Part 8

Mutta eivät muutkaan Jeannen ystävistä ja niiden joukossa Bernis, joka kuninkaan läsnäollessa vielä paremmin kuin Étiolesissa salasi palavat tunteensa markiisittareen, jääneet osattomiksi. Duclos, Genti-Bernard, Mortcrif, abbé Prévost, kaikille riitti ylenmäärin kuninkaan rakastettavuutta.

Ludvigin hyväntuulisuus oli ehtymätön. Hän rupatteli ja pelasi l'hombrea heidän kanssaan. He kävivät hänen ja markiisittaren kanssa metsästysretkillä, hän näytteli heille seudun kaikki nähtävyydet.

Se, että Choisy oli rakennettu Vintimilleä varten, että Châteauroux oli juuri Choisyssä pitänyt Ludvig XV:ttä lumojensa kovimmissa kahleissa, ei häirinnyt viimemainittua vähääkään.

Erityisellä ylpeydellä hän näytti vierailleen niiden taistelumaalausten luonnoksia, jotka kerran julistaisivat hänen Flanderissa saavuttamiensa voittojen kunniaa.

Kuningas oli antanut niiden suorittamisen Parrocelin tehtäväksi.

Kun herra Le Normant de Tournehem eräässä tilaisuudessa teki pari erinomaisen sattuvaa huomautusta näistä luonnoksista, koetti Jeanne heti käyttää hyödykseen enonsa nerokasta arvostelukykyä.

Sen, mitä Jeanne oli suunnitellut jo Hôtel des Chèvresissä, hän toteutti nyt. Hän ehdotti kuninkaalle, että tämä antaisi herra de Tournehemille sen kuninkaallisten rakennuslaitosten yli-intendentin toimen, jossa siihen asti oli ollut Philibert Orry.

Hän osasi helposti selittää kuninkaalle, kuinka suorastaan itseoikeutettu herra de Tournehem oli tähän toimeen läpeensä taiteellisen lahjakkuutensa puolesta, mihin liittyi monivuotinen kauppiaskokemus. Hän kuvasi, miten huolellisesti ja älykkäästi herra de Tournehem suorittaisi kuninkaan antaman tehtävän, kuninkaallisen linnan uutisrakennus- ja kaunistustyöt.

Ludvig, jota miellytti de Tournehemin älykäs ja hieno esiintymistapa, myöntyi vastustelematta Jeannen toivomuksiin.

Tämän taiteellisesti hyvin sivistyneen miehen koko persoonallisuus herätti hänessä oikeutettua luottamusta.

Niinikään ei kuninkaasta ollut ensinkään epämieluinen ajatus, että juuri Jeannen läheisellä sukulaisella, samoin kuin hänen ministereilläänkin, olisi aina pääsy hänen työhuoneeseensa.

Jeanne riemuitsi. Hän ei ollut ainoastaan saavuttanut uutta, varmaa tukea hovissa, vaan myöskin maksanut kiitollisuudenvelkansa Tournehemille ja pitänyt huolta veli Abelin tulevaisuudesta.

Kuninkaallinen päätös ei koskenut ainoastaan herra de Tournehemin asettamista toimeen, vaan siinä myös vakuutettiin "pikku veljen" vastainen nimitys tuohon korkeaan virkaan.

* * * * *

Ankara kuumekohtaus, minkä kuningas sai, keskeytti iloisen seuraelämän Choisyssä. Niin pian kuin tieto tästä oli saapunut Versaillesiin, ilmoitti Maria Leszczynska aikovansa tulla Choisyyn, mikä ei suinkaan ollut mieluinen yllätys Ludvigille. Ja kun hän tunsi jo toista päivää olevansa parempi, päätti hän pyytää, että kuningatar peruuttaisi käyntinsä. Jeannella oli suuri työ saada hänet muuttamaan ajatuksensa. Miksi oli herätettävä pahaa verta?

Myöskin Ayen oli markiisittaren puolella. Hän oli vakuutettu siitä, että Jeannen älykkyys kestää koetuksen.

Muuten Richelieu ja Ayen olivat saaneet tietää Luynesin herttuattarelta, että "pikku Poisson", joksi Jeannea vielä toisinaan hänen selkänsä takana sanottiin tuttavallisessa puheessa, oli voittanut kuningattaren suosion siitä pitäen, kun hän oli tukenut tämän ja prinsessan pyyntöjä ja saanut aikaan, että dauphinin maanpako Meudoniin peruutettiin.

Kuningas siis kirjoitti puolisolleen, että hän ottaa hänet vastaan mielihyvän tuntein. "Hän saa hyvät päivälliset linnassa ja seurakunnan kirkossa sunnuntai-iltamessun ja siunauksen."

Kuningatar osoitti todellakin rakastettavimmat ominaisuutensa. Hän tunsi sanomattoman hyvää mieltä, että uuden rakastajattaren käytös erosi koko paljon tämän edeltäjien loukkaavasta esiintymistavasta. Se erosi, koko lailla myöskin näiden teeskennellyistä kunnioituksenvakuutteluista, joiden takana piili varsin ilmeinen riemu saada olla kuninkaan rinnalla syrjäytetyn sijasta.

Markiisitar ympäröi kuningattaren mitä hienotunteisimmalla ja kunnioittavimmalla huomaavaisuudella. Hän koetti reippaalla keskustelullaan ja laulamalla iloisia lauluja pitää kuningatarta hyvällä tuulella. Hän poimi tälle kimppuja kedon kukkasista, saatuaan kuulla, miten paljon kuningatar niistä piti.

Kuningas ja Choisyssä olevat vieraat ihmettelivät markiisittaren uutta menestystä. Pitkiin aikoihin ei Maria Leszczynskaa ollut nähty niin tyytyväisenä ja hyväntuulisena. Sellainen hän ei ollut milloinkaan ollut, kun Mailly, Vintimille tai Châteauroux olivat olleet saapuvilla.

"Kuinka sinä osaat käyttäytyä, pikku velho, niin että saat haihtumaan kuningattaren äreyden ja ikävyyden?" kysyi Ludvig nostaessaan Jeannen satulasta ja puristaessaan häntä tuokioisen hellästi rintaansa vasten.

He olivat lähteneet keveässä aamusumussa ratsastamaan kahden kesken syksyiseen Choisy-metsään.

Ainoastaan Mars, kuninkaan lemmikkikoira, oli tullut heidän kanssaan.

Kuningas oli sitonut oman mustan ja Jeannen liinakkovärisen ratsun erääseen tammeen. He kulkivat toistensa käsipuolessa metsän uumeniin. Ruskeat ja punaiset lehdet ratisivat heidän askeltensa alla.

"Onko tosiaankin velhoutta olla hieman älykäs, hieman rakastettava? Eikö ole paljoa järkevämpää osoittaa kuningatar-paralle rahtunen ystävällisyyttä kuin haavoittaa häntä loukkaavalla kopeudella? Eikö hänellä ole kyllin kärsimistä, sire? Kaikki, myöskin Ranskan kansa, antavat meille helpoimmin anteeksi meidän onnemme, sire, jollemme sillä saata muita onnettomiksi."

Ludvig kuunteli tarkkaavaisesti hänen sanojaan. Kunpa hän olisi oikeassa!

Pilvi ilmestyi kuninkaan otsalle ja varjosti hänen kauniit silmänsä. Hän ajatteli kreivi Segnartin miekankärjessä ollutta häväistyskirjoitusta.

He istahtivat kaatuneelle puunrungolle.

Verkalleen, aivan kuin unessa, putoilivat kullankarvaiset ja ruskeanpunaiset lehdet. Mars oli pannut kauniin päänsä herransa polvelle. Kuningas silitti hiljaa sen sileää, ruskeaa karvaa. Kuinka usein synkkämielisinä hetkinä hän olikaan pitänyt tätä uskollista eläintä ainoana, vilpittömänä ystävänään. Iloisin mielin hän tunsi, kuinka paljoa parempi hänen oli ollut siitä lähtien, kun Jeanne oli hänen rinnallaan. Kuinka hän rakasti häntä!

Hän hyväili hellästi Jeannen kättä.

Jeanne piti kuninkaan sormia omissaan.

Kuinka paljoa harvinaisemmiksi olivatkaan nyt käyneet nuo synkkämielisyyden hetket, jolloin sekä kuolemanpelko että kuolemankaipuu yhtaikaa hänet valtasivat! Kuinka kiitollinen hän olikaan Jeannelle.

"Minulla on eräs pyyntö, sire. Se koskee niinikään Maria Leszczynskaa. Eikö teidän majesteettinne tahtoisi ottaa silloin tällöin ollakseen vähän ystävällisempi kuningattarelle?"

Ludvig katsoi ihmeissään häneen. Mitä hän tarkoitti? Eikö hän ollut ensinkään mustasukkainen: madame de Châteauroux oli nostanut metelin joka kerran, kun hän oli osoittanut kohteliaisuutta kuningattarelle.

Kun kuningas oli vaiti, pelkäsi Jeanne, että hän epää hänen pyyntönsä, mutta sittenkin hän mielellään toivoi, että kuningas siihen suostuisi.

Jeanne tiesi, että kuningas viimeisinä vuosina oli ollut hyvin kitsas osoittamaan kuningattarelle kohteliaisuuttaan. Mutta kukaan ei saisi sanoa, että markiisitar de Pompadour oli saattanut hyljätyn vielä osattomammaksi.

Päinvastoin hän tahtoi käyttää kaikkensa parantaakseen puolisoiden välit. Tämä halu tuli vilpittömästä sydämestä. Kuningatar oli osoittautunut hyväksi hänelle. Ei ollut Jeannen luonteen mukaista maksaa hyvä kiittämättömyydellä. Vain se, joka oli hänelle epäkohtelias, ärsytti häntä vastusteluun tai loukkasi häntä, sai olla valmis maistamaan hänen vihaansa ja kostoaan.

Vähitellen hän johti kuninkaan sinne, mihin tahtoikin! Hän oli ymmärtänyt, että Maria Leszczynskalla oli monia toivomuksia, joiden hän mielellään näki toteutuvan.

Jeanne sai kuninkaan siirtämään Fontainebleauhon kohdakkoin tapahtuvan matkan kuningattaren mieleiseksi päiväksi. Hän esitti kuninkaalle sellaisia toivomuksia, joita kuningatar ei olisi mitenkään rohjennut ilmaista.

Hän sai kuninkaan lupaamaan, että kuningatar Fontainebleausta Versaillesiin palatessaan saa nähdä nuo toivomukset toteutuneina. Hän ehdotti kuninkaalle, että sänky kullattaisiin ja että se koristettaisiin ruskeankeltaisilla kankailla _à la duchesse_ — ruskeankeltainen oli kuningattaren lempiväri.

Myöskin uudesta gobeliinista, joka esittäisi pyhän raamatun kuvia, oli Maria Leszczynska vihjaten maininnut. Jeanne huomautti kuninkaalle eräästä gobeliinista Val de Grâcessa olevan kattomaalauksen mukaan, jonka Itävallan keisarinna Anna oli Mignardilla maalauttanut.

Ehkä herra de Tournehem keksii keinon, miten sellaisen saa!

Ludvig tahtoi lähteä takaisin hevosten luo, mutta Jeanne ei vielä ollut päässyt ajatustensa päähän.

"Mitä muuta sinulla on sanomista?" kysyi kuningas ärtyisesti. "Tahdotko syöstä minut aivan nurin?"

"Vain puolittain, sire!" Jeanne hymyili kiehtovaa hymyään. "Tahdon vain vielä huomauttaa myös hänen majesteettinsa kuningattaren hyväntekeväisyysrahastosta. Teidän majesteettinne tietää, että hyväntekeväisyys on Maria Leszczynskan suuri intohimo. Sinne menevät kaikki hänen säästönsä."

Ludvig mutisi jotakin, josta ei saanut selvää, ja rypisti otsaansa.

Jeanne hyväili hänen kättään.

"Teidän majesteettinne tekee itsekin niin mielellään hyvää, että teidän majesteettinne täytyy ymmärtää kuningattaren samanlainen halu. Huomautan muun muassa siitä suuresta rahasummasta — luulen sen olleen 600,000 livreä — jonka Pariisi oli myöntänyt hänen korkeutensa dauphinin häiden viettämistä varten. Ludvig XV kumosi kaupungin aikeet ja käski, että rahasumma on annettava kuudellesadalle köyhälle tytölle myötäjäisiksi Pariisissa. Voi, minä voisin mainita paljoa enemmänkin, esimerkiksi —"

Kuningas keskeytti hänet kärsimättömästi. Hän ei tahtonut tänään kuulla puhuttavan hyväntekeväisyydestä, kaikista vähimmän kuningattaren hyväntekeväisyysrahastosta, jossa nykyään oli huomattava vaillinki.

Hän tarvitsi rahansa muihin asioihin.

— Toisen kerran, — ajatteli Jeanne. — Ei saa pyytää liian paljon yhdellä kertaa. —

Ja hän nojautui kuninkaan käsivarteen ja läksi hänen kanssaan hevosten luo, jotka kärsimättöminä hirnuivat heidät nähdessään.

X.

Maurepas oli juuri palannut Marseillesta. Hän oli siellä tarkastanut sataman ja neuvotellut viranomaisten kanssa uudesta merikoulusta.

Niistä matemaatikoista, joita Pariisissa oli koulutettu käytännöllisiin toimiin, oli ministeri valinnut seuralaisikseen tälle matkalle kaksi etevää nuorta miestä, joista hänellä oli suuria toiveita.

Iltapäivällä hänet oli käsketty kuninkaan puheille. Hänellä oli paraiksi aikaa silmäillä postia ja ottaa vastaan ne henkilöt, jotka olivat käyneet ilmoittautumassa.

Ministeri oli siirtänyt syrjään muutamia kirjeitä, jotka eivät olleet kovin tärkeitä. Nyt hän tarttui erääseen, jonka käsiala hänestä näytti tutulta, vaikkei hän heti jaksanutkaan muistaa, ken oli kirjoittanut tämän kirjeen, jossa ei ollut allekirjoitusta.

Käännettyään paperia pari kertaa sormissaan Maurepas luuli tuntevansa, että tämä väärennetyllä käsialalla sepitetty kirje oli eräältä Jean Bernardilta, taitavalta, salaiselta asiamieheltä, jonka palvelusta hän toisinaan käytti tarvitessaan erikoisen tärkeitä tietoja.

Maurepas luki kirjeen kahteen kertaan. Sitten hän heitti sen kirjoituspöydälle.

"_Sacré nom de Dieu_, se on hävytöntä, liian hävytöntä!"

Hän luki kirjeen kolmannen kerran otsa rypyssä.

"Kirottu naikkonen, tuo Poissonière [kalakaupustelijatar]. Hän hallitsee ja vallitsee totta vieköön Versaillesissa."

Sihteeri ilmoitti Richelieun herttuan.

"Herttua saa tulla parin minuutin kuluttua."

Richelieu tulikin hyvin sopivaan aikaan ministerin mielestä.

Hän oli yksi niitä, jotka vetivät madame d'Étiolesin riemuvaunuja. Naurettavaa oli nähdä niin paljon vaivaa kuninkaan hetkellisen rakastumisen tähden!

Maurepas ei uskonut hetkeäkään, että siitä koituisi pysyvä suhde. Hän oli paljon vakuutetumpi siitä, että kuningas, niin pian kuin huumaus menee ohi, katuu sitä, että hän ensi rakastumisensa hurmiossa oli lahjoittanut markiisitilan tuolle porvarilliselle naiselle, ja että hurmio piankin haihtuisi, siitä hän tahtoi pitää huolen. Maurepas tiesi aivan hyvin, että hän ei ainoastaan kuningattaren ja dauphinin puolelta — mikä tässä tapauksessa ei hyödyttäisi häntä ensinkään — vaan myös kuninkaan puolelta istui satulassa lujemmin kuin useimmat muut korkeat virkamiehet.

Hän osasi tehdä työskentelyn kuningasta huvittavaksi ja miellyttäväksi, ja se ei ollut lainkaan vähäarvoista kuninkaan ajatushitauteen nähden.

Hän voisi kyllä panna jotakin vaaranalaiseksi.

Richelieu astui huoneeseen. Hän oli halukas puhelemaan ministerin kanssa heti tämän kotiutumisen jälkeen. Ministeri oli aivan varmaan tuonut mukanaan uutisia Marseillesta. Richelieu kulki mielellään ympäriinsä nuuskimassa salaisuuksia huomatuilta henkilöiltä, vaikkapa se tapahtuikin vain siksi, että hänellä olisi ollut jotakin puhelemista kuninkaan kanssa. Hänellä ei ollut, vähääkään halua antaa markiisittaren lyödä hänet kokonaan laudalta, sen jälkeen kuin oli selvästi käynyt ilmi, ettei markiisitar aikonut antautua tottelevaiseksi välikappaleeksi hänen käsiinsä.

Maurepas ei suonut herttualle aikaa tehdä mitään kysymyksiä. Hän ojensi tälle tuota pikaa kirjeen, joka virui kirjoituspöydällä.

"Lukekaa tämä, herttua!"

Richelieu avasi paperin.

"Nimetön?"

"Jean Bernard on sen kirjoittanut."

Maurepas seurasi tarkoin Richelieun kasvonpiirteiden ilmettä.

Kun herttua oli lukenut kirjeen, viskasi hän sen takaisin kirjoituspöydälle melkein samanlaisin voimasanoin kuin Maurepas äsken.

Ministeri katsoi herttuaan hieman ivallisen ihmettelevästi.

"Etteköhän tulistu, herttua? Olen muuten pitänyt teitä tuon Pompadourin innokkaimpana ihailijana."

Herttua väitti vastaan.

"Yhteen aikaan saattoi siltä näyttää, sen myönnän."

Maurepas hymyili viekasta hymyä. Hän tunsi herttuan helposti syttyvän, mutta myös yhtä helposti talttuvan turhamielisyyden.

"Onko kuninkaan porvarillinen ystävätär vahingoittanut teitä?"

"Sitä en voi suinkaan sanoa. Mutta — voinhan myöntää, etten ole huomannut markiisittaren olevan niin herkän omaksumaan minun hyvää tarkoittavia neuvojani ja vihjauksiani, kuin alussa oli syytä luulla."

"Vai niin. Hm, ja mitä sanotte tuosta?"

Maurepas osoitti kirjettä.

"Viisitoista vuotta Orry on ollut toimessaan. Nyt häntä ei ainoastaan eroteta kuninkaallisten rakennuslaitosten yli-intendentin virasta ja anneta hänen virkaansa Pompadourin sukulaiselle — muuten kerrotaan, että Tournehem on hänen isänsä — vaan Orryltä riistettiin myös hänen toimensa valtion raha-asiain ylitarkastajana."

Maurepas iski nyrkkiä pöytään.

"Se on ruma juttu ja varmaa on, ettei ainoastaan la Poissonière, vaan kaikesta päättäen myöskin tuo vanha suunsoittaja Poisson, virallinen isä, on työntänyt sormensa peliin. Orry lienee ollut esteenä Pâris-veljesten tiellä. _Voilà_!"

Maurepas otti kirjeen ja luki ääneen:

"Pâris-veljekset tietävät, että he ovat tuiki välttämättömiä. Tämän johdosta he ovat saaneet Pompadourin pitämään huolta siitä, että heidän liikeasiansa vapautuvat Orryn rasittavasta valvonnasta. He ovat selittäneet suoraan, etteivät he halua ryhtyä uusiin asioihin, niin kauan kuin ylitarkastaja on paikallaan."

"Sietämätön tilanne!" huudahti Richelieu hieman purevasti; pohjaltaan hän ei ollut kovin ihastunut ministeriin, koska kuningas varsin usein asetti Maurepasin häntä vastaan. "Tästä puoleenhan ei kukaan voi tuntea olevansa varma omassa talossaan."

"Se riippuu talosta, herttua." Maurepas jatkoi vakavammassa äänilajissa: "Asia on sitä laatua, että ensi kädessä on tukittava tie jokaiselta Pompadourin ehdokkaalta. Puhun siitä Fleuryn kanssa. Hän saa ehdottaa kuninkaalle d'Arnonvilleä."

Herttuan mieltä kutkutti yllyttää lisää Maurepasta. Hänen mielestään oli näet hyvin toivottavaa, että ministerin viha kasvaisi niin silmittömäksi, että hän vihasta Pompadouriin punoisi nuoran omaan kaulaansa.

"Jos teillä on aikaa pari minuuttia, Maurepas" — ministeri nyökkäsi — "niin kertoisin teille Versaillesista pienen jutun, joka ei ole vakavuudella pilattu, vaan sen sijaan on sitä pirteämpi."

"Hyvä, minä kuuntelen!"

Herttua rupesi puhumaan hauskan pakisijan tapaan. Hän ei — ilmaissut pienimmälläkään ilmeellä oikeata tarkoitustaan, jona oli ministerin ärsyttäminen entistä enemmän Pompadouria vastaan.

"Varmaankin tietänette, että kuningas ja markiisitar ovat siitä pitäen, kun he oleskelivat Choisyssä ja Fontainebleaussa, erottamattomat?"

"Tokko muka tiedän!" huudahti ministeri kiivaasti. "Olisiko hänellä muuten tuota turmiollista vaikutusvaltaa kuninkaaseen?"

Richelieu ei antanut häiritä itseään.

"Niin pian kuin kuningas nousee sängystään, hän menee tapaamaan markiisitarta tämän huoneeseen. He syövät aamiaista yhdessä ja juttelevat. Markiisitar laulaa ja soittaa kuninkaalle, kunnes tämä lähtee -messuun. Messun päätyttyä kuningas tulee takaisin, nauttii lautasellisen liemiruokaa ja kyljyksen markiisittaren luona — sillä totta puhuen Pompadourilla on mainio kokki."

"Niin, kuninkaan kustannuksella, vaikka ihmisraukat satamakaupungeissa näkevät nälkää!" huudahti ministeri vimmastuneena.

"Sitten hän huvittelee markiisittaren seurassa kello viiteen tai kuuteen, mikäli ministerien vastaanotto sattuu alkamaan."

"Entä se pirteä juttu, jonka lupasitte kertoa, herttua?" sanoi Maurepas ärtyisesti ja kärsimättömästi.

Herttua nauroi.

"_Qui vivra verra!_ Toissa yönä kuningas sairastui madame de Pompadourin sängyssä kovaan vatsanpolttoon. Hän kiemurteli tuskissaan. Hädissään Pompadour huusi madame du Haussetiä, joka nukkui — tai liekö valvonut — viereisessä huoneessa. Mitä tehdä? Ei voida jättää kuningasta avuttomaksi vatsanpolttoon. Täytyy kutsua lääkäri ja hankkia lääkkeitä! Mutta kuinka se voi käydä päinsä joutumatta auttamattomasti huonoon huutoon? Turhaan markiisitar pyytelee kuningasta lähtemään hänen sängystään ja menemään omaan huoneeseensa. Kuningas viruu kuin pölkky eikä ota kuuleviin korviinsa markiisittaren pyyntöjä."

"Todellakin erittäin pirteää! Puuttui vain, että kuningatarkin olisi sairastunut ja lähettänyt hakemaan kuningasta!"

"Antakaa kuningatar-paran olla rauhassa! Suokaa hänelle ainakin hyvän omantunnon rauhallinen uni uuden, ruskeankeltaisen telttakatoksen alla!"

Ministeri murahti kirouksen hampaittensa välistä.

"Josta hän saa kiittää La Poissonièreä. No, mitenkäs sitte kuninkaan kävi?"

"Kun madame du Haussetilla näkyy olevan erikoisia vaatimuksia tohtori Quesnayn ystävyyteen ja vaiteliaisuuteen nähden, herätti hän ystävän makeasta unesta. Varpaisillaan, jottei olisi herätetty ketään kuninkaan läheisistä henkilöistä tai palvelijoista, hiivittiin takaisin markiisittaren vaaleansinisen silkkivuoteen ääreen. Pompadour piteli kuningasta kädestä ja koetti rauhoittaa voihkivaa hallitsijaa, mutta ilman menestystä. Tarvittiin lämpimiä kääreitä ja lämmintä teetä. Nuo kolme neuvotonta sairaanhoitajaa eivät osanneet keksiä muuta keinoa kuin herättää neljännen henkilön, Pompadourin puvustonhoitajan. Tunnin kestäneen tehokkaan hoidon jälkeen Quesnay vei kuninkaan takaisin tämän omaan huoneeseen, missä hän kohta nukkui vanhurskaan unta."

"Ja mistä _te_ olette saanut tuon pirteän jutun, herttua?"

Richelieu kohautti olkapäätään.

"Seinillä, joiden on luultu olevan paksuja, on täytynyt kuitenkin olla korvat."

Tyytyväisenä käsiään hykerrellen herttua läksi ministerin talosta.

Muutamia päiviä tämän jälkeen levitettiin Pariisissa ja Versaillesissa ensimmäistä "poissonaadia". Se kulki kädestä käteen, suusta suuhun. Kuninkaallista perhettä ja markiisitar de Pompadouria lukuunottamatta oli vain ani harvoja, jotka eivät runoa tunteneet.

Madame d'Estrades, joka toistaiseksi oli tehnyt rauhan Pompadourin ja kuninkaan kanssa, varoi tällä kertaa antautumasta välittäjäksi. Vain itsekseen hän luki säkeet ivallisesti nauraa hihittäen, kunnes osasi ne ulkoa:

"Jadis c'étoit Versaille Qui fixoit le bon goût. Aujourd'hui la canaille Règne, et tient le haut bout. Si la court se ravale, De quoi s'étonne-t-on? N'est-ce pas de la Halle Que nous vient le poisson?"

Yleinen mielipide hovissa kallistui uskomaan, että tämä ilkeä ivaruno saattoi olla lähtöisin ainoastaan Maurepasilta. Mutta ei kukaan tahtonut polttaa sormiaan ja ilmaista sitä kuninkaalle. Jokainen tiesi, miten suuressa Ludvig XV:n suosiossa "ihastuttava" ministeri oli.

Myöskään Richelieun mieli ei tehnyt saattaa Maurepasia kuninkaan epäiltäväksi.

Hän oli vakuutettu siitä, että ministeri hänenkin avuttaan kaivaisi kuopan itselleen, sillä hän ei enää uskonut, kuten Maurepas, että kuninkaan rakastuminen oli vain haihtuvaa laatua.

Vain markiisittarelle, jonka vastenmielisyyden ministeriin hän tunsi, hän välistä ilmaisi paheksuvan ja epäilyä herättävän mielipiteensä Maurepasista.

XI.

Hôtel des Chèvresissä virui kuolemaisillaan oleva nainen.

Pienen palatsin kiviportaita peitti valkea lumivaippa ja ikkunoissa kimalteli jääkukkia kuten sinäkin iltana, jolloin Madeleine Poisson sykkivin sydämin odotteli Binetiä ja tämän tietoja.

Nyt lepäsi tuo voimakasluontoinen nainen hiljaa ja liikkumattomana korkealle ladottujen pielusten välissä.

Hengitys kävi raskaasti, katkonaisesti ja korahtelevasti hänen rinnastaan.

Hänen kasvonsa, jotka aikoinaan olivat olleet niin kauniit, lepäsivät nyt pitkiksi, kulmikkaiksi venyneinä ja keltaisina valkeilla pieluksilla.

Herra de Tournehem ja Charles Guillaume d'Étioles istuivat hänen vuoteensa vieressä. François Poisson oli matkustanut Versaillesiin hakemaan Jeannea ja pikku Alexandraa, joka hoitajattarensa kanssa oli ollut muutamia päiviä äitinsä luona. Abel oli jo lähtenyt opintomatkalle Italiaan.

Herra de Tournehem irroitti hetkiseksi kätensä Madeleinen käsistä, jotka puristivat niitä suonenvedon tapaisesti, ja vilkaisi kelloa.

Sitten hän kääntyi sisarenpoikaansa päin, joka seisoi surullisena ja syviin ajatuksiin vaipuneena sängyn vieressä.

"Jeanne saattaa olla täällä minä hetkenä tahansa. Mene huoneeseesi ja pysy levollisena, niin kauan kuin hän viipyy täällä. Minä lähetän lapsen luoksesi, ellei Jeanne ole jättänyt häntä madame du Haussetin luo."

Charles kieltäytyi lähtemästä.

"Minä tahdon nähdä hänet", intti hän itsepintaisesti, "tahdon nähdä hänet vielä yhden kerran. Siihen on minulla selvä oikeus."

Madeleine heittelehtihe levottomasti puoleen ja toiseen.

"Oikeudesta ei voi olla puhetta. Te olette laillisesti erotetut. Älä häiritse sairas-parkaa!"

Madeleine nousi vaivaloisesti istumaan. Jäykkänä ja suorana hän siinä istui.

"Mene, Charles! Älä asetu markiisittaren tielle!" sanoi hän käskevästi.

Charles ei liikahtanut.

Silloin Tournehem hellävaroin tarttui hänen käsivarteensa ja puhutteli häntä ystävällisesti.

"Mene nyt, poikaseni! Parasta on, että teet sen."

Tournehem työnsi hänet oven taakse.

Kun molemmat herrat seisoivat eteisessä, avautui portti alhaalla.

He kuulivat herra Poissonin sanovan kaikuvalla, harvoin hillityllä äänellään:

"Sinun täytyy olla valmis kaikkeen, Jeanne."

Sitten kuului markiisittaren lievää nyyhkytystä

D'Étioles seisoi kuin kivettynyt.

"Mennään, mennään!" kehoitti Tournehem.

"Minun täytyy nähdä hänet!" sopersi nuori mies epätoivoisena.

Jeanne, joka jo oli ehtinyt ensimmäiselle porrasaskelmalle, huusi lujalla, jääkylmällä äänellä Tournehemille:

"Rakas eno, katsokaa, että pääsen täältä tulemaan. En halua tavata vieraita ihmisiä."

Silloin onneton mies hoippui murtuneena huoneeseensa.

Jeanne heittäytyi äidin sängyn viereen ja suuteli hellästi kuihtuneita, luisevia käsiä.

"Äiti raukka, onko sinulla kovat tuskat?"

Madeleine katsahti rakastavan ylpeästi kauniiseen, kallisarvoisesti puettuun tyttäreensä.

"Minun Jeanneni, minun ylpeyteni ja onneni!" kuiskasi hän.

Sitten hän viittasi Tournehemille ja miehelleen, joka seisoi markiisittaren takana, että he poistuisivat huoneesta.

Hän tahtoi olla yksinään tyttärensä kanssa.

Jeanne istuutui sängynreunalle ja kietoi hellästi kätensä äitinsä ympärille.