Part 15

— Kutsuin teidät sisään säästääkseni teitä niiltä ikävyyksiltä, joihin olisitte joutunut, jos olisitte mennyt hänen seurassaan poliisilaitokselle, sanoi Turton kiinnittämättä lainkaan huomiotaan toisen vastalauseeseen, jota hän tuskin oli kuullutkaan.

Fielding toisteli kieltoaan kuin mieletön, voimatta sanoa mitään muuta. Hän tunsi kokonaisen vuoren hulluutta purkautuneen maasta ja koettavan nyt haudata heidät kaikki alleen. Se oli tavalla tai toisella pakotettava takaisin reikäänsä, sillä hän ei ymmärtänyt hulluutta, vaan oli aina kulkenut suoraan eteenpäin tyynesti ja järkevästi, kunnes vaikeudet oli selvitetty. — Kuka on lausunut tämän hävyttömän syytöksen? hän kysyi koettaen tyyntyä.

— Neiti Derek ja uhri itse. Piiripäällikkö oli niin liikutettu, ettei hän voinut sanoa tytön nimeä.

— Neiti Questedkö itse syyttää häntä jyrkästi...?

Turton nyökäytti päätään ja kääntyi pois.

— Siinä tapauksessa hän on hullu.

— En voi olla kiinnittämättä huomiotani viimeisiin sanoihinne, sanoi piiripäällikkö, jolle nyt selveni, että he olivat eri mieltä asiasta. Hän oikein vapisi vihasta. — Peruuttakaa sananne heti. Tämä on samanlainen lausunto kuin nuo muutkin, joita olette suvainnut päästää julkisuuteen Chandraporeen tulonne jälkeen.

— Olen hyvin pahoillani, sir, ja peruutan mielelläni sanani. Mies oli itsekin melkein kuin mielipuoli.

— Olkaa hyvä, herra Fielding, ja sanokaa, mistä johtui, että voitte puhua niin?

— Uutinen järkytti minua niin suuresti, että teidän täytyy suoda minulle anteeksi. En voi uskoa tohtori Azizia syylliseksi.

Piiripäällikkö iski nyrkkinsä pöytään. — Te toistatte loukkauksenne vielä pahemmalla tavalla!

— Sallinette minun olla toista mieltä, sanoi Fielding, joka kalpeni, mutta ei peruuttanut sanojaan. — En tahdo lausua mielipidettäni naisten vakaumuksesta, mutta heidän syytöksensä Azizia kohtaan johtuu jostakin erehdyksestä, joka kyllä selviää viidessä minuutissa. Mies käyttäytyi aivan luonnollisesti ja tiedän sitäpaitsi hänen olevan kykenemätön mihinkään alhaiseen tekoon.

— Se johtuu totisesti erehdyksestä, kuului Turtonin ohut, terävä ääni sanovan. — Niin juuri. Minulla on viidenkolmatta vuoden kokemus tästä maasta... hän keskeytti ja hänen viisikolmatta vuottaan tuntuivat täyttävän koko odotussalin nihkeydellään ja persoudellaan — enkä minä näinä viitenäkolmatta vuonna ole kertaakaan nähnyt koituvan mitään hyvää englantilaisten ja indialaisten tuttavallisesta seurustelusta. Niin, seurustelusta juuri. Kohteliaisuutta kaikissa olosuhteissa, mutta ei milloinkaan tuttavallisuutta. Takaan sen. Olen nyt työskennellyt täällä Chandraporessa kuusi vuotta ja se, että kaikki on mennyt selkkauksitta, että molemmat puolet ovat kunnioittaneet toisiaan, johtuu siitä, että molemmin puolin on noudatettu tätä yksinkertaista sääntöä. Vastatulleet syrjäyttävät perinnäistapamme ja nyt näette, mitä silloin heti tapahtuu. Vuosien työ menee hukkaan ja piirikuntani hyvä maine tahrautuu miespolven ajaksi. En osaa arvata vielä kaikkia tämän päivän tapahtuman seurauksia, herra Fielding. Tiedän vain toivovani, ettei minun olisi milloinkaan tarvinnut nähdä tällaista. Se on minun loppuni. Että nainen, että nuori nainen, joka on kihloissa enimmän arvossapidetyn virkamieheni kanssa — että hän — juuri Englannista saapunut englantilainen tyttö — että juuri minun pitikin kokea tämä —

Hän joutui kokonaan mielenliikutuksensa valtaan. Hänen sanansa olivat sekä vakavia että liikuttavia, mutta koskivatko ne mitenkään Azizia. Ei lainkaan, Fieldingin käsityksen mukaan. Murhenäytelmään on mahdoton suhtautua kahdella eri tavalla, ja yhtä kiihkeästi kuin Turton toivoi voivansa kostaa tytön puolesta, Fielding toivoi voivansa pelastaa miehen. Hän tahtoi lähteä tiehensä, voidakseen keskustella McBryden kanssa, joka oli aina kohdellut häntä ystävällisesti ja joka oli yleensä melko järkevä, tyyniluontoinen mies.

— Tulin tänne asemalle juuri teidän vuoksenne, Heaslop-raukan viedessä mukanaan äitinsä. En luullut voivani tehdä mitään sen ystävällisempää. Aioin ilmoittaa teille, että tänä iltana on kerhossa virallinen kokous, jossa aiotaan keskustella tilanteesta, mutta uskallan nyt epäillä, haluatteko tulla sinne. Teidän käyntinne kerhossa ovat aina olleet varsin satunnaisia.

— Tulen varmasti, sir, ja olen hyvin kiitollinen kaikesta vaivasta, jota olette nähnyt minun tähteni. Saanko luvan kysyä, missä neiti Quested nyt on?

Piiripäällikkö vastasi viitaten kädellään; neiti oli sairas.

— Yhä vain pahempaa. Tämähän on vallan kauheata! Fielding sanoi osanottavaisesti.

Mutta piiripäällikkö katsoi häneen ankarasti senvuoksi, ettei hän ollut menettänyt malttiaan. Fielding ei ollut joutunut pois suunniltaan kuullessaan lauseen: »Vastikään Englannista saapunut englantilainen tyttö», eikä totellut kutsua astua rodun lippujen alle. Hän vaati vieläkin tosiseikkoja, vaikka lauma olikin päättänyt suhtautua juttuun kuin tunneasiaan. Mikään ei ärsytä angloindialaista enemmän kuin järjen lyhdyn sytyttäminen heti sen jälkeen, kun sen sammuttamisesta on päätetty. Kaikki Chandraporen eurooppalaiset riisuivat tänä päivänä normaalisen minänsä voidakseen sulautua yhteiskuntaan. He olivat sääliväisiä, vihaisia ja sankarillisia, näkemättä kuitenkaan nenäänsä pitemmälle.

Lopetettuaan keskustelun piiripäällikkö meni ulos laiturille. Siellä vallitsi täydellinen sekamelska. Ronny oli lähettänyt erään miehen hakemaan muutamia naisille kuuluvia pikkuesineitä, ja mies käytti tilaisuutta hyväkseen anastaen itselleen kaikenlaista, johon hänellä ei ollut lainkaan oikeutta. Muhammed Latif ei edes yrittänytkään estää häntä. Hassan tempaisi päästään turbaanin ja itki. Kaikki nuo kääryt, jotka oli hankittu niin suurella vaivalla, heitettiin laiturille ja tyhjennettiin auringonpaisteessa. Piiripäällikkö käsitti tilanteen silmänräpäyksessä, ja hänen oikeudentajuntansa pääsi voitolle, vaikka hän olikin suunniltaan vihasta. Hän sanoi sen, mitä oli sanottavakin, ja ryöstäminen lakkasi. Sitten hän ajoi huvilaansa päästäen tunteensa jälleen vapaasti riehumaan. Kun hän näki muutamia kuleja nukkuvan ojissa, tahi laitureilla istuvien liikemiesten nousevan seisoalleen tervehtimään häntä, hän ajatteli: »Kyllä tunnen teidät! Tämän saatte vielä maksaa. Panen teidät vinkumaan kuin porsaat».

Matka Indiaan — 15

XVIII

Herra McBryde, piirikunnan korkein poliisipäällikkö oli Chandraporen virkamiehistä järkevin ja parhaiten kasvatettu. Hän oli lukenut ja ajatellut melkoisesti, ja onnettomaan avioliittoon joutuneena hän oli suunnitellut itselleen kokonaisen elämänfilosofian. Hän oli kyynikko, mutta ei mikään mahtailija, ei menettänyt milloinkaan malttiaan eikä ollut epäkohtelias. Hän otti Azizin vastaan kohteliaasti, niin, melkein tyynnyttävästi.

— Minun pitää sulkea teidät vankilaan, kunnes saan takuun teistä, hän sanoi, — mutta ystävänne tulevat varmaankin pyytämään lupaa takuun asettamiseen ja tietysti suodaan heille lupa käydä luonanne erinäisin ehdoin. Olen saanut erinäisiä ilmoituksia, ja minun on pakko toimia niiden mukaan, mutta minä en ole teidän tuomarinne.

Aziz itki, kun hänet vietiin pois. McBrydeä loukkasi hänen akkamaisuutensa, mutta indialaiset eivät voineet milloinkaan kummastuttaa häntä, sillä hänellä oli oma ilmastovyöhykkeitä koskeva teoriansa. Se kuului: »Kaikki alkuasukasraukat ovat pohjaltaan rikollisia siitä yksinkertaisesta syystä, että asuvat kolmannenkymmenennen leveysasteen eteläpuolella. Heitä ei voida syyttää mistään, koska heillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia — meistäkin tulisi samanlaisia, jos asettuisimme asumaan tänne». Koska hän oli syntynyt Karachissa [satamakaupunki Etu-Indiassa], näytti hän itse oman teoriansa vastalauseelta, minkä hän joskus myönsikin surumielisesti hymyillen.

— Siis vieläkin yksi, joka on paljastettu, hän ajatteli istuutuessaan pöytänsä ääreen laatimaan selostusta maistraatille.

Fieldingin tulo keskeytti hänen työnsä.

Hän kertoi Fieldingille auliisti kaikki tietonsa. Neiti Derek oli itse ajanut kaupunkiin Mudkul-autollaan noin tunti sitten, ja sekä hän että neiti Quested olivat molemmat olleet surkeassa tilassa. He olivat tulleet suoraan hänen huvilaansa, ja hän oli siellä kirjoittanut heti muistiin heidän syytöksensä ja järjestänyt vangitsemisen rautatieasemalla.

— Kuinka tuo syytös sananmukaisesti kuuluu?

— Siinä syytetään Azizia siitä, että hän oli seurannut neitiä luolaan ja koettanut siellä tehdä hänelle häpeällistä väkivaltaa. Neiti oli lyönyt häntä kiikarillaan, hän oli tarttunut siihen, jolloin hihna oli katkennut ja neiti oli siten päässyt pakoon. Kun äsken tarkastimme Azizin, löysimme kiikarin hänen taskustaan.

— Ei, ei, ei; tämä selviää kyllä viidessä minuutissa! Fielding huudahti jälleen.

— Katselkaa sitä.

— Hihna oli todellakin katkennut, ja kotelon etuosa oli litistynyt. Johdonmukainen todistusketju sanoi: »Syyllinen».

— Sanoiko neiti mitään muuta?

— Näyttää siltä kuin jokin kaiku olisi pelästyttänyt häntä. Kävittekö te noissa luolissa?

— Näin yhden. Sielläkin kaikui. Oliko se koskenut hänen hermoihinsa?

— En voinut vaivata häntä kovin monilla kysymyksillä. Hän saa vielä kärsiä melkoisesti, kun hänen pitää todistaa. En mielelläni ajattele tulevia viikkoja. Toivon, että nuo Marabar-vuoret ja kaikki, mitä niissä on, lepäisivät meren pohjalla. Ilta illan jälkeen saimme katsella kerhosta niitä, eivätkä ne olleet muuta kuin viaton nimi... Kas niin, nyt se jo alkaa. Hänelle tuotiin nimikortti. Vakil Mahomet Ali, vangin lainopillinen neuvonantaja, pyysi puheillepääsyä. McBryde huokasi, antoi luvan ja jatkoi: — Kuulin paljon muutakin neiti Derekiltä, joka on vanha ystävämme ja puhuu peittelemättä. Hän kertoi teidän lähteneen hakemaan muita ja heti sen jälkeen hän oli kuullut kivien vyöryvän Kawa Dolin rinteellä ja nähnyt neiti Questedin juoksevan suoraan jyrkännettä alas. Neiti Derek oli kiivennyt ylöspäin jonkinlaista uomaa pitkin häntä vastaan. Kun hän oli kohdannut neiti Questedin, oli tämä ollut vallan suunniltaan, hänen kypäränsä oli pudonnut ja —

— Eikö hänellä ollut opasta mukanaan?

— Ei. Hän oli joutunut kaktuspensaikkoon, ja neiti Derek pelasti hänen henkensä tulemalla paikalle juuri silloin, kun hän oli alkanut huitoa ympärilleen. Sitten neiti Derek auttoi hänet autoon. Neiti Quested ei ollut voinut sietää indialaista autonohjaajaa, vaan oli huutanut: »Ajakaa hänet pois!», ja juuri se oli vienyt ystävättäremme oikeille jäljille. He ajoivat suoraan huvilaamme, ja siellä he nyt ovat. Siinä kaikki, mitä tiedän koko jutusta. Neiti Derek oli lähettänyt ohjaajansa teidän luoksenne, ja mielestäni hän on käyttäytynyt hyvin järkevästi.

— Minun ei kai sallita tavata neiti Questediä? Fielding kysyi äkkiä.

— Luulen, ettei se hyödyttäisi mitään.

— Pelkäsin teidän sanovan niin. Mutta tahtoisin niin mielelläni.

— Hän on nyt sellaisessa tilassa, ettei hän voi ottaa vastaan ketään. Ja tehän tunnette sitäpaitsi niin vähän häntä.

— En juuri ollenkaan. Mutta luulen hänen joutuneen jonkin hirvittävän harhanäyn uhriksi ja tiedän poikaraukan viattomaksi.

Poliisipäällikkö säpsähti hämmästyksestä ja hänen kasvonsa synkistyivät; hän ei pitänyt siitä, että hänen mielipiteitään vastustettiin. — En aavistanut lainkaan teidän ajattelevan niin, hän sanoi näyttäen siltä, kuin hän olisi hakenut apua allekirjoitetusta syytöskirjelmästä, joka oli hänen edessään pöydällä.

— Tuo kiikari saattoi minut hetkiseksi ymmälle, mutta sitten huomasinkin, ettei hän olisi voinut pistää sitä taskuunsa, jos hän olisi koettanut hyökätä neidin kimppuun.

— Miksi ei? Kun indialainen käyttäytyy huonosti, ei hän ainoastaan käyttäydy huonosti, vaan tekee vielä tyhmyyksiäkin.

— En nyt käsitä tarkoitustanne.

— Kuinkapa voisittekaan? Kun ajattelette rikoksia, ajattelette englantilaisten tekemiä rikoksia, mutta täällä on aivan toisenlainen psykologia. Uskallan lyödä vaikka vetoa, että aioitte kertoa minulle hänen olleen aivan normaalin, kun hän laskeutui vuorelta tervehtimään teitä. Ei ole mitään syytä otaksua, että hänen olisi pitänyt olla kiihdyksissä. Lukekaa muutamia kapinaselostuksia, jotka sopisivat paljon paremmin tämän maan raamatuksi kuin Bhagavad Gita, vaikka olen melkein varma siitä, että molemmat ovat melko läheistä sukua toisilleen. Enkö olekin hirveä? Mutta kuulkaahan nyt, herra Fielding. Olen sanonut teille jo kerran ennenkin, että te olette opettaja ja ajattelette ehkä senvuoksi tämän kansan parhaita puolia. Mutta juuri siinä erehdytte. He voivat olla ihastuttavia poikina, mutta minä tunnen heidät sellaisina, kuin he todellisuudessa ovat, tultuaan täysikasvuisiksi. Katsokaa nyt esimerkiksi tätä. Hän näytti Fieldingille Azizin lompakkoa. — Tarkastelin juuri sen sisältöä, joka ei ole ollenkaan mieltäylentävä. Tässä on kirje joltakin ystävältä, joka näkyy olevan porttolan pitäjä.

— En halua lukea hänen yksityiskirjeitään.

— Ne tullaan lukemaan oikeudessa hänen moraalisen tasonsa toteamiseksi. Hän on järjestänyt kohtauksen Kalkuttaan.

— Riittää jo!

McBryde keskeytti lapsellisesti hämmästyneenä. Hänen mielestään oli aivan luonnollista, että kaksi sahibia keskustelisivat kaikesta, mitä he tietävät jostakin indialaisesta, eikä hän voinut ymmärtää, että kellään voisi olla sitä vastaan mitään muistuttamista.

— Voihan olla mahdollista, että teillä on oikeus heitellä kivillä tätä nuorta miestä, mutta sellaista oikeutta minulla ei ole. Tein aivan samoin hänen ikäisenään.

Niin oli poliisipäällikkökin tehnyt, mutta hänen mielestään oli keskustelu nyt poikennut vähemmän toivottavalle taholle. Hän ei pitänyt Fieldingin seuraavastakaan kysymyksestä.

— Eikö neiti Questediä todellakaan voi tavata? Tiedättekö sen aivan varmasti?

— Ette ole vielä selittänyt, mitä teillä oikein on sydämellänne. Miksi tahdotte niin välttämättä puhutella häntä?

— Sen mahdollisuuden vuoksi, että hän peruuttaisi syytöksensä, ennenkuin te lähetätte pöytäkirjan, ennenkuin Aziz tuomitaan raiskausyrityksestä ja ennenkuin kaikki menee hullusti. Älkää nyt viitsikö vastustella, vaan olkaa niin ystävällinen ja soittakaa neiti Derekille tahi rouvallenne ja kysykää. Sehän käy helposti päinsä.

— Heille soittamisesta ei ole mitään hyötyä, poliisipäällikkö vastasi ojentautuen ottamaan puhelimen käteensä. — Callendar ratkaisee tietysti sen asian. Ette varmaankaan ymmärtänyt, että neiti Quested on vakavasti sairaana?

— Callendar kieltää tietysti, sillä sitä vartenhan hän on olemassakin, Fielding sanoi toivottomasti.

Odotettu vastaus saapui. Majuri ei halunnut kuulla puhuttavankaan siitä, että hänen potilaitaan häirittäisiin.

— Tahtoisin vain kysyä neidiltä, onko hän aivan varma, vuorenvarma, siitä, että juuri Aziz seurasi häntä luolaan.

— Ehkä rouvani voisi tiedustella sitä häneltä yhtä hyvin.

— Tahdon tiedustella sitä häneltä itse. Haluan, että joku, joka luottaa Aziziin, kysyy sitä häneltä.

— Mitä eroa siinä olisi?

— Neiti Quested on nyt sellaisten ihmisten luona, jotka epäilevät indialaisia.

— Hänhän kertoo vain oman tarinansa, vai mitä?

— Tiedän sen, mutta hän kertoo sen teille.

Herra McBryde kohotti kulmakarvojaan ja mumisi: — Hieman liian hiuksenhienoa. Mutta kuinka tahansa, Callendar ei halua kuulla puhuttavankaan siitä, että hänen potilastaan häiritään. Hän väittää, ettei vaara ole vielä hetikään ohi.

He vaikenivat. Konttorista tuotiin vielä yksi nimikortti, Hamidullahin. Vastustajat alkoivat koota joukkojaan.

— Minun täytyy lähettää tämä pöytäkirja nyt, Fielding.

— Toivon, ettette lähettäisi sitä.

— En voi muutakaan tehdä.

— Minusta koko tämä juttu on hyvin epätyydyttävä ja turmiollinen. Lähestymme hirmuista onnettomuutta. Saan kai puhutella vankianne?

Poliisipäällikkö epäröi. — Hänen sukulaisensa näyttävät jo tulleen tänne, hän sanoi.

— Niin, mutta sitten kuin hän on selviytynyt heistä.

— En halua lainkaan antaa teidän odottaa. Hyväinen aika! Teillä on tietysti etuoikeus ennen kaikkia indialaisia. Tarkoitin vain, ettei se mielestäni hyödytä mitään. Miksi tahdotte sekautua tähän juttuun?

— Pidän häntä syyttömänä.

— Syytön tai syyllinen, miksi puututte siihen? Mitä se hyödyttää?

— Hyödyttää ja hyödyttää! Fielding huudahti tuntien, ettei mistään ollut apua. — Täytyyhän ihmisen saada hengittääkin joskus, ainakin minun. En saa tavata neitiä enkä saa tavata häntäkään. Lupasin seurata häntä tänne, mutta Turton sai minut käsiinsä, ennenkuin olin astunut paria askeltakaan.

— Burra sahib toimii rehellisesti tavalliseen tapaansa, poliisipäällikkö mumisi tunteellisesti. Ja koettaen olla näyttämättä suojelevaiselta hän ojensi kätensä pöydän yli ja sanoi: — Pelkään, että meidän kaikkien pitää nyt olla yksituumaisia, hyvä mies. Tiedän kyllä olevani vuosiltani teitä nuorempi, mutta olen virkamiehenä paljon vanhempi. Te ette voi tuntea tätä myrkytettyä maata niin hyvin kuin minä, ja voitte luottaa minuun, kun sanon, että tilanne tulee olemaan hyvin epämiellyttävä Chandraporessa muutamia viikkoja, hyvin epämiellyttävä.

— Myönsinhän sen jo.

— Mutta sellaisina aikoina ei persoonallisia näkökohtia sovi ottaa huomioon. Jokainen, joka ei pysy rivissä, on mennyttä miestä.

— En ymmärrä tarkoitustanne.

— Ette täysin. Rivistä poistunut ei ole ainoastaan itse mennyttä kalua, vaan hän heikontaa ystäviensäkin asemaa. Jos te poistutte rivistä, jää siihen aukko. Nuo shakaalit — hän viittasi asianajajien nimikortteihin — odottavat juuri sellaista aukkoa.

— Saanko puhutella Azizia? kuului vastaus.

— Ette! Nyt, kun poliisipäällikkö tiesi Turtonin kannan, oli hänen epäröintinsä hävinnyt. — Saatte puhutella häntä maistraatin luvalla; minä en uskalla ottaa luvan antoa vastuulleni. Siitä voisi aiheutua vaikeuksia.

Fielding vaikeni ajatellen, että jos hän olisi ollut kymmenen vuotta nuorempi tahi oleskellut Indiassa kymmenen vuotta kauemmin, hän olisi ehkä totellut McBryden kehoitusta. Mutta hän puri hampaansa yhteen ja sanoi: — Keneltä minun pitää pyytää lupa?

— Pormestarilta.

— No, sehän sopii.

— Mutta Heaslop raukkaa ei pidä vaivata juuri nyt.

Silloin saapui lisää todistusaineistoa — pöytälaatikko Azizin huvilasta. Muuan korpraali toi sen riemuiten huoneeseen.

— Naisten valokuvia! Niin, niin!

— Tämä on hänen vaimonsa, Fielding sanoi hitaasti.

— Kuinka tiedätte sen?

— Hän sanoi sen minulle.

McBryde hymyili epäilevästi ryhtyen penkomaan laatikkoa. Hänen kasvojensa ilme muuttui urkkivaksi, melkeinpä eläimelliseksi. »Rouvapa hyvinkin! Kyllä tunnen nuo rouvat!» hän ajatteli. Sitten hän sanoi ääneen: — Niin, nyt teidän pitää poistua, rakas ystävä, ja Jumala auttakoon meitä, Jumala auttakoon meitä kaikkia.

Ikäänkuin hänen rukouksensa olisi tullut kuulluksi, hiljaisuuden rikkoi äkkiä erään temppelin kellon kumajaminen.

XIX

Sen jälkeen seurasi Hamidullah. Hän odotti poliisipäällikön eteishuoneessa ja nousi kunnioittavasti seisoalleen nähdessään Fieldingin. Englantilaisen kiihoittuneisiin sanoihin: »Kaikki on erehdystä», hän vastasi: »Ah, onko saatu joitakin todistuksia?»

— Kyllä niitä saadaan, Fielding sanoi puristaen hänen kättänsä.

— Ehkä, herra Fielding, mutta kun indialainen joutuu vangituksi, ei tiedetä milloinkaan, kuinka asia päättyy. Hän käyttäytyi hyvin kunnioittavasti. — Te olette hyvin ystävällinen tervehtiessänne minua näin julkisesti ja minä annan sille suuren arvon, mutta, herra Fielding, oikeutta eivät voi mitkään muut kuin todistukset saada vakuutetuksi. Sanoiko herra McBryde mitään nähdessään nimikorttini? Luuletteko tuloni suututtaneen häntä? Ehkäpä minun ryhtymiseni asiaan vahingoittaa ystävääni? Siinä tapauksessa minun on parasta pysyä syrjässä.

— Hän ei ole vihoissaan, ja jos olisikin, vaikuttaisiko se sitten mitään?

— Ah, kuinka te puhuttekaan, mutta meidän täytyy elää tässä maassa.

Chandraporen etevin lainoppinut, joka käyttäytyi arvokkaasti ja oli suorittanut tutkintonsa Cambridgessä, oli aivan pyörällä päästään. Hänkin piti Azizista ja tiesi häntä väärin syytettävän, mutta uskollisuus ei ollut hänen mielestään ehdoton ja ensimmäinen velvollisuus, ja hän lörpötteli politiikasta ja todistuksista tavalla, joka teki englantilaisen alakuloiseksi. Fieldingilläkin oli huolia — hän ei pitänyt kiikarista eikä ristiriitaisesta opasta koskevasta selityksestä — mutta hän karkoitti ne mielestään, antamatta niiden vaikuttaa sydämeensä. Aziz oli viaton, ja sille otaksumalle piti koko puolustuksen perustua. Ne, jotka sanoivat häntä syylliseksi, olivat väärässä, ja heidän lepyttämisensä oli toivotonta. Samalla hetkellä, jolloin hän liitti kohtalonsa indialaisten kohtaloon, hänelle selveni, millainen kuilu erotti hänet heistä. Aina he pettävät luottamuksen jollakin tavoin. »Aziz oli koettanut paeta poliisia, eikä Muhammed Latif ollut estänyt näpistelyä. Ja nyt Hamidullah. Sen sijaan, että hän olisi ollut vireä ja innokas ajamaan ystävänsä asiaa, hän tuhlasi vain aikaa. Ovatko indialaiset roistoja? Eivät, mutta heidän on vaikea päästä alkuun ja he pelästyvät helposti. Pelkoa on kaikkialla, ja sille pohjalle perustuu brittiläinen Raj; sama kunnioitus ja sama alamaisuus, joista Fieldingkin nautti, olivat vaistomaisia sovintouhreja. Hän pyysi Hamidullahia rohkaisemaan mielensä, koska kaikki tulisi menemään vielä hyvin, ja Hamidullah rohkaisikin mielensä ja muuttui taistelunhaluiseksi ja järkeväksi. McBryden lausunto: »Jos poistutte rivistä, jää siihen aukko», osoittautui nyt todeksi.

— Ensiksikin on kysymys takuusta...

Hakemus on jätettävä samana iltana. Fielding halusi antaa vakuuden, mutta Hamidullah oli sitä mieltä, että heidän piti neuvotella ensin Nawab Bahadurin kanssa.

— Miksi haluatte sekoittaa hänet juttuun?

Lainoppinut tahtoi sekoittaa siihen kaikki ihmiset. Sitten hän ehdotti, että puolustusasianajajaksi valittaisiin joku hindu, koska puolustus siten tulisi tehokkaammaksi. Hän mainitsi pari kolme nimeä — toisilta paikkakunnilta kotoisin olevia lakimiehiä, jotka eivät olleet sekautuneet paikallisiin oloihin — ja sanoi valitsevansa mieluimmin Amritraon, erään kalkuttalaisen asianajajan, jolla oli kuuluisa ammatti- ja yksityismaine, mutta joka oli tunnettu kiihkeäksi englantilaisten vihaajaksi.

Fielding epäröi, koska se hänen mielestään oli menemistä toiseen äärimmäisyyteen. Aziz oli pelastettava, mutta karttaen mahdollisuuden mukaan rotuvihan kiihdyttämistä. Amritraoa inhosivat kaikki kerhossa. Hänen kutsumistaan pidettäisiin poliittisena haasteena.

— Ei, meidän täytyy iskeä koko voimallamme. Kun äsken näin likaisen poliisin kantavan ystäväni yksityispapereita, ajattelin: »Amritrao on mies, joka voi selvittää tämän».

Seurasi synkkä vaitiolo. Temppelin kello jatkoi kumajamistaan. Tämä äärettömän pitkä ja hirmuinen päivä ei ollut vielä täysin lopussa. Valtionkoneiston hampaat jatkoivat työtään; lähetettiin ratsastava sananviejä viemään maistraattiin poliisipäällikön virallista selostusta vangitsemisesta. — Älkää tehkö sitä enää mutkallisemmaksi, vaan antakaa tutkimuksen käydä kulkuaan, pyysi Fielding nähdessään miehen katoavan tomupilveen. — Meidän täytyy voittaa, toisin ei voi käydä. Neiti ei voi mitenkään pysyä syytöksessään.

Tämä lohdutti Hamidullahia, joka huomautti vakavasti: — Jos juttu saa suotuisan käänteen, joutuvat englantilaiset melko ikävään asemaan.

— Hyvästi nyt, hyvä Hamidullah. Nyt meidän pitää luopua arvonimien käyttämisestä. Sanokaa Azizille sydämelliset terveiseni, kun tapaatte hänet, ja pyytäkää häntä pysymään rauhallisena. Nyt palaan takaisin kouluun. Jos teillä on minulle jotakin asiaa, niin soittakaa, mutta ellei se ole mitään erittäin tärkeää, niin älkää soittako, sillä minulla on hyvin paljon työtä.

— Hyvästi, hyvä Fielding. Aiotte siis todellakin liittyä meihin omianne vastaan?

— Ehdottomasti.