Part 2

Niistä, jotka kirkon kuoriin owat haudatut, owat mainittawat: Pontus de la Gardie, joka 1586 hukkui Narowan haminaan, josta tapauksesta latinainen kirjoitus hauta-monumentissä mainitsee; Kaarlo Henrikinpoika Horn ja mainio kreiwi Mathias von Thurn, kuuluisa 30 wuotisen sodan aikana.

Tallinna on päästä päähän historiallinen kaupunki. Siitä syystä sen täytyy miellyttää wierasta. Mutta se, joka on tottunut uudenlaiseen kaupunkiin, ei kauan menesty sen umpisuudessa, sen wäärillä ja kapeilla kaduilla. Näistä owat muutamat niin kapeat, että tuskin yhdet waunut pääsee eteenpäin. Kuinka on tapana tehdä, kun kahdet waunut tulewat wastakkain, en tiedä. Kuitenkin on kaupungissa myös ”Breit Strasse”, lawea katu, mutta sen laweudesta ei ole paljon puhumista. — Kapein katu Helsingissä lienee yhtä lawea. Tästä kapeudesta tulee, että kaupungin ala on jokseenkin wähäinen, noin 8 à 9 Helsingin korttelia. Wiimein on mainittawa, että koko kaupungissa on wesi-johto, niin että melkein joka kortteli-kulmassa rautaphlmäästä wuotaa raitista wettä koko wuoro-kauden. Tähän wesi-johtoon, joka ulottuu myös etu-kaupunkiin, johdatetaan wettä eräästä ulko-puolella kaupunkia olewasta järwestä.

Lieneehän lukija jo kyllästynyt Tallinnaan. Muitten matkustajain hyödyksi tahdon wielä mainita muutamia siellä käypiä hintoja:

1 huone ja 1 kynttilä (wuorokauteensa) 60 kop.; 1 wasikan kotletti 25 kop.; 1 biffi-paisti munien kanssa 30 kop.; 1 pullo oiwallista olutta 12 kop.; 1 päiwälliseateria 40 kop.; 1 kuppi kahwia 15 kop.

Niinkuin jo on sanottu, ei pääse rautatiellä Tallinnasta Tarttoon. Ylipäänsä ei näitä, kaukaisia seutuja yhdistäwiä kulku-neuwoja Wiron ja Liiwinmaalla wielä ole olemassa. [Riiasta wie kyllä rautatie Pietariin, mutta se kiertää kokonaan sen alan Liiwinmaata, jossa Wirolaiset asuwat.] Kuten tietty, rakennetaan myös par'aikaa itäisestä Wironmaasta Paltisinlinnasta rauta-tietä Pietariin. Tämä tie on menewä aiwan eteläpuolella Tallinnaa ja Tallinnasta on aikonus wetää siwuhaara Tarttoon ja siitä eteenpäin Riikaan. Siksi kuin se aikaan saadaan, täytyy käyttää tawallista maantietä näiden kaupunkien wälillä, Maantietä woipi täällä kulkea kahdella eri tawalla. Jos tahtoo huokeaan hintaan matkustaa, täytyy sopia talonpoikien kanssa, jotta kyyditsewät toisesta kaupungista toiseen. Mutta tällä lailla matka joutuu jokseenkin hitaasti. Jos siis on kiire ja rahat riittäwät, kuljetaan postilla, joka wastaa meidän kyytiämme. Hewoselta ei makseta juuri enemmän kuin Suomessa. Wironmaalla on kyytiraha, näet, 2 1/2 kopeikkaa wirstalta joka hewosesta, paitsi kaupungista lähteissä, jolloin suoritetaan kahdenkertainen kyytiraha; Liiwinmaalla maksetaan 3 kopeikkaa hewoselta, Mutta tämmöinen matkustaminen kyydillä tulee kalliiksi sentähden, että aina täytyy ajaa kahdella hewosella, jos yksinkin kulkee. Penikulmalta maksetaan siis Wironmaalla 50 ja Liiwinmaalla 60 kopeikkaa. Tähän tulee, että, jos riitelemistä tahtoo karttaa, täytyy antaa kyytimiehelle noin 20 kopeikkaa juoma-rahaa, ja ajokaluin edestä maksetaan 30 kopeikkaa kyytiwäliltä. Kaksi-pyöräisiä ajo-kaluja ei täällä yhtään käytetä. Myös työ-ajoissaan käyttäwät talonpojat neljä-pyöräisiä rattaita. Kyydillä ajettaessa käytetään katottomia trilloja; ne täytetään sitte oljilla reunoja myöden. Matkustaja istuu olkiin, ajaja ottaa siansa poikinpäin asetetulla laudalla, kehoittaa hewosta ruoskanläiskäytsellä tahi omituisella wipellyksellä, ja nyt eteenpäin. Kyytiwälit omat ylipäänsä hywin pitkät, noin 17—27 wirstaa, ehkä wirstat täällä lienewät wähän lyhyemmät, kuin meillä. Kyytiwälin pituudesta saapi ajaja syytä puoli tiessä seisattua, antaakseen hewosen puhaltaa, niinkuin matkustajaa koetetaan luuletella, mutta oikeastaan saadakseen poiketa maantien wieressä olewaan ”körtsiin” eli krouwiin. Semmoisista täällä ei ole puute. Wiron- ja Liiwinmaalla, niinkuin ylipäänsä kaikkialla Europassa, missä orjuus on ollut wallassa, on, näet, aatelistolla ollut yksin-omainen wiinan polttamisen ja myymisen oikeus. Aatelistolle on siis hyödyksi, että talonpojat käyttäwät wiinaa niin paljon, kuin suinkin on mahdollinen. Sen tähden aateliset owat asettaneet rommia kaikkialle, missä sopii arwata nauttioita oleman tarjona, siis enimmiten maantien warrelle. Kun kestikiewarein wälillä körtsille joutuu, ei tapahdu koskaan, ett'ei ajaja astu alas, ja lähestyen hewosten päitä ole järjestäwinänsä suitsia ja waljaita. Sillä wälin hän yhä tirkistelee waunuihin päin, eikö matkustaja rupee raha-kukkaroa aukaisemaan antaaksensa hänelle 5 kopeikkaa ryyppy-rahaksi. Pyytää, sitä hän ei tee, mutta hän yhä järjestelee suitsia wäsymättä, siksi kuin 5 kopeikkaa hänelle annetaan. Silloin hän nopeasti pistäikse körtsiin ja palaa sitten heti-kohta siallensa.

Tallinnasta Tarttoon on 204 1/2 wenäjän wirstaa. [Niiden hyödyksi, jotka ehkä tulewat matkustamaan tätä tietä, panen tähän matkustus-ohjeen: Tallinnasta — Wait'iin 21 1/2 w.; Wait'ista — Kisa'an 27 w.; Kisa'sta — Mustlanöm'iin 14 1/2 w.; Mustlanöm'istä — Anniküll'iin 27 1/2 w.; Anniküll'istä — Maria Magdalena'an 27 w.; M. Magdalena'sta — Weggewa'an 19 w.; Weggewa'sta — Kurrista'an 19 w.; Kurrista'sta — Moisama'an 22 w.; Moisama'sta Tarttoon 27 w.]

Me lähdimme matkaan Tallinnasta klo 4 jälkeen puolen-päiwää, päiwänä sen jälkeen kuin olimme sinne tulleet. Me olimme nyt kylläksi nähneet sitä paikkaa, josta Wiron-kansan orjuutuminen suureksi osaksi oli lähtenyt. Meitä halutti nyt nähdä itse maa ja kansa. Kun oli sunnuntai, luulimme että enemmän wäkeä olisi liikkeellä, kuin arkipäiwinä, jolloin kaikki owat askareissaan. Mutta siinä kohden petyimme. Koko ensimäisenä päiwänä tuskin mitään muuta eläwätä olentoa nähtiin, kuin muutamia hanhiparwia ja kerjäläisiä. Molemmat owat lajillansa omituiset. Wiime-mainittuja, kerjäläisiä, olimme jo Tallinnassa muutamia nähneet. Wirolainen ei mielellään suorastaan pyydä. Mutta hän asettuu semmoisiin paikkoihin, joissa on suuri ihmisten liike, kirkkojen owille, portteihin, torille j.n.e. Nojaten sauwaansa ja kyykistyen kaikenlaisiin surkuteltawiin asentoihin, messuaa hän mitä inhottawimmalla ja surkeimmalla äänellä ja nuotilla walitus-laulua, joka heti lakkaa, niin pian kuin pieni raha hänelle annetaan käteen, jolloin hän kohta tawallisella äänellä osoittaa kiitollisuuttansa; mutta hän rupee taas samaa walitus-wirttä weisaamaan, niin pian kuin hänelle käännät selkäsi. Kun ensikerran nä'in pari semmoista messuawaa ukkoa Schmiedepforte'ssa, luulin heitä joutuu eri uskon-lahon jäseniksi, jotka täten pitiwät katumuksen ja rukouksen harjoituksiansa ja menin siis heidän ohitsensa mitään wirkkamatta; mutta kun semmoisia joka paikassa ilmestyi, rupesin aawistamaan asian oikeaa laitaa ja koetin siis antaa yhdelle heistä 3 kopeikan rahan, jolloin asia minulle selkeni. Kun sitten lähdimme Tallinnasta, näimme niitä tien warrella istuwan ja surkeudellansa waiwaawan matkustajien korwia ja silmiä. Mitä noihin toisiin olentoihin, hanhiin, tulee, ne kyllä eiwät ole omituiset sen puolesta, että olisiwat muista tawallisista hanhista eroawaiset, waan niiden paljous on täällä silmään-pistäwä. Jokaisella perheellä, jolla on joku maan-tilkka wiljeltäwänä, on oma hanhi-parwensa, johon on syynä se, että arentimiehet tawallisesti maksawat kartanon omistajalle arenniksi muun muassa muutamia hanhiakin.

Kuten jo on sanottu, kerjäläiset ja hanhet oliwat melkein ainoat eläwät olennot, joita meidän oli tilaisuus hawaita. Näyttää siltä kuin Wirolainen tahtoisi niin paljon kuin mahdollista olla erillänsä muista ihmisistä. Lieneekö tuo seuraus orjuudesta? Se on aiwan luultawaa. Muukalaisia hän ei ole tottunut näkemään toisen-muotoisina kuin sortajina ja semmoisia mieluisimmin karttaa. Hän ei etsi muita ihmisiä, siis muiden täytyy etsiä häntä, jos tekee mieli häntä nähdä. Siihen meillä nyt ei ollut aikaa. Tahdoimme seuraawan päiwän illalla olla Tartossa; sillä juhlan alkajaisten oli jo tiistaina määrä tapahtua, waikka warsinaisen juhlan ensimäinen päiwä oli keskiwiikkona. Ei ollut siis muuta neuwoa kuin waunuista katsella mitä silmiimme sattui, maata ja ihmis-asuntoja. Tallinnan seuduilla on maa jokseenkin yhdenmuotoista ja rumaa. Ajetaan suurta tasankoa myöden, jonka maan-laatu suurimmaksi osaksi lienee hietaa. Kohta hawaitsee, ettei nyt enää olla Suomessa, Suomen kukkulat ja järwet kauniine saarineen, niemineen, lahtineen, niitä ei täällä näe. Myös Suomen synkät, juhlalliset hongikot ja kuusikot owat poissa. Honkia ja kuusia kyllä täällä kaswaa, mutta metsät owat turmellut, ettei niitä millään lailla sowi meidän kauniisin metsiimme werrata, Etelään päin muuttuu maa epätasaisemmaksi ja waihettelewammaksi sekä myös enemmin asutuksi ja wiljellyksi. [Tässä en tee mitään eroitusta Wiron ja Liiwinmaan wälillä, koska raja näiden kahden maan wälillä ei riipu geografiallisista eikä etnografiallisista kohdista, waan on kokonaan mieli-waltainen.] Niin on maa itäpuolella Paidelinnaa (Weissensteiniä) — Etelä-Wironmaassa melkein yhtenä ainoana peltona, täynnänsä kartanoita, joista muutamat oat sangen komeasti rakennetut, että niitä melkein sopisi palatseiksi sanoa. Mutta sitä kurjemmalta näyttäwät kappaleen matkaa kartanosta olewat kylät. Wirolainen talo usein ei ole kuin yksi ainoa rakennus, jossa on sekä ihmisten, että eläinten asunto että aitat ja kaikki muut taloon kuuluwat huoneet. Nämät rakennukset tehdään melkein kaikki samanmuotoisiksi. Hirsistä rakennetaan noin kaksi syltää korkea salwos, joka aina toisesta päästä, usein molemmistakin, on leweämpi kuin keskipaikalta. Tämän salwoksen päälle rakennetaan sitte suippo, joka taholle kaltawa katon-kannatin, joka turpeilla peitetään. Huoneen kaidemmassa päässä on kalu-huone ja muut ulkohuoneet, leweämmässä päässa on asuin-huone. Katto laitetaan koko huoneelle yhtä leweäksi kuin rakennuksen ulkonewalle osalle ja siitä syntywää katon ulonnusta kannattaa muutamat pylwäät, joista huoneen edustalle tulee jonkunlainen weranda, jota kuitenkin paremmin sopii wajaksi kutsua. Tähän muotoon owat myös kaikki körtsit ja posti-huoneet (kestikiewarit) rakennetut, ehkä nämä owat suuremmat ja paremmat, tuin talonpoikain huoneet tawallisesti owat. Koska katot tawallisesti owat noin kahta wertaa korkeammat kuin itse huoneet, näyttää Wirolainen kylä, jonkun matkan päästä katsottuna, kuin joukko suuria turpeen-läjiä.

Seuraawana matka-päiwänämme rupesiwat Tarttoon pyrkiwät laulukunnat tulemaan näkywiin. He ajoiwat pitkissä, enimmiten peitetyissä waunuissa, joihin mahtui noin 8—10 miestä. Mitä likemmäksi Tarttoa tulimme, sitä wilkkaampi oli liike. Kun kauan aikaa seurasimme toisiamme siten, että me kestikiewarien wälillä ajoimme heidän ohitsensa, ja he taas kulkiwat meidän siwutsemme sill'aikaa kuin posti-paikassa olimme hewoisia waihtamassa, lienewät he wihdoin älynneet, että me olimme Suomalaisia. Kun, näet, ajaja 59 wirstan päässä Tartosta seisahtui körtsille tawallisen ryypyn wuoksi, rupesi körtsin sisässä lepoa pitäwä laulukunta weisaamaan tuota samalla nuotilla kuin ”Maamme” laulettawaa laulua: ”Mo isamaa, mo õn ja rõõm, kui kaunis oled sa”. En luule ”maamme”? säwelten koskaan minuun niin sywästi waikuttaneen, kuin täällä äkki arwaamatta kuullessani Wirolaisten meitä niillä terwehtiwän. Me astuimme alas waunuista, käwimme körtsissä kuuntelemassa, ja, kun laulu oli loppunut, esitimme itsemme Suomalaisiksi. Wähän haasteltua he taas rupesiwat laulamaan: ”Mo meeles seisab alati, mo hiilgav isamaa!” jota weisataan samalla nuotilla kuin "Mun muistuu mieleheni nyt". Tämä oli ensi kerta, jolloin tulimme tilaisuuteen nähdä sitä ystäwyyttä ja rakkautta Suomen kansaa kohtaan, joka asuu Wiron kansassa ja jota me sittemmin usein saimme nauttia. Kun sitte wiimeisessä posti-talossa ennen Tarttoa olimme sadetta pitämässä, matkusti sama laulukunta ynnä suuri joukko muita ohitse, iloisesti laulaen ja meitä terwehtien; paitsi sitä myöskin eräissä waunuissa olewa soittokunta torwillansa piti iloista musiikkia.

Maanantaina klo 12 j.p.p. oltiin wiimein Tartossa. Tarton ikiwanha kaupunki sijaitsee Liiwinmaalla, laaksossa kummallakin puolella Wirtsajärwestä Peipus-järween juoksewaa Emäjokea. Se wiljawa paikka, johon se on rakennettu ja jota osittain ympäröitsee melkoiset mäet, pidetään yleiseen sangen kauniina. Myös kaupungilla itsellään on kauneuden maine. Pohjan Heidelberg'ksi sitä Saksalaiset sanowat. Sen somuuteen waikuttaa paljon se seikka, että sen sekä sisä- että ulko-puolella on paljon istutuksia, sekä yksityisten että yleisölle alttiita puutarhoja ja käwelypaikkoja. Näistä owat mainittawat: kuuluisat tuomiokirkon käwelypaikat kaupungin wanhoilla walleilla wanhan tuomio-kirkon raunioin ympärillä; käsityöläis-yhtiön puutarha, warustettu pienellä wesi-lammikolla sekä woimistelu-telineillä ulkona ilmassa; Wanemmuine-yhtiön puutarha sekä ulkopuolella kaupunkia ”Ressource-puisto”. Kaupungissa on kiitetty yli-opisto, jonka obserwatorio erittäin kehutaan hywäksi. Sillä on myös suuri kirjasto, jonka säilytyshuoneeksi wanhan tuomiokirkon kuori on laitettu. Tarton nimi on muutoin Wiron historiassa hywin tuttu. Tänne kokoontui ennen muinoin Wirolaiset kuuntelemaan Wanemuista, joka täällä puistoissa wiritti kantelettansa. Sitte tämä seutu Wirolaisten kukistuksen aikana oli tappelu-tanterena sodissa Wirolaisten ja muukalaisten wälillä ja myöhemminkin on Tartto nähnyt ja kärsinyt sodan waiwoja. Tähän paikkaan oli nyt suuri joukko Wiron kansan jäseniä kaikista maakunnista kokountunut wiettämään rauhallista riemujuhlaa. Juhlan synty on lyhyesti sanoen seuraawa, sopii nimittää J.W. Jannsen'ia, tätä ihmeellistä miestä, joka perätysten on ollut paimen-poikana, kuskina, urkujen soittajana, lukkarina ja wiimein kansakoulun- opettajana. Semmoisena rupesi hän w. 1857 toimittamaan ”Pärno Postimees” nimistä sanomalehteä, muutti sitten w. 1864 Tarttoon, jossa hän antaa Eesti Postimees'tä, jonka toimitus nykyään on hänen ainoa wirkansa. Tämän miehen päässä nousi jo w. 1865 ajatus suurella kansallisjuhlalla wiettää 50:tä wuotta 1819 wuoden asetuksesta. Alku tehtiin siten, että ministeristöltä Pietarissa pyydettiin lupaa Wirolaisen laulu-yhtiön perustamiseen Tarttoon. Lupa saatiin jo w. 1865 ja laulukunta sai nimen ”Wanemuine”. Tämä seura, johtaja etupäässä, pani sitten nyt puheena olewan juhlan toimeen innolla ja woimalla, joka tiesi woittaa kaikki ne monenlaatuiset wastukset, jotka sitä kohtasiwat.

Ennenkuin ryhdyn puhumaan niistä yleisistä kohdista, jotka semmoisen juhlan kestäessä woiwat tulla näkymiin ja antaa syytä miettimiseen, tahdon lyhyesti lukialle kertoa juhlan menon ja laadun. Tiistaina 29 p. Heinäkuussa e.p.p. ilmoittiwat kaikki laulu- ja soittokunnat itsensä Wanemuine yhtiön kokous-huoneessa. Ilmoitettujen luku oli: 44 laulu-kuntaa ja 5 soitto-kuntaa. Niihin kuului: 329 kylän ja ”kokokunnan” opettajaa; 129 talollista; 69 käsityöläistä; 59 lukkaria ja pitäjän-kouluttajaa; 52 työmiestä, renkiä ja palweliaa; 47 pitäjänkoulujen oppilasta; 41 talollisten ja koulumestarien poikaa; 28 ”perintömaan”omistajaa ja arentimiestä; 19 ”kunnan-kirjoittajaa” ja inspehtoria; 6 karjakartanonpitäjää ja kirjailijaa. Kello 2 j.pp. lähtiwät kaikki laulajat pääjohtajiensa, hra Jannsen'in ja laulunopettajan Walgan kansakoulu-seminarissa, hra Säbelmannin kanssa Wirolaisten kirkkoon, ”Maarja-kirik”, jossa pää-harjoitus seuraawan päiwän hengellisiin laulajaisiin pidettiin. Seuraawana päiwänä oli juhlan ensimäinen päiwä. Tämän päiwän alku terwehdittiin tykkien ampumisella. K:lo 8 rupesiwat kellot P. Johanneksen ja P. Maarian kirkoissa yhdistämään ääntänsä tykkien jyrinään, kehoittaen Tarton asukkaita kokoontumaan siihen suureen jumalanpalwelukseen, jolla juhla oli alotettawa. K:lo 9 rupesi juhla-kulku liikkumaan Wainemuine-yhtiön seura-huoneesta lipuilla koristetun kaupungin läpi ensiksi Maarian kirkon torille, missä koraali laulettiin, johon myös soitto-kunnat torwillaan ottiwat osaa. Koraalin laulettua lähdettiin taas liikkeelle sille paikalle, jossa jumalan-palwelus oli pidettäwä, eräälle puilla ympäröitylle suurelle sywänteelle aiwan likellä Tuomiokirkon ihanoita raunioita pidettyyn jumalan-palwelukseen oli kaiken-säätyisiä ja -ikäisiä ihmisiä osaa ottamassa; luwultansa noin 10,000 — 15,000.

Jälkeen puolen-päiwää k:lo 4 lähdettiin yllämainittuun Ressource-puistoon, jossa ensimäinen hengellinen konserti oli pidettäwä. Konserti aloitettiin puheella, jonka juhla-komitean johtaja konsistorialineuwos Willigerode, Wirolaisen seurakunnan pastori, piti hengellisestä ja erittäin lutherilaisesta laulusta. Tämän jälkeen astui hra Säbelmann ylös tribuniin ja warsinainen konserti alkoi. Kun koraali oli laulettu, nousi taas Willannin (Fellin'in) pastori Hörschelmann tribuniin ja puhui muutamista hengellisistä runoilioista ja säweltäjistä sekä lopetti puheensa muutamilla hywin onnistuneilla sanoilla päiwän pääjohdattajasta, hra Säbelmann'ista. Tämän perästä konsertia taas pitkitettiin ja kuunneltiin suurella mieltymyksellä, josta laulajien rohkeus enenemistänsä eneni. Eräällä pysähdys-ajalla oliwat laulajat terwehtineet juhlan isää, hra Jannsen'ia, kaikuvilla hurra-huudoilla, jonka ohessa hra Willigerode oli keskeyttänyt konsertin lukeaksensa pari lennätinsanomaa.

Seuraawana päiwänä pitiwät laulukunnat taas pääharjoituksen e.pp. ja k:lo 4 j.pp. alkoi toinen, maallinen konserti, sekin Ressource-puistossa. Ensiksi laulettiin kolme laulua, jonka jälkeen hra Jannsen astui tribuniin ja piti lyhyen, mutta hywin onnistuneen puheen Wiron tulewaisuudesta, joka puhe wastaan-otettiin kowilla bravo-huudoilla ja käsien taputuksilla. Tämän jälkeen nousi hra Hörschelmann taas tribuniin ja lausui kääntyen hra Jannsen'iin päin: Edellisenä päiwänä oli hän kuulijaa puhunut runoilioista ja säwelniekoista, nyt oli hänen laulajana ja juhlaan osan-ottajana sananen sanottaa siitä miehestä, joka juhlan isänä juuri oli puhunut ja omistanut lapsensa. Lapsi oli nyt wasta kahden päiwän wanha, mutta sateen kestäessä oli se niin warttunut ja kaswanut, että se jo huusi woimakkaalla äänellä. Niin pulskeaa lasta ei woi katsella, luomatta silmät sen isäänkin, jos sitä tahtoo taikka ei. Häneen loi puhuja sentähden silmänsä ja muistaessaan hänen suuria ansioitansa Wiron kansan siwistyttämiseksi, ei hän woinut olla esittämättä korkeaa hurraa tälle jalolle isänmaan ystäwälle. Ei tarwinne mainita että kaikuwin hurra-huuto seurasi tätä puhetta.

Senraawana wälihetkenä astui esiin hra lukionopettaja Hurt, jonka juhla-komitea oli walinnut pitämään itse juhla-puheen. Koska puhe monessa kohden on oloja osoittawainen, suomennamme sen tähän kokonaan, niin tarkkaan kuin mahdollista kääntäen puhujan kielen ja lause-parret. Se kuuluu näin:

Rakkaat weljet Wirolaiset, Arwoisat kuulijat!

Näinä juhlapäiwinä on jo niin paljon haasteltu, niin monta puhetta pidetty, että moni ehkä liiaksi panee, kun minäkin wielä wiimein teidän joukkoonne astun ja teiltä kuuntelemista toiwon. Mutta minä luotan siihen, että nämät pitkät ja riemuisat juhla-päiwät minua puolustawat. Sepä se jo wanha Wirolais-tapa ja laatu on, että me muutoin emme paljon suutamme kuluta, monesti ei silloinkaan, kun se olisi hywin tarpeellista ja hyödyllistä, mutta, kun miehet kokoontuwat pitopaikkaan, kyllä silloin sydän sulaa ja kielen paulat irtautuwat, niin että usein rohkeutta ja puhetta syntyy ylimäärinkin. Se kaunis riemu-juhla, joka meillä nyt on käsissä, on myös minun sydämeni erinomaisella tawalla sulattanut, ja monta kohmettunutta ajatusta eläwäksi tehnyt, ja mistä sydän tulwaa, siitä suu mielellään puhuu. Pyydän siis, että minuakin muutamaksi minuutiksi kuunnellaksenne otatte. Kentiesi ansaitsee joku sana, rakkaat weljet Wirolaiset, arwoisat kuulijat, teidän kuullaksenne mieleen panna, kentiesi on se näiden juhla-päiwien muiston imarammaksi saattawa.

Minun olisi juhla-komitean tahdon mukaan määrä tänään pitää Teille pitempi juhla-puhe. Sitä nyt älköön kenkään minulta toiwoko. Suurempi osa puheesta on kokonaan weteen lionnut ja kotiin jäänyt, ainoasti puheen wähin osa on tänne tullut. Mitä minä täällä esitellä woin ja tahdon, on kolme toiwotusta. Minulla on kolme pää-asiaa, joita ei saa olla tähdelle panematta, jos Wiron kansa tahtoo wielä eteenpäin mennä, jos ne monenlaiset puutteet, jotka wielä löytywät, owat parannettawat.

Ensiksi

on aiwan suotawa, että se halu ja ymmärrys, jolla yhteistäkin hywää mietitään sekä sen eduksi työtä tehdään, waiwaa nähdään ja kustannuksia kannetaan, meissä wielä paljon enemmin kaswaisi ja laajalle lewiäisi. Sen suhteen olen minä pian jokaisessa paikassa hawainnut olewan suuren puutteen, ja jokainen ajattelewa ihminen ja rakastawa sydän on minun wäitökseni todeksi arwaawa. Jos on jotakin yhteistä yritystä, joko kartanon aluskunnan, pitäjän, maakunnan, tahi koko Wiron kansan hywäksi, silloin suurempi joukko neuwottelijoista enimmiten panee asiata wastaan, pienempi osa sitä puolustaa. Suurempi osa kysyy aina wielä, mikä hyöty _minulle_ siitä on. Löytyyhän wielä semmoinenkin lyhytmielisyys, että ainoastaan sitä hyödylliseksi asiaksi katsotaan, josta woipi kappaleen irroittaa ja taskuhun tahi suuhun pistää, eli mitä wankkurilla tahi reellä sopii kotiin wiedä, silmin nähtäwänä, käsin nostettawana. Että kirjastot, apu-rahastot, koulut ja muut senlaiset owat suuri rahwaan tawara ja kultakaiwos, sen tietää ainoasti kaksi tusinasta. Semmoisesta kaiwoksesta tosin kuohuu näkymätöin henkinen tawara, mutta se on kalliimpi kuin raha tahi muu maallinen tawara. Samassa määrässä kuin kuolematoin henkemme on ruumista yläwämpi, samassa määrässä on myös kaikki kaunis hengen ja sydämen tawara maallista tawaraa yläwämpi. _Tämä_ woi elämän myrskyissä kadota, hengen tawara ei koskaan; hengen tawara on jääwä ja kestää toiselle puolelle hautaakin, — ja täällä maailman elämässä: jos tuli on polttanut majamme ja omaisuutemme, tahi jos joku kurja pahan hengen palwelia on meidät onnettomuuteen langettanut, woimme kuitenkin Jumalaan luottaen ja urhealla mielellä uudestaan ruweta, ja onnellista elämää asettaa, jos olemme panneet tallelle maan jotakin omaan päähän ja omaan sydämeen. Että tämmöinen hengen tawara meidän armaasen kansaamme kaswaisi, sitä warten tulee paljoa enemmän huolta pitää hywien koulujen, kirjastojen ja erinäisten seurojen synnyttämisestä, jotka yhdistetyillä woimilla tarkoittawat yhteistä tahi jotakin rahwaalle erityistä hyötyä. Arwoisat ja säännöllisellä pohjalla olewat seurat owat uudella ajalla wäkewimmät rahwaan waurastuttajat. Jokaisen siwistyneen kansan seassa on tämmöisiä joukottain. Muutamat seurat owat huoleksensa ottaneet sairasten hoidossa jollakin tapaa olla awullisina, toiset waiwaisholhouksen paremmalle kannalle asettamisen; toiset pitäwät huolta hywien kirjateosten, opetus-kirjain ja sanomalehtien toimittamisesta kansalle. Että erittäinkin wiimeksi mainittuihin seuroihin joka mies jokaisessa säädyssä woi woimiansa myöden osaa ottaa ja yhteistä hywää kartuttaa sekä wiimein itsellensä siitä hyötyä hankkia, saattaisin aiwan selkeäksi tehdä, jos aika sen nyt myönnyttäisi.

Että semmoisia hyödyllisiä laitoksia, joihin olen wiitannut, woisi syntyä, siihen on ainoasti yksi asia tarpeellinen: mieli ja ymmärrys yhteistä hywää miettiä ja sitä kartuttaa. Jossa tämä mieli ja ymmärrys on wireillä, on joka ajalla ja jokaisessa säädyssä olewa hyödyllinen kansan jäsen ja waltakunnan alamainen, olkoon hänen aineellinen tahi warallinen apunsa kuinka wähäinen tahansa. — Autakoon Jumala meille wast'edes tätä mieltä ja ymmärrystä runsaasti. Antakoon Hän meidän kaikkien ymmärtää, että kun kansan yhteinen asema, elo ja olo kohoo paremmalle kannalle, jokaiselle yksityisellenkin sen kautta tulee osamääränsä onnesta ja ilosta. Jos ruumis on terwe, menestywät yksityiset jäsenetkin hywästi.

Tämä on minun ensimäinen toiwotukseni. Wapaus ei kiellä meitä tätä täyttämästä, waan päinwastoin meitä sitä täyttämään käskee.

Toiseksi