Part 4

Kaivon paikkaako vielä katselee?

ILOLA

Kuuluu jo katselleen?

ÖKMAN.

Mutta eiköhän se lopultakin ole juorupuhetta, että Söderqvist?

ILOLA.

Huhuna minäkin pidin, mutta tosi taitaa olla. Ei sitä olisi uskonut Söderqvististä, joka yleensä ei ole voinut sietää maalaisia... ja muutenkin semmonen hieno mies...

ÖKMAN.

Niin, mutta viisikymmentätuhatta!

ILOLA.

Sehän siinä taitaa painaa. Eikähän Nyrkkisen leski ole mikään epämiellyttävä ihminen. Liiaksi ylpeä, mutta muuten tavallinen maalainen. Ei hullumpi ollenkaan. Semmonen rahasto ja kolme taloa.

ÖKMAN.

Söderqvist saa kiittää onneaan. Itse on hän köyhä rotta eikä muutenkaan mikään "nero". Eläähän hän tästä puolin maaten ja mässäten...

ILOLA.

Nyrkkisen emäntä on kiivas ja toimelias ihminen. En minä usko että hän sallii herransa seljällään makailla ja kattoon syljeskeliä. Kiivas eukko.

ÖKMAN.

Ei haittaa jos välisti kohentelee tuulluttelemaan. Vai on asia jo varma?

ILOLA.

Niin olen kuullut. Lähde sinäkin uimaan! Aijon juuri lähteä ennen aamiaista.

ÖKMAN.

Enpä minä ole niitä uimamiehiä.

ILOLA.

Et usko kuinka äärettömän hauskaa on vedessä... tämän talon rannassa varsinkin, jossa on kova hiekkapohja eikä yhtään kiveä! Tule pois vaan!

(Aikoo mennä rantaan).

HILJA (Rientää Ilolan jälkeen).

Ota veikkonen pyheliina! Onko sinulla saippuaa?

ILOLA.

Kiitos! On minulla saippua taskussa.

HILJA.

Eikö agronoomi Ökmankin mene uimaan?

ÖKMAN.

Ehkä keskipäivällä käyn.

(Hilja menee sisälle, Ilola rantaan. Mailman Heikki tulee niityltä päin).

MAILMAN HEIKKI.

Tosi kuuluu olevan, että tulee siitä agronoomi Söderqvististä Nyrkkisen isäntä.

ÖKMAN.

Sinä vaan toimitit ne mieheksi ja vaimoksi, että paukahti. Se se nyt jotakin on. Mainio sinä puhemies kuulut olevan.

MAILMAN HEIKKI.

Viheliäinen heidät olisi yhteen toimittanut jos tiesin, että siitä tosi tulee. Vaan kyllä minä hyvin ymmärrän kuinka on kosiminen käynyt eli miten kaivonpaikkaa on katsottu. Emäntä on kehuskellut tavaroitaan ja sanonut paljonko on pötyä pankissa... Akka siinä on kosinut, se on selvää.

ÖKMAN.

Vai on peevelillä niin paljon rahaa pankissa, että viisikymmentätuhatta! Se on jo iso läjä ja maalaisoloihin verraton summa...

MAILMAN HEIKKI.

Niin sanotaan. Mutta sen minä kyllä tiedän, että aisoissa siinä miehen pitää olla, kun emäntä silmäparillaan kilistelee... Mutta mikä kärryn päry sieltä nyt kuuluu?

(Menee kujalle katsomaan).

Piru vie onkin Nyrkkisen ori... ja Nyrkkisen emäntä ja agronoomi... tänne tulevat... Nuori pari tulee...

ÖKMAN (Rientäen hänkin kujalle).

Ne ne ovat! He nousevat rattailta tiehaarassa.

MAILMAN HEIKKI.

Minä taidan ottaa ja lähteä niitylle tästä.

ÖKMAN.

Elä mene! Ota ja huuda hurraata nuorelle parille.

MAILMAN HEIKKI.

Ei sovi sortille, että pannaan leipää kortille. (Lähtee niitylle). Minua ne saisivat kiittää! Hyvät ryypyt saisi tuo agronoomi pestouvata puhemiehelleen.

ÖKMAN.

Hyvänkin humalan ja uuden paidankin.

(Agronoomi Söderqvist ja Nyrkkisen emäntä tulevat kujasta. Emäntä venyy agronoomin käsivarressa. Juhlapuvussa kumpikin).

ÖKMAN.

Mitä minä näen! Veli Söderqvist...

SÖDERQVIST.

Sama mies. Ja tässä morsiameni... tunnetteko toisianne...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tämähän pitäsi olla se Ökmanni.

(Ökman kättelee ja toivottaa onnea).

SÖDERQVIST.

Näin saattaa käydä maailmassa...

ÖKMAN (Katselee Nyrkkisen emäntää, joka kumartuu kengännauhojaan solmiamaan).

Niin saattaa käydä. Kun katselee teitä niin... Tehän sovittekin erinomasen hyvin pariksi... Pulska pari onkin...

SÖDERQVIST.

Mitäpä siitä on nuoruudesta ja kauneudesta... se katoaa ja kuihtuu...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Joo. Eikä sitä ole köyhän kanssakaan niin hauska olla. Kun alkavat rahat käydä lantiksi, niin hätä ja tora tulee.

ÖKMAN (Syrjään).

Kylläpä taitaa olla aika akka! Silmätkin kiiluvat kuin pirulla...

SÖDERQVIST.

Talonväki ja nuori pari on tietysti kotosalla?

ÖKMAN.

Ovat. Ilola meni uimaan. Tässä on ollut koko aamun semmosta hommaa sen kilpaniiton kanssa...

SÖDERQVIST.

Aivan oikein. No kuinka luonnistui niitto?

ÖKMAN.

Ei siitä mitään tullut.

SÖDERQVIST.

Ei tullut mitäänkö?

(Emäntä silmii pukuaan).

ÖKMAN.

Niin. Eräs Rantatuomaan miehistä katkasi viikatteensa heti alussa, joten niittäminen keskeytettiin.

(Emäntä tirkistelen niitylle ja oikealle. Hilja ja Justiina tulevat sisältä).

HILJA.

No mutta Nyrkkisen emäntä! Saako toivottaa onnea? Ja herra Söderqvist! Terve tulemaan!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Saapi toivottaa.

(Hilja kättelee ja toivottaa onnea).

HILJA.

Käykää sisälle! Käykää sisälle!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Me tulemme. Teillä on, näemmä, heinäntekoon ruvettu. Huomenna aletaan meilläkin.

HILJA.

Vasta tänään on niitetty. Me kuulimmekin jo eilen kihlauksestanne!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Me palasimme eilen kaupungista kihloja ostamasta. Agronoomille minä ostin kultakellon... (Menee ja ottaa Söderqvistin liivintaskusta kellon). Tulesta Hilja katsomaan oikein pulskaa miehen kultakelloa!

(Söderqvist koettaa estää, mutta emäntä vetää väkisten kellon taskusta).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Kyllä tätä kelloa viitsii näyttää, tämmöstä ei ole koko seurakunnassa. Tulkaapa katsomaan... Justiina tule sinäkin. Se kello näkyy ja tuntuu myöskin miehen taskussa, mutta kyllä sillä on hintaakin...

ÖKMAN.

Joko kuinkakin kallis on?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

On niin kallis, ettei semmosta vaan mökin miehet osta.

(Kaikki kokoontuvat katsomaan. Söderqvist näyttää olevan kovin hämillään).

ÖKMAN.

Kelpaa olla sulhasmiehenä, kun morsian tuollaisia lahjoja ostelee. Semmosia morsiamia ei monta ole...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mainio kultaseppäkin. Ja olen minä vähän muutakin...

SÖDERQVIST (KärsimättÖmästi ja kävellen loitommaksi).

Niistä nyt ei vielä kannata puhua!

HILJA.

Vieraat ovat hyvät ja käyvät sisälle!

JUSTIINA.

Niin olkaa hyvä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Läksimme vaan katsomaan teidän kilpaniittoanne, mutta emme ehtineetkään.

(Söderqvist ja Nyrkkisen emäntä menevät Hiljan perässä oikealle).

ÖKMAN (Nauraa).

No jo siinä on vakka kantensa valinnut.

JUSTIINA.

Kuka olisi uskonut! Herroista se on emäntä puhunutkin siitä saakka kun leskeksi jäi...

ÖKMAN.

No nyt sai herran. Saapa kuulua onko emäntä alamainen miehellensä niinkuin Saara ennen...

JUSTIINA.

Jos entisellään vielä on niin tuskin kutsuu herrakseen. (Mailman Heikki tulee). Siinäpä Heikki kuin kutsuttu. Mene nyt Heikki tuonne saunan luo ja käske miesten tulla aamiaiselle.

MAILMAN HEIKKI.

Käsken kaikki?

JUSTIINA.

Isännän, Luikesuon ja Törmän.

MAILMAN HEIKKI.

Elkää vaan ravitko Nyrkkisen emäntää! (Menee).

JUSTIINA.

Agronoomi on hyvä ja käy aamiaiselle.

ÖKMAN.

Minä kiitän.

Menee emännän perässä. Samalta päin tulevat Luikesuo ynnä muut.

Esirippu alas.

Kolmas näytös.

Rantatuomaan talon takana oleva männikkö. Kirkas syyskuun päivä.

Oikealla Rantatuomaan kartano. (Rakennuksia ei kuitenkaan näy). Vasemmalta lähtee polkuja maantiehen. Kellojen kalketta ja ammumista kuuluu männiköstä. Väkeäkin näkyy liikkuvan taaenpana.

(Rantatuomas, Luikesuo ja Törmä).

RANTATUOMAS.

Jaahah! Lehmiä alkaa karttua. Voipi tulla tästä isompi näytelmä kuin Alakylässä.

LUIKESUO.

Jos vaan kaikki tuovat, jotka ovat aikoneet, niin kyllä karttuu lehmiä.

TÖRMÄ.

Osui näin hyvä ilmakin...

RANTATUOMAS.

Kullankukka ja Reesantti meiltä tuodaan ja jos eivät ne saa palkinnoita niin sitten ei yksikään. Olen katsellut noita lehmiä, jotka jo ovat tänne tuodut! Lamassa kaikki ja pieniä kuin muurahaisia! Mutta meidän kullankukka! Peto kun on takaakin leveä kuin varsova tamma ja lihava, että on pehmeäkin kuin polsteri. Siinä on kokoa ja siinä on näköä!

LUIKESUO.

Kuulut koko kesän lihottaneen... paljasta apetta ja kylvöheiniä syöttänyt...

TÖRMÄ.

Ja navetassa pitänyt. Kummako on että on lihava.

RANTATUOMAS.

Se ei tule täällä kysymykseen millä se on lihotettu ja missä sitä on pidetty. Pääasia on, että se on komea ja korkeamaitonen.

LUIKESUO.

Mutta jos se ei olisikaan pääasia. Sen mukaan kuin Ökmanni minulle selitti niin... lihavuutta ei pidetä välttämättömänä, vaikka kiitoksen sekin tietysti ansatsee.

RANTATUOMAS.

Se on sama mitä Ökmanni sanoo. Ei hänen äänensä yksin kuulu. Niin sanoi tämä toinen — Söderqvist — kun meillä kävi, että eipä hän ole nähnyt noin kaunista lehmää muualla kuin eräässä rusthollissa etelä-Suomessa.

LUIKESUO.

Vai niin sanoi Söderqvist?

TÖRMÄ.

No jo te olette heittäneet sen käräjäasianne sikseen? Vai kuinka?

RANTATUOMAS.

Jo minäkin lepyin, kun tulivat yhdessä Nyrkkisen emännän kanssa sovintoa hieromaan... ja lupasi käydä ilmaseksi neuvomassa luujauhon kylvöäkin...

TÖRMÄ.

Se nyt oli oikein, että sovitte. Parempi se on laiha sovinto kuin lihava riita.

LUIKESUO.

Paljoakin parempi.

RANTATUOMAS.

Joo. Ja ajattelin sitäkin, että kun tulee palkintotuomariksi, niin voipi sortaa kun ollaan vihoin. Vaan nyt sen on pakostakin pitää minun puoltani: minun maani päällä on tämä näytelmä ja voin minä käräjäasian ottaa vielä kysymykseen...

TÖRMÄ.

Tuskin vaan tulee persoonallisista syistä sinun lehmillesi palkintoa panemaan!

RANTATUOMAS.

Pakosta se nyt on.

TÖRMÄ.

Ole joutavia!

RANTATUOMAS.

Ole sinä! (Menee vasemmalle).

TÖRMÄ.

Uskonpa että pappa pahoin pettyy luuloissaan.

LUIKESUO.

Epäilemättä. Agronoomi Okman sanoi varmaan ettei palkita muita kuin maatiaisrotusia lehmiä.

TÖRMÄ.

Siinäpä se on. Ja Rantatuomaan lehmistä ei kumpikaan, jotka tänne tuodaan, ole maatiaisrotusia. Sen verran minäkin pääsin käsitykseen minkälaiset ne maatiaisrotuset lehmät ovat.

LUIKESUO (Nauraen).

Lyhytjalkasia ja suoraselkäsiä... kallipää töpsiä...

TÖRMÄ.

Juuri niin.

(Nyrkkisen emäntä tulee juoksujalassa hengästyneenä vasemmalta).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Hyvä isä mieskullat! Tulkaa apuun pian! Hoi, hoi! Meiltä pääsi irti... Mutta tulkaa! Joutukaa!

TÖRMÄ.

Mikä on hätänä? Mikä pääsi irti?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No kun Mailman Heikki lähti meidän "Mattia" tänne taluttamaan, niin ryöstäytyi irti juuri tuossa kun polkua tänne käännytään... Tulkaa hyvät miehet, että saataisiin kiinni!

LUIKESUO.

Karkasiko se metsään?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Metsään pani, että risut poukkivat.

TÖRMÄ.

Pelästykö se?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Omia aikojaan se lähti hyppyyn.

LUIKESUO.

Eikö Mailman Heikki lähtenyt takaa-ajamaan?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Juoksimme me Heikin kanssa perässä minkä sielu sieti... Mutta mihin lie joutunut Heikkikin.

TÖRMÄ.

Eiköhän tuolla ole nuorempia miehiä vasikkaa hakemaan. Emme me, vanhat miehet kuitenkaan saa laukkaavaa sonnivasikkaa kiinni.

LUIKESUO.

Siinä on tekemistä nuoremmallakin, jos metsään kerkiää. Minusta äsken Veslakin tuolla pyörähteli. Tahtokaa häntä, hän on hyvä juoksija!

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Lähtee perälle huutaen):

Vesla hoi! Onko Veslaa täällä näkynyt?

TÖRMÄ.

Luulenpa, että on Mailman Heikki taas konstaillut...

LUIKESUO.

No sen nyt arvaa, että Heikki sen tahallaan päästi irti. Kestää sitä hulliaisen härkävasikan perässä juosta. Sattuu niin meni ikupäiväksi...

(Nyrkkisen emäntä katoaa männikköön).

TÖRMÄ.

Heikkihän se kuului kesälläkin Mustan-Pekan viikatteen viilanneen poikkivikaan, silloin kilpaniiton aikana.

LUIKESUO.

En ole kuullutkaan.

(Söderqvist tulee oikealta. Tervehtii katellen Luikesuota ja Törmää).

SÖDERQVIST.

Luikesuon isäntä on hyvä ja tulee tänne taloon. Teidät on valittu palkintotuomariksi ja meillä on yhteinen keskustelu ennen näyttelyn alkua. Teidänkin läsnäolonne on tarpeellinen.

LUIKESUO.

En minä juuri ole mikään lehmäin tuntija ja...

SÖDERQVIST.

Niin ovat kuitenkin paikkakuntalaiset sanoneet ja sen nojalla on teidät valittu. — Näyttääpä tänne karjaa karttuvan. — No tuopiko Törmä yhtään lehmää?

TÖRMÄ.

Kyllähän se eukko on nimikkonsa aikonut tuoda, vaikka tuskin kannattaisi: on pienenlainen ja laihakin.

SÖDERQVIST.

Ei se mitään. Jaa, mutta me lähdemme Luikesuo! Toiset vartovat meitä!

(Nyrkkisen emäntä tulee vauhdissa vasemmalta, huivi valuneena hartioille).

SÖDERQVIST.

Matilda mitä sinä juoksentelet?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No hyvä ihminen kun Matti pääsi irti ja juoksi metsään enkä saa ketään hakemaan. Vesla vihollinenkin nauroi vaan...

SÖDERQVIST.

Antaa mullikan mennä! Kuka sitä sitten talutti, kun se irti pääsi?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No Mailman Heikki! Tuli tiellä vastaan niin...

SÖDERQVIST.

Sitten se lurjus on sen tahallaan päästänyt irti! Olisipa sinun pitänyt tuntea Mailman Heikin!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Niin sinä sanot, mutta luuletko olevan helppoa talutella nuorta sonnia, joka hyppii ja teutaroipi... ja toisia lehmiä minun täytyi ajaa Marin perässä...

SÖDERQVIST.

Minkäpä sille nyt tekee! Tottapa se sieltä kotiintuu...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mutta nythän se juuri pitäsi olla... näyttelyssä... Lähe sinä nyt hyvä Hyyky juoksemaan... Tuonne päin se karkasi...

SÖDERQVIST (Suuresti kummeksuen).

Minäkö?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Niin juuri. Enhän saa ketään kumppanikseni..

SÖDERQVIST.

Minä en missään tapauksessa jouda ja muutenkin...

TÖRMÄ.

Niin ja muutenkin... Eihän emäntä nyt raaskisikaan nuorta, tulevaa aviomiestään panna juoksemaan vasikan perässä!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Olkoon sitten siellä.

(Lähtee perälle. Söderqvist ja Luikesuo oikealle).

TÖRMÄ.

Mitähän lie ajatellut agronoomi?

(Jurva ja Justiina sekä Ilola käden mutkassa taluttaen Hiljaa tulevat vasemmalta).

JURVA.

Onhan täällä jo karjaa mitä hyvänsä. Ja toisia näkyi tuolla tiellä olevan tulossa.

ILOLA.

Toden totta! Tästähän tuleekin oikein mahtava näyttely. Enpä olisi uskonut.

TÖRMÄ.

Ellen väärin muista on Jurvan emäntäkin valittu palkintotuomariksi. Saatte joutua nyt toisten joukkoon, he pitävät neuvottelua Rantatuomaalla.

JUSTIINA.

Joko lienee Luikesuon isäntä mennyt?

TÖRMÄ.

Vasta meni. Söderqvist kävi jo hoputtamassa.

JURVA.

Parasta että lähdet sitten heti.

JUSTIINA.

Niin taitaa olla. (Menee oikealle).

ILOLA.

En minä vaan nähnyt yhtään maatiaislehmää vielä äsken.

JURVA (Osottaen perälle).

Siellä oli ison männyn tyvellä pieni valkonen lehmä. Luulen että se on Kariojan Jaakon Hillonhukka. Lähdetäänpäs katsomaan!

ILOLA.

Lähdemme vaan!

TÖRMÄ.

Joutaapa tästä.

(Mailman Heikki tulee juosten vasemmalta).

MAILMAN HEIKKI.

Tuusan jääveli kun Nyrkkisen Matti karkasi metsään ja emäntä kiroaa ja itkee tuolla tienvieressä... Tuusan jääveli... Emäntä lupasi antaa sen kultakellon, jolla on kihlannut agronoomin sille, joka saapi Matin kiinni ja tuopi tänne näyttelyyn... Minä parastani panin, mutta vikkelämpi oli minua nuori sonni. Meni metsään, että risut paukkuivat... Tuota Tuomasvaaraa kohden se pani... Eikö lie tuolla vaaran laella jo?

JURVA.

Mitä sinä nyt taas horiset poika?

'ILOLA.

Pääsikö todellakin sonni irti?

MAILMAN HEIKKI.

Pääsi tietenkin, kun laho köydenpätkä on josta taluttaa, niin eihän se semmonen kestä... Emäntä itkee ja kiroaa tuolla tienvieressä... Armahtakaa hyvät ihmiset... Matilda... Matilda... niin se huutaa agronoomikin... Mutta tuollahan näen Mustan Pekan! Pekka kyllä on pikajuoksija. Pekka hoi! Vänta lite! Ormenkurmon... se on että kärme rattaassa. (Juoksee perälle Pekan jälkeen).

JURVA.

Mitähän tämä nyt on taas!

HILJA.

Tuo Heikki häpäsee lopulta meidätkin niin kauvan isä sitä työssään pitää.

ILOLA.

Emme häntä nyt Heikki parkaa kovin kovasti tuomitse.

TÖRMÄ.

Totta siinä kuitenkin se on, että Nyrkkisen emännältä sonni on irti päässyt. Vasta kävi emäntä tässä ja pyyteli Söderqvistiä hakemaan sonnia.

ILOLA (Nauraa).

No mitä Söderqvist vastasi?

TÖRMÄ.

Ei sanonut olevan hänellä aikaa, arveli, että antaapa sonnin juosta vihmoa.

ILOLA.

No ei hullunpaa!

TÖRMÄ.

Luulenpa, että saapi Söderqvist vielä, tultuaan isännäksi Nyrkkiseen, useamman kerran lähteä sinne, johon emäntä käskee.

ILOLA.

Sitäpä minä en usko.

TÖRMÄ.

Vanhemmasta miehestä se on hopun saanut kuin Söderqvist on. Olli-vainaja kuoli aivan rääkkäykseen...

ILOLA.

Sepä kamalalta kuuluu.

TÖRMÄ.

Niin se on ja sillapa se onkin miehen saanti nyt toisen kerran ollut lujassa. Vaan lämpenee sen emännän kanssa vielä Söderqvistkin.

ILOLA.

Sehän on aivan hassua! Noin pieni vaimoihminen? Eihän se voi olla mahdollista! Olli-vainaja oli nahjus mieheksi.

JURVA.

Ei ollut kovinkaan nahjus.

TÖRMÄ.

Miesten vankinpia. Mutta mikäs auttaa kun emäntä komentaa että sisoo...

(Musta-Pekka ja Mailman Heikki tulevat juoksujalassa perältä).

MAILMAN HEIKKI.

Tännepäin Pekka! Tuolta tienvierestä se oikasr metsään, että koivet vilkkuivat. Tänne näin!

MUSTA-PEKKA.

Kultanen plakkarikello... Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa... Maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... Jäävelin saksa, se on Mänty-Heikki...

(Juoksevet polkua vasemmalle. Kaikki nauravat).

ILOLA.

Nyt sai Heikki Pekan sonnia hakemaan.

HILJA.

Saadaan nähdä vaan, että Heikki vielä tänäpäivänä tekee jonkun verrattoman hävittömyyden. Niinkauvan isä onkin...

ILOLA.

Eihän tuossa nyt mitään erinomaista ollut. Ilman aikojaan ilvehtii Pekan kanssa.

JURVA.

Minkäpä sille tekee. Se on täynnä konsteja ja piruutta. Ollut semmonen lapsesta asti. Olisi Heikkiäkin huutolaisena paremmin kohdeltu niin Myrkkisessä kuin Rantatuomaallakin, niin tuskin hän letkauksiansa noin jakelisi. Eipähän ole minulle mitään yrittänytkään, vaikka nyt on jo viisi kesää ollut kesämiehenä...

TÖRMÄ.

Ei vaan ole minullekaan mitään yrittänyt.

ILOLA (Nauraen).

Tässä kesällä kerran, kun tiesi, että lähtisimme Hiljan kanssa uistille, teki hän meille aika kepposen...

TÖRMÄ.

Minkä teki?

HILJA.

Viitsit vielä kertoa!

ILOLA,

Minusta se oli aika sukkela teko. Minä kävin juuri rannassa, vein airot ja panin tapin paikoilleen ja läksin kartanosta noutamaan uistimia ja kiirehtimään Hiljaa, niin sillä välin tämä konna ehti vilahdukselta käydä venevalkamassa ja näppäsi tapin paikaltaan...

TÖRMÄ.

Kuules vihollista!

HILJA.

Rakas Akseli! Elä viitsi kertoa.

ILOLA.

Mahtoi Heikki nauraa partaansa, kun näki meidän työntävän veneen vesille... Emmekä siinä puhellessamme ensinkään huomanneet, että tappi on auki... Olimme jo hyvän matkaa joella ennenkun Hilja alkoi huu...

HILJA.

Enhän minä huutanut. Sinä! Sinä!

ILOLA.

Huusitpahan ja meillä tuli tulinen kiire rantaan. Vene oli jo silloin puolillaan vettä...

TÖRMÄ.

Ha, ha, ha.

JURVA.

Et ole minulle siitä kertonutkaan.

ILOLA.

Ei ole tullut kerrotuksi.

HILJA.

Ja kun minä sitten Heikkiä siitä nuhtelin, naureskeli hän vaan ja arveli että hän tahtoi "herättää meidät todellisuuteen".

ILOLA (Nauraen).

Aivan niin. "Herättää todellisuuteen".

TÖRMÄ.

Kas tuolla nyt taluttavat Rantatuomaan majesteettilehmiä: Kullankukkaa ja Reesanttia.

(Mailman Heikin laulu kuuluu vasemmalta ja erottaa sanat:)

Kurnaalista ja meijeristä se on tehty laulu, josta on tullut maailmalle suurenlainen nauru (rallatuksia) ja suurenlainen nauru.

ILOLA.

Heikkipä siellä laulelee...

JURVA.

Lähdetäänpä tässä miehissä katsomaan tuota Kullankukkaa ja Reesanttia ja Kariojan Jaakon Hillonkukkaa.

TÖRMÄ.

Joutaapa tästä.

(Miehiä ja naisia kulkee kaha käteen. Joukossa näkyvät Iso-Iivari ja Veslakin).

HILJA.

Tuollapa näkyvät olevan Viialan tyttäret Heinärannalta. Minä lähden heitä puhuttelemaan. Parhaita tuttaviani. Tunnetko heidät Akseli?

ILOLA.

Muistelen nähneeni Heinärannalla.

HILJA.

Totta kai muistat Olgan kuitenkin. Hän oli samaan aikaan kansanopistossa kuin minäkin.

ILOLA.

Aivan niin. Nyt muistan. Semmonen rengassilmänen, pallinaamanen tyttö.

HILJA.

Hyi sinua miten puhut. Minä menen. (Menee perälle).

JURVA.

Eräs asia minua on ruvennut mietityttämään nyt juuri.

TÖRMÄ.

Mikä niin?

JURVA.

Tulin ajatelleeksi, kun äsken kuulin, ettei palkita muita kuin maatiaisrotusia lehmiä, että taitaa myrsky nousta, jolleivät Rantatuomaan lehmät saa palkintoa...

TÖRMÄ.

Samaa olen ajatellut minäkin. Pitäsi antaa kuitenkin tiplomi...

JURVA.

Luuletko Rantatuomaan tyytyvän tiplomiin!... Huihai!

ILOLA.

Siitä oli minulla ja Ökmanilla puhe tänä aamuna. Mutta Ökman on omantakeinen mies, joka tekee niinkuin oikeaksi näkee. Niin että kyllä minunkin uskoni on, etteivät Rantatuomaan lehmät tule saamaan palkintoa. Mutta lähdemme tästä kävelemään ja katselemaan.

JURVA.

Kello näkyy jo olevan kymmenen. Ei kai ole enään pitkää aikaa ennenkun palkintotuomaritkin tulevat.

(Lähtevät kävelemään perälle päin, ja poistuvat näyttämöltä. Palkintotuomarit: Ökman, Söderqvist, Luikesuo, Justiina ja Mukkalan Ville tulevat oikealta. Viimeksi mainittu on puettu mustaan siipitakkiin ja näyttää peräti koomilliselta).

ÖKMAN.

Jaa, nyt alkaa tarkastuksemme. Kuten olen neuvonut, on jokaisen numeron kohdalle annettava arvolause... niinkuin olen sanonut...

LUIKESUO.

Me ymmärrämme.

(Ottavat esille muistikirjansa. Mukkalan Ville kumartelee).

ÖKMAN.

Ja muuten on noudatettava kaikkia niitä sääntöjä ja määräyksiä, joista puhuin ja määräsin. Tämä on nimittäin suoraa peliä eikä persoonallinen tuttavuus saa tulla kysymykseen. Muistakaa se!...

SÖDERQVIST.

Eikä ole otettava huomioon mitä omistajat tahi hoitajat lörpöttelevät.

LUIKESUO.

Ei ilmankaan.

(Mukkalan Ville kumartelee).

RANTATUOMAS (Tulee vauhdissa oikealta).

Mitä helvettiä tämä on, että tuommonen knapsu otetaan palkintotuomariksi! (Osottaa Mukkalan Villeä). Minä en kärsi maani päällä tuommosta lentävää varesta...

ÖKMAN.

Isäntä on hyvä ja tyyntyy! Ei hänen sanansa tule palkinnoita pilaamaan. Ville on taitavana lehmän tuntijana palkintotuomariksi valittu.

(Ville kumartelee).

RANTATUOMAS.

Olkoon sitten joukossa, mutta mitä se tuolla kirjalla tekee.

ÖKMAN.

Komeutena se on voirasia niityllä.

(Ville kumartelee).

RANTATUOMAS.

Siipitakissa ja patineissa se vielä kummittelee...

ÖKMAN.

Siivethän variksellakin toki ovat.

RANTATUOMAS.

Kyllä minä tunnen tämän hännänheiluttajan. Se on kiukkunen minulle, kun en antanut hänelle torpan paikkaa...

ÖKMAN.

No mitäs isäntä nyt joutavia jaarittelee. Katsokaa te vaan, että kaikki käy laillisesti.

RANTATUOMAS.

Laillisesti se pitää käydäkin...

ÖKMAN.

Kyllä me tunnemme lain.

SÖDERQVIST.

Ja asetukset.

RANTATUOMAS.

Minä tunnen myöskin ne molemmat ja saan vielä muistuttaa, että koko hoito on minun maani päällä...

ÖKMAN.

Senkin me tiedämme. Ja nyt lähdemme!

(Lähtee edellä kävelemään vasemmalle, toiset perässä. Mukkalan Ville jälkimmäisenä).

RANTATUOMAS (Ottaen Villeä takinliepeestä kiinni).

Muista sinä vaan Ville, että panet hyvät merkit meidän Kullankukalle ja Reesantille.

MUKKALAN VILLE (Puhuu akkamaisella äänellä, tehden vaimoväen tapaan liikkeitä). Hyvä isä kulta kun repii mun ponksuurini. Laske irti heti!

RANTATUOMAS.

Minä halkasen sinun takkisi niskaan asti, joll'et pane hyviä merkkejä...

MUKKALAN VILLE.

Hyvä isä... Löysää irtil Jumalaton mies!

RANTATUOMAS.

Mene sitten vietävän hankisääski!

(Ville rientää toisten perään ja katoaa näyttämöltä).

RANTATUOMAS.

Pakosta niitten nyt on antaa ensimmäinen palkinto meidän lehmille! On se hauskaa sitten nähdä sanomalehdessä, että talokas Aapo Rantatuomaan lehmät Kullankukka ja Reesantti ovat saaneet ensimmäisen palkinnon. Mahtanee se kaivella näitä hyviä naapureita. Pakosta on antaa. Söderqvist pelkää vielä käräjäasiaa, jonka voin nostaa vielä pystyyn ja muistakoot, että minun maani päällä on koko homma. (Sytyttää sikaarin). Sinne kuuluu Kariojan Jaakkokin tuoneen lehmänsä... laiha kuin krapa ja pieni. Eivätkä ne näyttäneet minusta Nyrkkisen lehmätkään paljon paremmilta. Entä Törmän? Ikäloppu lehmä! Liekö lypsänyt koskaan. (Kävelee edestakasin). Heidän maatiaisrotusensa! En viitsi kuunnella. Kariojan Jaakolla kuuluu mukamas olevan maatiaisrotunen lehmä... Ja Törmällä toinen... Kantänka! Vaan kysyn heti, että myydäänkö Törmän talosta voita enempi kuin meiltä! Siinä taitaa tulla umpi eteen herroilla...

(Mailman Heikki tulee vasemmalta).

MAILMAN HEIKKI.

Eikös isäntä olekaan palkintotuomarina?

RANTATUOMAS.

Minä olen jäävi, minulla on kaksi lehmää näytelmässä. Joko siellä lehmiä tunnusteltiin?

MAILMAN HEIKKI.

Siinä näkyivät pyörivän Kariojan Jaakon lehmän ympärillä.

RANTATUOMAS.

Eipä siinä ollut minusta tunnustelemista eikä katselemista. Laiha ja pikkanen kuin saivar.

MAILMAN HEIKKI.

Kummalta minustakin näytti, kun paljon komeampia oli vieressä...

RANTATUOMAS.

Jaa, niinpä minäkin luulen. Näitkö meidän lehmiä...?

MAILMAN HEIKKI.