Part 3

PÖLLÖNKORPI. No, niin! Ja rakastathan sinä vieläkin —?

SAARA (heittäytyy nopeasti Pöllönkorven kaulaan ja huudahtaa). Oi, rakastan, rakastan!

MAISTERI ja KALLE (tulevat kyökin ovesta).

HÄRJÄNHEIMO ja MAIJU TAIVALOJA (tulevat peräovesta).

PÖLLÖNKORPI (hämmästyen Saaran käytöksestä). Mitä? Mitä?

SAARA (yhä kaulassa). Rakastan — rakastan — rakastan —

KAIKKI ÄSKEN TULLEET. Ooh!

SAARA (parkaisee). Aih! (Juoksee vasemmalle.)

PÖLLÖNKORPI (liikkumattomana ja nolona). Saara, Saara! Älä mene!

KALLE (ivallisesti Pöllönkorvelle). Vahti söi makkarat! Onnittelen.

MAISTERI (äkäisesti). Oletko sinä kadottanut järkesi, mies?

HÄRJÄNHEIMO (on Maiju Taivalojan kanssa oikealla). Minun serkkuni kertoi juuri äsken, että sinä olet kosinut häntä.

PÖLLÖNKORPI (kääntymättä, äkäisesti). Mitä se tähän kuuluu! Saara! Tule heti takaisin!

MAIJU TAIVALOJA (ylpeästi). Hän kosi, mutta _minä_ annan rukkaset! (Niiaa ja menee nopeasti ulos.)

PÖLLÖNKORPI (on nopeasti kääntynyt kuullessaan Maiju Taivalojan äänen). Maiju! Rukkaset! (Putoaa tuolille.) Hän luulee, että minä olen — että minä olen —

KALLE. — Turkin sulttaani!

TOISET (nauravat).

Esirippu.

Kolmas näytös

Sama paikka ja samat asemat.

MAISTERI. Minun velimieheni on ruvennut arveluttavalla tavalla käyttäytymään —

PÖLLÖNKORPI (hypähtää ylös). Käyttäytymään! Minä olen käyttäytynyt kunnon miehen tavalla, minä. Minä olen sovittanut Saaran ja Kallen välit, — ja onnistuin siinä hyvin —

MAISTERI. Niin hyvin, että arvelit voivasi vähän tullatakin —

PÖLLÖNKORPI (koomillisella toivottomuudella). Mitä sinä nyt taas tulit tähän sotkemaan! Miksi et viisaustieteinesi matkustanutkaan? Häh! Rupesitko ajattelemaan, että, talossa on tärkeämpiä tehtäviä kuin mailmanrannalla kuljeksiminen.

MAISTERI (kylmällä mahtaroimisella). Tulin hakemaan rouvaani. Aiottiin panna palvelustyttö minun matkaani —

HÄRJÄNHEIMO (katsoo kelloaan). Mutta junahan on jo lähtenyt!

MAISTERI (huolettomalla välinpitämättömyydellä). Minä tilasin ylimääräisen junan.

HÄRJÄNHEIMO (hymyillen). Soo!

PÖLLÖNKORPI. Mitäh!?

KALLE. Ai, ai! Ylimääräisen junan! Se on minun syyni.

PÖLLÖNKORPI (suuttuneena). Vaikka talo on kypsynyt vasaramarkkinoita varten, niin isäntä vaan yhä tekee ylioppilashassutuksiaan!

MAISTERI (kylmästi). Pitäsihän sinun tietää, etten ole ylioppilas.

PÖLLÖNKORPI. Et — olet keltanokka — samallainen kuin koko ylioppilasaikasi, jolloin —

MAISTERI. Minä olen maallisen viisauden maisteri, joten sinä et voi —

PÖLLÖNKORPI (jatkaen äskeistä ajatustaan korkeammalla äänellä). — jolloin sinä tanssit "espanjalaista" joka juhlassa, ja lauloit äänesi käheäksi jokaisessa illatsussa —

MAISTERI (jatkaa keskeytynyttä ajatustaan myös korkeammaila äänellä). — joten sinä et voi esiintyä minun opettajanani —

PÖLLÖNKORPI (ihastuneena, kun huomaa toisten hymyilevän). En tanssissa enkä tuhlauksessa, mutta kyllä siinä, mikä on sinun oikea ammattisi.

MAISTERI. Ammatti? Mikä se on?

PÖLLÖNKORPI. Maanviljelys tietysti.

MAISTERI. Minä en ole mikään ammatin harjoittaja. Minä olen suomalaista multa-aatelia, minä —

PÖLLÖNKORPI (ei voi enään hillitä itseään). Sinä! (Kävelee kiivaasti edestakasin.) Sinä!

KALLE (huudahtaa suurella epäilyksellä). Onko maisterikin?

MAISTERI (halveksien). No, kuka sitten myöskin —

KALLE (kainostellen). Minä vaan — ja me muut —

PÖLLÖNKORPI. Mies, joka hävittää perintötilansa, joka on kertautunut sivistymättä, se on — se on —

KALLE (nopeasti, ilman tarkoitusta). Se on nauta, se!

TOISET (nauravat).

KALLE. Anteeksi! En minä maisteria tarkoittanut — Mutta sellainen on multa-aatelin sääntö —

MAISTERI. Millainen?

KALLE. Että pitää sivistyä herrastumatta —

PÖLLÖNKORPI. Eikä ajella ylimääräisillä junilla ja —

HÄRJÄNHEIMO. Jättäkää nyt joutava väittely. Parempi olisi, jos maisteri ennen lähtöään sanoisi meille, luuleeko hän voivansa järjestää tämän huomisen paperin —

MAISTERI. Minä hoidan omat asiani — järjestelmällisesti — (Menee emännän huoneeseen.)

HÄRJÄNHEIMO (ajatuksissaan). Minusta tuntuu — noh! — on paras olla sanomatta —

PÖLLÖNKORPI. Sano sinä vaan, että ne jäävät hoitamatta.

HÄRJÄNHEIMO. Hm! Ei kuulu minuun. Minä saan omani — ainakin sinulta — (Aikoo lähteä.)

PÖLLÖNKORPI (hätääntyneenä). Älä nyt mene vielä! Tuo Saaran juttu pitää selvittää —

KALLE (yskäisee ja aikoo lähteä). Jos tästä —

PÖLLÖNKORPI. Minne sinä aiot?

KALLE. Jos tuonne juhlaan —

PÖLLÖNKORPI. Sinä et mene mihinkään. Saat pysyä paikallasi ja ottaa Saarasi. Ajatteles, että hän ilosta itki, kun rupesin välittäjäksi — niin hän sinusta tykkää. — Ja sinä, Härjänheimo! Sinun pitää selittää asia Maiju Taivalojalle —

KALLE. Oliko se nuori tyttö patruunan morsian?

PÖLLÖNKORPI. Niinhän sen pitäisi —

KALLE. Mutta eikös se ole kovin nuori noin aikamiehelle?

HÄRJÄNHEIMO (nauraen). Onko Kalle mustankipeä?

KALLE. Enkä. Mutta patruuna vastustaa sitä, että nuoret tytöt menevät naimisiin liian aikaisin —

PÖLLÖNKORPI. Ole nyt vaiti!

KALLE. Eikä saa odottaakaan, että ikä kasvaisi — se on lain henki — ja sellainen laki on olemassa —

HÄRJÄNHEIMO. Mikäs lakimies siitä Kallesta nyt yhtäkkiä —

PÖLLÖNKORPI (hätäisenä). Mene sinä nyt edellä, ja etsi Maiju käsiisi! Ala sitten valmistella ja selitellä erehdystä — minä tulen aivan heti — noh! (Työntää Härjänheimon ulos.) Mene nyt vaan!

HÄRJÄNHEIMO (nauraen mennessään). Kaipa se Freckstedt jo on ehtinyt ottaa tytön haltuunsa —

PÖLLÖNKORPI (kiihkeästi). Ota tyttö irti! Ethän toki tahtone häntä sukuusi? (Sulkee oven Härjänheimon jälkeen.) Nyt nopeasti! Minulla on kiire!

KALLE. Jos jättäisimme —

PÖLLÖNKORPI. Minkä?

KALLE. Jos jättäisimme nuo vanhatpiiat rauhaan — (Vilkkaammin) — ja jos molemmat rikkoisimme lakia vastaan —

PÖLLÖNKORPI (törkeästi). Lakia vastaan voi menetellä, jos on kysymys rikkaasta tytöstä — jos voittaa jotakin — mutta Maiju — mitä sinä hänellä tekisit — köyhällä tytöllä — etkä sitten saa sitä vuokratilaakaan —

KALLE. Saakos sen ihan vissiin, jos tuon Saaran —

PÖLLÖNKORPI. Heti kun minä olen ostanut Linnamäen kartanon — saat tilasi — — Ja nyt minulla on kiire — (Naputtaen emännän ovelle.) Saara! Tule hetkeksi tänne! (Kuuntelee, raottaa sitten ovea.) Saara!

SAARA (tulee hetken kuluttua). Olin siellä sisähuoneissa — (Hempeämielisesti.) Oi, voi —

PÖLLÖNKORPI (peräytyy nopeasti). Täällä on nyt Kalle, joka pakahtuu surusta, kun sinä et ole hänelle kuten kihlatun morsiamen tulee ja sopi: — (Peräytyy ulko-ovea kohti) — hän katuu kovin — jos on jotakin rikkonut sinua vastaan — älä tee poikapahaa onnettomaksi — te sovitte toisillenne — ja te rakastatte toisianne — (Pujahtaa ovesta ulos.)

SAARA. Esa, Esa!

KALLE (astuu esiin). Tuota — (Rykäisee.)

SAARA. Kalle, Kalle! (Vaipuu tuolille.) Kuinka te kohtelette nuoren tytön sydäntä!

KALLE. Enhän minä.

SAARA. Haavoitit minua sen Maijun kanssa —

KALLE. Niinhän minäkin voisin sanoa.

SAARA. Mitä sanoa?

KALLE. Että haavoitit minua sen Esan kanssa.

SAARA (aivan viattomasti). Eihän minulla ollut mitään —

KALLE. Ei minullakaan — mutta sinullapa oli —

SAARA (nousee iloisena). Mitä? Oletko sinä mustasukkainen?

KALLE (raapii korvallistaan). Kun ei tuota tiedä —

SAARA (riemussa). Sinä rakastat minua — sinä rakastat — (Menee Kallen kaulaan.)

KALLE. Minäkö —

SAARA. Sinä olet mustasukkainen — oi, sinä siunattu mies —

MAIJU (tulee kyökistä). Ai, ai — anteeksi —

SAARA (varmana ja ylpeänä). Tule sinä vaan! — Tule Kalle! Nyt mennään juhlaan! (Ottaa Kallea käsivarresta ja menee ovea kohti.) Me kaksi — sulhanen ja morsian — (Kääntyy sanomaan Maijulle.) Ja tiedä sinä se. että mies voi puhua ja naureskella ja vaikka poskellekin taputtaa — (painella) — mielitekoisia tyttöjä — mutta yhden — sen oikean kanssa hän menee naimisiin — (Menee ja vetää Kallea mukanaan ulos.)

PÖLLÖNKORPI (tulee ovessa vastaan suurella kiireellä). Jahah, jahah! Hyvä on! Onnea vain!

MAIJU (huutaa heidän jälkeensä). Hyvä on — jos ei lie väärä sattunut! (Nauraa ja aikoo mennä emännän huoneeseen.)

PÖLLÖNKORPI (sulkee ulko-oven). Hss! Älä välitä heistä! — Kuule! Älä mene!

MAIJU. Joko patruuna taas tahtoo korvalehtiä nipistellä?

PÖLLÖNKORPI. Sinä olet pyryharakka — mutta ole nyt kerrankin vakava — edes pari minuuttia —

MAIJU. Ettehän te vaan kosi minua —

PÖLLÖNKORPI. Ash! Saat 10 markkaa, jos olet vakava!

MAIJU. Keneltä?

PÖLLÖNKORPI (ottaa taskustaan). Tuossa!

MAIJU (ottaa rahan). Minä olen hyvin vakava koko päivän. — Kiitos! (Aikoo mennä.)

PÖLLÖNKORPI (hätääntyneenä). Ei, ei! Älä mene! Minulla on asiaa.

MAIJU (kääntyy). No?

PÖLLÖNKORPI. Se hupsu, vieras herra — se Freckstedt —

MAIJU. Joka minua repi palmikosta —

PÖLLÖNKORPI. Ja jonka kaulassa sinä roikuit —

MAIJU (nauraen). Niinkuin teidänkin —

PÖLLÖNKORPI. Älä naura! — Tuo Freckstedt luulee, että sinä olet Maiju Taivaloja — se rikas tyttö — Kuule nyt! Jos viisi minuuttia olet olevinasi Freckstedtin morsian, niin saat 10 markkaa —

MAIJU (näyttää rahaa, jonka sai). Tämänkö?

PÖLLÖNKORPI. Niin.

MAIJU (pusertaa rahan kouraansa ja näyttää nyrkkiä Pöllönkorvelle, nauraen). Ähä, kutti! Sama lumi ei sada kahta kertaa. (Aikoo mennä.)

PÖLLÖNKORPI. Älä mene, nylkyri! (Ottaa taskustaan rahaa.) Tässä toinen! Lupaatko?

MAIJU (nauraen). En.'

PÖLLÖNKORPI {pyytäen}. Tee nyt minulle tiima pieni palvelus —

MAIJU. No, minne minun pitää mennä?

PÖLLÖNKORPI. Ei minnekään. Minä haen Freckstedtin tänne —

MAIJU. No, minä lupaan —

PÖLLÖNKORPI (antaa setelin). Tuossa!

MAIJU (ottaa rahan). Mutta en täytä —

PÖLLÖNKORPI (ottaa Maijua korvasta). Äläpäs, sinä pyryharakka!

MAIJU. Irrottakaa heti!

PÖLLÖNKORPI. Täytätkös?

MAIJU. Älkää nipistäkö!

PÖLLÖNKORPI. Vastaa!

MAIJU (kiepsahtaa Pöllönkorven kaulaan). Päästäkää ensin irti!

KALLE (tulee peräovesta). Mitäh!

MAIJU (pääsee irti ja juoksee emännän huoneeseen.) Kyllä täytän — lupaan ja täytän —

PÖLLÖNKORPI (tyytyväisenä). Hyvä on! Hyvä on!

KALLE. Piippuani minä vaan — (Katselee ympärilleen pöydiltä ja tuoleilta.) On tainnut jo pudota matkalla —

PÖLLÖNKORPI. Näitkös Freckstedtiä?

KALLE (ei vastaa, etsii vaan).

PÖLLÖNKORPI. Häh!

KALLE. Ei patruunan olisi tarvinnut minulle lakia saarnata — olisi sanonut vain — tyttö on minun —

PÖLLÖNKORPI. Mikä tyttö?

KALLE. Ei sitä tarvitse olla niin olevinaan — näinhän minä —

PÖLLÖNKORPI. Älä viitsi! Olethan sinä nähnyt tuon pyryharakan —

KALLE. Minä en usko, ennenkuin kysyn —

PÖLLÖNKORPI. Mitä se sinua liikuttaa — onhan sinulla sinun Saarasi — tule nyt!

KALLE (istuu). En tule. Minä jään tänne — tahdon itse kysyä — minä en tahdo tulla nenästä vedetyksi — Freckstedt meni muuten äsken tuonne päin — (Viittaa kyökkiin päin.)

PÖLLÖNKORPI. Jää sitten! Minä menen. — Tyhmeliini! Sanoinhan sinulle, että kosin rikasta Taivalojaa. (Menee kyökin ovesta.)

KALLE. Kai, kai, sitä naimisiin — mutta, mutta — on siinä toinenkin mutta —

MAIJU (tulee). Täällähän se on taas se ijänikuinen istuja!

KALLE. Olet kai mulle vihainen, kun tulin niin sopimattomaan aikaan — näin teidän hommanne ja sain tietää, että olet patruunan morsian —

MAIJU. Ho-hoi! Näkeekö mies unta keskellä päivää. Minä olen Freckstedtin morsian. (Menee kyökkiin.)

KALLE. Jahah, jahah! (Yksin.) Vai Freckstedtin — (Naureskelee.) Ole kenen haluat — pääasia on, ettei miehinen mies tullut nenästä vedetyksi —

MAIJU TAIVALOJA (tulee ulkoa). Anteeksi, että tulen hetkeksi tänne aurinkoa pakoon!

KALLE (nousee). Olkaa hyvä vaan! Tehkää hyvin ja istukaa!

MAIJU TAIVALOJA (istuu). Kiitos! — Kuuluttehan kai talon väkeen —

KALLE. Tuota — hm! Minä olen —

MAIJU TAIVALOJA. Ettekös tekin ollut täällä äsken, kun se ikävä kohtaus sattui —

KALLE. Olinhan minä —

MAIJU TAIVALOJA. Minä en voi ymmärtää, miten maisterismies Käyttäytyy sillä tavoin —

KALLE. Maisteri?

MAIJU TAIVALOJA. Niin — maisteri Pöllönkorpi. Näittehän sen. Ja juuri hetki sitten hän oli kosinut minua —

KALLE. Maisteriko?

MAIJU TAIVALOJA. Ja hetki sen jälkeen näin hänen syleilemässä tuota vanhaa Saaraa —

KALLE. Maisterinko?

MAIJU TAIVALOJA. Näittehän sen itse. Ja tuo Saara —

KALLE. Tuo Saara on minun morsiameni — eikä mitä minä näin, ollut niin vaarallista —

MAIJU TAIVALOJA (hypähtää ylös). Onko Saara teidän morsiamenne?

KALLE. Kyllä se on.

MAIJU TAIVALOJA. Mutta miksi hän sitten syleili maisteria?

KALLE. Maisteriako?

MAIJU TAIVALOJA. Ja miksi maisteri seisoi hänen syleiltävänään?

KALLE. Maisteriko?

MAIJU TAIVALOJA (katsoo hyvin pitkään Kallea, ja lähtee nopeasti ovelle). Niin — maisteri. (Menee ulos.)

KALLE (seisoo aivan ymmällä ja kieputtaa etusormellaan otsaansa). Olipa aika tavalla sekaisin! — Maisteri! (Purskahtaa nauramaan.) Maisteri! (Tulee yhtäkkiä vakavaksi.) Mutta jos se on erehtynyt! Jos se luulee patruunaa maisteriksi. Ai, ai sentään!

PÖLLÖNKORPI (tulee nopeasti kyökistä). Freckstedt tuli juuri kuistille. Hän tulee kuin kutsuttu.

KALLE (nopeasti ja puoliääneen). Teidän morsiamenne kävi täällä.

PÖLLÖNKORPI. Täälläkö!

KALLE. Hän luulee teitä maisteriksi — veljeksenne —

PÖLLÖNKORPI Mitä hassua?

KALLE. En tiedä, mutta koko ajan hän puhui maisterista —

HÄRJÄNHEIMO (tulee kyökistä). Minä ajan sinua takaa. Serkkuni on jollakin tavalla erehtynyt. Hän luulee sinua maisteriksi. Tämä on paha juttu —

PÖLLÖNKORPI. Selvitetään hänelle!

HÄRJÄNHEIMO. Silloin on varmat rukkaset. Saaran juttu ja —

KALLE. Sen minä jo selvitin —

HÄRJÄNHEIMO. Se on kyllä hyvä, mutta hän on saanut päähänsä, että hänen miehensä pitää olla —

PÖLLÖNKORPI. — kuin maisteri. Minä olen mies kuin maisteri. (Sivelee viiksiään.) Kuu vaan saan olla naisen kanssa edes viisi minuuttia kahden kesken, niin kyllä maistereista päästään — semmoinen poika minä vaan olen —

FRECKSTEDT ja MAIJU TAIVALOJA (tulevat)

FRECKSTEDT. Niin. Maisteri Pöllönkorpi on kyllä tämän talon omistaja, mutia minun tietääkseni —

PÖLLÖNKORPI (nopeasti). Ahaa, herra Freckstedt! Teidän morsiamenne on teitä kovin odottanut — (Huutaa kyökin ovesta.) Maiju! Tule tänne! MAIJU (tulee.) Sinun sulhasesi, herra Freckstedt, etsii sinua. Mene hänen kanssaan kävelemään viideksi minuutiksi.

MAIJU. Ulosko?

PÖLLÖNKORPI (ankarasti). Niin! Viideksi minuutiksi —

FRECKSTEDT (katsoo vuoroin toista ja toista Maijua). Heti! Aivan heti. Mutta minun jäi selittämättä tälle neidille —

PÖLLÖNKORPI. Kyllä minä selitän —

KALLE. Niin — Kyllä maisteri selittää — (Ottaa Freckstedtiä kainalosta.) Me voimme mennä rauhassa —

HÄRJÄNHEIMO (ottaa Maijua kainalosta). Ja me seuraamme —

FRECKSTEDT (yrittää katsoa yli olkansa). Maisteri! Siinäpä se! Siinäpä se!

TOISET (tukehuttavat puhelullaan Freckstedtin äänen kuulumattomaksi).

PÖLLÖNKORPI (huutaa heidän jälkeensä). Tulkaa takaisin viiden minuutin kuluttua!

MAIJU (ääni kuuluu porstuasta). Neljän — yksi on jo mennyt.

PÖLLÖNKORPI (vetää oven kiinni). Hyvä! Hyvä! (Tulee alas.) Rakas Maiju! Minä kuulin, että sinä jo sait selvityksen tuosta Saaran jutusta. He olivat riidassa ja minä sovitin heidät. Saara oli ihan syödä minut siitä ilosta.

MAIJU TAIVALOJA. Voi raukkaa! Hän kai rakastaa niin kovin.

PÖLLÖNKORPI. Aivan hirveästi.

MAIJU TAIVALOJA (menee ihan lähelle). Oi, kuinka sinä olet hyvä!

PÖLLÖNKORPI (istun ja vetää Maijun polvelleen). On niin helppoa olla hyvä — kun rakastaa.

MAIJU TAIVALOJA. Kyllähän se siltä tuntuu.

PÖLLÖNKORPI. Etkö sinäkin mielestäsi tahtoisi olla oikein hyvä?

MAIJU TAIVALOJA. Tahtoisin.

PÖLLÖNKORPI. Sano vielä kerran!

MAIJU TAIVALOJA. Miksi?

PÖLLÖNKORPI. Sinun mansikkahuulesi jäävät niin somasti auki —

MAIJU TAIVALOJA. Ole vaiti!

PÖLLÖNKORPI. No? Tahtoisin —

MAIJU TAIVALOJA. Tahtoisin —

PÖLLÖNKORPI (suutelee). Sano vielä!

MAIJU TAIVALOJA. Tahtoisin —

PÖLLÖNKORPI (suutelee). Vielä!

MAIJU TAIVALOJA (ottaa molemmin käsin Pöllönkorven viiksistä). Sinulla on niin kauniit ja komeat viikset!

PÖLLÖNKORPI. He, he, he! Sattumalta.

MAIJU TAIVALOJA (naureskellen). Tahtoisin —

PÖLLÖNKORPI (suutelee).

MAISTERI (tulee emännän huoneesta). Ah! Mitä hemmetin peliä —?

PÖLLÖNKORPI (nousee nopeasti). Saanko esitellä — morsiameni Maiju Taivaloja — ja veljeni — maisteri Pöllönkorpi —

MAISTERI (tervehtii). Hauskaa tehdä tuttavuuttanne —

MAIJU TAIVALOJA (hämmästyneenä). Maisteri!

MAISTERI. Mutta suokaa anteeksi! Minulla on kiire matkalle. (Menee kyökkiin.)

MAIJU TAIVALOJA. Maisteri!

PÖLLÖNKORPI. No, onhan se vähän ikävää, että meikäläisestä multa-aatelista on joku ollut sellainen tyhmeliini, että —

MAIJU TAIVALOJA. Sinä et sitten ole maisteri?

PÖLLÖNKORPI (leveästi). Jumala varjelkoon!

MAIJU TAIVALOJA (nyrpeänä). Mutta minä en tahdo —

PÖLLÖNKORPI (istuu ja vetää hänet taas polvelleen). Etkö tahdo enään olla hyvä?

MAIJU TAIVALOJA (vastahakoisesti). Sinä olet pettänyt minut!

PÖLLÖNKORPI. Olen poiminut omani kuin mansikan mättäältä — sentähden, että olet hyvä, olet maailman paras — ja sanot tahtovasi olla hyvä — sanothan —

MAIJU TAIVALOJA (katsoo häneen- ja nauraa). Tahdon —

PÖLLÖNKORPI. Juuri noin — (suutelee.)

KAIKKI TOISET (tulevat perältä).

MAISTERI (kyökistä). No, joko taas!

PÖLLÖNKORPI (nousee). Saan esitellä — morsiameni Maiju Taivalojan.

SAARA (nopeasti Maiju Taivalojan luo). Oi, voi! Me olemme nyt morsiamet.

HÄRJÄNHEIMO (työntää Maijun esille). Tässä on myös morsian —

MAISTERI. Ahaa! Maiju! Menepäs sanomaan, että valjastavat.

FRECKSTEDT. Mitä peijakasta tämä on? Kuka tämä Maija on?

MAIJU. Minä olin viisi minuuttia teidän kesäheilanne —

MAISTERI. Mitä puhetta tuo on?

MAIJU (avonaisesti). Patruuna tahtoi — ja maksoi siitä 20 markkaa.

HÄRJÄNHEIMO (menee maisterin luo selittämään tilannetta).

MAIJU TAIVALOJA. Sinäkö?

PÖLLÖNKORPI (hyvätuulisesti). Tahdoin pitää Freckstedtin sinusta erillään siksi, kunnes saisin itse tukevan jalansijan.

MAIJU TAIVALOJA. Missä?

PÖLLÖNKORPI. Sinun hyvässä sydämessäsi.

FRECKSTEDT (Maijulle). Voisitte poistua — kyökkiin. (Ottaa liivin taskustaan setelin.) Tässä vielä pieni maksu — vaivoistanne!

MAIJU. Kiitos! Kaikkien raha ei kelpaa meikäläiselle. (Ylpeästi.) Maantieltä saatu ei kelpaa mantuiselle tytölle.

FRECKSTEDT (Maiju Taivalojalle). Onnea vain, neiti! Menitte kihloihin maisterin kanssa.

MAIJU TAIVALOJA. Niin tein. Mutta naimisiin menen tämän miehen kanssa.

FRECKSTEDT (katselee ympärilleen). Luulen, että jokainen teistä on —

KALLE. — on mies kuin maisteri —

FRECKSTEDT (korottaen ääntään). — on pieni — (hyvin ivallisesti) — maisteri Pöllönkorpi. (Menee nopeasti ulos.)

PÖLLÖNKORPI (rehevästi). Jaa-ah! Minä ainakin olen aikamoinen Pöllönkorpi! (Syleilee morsiantaan.)

TOISET (nauravat).

Esirippu.