v. 1919, jolloin sellaisia koetettiin sovittaa käytäntöön vajaan

vuoden ajan. Ne eivät enää riitä, ja aika kiiruhtaa. Kootkoon Englanti intialaisen kansallisen konventsionin, jossa olisivat edustettuina Intian edut ja kaikki ajatusvivahdukset: yhtä hyvin Gandhi oppilainensa kuin intialaiset prinssit ja eurooppalaiset kapitalistit, moslemit, hindut, parsit, eurasinit, kristityt, halveksitut... valmistakoon tämä konventsioni valtakuntaan kuuluvalle autonomiselle Intialle perustuslain ja määrätköön tämän _Home Rulen_ toimeenpanon määräasemat! Täten ja ainoastaan täten voi torjua valtakunnan hajautumisen.

En tiedä, missä määrin Intian hallitus ja englantilainen byrokratia hyväksyvät tällaisen suunnitelman, jota _Manchester Guardian_ kirjeenvaihtajansa mukaan puoltaa tarmolla. Minun on vähän vaikeata uskoa, että Gandhi ja »pois yhteistoiminta» -miehet suostuisivat yhtymään samaan intialaiseen kokoukseen eurooppalaisten ja intialaisten kapitalistien kanssa! Mutta varmalta näyttää vain, ettei Intian _Home Rule_ ole enää kysymyksenalainen. Muodossa tai toisessa se on välttämätön. Eikä mikään ole hämmästyttävämpää kuin Englannin äänensävyn muuttuminen Intian suhteen Gandhin toiminnan alusta laskien. Eurooppalaiset eivät enää halveksi intialaisia, yritetään puhua heistä kunnioituksella, ja suostutaan välttämään kömpelöitä väkivaltaisuuksia, joihin tätä ennen pahimmassa pakossa turvauduttiin, joskus ensi keinonakin. Intia on siveellisesti voittanut.

[94] Palanen vanhimmasta Šiva-rukouksesta Višâkha-dattan näytelmässä _Mudrâ-Râkšasa_.

[95] Tämä on myös _Consciencious Objectorsien_ esimerkki, jotka Englannista parveilevat kaikkiin Euroopan maihin.