Part 1
MAANTIEDE JA LÖYTÖRETKET I
Kertomus siitä miten maa on tullut tunnetuksi ja maantiede kehittynyt
Vanha aika ja Keski aika
Beazleyn, v. Schwerinin, Tozerin, Weulen y.m. teosten mukaan kirjottanut
I. K. INHA
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1912.
SISÄLLYS:
Alkusanat. Johdanto.
Maantieto Vanhalla ajalla. Eufratin ja Tigriin laakson muinaiset sivistyskansat. Babylonia. — Assyria. — Elam. Vanha Egypti. Punt. Välimerenmaitten esihistorialliset kansat. Foinikit. Foinikkien merenkulku. — Kaupankäynti. — Foinikian kauppa Raamatun todistuksen mukaan. — Purppuran valmistaminen ja vuoriteollisuus. — Foinikialaiset siirtokunnat. — Foinikkien löytöretket. — Karthagolaisen Kannon retki. — Himilkon retki. — Idän väylät. — Missä oli Ofir? — Afrikan ympäri purjehtiminen.
Kreikkalaiset. Iliadin ja Odysseian maantuntemus. Kreikkalaiset siirtokunnat. Siirtokunnat Mustan meren rannoilla. — Kreikkalaiset Italiassa. — Massilla. Herodotos. Joonilaiset filosofit. — Tunnettu maailma ja maanosat. — Skyytit ja heidän maansa. — Pohjoisia kansoja. — Persialainen kuninkaantie. — Babylon. — Suurkuninkaan armeija. — Massagetit. — Herodotos Intiasta. — Arabia. — Kreikkalaiset Egyptissä. — Herodotoksen tiedot Egyptistä. — Niilin tulvat. — Niilin lähteet. — Libyan pohjoisrannikko. — Nasamoni-nuorukaisten matka. Xenofon ja kymmenentuhannen paluumatka. Armenia. — Ktesias. Aleksanteri Suuren sotaretki Itämaille. Sotaretki Vähässä Aasiassa. — Foinikian ja Egyptin valtaus. — Persian vallotus. — Iraanin vallotus. — Pohjoisilla aroilla. — Intian retki. — Paluumatka erämaan kautta. — Nearkhoksen merimatka. — Megastheneen kertomus Intiasta. Pytheaan retki Thuuleen. Europan länsiranta. — Thuule. Kreikkalaiset maantieteen perustajina. Vanhimmat kosmografiset käsitykset. — Kreikkalaisten mietteet maan pallonmuodosta. — Ensimäiset astemittaukset. — Asutun maailman laajuus. — Asteverkko. — Vyöhykkeet. — Fyysillisen maantieteen alkeet.
Roomalaiset ja heidän aikansa. Rooman valtakunnan laajeneminen. Maantiede sodissa, retkillä ja kauppateillä. Roomalaiset Espanjassa. — Caesar Galliassa. — Roomalaisten sotaretket Germaniaan. — Vanha Germania. — Alppimaiden vallotus. — Balkanin niemimaa. — Pompeijus Kolkhiissä. — Uusia löytöjä Afrikassa. — Onnelan saaret. — Erythrean meren ympäripurjehdus. — Taprobane. — Rooma ja Kiina. Roomalaiset tiet. Via Aurelia. — Via Flaminia. — Via Appia. — Roomalaiset tiekartat. — Matkaoppaat.
Maantiede Vanhan ajan lopulla. Strabon.— Mela. — Plinius. — Pliniuksen kuvaus Palestinasta. — Tigriin lähteet. — Marinos Tyyrolainen. Ptolemaioksen maantiedeteos.
Keskiaika.
Pimeiden aikain matkoja ja yhteyksiä. Pyhiinvaeltajia. Theodosios. — Antoninus. — Arculf. - - Willibald. — Bernard. Kauppa Keskiajan alkupuoliskolla. Zemarkhos. — Sopater. — Kosmas Indikopleustes. Kristillinen lähetystoimi Afrikassa, Etu-Aasiassa, Intiassa ja Kiinassa. Abessinian kirkko. — Nestoriolainen lähetystoimi. — Nestoriolaisuus Intiassa ja Keski-Aasiassa. — Nestriolaisten lähetystoimi Kiinassa. Pyhän Brandanuksen retket. Pohjoismaiden tunnetuiksi tuleminen. Varhaisimmat tiedot Pohjoismaisia. — Pohjanmiehet idän teillä. — Itämeri. — Bremenin Adam. — Nestor. — Tanskalainen väyläopas. Pohjanmiesten retket Vienaan. Ottar. — Karli ja Thorir Hund. Pohjanmiehet lännen ja etelän vesillä. Harald Haardraade. — Sigurd Jorsalfare. Amerikan ensimäiset löytäjät. Islannin asutus. — Grönlannin löytö ja asutus. — Amerikan löytö. — Thorfinn Karlsefnin retki — Tosiasiat. Keskiajan maantieteelliset käsitykset. Maan muoto. — Kosmas. — Kartat. — Paratiisi. Gog ja Magog. — Hirviöt. — Pyöräkartta. Arabit maantieteen elvyttäjinä. Arabit Intian väylillä. — Ibn Vahab Kiinassa. — Sinbad Purjehtija. — Arabien karavanireitit. — Arabien maantiede. — Edrisi. — Arabien oppi maailman rakennuksesta. — Luonnonmaantiede. — Kansatiede. — Arabien kartat.
Ristiretkien aika. Abessinia. — Italian kauppakaupungit. — Kauppatavarat. — Purjehdus ja sen apuneuvot. Eräs 12:nnen vuosisadan juutalainen matkustaja. Tudelan Benjamin.
Mongolit. Suur-Tataria. Kristikunnan lähetystöt suurkaanien hoviin. Johannes de Piano Carpini. — Tataarit ja heidän maansa. — Carpinin matka. Kojukin hovissa. — Wilhelm Rubruckin matka. Keski-Aasian uskonnoista. — Rubruck Mangu kaanin vieraana. — Rubruckin paluumatka. — Vähän Armenian kuningas Haithon.
Marco Polon malka Kiinaan. Eräs merkillinen päivä Veneziassa. — Vanhempien Polojen matka. — Marco Polon matka Kiinaan. — Marco Polon kertomus Kiinasta. — Kambaluk. — Kublai kaani. — Marco Polo Kiinan sisäosissa ja Tibetissä. — Kinsai. — Polojen paluumatka. — Marco Polon merkitys tutkimusretkeilijänä. Latinalainen lähetystoimi Itämailla. Corvino Kiinassa. — Odorik. — Lähetystoimi Persiassa, Intiassa ja Keski-Aasiassa. — Marignolli. — Kauppiaat. — Marino Sanuto. — Mandeville. — Pappikuningas Johannes. — Ibn Batuta. Aasian matkoja 15:llä vuosisadalla. Clavijon matka. — Timurin hovissa. — Schiltberger.
Väljemmille vesille. Ensimäiset löytöretket Atlantin merellä. Vivaldo. — Malocello. — Laurentin portolano. — Portugalilaiset Canarian saarilla. Jean de Béthencourt ja Canarian saarien vallotus. Onnelan saaret. — Béthencourt ja Gadifer. — Béthencourt saa Canarian saaret. — Siirtolaisia saarille. — Guanchit.
Maantiede Keskiajan jälkipuoliskolla. Roger Bacon ja Albertus Magnus. — Purjehduskartat eli portolanet. — Pyöräkartan kehitys.
Uuden ajan kynnyksellä. Prinssi Henrik Purjehtija ja. Afrikan länsirannikon tutkiminen. Portugal Keskiajalla. — Madeiran löytö. — Kap Bojador. — Azorien asutus. — Orjastuksen alku. — Joan Fernandez. — Viheriä niemi. — Cadamoston retket. — Diego Gomez. — Prinssi Henrikin kuolema. — Prinssi Henrikin merkitys. Hyvän toivon niemelle. Guinean rannikko. — Diogo do Cão. — Barlholomeu Diaz ja Hyvän toivon niemi.
ALKUSANAT.
Vanhaa aikaa käsittävää osaa kirjottaessani olen noudattanut Weulen teosta: Die Erforschung der Erdoberfläche (Maanpinnan tutkiminen) ja Tozerin teosta: A History of Ancient Geography (Vanhan maantieteen historia). Keskiajan löytöretkien ja maantieteen esitys taas perustuu Beazleyn teoksiin: The Dawn of Modern Geography (Nykyaikaisen maantieteen aamunkoitto) ja Prince Henry the Navigator (Prinssi Henrik Purjehtija), ynnä Weulen yllä mainittuun teokseen. Suurena apuna on kumpaakin osaa varten ollut v. Schwerinin löytöretkihistoria. Pohjoismaita koskevia lukuja varten olen käyttänyt Fridtjof Nansenin uutta teosta: Pohjolan sumuissa. Suomen tunnetuksi tuleminen on enimmäkseen kerrottu Ignatiuksen Suomen maantiedon mukaan. Muita apulähteitä mainittakoon Websterin A General History of Commerce (Yleinen kaupan historia), Jules Vernen ja Thomasin löytöretkiä käsittelevät kirjat, y. m.
Nimien ja vieraskielisten sanain kirjotuksessa en ole valitettavasti voinut olla johdonmukainen. Milloin saatänee pätevältä taholta ohje, joka venyttelyt hylkäisi? Hakemistossa on huomioon otettu etupäässä maantieteelliset seikat, historiallisia nimiä vain tärkeimpiä.
_1 K. Inha_.
JOHDANTO.
Maapallon pinta alkaa olla kauttaaltaan tunnettu. Yhä pienemmiksi ovat kartoilla käyneet valkoiset alat, joihin ei tiedetä mitään piirtää. Lauhkeissa ilmanaloissa tuskin on enää ainoatakaan seutua, jonka rantoja, vesistöjä ja vuoria ei olisi tarkalleen paikalleen pantu, ja kuumissakin maissa, joihin on ollut vaikeampi tunkeutua, on enää harvassa laajempia aloja, joitten yleisistä maantieteellisistä seikoista ei oltaisi selvillä. Yksinpä molemmilla navoillakin kuljetaan luonnon ankarasta vastarinnasta huolimatta askel askelelta lähemmäksi keskustaa. Toinen napa on jo vallotettu, toista on joukko rohkeita retkeilijöitä lähestynyt niin lyhyen matkan päähän, että voimme sanoa senkin jo olevan nähtynä. Tosin on vielä aukkoja täytettävänä, mutta ne on verraten ahtaiksi rajotettu.
Niinkuin suuren työn päätyttyä voi nykyaika katsella taapäin, kuinka vanhimpain ihmisten ahdas näköpiiri on lukemattomien vaiheitten kautta vähitellen laajentunut, kunnes se meidän aikanamme on likimain saavuttanut ne rajat, jotka iankaikkisesti estävät ihmisiä ulomma yrittämästä. Uusia maita ja kansoja, meille tuntemattomia luonnonoloja tuskin enää sanottavasti löytynee. Voimme sanoa tuntevamme Maan kasvot. Olemme saaneet yleiskäsityksen niistä mahdollisuuksista, joita pallomme voi tarjota ihmisen toimeentuloksi.
Tieto maista ja kansoista on kehittynyt monella tavalla. Tehokkaasti sitä on edistänyt rauhallinen kaupankäynti. Usein ovat sotaretket tuntemattomiin maihin olleet sen välittäjinä. Mutta etäimmälle se on aina rajojaan ulottanut varsinaisten löytöretkien kautta.
Vanhalla ajalla sitä enimmäkseen edisti kaupankäynti ja vallotussodat. Varsinaiset löytöretket ja tutkimusmatkat olivat silloin harvinaisia, ainakin on meille hyvin harvoista säilynyt tietoa. Samat vaikuttimet Keskiajallakin etupäässä laajensivat maantuntemusta, mutta vielä enemmän kristinuskon levittäminen. Ristiretket avasivat Länsimaille sekä idässä että pohjoisessa laajoja aloja, joista siihen saakka oli ollut peräti vaillinaisia tietoja. Uusi aika on varsinaisten löytöretkien aika, Uuden ajan tiedot ovat laajenneet etupäässä niitten kautta. Enimmäkseen nämä löytöretket vielä Uudellakin ajalla kuitenkin tapahtuivat käytännöllisiä päämääriä varten. Niitten tarkotus oli löytää uusia kauppateitä, arvokkaita luonnontuotteita, asuttavia maita, ja niitten kautta joutuikin valkoisen rodun haltuun suunnattoman laajat alueet ja valtamerien taa syntyi uusia voimallisia keskustoita, jotka vähitellen uhkaavat siirtää pois edistyksen painopisteen vanhasta Europasta.
Tieteellinen maantuntemus edistyi vanhempien löytöretkien kautta vasta toisessa sijassa. Tieteiden kanta ei ollutkaan vielä niin kehittynyt, että ne olisivat voineet hyväkseen käyttää kaikkia tarjoutuvia uusia aineksia. Vasta uusimmalla ajalla löytöretket ovat voineet ruveta tavottelemaan puhtaasti tieteellisiä päämääriä, ja kuta enemmän aika kuluu, sitä enemmän niitten tieteellisyys syvenee. Maan ulkopiirteitten selville saamisen sijasta on päähuomio kääntynyt eri maitten sisällisen rakenteen ja esiaikaisten muodostusvaiheitten, niitten ilmastollisten ilmiöitten ja kaikkien elämänmuotojen selvittämiseen. Tältä kannalta katsoen on monikin jo vuosisatoja takaperin löydetty ja vallattu maa yhä vielä uusi.
Varsinkin alemmalla kannalla olevain kansain tuntemista on vielä suuressa määrin edistänyt kristillinen lähetystoimi, joka on ulottanut vaikutuksensa maailman pimeimpiinkin kolkkiin, koettaen kohottaa korkeampaan henkiseen ja aineelliseenkin elämään niitä luonnonkansoja, jotka vähitellen ovat tulleet kultuurin näköpiiriin. Uuden ajan alkupuolella merentakainen yritteliäisyys säälimättä sorti ja turmeli löydettyjen maitten luonnontilassa eläviä turvattomia kansoja. Nämä lehdet löytöretkien historiaa ovat sen surullisimmat; ne usein saattavat epäilemään korkeampia ihanteita noudattavaa Kaitselmusta sivistyksen kehityksessä ja leviämisessä. Niin monen säälimättä tuhotun kansan haudat puhuvat näiltä lehdiltä tuskallista kieltään. Kristillinen lähetystoimi on muodostunut vastapainoksi noille julmille, säälimättä musertaville, ihmiskuntaa ja ihmisyyttä raiskaaville, vaikka usein kristinuskon nimissä toimiville vallottajille ja anastajille. Kärsivällisen työn kautta se koettaa saattaa alemmat kansat osallisiksi tiedosta, uskonnosta ja valistuksesta. Vallottajat ovat toimineet samalla tylyydellä, joka on itsetiedottomalle luonnolle ominaista, kun se hävittää alempia elämänmuotoja valmistaakseen korkeammille sijaa. Lähetystoimi sitä vastoin on koettanut ulottaa kaikkiin kansoihin samain ihmisoikeuksien turvan, joita sivistyskansat omissa oloissaan pitävät sitovina. Väkivaltaisten viettien sijasta se on maitten ja merien taa vienyt sivistyksen omantunnon.
Löytöretkien vaiheitten muisteleminen ei ole ainoastaan ajantietoa, tapauksien, maitten ja kansain kertomista, vaan se kuvailee myös eri aikain käsityksiä niistä. Se vielä osottaa, kuinka laajenevan maantuntemuksen perustuksella käsitys Maapallon muodosta, maailmanrakennuksesta ja luonnonilmiöistä on kehittynyt.
Karttuneita tietoja ruvettiin vähitellen kirjallisuuden kautta säilyttämään myöhemmille polville. Maantieteellisen kirjallisuuden laajetessa niitä ruvettiin järjestämään kokonaisuutta silmällä pitäen, sitten selittämään ja yhdistämään tieteelliseksi järjestelmäksi. Niin kehittyi maantiede. Se onkin vanhimpia tieteistä ja käsitti nuoruudessaan useita muitakin luonnontieteitä, jotka sittemmin ovat siitä eronneet itsenäisiksi. Historian ja tähtitieteen kanssa se kulki läheisessä liitossa. Maantiede on melkein yhtä vanha kuin kirjainkirjotuskin. Vanhimmilla sivistyskansoilla tosin oli jo melkoinen kirjotustaito, mutta se oli vielä niin hankala, että ainoastaan tärkeimmät, uskontoa ja valtiota sekä käytännöllisen elämän tarpeita koskevat vaatimukset voitiin sen kautta tyydyttää. Vasta Kreikkalaisilla tietojen säilytyskeino kehittyi siksi mukavaksi, että sitä voitiin käyttää puhtaasti tutkimuksellisiinkin tarkotuksiin, ja sen vuoksi voidaan heitä pitää maantieteen, samoin kuin monen muunkin tieteen varsinaisina perustajina. Vasta kirjallisen maantiedon kautta tulivat maantuntemuksen tulokset sillä tavalla säilytetyiksi, että ennen saatuihin voitiin lisätä uudet ja siten perustusta yhä kehittää.
Löytöretkien historia valaisee monella tavalla yleistä historiaa, josta se onkin tärkeä osa. Se meille melkeinpä joka lehdellä osottaa, kuinka kansainvälisen yhdysliikkeen laajeneminen aina on vaikuttanut elähyttävästi aikoihin ja kansoihin ja suuntaillut seuraavaa kehitystä. Kun jonkun suuren tapauksen kautta näköpiiri on äkkiä laajentunut, niin ei kauaa kulu, ennenkun vaikutukset tulevat selvästi näkyviin seuraavain aikain ajatuksissa ja vaiheissa. Kun sivistyskansoja on joutunut yhteyteen jonkun vieraan sivistyksen kanssa, niin uudet vaikutukset hedelmöittävät puolella ja toisella. Kun taas kultuurin toimialat ovat laajentuneet rohkeitten retkien kautta uusiin, luonnontilassa oleviin maihin, kun on avautunut suuria luonnonrikkauksia tai otollisia aloja siirtolaisuudelle, niin on sekin usein vaikuttanut kerrassaan käänteen tekevästi seuraaviin aikoihin, luonut uusia aavistamattomia kehityksiä, jopa rakentanut uusia maailmoja. Kaikki nämä historian ilmiöt liittyvät läheisesti aineeseemme. Ne ovat löytöretkien jälkiseurauksia, ja esityksemme olisi vaillinainen, ellemme niitäkin muistelisi.
Laajenneen maantuntemuksen vaikutukset ovat alati olleet niin ilmeisiä, että sen merkitystä helposti voidaan liiotellakin. Muistakaamme sen vuoksi, etteivät korkeimmat henkiset saavutukset kuitenkaan perustu laajoihin yhteyksiin, vaan että ne on voitettu verraten suppeilla aloilla. Henkisen viljelyksen laita on suuressa määrin samanlainen kuin aineellisenkin. Laajat kauppasuhteet vaikuttavat aina virkistävästi kaikkiin toimeliaisuuden haaroihin, mutta siitä huolimatta jokaisen maan vakavaraisuuden perustus kuitenkin on sen luonnollisissa apulähteissä ja niiden kehittämisessä. Vanhimman ajan sivistykset kehittyivät aloilla, joitten yhteydet ulospäin olivat verraten pienet. Niin oli Egyptin laita, samoin Babylonin, ja kaikkein pysyvin henkinen omaisuus on varttunut siinä pienessä maassa, joka on Jordanin ja Välimeren välillä ja jonka kansa ei liikkunut kaukanakaan omain rajainsa ulkopuolella.
Ja yhtä väärin olisi arvostella aikakausien merkitystä ihmiskunnan elämässä yksinomaan sen kautta, kuinka suuri niitten maantuntemus on ollut, kuinka edistynyt niitten käsitys maan ja avaruuksien luonnonseikoista. Kokonainen vuosituhannen kestävä ajanjakso, Keskiaika, omisti hämmästyttävän alkuperäiset tiedot sekä maailman rakenteesta, että vieraista maista ja kansoista. Se unohti Vanhan ajan tieteelliset saavutukset, hylkäsi sen arvostelevan, ennakkoluulottoman tutkimuksen ja hyväksyi Raamatusta jälleen samat käsitykset, jotka kreikkalaiset olivat vanhentuneina hylänneet monta vuosisataa ennen ajanlaskumme alkua. Jos siis maantiedon kannalta arvostelisimme Keskiaikaa, niin sen merkitys ihmiskunnan elämässä tosiaan olisi arvattava hyvin pieneksi, jopa kerrassaan taka-askeleeksi. Mutta juuri samainen levoton ja pimeä aika on kuin onkin laskenut perustuksen Uuden ajan suurenmoiselle kehitykselle, ja se on myös kehittänyt toisenlaisia henkisiä arvoja, jotka kuuluvat ihmiskunnan kauneimpiin saavutuksiin.
Löytöretkien historialla on oma reipas luonteensa. Se käsittelee toisilleen vieraitten kansain ja kultuurien ensimäisiä yhtymyksiä ja näkee sen vuoksi oloja aina uutuuden valossa. Ja vielä se enimmäkseen käsittelee semmoisten miesten työtä, joita rohkea yritteliäisyys, tiedonhalu, seikkailukiihko on saanut vaaroista huolimatta kuljettamaan maantuntemuksen rajapaaluja kauemmaksi outoihin maihin. Tämä historia on sen vuoksi täynnään tarmoa ja rientoa, rohkeita yrityksiä, miehuullisia taisteluita, kestettyjä ja voiton vieneitäkin vaaroja. Lukemattomat ovat näillä teillä sortuneet, mutta suurempi on niitten luku, jotka ovat palanneet kotimaahan löydöistään kertomaan. Näemme ensimäiset tienraivaajat monessa semmoisessa maassa, jonka sivistys on sen jälkeen kauttaaltaan verhonnut lauhkeaan vaippaansa. Emme suinkaan aina voi antaa myötätuntoamme näille uusien urien aukaisijoille, mutta mielenkiintomme he enimmäkseen voittavat. Monta jaloakin luonnetta tapaamme, ja lukemattomien seikkailijoitten ohessa ovat monet ylevämielisetkin ja itsensä uhraavat miehet saaneet hautansa tuntemattomissa merissä, oudoilla rannoilla, ennen kokemattomissa vaaroissa, taikka onnellisen matkan jälkeen palanneet kotimaahansa vastaan ottamaan ansaitun voitonseppeleen.
MAANTIETO VANHALLA AJALLA.
Jos kirjottaisimme maantuntemuksen vaiheista vain säilyneitten kirjallisten lähteitten nojalla, niin tulisi meidän alkaa Helleeneistä, sillä he ovat ensimäinen kansa, jolta on säilynyt maantieteellistä kirjallisuutta. Muinaismuistojen ja historiallisten tapausten johdolla voimme kuitenkin luoda silmäyksen kauemmaksikin taapäin.
Jo paljon ennen kreikkalaisen kultuurin aikoja eli kauempana Idässä suuria kansoja, jotka olivat kehittäneet korkean sivistyksen. Kuta enemmän sitä aljetaan tuntea, sitä varmemmaksi käy, että saamme hakea monta sekä Kreikkalaisten, että samalla omankin kultuurimme juurta Eufratin ja Tigriin sekä Niilin laaksoista. Mesopotamian ja Niilin laakson suurten kansain maantuntemuksen arvioiminen on sitäkin tärkeämpi, kun niitten luomat olot varmaan kauan vaikuttivat ratkaisevasti Välimeren maitten itämaisiin yhteyksiin. Mutta lisäksi Babylonin ja Egyptin luoma sivistys avasi Välimeren maat historialle.
Vanhan maailman ensimäiset historialliset löytöretkeilijät olivat Foinikit, ja nämä juuri pienestä maastaan Libanonin juurelta kuljettivat Itämaiden kehittyneen viljelyksen kaikkialle Välimeren rannoille vilkkaan laivaliikkeensä ja kauppansa kautta. Foinikeista varmaan tiedämme, että heillä on ollut erinomaisen laaja maantuntemus ja että he ovat tehokkaasti edistäneet sen leviämistä muittenkin kansain kesken, mutta heiltä ei ole säilynyt mitään kirjallisuutta. Heidänkin maantuntemuksensa tulee meidän sen vuoksi koettaa saada selville kehityksen yleisestä kulusta ja muinaismuistoista.
Vasta Kreikkalaiset alkoivat koota tietoja vieraista maista ja kansoista teoksiin. He olivat laajoilla kauppamatkoillaan ja varsinaisilla tutkimusretkilläkin tutustuneet kaikkiin niihin maihin, joitten liike kallistui Välimerelle, tai joihin oli tältä mereltä helppo päästä. Saadakseen selvemmän yleiskuvan maantiedoistaan he laativat ensimäiset kartat. He aavistivat, että maa on pallonmuotoinen, ja suorittivat ensimäiset astemittaukset. Näin he loivat maailman rakennuksesta käsityksen, joka kokonaan rikkoi vanhemmat alkuperäiset uskot ja paljon ennen Copernicusta ja Kepleriä olisi johtanut aurinkokunnan, maan ja tähtien keskinäisten asentojen ymmärtämiseen, jos Keskiaika olisi heidän jälkiään seurannut. Kreikkalaiset asettivat maantieteen, samoin kuin muutkin tieteet, tutkimuksen pohjalle ja käsittelivät luonnon ilmiöitä niin uudenaikaisessa hengessä, että vasta viime vuosisatoina on voitu kohota sille kannalle, jolle he tieteen jättivät.
Roomalaiset laajensivat melkoisesti maantuntemusta varsinkin pohjoiseen päin ja edistivät sivistyksen tasaantumista Välimeren maissa yhdistämällä ne yhdeksi valtakunnaksi ja rakentamalla kaikkialle oivallisia teitä. Niin kehittyi vilkkaat maayhteydetkin. Mutta varsinaista maantiedettä he vähän viljelivät. Roomalaisellakin ajalla olivat etevimmät tutkijat kreikkalaisia, ja sillä kannalla, jolle Eratosthenes, Strabon ja Ptolemaios maantieteen jättivät, se pysyi Keskiajan lopulle saakka. Vasta silloin aljettiin uudelleen lukea luostareissa säilynyttä klassillista kirjallisuutta ja huomattiin, kuinka paljon kauemmaksi vanhat tutkijat jo olivat ennättäneet. Maattuaan vuosituhannen unohduksessa kantoi siten vanha kreikkalainen maantiede myöhäiset, mutta sitä kauniimmat tulokset.
EUFRATIN JA TIGRIIN LAAKSON MUINAISET SIVISTYSKANSAT.
Jo monta vuosituhatta ennen ajanlaskumme alkua oli Eufratin ja Tigriin laaksossa, varsinkin virtain suupuolessa, erinomaisen toimelias ja taaja asutus. Kaksoisvirtain maassa muodostui suuria valtakuntia ja kehittyi monipuolinen kultuuri, jonka sisällys on vuosituhansia ollut unohduksissa. Puolentoista vuosituhannen aikana eivät Länsimaat ole Babyloniasta, Assyriasta ja Elamista tienneet sanottavasti muuta, kuin mitä Raamatussa on niistä kerrottu, tai mitä paljon myöhemmin eläneet kreikkalaiset oppineet kertovat puoleksi tarun muodossa. Kuta enemmän kaksoisvirtain maan lukuisia rauniokumpuja nykyään kaivetaan, sitä enemmän niistä löytyy todistuskappaleita, jotka valaisevat kultuurimme vanhimpia juuria. Babyloniasta ja Niilin laaksosta Kreikkalaiset saivat tiedon alkeita, vaikka tosin suureksi osaksi merta kulkevien Foinikkien välityksellä. Tiedämme nyt, että esim. tähtitiede on saanut alkunsa Babylonian kirkkaan taivaan alla ja että siellä ensiksi kehittyi se ajanjako, joka vielä tänäpäivänä on käytännössä. Lukemattomat esihistorialliset löydöt kautta Europan viittaavat siihen, että Babylonian vaikutus on jo niin varhaisina aikoina ulottunut laajalle pohjoiseen ja luoteeseenkin, vaikka ehkä suoranaista yhteyttä ei ollutkaan olemassa.
Babylonia.
Babylonia oli oikeastaan enemmän maantieteellinen ja historiallinen kuin kansallinen mahti. Monet kansat ovat aikain kuluessa toimineet sillä alueella, jonka muinoinen Babylonia käsitti; kansoja katosi, mutta asutus ja sivistys elivät aina ajanlaskumme alkuun saakka.
Jo neljännellä vuosituhannella e Kr. asui kiilakirjotusten todistuksen mukaan Babyloniassa seemiläisiä kansoja. Nämä eivät kuitenkaan olleet maan alkuväestöä, vaan vielä ennen heitä, harmaimmassa muinaisuudessa, siellä oli elänyt ja vallinnut älykäs muinaiskansa, Sumerit, joka oli itse kiilakirjotuksenkin keksinyt. Sumerit, jotka eivät olleet seemiläisiä, olivat jo neljännellä vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua menettäneet kansallisuutensa. Heidän kielensä vain säilyi vielä kauan seemiläisessäkin Babyloniassa samalla tavalla kuin Keskiajalla latina, s.o. uskonnon ja kirjallisuuden kielenä. Niin vanha oli tässä laaksossa korkeampi viljelys.
Kiilakirjotuksista saamme tietää, että jo noin vuoden 3000 vaiheilla e.Kr. Babylonin kuningas Sargon oli valtansa alle laskenut kaiken kaksoisvirtain maan ja Syyrian, niin että hänen valtansa ulottui Välimerelle saakka. Vieläpä voidaan melkein varmasti päättää, että jo Sargonin laivat purjehtivat Välimerellä. Arabia näyttää niinikään jo silloin olleen Babylonilaisille kauttaaltaan tunnettu; sen länsipuolta he sanoivat Meluhaksi, itäosaa Makaniksi.