Part 2

Te olette vanhan kansan mies, ettekä voi tällaista heti ymmärtää, mutta minä sanon sen muutamalla sanalla. Metsät myydään mahdollisimman vähään, ja saadaan satoja tuhansia. Kartanon pellot pannaan heinälle, ja ansaitaan karjalla kymmeniä tuhansia. Ja koska maan arvo on noussut, niin pannaan alusille monenkertaiset verot, jotka maksetaan rahassa.

JYLHÄNKORPI istuu eräälle tuolille.

Mutta millä aluset maksavat nuo monenkertaiset verot?

PAJUNEN

Työllä — tai oikeastaan raatamisella, puutteella ja kurjuudella. Tällainen hyvinvointi katoaa kohta kuin tuhka tuuleen. Ei kapitaali tällaista menestystä vierellään suvaitse.

JYLHÄNKORPI

Kapitaali? Minä olen kuullut tuon oudon sanan. Sitä kuulutaan palveltavan kuin jumalaa, ja peljättävän kuin paholaista. Se on muka kaikkivoipa. Mutta se on jonnin joutavaa hupsuttelua! Onhan maassa myöskin laki ja oikeus. Eikö Pajunen sitä muista?

PAJUNEN

Muistan kyllä. Ja juuri siksi, että on laki ja oikeus, tulee näin käymään. Ellei niitä olisi, niin —

JYLHÄNKORPI

Niin?

PAJUNEN

Sitten se ehkä voitaisiinkin estää.

JYLHÄNKORPI

Mutta eikö nyt?

PAJUNEN

Ei.

JYLHÄNKORPI hymyilee.

No, ja entä sitten, kun näin käy?

PAJUNEN

Niin — se on minun oikea asiani. Kun te nyt joka tapauksessa tulette lopulta menettämään tämän talon, niin eikö olisi sopivaa ennen sitä ansaita jonkun verran hyvällä kaupalla?

JYLHÄNKORPI katsoo terävästi Pajusta.

No — ja minkälainen se sitten olisi se sinun hyvä kauppasi?

PAJUNEN

Tämä Suonharjan metsä —

JYLHÄNKORPI hätkähtää.

PAJUNEN

Niin — se on merkitty teidän kontrahtiinne. Eikä kartano voi sitä myydä ennen kuin kontrahti on voimaton.

JYLHÄNKORPI

Eipä kartanokaan, eikä se sinun kapitaalisi sentään näy kaikkea voivan!

PAJUNEN

Ei. Ainoastaan sen mikä on lain ja oikeuden mukaista.

JYLHÄNKORPI

No, ja entä sitten?

PAJUNEN

Nyt olisi tällä metsällä ostaja, joka — joka haluaisi — ja jos te suostuisitte antamaan kartanolle hakkaamisluvan, niin voisitte ansaita — jonkun verran — ihan ilmaiseksi.

JYLHÄNKORPI

Ilmaiseksiko?

PAJUNEN

Niin — metsähän on kartanon.

JYLHÄNKORPI venyttäen.

Noo — kuinkahan paljon?

PAJUNEN vähän levottomana.

Hm! Mitenkä nyt sovittaisiin — (hyvin venyttäen) — parisen —

JYLHÄNKORPI naurahtaa.

PAJUNEN

— kolmisen tuhatta.

JYLHÄNKORPI

Liian vähän.

PAJUNEN

No, jos kaupasta jotakin tulee, niin voitaisiin kai siihen lisätä muutamia satoja.

JYLHÄNKORPI

Ei riitä.

PAJUNEN mielittelevästi.

Jos tästä nyt sukulaisiksi tullaan, niin voitaisiin ehkä panna viisi tuhatta.

JYLHÄNKORPI nousee, jyrkästi.

Kuulehan nyt, Pajunen! Vaikka sinä tarjoisit viisitoista tuhatta, niin ei sittenkään. Eikä millään hinnalla. Etkö sinä tiedä mitä varten Suonharjaa on hoidettu kuin silmäterää? Sentähden, että jos se hakataan, niin neljäs osa läänistä jää ikuisen hallan kitaan. Etkö tiedä sitä?

PAJUNEN

Kartano ei välitä siitä.

JYLHÄNKORPI

Kuka ihminen ei välittäisi pelloista ja viljelyksistä! Enkö minä ja muu lääni? Emmekö me välittäisi omasta, miespolvien työstämme?

PAJUNEN

Tehän ette kuitenkaan saa niitä pitää.

JYLHÄNKORPI on raivostumaisillaan, mutta hillitsee itsensä, kävelee, pysähtyy sitten, aikoo sanoa jotain, mutta

KERTTU tulee nopeasti sisään.

Katsokaahan akkunasta?- kujalla ajaa paljon hevosia tukkitieltä päin — katsokaahan-!

JYLHÄNKORPI menee akkunaan.

Mitä ihmettä tämä tietää — eikös se ole Kiviojan kailu, tuo etumainen —?

KERTTU

Vissisti onkin — ja poikkeaa tänne —

JYLHÄNKORPI

Ja vielä toinen — ja vielä — ja — herran tähden — sehän on taksvärkki, joka — —

KERTTU

Niin on — alusia ovat kaikki —

PAJUNEN on myös mennyt akkunaan.

Mitä pirua tämä merkitsee!

Syöksyy ulos.

JYLHÄNKORPI

Tulevat sellaisella melulla — mene sanomaan mummulle, että tietää — säikähtää muuten.

KERTTU

Eliina ehkä jo — mutta kyllä menen.

Menee.

ELIINA tulee.

Koko taksvärkki palaa ajosta — mitä ihmettä on tapahtunut?

JYLHÄNKORPI

Sanos muuta — mitä ihmettä on tapahtunut!

ELIINA

Siinähän on Kiviojakin, joka vast'ikään lähti.

JYLHÄNKORPI

Jotakin lie tekeillä, koska on pyörtänyt yhteen matkaan.

ELIINA siivoo kahvikupit pöydältä.

Minua ihan — montako hevosta meille poikkesi?

JYLHÄNKORPI

Kaksi — neljä — viisi — mutta mikäs nyt sitten oikeastaan — liinukka ei ole mukana —

ELIINA toisella puolella huonetta.

Ei, liinukka ei ole —

KIVIOJA tulee.

Ei vielä jälkeni kuivaa ehtineet, kun —

JYLHÄNKORPI terävästi.

Mitä Sakka-Nuutin ajoa tämä on? Hulluttelevatko miehet vai -?

KIVIOJA

Tulivat vastaani tuolla peräveräjällä, ja sanoivat, että pitää pyörtää Jylhänkorpeen. Majamäen Tanu tuli sitten minun rekeeni, ja sanoi, että nyt täytyy pitää kokous —.

JYLHÄNKORPI tiukasti.

Kokous — mistä? Kokous keskellä viikkoa — keskellä työpäivää — kesken taksvärkin tekoa? Mitä riivatun peliä tämä on?

Ovi avataan ja useita miehiä tulee sisään, innokkaasti keskustellen. Puhelu vaikenee kuitenkin sitä myöten, kun astuvat sisäpuolelle.

KIVIOJA

Parempi, että he itse kertovat.

JYLHÄNKORPI

Päivää, päivää! Terve tuloa, ja käykää istumaan! — Kysymättäkin sen arvaan, että huonoa kai nyt sitten kuuluu, kun näin oudosti ollaan liikkeellä.

KIVIOJA

Tee sinä, Tanu, selvä jutusta — tee juurta jaksaen. Kerro kuulumiset!

JYLHÄNKORPI

Ei juurta jaksaen. Se myöhemmin. Miksi olette täällä?

TANU

Me lähdimme sieltä — päivällisistä lähdimme ajosta —

JYLHÄNKORPI

Lopetettiinko ajo sitten?

TANU

Ei. Me lopetimme.

MIEHET

Me lopetimme.

JYLHÄNKORPI

Kutka me?

TANU

Me — kaikki.

JYLHÄNKORPI

Koko läänikö?

TANU

Niin — koko lääni.

JYLHÄNKORPI herpoutuu istumaan.

Ikääni lopettanut työt! — Minkä tähden?

TANU

Kun se ei enään käynyt — eivät kestäneet.

JYLHÄNKORPI

Eivätkö Jylhänläänin miehet enään työssä kestä?

TANU

Kyllä — miehet. Mutta — hevoset.

JYLHÄNKORPI

Missä Yrjö on?

KIVIOJA

Mitä mahtoi jäädä — on se siellä pihalla.

TANU

Ui — se ei käynyt enään. Se oli niinkuin sotaa. Huudettiin, karjuttiin ja ajaa pyryytettiin — se oli ihan villiä peliä.

Miesten kesken alkaa äänekäs keskustelu, joka loppuu samassa, kun kamarin ovi aukenee, ja

ESTERI-MUORI tulee hiljaa sisään Kertun kanssa. Esteri on aivan Valkonen ja vähän köyry. Harvinaisen korkean ikänsä tähden tekee hän arvokkaan ja kunnioitusta herättävän vaikutuksen.

ELIINA. kiirehtii heti hänen luokseen, hoivaamaan häntä, siirtäen samalla uunin kolkalla olevan nojatuolin vähän keskemmälle.

ESTERI pysähtyy tuolin viereen.

Herran rauha huoneelle — ja huoneen väelle!

MIEHET kohottavat hiukan lakkia jumalan nimeä mainitessa.

Jumal' antakoon!

ESTERI asetetaan istumaan nojatuoliin.

Kummaa juttua kuulin täältä — vallan ihmeitä on kai tapahtunut, kun — — on karattu töistä —

TANU

Emme me karanneet — sanoimme kyllä paroonille —

ESTERI

Mitä sanoitte?

TANU

Että emme kestä.

YRJÖ tulee sisään, kantaen hevosloimeen sidottua kääröä, jonka laskee uunin kolkalle, jää seisomaan sen viereen.

ESTERI. Eivätkö jylhäläiset enään kestä? — Eivät kestä ihmisen velvollisuutta — pakenevat työtä.

TANU

Me olemme miehiä — työn sitkistämiä emme me työtä pelkää — — mutta —

KIVIOJA

On pantu liian ahtaalle koetukselle —

ESTERI

Ahtaalla on oltu ennenkin. Koettelemuksia ei paettu silloinkaan, kun tämä korpi ihmisviljoille raadettiin — kun pellon ja maan edestä kärsittiin, ja suvun edestä taisteltiin -! Monet uhrit ovat saaneet aura ja kuokka ja monet ovat kaatuneet sodan ja vainon vainioilla. Jylhän Miikka ensimäisenä kaatui Nokialla, ja monet kymmenet voisin luetella meidän suvustamme niitä, jotka ovat kaatuneet — Isonvihan jalkoihin. Mutta ei kukaan paennut —

JYLHÄNKORPI

Tavatonta tämä kyllä on, mummu hyvä, tässä on jotakin nurinnarista —

KIVIOJA

Niin, tämä ei ole enään ihmisvelvollisuutta! Ei olla ihmisiä!

TANU

Ei ihmisiä! Koneita — työkaluja ollaan!

ESTERI

No, mitä se sitten on? Eikö ihmisen työ enään riitä? — Ennen mailmassa tehtiin niin kauan, että valmistui. Onko Yrjökin paennut? Missä Yrjö on?

YRJÖ

Täällä!

ESTERI

Tule tänne, Yrjö! — Anna kätesi!

YRJÖ menee Esterin luo.

Hyvää päivää, mummu!

ESTERI

Sinun kätesi vapisee, poikani! Etkö sinäkään kestänyt?

YRJÖ hiljaisesti.

Kyllä kai minä vielä — mutta —

TANU

Tuosta mytystähän sen näkee, ettei mies kestänyt.

JYLHÄNKORPI

Mikä mytty se on? Mitä siinä on?

YRJÖ

Siinä on — liinukan — vuota —

JYLHÄNKORPI hypähtää ylös.

Eiinakan —?

YRJÖ

Liinukka oikeni Harjansivun ahteessa.

ESTERI nousee.

Mitä nyt sitten on -? Mikä pahahenki nyt mailmaan on tullut — taistelemaan ihmistä vastaan —?

JYLHÄNKORPI synkkänä.

Jotakin on todellakin taitanut tulla uutta —

KIVIOJA

Nyt on pakko tunnustaa itselleen — mitä on tullut —

ESTERI

Mikä on tullut —? Antti-Kristusko on tullut —?

TANU

Sepä se kyllä taitaa olla —

JYLHÄNKORPI

Ne nimittävät sitä oudolla nimellä — Yrjökin on lukenut sen sanomista —

MIEHET

Kyllä mekin olemme kuulleet —

ESTERI

Mikä sitten? Mikä?

JYLHÄNKORPI

Kapitaaliksi sanovat —

Äänettömyys.

ESIRIPPU.

II

Sama paikka.

ESTERI istuu nojatuolissa, kutoo sukkaa.

KERTTU tulee ulko-ovesta.

Ylistupa on niin täynnä, että porstuaankin asti — en päässyt lähellekään.

ESTERI

Näitkös maaherraa?

KERTTU

En ylettänyt — vaikka kynnykselläkin seisoin. Isä siellä juuri puhui. Mutta kun en oikein kuullut, enkä nähnyt, niin tulin takaisin. Kertovathan ne sitten meille —

ESTERI

Kyllähän ne kertovat.

KERTTU

Pidetäänköhän se huutokauppa nyt kuitenkin, vaikka maaherrakin on täällä?

ESTERI

Saa nyt nähdä. Jos ehkä saataisiin sovinto —

KERTTU

Huutokauppa on kauhea —

ESTERI

Niin — sinähän olit Kiviojalla eilen.

KERTTU

Kaikki myytiin — hevoset, lehmät, vasikat, lampaat —. Jos olisi tehty taksvärkkiä, niin ei suinkaan sitten olisi myyty?

ESTERI

Hm! Taksvärkki-rästistähän nyt myydään. Mutta olisi kai rästiä tullut, vaikka olisi työtäkin tehty. Yrittihän isäsi viime kevännä vielä senjälkeen, kun tukinajo oli lopetettu. Viikon yritti, ja kaksi päivää tuli rästiä. Sitten lopetti.

KERTTU

Mitä ihmettä se Eliina siellä tarhassa nyt enään —? (Menee akkunaan.) Tuolla Yrjö on vetänyt kaikki pihalle — siellä kärryt — reet ja — kaikki — (Istuu penkille.) Myydään kai minun nimikko-lehmänikin?

ESTERI

Onko sinulla sitä ikävä?

KERTTU itkee hiljaa.

ESTERI

Kuule, lapseni! Tule taluttamaan minua tuonne kamariin!

KERTTU

Onko mummun jalat vaan yhtä huonot?

ESTERI

Eivät ne enään parane, lapsi kulta. Ne vaan yhä jäähtyvät — ei niitä palele, mutta ne yhä jäähtyvät —

ELIINA tulee.

KERTTU.

Jopas sinä viimeinkin sieltä tarhasta!

Menevät.

ELIINA

Siistin ja hoitelin — vielä kerran —. Nyt on minun puolestani — kunnossa.

Menee kaapilleen, ottaa esiliinan vyölleen.

YRJÖ tulee, istuu penkille.

Alkaisivat nyt sitten — että päästäisiin tästä. — Tuollakin ylhäällä pitävät mokomaa kokoustansa —!

ELIINA

Jos siitä lähtisi apu —

YRJÖ

Tyhjää!

ELIINA istuu sängyn laidalle.

Isälle on tämä kaikki niin kovin raskasta ja mummu on jo niin vanha — meidän pitäisi näyttää iloisilta ja — ja toivoa —

YRJÖ katsoo Eliinaa.

Se on totta! (Menee istumaan tuolille hänen luokseen.) Sinä olet oikeassa. (Ottaa hänen kätensä.) Ja mitä me surisimmekaan — kaksi tervettä ihmistä! Monet miljoonat ovat yhtä köyhiä kuin mekin.

ELIINA

Paljon köyhempiäkin!

Hymyilee ja katsoo Yrjöä silmiin.

YRJÖ panee kätensä Eliinan olkapäälle.

Ainakin paljon köyhempiä kuin minä. Ellei sinua olisi, Eliina, niin täällä olisi aivan kamala olla. Tätä ei kestäisi. Kyllä tässä niin miehuutta kysytään.

ELIINA

Ajattele naapureitasi — monta kymmentä on jo ryöstetty — ovatpa hekin kestäneet. Ja ajattele vanhaa, heikkoa mummua! Ei vielä kertaakaan ole valittanut.

YRJÖ j

Minä en tarkota sellaista kestämistä —

ELIINA

Mitä sitten?

YRJÖ nousee, rajusti.

Tässä pyrkii niin luonto esille, etteivät voimat riitä hillitsemään.

ELIINA

Yrjö hyvä! (Vetää hänet luokseen.) On kärsittävä miehuullisesti —

YRJÖ istuu herpaantuneena.

Ja kun voi hillitä itsensä, niin sitten heti herpaantuu niin, että tuskin jaloillaan pysyy.

ELIINA silittää hänen kättään.

Yrjö hyvä!

YRJÖ

Loppuisi edes tuo kokous, ja tulisi isä, että päästäisiin touolle.

ELIINA

Ettekö jää katselemaan huutokauppaa, isä ja sinä?

YRJÖ

Isä sanoi, että mennään pellolle heti, kun maaherra on lähtenyt.

ELIINA

Isä antoi minulle aamulla rahaa, ja käski huutamaan Kertun nimikon itselle.

YRJÖ

Minä ajattelin myöskin sitä äsken. Onko sulla riittävästi?

ELIINA

On — luulen —

YRJÖ

Hevosen huudan minä, ellei jo ilman sitä tule rästit maksuun. Jos tarvitaan, niin lähetä Kerttu kutsumaan minua vainiolta.

ESTERI tulee takaisin Kertun taluttamana.

Ei täällä kai muita ole kuin Eliina ja Yrjö?

TOISET

Ei ole.

ESTERI istuu entiselle paikalleen.

Minä löysin vanhan kanan pesän. (Aukoo sukanvarsi-myttyä.) Kertun lehmä täytyy pelastaa pikku emännällensä — Kerttu sitä jo itki äsken. — Tässä on pikku säästöjä entisiltä päiviltä. Nyt ovat hyvään tarpeeseen. Tuossa, laske itse —

ELIINA

Minulle isä antoi myöskin rahaa Kertun nimikkoa varten.

ESTERI

Hyvä on! Pane sinä sitten lisää, jos nämä eivät riitä. Eikä nämä kai riitä. — Ota nyt Kerttu! Tuossa!

KERTTU

Kiitoksia paljon, mummu hyvä! Kyllä minun nimikkoni teidät kaikki pitää voissa ja piimässä. Yksinään se sen tekee, se on vissi.

ESTERI

Nyt siellä liikutaan pihalla —

KERTTU juoksee akkunaan.

Nyt ovat lopettaneet — ihmisiä nousi portaita ylös — niitä tulee tänne —

JYLHÄNKORPI avaa oven.

Tehkää hyvin ja astukaa talonpojan tupaan, herra maaherra!

MAAHERRA tulee sisään. Häntä seuraa pari herrasmiestä, sekä Kivioja ja Tanu, jotka jäävät ovensuuhun.

Hyvää päivää! (Nyökkää kevyesti tuvassa olijoille.) Täällähän istuukin meidän kunniavanhuksemme. Antakaa anteeksi, että tulin häiritsemään teidän rauhaanne. Mutta kun kuulin kerrottavan teidän korkeasta ijästänne, niin teki mieleni nähdä teitä.

ESTERI yrittää nousta. Eliina rientää auttamaan.

MAAHERRA

Älkää millään muotoa vaivatko itseänne — istukaa te vaan!

ESTERI on noussut.

Itse maaherrako seisoo minun edessäni?

JYLHÄNKORPI

Niin — maaherra tahtoi nähdä mummua!

ESTERI

Ei minussa mitään nähtävää ole. Mutta jos tahdotte kuulla minua, maaherra, niin olkaa hyvä ja istukaa. Tehkää huoneellemme se kunnia!

KERTTU vie tuolin maaherralle.

MAAHERRA istuu.

Kuinka vanha olette?

ESTERI istuu.

Minä olin toisella kymmenellä silloin, kun Ryssä tuli maahan. Minä olen elänyt kuuden hallitsijan aikana. Ja viittä kartanon herraa olen ollut saattamassa hautaan.

MAAHERRA

Oletteko elinikänne asunut täällä Jylhänlinnan alueella?

ESTERI

Tässä talossa, maaherra.

MAAHERRA

Te olette nähnyt monet vaiheet. Onko koskaan tapahtunut sellaista kuin nyt.

ESTERI

Kartanon herra ei ole koskaan vaatinut alusilta liikoja, ja aluset ovat aina täyttäneet velvollisuutensa — ovat aina rakastaneet isäntäänsä. Rakkaus on täällä jokaisen siemenen kylvänyt — jokaisen sadon niittänyt. Ja satonut on tämä seutu. — Pikku tyttönä ollessani oli kartanossa kaksitoista lypsävää — nyt on kolmeen sataan. Se mitä täällä nyt on tapahtunut, ei voi olla kenenkään onneksi. Viha vie viljan maasta, kateus kalan vedestä.

MAAHERRA

Minä koetan parhaani teidän asianne eduksi. Koetan kääntää hallituksen huomiota oloihinne.

ESTERI

Hallituksella ja esivallalla kyllä on voimaa ja valtaa, mutta —

MAAHERRA

Niin, mahdotonta on arvata edeltäpäin —

ESTERI

Hallituksilla on niin huono muisto.

MAAHERRA

Kuinka niin?

ESTERI

Jos hallitus muistaisi, niin se tuntisi meidät — ja auttaisi ahdingosta.

MAAHERRA

Tarkotatte -?

ESTERI

Kun kapula on kiertänyt, niin Jylhänkorpi on aina lähettänyt parhaat poikansa hallitsijan ja maan turvaksi. Ja useimmat heistä ovat jääneet sodan teille. Kertomuksia kulkee jylhäläisten miehuudesta Kostialta, Pohjanmaalta ja muualta. Vieraaltakin maalta.

MAAHERRA

Te olette säilyttänyt erinomaisesti muistinne ja muut hengenlahjanne.

ESTERI

Oman sydämensä asioita muistaa helposti. Tämä Jylhänperä ja sen väki ovat kaikki osa minun sydäntäni.

MAAHERRA nousee.

Kuten sanoin ja jo lupasin kokouksessa minä koetan parastani. Esitän hallitukselle.

ESTERI

Kartano on paljon lähempänä kuin esivalta. Ellei kartano muista meidän kuokkaamme, niin ei hallituskaan muista meidän miekkaamme.

MAAHERRA

Olen iloinen tästä harvinaisesta keskustelusta — tulen muistamaan teitä kunnioituksella.

ESTERI

Pyydän teitä, maaherra — (Nousee) — viekää terveiset kartanoon ja hallitukselle —

MAAHERRA

— Suomen vanhimmalta naiselta. Kyllä. Sen teen.

ESTERI

— ja sanokaa mitä me olemme, ja — ja mikä meitä on kohdannut.

MAAHERRA

Kyllä. Jääkää hyvästi vaan, vanhus! Ja muistoksi siitä, että olen teitä vaivannut, sallikaa minun jättää teille tämä.

Tarjoo Esterille pientä seteliä.

ESTERI

Mikä se on?

ELIINA kuiskaa hämillään.

Se on rahaa!

ESTERI hiljaisella arvokkuudella.

Anteeksi, maaherra! Minä en ole tehnyt mitään, josta ansaitsisin palkan. — Menkää jumalan haltuun!

MAAHERRA katselee vähän nolona ympärilleen, voisiko antaa setelinsä jollekin toiselle, mutta kun vaistomaisesti huomaa sen mahdottomaksi, pistää setelin taskuunsa.

Jääkää hyvästi!

Menee. Herrat seuraavat.

ELIINA

Mummu tulee nyt vähän lepäämään — minä näen, että —

ESTERI

Se tuli niin odottamatta — olisi pitänyt sanoa hänelle paljon enemmän — mutta minä vanhus-rukka —

JYLHÄNKORPI

Hyvin sanoitte mummu — hyvin ja arvokkaasti —

KIVIOJA

Sen paremmin ei pappikaan — ja me sanoimme jo hänelle myöskin —

TANU

Kunniaksemme puhuitte — koko lääni teitä kiittää —

ESTERI menee Kertun kanssa, joka on rientänyt hänen sivulleen.

Mitä minä — vanha vaimo parka —

ELIINA avaa kamarin oven.

Mummun täytyy nyt panna lepäämään.

Menee Esterin ja Kertun jälkeen kamariin.

KIVIOJA

Ne ovat aina sen rahansa kanssa — aivan kuin kerjäläiselle —

TANU

Mutta nolostuipa suuri herra — painoipa silmänsä maahan sokean vaimon edessä —

JYLHÄNKORPI katsoo akkunasta.

Mennäänpä nyt sentään saattamaan maaherraa vaunuihinsa —

KIVIOJA

Voihan tuota niinkuin kohteliaisuuden vuoksi — talon kunnian puolesta.

Muut paitsi Yrjö menevät.

YRJÖ kävelee pari kierrosta, menee akkunaan, palaa sitten keskilattialle, pysähtyy, istuu tuolille, pää käsien nojaan.

ELIINA tulee.

Saattamaanko menivät?

YRJÖ

Niin kai.

ELIINA

Joko taas ajattelet?

YRJÖ

Kuulehan, Eliina! Tulehan tänne istumaan!

ELIINA menee istumaan sängyn laidalle.

YRJÖ

Täällä tulee nyt niukat olot meillä — ja talvikin tulee, eikä ole mitään tietoa — kuinka nämä asiat päättyvät — eikä ole niin töitäkään — olen ajatellut, että kyllä minun täytyy lähteä jonnekin — töihin. Isä tekee ne työt mitä täällä tarvitaan — sinä hoitelet taloutta, ja Kerttu on mummun seurana.

ELIINA

Eiköhän Kerttu voisi yksin yhtä lehmää —

YRJÖ

Mitä varten yksin?

ELIINA

Täällä on liian monta syömässä — menisin palvelukseen.

YRJÖ

Kyllä se riittää, kun yksikin lähtee.

ELIINA

Mutta onhan Kerttu jo taitava tyttö.

YRJÖ

Vaikka —

ELIINA

Mutta jos täytyy.

YRJÖ

En minä sinua palvelukseen laske sittenkään.

ELIINA

Kysytään kuitenkin ensin isältä ja mummulta.

YRJÖ

Kysytään vaan — mutta ellet sinä täällä sovi — niin mennään sitten yhdessä —

ELIINA

Yhdessäkö?

YRJÖ

Niin — pappilan kautta.

ELIINA

Mutta me voisimme ansaita enemmän — sinä yhtäällä — ja minä toisaalla. Ja voisimme sitten avustaa näitäkin täällä kotona. Jos me yhteen asetumme, niin —

YRJÖ

Niin?

ELIINA

Kuka sen tietää saisimmeko kokoon muuta kuin — itsellemme.

YRJÖ

Jos minä onnistuisin saamaan jotakin tuottavaa työtä —

ELIINA

Sitä tuottavampaa se olisi, jos minä en olisi rasituksena. Ja jos minäkin saisin hyvän paikan, niin —

YRJÖ

Mitä sitten?

ELIINA

Silloin ehkä voisimme jotain säästää.

YRJÖ

Sinä et sitten minun kanssani -?

ELIINA

Me puhuimme tästä mummun kanssa — ja hän sanoi, että Yrjön talo ei tarvitse emäntää — eikä minun taloni isäntää.

YRJÖ

Ja siihenkö se sitten — jäi?

ELIINA

Siihen.

YRJÖ alakuloisesti.

Sekö on sinunkin mielesi?

ELIINA

Mitäpä minä osaan — kaksi tyhjää kättähän meillä on kummallakin.

YRJÖ nousee kiihdyksissä.

Mailmalle joudut sinäkin! Vieraitten ihmisten poljettavaksi, tallattavaksi ja —. Tällainen moninkertainen onnettomuus! (Kävelee.) Sinun kohtalosi on isän syy! Lainasi sinun rahasi alusille. Nyt ne menivät alusten mukana! Millä hän ne nyt maksaa!

ELIINA

Miksi hän niitä maksaisi? Ja kenellekä hän ne sitten olisi antanut, ellei juuri heille? Ei puhuta tyhjästä! (Nousee.) Täytyy kai näin suuressa onnettomuudessa olla kaikellaisia — pieniäkin.

YRJÖ

Niinkuin sinun ja minun — niinkuin meidänkin onnettomuutemme.

ELIINA

Me olemme vielä nuoria, ja voimme odottaa. (Menee Yrjön luo.) Olemmehan nuoria ja terveitä, niinkuin äsken sanoit. Eiväthän ne meiltä muuta vie — kuin — kuin —

Pysähtyy sanattomana.

YRJÖ

Muuta kuin — mitä? — Niin — mitä ne meiltä vievät — sanopas se!

ELIINA kääntyy poispäin.

YRJÖ

Ne vievät meiltä lainehtivat pellot ja niityt — metsän ja karjan-kellojen äänen. Ja sitten ne vievät sen, joka ainakin oli meidän omamme — ne vievät meidän työmme ja — ja hajottavat kotimme.

ELIINA vaipuu itkien tuolille.

Miksi puhut noin! Sydän pakahtuu sellaista kuunnellessa. Kaikki se mitä sanoit menee kai nyt — sinulta ja minulta — ja se kaikki on — elämä — mutta — siitä ei saa puhua — (pakottaa itsensä tyyntymään) — mummu sanoo, että suuren onnettomuuden masentaa ainoastaan sillä — ettei puhu siitä —

JYLHÄNKORPI tulee.

Ei se kai paha mies ole, tuo maaherra — onpahan semmoinen — (Huomaa Eliinan, pysähtyy katsomaan, istuu sitten penkille.) Minä olen menetellyt kovin huonosti, kun —

ELIINA nousee, ja puhuu aivan kuin anteeksi pyytäen.

Ei, ei, isä! En minä sentähden itkenyt. Minä olen iloinen, että minun rahani ovat käytetyt juuri niinkuin ovat. Uskokaa minua, isä! Minä en yhtään niitä sure. Eivät ne koskaan olisi voineet joutua sen parempiin käsiin.

JYLHÄNKORPI

Eipä kyllä sen parempiin käsiin, mutta kun nyt tämä onnettomuus tuli, niin siinä meni kaikki —

ELIINA

Älkää nyt huoliko siitä, isä hyvä!

JYLHÄNKORPI

Ja se on minun syyni, kun —

ELIINA

Minä olen nähnyt, että isä on surrut sentähden — mutta eihän tämä ole meidän syytämme — ja jos minulla olisi nyt ne rahat, niin minä kuitenkin antaisin ne nyt. — En minä sentähden itkenyt.

JYLHÄNKORPI

Minkätähden sitten — onko —

YRJÖ

Minun on kai nyt lähdettävä pois kotoa — puhuimme siitä, ja — sitten Eliina sanoi, että hänenkin pitää lähteä —

JYLHÄNKORPI

Emme me rupea hajaantumaan. Pysymme yhdessä vielä ensi talven, ja odotamme asiain menoa. Tässä on meillä kyllä Yrjön kanssa työtä. Rupeamme tekemään uusia rekiä ja rattaita noitten tilalle, jotka myydään, ja asumme taloa niinkuin ennenkin —

YRJÖ ilostuen.

Voimmeko me sitten —

JYLHÄNKORPI

Me voimme — ja meidän täytyy voida — ja Eliinalla on kyllä hommaa —

ELIINA

Mutta kun nyt karjakin vähenee — ja Kerttu yhä varttuu —

JYLHÄNKORPI

Ellei talon työtä riitä, niin sitä paremmin saat aikaa kankaillesi ja puhdetöillesi. Näkyipä sinulla olevan kasa villoja luhtisi nurkassa.

ELIINA loistaen ilosta.

Voisimmeko vielä yrittää koossa — hajaantumatta — (epäillen) — ellei se vain olisi väkinäistä yritystä? Kun mummukin arveli —

JYLHÄNKORPI

Väkinäistä se onkin. Te ette kumpikaan mene minnekään. Molemmat jäätte kotia. Me emme rupea perheitämme hävittämään. Eihän meidän kotimme mitään sudenpesiä ole, joita katajan käryllä tyhjennetään. Kohtuullista veroa ja taksvärkkiä emme ole koskaan kieltäneet. Emmekä me ole tunkeutuneet kenenkään tielle. Korpeen olemme asettuneet elättämään itseämme. Ja elämisoikeus täytyy olla meillä — jos muillakin. Sen olemme isiltämme perineet. Heidän työnsä ja hikensä olemme perineet. Emmekä me siitä oikeudestamme luovu. (Nousee.) Sentähden asumme tässä, niin kauan kun meillä on tässä suoja jumalan ilmaa vastaan.

ELIINA iloisesti.

Ja kärsimme vaikka puutettakin, kun vaan saamme olla yhdessä.

YRJÖ

Ja teemme työtä kahdenkertaisesti.

JYLHÄNKORPI hymähtää.

Minun mielestäni te molemmat olette aina tehneet työtä kahdenkertaisesti. — Minä menen nyt puhumaan tästä mummulle.

Menee kamariin.

YRJÖ

No, Eliina? Mitä nyt arvelet?

ELIINA

Älä kysy!

YRJÖ

Me elämme vielä — (tarttuu Eliinan käteen) — vielä me elämme —

ELIINA

Jumalan kiitos!

YRJÖ