankkiminen ennen opetuksen saamista taikka oppimisen ajalla pidättää kuin kammitsa kaikkein taitawimmatkin ja wilkkaimmatkin lapset. Sen woin minä itsekin todistaa; minä olen itse käynyt kaikki koulut, joita meillä on, kylä-koulusta yliopistoon saakka, ja opetan nyt itse lapsia, niiden joukossa monta wirolaistakin lasta. Ihmisen on waikea, jopa hywinkin waikea, niin omaksensa omistaa wieras kieli, että hän sillä ajattelee, ja oppilaan täytyy kuitenkin ajatella sillä kielellä, jolla häntä opetetaan, ja ajatella oppilaan kuitenkin tulee, jos hänen opetuksesta pitää hyötymän. Moni Wirolainen poika taistelee piirikoulussa tuon wieraan kielen kanssa, siksi kuin hän koulusta lähtee, ja kärsii siis wahinkoa muun henkensä ja sydämmensä siwistyksen puolesta; jos opetuskielenä olisi ollut hänen äidinkielensä, olisi opetus ollut paljoa helpompi, pysywäisempi ja hyödyllisempi. Wieraasta opetuskielestä seuraa myöskin, että ne koulupojat, jotka eiwät pääse piirikoulua edemmäksi, sangen pian senkin unohtawat, minkä piirikoulussa owat oppineet. Pelto ei ole niin kynnettty, että siemen woisi wakawammin juurtua.

Mutta, sanonee joku weikko, piiritoulussa oppiwat pojat hywin saksan: ja Wenäjänkieltä ja se on sangen hyödyllistä. Hyödyllistä kyllä, wastaan minä, waan ei oppimisen päätarkoitus. Muu hengen ja mielen siwistys on epäilemättä tärkeämpi; kun henki ja mieli owat siwistyneet, ainoastaan silloin woipi kielitaidostakin olla todellista hyötyä. Jos pojat kunnollisessa Wirolaisessa konlussa owat saaneet kunnollisen opetuksen, on tämä koulutus olewa paljoa tukewampi, pysywäisempi ja sentähden hyödyllisempikin, ja jos ymmärrys on teräwäksi saatettu ja sydän herätetty, tulewat he kyllä toimeen myöskin saksan- ja wenäjän-kielellä, joille he jo omassa wirolaisessa koulussa owat hywän perustuksen laskeneet, jos he jokapäiwäisessä elämässä taikka ammatissaan tarwitsewat näitä kieliä. Sen ohessa ei ketään kielletä menemästä piirikouluun taikka lukioon; onpa wielä suotawakin, että hän wiimemainittuun pääsee, koska lukio on ikäänkuin yli-opiston weräjä.

Toiseksi on meidän senkin tähden tarwe korkeampia wirolaisia kouluja, ett'ei muut koulut opetuksellansa erittäin tarkoita talonpoikaista kansaa ja sen oloja. Ne owat kaupunginkouluja ja niissä koulutetaan kaupunkilaisia, mutta talonpoika ja talonpoikainen ammattimies tarwitsee wielä paljon erityistä oppia, niinkuin tietoja pellon wiljelemisestä, taikka ammattimies wielä muista asioista. Näitä ei kaupunkilainen tarwitse eikä niitä siis kaupunginkoulussa suotta opeteta. Joka tahtoo jäädä talonpoikais-säätyyn — ja näitä tulee vast'edes olemaan enemmän kuin muualle pyrkijöitä — taikka joka näiden ammatteihin tahtoo ruweta, sen tulee erittäin itseänsä siihen walmistaa ja hän tarwitsee siis erityistä koulua.

Kolmanneksi, puhumme siitä waan lyhyesti, on tänkaltainen wirolainen ylikoulu tuottawa suurta hyötyä niillenkin, jotka ehkä nuorella iällä eiwät ole woineet päästä korkeampaan kouluun. Nämä woisiwat edistymisekseen ja henkisen näkö-alansa laajentamiseksi täyttää niitä kirjoja ja muita opetusneuwoja, joita koulun tarpeeksi hankitaan, koska kirjat owat heidän omalla selwällä äidinkielellään. Ylimalkaan on korkeammista kouluista kansan kielen wiljelemiselle ja kirjalliuudelle tulewa sanomaton hyöty ja jos kansan kirjallisuus kaswaa ja kukoistaa, kaswaa ja kukoistaa sen hengen waratkin. Pitäkäämme siis, wapaat weljet Wirolaiset, kaikin woimin huolta korkeammista ja paremmista kansankouluista; suurempaa hywää emme woi tehdä itsellemme eikä jälkeisillemme. Pitäkäämme huolta kouluista, se on wiimeinen sanani, weljet Wirolaiset!

Herra Hurt'in puhe lienee waikuttanut hywin erilaisesti eri kuulioihin; kansallisessa puolueessa se ei woinut waikuttaa muuta kuin suurta mieltymystä ja suosiota; mutta kaikkialla maailmassa semmoisia on, jotka kaikin puolin tahtowat säilyttää status quo, erittäin kun muutos koskee heidän omaan — usein luuleteltuun — etuunsa. Kaikki Wirolaiset ja ymmärtäwäiset Saksalaisetkin eiwät woineet olla suomatta, että niin pian kuin mahdollista se aika tulisi, jolloin herra Hurt'in kolme toiwotusta käwisi toteen. Mutta kopeaan itse-kylläisyyteen ja lyhytnäköiseen politiikkiin paatuneet wanha-aateliset kartanoherrat eiwät woineet nähdä paljon muuta kuin häwyttömyyttä ja hulluutta siinä, että se suku, jota he oliwat tottuneet tallaamaan jalkojensa alle, rupesi puhumaan ja miettimään jotakin itsetyistä siwistystä.

Konsertin päätyttyä lähdettiin Wanemuine-yhtiön puutarhaan, jossa juhla-syönti pidettiin. Itse syöminkiin oli noin 1000 henkilöä osaa ottamassa, kaikkein säätyjen jäseniä; mutta paitsi sitä oli katsojia ja kuulioita kokoontunut suuri joukko, Kuulioita sanon, sillä pää-asia syömingistä oli ne monet puheet eli maljain esitykset, joita täällä pidettiin. Tärkeimmät niistä oliwat maljat H.K. Majesteetillensa, maakuntien edustus-kunnalle, luterilaiselle kirkolle, Tarton Yliopistolle, koululaitoksille, kunniawieraille, Wiron kansalle y.m. Niistä puhuessani tahdon mainita, että myöskin Suomelle esitettiin lämpeä ja sydämmellinen malja, joka suurella innolla wastaan-otettiin.

Seuraawana päiwänä aamu-puolella oli taas konsertti Ressource-puistossa, jolloin eri laulukunnat, jokainen erinänsä, näyttiwät laulu-kuntonsa, ja saman päiwän ilta-puolella kokoontuiwat juhlan jäsenet ja suuri joukko kuulioita Wanemuine-yhtiön puutarhaan wiimeiseen kokoukseen, kilpa-juhlaan. Tähän otti osaa 22 yhtiötä ja woittopalkinnot oliwat pergamentille painettuja muistokirjoituksia, joiden kaawa kielen näytteeksi tähän painettakoon suomennoksen kanssa. Ne kuuluwat näin:

Avalik au-tunnistus ja jäädav mälestuse täht, Julkinen kunnian-tunnustus ja jääwä muiston merkki, mis mitä suurel viiskümneaastäsel suurena wiidenkymmenen-wuotisena Eestirahva priikslaskmise Wiron kansan wapauttamisen Rõõmu-pühal Riemu-juhlana Junni kuul Kesäkuulla aastal * 1869 [*Lyyryn kuwa.] wuonna 1869 Tartus, Tartossa, kuhu igalt poolt Eesti-rajadelt Eestimehed kuhun jokaiselta puolelta Wiron-rajojen sisältä Wiron miehet kokko olivad töttanud, et vennalikus ühenduses kokoon oliwat, rientäneet, että weljellisessä yhteydessä, kui ühe pere pojad kiituse ja täno lauludega kuin yhden perheen pojat, ylistys- ja kiitos-lauluilla kalli vabaduse kingituse eest Jumalale kalliin wapauden lahjan edestä Jumalalle auu anda ja kaasvendi ärksamale vaimu kunniata antaisiwat ja kanssaweljiänsä walppaampaan hengen elole vabaduses äratada, elämään mapaudessa herättäisiwät, (Kursi) kihelkonna Laulu-Seltsile, (Kurssin) pitäjään Laulu-seuralle kes sellesama pido võido-laulmisel 20 Junnikuu jota — saman — juhlan kilpa-laulannossa 20 Kesäkuun pääval oma laulmisega kõigist üle käis ja päiwänä laulullansa kaikkien yli käwi ja hoole ja osavuse poolest laulu-harimise põllul huolen ja taidon puolesta laulun-harjoittamisen alalla (teisjeks) seltsiks arvati, toiseksi seuraksi arwattiin, Tarto Vanemuise-Seltsi poolt Tarton Väinämöisen-Seuran puolelta armastajast südamest, vennalikust meelest anti. rakastawaisesta sydämestä, weljellisestä mielestä annettiin.

Elagu, kasvagu, õitsegu Eläköön, kaswakoon, kukoistakoon Eesti laul ja Eesti-laulajad! Wiron laulu ja Wiron laulajat! Elagu, kasvagu, õitsegu Eläköön, kaswakoon, kukoistakoon (Kursi) kihelkonna Laulu-Selts ja Laulajad! (Kurfin) pitäjään Laulu-Seura ja Laulajat

Näistä kirjoituksista oli yksi, ensimäinen palkinto, painettu kulta-präntillä. Sen sai Tallinnan laulu-kunta, ”Estonia”. Toisen palkinnon, jota oli hopea-präntillä painettu, sai, kuten nähdään, Kursin pitäjän laulu-yhtiö, ja kolmatta pronssi-präntillä painettua palkintoa jaettiin kuudelle eri laulu-yhtiölle. Konsertin kestäessä pidettiin joitakuita puheita sekä luettiin useita lennätin-sanomia, joista yksi Tallinnasta ilmoitti, että sen riemu-juhlan osan-ottajat, jota par'aikaa pidettiin Tallinnassa tuomiokoulun 50-muotisesta elosta, oliwat koonneet 3,000 ruplaa wirolaisen maanwiljelyskoulun perustamiseksi. Kun konsertti oli lopetettu ja palkinnot jaetut, sanoi herra Jannsen jäähymäiset laulajille lyhyellä, mutta erinomaisen kauniilla ja sydämeen salwaawalla puheella. Hän kiitti laulajia heidän kunnioitettawasta käytöksestään, joka oli tehnyt hänen sydämensä wielä lämpimämmäksi heitä kohtaan, siihen määrään lämpimäksi, että hän pelkäsi sen syttywän ilmi tuleen. Jos se olisi hänen woimassaan, ottaisi hän sydämensä powestaan ja jakaisi sen niin moneen osaan, että woisi antaa jok'ainoalle laulajalle yhden kotiin wietäwäksi. Sitä hän ei woinut, ”mutta”, lausui hän woimakkaalla, waan liikutetulla äänellä, ”wiekäätte kotiinne kaikille tuttawillenne sulimmat terwehdykseni, terwehtäkäätte koko Liiwin ja Wiron maata, terwehtäkäätte koko maailmaa!” Wastaukseksi laulajoitten puolelta kaikui korkea hurrahuuto ”Laulopapalle”, heidän rakastetulle johtajalle ja puolustajallensa. Herra Jannsen otti wielä kerran puhuaksensa, esittäen hurraa H.K.M:tillensa. "Ainoastaan semmoisen hallitsian aikana, kuin Aleksanderi toisen”, lausui hän, woi näin kaunis juhla olla mahdollinen, kaikukoon siis korkea hurra hänelle!" Wielä muutamia kiitos- ja jäähywäispuheita, jonka perästä hra Hurt esitti wiimeisen hurrahuudon Wiron kansan edistymiselle, ja juhla oli loppunut.

* * * * *

Suomessa lienee se luulo jokseenkin yleinen, että Wirolainen talonpoika, werrattuna suomalaiseen, on jokseenkin alhaisella siwistyksen kannalla. Ja eräässä kohden tämä luulo onkin oikea, Suomalaisen wapaammat yhteiskunnalliset ja wiimeisinä aikoina waltiolliset olot owat paljon lawentaneet hänen näky-alaansa sekä kartuttaneet hänen mieltymyksensä ja osanottonsa yhteisiin asioihin. Hänen tilansa wapaana talonomistajana on hänelle antanut wakaan itsenäisyyden tunteen. Hän tietää olewansa oma herransa. Tämän kautta koko hänen käytöksensä on turwallisempi, tottuneempi, kuin hänen Wirolaisen weljensä. Se on tietty, että ne päinwastaiset olot ja suhteet, joissa tämä on elänyt, paljon owat waikuttaneet hänen luonteesensa. Waltiollisista asioista hän aina, sitte kuin Saksalaiset saiwat hänet kukistetuksi, on ollut pois-suljettu, ja Hänen osan-ottonsa yhteiskunnallisiin asioihin on wasta alullansa. Hänen näky-alansa täytyy siis olla jokseenkin ahdas, hänen mieltymyksensä yhteisiin asioihin jokseenkin rajoitettu. Hänen omistus-oikeutensa epäswakaiset ja armon-alaiset seikat ww. 1819 saakka ja de facto suureksi osaksi wielä nytkin, owat waikuttaneet sen, ettei hän koskaan tunne seisowansa wakawalla pohjalla. Hän on siis arka-luontoinen ja ujostelewa. Mutta tämä ei kuitenkaan ole herwottomuudeksi eikä pelkuruudeksi katsottawa. Hän woi wihata sortajaansa ja hän woi miehissä wastustaa häntä, jos jonkun johtajan saa. Mutta hän woi myöskin rakastaa, ja innolla rakastaa sitä, joka hänen hyödyksensä työtä tekee. Suomalaisella on siis enemmän waltiollista ja yhteiskunnallista siwistystä, Wirolaisen olot owat enemmin patriarkalliset. Mutta jos luulee, että Wirolainen kirjallisessakin suhteessa on alhaisemmalla kannalla kuin Suomalainen, niin minun luullakseni suuresti erehtyy. Todistukseksi olkoon Wirolaisten sanomalehtien suuri, meidän oloihimme werraten, erinomaisen suuri tilaajain määrä. Niin on esimerkiksi mahdollinen, että uusi wirolainen kuukauskehti ”Wesilane” woi toiwoa 2000 tilaajaa. Näin suurta tilaajain määrää ei mikään suomalainen kuukauslehti woisi uneksiakkaan, ja kuitenkin on Wirolaisia ainoasti 800,000, kun Suomalaisia on toista wertaa enemmän. Todistukseksi olkoon myös koko ylhäällä kuwailtu juhla. Se on tietty, ett'ei kenenkään päähän woisi lentää ajatus koota kansaa, joka olisi aiwan raaka ja siwistymätön, wiettämään kansallista laulu-juhlaa, ja wielä wähemmin tämmöinen ajatus woisi johtua niin ymmärtäwäisen ja käytännöllisen miehen päähän kuin hra Jannsen'in, Tähän tulee että, lupaa juhlan wiettämiseen saatiin odottaa, Jumala tietänee mistä syistä, lähes kaksi wuotta, niin että laulu-wihot woitiin jakaa wasta kuusi wiikkoa, ennenkuin juhla oli pidettäwä. Että 800 miestä, suurimmaki osaksi talonpoikaista säätyä, näin lyhyellä ajalla, joka wieläkin oli kylwön aika, ennätti harjaantua kelwollisella tawalla laulamaan ne 27 laulua, jotka wihko sisälsi, edellyttää jokseenkin suurta tottumusta kirjojen wiljelemiseen.

Kun ensi-kerran Maariankirkon parwesta näin alhaalla kirkossa kokoontuneet laulajat, harmaantuneita ukkoja, täysi-ikäisiä miehiä, iloisia nuorukaisia, tulin heti aiwan itsestäni wertaamaan näitä seikkoja meidän oloihimme. Olisiko tämä mahdollista Suomessa? Ja kun minulta sitten kysyttiin: teistä Suomalaisista lienee tämä jokseenkin wähäpätöistä? niin täytyi häpeällä wastata: meillä tämä olisi aiwan mahdotonta. Eroitus on siinä, että meillä kansakoulu-asiat wielä owat aiwan alkeilla, kun sitä wastoin Wirolaisilla jo kauan on ollut hywä kansakoululaitos. Kansakouluja heillä on kahta laatua, korkeampia ja alhaisempia, tahi "kihelkonnakoolid" (pitäjänkoulut) ja ”kogokonnakoolid” (kartanon alueen koulut). Useimmissa, ehk'ei kaikissa pitäjissä on yksi kihelkonnakool ja jokaisessa, kogokonnassa on 1—3 alhaisempaa koulua, niin että monessa pitäjässä on niitä 20—30. Muutamia wuosia sitten on säädetty että 500 hengen päälle pitää oleman yksi kogokonnakool. Näiden koulujen oppi-määrää en warmaan tunne, mutta, jollen aiwan wäärin muista, luetaan korkeimmissa kansakouluissa myöskin wieraita kieliä s.o. Wenäjän ja Saksan kieltä. Opettajain walmistamista warten on Walgan kaupungissa, pohjoisessa osassa Lättiläisten alueella, seminari, josta sekä Lättiläisten että Wirolaisten korkeammat koulut saawat opettajansa. Paitsi sitä on ainakin yksi, jollei useat pienemmät seminarit, joissa alhaisempien koulujen opettajiksi pyrkiwät saawat opetuksensa.

Kuten tietty, ei woi kehua näiden maakuntien waltiollista eikä yhteiskunnallistakaan tilaa hywäksi. 1819 wuoden asetus kyllä lakkautti orjuuden sekä määräsi osan aateliston maata warsinaisen wäestön ostettawaksi. Mutta asetuksen kautta wapautetuilla orjilla tietysti ei ollut rahaa käsissä. Niiden täytyi siis arentimiehinä pysyä herrainsa mieliwallassa ja hoitaa sitä maata, jota heillä oli oikeus ostaa, waikk'ei siihen ollut rahaa. Kartanoherran oli Yhä wielä walta korkealla arennilla estää heitä rahaa kokoomasta sekä muutoin rasittaa ja waiwata heitä monella tapaa, niin ettei heidän tilansa ensi aluksi de facto tullut entistänsä paljoa paremmaksi. — Se etu heillä kuitenkin nyt oli, että heidän wallassansa oli muuttaa pois kartanosta, jos he nimittäin woiwat muulla tapaa elää. Wasta wähitellen muuttuu maa kansan omaksi. Wirallisten ilmoitusten jälkeen on Liiwinmaassa nykyään myyty maata aatelistolta rahwaalle noin 16,000,000 ruplan edestä. Tämä summa wastaa 24,54 prosenttia sitä maata, jonka rahwas asetuksen mukaan saa ostaa. Näistä 24,54 prosentista on suurempi osa, eli 28,19 prosenttia Wirolaisen wäestön hallussa ja pienempi, tahi 21,35 prosenttia Lättiläisen wäestön oma. Wironmaalla taas on aatelistolta ostettu ainoastaan 4 prosenttia. Syy tähän suureen eroitukseen kuulin olewan sen, että Liiwinmaan rappiolle joutunut aatelisto katsoo hyödyksensä krediitti-kassalle (Credit-Kasse) Riiasta hypotiseerata maatansa ja sitte myydä sen korkeaan hintaan. Riikaan laitetusta pankista saawat talonpojat kuoletus-lainoja, joilla maata ostetaan. Niiden täytyy siis ostaa maansa aiwan kalliiseen hintaan, mutta katsowat sitä kuitenkin paremmaksi, kuin olla ilman. Tallinnassa on myös ollut talonpoikais-pankki, johon wuotuisilla maksoilla talonpojilta jo on koottu 15,000 ruplaa. Mutta kassan asian-omaiset hoitajat rupesiwat pelkäämään, että maa liian suuressa määrässä joutuisi rahwaan haltuun, ja päättiwät sen vuoksi käyttää tämän summan jollakulla muulla tawalla. Wirolaisten hyödyksi se kumminkin oli käytettäwä; se siis annettiin Wirolaisen tuomiokirkon rakentamiseen Tallinnaan.